Mikä on unohtunut suomalaisilta viime vuosina? Sanoisin että kiittäminen ja kiitollisuus. Tarkoitan nyt nimenomaan Korkeimmalle kuuluvaa nöyrää kiitollisuutta kaikesta siitä hyvästä mitä olemme saaneet toisen maailmansodan jälkeen.

Tätä hyvää ei ole vähän, vaan sitä on todella paljon maailman mitassakin tarkasteltuna. Huomaamme sen kun maltamme pysähtyä miettimään asiaa rauhassa.

Lähtökohta tähän mietintään on mielestäni nöyrtyminen sen tunnustamiseen, ettemme ole ansainneet kaikkea tätä hyvää, emmekä ole saaneet sitä aikaan omalla viisaudellamme emmekä voimallamme, vaan että vauras, puhdas, itsenäinen ja korkeasta koulutustasosta nauttiva Suomi on yksin Jumalan armosta ja siunauksesta syntynyttä henkistä ja aineellista pääomaa.

Siksi tuntuu oikeastaan aika pahalta suomalaisia palkansaajia ja osakkeen omistajia vaivaava into ja suorastaan kiihko saada nopeasti ja suuria korotuksia tulotasoonsa. Samalla keskustellaan eutanasian sallimisesta maassamme, joka on juuri ylistänyt sotiemme veteraanien merkitystä maamme itsenäisyydelle ja on ilmaissut haluaan tukea heitä loppuun saakka. Mutta missä nyt on ihmisyyden ja ihmiselämän aito kunnioitus Jumalalta saatuna lahjana?

Missä on ilo ja kiitollisuus jo nyt nautittavasta suht kohtuullisesta tulo-ja elintasosta, joka on mahdollistanut niin monet ulkomaanmatkat, kalliit uudet asunnot ja vanhojen asumusten peruskorjaukset, kesämökit, yhä paremmat autot perheitten ja yksityisten ihmisten kohdalla, puhumattakaan edelleen hyvin edullisesta ja korkeatasoisesta koulutuksesta, joka avaa ovet ei vain Suomen, vaan myös ulkomaitten työmarkkinoille?

Eikö ole mitään riemun aihetta siinä, että maamme on vapaa ja itsenäinen, ja että saamme syödä runsaasti korkealaatuisia elintarvikkeita ja päästä tarvittaessa edullisesti nauttimaan korkeatasoisista terveydenhoitopalveluista?

Onko meistä tullut hyvää itsestään selvyytenä ja itse ansaittuna pitäviä, ja jatkuvasti kaikesta marisevia, toisiamme kadehtivia ja yhä lisää kaikkea vaativia kränisijöitä, joille ei riitä mikään?

Pelkään pahoin, että nyt ahnehdittavat suuret palkankorotukset ovat syömässä rankasti maamme kilpailukykyä ja tuovat tullessaan työttömyyttä ja köyhyyttä yhä useammille. Kauppiaitten ottaessa osansa hinnat kohoavat ja vähävaraiset ja pienituloiset eläkeläiset joutuvat yhä suurempaan ahdinkoon.

Se joka sanoo :”Minä itse, eikä ketään muuta”, saa lopulta itse maistaa sitä mitä on tulla toimeen vain omien voimiensa ja mahdollisuuksiensa varasssa.

Herra meitä armahtakoon ja varjelkoon joutumasta siihen tilanteeseen, sillä elämä on aina yksin Jumalan armon ja siunauksen varassa.