Viikon saarnat 1.8.2021 alkaen

....

Uusissa viikon saarnoissa ei välttämättä aina seurata Päivän Tunnussanan jaotusta kuten aikaisemmissa saarnoissa.

Viikon saarna 14.4.2024

Evoluutio selitää kouluampumiset?

Abe oli Katiska-nuorisotilan tukijoihin kuuluva eläkepappi. Hän oli tehnyt pitkän päivätyön luterilaisen kirkon seurakunnissa pääkaupunkiseudulla. Hän oli nähnyt vuosikymmenien aikana yhteiskunnan muuttuvan. Siitä oli tullut kiireisempi. Siitä oli tullut viihteellisempi. Siitä oli tullut osaavampi. Siitä oli tullut vauraampi. Siitä oli tullut ahneempi. Siitä oli tullut ahkera matkustamaan.

Tietotekniikan kehitys oli tuonut suomalaisille tuloja. Se oli kehittynyt niin pitkälle, että siitä oli tullut opetusväline kouluissa. Siitä oli tullut myös elämä, jota lapset ja nuoret kantoivat mukana taskuissaan ja repuissaan. Sieltä löytyivät yhteydet kavereihin. Sieltä löytyi muutakin. Loputon määrä viihdyttäviä ja koukuttavia videoita, joita helposti katsoi tuntikausia yhteen menoon. Myös väkivaltaa, pornoa, luonnottomuutta, uusia uskomuksia,valhetietoa ja houkutuksia kyseenalaisiin haasteisiin.

Abe oli ollut jo vuosia syrjässä aktiivisesta työelämästä, mutta yhä hän seurasi suomalaisen yhteiskunnan kehitystä. Siitä oli tullut myös ateistisempi. Aikaisempi usko ja turvautuminen kolmiyhteiseen Raamatun Jumalaan oli kouluissa korvattu uskolla evoluutioon. Sen mukaan maailman ja elämän katsottiin syntyneen sattumalta. Samalla elämältä oli pudonnut pois sen syvä tarkoitus ja elämän ihmettely. Niinkö?

Tieteen katsottiin kykenevän selittämään kaiken. Mutta ihmisessä olevaa merkillistä ominaisuutta: tietoisuutta ja sen syntyä tiede ei ollut kyennyt selittämään. Ei myöskään ratkaisua hyvän ja pahan ongelmaan. Eläimellä nimeltä ihminen vaikutti olevan jonkinlainen käsitys siitä,että jotkut asiat ovat hyviä ja toiset pahoja. Että ihminen voi tehdä sekä hyvää että pahaa ja kokea hyvää omaatuntoa ja pahaa omaatuntoa ja kantaa syyllisyyden tunnetta vääriksi kokemistaan teoista ja sanoista ja laiminlyönneistä.

Psykologiassa ongelmaa nimeltä syyllisyys on koetettu selättää väittämällä sitä turhaksi ja jopa vahingolliseksi asiaksi. Mutta selitys tuntui ainakin Aben mielestä ristiriitaiselta. Eikö sitten mistään teosta tarvitsisi tuntea syyllisyyttä, eikö mitään tekoa tarvitsisi katua? Eikö edes sitä, että lapsi ampuu tietoisesti luokkatoverinsa kuoliaaksi ja lisäksi haavoittaa vakavasti muita? Abe muisti joidenkin evotuutiota kannattavien tahojen väitteet siitä, että väkivaltainen käytös on osa evoluutiota. Siksi väkivaltaa tehneitä ei pitäisi asettaa syytteeseen teoistaan?

Abe huokasi syvään kirjoituspöytänsä ääressä. Niin, toisaalta, jos ollaan loogisia, niin, jos todella pidetään evoluutiota selityksenä kaikelle elämälle, silloin vahvimman selviytyminen on ikään kuin oikeus. Heikommat yksiöt tuhoutuvat tai tuhotaan. Vahvimmalla on oikeus selviytyä, sillä vain se vie evoluutioprosessia eteenpäin. Mutta mihin se johtaa? Ja millä hinnalla? Ja miksi evoluutio ylipäätään tapahtuu ja mikä on sen päämäärä, tarkoitus?

Onko evoluutio ikuinen kierre, jossa aina heikommat tuhoutuvat ja tuhotaan? Entä hyvän ja pahan ongelma? No, Abe pohti, jos evoluutio on todella totta, silloin ei oikeastaan ole mitään ehdotonta pahaa eikä hyvää. On vain kehitys, jota sattumanvaraiset mutaatiot ja luonnonvalinta johtavat. Silloinhan väkivaltaa tekevät ihmiset eivät olisi syyllistyneet varsinaisesti pahaan. He vain toteuttavat evoluution kulkua eteenpäin. Silti tapetun omaiset tuntevat surua ja haavoittuneet kipua. Mutta onko se niin tärkeää evoluution kannalta?

Mikä on kaiken päämäärä ja tarkoitus? Evoluution vastaus on, niin kuin joku kehitysopin kannattaja on todennut, että tarkoituksemme on vain lisääntyä. Olemme vain solukimppuja, joilla ei ole sinänsä suurta arvoa, vain evoluutiolla on. Maailmankaikkeuden suhteen on sama. Sekin on oikeastaan arvoton. Entä mitä tapahtuu kuoleman jälkeen? Siihen evoluutioteorian kannattajat vastaavat: elämä päättyy kuolemaan. Mitään yliluonnollista ei ole. Mitään ei ole olemassa kuoleman jälkeen.

Abe huokasi taas syvään. Niin, ei ihme, että suomalaiset lapset ja nuoret alkavat olla ahdistuneita, jopa masentuneita. Evoluutioteoria, josta on tehty kouluissa ainut maailmanselitys, on kylmä ja kova. Siinä ei ole tippaakaan armoa, ei rakkautta, ei hellyyttä, ei erehtyneen syliin ottamista. Ei anteeksiantoa, ei uudelleen aloittamisen mahdollisuutta, ei toivoa elämästä kuoleman jälkeen, ei toivoa rakkaitten jälleennäkemisestä. Kuka puolustaa heikkoja ja avuttomia? Kuka enää välittäisi lohduttaa yksinäistä ja puolustaa avutonta?

Elämästä on riisuttu pois ihmettely, kauneus, sen syvin mielekkyys: Luojan ja ihmistä rakastavan Vapahtajan, Jeesuksen Kristuksen kohtaaminen, hyvän ja pahan tunto ja mahdollisuus palata hänen luokseen. Ihminen alkaa mieltää itsensä yhä useammin koneena, biologisena hautomona, jonka arvo määräytyy kylmän ja armottoman evoluution perusteella.

Siitäkö pohjimmaltaan johtuu, että Suomessakin ollaan valmiita lyhentämään elämää sen loppupäästä myrkkyruiskeella? Vanhat ja heikot ovat elinkelvottomia ja hyödyttömiä jatkamaan evoluution kulkua kohti parempaa maailmaa. Siksi heidät voi eliminoida?

Abe huokasi taas. Mutta entä syntyvyyden lasku ja sen keinotekoinen vähentäminen tuhansien ja satojen tuhansien aborttien kautta? Se kyllä sotii evoluutioteoriaa vastaan, ajatteli Abe. Tosin tämä koskee vain eläinlajia nimeltä homo sapiens, käännettynä latinasta: viisas ihminen. Onko siinä viisautta, että ollaan huomaamatta eliminoimassa koko laji?

Tämä kehityskulku on yhä ilmeisempi useissa niin sanotuissa sivistysmaissa. Abe mietti, onko se sittenkin osa evoluutioprosessia. Evoluutio tietää, että laji homo sapiens on lisääntynyt liikaa. Niinpä evoluutio panee ihmisten mieleen ajatuksen ihmispopulaation harventamisesta. Siksikö sotiakin on niin paljon? Ovatko nekin evoluuton ihmislajin mieleen asettamia ajatuksia?

Harventamalla liian suureksi käynyttä ihmispopulaatiota evoluutio näin harventaa sitä, ja kas, jälleen riittää ruokaa ja muita elämän edellytyksiä populaation jäljelle jääneelle osalle?

Abe naurahti itselleen sarkastinen hymy huulillaan. Huh huh, mihinkä ajatukseni minut johtivatkaan? Mutta, jos pidetään loogisesti kiinni evoluutioteoriasta, niin vahvimman oikeus evoluution eteenpäin viemänä voimana pätee ja on totta. Olen lukenut, että mm. Hitler kannatti evoluutiota ja hän koetti teoillaan toteuttaa sitä. Karmeata, todella karmeata! Vai oliko? Mitä sanovat tähän evolutionistit ja evoluutiobiologit?

Mutta jos evoluutio on tieteellisen vankasti totta, niin miksi tuota teoriaa ei saisi arvostella? Miksi sen arvostelu koetetaan estää? Onko ainut syy siihen se, että teoria saattasi osoittautua vanhentuneeksi ja paikkansa pitämättömäksi?

Abe muisti lukeneensa uusimpia 2000-luvun dna-tutkimuksen tuloksia vähän aikaa sitten. Abe meni kirjahyllylle ja poimi sieltä maailmankuulun geneetikon J.C. Sanfordin teoksen Eliömaailma rappeutuu. Sanford oli tullut tulokseen, että perimä sukusoluissa rappeutuu väistämättä sukupolvien kuluessa, kun perimään kertyy väistämättä virheitä. Se johtuu siitä, että solujen oma dna-korjausjärjestelmä ei kykene poistamaan kaikkia solujen uusiutumisessa tapahtuvia virheitä.

Viimein ollaan tilanteessa, jossa sukusolut lakkaavat toimimasta. Toisin sanoen kaikkien elollisten solut rappeutuvat, eivät kehity. Lisäksi tämä prosessi on niin nopea, että se sulkee pois ajatuksen vuosimiljoonien aikana tapahtuvasta kehityksestä.

Siksikö vain evoluutioteoriaa puolustetaan raivokkaasti, ettei tarvitsisi ajatella ihmisen olevan tilivelvollinen Luojalle teoistaan?

Abelle tuli mieleen eräs kohta Raamatusta. Hän otti kirjan esiin ja luki Matteuksen evankeliumista:

” Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. Voi tätä maailmaa ja sen viettelyksiä! Viettelysten täytyy kyllä tulla, mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta ne tulevat! ” Matt.18

Abe huokasi ja rukoili:

” Rakas Herra Jeesus Kristus, sinä rakastat jokaista luotuasi ja haluat ottaa jokaisen lapsen syliisi, hoitaa hellästi, antaa myös kaikki synnit anteeksi ja kodin taivaassa. Voisitko näyttää minulle, mitä sinä tarkoitat lankeemuksella johon lapsen voi johdattaa? Eikö se ole jotain sellaista, mikä estää hänet uskomasta sinuun ja pilaa hänen elämänsä ja tulevaisuutensa? Eikö viettelykseen liity aina valhe? Mutta sinä Jeesus olet tie,totuus ja elämä.

Koettavatko jotkut tahot ottaa lapsemme ohjaukseensa ja irroittaa heidät vanhemmistaan saadakseen hallita näiden lasten elämää ja käyttää heidän hyväuskoisuuttaan omaksi hyväkseen? Herra, onko tämä ajatukseni sinusta, vai kuvittelenko omiani? Herra, varmista että kaikilla lapsilla on edelleen pääsy sinun tuntemiseesi. Aamen.”

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 7.4.2024

Surkea mielettömyys

Niin Loot lähti puhumaan miehille, jotka olivat kihlanneet hänen tyttärensä, ja sanoi: "Pian pois täältä, pitäkää kiirettä! Herra hävittää tämän kaupungin!" Mutta he vain naureskelivat hänen puheilleen. 1.Moos.19: 12

Oli jälleen perjantai ja Katiska-ilta. Katiska oli nuorten itsensä ylläpitämä kokoontumispaikka. Alkujaan paikallinen seurakunta oli tukenut sen toimintaa. Sitten Katiskassa oli tapahtunut Pyhän Hengen vaikutuksesta se, että omasta seksuaalisesta identiteetistään epävarmat nuoret olivat löytäneet Jumalan alkuperäisen suunnitelman: tytöt ovat tyttöjä ja pojat poikia.

Sukupuolenkorjaushoito oli jäänyt tekemättä ja oli syntynyt suunnaton helpotus ja ilo. Tytöt iloitsivat naisellisuudestaan ja pojat miehekkyydestään ja alkoivat pukeutuakin sen mukaisesti, kauniisti ja arvonsa mukaisesti. He olivat oivaltaneet, etteivät olleet evoluution muovaamia arvottomia solukimppuja, vaan taivaallisen Isän luomia ja rakastamia. Hedät oli luotu miehiksi ja naisiksi.

Pyhä Henki oli avannut nuorten mielen ymmärtämään, että puheet kymmenistä sukupuolista olivat suurta huijausta ja valhetta, jolla saatana ja synnin sokaisemat tahot olivat aikeissa kaapata nuoret ja tuhota heidän tulevaisuutensa. Tämän oivallettuaan nuoret olivat alkaneet järjestää mielenosoituksia koulujen edessä eri puolilla maata, lähellä ja kaukana ja niissä vastustamaan koulujen valheellista opetusta seksuaalisuudesta ja sukupuolisuudesta. (Viikon saarna 12.3.2023 We want boys! We want girls!)

Kirkkoneuvosto oli suivaantunut tällaisesta ja vaatinut Katiskaa ja sen johtajia hyväksymään sukupuolten moninaisuuden ja vaihtamisen ihmisen luonnolliseksi oikeudeksi. Kun tähän ei oltu suostuttu, kirkkoneuvosto oli katkaissut Katiskalta rahoituksen. Silti paikallisen seurakunnan kirkkoherra tuki Katiskan toimintaa, sillä hän näki, että siellä vaikutti aito Jumalan Henki, joka ohjasi nuoria terveeseen elämäntapaan ja Jumalan Sanan tuntemiseen. Pyhä Henki oli tehnyt nuorista myös aktiivisia evankeliumin julistajia. Nyt nuoret itse keräsivät varoja toiminnan kuluihin.

Oli pidetty alkurukous ja mikrofonin eteen astui Mirella. Hän oli Katiskassa Jeesuksen löytänyt nuori, josta oli tullut Katiskan ensimmäinen kiertävä evankelista. (Viikon saarna 12.11.2023)

Mirella aloitti: ”Aihe, josta nyt haluan puhua, on rankka, rankimmasta päästä. Pyydän, ettet lähden kesken pois, vaan kuuntelet loppuun asti. Muutoin saatat saada puheestani väärän käsityksen.

Raamattu avaa eteemme muinaisen maailman ja muinaisen Israelin valtion elämän. Raamattu ei kaunistele asioita. Se kertoo ihmisestä olennaisen ja tekee sen tiivistetysti zoomaten tiettyihin hetkiin ja tapahtumiin. Usein niissä tulee ilmi ihmisen perusongelma, kapina Jumala vastaan ja halu elää oman mielensä mukaan. Samoin tämän halun noudattamisen seuraukset.

Muinainen Israel on esimerkkitapaus kaikille kansoille, että sen kohtalosta opittaisiin ja nöyrryttäisiin parannukseen ja saataisiin synnit anteeksi ja alettaisiin elää todeksi Jeesuksen Kristuksen lahjoittamaa uutta elämää.

Luen ensimmäisestä Mooseksen kirjasta ja Hesekielin kirjasta. 1.Moos 19 ja Hesekiel 16.

Sirrymme Sodoman kaupunkiin sen tuhon aattona. Jumalan enkelit olivat saapuneet sinne ja hurskas Loot, Abrahamin sukulainen, oli ottanut heidät kotiinsa.

” Vieraat sanoivat Lootille: "Jos sinulla on täällä kaupungissa vielä joku, vävy tai poika tai tyttäriä tai joku muu läheinen, niin vie heidät täältä pois, sillä me hävitämme tämän paikan. Herra on saanut kuulla niin ankaran valituksen tätä kaupunkia vastaan, että hän on lähettänyt meidät hävittämään sen." Niin Loot lähti puhumaan miehille, jotka olivat kihlanneet hänen tyttärensä, ja sanoi: "Pian pois täältä, pitäkää kiirettä! Herra hävittää tämän kaupungin!" He vain naureskelivat hänen puheilleen.”

