VIRSILOTTO 11.3..2023

1.
Ah, miksi taivaan valtakunnan
niin moni hylkää tahallaan
ja jatkaa turhuutensa unta
ja tyytyy tähän maailmaan?
On tärkeämpää kaikki muu,
Jumala aina unohtuu.

2.
On juhla meille valmistettu
hääsaliin Isän ylhäisen,
on taivaan herkut varustettu,
ne ovat lahja Jeesuksen.
Jo kulkee kutsun tuojia
ja kutsu koskee kaikkia.

3.
Vaan moni meistä torjuu kutsun,
se hukkuu huoliin, tehtäviin,
sai yksi ostaa uuden pellon,
on toinen mennyt naimisiin.
On meillä kiire yhtenään,
me emme jouda lähtemään.

4.
Voi varokaatte, varokaatte,
ettette saisi katua!
Nyt lahjaksi te kaiken saatte,
on myöhä kenties huomenna.
On ovet kohta lukitut,
on kiire, kiire, kutsutut!

5.
Jos liian myöhään kolkutatte,
ei ovi enää aukea.
Te itkette ja vaikerratte,
vaan itkua ei kuunnella.
On monet häihin kutsutut,
vaan harvat ovat valitut.

6.
Suo kutsuasi, Herra, muistaa,
ymmärtää varoitustasi.
Ei kukaan kutsun torjuneista
saa maistaa illallistasi!
Tee itse minut valmiiksi,
ennen kuin suljet ovesi.

Julius Krohn 1880. Virsikirjaan 1886. Uud. Anna-Maija Raittila 1976, 1984. | Sävelmä: Ruotsissa 1820.

Kränä vai kiitollisuus

Keskiviikko 21.11.2007 klo 22:30 - Pekka Päivärinta

Mikä on unohtunut suomalaisilta viime vuosina? Sanoisin että kiittäminen ja kiitollisuus. Tarkoitan nyt nimenomaan Korkeimmalle kuuluvaa nöyrää kiitollisuutta kaikesta siitä hyvästä mitä olemme saaneet toisen maailmansodan jälkeen.

Tätä hyvää ei ole vähän, vaan sitä on todella paljon maailman mitassakin tarkasteltuna. Huomaamme sen kun maltamme pysähtyä miettimään asiaa rauhassa.

Lähtökohta tähän mietintään on mielestäni nöyrtyminen sen tunnustamiseen, ettemme ole ansainneet kaikkea tätä hyvää, emmekä ole saaneet sitä aikaan omalla viisaudellamme emmekä voimallamme, vaan että vauras, puhdas, itsenäinen ja korkeasta koulutustasosta nauttiva Suomi on yksin Jumalan armosta ja siunauksesta syntynyttä henkistä ja aineellista pääomaa.

Siksi tuntuu oikeastaan aika pahalta suomalaisia palkansaajia ja osakkeen omistajia vaivaava into ja suorastaan kiihko saada nopeasti ja suuria korotuksia tulotasoonsa. Samalla keskustellaan eutanasian sallimisesta maassamme, joka on juuri ylistänyt sotiemme veteraanien merkitystä maamme itsenäisyydelle ja on ilmaissut haluaan tukea heitä loppuun saakka. Mutta missä nyt on ihmisyyden ja ihmiselämän aito kunnioitus Jumalalta saatuna lahjana?

Missä on ilo ja kiitollisuus jo nyt nautittavasta suht kohtuullisesta tulo-ja elintasosta, joka on mahdollistanut niin monet ulkomaanmatkat, kalliit uudet asunnot ja vanhojen asumusten peruskorjaukset, kesämökit, yhä paremmat autot perheitten ja yksityisten ihmisten kohdalla, puhumattakaan edelleen hyvin edullisesta ja korkeatasoisesta koulutuksesta, joka avaa ovet ei vain Suomen, vaan myös ulkomaitten työmarkkinoille?

Eikö ole mitään riemun aihetta siinä, että maamme on vapaa ja itsenäinen, ja että saamme syödä runsaasti korkealaatuisia elintarvikkeita ja päästä tarvittaessa edullisesti nauttimaan korkeatasoisista terveydenhoitopalveluista?

Onko meistä tullut hyvää itsestään selvyytenä ja itse ansaittuna pitäviä, ja jatkuvasti kaikesta marisevia, toisiamme kadehtivia ja yhä lisää kaikkea vaativia kränisijöitä, joille ei riitä mikään?

Pelkään pahoin, että nyt ahnehdittavat suuret palkankorotukset ovat syömässä rankasti maamme kilpailukykyä ja tuovat tullessaan työttömyyttä ja köyhyyttä yhä useammille. Kauppiaitten ottaessa osansa hinnat kohoavat ja vähävaraiset ja pienituloiset eläkeläiset joutuvat yhä suurempaan ahdinkoon.

Se joka sanoo :”Minä itse, eikä ketään muuta”, saa lopulta itse maistaa sitä mitä on tulla toimeen vain omien voimiensa ja mahdollisuuksiensa varasssa.

Herra meitä armahtakoon ja varjelkoon joutumasta siihen tilanteeseen, sillä elämä on aina yksin Jumalan armon ja siunauksen varassa.