Kuulkaa mitä Sodoman nuoret miehet sanoivat Lootille tämän varoittaessa heitä tulevasta tuhosta. ”He vain nauresekelivat hänen puheilleen.” Seuraavana päivänä Sodomasta ja sen ympäristöstä kohosi musta savupilvi. Sitä eikä sen asukkaita enää ollut.

Tämä on vakava varoitus kaikille kansoille ja myös Suomelle. Te, kalliit nuoret, olette saaneet armon paeta tulevaa tuomiota Jeesuksen Kristuksen sovintoveren turviin. Niin minäkin. Te ette enään ole Jumalan vihan alla, joka kohtaa maailmaa sen katumattomien syntien takia. Olemme saaneet syntimme anteeksi. Olemme nyt osa Jumalan kansaa ja matkalla taivaaseen.

Kristuksen seurakunnan yksi tärkeä tehtävä on varoittaa ihmisiä tulemasta tyhjän naurajiksi ja joutumasta tuhoon. On mieletöntä sanoa, ettei Jumalaa ole, tai, ettei Jumala näe mitä aiomme ja teemme. Luen jälleen Hesekielin kirjasta:

”Niin totta kuin elän, sanoo Herra Jumala, sisaresi Sodoma tyttärineen ei vetänyt vertoja sinulle ja sinun tyttärillesi. Sinun sisaresi Sodoman synti oli julkea itsekkyys. Hän vietti tyttärineen yltäkylläistä ja huoletonta elämää, mutta kurjalle ja köyhälle hän ei avannut kättään. He kävivät yhä julkeammiksi ja ryhtyivät minua uhmaten yhä uusiin iljettävyyksiin, ja silloin minä pyyhkäisin heidät pois, kuten olet nähnyt.”

”Sen tähden, portto, kuule tämä Herran sana. Näin sanoo Herra Jumala: Sinä olet riisunut itsesi alasti, riettaasti olet paljastanut häpysi rakastajillesi ja kaikille iljettäville jumalillesi, ja poikasi sinä olet surmannut ja uhrannut niille. Sen tähden minä kokoan kaikki rakastajasi, nuo kaikki, joihin veresi veti -- sekä ne, joita rakastit, että ne, joihin petyit. Minä kokoan heidät eri tahoilta ja tuon heidät sinua vastaan, ja minä asetan sinut alastomana heidän eteensä, niin että he näkevät sinut kaikessa alastomuudessasi. Minä tuomitsen sinut siten kuin avionrikkojat ja murhaajat tuomitaan, vihani vimmassa minä panen sinun veresi vuotamaan.”

Israelin uhma Jumalaansa vastaan johti nautinnonhakuiseen elämäntapaan. Opittiin naapurikansojen menot. Palvottiin epäjumalia ja ihmiset tulivat himon ja kiihkon valtaan. Se johti ihmisuhreihin. Omia lapsia tapettiin ja uhrattiin epäjumalille.

Sama toistuu Suomessakin. Omasta hyvästä ja elämän nautinnoista on tullut jumalia. Oma mukavuus, laiskuus ja vastuunpakoilu on saanut suomalaiset tappamaan 1970-luvulta lähtien yli puoli miljoonaa lasta äidinkohtuun, kun laki sosiaalisesti abortista hyväksytiin. Nuoret miehet ovat syöneet rusinat pullasta ja paenneet paikalta. Sääli äitiparkoja. Mutta sääli on laiha lohtu kun elämä on rikottu.

Synti kutkuttaa mutta lopulta se pistää kuin myrkkykäärme. Sen ovat kokeneet lukemattomat suomalaiset nuoret, joiden kauniit unelmat kestävästä rakkaudesta ovat kuolleet himon alttarilla. Ihminen on kuin kaunis lasinen kukkamaljakko. Kun siihen tulee särö, sitä ei voi enää paikata. Lopulta maljakko saattaa hajota kappaleiksi. Rikkinäiset vanhemmat tuottavat rikkinäisen perheen. Luottamus on mennyt jo etukäteen. Eksänukkien polttaminen ei siinä hyödytä.

Sukupuoliyhteyttä on opetettu harrastamaan. Sitä opetetaan Suomen kouluissa. Siitä on tullut kiva hetki nautintoa vailla vastuuta seurauksista. Vastuu kuuluisi ennen kaikkea surmattujen lasten isille, mutta myös äideille. Kuinka monta seksikumppania sinulla on ollut? Entä kuinka monen kanssa olet harrastanut kimppakivaa? Tämä on seurausta Suomen hallitusten linjauksista. Saatana tietää, että näin saadaan ihmisen herkkä sisin särjettyä. Sen jälkeen muusta elämästä tulee orastavan epäluulon, vihan ja kostonhaluisen kiukun kasvualustaa.

Synti kutkuttaa mutta lopulta se pistää kuin myrkkykäärme. Sen ovat kokeneet lukemattomat suomalaiset nuoret, joiden kauniit unelmat kestävästä rakkaudesta ovat kuolleet himon alttarilla. Ihminen on kuin kaunis lasinen kukkamaljakko. Kun siihen tulee särö, sitä ei voi enää paikata. Lopulta maljakko saattaa hajota kappaleiksi. Rikkinäiset vanhemmat tuottavat rikkinäisen perheen. Luottamus on mennyt jo etukäteen. Eksänukkien polttaminen ei siinä hyödytä.

Ainut, joka voi auttaa rikki mennyttä ihmistä, on veriuhri. Sen teki Jeesus Kristus uhraamalla itsensä meidän puolestamme. Syntimme hinta on maksettu. Meidän tarvitsee vain ottaa uskossa tämä lahja vastaan.

Kotimaamme Suomi on luistumassa yhä pahemmin epäjumalien valtaan. Kun terve Jumalan kunnioitus ja pelko hylätään ja tilalle tulee ajatus ihmisen kaikkitietävästä jumalallisuudesta, ihminen lopulta sokaistuu synnille ja alkaa pitää hyvää pahana ja pahaa hyvänä. Tämä huolestuttava kehitys näkyy myös Suomessa.

Se näkyy maassamme myös siinä, että suurin osa suomalaisista poliittisista puolueista on nyt valmis hyväksymään armomurhan. Siinä lääkärit velvoitetaan hoitamaan likainen työ, piikittämään heikko ihminen kuoliaaksi. Halutaan mukavaa elämää ja nautintoa. Omalta mukavuusalueelta ei haluta poiketa. Elämää ollaan siksi niittämään sen alusta ja lopusta.

Köyhät maahanmuuttajat lähetetään mielellään leireille toiseen maahan. Elämä alkaa muistuttaa Sodoman viimeisiä päiviä.

Rakkaat nuoret. Kiitos, että jaksoitte kuunnella. Näen kasvoistanne, että tekin kannatte sydämissänne huolta Suomen maasta ja kansasta. Meillä on vielä toivoa, sillä meillä on hyvä Jumala. Hän on valmis antamaan Jeesuksen tähden kaiken anteeksi. Hän haluaa lahjoittaa uuden elämän, josta syyllisyys ja elämän tarkoituksettomuuden taakka on otettu pois.

Hän on antanut meillekin Jeesuksen löytämille halun ja innon kertoa hyvästä, pyhästä Jumalasta ja hänen pelastavasta tahdostaan siellä minne ikinä hän meidät lähettää.

Lopuksi luen rohkaisevia sanoja samasta Hesekielin kirjan luvusta.

”"Näin sanoo Herra Jumala: Minä teen sinulle ansiosi mukaan, kun halveksit valaa ja rikoit liiton.Kuitenkin minä muistan liittoni, sen, jonka kanssasi tein, kun vielä olit nuori, ja minä vahvi stan välillemme liiton, joka kestää ikuisesti. Ja sinä muistat, miten olet elänyt, ja häpeät, kun otan vanhemmat ja nuoremmat sisaresi ja annan heidät sinulle tyttäriksi -- siitä huolimatta, että sinä et ole liittoasi pitänyt.Minä vahvistan liiton sinun kanssasi, ja silloin sinä tiedät, että minä olen Herra. Sinä muistat tekosi, sinä häpeät, et tohdi suutasi avata häpeäsi tähden, kun minä annan anteeksi kaiken minkä olet tehnyt. Näin sanoo Herra Jumala."

Rukoilemme: ” Rakas Jeesus, älä hylkää Suomen kansaa synnin ja saatanan ja valheen saaliiksi. Tule ja pelasta meidät ja anna meille uusi alku. Jeesuksen Kristuksen tähden. Aamen.”

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 31.3.2024

Koulukiusattu tyttö   (Julkaistu aikaisemmin 29.12.2020)

Liisaa oli kiusattu koulussa. Ei niin, että häntä olisi lyöty tai heitelty jollain esineillä. Mutta niin kyllä, että hänet oli eristetty toisten joukosta. Luokan muut tytöt olivat kääntäneet hänelle selkänsä, kun Liisa yritti lähestyä heitä välitunnilla. Sama jatkui ryhmätöiden aikaan oppitunneilla. Selän takana hänelle tirskuttiin ja osoiteltiin sormella. Tämä kaikki kuitenkin salattiin opettajan silmiltä. Kotiin palatessaan Liisa oli surullinen ja masentunut.

Koulun vaihtokaan ei auttanut. Yksi kiusaajista oli siirtynyt samaan kouluun kuin hän ja vielä samalle luokallekin, ja oli aloittanut Liisaa vastaan kiusaamiskampanjan. Kiusaaja oli vahva persoona ja johtajatyyppi, joka sai mukaansa luokan arempia tyttöjä. Nyt luokan pojatkin olivat alkaneet kiusaamisen. Tänään Liisan pulpetin kirjalokeroon oli kaadettu vettä ja osa hänen koulukirjoistaan oli kastunut. Yksi pojista oli kampannut hänet portaissa. Liisan polveen oli tullut kipeä ruhje.

Liisan äiti huomasi sen tyttärensä palatessa koulusta. ”Mikä polveesi on sattunut?” hän kysyi. Liisa vain sanoi kaatuneensa juostessaan välitunnilla. Sitten äiti näki märät koulukirjat. ”Miten nämä ovat kastuneet? Ja ne maksoivatkin aika paljon.” Silloin Liisa purskahti itkuun ja juoksi huoneeseensa. ”Anteeksi Liisa, en halunnut loukata sinua. Onko sinua taas kiusattu koulussa?” Liisan huoneesta ei kuulunut mitään. Liisan äiti arvasi niin käyneen. Äiti alkoi miettiä Liisan elämää. Tätä oli kiusattu edellisessä koulussa kolme vuotta. Opettajat eivät olleet saaneet sitä loppumaan.

Oli päädytty koulun vaihtamiseen, mutta kiusaaminen ja toisista eristäminen tuntui jatkuvan. Äiti oli hyvin huolissaan Liisasta, joka tuntui kadottaneen luontaisen iloisuutensa kokonaan ja oli muuttunut hiljaiseksi ja ahdistuneen oloiseksi. Mihin tämä tilanne johtaisi, jos kiusaamista ei saataisi loppumaan? Liisan äiti selasi päiväpostia, joka oli äsken kolahtanut postiluukusta lattialle. Joukossa oli äidille tuntematon lehti. Sen nimi oli Lähde. Lehdessä kerrottiin medioiden kautta tehtävästä lähetystyöstä eri maissa. Liisan äiti selasi lehteä puolihuolimattomasti, kun hän äkkiä huomasi tekstiä kristittyjen kohtaamasta vainosta.

Vaino, voisiko Liisan kokemaa kiusaamista kutsua vainoamiseksi? Äiti pohti tätä ja luki samalla häntä hämmästyttävän kohdan lehtijutusta. Siinä siteerattiin Apostolien tekojen viidettä lukua, missä kerrottiin apostolien joutuneen ruoskituksi. Sitten teksti jatkui: ”Apostolit lähtivät neuvostosta iloisina siitä, että olivat saaneet kunnian kärsiä häväistystä Jeesuksen nimen tähden.” Miten ihmeessä joku voi olla iloinen ja pitää kunniana ruoskituksi ja häväistyksi joutumista? Sitten Liisan äiti ymmärsi: Niin, häväistystä Jeesuksen nimen tähden.

Apostolien rohkeus ja merkillinen ilo puhuttelivat Liisan äitiä. Hän käsitti, etteivät ne olleet lähtöisin ihmisestä. Jumalan oli täytynyt vahvistaa opetuslapsia kestämään vainon ja jopa iloitsemaan siitä. Liisan äiti pudisti päätään. Rohkeutta Liisakin tarvitsisi. Miten hän voisi saada tuollaisen vahvuuden? Lehti jäi avoimena keittiön pöydälle, kun Liisan äiti alkoi valmistaa päivällistä. Kun hän käänsi katseensa jonkun ajan kuluttua pöytää kohti, hän huomasi Liisan lukevan samaa lehtiartikkelia kuin hän äsken.

”Mitä pidät jutusta? Lehti oli jaettu jostain syystä meille.” ”Mitä itse pidit siitä?” kysyi Liisa äidiltään. ”Minä hämmästyin yhtä asiaa.” ”No mitä?” kysyi Liisa. ”Apostolien iloa ja rohkeutta vainojen keskellä.” ”Ai miten niin?” kysyi Liisa. Äiti näytti tyttärelleen juuri lukemansa tekstin: ”Apostolit lähtivät iloisina siitä, että olivat saaneet kunnian kokea häväistystä Jeesuksen nimen tähden.” ”No on erikoista”, sanoi Liisa. ”Miten joku voi pitää ilona ja kunniana ruoskituksi tulemista?” ”Kai se jotenkin liittyy tuohon Jeesuksen nimeen, joka myös mainitaan tekstissä”, vastasi äiti.

Tuli ilta. Äiti istuutui tyttärensä Liisan sängyn laidalle ja otti tätä kädestä kiinni. ”Liisa”, hän sanoi hyvin hiljaa, äänessään lämpöä ja myötätuntoa. ”Voisitko mitenkään ajatella, että tuo Jeesus, jonka oppilaista luimme lehdestä, voisi antaa meille kummallekin tuota käsittämätöntä rohkeutta ja iloa? Minä ainakin tarvitsisin sitä.” Liisa katsoi äitiään pitkään suoraan silmiin. Sitten hän nyökkäsi juuri ja juuri niin, että äiti huomasi sen. Äiti puki toiveen rohkeudesta ja ilosta rukoukseksi.

Seuraavana aamuna Liisa heräsi virkeänä ja toiveikkaana. Eilinen alakulo ja toivottomuuden tunne olivat tiessään. Koulussa muutkin huomasivat muutoksen Liisan olemuksessa. Kiusaajat lakosivat Liisan edestä kaatuvan heinän tavoin. Heidän kiusaamisensa oli menettänyt teränsä ja loppui. Kävi niin, että entiset kiusaajat alkoivat etsiä Liisan seuraa ja hakivat turvaa hänestä. Liisasta huokui jotain salaperäistä voimaa ja rohkeutta, joita siivitti ilo ja toiveikkuus.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 24.3.2024

Naurunkin pohjalla voi olla suru, ja kun ilo päättyy, murhe jää. Snl.14:13

Abe katseli liikennettä koulun luona. Sen viereiselle jalkakäytävälle kaarsi oppilaita kävellen ja polkupyörineen. Koulun pihasta astui ulos pienempia ja suurempia koululaisia. Opettajiakin näytti olevan kotiutumassa. Osa heistä käveli kohti parkkiruudussa odottavaa autoaan, osa talutti polkupyörää kypärä päässään. Koululaisten mopoparkista kuului pärinää ja surinaa.  

Abe näki koululaisten olevan hyvin pukeutuneita. Heidän ajopelinsä näyttivät siisteiltä, olivat ne sitten polkupyöriä tai mopoja. Heidän opettajiensa autot kiiltelivät pölyttöminä. Koulurakennus oli äskettäin peruskorjattu ja se näytti uudelta.

Tie jalkakäytävineen koulun vieressä oli hyvässä kunnossa ja sitä reunusti kaunis lehmuskuja. Kaikki, mitä Abe näki ympärillään kertoi hyvinvoinnista ja järjestyksestä.

Mutta entä ohi kulkevien lasten ja nuorten sisäinen maailma? Oliko se järjestyksessä? Oliko sydämissä onnellisuutta ja toiveikkuutta? Oliko siellä voimia jaksaa iloisena kohti uutta päivää? Oliko kaikilla kavereita? Oliko elämässä ruusuisia haaveita siitä mitä isona tekee? Oliko ehkä joillain jo orastava haave puolisosta ja perheestä, työstä ja toimeentulosta?

Miltä maailma ja tulevaisuus heille näytti? Uutiset lehdissä ja ruudussa kertoivat päivästä päivään sodista ja levottomuuksista ja luonnon tuhoutumisesta, ilmastomuutoksesta ja nälästä ja pakolaisuuden lisääntymisestä. Elämän eväät näyttivät käyvän monin paikoin vähiksi. Moni joutui elämään vuosikausia pakolaisleirillä pääsemättä sieltä pois. Lasten tulevaisuus niissä vaikutti näköalattomalta.

Miten suomalaiset lapset ja nuoret kokevat joka päivä uutisvirrassa eteen vyöryvät katastrofit ja ihmiselämän ankeudet? Ehkä moni sivuuttaa ne ajatellen vain omaa lähipiiriään. Ehkä moni haluaakin unohtaa maailmassa vallitsevat epäkohdat. Ehkä moni ei jaksa päästää niitä mieleensä. Tuntuu että ahdistus valtaa muuten mielen.

Entä sen jos itse on jäänyt yksin vaille kavereita ja on kiusaamisen kohteena koulussa ja kadulla?
Entä jos ei oikein tahdo jaksaa. Entä jos pimeys alkaa hiipiä mieleen. Entä jos se sieltä painuu sydämeen saakka kuolettaen toivon. Entä jos toivon sijaan tulee epätoivo. Entä jos se kasvaa ja muuttuu katkeruudeksi ja vihaksi ja kostonhaluksi?

Abe muisti että vähän aikaa sitten eräs nuori nainen oli vangittu. Hänen epäiltiin suunnittelevan koulumurhaa. Hän oli kirjoittanut nettiin haluvansa tappaa.


Mikä sinun on Jeesukseni
Katsot vain hiljaa maahan
et nosta katsettasi minuun
niin kuin aina ennen.

Mikä sinun on Jeesukseni
Olet tässä mutta et läsnä
Ajatuksesi ovat kaukana
Ennen huomasit minut


Mikä sinun on Jeesukseni
Murheko painaa mieltäsi
Taakkasi täytyy olla suuri
kun et enää huomaa minua

Mikä sinun on Jeesukseni
Kenen tuskaa sinä kannat
Ethän jätä minua yksin
Minulla ei ole kuin sinut

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 17.3.2024

Päivän tunnussana

Minä annan vesien virrata janoavalle, purojen kuivaan maahan. Minä vuodatan henkeni lapsiisi ja siunaukseni vesoillesi. Jesaja 44:3

Matin vanha rippipappi Abe luki Päivän tunnussanan ja pohti, mitä siunaus voisi olla yhden ihmisen kohdalla? Sitten Abe avasi sanomalehden. Hän selasi lehteä ja huomasi siinä artikkelin, johon oli haastateltu nuoria miehiä, jotka sanoivat uskovansa Jumalaan ja Jeesukseen.

Samassa artikkelissa tuotiin esiin myös tutkimustuloksia suomalaisten rippikoululaisten uskosta Jumalaan vuosina 2019-2023. Ne osoittavat, että kun tytöistä Jumalaan uskoi 35-37 prosenttia vuodesta toiseen, uskovien poikien määrä on noussut samoista luvuista 50 prosenttiin.

Tutkijat selittivät eroa sillä, että naiset kritisoivat kirkon patriarkaalisuutta ja ovat herkkiä kirkon konservatiivisuudelle. Miehille kirkko saattaa antaa mahdollisuuden noudattaa sellaista miehen mallia, joka ei suomalaisessa yhteiskunnassa ole nyt muodissa. Nuoret nostavat itse esiin, että kristinusko on paikka, jossa mies saa olla myös miehinen mies, toteaa tutkijaprofessori.

Yhteiskunnassa perinteisestä mieheydestä puhutaan usein toksisena maskuliinisuutena. Tutkijat totesivat myös, että on tärkeää ymmärtää, että uskoville nuorille uskonto on tärkeää ensisijaisesti uskontona, ei esimerkiksi konservatiivisten arvojen valikoimana.

”Hm”, ajatteli Abe. ”Nyt pitäisi määritellä, mitä ilmaisu ”miehinen mies” tarkoittaa. Se voi tarkoittaa eri ihmisille eri asioita.”

”Talvisodan käynyt kenttäpastori Jorma Heiskanen kirjoitti sotakokemuksistaan kirjan. Se on julkaistu vuonna 1941. Hän kuvailee siinä mm. kahta rintamajoukkojen johtajaa näin: ”Molemmat he ennen kaikkea olivat miehiä, suomalaisia miehiä, jotka vaikeuksien ja taistelun puristuksessa kasvoivat unohtumattomaan suuruuteen. He eivät olleet olleet ainoat, mutta heidän ja heidänlaistensa panoksessa on kätkettynä kansan vapaus, elämä ja tulevaisuus.”

”Jos rippikoulussa haastatellut pojat tarkoittivat ilmaisulla olla ”miehinen mies” jotain samaa kuin kenttäpastori Heiskanen kuvatessaan miehiä rintamalla, ei se kai voi tarkoittaa ainakaan kovin huonoa asiaa. Ilman heidän kaltaisiaan miehiä emme luultavasti näkisi tänä päivänä siniristilippuja saloissamme.”

Abe pohti edelleen. ”Jospa puhe toksisesta, myrkyllisestä maskuliinisuudesta onkin vain joidenkin itseensä ja elämäänsä tyytymättömien kateuden kiero ilmaus? Olenko aivan kerettiläinen ajatellessani näin?”

”Niin”, ajatteli Abe palaten Päivän tunnussanan tekstiin. ”Rippikouluikäiset ovat kuin noita profeetta Jesajan kirjassa mainittuja vesoja, eivät vielä aikuisia, mutta kolmen vuoden kuluttua saavat aikuisen paperit. Tosin on tutkimuksissa todettu, että ihmisen aivot kypsyvät aikuisiksi vasta noin 25 vuoden iässä.”

Abe jatkoi pohdintaansa.”Raamatun Jumala, kaiken Luoja, rakastaa jokaista vesaa, onpa hän tyttö tai poika. Jumala antaa vesien virrata janoaville. Hän vuodattaa Henkensä lapsiin ja nuoriin.

Mutta onko nyt niin, että Suomen vesoista pojat ovat tyttöjä useammin olleet avoimia Jumalan rakkaudelle ja siunauksen virralle? Mikä estää tyttöjä uskomasta, luottamasta Jumalaan ja Jeesukseen?”

”Onko tyttöjä harhautettu uskomaan valheita Jumalasta? Että Jumala vihaa heitä ja iskee raipalla kun saa tilaisuuden. Että Jumala on julma elämän rajoittaja, joka vie elämästä onnen ja vapauden?

Vai onko tyttöjen elämänkokemus omista isistä ja pojista rikkonut heitä niin, että heidän suhteensa vastakkaiseen sukupuoleen on muuttunut myrkylliseksi?”

”Onko niin, että vain tuolla tutkimuksessa todetulla kolmasosalla tytöistä on kaunis käsitys isästä, perheestä ja pojista? Kaksi kolmasosaa on jollain tavalla syvästi pettynyt isään, poikiin ja siirtänyt sen koskemaan myös Jumalaa,joka on myös isä?”

”Niin, suokoon Herra minulle anteeksi, jos olen väärässä. Mutta tässä ajassa on paljon hylkäämistä. Mies hylkää lastensa äidin, äiti lastensa isän, tai isää ei ole näkynyt juuri koskaan. Pojat houkuttelevat tyttöjä seksisuhteisiin ilman aikomustakaan sitoutua heihin lopuksi ikää. Ja joskus tytötkin poikia? Sellaiset suhteet haavoittavat ja vahingoittavat tyttöjä syvästi. Myös poikia, vaikka sitä ei haluttaisi tunnustaakaan.

”Jos ei näin ole, miksi sitten suomalainen popmusiikki sisältää niin paljon valitusta petetyksi tulemisesta ja yksin jäämisestä. Vielä 1960-ja 1970-luvuilla lauluissa oli useimmiten positiivinen pohjavire, toivottiin kestävää rakkaussuhdetta vastakkaisen sukupuolen kanssa. Nyt laulut huokuvat usein syvää pettymystä.”

"Olen sitä mieltä, että seksi kuuluu vain avioliittoon. Muualla se on kuin hellasta irti päässyt tuli. Aito ystävyys ei tarvitse seksiä tuekseen."

"Kuka enää puolustaa tyttöjä? Entä kuka puolustaa isiä? Entä kuka puolustaa poikia? Entä kuka muistaa äitejä? On paljon porukasta eristämistä, halventamista ja vähättelyä. On myös ulkonäköpaineita ja pelkoa, ettei tulla hyväksytyksi."

"Jos maailma ja elämä todella olisi sattuman oikusta syntynyt eikä olisi luotujaan rakastavaa Jumalaa, elämällä ei olisi todellista tarkoitusta, eikä myöskään elämässä tehdyillä virheillä ja synneillä Sovittajaa. Olisi se masentavaa."

Abe rukoili mielessään: ”Rakas Jeesus, anna sinä siunauksesi virtojen vuotaa Suomen kansan sieluihin asti. Avaa lasten ja nuorten ja heidän vanhempiensa sydämet sinun Pyhälle Hengellesi, joka virvoittaa väsyneet ja elämään pettyneet ja antaa tulevaisuuden ja toivon. Aamen.”

Viikon saarna 10.3.2024

Lauma ja paimenet

Vanha pappi Abe pohti vielä eilen illalla kuulemaansa Anitan elämäntarinaa.

Anita oli ajautunut päihdekierteeseen ja oli lähellä kuolemaa. Jumala kuitenkin pelasti nänet antamalla hänen kummitädilleen voimakkaan sysäyksen soittaa tälle. Niin Anita johdettiin kristittyjen yhteisöön, jossa hänen puolestaan rukoiltiin. Hän vapautui tuskasta ja ahdistuksesta ja sai kaikki syntinsä anteeksi. Nyt Anitalla oli hengellinen koti, nuorten Katiska-yhteisö.Aivan mahtavaa, ajatteli Abe.

Mutta sitten Abe alkoi kynä kädessä miettiä tilannetta eri puolilla Suomea. Hän merkitsi muistiiin ajatuksiaan päiväkirjaansa. Se oli täyttynyt niin, että oli pian vaihdettava uuteen.

"On paljon yksinäisiä ihmisiä, eri-ikäisiä eri elämäntilanteissa olevia rakkaita ihmisiä. Yhä useampi kokee syvää yksinäisyyttä. Yhä useammalla on yhä vähemmän heitä, joihin kokee todellista aitoa yhteyttä.

Sellaista, joka ravitsee sisimmän niin, ettei se jää nälkäiseksi.

On tutkittu ja todettu, että ihminen tarvitsee kokemuksen siitä, että kuuluu joukkoon. Että kuuluu yhteisöön ja että on rakastettu ja toivottu. Tällainen yhteisö on sisintä hoitava, elämää ylläpitävä, sisintä parantava ja elämää antava.

Elämään suuri Jumala on luonut kaipauksen katsoa toista silmiin, hymyillä ja saada takaisin hymyn. Saada kosketuksen silmästä silmään ja tulla hellästi kosketetuksi. Pyytää ravintoa ja tulla ravituksi. Haluta syliin ja turvaan ja päästä sinne. Olla hyväksytty ilman ehtoja. Nämä ovat elämän perustarpeita. Niiden tulisi tulla tyydytetyksi pienenä lapsena, vauvana äidin ja isän sylissä. On tutkittu ja todettu, että jos vauvaa ei oteta syliin niin vauva kuolee kosketuksen ja läheisyyden puutteeseen.

Kenenkään Ihmisen elämä ei ole kuitenkaan täydellistä. Kenenkään vanhemmat eivät ole täydellisiä ja siksi tekevät virheitä. Eikä hän itsekään ole täydellinen. Virheitten ketju jatkuu sukupolvelta toiselle. Elämässä on puutteita parhaimmassakin perheessä ja rakastavimmissakin kodeissa.

Silti on eroa elämän edellytyksissä. Kyky saada yhteys toiseen ihmiseen - elämän osallisuuden kokemus - syntyy lapsuudessa. Ennen Suomessa ympärillä oli sisaruksia ja naapurin lapsia, joiden kanssa leikittiin ja harjoiteltiin kohtaamista toisten kanssa.

Nyt kohdattavia on entistä vähemmän ja moni perhe on mennyt rikki synnyttäen hylätyksi tulemisen kokemuksen. On elämänsä kanssa kamppailevia yksinhuoltajaperheitä. Moni ihminen kasvaa sisäisesti yksin tulematta nähdyksi, tulematta kuulluksi. Niin monen sisimmässä on puute läheisyydestä ja osallisuudesta. Kokemuksesta, että minunkin elämälläni on jokin hyvä tarkoitus.

Kokemus elämän mielekkyydestä syntyy kosketuksessa toisten kanssa. Mistä löytyy yhteisö, joka hoitaa ja parantaa ja rohkaisee löytämään elämän?  Kristittyjen seurakunnan soisi olevan tällainen yhteisö. Sen toimivuus edellyttää kuitenkin jatkuvuutta ja pysyvyyttä synnyttääkseen parantavaa ja hoitavaa turvallisuutta.

Se edellyttää kestävää sitoutumista heiltä, jotka ovat yhteisön ytimessä sitä kannattelemassa ja hoitamassa. Ajattelen nyt heitä, jotka ovat saaneet Jumalalta kutsun tällaiseen tehtävään. Huomaamatta Ajan henki vie yhteisön rakentajaakin mukanaan, jos ei pidä varaansa. Ajan henki on lyhytjännitteinen itsekkyyden ja omaa etua ja viihtyvyyttä ja nautinnollisuutta huokuva henki. Se saa lauman kaitsijan jättämään laumansa vailla taistelua, kun oma etu tai viihtyvyys tuntuu vievän muualle.

Niin tuo hauraiden ja rikkimenneiden joukko jää yhä uudelleen vaille paimenta. Siitä tulee kuin huutolaisten joukko.  Se saa taas kerran uuden paimenen, joka viipyy kenties vuoden tai kaksi tai kenties viisikin vuotta sitten häviten jonnekin ja jättää lauman yksin.

Ennen oli heitä, jotka vuosikymmenien ajan asuivat samalla paikkakunnalla pitäen  pyhäkoulua tai ohjasivat seurakunnan tyttö- tai poikatyötä. He olivat sitoutuneita ja  uskollisesti paikalla, johon olivat saaneet Jumalalta kutsun."

"Rakas Jeesus, anna minulle ja meille sitä vanhaa henkeä, Pyhän Hengen synnyttämää kaitsemisen mieltä, joka ei jätä laumaa yksin silloinkaan, kun joutuu itse taistelemaan oman kutsunsa kanssa. Varjele paimenia tulemasta Ajan hengen pettämiksi ja päätymästä tyhjyyteen. Aamen"

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 3.3.2024

Miten ihmiset tuhotaan

Abe, vanha pappi oli jälleen käymässä ystäviensä Matin ja Riitan luona. Abe kävi sydämessään läpi eilistä iltaa. Eilen perjantaina, koulujen talviloman aattona, oli pidetty Katiska-ilta nuorten itsensä ylläpitämässä nuorisotilassa. Väkeä oli ollut tuvan täydeltä, yli sata henkeä eri ikäisiä nuoria ja nuoria aikuisia.

17-vuotias Maria oli toimittanut tilaisuuden alkujuonnon. Hän oli pitänyt lyhyen rukouksen, toivottanut tervetulleeksi ja kertonut illan kulusta. Hänen jälkeensä evankelista Juha oli puhunut Jumalan ihmeellisestä armosta, joka on tarkoitettu jokaiselle elämän muutosvoimaksi ja suojaksi maailman pahuuttaa ja perkeleen kavalia juonia vastaan. Sitten Juha oli antanut puheenvuoron Anitalle, kaksi kuukautta sitten Jeesuksen kohdanneelle 18-vuotiaalle nuorelle aikuiselle.

Anita oli kertonut oman elämäntarinansa. Se oli kertomus ajautumisesta pähiteiden maustamaan biletyskulttuuriin ja seksisuhteisiin, joita tuli ja meni. Hänen itsetuntonsa oli vajonnut yhä syvemmälle ja syvemmälle, vaikka hän ulospäin näytteli menestyjää. Anita kyllä osasi väläyttää hymyn ja olla reippaan oloinen. Mutta sitten tuli romahdus. Paniikkikohtaukset olivat tulleet Anitan elämään ja hän oli alkanut viillellä itseään. Hän oli hakenut pahaan oloonsa apua ennustajan luota, mutta siitä ei ollut ollut apua. Paha olo syveni.

Hän ei enää jaksanut lähteä kouluun, vaan vetäytyi huoneeseensa opiskelupaikkakunnalla. Joku toi hänelle välillä pitsan ja viinaa. Kotona ei vielä tiedetty mitään näistä viimeisistä vaiheista. Siellä oltiin vielä siinä käsityksessä, että Anita saa tutkintonsa valmiiksi seuraavana keväänä. Elämä näytti Anitasta mustalta. Hän harkitsi jo itsemurhaa ja tiktokista hän löysi ajatusta vahvistavia videoita.

Yhtäkkiä Anitan puhelin hälytti. Ensin Anita ajatteli olla vastaamatta, mutta jokin sai hänet avaamaan saapuvan puhelun. Siellä oli hänen kummitätinsä, joka oli herännyt kesken yöunien ja oli kokenut, että Anitan puolesta pitää juuri nyt rukoilla kovasti. Rukoiltuaan kummitäti oli soittanut Anitalle. ” Hei, täällä on kummitäti Irene! Miten sinä Anita jaksat? Minut herätettiin äsken rukoilemaan puolestasi. ” Kuullessaan kummitätinsä lämpimän äänen ja sanat Anita oli puhjennut itkuun. Syntyi pitkä keskustelu ja nämä kaksi päättivät tavata seuraavana päivänä.

Tapaaminen johti siihen, että Anita lähti tätinsä kanssa Katiska-iltaan läheisessä kaupungissa. Siellä Anitan puolesta rukoiltiin. Hän alkoi itkeä kyynelten valuessa hänen poskiensa yli virran lailla. Anita tunsi miten tuska, pelko ja ahdistus sulivat pois hänen sisimmästään ja tilalle virtasi jostain syvää rauhaa ja lepoa. Rukouksen jälkeen Anita koki, että hän on turvassa kuin linnoituksen paksujen muurien takana. Anita ymmärsi, että hän oli kohdannut elävän Vapahtajan, Jeesuksen.

Anita oli ohjattu sielunhoitajan luo. He olivat tavanneet säännöllisesti ja Anita oli saanut purkaa elämänsä vyyhteä tälle iäkkäälle naiselle, joka halusi vielä eläkevuosinaan olla mukana auttamassa hauraita ihmistaimia. Samaan aikaan Anita oli alkanut lukea Raamattua ja erityisesti Uutta Testamenttia.

Nyt Katiska-illassa Anita halusi kertoa paitsi pelastumisestaan, myös havainnoistaan siitä, mikä oli saanut hänet ja monet muut lähtemään noille oudoille vesille, niin kuin hän nimitti entistä päihde-ja seksikeskeistä elämäänsä. Anita pyysi kuulijoita arvioimaan itse, voisiko hänen analyysinsä olla totta.

” Niin, hyvät nuoret. Lyhykäisesti vastaan, että saatana on kaiken takana. Hän on valehtelija ja petoksen isä. Hän on alusta asti ollut murhaaja. Ihmisten tuhoaminen on hänen ainut päämääränsä sen lisäksi, että hän haluaa ottaa Jumalan paikan koko maailmassa. Katsokaa itse tämä Raamatusta. Joh.8:44.

Nyt joku saattaa sanoa,että höpö höpö, itsehän sinä korkin avasit ja heittäydyit poikien syliin, ei kukaan muu. Totta sekin, myönnän. Mutta sanoisin, että on syntynyt yhä pahempi joukkoharha, joka syöksee pyörteen lailla yhä useamman nuoren, jopa lapsen mukaansa.

Se on saanut alkunsa jo Eevan ja Aatamin lankeemuksessa. Heidän jälkeläisiään olemme kaikki. Ymmärrän sen nyt luettuani Raamattua. Kannamme synnin kiusauksia ja ahnaita ajatuksia aina mukanamme. Kun tilaisuus tulee, lankeamme, ellei meitä suojella. Kaikki alkaa aina ajatuksesta. Teemme huomion, joudumme kiusaukseen ja sitten lankeamme. Haluammekin langeta, myönnän sen.

Aikaisemmin perheet Suomessa olivat kuitenkin ehyempiä. Niissä oli vastuullisuutta ja rakkauttakin, ja niissä kunnioitettiin Raamatun Jumalaa, jos häntä ei aina niin kuunneltukaan. Koko yhteiskunta Suomessa pyrki suojelemaan perhettä ja pitämään sen arvot kristillisinä. Tätä tuki myös valtiovalta ja lainsäätäjät. Esimerkiksi juhlapyhinä kaupat olivat kiinni, eikä niistä saanut alkoholijuomia. Piti olla viinakortti voidakseen ostaa viinakaupasta väkeviä.

Sitten alkoi aika, jolloin tästä kaikesta alettiin irtautua. Se tapahtui vähitellen. Keskiolut tuli kuppiloihin. Alettiin myös esittää vapaa seksi jotenkin houkuttelevana. Se näkyi myös elokuvissa. Sitten elkoi tulla epäilyttäviä rock-yhtyeitä. Esimerkiksi Venom-nimisen bändin rumpali, Mantas, sanoi lehden haastattelussa: ”Parempi saatananpalvonta kuin huumeet. Mutta että se on vain keino.”

Sitten liukuma päihteisiin ja vapaaseen seksiin on jyrkentynyt. Abortin saamista helpotettiin. Samaan aikaan kouluissa alettiin opettaa kondomien käyttöä ja nyt halutaan jakaa ehkäisypillereitä. Huumeitten käyttö lisääntyi. Nyt kannabisjärjestö vaatii sen myynnin sallimista. Netti on täynnä pornoa. Tuo elämää vääristävä näytelmä riuduttaa yhä usempaa ja yhä nuorempaa.

Seksuaalikasvatus suosii kaikenikäisten seksuaalisuuden vapaata kokeilemista ja harjoittamista.

Kuinka moni nuori on menettänyt siten itsetuntonsa on alkanut elää häpeän vallassa. Saatana tietää, että seksuaalisuus on ihmisen herkimpiä alueita. Kun se saadaan tuhottua ja vietyä ihmiseltä kauniit ihanteet ja kyky luottaa toiseen ja sitoutua pysyvään parisuhteseen, viedään pohja koko yhteiskunnalta.

Ateismi on vallannut koulut jo kauan sitten. Sen mukaan kaikki on alkanut sattumasta. Sen mukaan ei ole Jumalaa, emme ole mistään kotoisin, emme ole minkään arvoisia emmekä ole minnekään matkalla, koska kuoleman jälkeen on vain tyhjiin raukeaminen.

Elämän syvä ja kaunis tarkoitus, Jumalan armahtava ja luokseen kutsuva rakkaus ja ylösnousemuksen toivo ovat poissa, jos uskomme kaiken sen, mitä kouluissa opetetaan. Ihmisestä on tehty vaistojensa varassa toimiva eläin, joka kulkee mielettömässä maailmassa toivoa vailla kohti kurjaa kuolemaa. Ei ihme, että yhä useampi nuori ajautuu sivuraiteille menetettyään toivonsa.

Kaikilla nuorilla on myös vanhemmat. Jos he ovat kokeneet elämässään haaksirikon, se siirtyy helposti myös heidän lapsilleen.Minä olen yksi heistä. Ympärilläni näen yhä useampia rikki menneitä nuoria, jotka saatana syntiä houkuttimenaan käyttäen on eksyttänyt tovottomuuteen johtavalle valtatielle. Sanon valtatielle. Sellaiselta meitä ympäröivä huuruinen viihtymistä ja nautintoja ihannoiva kulttuuri minusta näyttää nyt, kun Pyhä Henki on avannut silmäni näkemään.

Haluan kertoa teille, rakkaat lapset, nuoret ja nuoret aikuiset, ettei ole kuitenkaan mitään syytä jäädä saatanan kylvämien valheiden vangiksi. Kun sanotte Jeesukselle yhden sanan: Tule! Hän totisesti tulee ja ottaa teidät syliinsä. Hän pesee teidät sekunnin murto-osassa puhtaammaksi kuin valkoisin lumi. Kaikki synnit annetaan ikuisesti anteeksi ja te olette koko elämänne ajan osallisia Jeesuksen ihmeellisestä armosta. Jeesus luo teidät uudesti!

Jeesus rakastaa teitä aivan mielettömästi. Hän ei ole vihollinen, vaan paras ystävä. Hän antaa teille ja teidän elämällenne arvon, joka sille kuuluu. Hän antaa elämäänne tarkoituksen. Tämän saatte kokea myös käydessänne Herran Pyhällä Ehtoollisella.

Jeesus antaa teille myös uskon ystäviä ja seurakunnan, joka on teille koti, armahdettujen syntisten turvapaikka, jossa saa turvallisesti olla oma itsensä ja opetella keskeneräisenä elämää. Haluaisin vielä rukoilla lyhyesti teidän kaikkien puolesta:

”Rakas Jeesus tule sydämeeni tällä hetkellä. Anna kaikki syntini anteeksi ja pese minut puhtaaksi. Kiitos, että se on totta! Luo minut uudeksi. Synnytä minut uuteen elämään, joka kestää ikuisesti. Näytä minulle tie ja Pyhä Henki, Jeesuksen Henki, opeta minut ymmärtämään sanojasi Raamatussa. Jeesus, sinä itse olet tie. Johdata minua päivästä päivään tällä tiellä. Aamen.”

Tähän Anita päätti puheensa Katiskan nuorille.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 25.2.2024

Eksyttäjien esiinmarssi

Oli varhainen aamuhetki. Abe oli saanut yllättäen käsiinsä vuonna 2020 julkaistun, Aila Ruohon kirjoittaman kirjan Henkisyyden harhapoluilla. Abe selaili sen sisällysluetteloa ja luki kohtia sieltä täältä.

Kirjan kirjoittaja kertoi, että oli turhautunut kirjaa tehdessään siihen, että aihepiiriin kuuluvaa kirjallisuutta julkaistiin koko ajan lisää, ja että osa siitä oli keskenään ristiriitaista. Uushenkisyys näytti ”räjähtäneen käsiin”. Kirjoittaja toteaa, että new age-kirjallisuuden uusia nimikkeitä ilmestyy vuodessa kymmenittäin. Loppua ei ollut näköpiirissä, ei lähelläkään.

Abe avasi kirjan kohdasta Synti ja syyllisyys ja luki:

” Uushenkisyyden Jeesus ei puhu synnistä. Kirjailija Doreen Virtuen mukaan Jumalan silmissä kaikki ihmiset ovat viattomia, olivatpa he syyllistyneet maallisessa elämässään minkälaisiin tekoihin ja virheisiin tahansa ja aiheuttaneet kanssaihmisilleen suunnatonta tuskaa. Jumala ei siis piittaa pahuudesta, mutta ahdistuu, jos ihmiset kokevat pahaa mieltä tekemistään virheistä."

"Virtue uskoo taivaan itkevän, kun joku alentaa itsensä syyllisyydentunteen valtaan.”

Kirjan Uushenkisyyden harhapoluilla kirjoittaja kysyy, miten kyseinen logiikka pätee perheväkivaltaan tai kiduttamiseen syyllistyneille? Entä raiskaajien ja murhaajien kohdalla? Jos syyllisyys mitätöidään, ei armoa ja sovitustakaan enään tarvita. Saako raiskaaja katua tekoaan? Pitää tekoaan pahana?

Abe jatkoi lukemista: "Myös Soile Raunion kanavoimat enkelit pohtivat synnin olemusta. Syntiä ei niiden mielestä tule edes ajatella. Kaikki asiat, jotka tehdään hyvässä uskossa, tuovat siunauksen. Henkiopas toteaa Raunion välityksellä muun muassa: ”Kaikki ilo on oikeaa iloa silloin, jos se tuntuu sydämessänne hyvältä. Ja sitä älköön ihminen synniksi luokitelko.”

Kirjan Henkisyyden harhapoluilla kirjoittaja kommentoi yllä olevaa väitettä: ” Ketkä opettavat ja missä uskonnollisessa yhteisössä, että kaikki mielihyvää tuova on syntiä? Ei ainakaan luterilainen kirkko. Entäpä sitten ilon kokeminen? On psyykeongelmaisia, joista on hauska kiusata läheisiä, sekä henkilöitä, jotka saavat sairaalloista iloa tappaessaan eläimiä huvin vuoksi. Jotkut kokevat nautintoa aiheuttaessaan pelkoa tai kipua toisille ihmisille. Voidaanko ajatella,että kaikki,mikä tuntuu omasta mielestä hyvältä, on sallittua ja hyväksyttyä?”

Kirjan Henkisyyden harhapoluilla kirjoittaja toteaa myöhemmin, että ”itämaisessa katsomuksessa jokainen ihminen on ansainnut kohtalonsa. Uushenkisyydessä perheväkivallan uhan alla eläminen puolestaan kuuluu omaan sielunsuunnitelmaan. Eikö tällainen ajatuskulku johda juurikin siihen, että pahoja, jopa rikollisia tekoja mitätöidään?”

Sitten Abe katsahti kirjan esipuhetta. Siinä hänen huomionsa kiinnittyi mainintaan Leena Huiman vuonna 1989 ilmestyneeseestä kirjasta Jumala peilissä. Abe luki:

” Jo vuonna 1989 uushenkisyydellä arvioitiin olevan jopa miljardi kannattajaa. Huiman mukaan lukumäärää on mahdoton laskea, sillä harva new agesta kiinnostunut vaihtaa vanhan uskontonsa uuteen. Usein vain uskonnollisuuden tulkinta muuttuu. Tuttu kristillinen sanasto voi saada rinnalleen henkisyyden sanastoa, kuten tietoisuuden tasot, aurat, voimakentät tai kosmisen Kristuksen. Leena Huima toteaa ihmisten hämmästyvän, kun uuden ajan säkkiin mahtuu niin monenlaista. Siellä on niin judoa, akupunktiota, noituutta, psykologiaa, kasvisruokavaliota, feminismiä, suhteellisuuusteoriaa, ufokontakteja, pyramiditerapiaa kuin satoja muitakin aineksia.”

Kirjan Henkisyyden harhapoluilla kirjoittaja toteaa, ”että vaikka uushenkisyys on laajentunut melkoisesti kuluneiden kolmen vuosikymmenen aikana, Huiman teos vaikuttaa yhä monelta osin ajankohtaiselta. Huiman mukaan luterilaisuuden on ollut helppo torjua yleisuskonnolliset ja puolikristilliset liikeet, sillä niillä on täysin oma oppinsa,kokoontumistilansa ja rituaalinsa."

"Uushenkisyyttä on vaikeampi lokeroida. Se ei ole järjestäytynyt keskusjohtoiseksi liikkeeksi tai maailmankirkoksi. Lähes kaikki käy. Uuden aikakauden ihmiset toimivat monenlaisissa yhteyksissä. Joku etsii harmoniaa ruoasta, toinen pyhästä tanssista, kolmas okkultismista, neljäs joogasta, viides samanmielisten kirjallisuuspiiristä."

"Mitä syvemmälle new agen tiheikköön kuljetaan, sitä merkityksettömämmältä arkipäivän kristillinen oppi voi tuntua. Raamatun lupaamaa ”maailman valoa” ei enää tarvita, kun jokainen pyrkii valaistumaan omalla polullaan."

"Houkutus tutustua mitä erilaisimpiin henkiolentoihin lisääntyy, ja lupaukset persoonallisesta ohjauksesta ja mahdollisuus jatkuvaan henkiseen kasvuun kohti omaa jumaluutta houkuttavat. Eipä aikaakaan, kun terve kriittisyys unohtuu. Ja miksi varoa, opetetaanhan lähes kaikisssa new agen saralle kuuluvissa kirjoissa, että kaikki henget haluavat vain ihmisen korkeinta parasta.”

Abe huokaili. Hän otti nyt esiin päivän sanomalehden. Uutisotsikossa mainittiin luterilaisesta kirkosta eronneiden suuri määrä. Pääkaupunkiseudulla tuskin puolet väestöstä kuului enää kirkkoon.

Toisessa lehdessä vastaan tuli kirja-arvostelu pahojen henkien ulosajamisesta eli eksorsismista kertovasta kirjasta. Syy kirjoittamiseen oli ollut se, että kirjoittajia ja pappiskollegoita vastaan oli alkanut tulla yhä enemmän outojen ilmiöiden kanssa tekemisiin joutuneita ihmisiä. Mainittiin muun muassa merkillinen ahdistus ja se, että esineet huonessa olivat alkaneet lennellä itsekseen.

Kirja kertoi maltillisesti ja viisaasti siitä, miten kristinuskossa voidaan tarvittaessa ajaa ihmisistä ulos pahat henget, joiden kanssa on jouduttu tekemisiin. Vanha pappi Abe muisteli luterilaisen kirkon kastekaavaa. Siihen liittyy aina pienen lapsenkin kohdalla eksorsismi. Tosin se on lähes piilotettu huomaamattomaksi. Abe otti esiin vanhan kirkkokäsikirjan kastekaavan ja luki:

” Ota pyhä ristinmerkki kasvoihisi ja rintaasi, todistukseksi siitä, että ristiinnaulittu Jeesus Kristus on sinut lunastanut ja kutsunut opetuslapsekseen.” ”Rukoilkaamme. Kaikkivaltias Jumala, rakas taivaallinen Isä. Me kiitämme sinua kasteesta, jossa synnit pestään pois Jeesuksen Kristuksen nimeen ja jossa Henkesi uudestisynnyttää meidät. Me rukoilemme sinua: Katso armollisesti tähän lapseen. Suo hänen lapsenasi, synnin, kuoleman ja pimeyden vallasta vapautettuna, iloiten palvella sinua koko elämänsä ajan ja vihdoin päästä luoksesi taivaaseen.”

Siinä se on, huokasi Abe ja kertasi ääneen: ”ja pimeyden vallasta vapautettuna.”

Sitten Abe selasi kirkkokäsikirjaa kohtaan aikuisen kaste. ” Mitä ihmettä! Täällä eksorsismia ei enää löydy! Ennen aikuisena kastettavalta kysyttiin: Sanoudutko irti perkeleestä ja hänen teoistaan? Mihin se kysymys on joutunut? Näin tehdään kuitenkin yhä lähetyskentällä, jossa eri uskomukset ja uskonnot ovat todellisuutta. Mutta niin ne näyttävät nyt olevan Suomessakin.”

Abe huokasi raskaasti ja rukoili itsekseen: ” Rakas Herra Jeesus, sinä kuolit ristillä syntiemme sovitukseksi ja sinulla on kaikki valta pahojen henkien yli, jotka toimivat eri uskontojen ja uskomusten taustalla. Auta, että kristillinen seurakunta saisi olla tuomassa sinun todellisuutesi heidän luokseen, jotka ovat eksyneet tai itse lähteneet harhapoluille. Jeesuksen Henki, Pyhä Henki, kutsu ihmisiä iloitsemaan Jeesuksen sovintoveren vapauttavasta voimasta. Sinun veresi ja ruumiisi uhri vapauttaa ihmisen edelleenkin kaiken pahan vallasta. Syyllisyys poistuu ja tilalle tulee hyvä omatunto. Aamen”

Abe etsi sitten Raamatusta kohdan apostoli Paavalin kutsumisesta evankeliumin työhön. Siinä Jeesus puhuu Paavalille:

”Ja minä pelastan sinut sekä oman kansasi että pakanain käsistä, joitten tykö minä sinut lähetän avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.” Apt. 26.

Sitten Abe etsi vielä kohdan kasteesta ensimmäisen Pietarin kirjeen luvusta kolme:

”Kärsihän Kristuskin ainutkertaisen kuoleman syntien tähden, syytön syyllisten puolesta, johdattaakseen teidät Jumalan luo. Hänen ruumiinsa surmattiin, mutta hengessä hänet tehtiin eläväksi.

Ja niin hän myös meni ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti sen ajan, kun arkkia rakennettiin. Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui arkissa veden kantamana.

Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus, hänen, joka on mennyt taivaaseen ja istuu Jumalan oikealla puolella ja jolle on alistettu enkelit, vallat ja voimat.”

Abe huokasi ja rukoili vielä itsekseen: ”Kiitos, aamen, rakas Herra Jeesus! Kiitos uudesta liitosta, Hyvän omantunnon liitosta! Kiitos, että olet kaikkivaltias Jumala ja Vapahtaja, joka kutsut jokaista osalliseksi tästä liitosta!  Aamen.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 18.2.2024

Saatanallinen suunnitelma

Vanha pappi Abe oli nähnyt elämässään paljon. Erityisen paljon hän oli nähnyt luopumusta.

Hän oli seurannut asioita kristinuskon näkökulmasta käsin siitä saakka kun hänestä tuli kristitty 10-vuotiaana. Abe laski aikaa ennen ja jälkeen uskoontulon. Tosin monet hänen kirkkokunnassaan tuntuivat halveksivan tuota sanaa: tulla uskoon. Miten muka joku voisi päättää ”tulla uskoon?” Sitä paitsi miten muka uskon määrää voisi mitata? Kyllä kai Jumalalle kelpaisivat epäilijätkin. Ja kuinka joku voisi päättää tuosta vain alkaa uskoa?

Abe oli toista mieltä. Hän muisti miten hän oli tullut etsikkoaikaan 9-vuotiaana. Sitä ennen häntä olivat tuskin kiinnostaneet muu kuin kissanhännän veto ja nahistelu naapurin poikien kanssa. Oli annettu turpiin ja saatu selkään. Oli jo päästy maistamaan salaa viinaakin isäukon pullosta ja ottamaan henkosia renki Juuson sätkistä. Koulussa Abe oli kiusannut toisia ja nauttinut kun sai jonkun itkemään. Itseään häntä koulu ei niinkään kiinnostanut.

Sensijaan kaikenlainen liikkuminen ulkona kiinnosti. Talvella hiihtäminen ja mäenlasku kotitalon takana olevassa rinteessä ja lumilinnojen tekeminen ja lumisota naapurin poikien kanssa veivät mennessään. Kesällä pikkulintujen ampuminen ritsalla, kissojen kiusaaminen, kiipeily kalloilla, majan rakentaminen, karkaaminen metsäretkelle päiväkausiksi, kalastaminen mato-ongella ja katistkalla, juoksukilpailut poikien kanssa, Abe oli ollut aina menossa ja harvoin nähty kotona.

Abe oli halunnut olla kuin isänsä, karski mies joka vähät piittasi Jumalasta ja uskosta, joka sanoi ettei sellaisia kuin jumaluuksia ollut olemassakaan. Isä otti naukkuja pullosta ja lauleskeli ja kiroili välillä, teki töitä metsurina ja hevosmiehenä sätkä suupielessä. Antoi Abelle välillä selkäsaunan tai kaksi, mutta ei silti niinkään pitänyt pahana tämän ilkeilyä toisille lapsille.”Eipähän meidän poika jää jalkoihin.” Antoi tunnustusta poikansa ulkoilmaelämästä ja siitä, ettei tämä pelännyt pimeää ja siitä, että tämä piti puolensa tappelussa toisten poikien kanssa. Koulusta isä oli sanonut, että siellä kasvetaan herraksi, mutta työtä tekemällä mieheksi.

Isä oli ollut Abelle esikuva hyvässä ja pahassa pienestä pitäen. Äidin ehdotukset pyhäkoulusta ja kirkkomatkasta olivat kaikuneet kuuroille korville. Samoin kehotukset koulutehtävien kunnollisesta hoitamisesta. Mutta yhtenä aamuna varhain Abe oli nähnyt äitinsä polvistuneena keittiön tuolin edessä. Oli ollut vielä hämärää, mutta äidin luona oli hohtanut valoa. Huomatessaan poikansa äiti oli noussut ja samalla valo oli hävinnyt. Miksi olit polvillaan ja näin aikaisin? Abe oli kysynyt, mutta äiti oli vain silittänyt poikansa tukkaa ja pysynyt vaiti.

Abe ei ollut maininnut mitään merkillisestä hohteesta, mutta oli päättänyt kurkistaa keittiöön seuraavanakin aamuna. Hänellä oli kyky herätä päättämänään aikana ja niin hän hiipi keittiön ovelle. Siellä äiti oli polvistuneena ja jälleen valo ympäröi äidin. Valo ei tullut mistään lampusta. Sen sijaan se vain hohti polvistuneen äidin luona pehmeän lämpimästi. Abe astui äidin luo ja kysyi: äiti, näetkö tuon valon? Ja mitä sinä oikein teet? Äiti nousi ylös ja valo katosi.

Äiti hymyili ja sanoi: minä rukoilin. Mitä sinä rukoilit? Rukoilin sinun ja isäsi ja kaikkien sisarustesi puolesta, Jumalan varjelusta ja siunausta alkavaan päivään. Ja myös koulukavereittesi ja opettajasi puolesta. Äiti, näitkö valon? Minkä valon, äiti kysyi hämmästyneenä. Näin sen eilen ja nyt, kun olit polvillaan tuolin ääressä.

Tultuaan sinä päivänä koulusta Abe näki keittiön pöydällä mustakantisen kirjan. Se oli Raamattu.

Abe vilkaisi ympärilleen. Ketään ei näkynyt. Abe avasi kirjan peukalonsa osoittamasta kohdasta. Se oli Johanneksen evankeliumin jae luvusta kahdeksan. Lukeminen ei tuottanut hänelle vaikeuksia.

”Niin Jeesus taas puhui heille sanoen: "Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus".

Eteisen ovelta kuului kolahdus ja Abe sulki kiireesti Raamatun. Mutta nuo Jeesuksen sanat jäivät hänen mieleensä ja alkoivat puhutella häntä. Ne eivät jättäneet häntä rauhaan. Valo, valkeus. Äidin luona hohtanut valo. Liittyivätkö ne toisiinsa? Oliko äidillä jotain mitä häneltä puuttui? Valo?

Abe alkoi miettiä elämäänsä. Oliko siinä tuota valoa? Ja mitä Jeesus tarkoitti pimeydellä?

Yhtenä päivänä, kun Abe oli jälleen salaa lukemassa äitinsä Raamattua keittiössä, isä yllätti kirjaan keskittyneen poikansa. Isä tempasi kirjan Abe käsistä ja viskasi sen keittön ikkunasta ulos. Vai täällä sinä opettelet herrojen metkuja! Nyt kyllä saat selkääsi! Isä koetti tavoittaa Aben, mutta tämä pääsi karkuun. Oli kesä. Abe juoksi ikkunan luo, josta isä oli heittänyt äidin kirjan ulos. Siellä! Abe poimi Raamatun ja juoksi karkuun minkä kintuista pääsi. Hän livahti talon kivijalan alle pienestä luukusta.

Isä tuntui raivoavan pihalla. Aben sydän pamppaili. Pimeys.Tuotako se on? Äiti sai isältä kiivaat sanat herrojen kotkotuksista. Meidän pojasta ei kasvateta mitään kukkopoikaa! Onko selvä! Sitä mustaa kirjaa ei sitten enää nähdä meillä! Onko selvä! Äiti oli hämmentynyt ja itki. Mistä oli kysymys? Kun hänelle selvisi, että Abe oli lukenut hänen Raamatuaan jo pitkään, hän vaikeni. Isä vaikeni myös ja lähti ulos talon töihin. Abe oli noussut piilopaikastaan ja kuunnellut avoimen ikkunan alla äidin saaman läksytyksen. Abe meni äitinsä luo ja halasi häntä. Äiti, kiitos, että sinulla on tuo kirja. Mistä minäkin saisin sellaisen?

Etsikkoaika vaihtui Aaben elämässä henkilökohtaiseksi suhteeksi Jeesuksen kanssa. Hän löysi Raamatun sivuilta elävän Jumalan. Hän oli alkanut käydä äitinsä kanssa kirkossa isän vastustuksesta huolimatta. Yhdellä kirkkokerralla papin mukana oli ollut maallikkosaarnaaja, joka oli kysynyt: Onko täällä ketään, joka haluaa antaa elämänsä Jeesukselle? Abe oli nostanut kätensä yhdessä joidenkin muiden kanssa. Heidät oli kutsuttu alttarin eteen ja saarnaaja oli rukoillut heidän puolestaan. Siitä oli alkanut Aben polku kristittynä. Hän ymmärsi nyt, että oli ollut aikaisemmin kastettu nimikristitty, josta isänsä oli oli ollut kasvattamassa omalla esimerkillään pakanaa.

Aben isä eli vielä siinä pimeydessä, jossa Abekin oli ollut vielä vähän aikaa sitten. Nyt Abe ymmärsi yhä selvemmin, ettei ollut kolmea tietä. Joko oli Jeesuksen puolella tai häntä vastaan. Oli joko pimeydessä tai Jeesuksen lahjoittamassa valkeudessa. Pimeys johtaisi kerran helvettiin. Valo, Jeesus, johtaisi verensä puhdistamat kerran taivaan kotiin. Kun hän kerran puhui tästä isälleen, tämä oli ensin raivostunut suunnattomasti. Joidenkin viikkojen kuluttua isä oli pyytänyt purkaustaan Abelta anteeksi. Abe oli myös pyytänyt isältään anteeksi sanojaan, joiden oli ymmärtänyt olleen tuomitsevia.

Isä ja poika löysivät jälleen toisensa, mutta siitä isä ei antanut periksi, että kirja ja koulu kasvattaisi herroja, työnteko taas miehiä. Aikuisena Abe pohti aina välillä isänsä näkemystä. Uskosta isä ei ollut halunnut myöhemminkään puhua poikansa kanssa. Se tuntui olevan isälle kuin musta aukko.

Jumala tietää missä isä on nyt, Abe huokasi ja mietti, mikä tekee ihmisestä jumalankieltäjän, ainakin päällisin puolin. Voisiko siihen liittyä paitsi ihmisen perusvastustus Jumalaa kohtaan, myös hänen saamansa kohtelu ja opetus. Aben isä oli ollut Suomen sisällissodassa punaisten puolella ja joutunut vankileirille. Isän sukulaisia oli tapettu sodassa. Oli syntynyt syvä katkeruus.

Oliko isän katkeruus kohdistunut ennen kaikkea luterilaiseen kirkkoon, joka sodassa oli asettunut selkeästi valkoisten puolelle? Kieltämättä kirkko oli rikas ja papit korkeasti koulutettuja, Aben isä tuskin kiertokoulun käynyt. Mutta oli kirkon sisällä myös herätysliikkeitä ja saarnaavia maallikoita kiertämässä kodeista koteihin, tai ainakin oli ennen.

Nyt vaikuttaa sitä, että kirkossa on alettu puhua uskosta kuiskauksin, kuin häveten uskon ydintä. Puhutaan kyllä Jumalasta, mutta elävästä suhteesta Jeesukseen Kristukseen vähemmän. Miksi näin? Hävetäänkö Jeesusta kirkon sisälläkin? Onko kirkosta tullut huomaamattaan maailman suosiota kalasteleva kulttuurijäänne? Miten tämä sopii yhteen kristillisen kirkon tärkeimmän tehtävän kanssa: julistaa ilosanomaa ylösnousseesta kuoleman voittajasta Jeesuksesta Kristuksesta?

Eikö enää muisteta mitä apostoli Paavali sanoo: ” Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan-ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.

Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.” 1.Kor.1:17.18

Abe pohti edelleen: ”Niin, Kristuksen kirkko kantaa mukanaan aina myös pahennusta, ristin häpeää, jossa kuitenkin on pelastus. Tähän häpeään kirkon tulee suostua, jos se haluaa säilyä ja olla olemassa. Sillä vain häpeämättömässä uskossa ristiinnaulittuun Jeesukseen on voima.”

Abe tutki Raamatusta apostoli Pietarin puhetta, jonka tämä piti parannettuaan Jeesuksen nimessä syntymästään saakka ramman miehen:

”Silloin Pietari, Pyhää Henkeä täynnä, sanoi heille: "Kansan hallitusmiehet ja vanhimmat! Jos meidät nyt pannaan vastaamaan sairaalle tekemästämme hyvästä teosta ja ilmoittamaan, kenen nimessä hänet on parannettu,niin tietäkää tämä, te kaikki ja koko Israelin kansa: se tapahtui Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä. Hänet te ristiinnaulitsitte, mutta Jumala herätti hänet kuolleista. Hänen voimastaan tämä mies seisoo terveenä teidän edessänne. Hän on se kivi, joka ei teille rakentajille kelvannut mutta josta on tullut kulmakivi. Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla.

Hän on se kivi, joka ei teille rakentajille kelvannut mutta josta on tullut kulmakivi. Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla.” Apost. 4:8.12

Niinpä, Jeesuksen nimessä yksin on voima pelastaa ja parantaa, Abe ajatteli. On niin kuin apostoli Paavali sanoo kirjeessään Korinttin seurakunnalle.

”Mutta minä tulen pian teidän tykönne, jos Herra tahtoo, ja silloin minä otan selon, en noiden pöyhkeiden sanoista, vaan voimasta. Sillä Jumalan valtakunta ei ole sanoissa, vaan voimassa.” 1.Kor.4: 19-20

Kunpa isänikin olisi saanut maistaa tuota uudeksi luovaa voimaa. Rauha hänen muistolleen. Jumala tietää sen mikä minulle jää salatuksi.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 11.2.2024

Vaalien alla

Sanotaan, että kansa saa sellaiset päättäjät, kuin se ansaitsee. On sanottu, että suomalaisilla on ollut hyvä herraonni. Onko? Miten sen voi todistaa? Suomen talous on julkisten tietojen mukaan laahannut toistakymmentä vuotta alamaissa. Siitä on tullut pysyvä alamäki. Onko se seurausta hyvästä herraonnesta? Suomalaisten lasten koulumenestys on suorastaan romahtanut. Onko sekin hyvää vai huonoa herraonnea?” Mutta entä jos Suomen kansa saisi päättäjät Jumalan armosta, eikä ansiosta?

Joku Suomessa tekee päätökset, joku tai jotkut. Niiden seurauksena olemme pysyvässä lamassa ja lasten tulevaisuus näyttää huolestuttavalta. Vai onko niin, etteivät herrat olekaan hoitaneet velvollisuuksiaan Suomen kansan parhaaksi, vaan ovat antaneet vallan jollekin tai joillekin toisille.

On sanottu, ettei ole valtatyhjiötä. Jos joku jättää saamansa valtuudet käyttämättä, valta liukuu jollekin toiselle.

Politiikassa on kysymys vallasta. Se kuka saa vallan, sen tulisi toimia äänestäjille antamiensa lupausten täyttämiseksi. Se saattaa kuitenkin käydä vaikeaksi, jos vaalien tulosta ei kunnioiteta, ja koetetaan tehdä mandaatin saaneiden työ mahdollisimman vaikeaksi, jopa mahdottomaksi. On sanottu, että demokratia elää arvoista, joita se ei kykene itse tuottamaan.

Jos niin on, mistä kansan arvot sitten kumpuavat? Ne arvot, jotka johtavat, tai joiden pitäisi johtaa päätöksen tekijöitä työssään. Urho Kekkonen määritteli aikanaan politiikan yhteisten asioiden hoitamiseksi. Onko se sitä enää? Onko suomalaisilla yhä yhteisiä arvoja, jotka ohjaisivat niin äänestäjiä kuin vaaleilla valittuja vaikuttajiakin? Itsekkyys on käänteinen arvo sille mistä Kekkonen puhui.

On myös sanottu, että kansan pitää olla kypsä demokratiaan, että se toimisi niin että sen päättäjien laatimia sääntöjä todella noudatettaisiin. Muutoin käy helposti yhä uudestaan niin, että vallan vaaliuurnilla saaneet ajavat demokratiaa kohti diktatuuria. On myös korruptiota. Kaduilla on levotonta, on jengejä, on väkivaltaa. Kansalaiset ovat eriarvoisessa asemassa. Rikkaat linnoittautuvat piikkilankojen taakse. Kansa koettaa pärjätä pahenevan laittomuuden kanssa.

Mikä saisi tällaiseen tilaan joutuneen demokratian muuttumaan todelliseksi tasavallaksi, jossa ihmiset kunnioittavat ja palvelevat toisiaan, eivät valehtele, eivät petkuta eivätkä käy toistensa kurkkuun kiinni? On sanottu, että koti on yhteiskunnan sydän. Siellä kasvatetaan tulevat sukupolvet, se on lasten ja vanhempien turvasatama elämän taakkojen keskellä. Tai ainakin pitäisi olla.

Suomessa on lähes 18 000 kodin ulkopuolelle sijoitettua lasta. Määrä on huolestuttava. Sijoitus kertoo useimmiten vanhempien ongelmista, joista lapset ovat tulleet osallisiksi. 3 x 18000 = 54000 henkeä. Se on suuri joukko, jonka pahoinvointi säteilee muuallekin. Yhä useampi suomalainen nuori ja nuori aikuinen voi lisäksi huonosti. Tai näin ainakin julkisuudessa kirjoitetaan. Mistä apu perheille? Mistä apu ahdistuneille nuorille?

Kouluissa opetetaan totuutena kylmää ateisimia, joka ei anna ihmiselle arvoa pitäessään meitä eläiminä. Ateismi ja kehitysoppi ei näe elämällä tarkoitusta eikä muuta päämäärää kuin tyhjiin raukeaminen. Se ei tarjoa lohdutusta, ei tukea eikä turvaa elämän vaikeuksien vyöryessä päälle. Se ei tarjoa armoa, ei anteeksiantamuksen eikä anteeksisaamisen häivääkään.

Sen sijaan pyhä Raamatun Jumala, Jeesus Kristus on täynnä armoa ja totuutta. Hän rakastaa jokaista luotuaan. Hän näkee meidät jokaisen merkityksellisenä, ja kutsuu meitä tarttumaan käteensä. Hän haluaa nostaa pienen ihmisen kunniaan ja kirkkauteen, pois ahdistuksen ja pelon kuopasta. Hänellä on siihen valta ja voima. Hän on kaikkivaltias Jumala ja Vapahtaja, joka sovitti ristinpuussa kaikki meidän syntimme. Hän antaa meille tulevaisuuden ja toivon. Kuolemankin hän voitti. Katoavaisuuden valta on murrettu.

”Voimallinen on tehnyt minulle suuria, ja hänen nimensä on pyhä. Hänen laupeutensa pysyy polvesta polveen niille, jotka häntä pelkäävät. Hän on osoittanut voimansa käsivarrellaan; hän on hajottanut ne, joilla oli ylpeät ajatukset sydämessään.Hän on kukistanut valtiaat valtaistuimilta ja korottanut alhaiset. Nälkäiset hän on täyttänyt hyvyyksillä, ja rikkaat hän on lähettänyt tyhjinä pois.”

Luukkaan evankeliumi 1: 49-53

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 4.2.2024

Vanha profetia Norjasta-kolmannen maailmansodan syyt ja synty

Abe huokasi. Hän oli rukoillut, ja lukenut kolme kertaa peräkkäin 90-vuotiaan naisen profetian. Sen oli merkinnyt sanelusta muistiin Emmanuel Minos. Hän oli norjalaisen lähettipariskunnan adoptoima mies, pastori ja teologian tohtori. Kohtaaminen naisen kanssa oli tapahtunut eräässä seurakunnassa kokouksen jälkeen vuonna 1968.

Abe huokasi uudelleen. ”Mitä minä teen tämän profetian kanssa. On paljon toteenkäymättömiä ja perättömiä profetioita. Sellaisia en halua jakaa eteenpäin. Kaikki profetioita on tutkittava Jumalan sanan kokonaisilmoitukseen verraten. Tässä profetiassa puhutaan luopumuksesta ennen Jeesuksen takaisin tuloa. Se kuvataan sangen yksityiskohtaisesti vuodesta 1968 alkaen. Siinä ennustetut asiat ovat sittemmin kaikki toteutuneet.”

”Tässä kohdassa apostoli Paavali puhuu luopumuksesta: ”Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi.” 1.Tess.2:3 Samoin luopumusta kuvaa tuo norjalainen profetia. Profetiassa mainitaan myös synti luontoa vastaan. löytyisikö Raamatusta tarkempaa kuvausta siitä?”

”Kas tässähän se on: ”Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton.Sentähden kirous kalvaa maata, ja sen asukkaat syystänsä kärsivät; sentähden maan asukkaat kuumuudesta korventuvat, ja vähän jää ihmisiä jäljelle.”Jes.24:5,6.”

”Ja tässä Paavali kuvaa lopun ajan ihmisiä: ” Sinun on tiedettävä, että viimeisinä päivinä koittavat vaikeat ajat. Silloin ihmiset rakastavat vain itseään ja rahaa, he ovat rehenteleviä ja pöyhkeitä, he herjaavat ja ovat vanhemmilleen tottelemattomia. He ovat kiittämättömiä, jumalattomia, rakkaudettomia, leppymättömiä, panettelevia, väkivaltaisia ja raakoja, kaiken hyvän vihollisia, petollisia, häikäilemättömiä ja järjettömiä. He rakastavat enemmän nautintoja kuin Jumalaa, he ovat ulkonaisesti hurskaita mutta kieltävät uskon voiman. Karta sellaisia!” 2.Tim.3:1-5”

Niin, minä luen nyt Minoksen muistiinmerkitsemän ennustuksen vielä kerran. Näin se menee:

”Minä sain nähdä maailman karttana. Minä näin Euroopan – maasta maahan. Näin Skandinavian ja Norjan. Minä näin asioita, joita tulee tapahtumaan juuri ennen Jeesuksen paluuta, juuri ennen kuin suuri onnettomuus purkautuu ihmisten päälle. Onnettomuus, jonka vertaista emme koskaan ole kokeneet ja nähneet.

Aivan ennen Jeesuksen paluuta ja koettelemusten alkua koemme liennytyksen ajan, jollaista ei koskaan ennen ole ollut. Tulee rauha ja tämä rauha kestää pitkään. Tänä rauhanaikana tapahtuu sotavarustusten supistamista monissa maissa, myös Norjassa.

Kolmas maailmansota syttyy tavalla, jota kukaan ei ole odottanut ja odottamattomalta suunnalta, ja me olemme yhtä valmistautumattomia kuin olimme 9. huhtikuuta 1940.

Minä näin kristittyjen keskuuteen tulevan vertaansa vailla olevan välinpitämättömyyden, lankeemuksen tosi ja elävästä kristillisyydestä. Aikana ennen Jeesuksen paluuta kristityt eivät tule olemaan avoimia tutkistelevalle julistukselle. He eivät tule kuuntelemaan synnistä ja armosta, laista ja evankeliumista, katumuksesta ja parannuksesta. Tilalle tulee toista laatua oleva julistus, jonkinlainen onnellisuutta tavoitteleva kristillisyys. Pitää menestyä ja päästä eteenpäin. Kyseessä ovat aineelliset asiat tavalla, mitä Jumala ei koskaan ole luvannut.

Kirkot, vapaakirkot ja rukoushuoneet tyhjenevät yhä enemmän. Ristin ottamisen ja Jeesuksen seuraamisen julistuksen sijalle tulee viihde, taide ja kulttuuri sinne, missä pitäisi olla herätys, hätä ja parannuskokouksia.

Tämä tulee tapahtumaan suuressa määrin juuri ennen Jeesuksen toista tulemista ja onnettomuus murtautuu päällemme.

Norjaa kohtaa vertaansa vailla oleva moraalin hajoaminen. Ihmiset tulevat elämään niin kuin naimisissa olevat olematta naimisissa. Yhteen muuttaminen ennen avioliittoa lisääntyy suuressa määrin. Tämä tapa tulee hiipimään kristillisiin seurakuntiin ja tätä ei vastusteta aktiivisesti. Myös synti luontoa vastaan suvaitaan.

Aivan ennen Jeesuksen paluuta näytetään TV-ohjelmia, joita emme ole koskaan ennen nähneet. TV tulee täyttymään niin hirvittävästä väkivallasta, että se opettaa kansaa murhaamaan ja tekemään lopun toisistaan. Kaduilla kävelemisestä tulee turvatonta.

Kansa tulee omaksumaan sen, mitä he näkevät, eikä silloin tule olemaan vain yhtä vaihtoehtoa televisiossa, vaan tarjonta tulee olemaan laaja. Televisio tulee toimimaan juuri niin kuin radio. Voimme ruuvata ohjelmasta ohjelmaan, jotka tulevat olemaan täynnä väkivaltaa, ja kansa pitää tätä viihteenään. Pahimmat ajateltavat murha- ja väkivaltakäsikirjoitukset lavastetaan näytettäväksi ja tämä leviää yhteiskuntaan.

Sukupuoliyhdyntäkohtauksia tullaan näyttämään. Kaikista intiimimmät asiat, jotka kuuluvat avioliittoon, näytetään ruudussa. Tämä tulee tapahtumaan ja sinä tulet näkemään sen toteutumisen. Ne lait, jotka meillä nyt on, tullaan rikkomaan ja kaikista epäsiveellisintä tullaan näyttämään silmiemme edessä.

Kansaa köyhistä maista virtaa Eurooppaan. He tulevat myös Skandinaviaan ja Norjaan. Kansa ei pidä siitä, että he ovat täällä ja tulevat olemaan kovia heitä kohtaan. Heitä tullaan kohtelemaan yhä enemmän kuin juutalaisia ennen sotaa. Silloin meidän syntimme mitta on täyttynyt. Tämä tapahtuu aivan ennen Jeesuksen paluuta – ja ennen kuin kolmas maailmansota syttyy.

Siitä tulee lyhyt sota. Kaikki, mitä olen sodasta kokenut, on vain lastenleikkiä verrattuna tähän. Se alkaa tavallisena sotana, mutta se tulee leviämään ja se päättyy atomipommeihin. Ilma tulee saastumaan niin, ettei sitä voi hengittää, ja tämä kohtaa monta maanosaa. Amerikka, Japani, Australia – rikkaat maat.

Vesi tulee pilaantumaan. Emme voi viljellä maata siellä. He, jotka ovat jäljellä rikkaissa maissa yrittävät paeta köyhimpiin maihin, jotka eivät ole vahingoittuneet. Siellä heitä kohdellaan niin kuin me kohtelemme heitä täällä, eivätkä ole halukkaita ottamaan meitä vastaan.

Minä olen iloinen siitä, etten tarvitse kokea tätä, mutta kun aika lähestyy, sinun on rohkaistava itsesi ja matkustettava ympäri ja varoitettava ja kerrottava kansalle mitä minä olen nähnyt.”

Abe huokasi jälleen kerran. ” Nyt näytämme elävän profetiassa kuvattuja aikoja, jolloin köyhiä maahanmuuttajia kohdellaan yhä ikävämmin. Heidät aiotaan siirtää perustettaville leireille toisiin maihin odottamaan päätöstä maahanjääntiluvasta. Englanti aikoo lähettää heitä maastaan Ruandaan. Suomikin suunnittelee vastaavaa järjestelyä. Saksassa äärioikeisto suunnitteli maahanmuuttajien karkotusta.”

”Onko todella niin, että armon aika on loppumassa länsimaissa? Onko niin, että länsimaitten kaikkien syntien syntivelka on tulossa täyteen mittaansa kun parannusta synneistä ei ole tehty?” ”Onko niin, että vanhurskas ja oikeudenmukainen Jumala jättää siksi länsimaat oman varjeluksensa ulkopuolelle ja jättää ne selviytymään oman onnensa varassa?”

”Silti Jeesus vielä odottaa, että nöyrryttäisiin ylpeydestä kumartumaan hänen armahdettavakseen. Jeesuksen sovintoveri tuo puhdistuksen jokaiselle sen suojaan pakenevalle.”

Vanha Abe itki ja rukoili sydämessään: ”Herra Jeesus, armahda meitä syntisiä. Herätä meidät pakenemaan sinun siipiesi suojaan, herätä pian! Aika on kulunut vähiin. Aamen.”

Aktiivinen linkki teologian tohtori Emmanuel Minoksen haastatteluun. Klikkaa tästä Youtubeen.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 28.1.2024

Suomen turva on Herrassa

Sunnuntaina 28.1.2024 on vaalipäivä. Luultavasti tulee vielä toinen kierros, ennen kuin Suomen tasavalta saa uuden presidentin.

Äänestäkää rukoillen, ei hetken mielijohteesta.

” Ei kelpaa hänelle hevosen voima, ei hän mielisty miehen jalkojen nopeuteen:

Herra mielistyy niihin, jotka häntä pelkäävät, jotka panevat toivonsa hänen armoonsa.”

Psalmi 147: 10-11

Kehoitan kaikkia, jotka tänä vakavana aikana palvelevat isänmaata, lukemaan Raamattua. Esi-isämme ovat vuosisatojen kuluessa, sekä ahdingoissa ja vainoissa että rauhan päivinä ammentaneet siitä elämää, voimaa ja lohtua. Nykyhetkenä kansamme tarvitsee Jumalan Sanan uudeksi luovaa voimaa. Omaksukaamme nöyrällä sydämen uskolla sen siunaukset.

”Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakuntien häpeä.” Sananl. 14:34.

Kyösti Kallion sanat

Viikon saarna 21.1.2024

Juoksuhaudassa

Räjähdys heitti Aben kasvoilleen juoksuhaudan pohjalle. Abe haukkoi henkeään, joka oli salpautunut keuhkojen tyhjentyessä ilmasta hänen paiskautuessaan maahan. Vaivoin hän jaksoi nousta ylös. Hän hieraisi päätään. Kypärä oli poissa. Koettaessa otsaa käsi osui jonkin tahmeaan ja lämpimään. Abe katsoi kämmentään. Se oli mutaisen veren tahrima.

Abe katoi ympärilleen. Hän näki mustuneessa kaivannossa vain kaatuneita asetovereita, tuttuja miehiä omasta kylästä. Kuka missäkin asennossa likaisen lumen päällä. Joiltain puuttui käsi. Joidenkin vatsa oli revennyt auki ja höyryävät sisälmykset valuivat ulos veren virratessa vainajasta maahan saakka. Jonkun ruumis näytti ehjältä, mutta Aben kääntäessä sitä, puolet kasvoista oli poissa.

Matti, tuttu hyvä kaveri Matti oli tuossa. Hän oli komppanian lääkintämies. Luoti oli lävistänyt hänen rintansa ja repinyt iskeytyessään vaatteita rikki. Veri virtasi Matin rinnasta sydämen puolelta. Abe katsoi ympärilleen kauhun vallassa. Silti hän kykeni ajattelemaan. Hän otti lääkintälaukun Matin olalta ja avasi sen. Sieltä Abe löysi sidontatarvikkeita ja koetti tunnustelemalla saada kiedottua haavatyynyn sideharson kanssa päänsä ympäri. Veri lakkasi valumasta Aben silmiin. Sitten kaikki musteni.

Abe havahtui. Hän haukkoi henkeään. Oli pimeää. Abe tunnusteli itseään ja päätään. Siinä ei ollut enään sidettä. Ja oli lämmin. Ei enään pakkasta ja tahmaista lunta. Oli hiljaista. Jostain kuului ääntä. Abe tunnisti äänen. Se oli alhaalla kadulla ajavan mopon ääni. Nyt Abe heräsi kunnolla. Hän tajusi nähneensä unta. Sitten Abe muisti. Hän oli katsonut illalla suomalaisen sotaelokuvan. Abe nousi istumaan sänkynsä laidalla ja ajatteli.

Abe ajatteli suomalaisia nuoria miehiä. Heidän oli ollut pakko kauan sitten lähteä puolustamaan isänmaataan. Osa heistä oli kuollut, osa haavoittunut, osa rampautunut pysyvästi. Miten kävisi nyt? Joutuisivatko suomalaiset nuoret miehet jälleen asettumaan vihollisen tulitukselle alttiiksi. Ruumiita alkaisi tulla. Verisiä, silpoutuneita nuoria miehiä, ehkä joukossa naisiakin. Abe hautasi päänsä käsiensä varaan ja itki.

Sitten Abe nousi ja polvistui sänkynsä viereen. Äkkiä hänen mieleensä nousi tutun facebook-kaverin sivulleen postaama tilasto kuvineen. Siinä näkyi pieni nyrkkiin mahtuva vauva. Tilastosivu kertoi, että vuonna 2023 abortti tappoi yli 44 miljoonaa lasta, enemmän kuin sodat ja taudit. Abe muisti kuvauksia abortin tekemisestä. Siinä lapsi otettiin paloina äitinsä kohdusta. Aborttiklinikan henkilökunta joutui laskemaan kaikki tapetun vauvan osat ja näin tarkistamaan, ettei mitään niistä jäänyt äidin kohtuun aiheuttamaan tulehdusta. Abea puistatti. ”Tämä aika on julma kaikkein avuttomimpia kohtaan!”

Abe ajatteli untansa, jonka hän vielä muisti piinallisen hyvin. Hän muisti siinä näkemänsä silpoutuneet asetoverit. Heitä ei oltu leikattu kappaleiksi aborttiklinikalla vaan sotatantereella. Lopputulos oli kuitenkin sama. Kuollut runneltu ihminen. Sitten Abe muisti, että nykyään abortit tehdään usein lääkinnällisesti ottamalla ainetta, joka irrottaa kasvavan lapsen äidin kohdusta. ” Se on silti elämän tuhoamista. Elämän, jonka vastuuttomat isät ovat siittäneet ja jättäneet vastuun seurauksista siinneitten lasten äideille, jotka ovat joutuneet hirvittävän päätöksen eteen. Miksi miehet pakenevat? ”

”Miksi ”harrastetaan seksiä” kuin se olisi jokin huvi ilman seuraamuksia?” Abe tunsi verenpaineensa kohoavan. Miksi suomen lapsia kasvatetaan vastuuttomaan elämään opettamalla koulusssa kondomin käyttöä ja jakamalla ilmaisia ehkäisypillereitä teini-ikäisille? Mutta puhutaanko enään vastuusta? Sensuuri pitäisi palauttaa tv-ohjelmiin ja kaikkeen verkossa julkaistavaan materiaaliin.”

”Seksuaalisuus on Jumalan kaunis lahja, mutta sen toteuttaminen kuuluu turvalliseen tilaan, joka on miehen ja naisen välinen avioliitto. Vapaa seksuaalisuus on kuin uunista karannut tuli. Se polttaa lopulta koko talon. Mutta tämä aika tuntuu usein seksihullulta. Seksuaalisuus ilman terveitä rajoja tuhoaa ihmiset. Se vie pohjan uskolliselta ja kestävältä parisuhteelta. Se aiheutta hylkäämisen ja hylätyksi tulemisen. Se rikkoo uskoa ihmisyyteen. Se synnyttää masennusta, katkeruutta ja itsetuhoisuutta. Pieni ihminen särkyy, oli hän tyttö tai poika, mies tai nainen. Lopulta koko yhteiskunta tuhoutuu, kun turvallinen perhe on särjetty, ja siinä elävät ja kasvavat sen mukana.”

”Anna meidän myös muistaa, että maahamme tulleet muukalaisetkin ovat kanssaihmisiämme ja sinulle rakkaita. Auta meitä kestämään heitä, ja olemaan heille armahtavaisia ja laupiaita.”

Abe rukoili sänkynsä laidalla: ”Herra armahda meitä! Anna meille herätyksen aika. Tee kansamme jälleen ehyeksi. Paranna haavamme ja ohjaa meidät elämän tielle, rakas Jeesus, sinun luoksesi. Sinä olet täynnä armoa ja laupeutta jokaista luoksesi tulevaa kohtaan. Sinä haluat olla ihmisten syntien sovittaja. Avaa meidän suomalaisten sisin ymmärtämään, että sinä olet hyvä ja että sinä voit auttaa syyllisyyden ja toivottomuuden allta, ahdistuksesta rauhaan ja iloon. ”

” Jeesus auta meitä, ennen kuin hukumme, ennen kuin syntiemme mitta tulee täyteen, ja sinun vihasi vyöryy yllemme. Sinä et muutu. Niin sinä teit kauan sitten Israelin kansalle, kun se eli haureudessa ja palveli epäjumalia ja uhrasi niille lapsiaan. Maa tuli täyteen väkivaltaa ja sortoa. ”

”Israel ei palannut luoksesi vaikka kutsuit ja varoitit heitä monta kertaa. Sinun vihasi syttyi kansasi lukuisten syntien tähden ja sinä hävitit heidän maansa ja veit heidän pakkosiirtolaisuuteen. Sinä vihasit syntiä silloin. Sinä vihaat syntiä yhä. Juuri synti hukuttaa ihmisen ja kansat, elleivät ne käänny puoleesi täydestä sydämestään ja suostu ainokaisen Poikasi Jeesuksen Kristuksen sovintoverellä pestäväksi. Niin he saavat anteeksi ja uuden elämän. Syntiä sinä vihaat, mutta syntistä sinä rakastat. ”

”Herra, herätä Suomen kansa, herätä minutkin, ennen kuin on liian myöhäistä.”

”Kuule minua Raamatun Jumala Jeesuksen tähden.”

Aamen.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 14.1.2024

Päiväkirja

Vuosi oli vaihtunut. Oli vuoden 2024 ensimmäinen päivä. Mitä vuosi toisi tullessaan?

Matin vanha rippipappi Abe istui päiväkirja ja kynä sylissään hiljaisessa Katiska-nuorisotilassa. Ulkona ei näkynyt juuri ketään. Pihamaalla rakettien ja paukkujen jätökset ja palaneen ruudin mustat läiskät erottuivat tummina valkeaa lunta vasten.

Oli luvattu täksi päiväksi lumisadetta.Pian juhlinnan repaleiset jäljet peittyisivät lumivaipan alle. Hetkeksi. Kunnes suojasää ja kevät paljastaisi pahvinpalat ja rakettien tyhjät putkilot ja kepit.

”Näin se vuoden kierto menee. Vuodesta toiseen. Ensin puhkutaan intoa kun saa juhlia aikojen vaihtumista ja ostaa paukkupatoja ja taivaalla välkkyviä ilotulitteita. Sitten ilo päästetään irti. Muutama minuutti ja rahaa on palanut taivaalla savuksi tuhansien eurojen edestä. Onhan se kyllä kaunistakin katseltavaa, mutta sittenkin...”

”Siihen raha riitti. Mutta riittääkö sitä kaminan hankkimiseen paleleville Ukrainan lapsille, äideille ja vanhuksille. Kuinka moni ”sijoitti” raketteihin ja tulitepatoihin 150 euroa? Sillä summalla saisi ostettua yhden kaminan, joka auttaisi sodan keskellä elävää perhettä selviytymään talven yli. Tai yhden uuden renkaan autoonsa. Eihän se edes ole kallis.”

Aben kynä taukosi. Abe huokasi. Ajatuksia virtasi lisää Aben mieleen.

”Niin, eikö tuo rakettinäytös ole kuin pala ihmisen elämää. Innostutaan, tuhlataan, räiskitään, jäljellä nokea ja hiiltä. Töhkä peittyy valkeuden alle, mutta vain hetkeksi. Auringon voima paljastaa viimein juhlimisen karut jäljet.”

”Juhlia on monenlaisia. Joidenkin juhlien jälkeen moni haluaisi jälkien peittyvän unhon alle. Mutta ei, valo paljastaa lopulta kaiken. Juhlan tunnekuohun laannuttua saattaa moni vaipua alakuloon, jopa masennukseen, kohti epätoivoakin.Siitäkö johtuu useitten päihdekierre? Ettei tarvitsisi muistaa?"

Aben ajatukset palasivat taas tapahtumiin Kekosmäen seurakunnassa ennen vuodenvaihdetta. Ne tuntuivat vielä ahdistavana Aben rinnassa.

”Miten voi olla totta, että seurakunnan päättäjät suhtautuvat elämää muuttavaan Kristuksen evankeliumiin ja sen julistamiseen noin? Olihan nähtävillä ja kuultavilla, että moni nuori sai siellä uuden toivon ja tarkoituksen elämäänsä. Joku vapautui päihdekierteestä, toinen vakavista peloista, jotka estivät illalla nukahtamasta. Ja kaikki uskoon tulleet saivat syntinsä anteeksi ja yhteyden kuoleman Voittajaan, Jeesukseen.”

”Onko niin, että Kekosmäen seurakunnan päättäjien enemmistölle on tärkeämpi Jumalasta loittonevan yhteiskunnan miellyttäminen kuin elävän Jeesuksen seuraaminen? Ja kuitenkin Jeesus on sanonut:

” Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa.” Joh. 15:19

”Tämä tarkoitaa, että Jeesuksen ja hänen seuraajiensa ja maailman välillä on ylitsepääsemätön kuilu. Kuinka moni, vaikka haluaisi seurata Jeesusta, rakastaa kuitenkin enemmän ihmiskunniaa kuin Jumalan kunniaa?”

” Maailma himoineen katoaa, mutta se, joka tekee Jumalan tahdon, pysyy iäti.” 1.Joh.2:17

”Maailman katoaminen on nyt nopeaa. Ilmastomuutos on totta. Moni pyrkii pakenemaan sen aiheuttamaa puutetta rikkaisiin maihin, kuten Suomeen. Sitten on maan saastuminen. Uutiset nanomuovista jo pienen vauvan elimistössä ja soluissa ovat hätkähdyttäviä. Myös eliöt itse rappeutuvat kun niiden DNA:han kertyy sukupolvi sukupolvelta haitallisia mutaatioita.

”Ja sitten ovat sodat ja hirvittävät aseet. Eräs raamatunselittäjä totesi: ” Lehdet kertovat päivittäin maailman pahuudesta.” Hyvin sanottu. Maailma koostuu ihmisistä. Me olemme pahoja. Kuitenkin jokaisella on mahdollisuus päästä osalliseksi sovituksesta, Jumalan armosta. Joka huutaa avuksi Jeesusta, sen kohdalla saatanan valta väistyy ja ihminen syntyy uudesti ylhäältä. Suvun kirous katkeaa ja koko syntivelka pyyhitään pois. Jeesuksen sovintoveri ja ristin uhri saa sen aikaan.”

Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä.” Joh.3:5,6.

”Jeesuksen Henki, Pyhä Henki alkaa johdataa ja opastaa Jeesuksen synnyttämää Jumalan lasta, Jeesuksen opetuslasta. Silloin ollaan matkalla Jeesuksen kanssa kohti taivasta.”

”Miksi niin moni näyttää Suomessa torjuvan ainoan todellisen Auttajan ja Lohduttajan? Vai onko niin, että me kristityt olemme käpertyneet sisäänpäin, emmekä ole liikkeellä kohti elämän ahdistamia pieniä ihmisiä? Onko meistä tullut mukavuudenhaluisia? Tai emmekö osaa kertoa ilouutista Jeesuksesta ymmärrettävällä Suomen kielellä?

”Herra armahda minua syntistä, Herra armahda meitä syntisiä!”

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 31.12.2023

Uusi vuosi

Katiska-nuorisotila oli päätetty pitää auki Uuden vuoden aattona, vaikka päivä ei osunutkaan tavalliseen perjantai-iltaan, vaan sunnuntaihin. Katiskan nuoret olivat tätä toivoneet, ja tulijoita olikin jo saapunut paikalle runsaasti. Teepannu höyrysi ja keittiöryhmä oli lämmittänyt myös piirakoita. Välipala maistui nuorille vuoden vaihtumista odottaessa. Raketteja viuhui taivaalle.

Kuunneltiin myös evankelista Juhan raamattuopetusta aikojen vaihtumisesta. Juha luki Markuksen evankeliumin luvusta 11 Jeesuksen sanoja:

”Kun seisotte rukoilemassa, antakaa anteeksi kaikki mitä teillä on jotakuta vastaan. Silloin myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa teille rikkomuksenne anteeksi. Jos te ette anna anteeksi, ei teidän taivaallinen Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne."

Juha jatkoi ja sanoi: ” Elämässä ei ole mitään niin tärkeää kuin elää anteeksiantamuksen lapsena. Että on saanut Jeesuksen tähden kaikki anteeksi, ja että on valmis myös antamaan toisille anteeksi. Meidän kristittyjen tulee muistaa ja ymmärtää, että nämä kaksi kuuluvat yhteen. Ja että ne molemmat ovat taivaallista alkuperää.”

”Vain ihmiseksi tullut Jumalan Poika, Jeesus Kristus voi antaa synnit anteeksi. Vain hänet on naulittu ristille syntiemme sovitukseksi. Vain hän nousi kolmentena päivänä kuolleista ja näin todisti olevansa synnin ja kuoleman valtojen voittaja. Yksin Jeesuksen kautta saamme voiman antaa itse anteeksi meitä vastaan rikkoneille. Jumala antaa tämän voiman mielellään. Siksi hän saattaa sanoa topakasti: ”Jos te ette anna anteeksi, ei teidän taivaallinen Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne."

”Anteeksisaaneen osa on taivaallinen. Anteeksi antaneen osa on autuaallinen. Nämä kaksi kuuluvat yhteen: Tunnustaa Jeesukselle Isä meidän- rukouksessa syntinsä ja uskoa saaneensa ne anteeksi, ja, antaa anteeksi heille, jotka ovat itseäni vastaan rikkoneet. Tähän kaksiosaiseen prosessiin Jeesus kutsuu meitä kristittyjä suostumaan.”

Juhan lopetettua Elias, joka oli saapunut Kekosmäeltä Katiskaan viettämään Uuden vuoden aattoa, veti evankelista Juhan syrjään. ”Moi Elias, onpa mukava kun otit kutsun vastaan ja tulit tänne.” ”Oli myös kiva tulla. Ja kiitos kun olitte sinä ja kirkkoherra täältä järkkäämässä minulle asuntoa”, Elias vastasi. ”Niin, voi poika parkaa. Miten sinun isäsi saattoi ajaa sinut pois kotoa? En vieläkään jaksa oikein ymmärtää sitä.” ”Siitä haluaisinkin jutella kanssasi”, vastasi Elias.

”Istahdetaan tänne suojaisaan nurkkapöytään”, ehdotti Juha. ”Kerrohan Elias mitä mielessäsi liikkuu.” ”Niin, tuo sinun raamattutuntisi aihe osui suoraan minua kohti. Olen huomannut itsessäni katkeruutta isän käytöksen vuoksi.” Elias piti tauon. ”Jatka vain”,Juha kannusti. ”Olen huomannut miten kipeä paikka on antaa isälle anteeksi kaikki tuo kymmenen vuoden kidutus.” ”Mitä tarkoitat”, kysyi Juha. ”Ai niin, sinä et tiedäkään, että isäni on Kekosmäen Jylyn juniorijääkiekkojoukkueen pomo. Hän on myös Jylyn hallituksen puheenjohtaja.”

”Olet itse joukkueen jäsen?” Juha kysyi. ”Olen, tai olin,sanouduin irti joukkueesta sen jälkeen kun tulin uskoon.” ”Oho, miksi ja miksi juuri silloin?” Juha kysyi. ”Isä veti minut mukaan jääkiekkoharrastukseen jo alta kouluikäisenä. Aluksi se oli ihan mukavaa. Mutta sitten isä alkoi paahtaa ja painostaa minua aina vain parempiin suorituksiin. Hän saattoi huutaa minulle kurkku suorana kentän laidalta. Joskus sain kuulla kunniani pukuhuoneessa harkkkojen tai pelin jälkeen kaikkien kuullen. Aloin pelätä isää niin, etten saanut enää kakkkia öitä nukutuksi. Etenkin kilpailuottelujen alla unet kaikkosivat.”

”Ja sittn olivat nuo pelimatkat. Niissä vierähti viikonloppu ja toinenkin. Oli keljua kun joillain reissuilla olut virtasi. Isä ei pitänyt siitä niin väliä, joi itsekin. Joukkueessa oli pari tyyppiä, jotka muuttuivat juotuaan ilkeiksi. He nälvivät minua toisaalta isän lellikiksi, toisaalta vitsailivat minulle isän huutamisesta. Ei ollut mukavaa. Ja kun puhuin isälle näistä kotiin tultua, isä ei ottanut huoliani vakavasti vaan laski niistä leikkiä. Ahdistuin, mutta en uskaltanut sanoa isälle suoraan mitä ajattelin.”

” Mutta sinä iltana kun tulin kotiin sen merkillisen kirkkoneuvoston kokouksen jälkeen, missä Katiskan evankelista Mirellalle annetiin porttikielto seurakuntaamme, meille tuli kotona ilmiriita. Isä kyseli minulta kokouksesta enkä voinut olla ihmettelemättä Mirellalle annettua kieltoa tulla seurakuntamme tilaisuuksiin puhumaan. Isä laski siitäkin leikkiä. Silloin kerroin isälle suoraan pelostani häntä kohtaan ja että se hävisi annettuani elämäni Jeesuksen käsiin. Silloin isä suuttui ja huusi kuin palosireeni. Hän muistutti miten paljon hän oli antanut minulle ajastaan.”

”Kysyin isältä mitä hän tarkoitti sillä. Isä suuttui vielä enemmän ja puuskutti ja paasasi pitkään jääkiekosta ja siitäkin miten paljon hän oli hankkinut minulle kalliita varusteita ja lisäksi vakuutuksen ja lisenssimaksut ja muut kulut. ”Sinun Elias ei ole tarvinnut itse kustantaa mitään. Ja mitä minä olen nyt saanut kiitokseksi? Että minäkö olen herättänyt sinussa pelkoa niin ettet saa nukuttuakaan? Ja kattia kanssa. Et ole vieläkään karskiutunut pelissä, sinulla on selviä vellihousun piirteitä. Et käy hyökkäykseen etkä puolustukseen tanakasti vaan usein vitkuttelet ja kiekko pääsee karkuun! Ja nyt sitten muka joku Jeesus on sinulle parempi tyyppi kuin minä, joka olen koettanut yli kymmenen vuotta leipoa sinusta maajoukkueainesta!”

”Silloin vihdoin suutuin minäkin ja tokaisin että ymmärsinkö oikein, että jääkiekko on sinulle niin tärkeä, että se ajaa kaiken muun ohi. Jopa niin, että minusta on huomaamatta tullut vain yksi kunnianhimosi kohde. Olenko sinulle enää poika, jota rakastat ja arvostat omana itsenäni? Vai näetkö minun arvoni vain jääkiekkosuoritusten kautta? Entä jos niitä ei ole sinulle tarpeeksi?” ” Itsepä tuon sanoit”, tokaisi isäni ja sanoi, että kerää poika tavarasi huomenna ja muuta muualle. ”Minun kustannuksellani et enää elä. Opi olemaan omillasi!”

”Tässä sitä sitten ollaan”, sanoi Elias, vaikeni kertomuksensa jälkeen ja katsoi Juhaan.Juhan silmissä näkyi kyyneleitä. ”Mitä osaisin sanoa sinulle lohdutukseksi Elias? Tuntuu etteivät sanat riitä. Voi sinun isäparkaasi. Mikä osa on tulla isän hylkäämäksi.” Entä äitisi?” kysyi Juha. ”Äiti on hiljainen joustaja. Hän vaikeni. Auttoi kyllä tavaroitteni kokoamisessa ja antoi mukaan tukun rahaa. Halasi kyynelsilmin, lupasi pitää yhteyttä. Olen niin kiitollinen, että myös sinä ja muu Katiskan väki on tukenut minua. Autoitte myös löytämään minulle halvan mutta kelvollisen vuokra-asunnon.

Pekka Päivärinta

24.12.2023

Jouluaatto Hiirosen talossa

Hiirosen talon vanha isäntä huokasi ja katsoi taivaalle.

Sää oli muuttumassa. Pilviä oli kerääntynyt harmaaksi massaksi taivaan laelle peittäen auringon. Tuuli oli voimistunut, pakkanen lauhtunut. Pian alkaisi lumisade. Se saattaisi olla voimakasta. Lumi peittäisi alleen rekiuran, joka johti kirkonkylän rautatieasemalta Hiirosen taloon. Tuo matka oli viitisentoista kilometriä.

Hiirosen vanha isäntä huokasi. Hän odotti poikaansa kotiin jouluksi. Niilo oli kirjoittanut saapuvansa joulunalusviikolla torstaina. Viipyisi kirkonkylässä sukulaisten luona päivän ja hiihtäisi sitten kotiin. Nyt oli lauantai, jouluaatto. Tänään Niilo saapuisi. Pitäisikö hänen valjastaa hevonen reen eteen ja lähteä Niiloa vastaan? Lumi saattaisi olla upottavaa ja nuoskaista ja Niilon raskasta hiihtää varhain pimenevässä talvi-illassa. Susilaumakin oli nähty viikko sitten kiertelemässä eläinten suojien lähistöllä. Entä jos ne vaanisivat Niiloa kotimatkalla?

Hiirosen vanha isäntä kuuli emäntänsä Liisan kutsuvan häntä syömään. Kello hirsiseinäisen tuvan seinällä näytti viittä iltapäivällä. Isäntä ja emäntä söivät hiljaisuuden vallitessa. Molempien ajatukset askartelivat pojan, Niilon kotimatkassa. Aterian jälkeen isäntä toi joulukuusen tupaan ja asetteli navetan lämmössä sulaneen kuusen jalustaansa pienen pirtin nurkkaukseen ja sitoi siihen langalla suuria kruunukynttilöitä. Ne sojottivat kuusen oksilla ryhdikkäinä kuin sotilaat. Olivat suuria, mutta kestäisivät kauan. Isäntä istuutui kuusen eteen lukemaan Raamattua pitäen toisessa kädessään kynttilää, jonka valossa näki tekstin hyvin. Kynttilän ympärille kiertyneet sormet olivat vielä iäkkäänäkin vahvat ja vantterat kuin pajavasaran varsi.

"Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus…” Isännän ajatukset harhaantuivat Niiloon. Tuvan kello löi jo seitsemän lyöntiä, eikä poikaa vielä kuulunut tupaan tulevaksi. Missä hän viipyi? Niilo tuli aina kotiin täsmällisesti ilmoittamanaan päivänä. Ei ollut hänen tapaistaan viivyttää tuloaan näin myöhään illalla.

” Minä valjastan Valkon ja ajan Niiloa vastaan”, sanoi isäntä emännälleen. Tämä nyökkäsi. Ei sanonut mitään mutta oli huolestuneen näköinen. Lunta tuprutti edelleen sakeana pyrynä. Maassa oli uutta lunta puolisääreen, pehmeätä, upottavaa ja lähes nuoskaista. Valkolla oli täysi työ askeltaa eteenpäin pitkin umpeutunutta rekiuraa. Metsässä oli lunta vähän vähemmän, mutta vain vähän. Aukealla lumi oli nietostunut. Sitä riitti paikoin Valkon jalkojen syvyydeltä. ”Onkohan Niilo lähtenytkään kirkonkylästä?” pohti isäntä mielessään. Tällaista pyryä ei ole ollut viiteenkymmeneen vuoteen. Tuskin näki eteensä, mutta hevonen osasi suunnistaa, jos isäntä ei tunnistaisi reittiä lumipyryltä.

Suuren aukean jälkeen Valkon matka vei jälleen metsään. Nyt oltiin suunnilleen puolivälissä Hiirosen ja kirkonkylän väliä. Äkkiä Valko pysähtyi ja hirnahti. Se oli kuullut jotain tarkoilla korvillaan. ” Mitä nyt, Valko? kuuletko jotain?” Valko hirnahti jälleen ja liikahti levottomasti. ” Onko se Niilo? Mene vain ääntä kohti”; sanoi isäntä luotettavalle Valkolleen. Hevonen lähti uuteen suuntaan, viistosti itään päin tutulta reitiltä. Se veti rekeä suurten honkien lomasta ja oli pian noin puolen kilometrin päässä kotiuralta. Nyt vanha isäntäkin kuuli huudon. Se tuli vaimeana etuviistosta vasemmalta. Se oli Niilo! Isännän sydän sykähti. Pian hän laskeutui reestä poikansa luo, joka istui maassa puuhun nojaten.

” Luojan kiitos, sinä osasit tulla”, sanoi Niilo vaimealla äänellä. Aamulla oli kuumeinen olo, mutta halusin jouluksi kotiin ja niin lähdin hiihtämään. Voimat loppuivat ja olin kai hiihtänyt väsyneenä harhaankin.” ” Voi Niilo, poikani Niilo”, sanoi hänen isänsä. Kiitos Jumalan me Valkon kanssa löysimme sinut ajoissa. Valko kuuli äänesi ja toi minut luoksesi.” Vanha isäntä auttoi kylmissään olevan poikansa rekeen vällyjen alle.

Kotona vanhaemäntä Liisa riensi tulijoita vastaan. Kuin aavistaen mitä oli tapahtunut, hän oli valmistanut kuumaa mehua ja keittänyt höyryävää puuroa ja virittänyt tuvan takkaan räiskyvän valkean. Niilon levätessä peittojen alla tuvan auki vedettävässä sängyssä vanha isäntä ja emäntä katsoivat toisiaan takan antamassa valossa. Isäntä laittoi kätensä Liisansa käsiin ja sanoi. ” Eiköhän kiitetä Jumalaa, kun Niilo on nyt turvallisesti kotona.” Hiljennyttiin. Sitten Hiirosen vanha isäntä sytytti vihreän ja tuoksuvan joulukuusen kaikki kynttilät ja asettui kuusen eteen lukemaan Joulun sanomaa Jesajan kirjan luvusta yhdeksän:

”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus. Sinä teet runsaaksi riemun,annat suuren ilon. He iloitsevat sinun edessäsi niin kuin elonkorjuun aikana iloitaan, niin kuin saaliinjaossa riemuitaan. Ikeen, joka painaa heidän hartioitaan, valjaat, jotka painavat olkapäitä, ja heidän käskijänsä sauvan sinä murskaat, niin kuin murskasit Midianin vallan. Ja kaikki taistelukenttiä tallanneet saappaat, kaikki veren tahrimat vaatteet poltetaan, ne joutuvat tulen ruoaksi. Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas. Suuri on hänen valtansa, ja rauha on loputon Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnassaan. Oikeus ja vanhurskaus on sen perustus ja tuki nyt ja aina. Tämän saa aikaan Herran Sebaotin pyhä kiivaus.”

Niilo ja Liisa kuuntelivat hiljaa isännän lukiessa heille sanomaa Vapahtajasta, Joulun lapsesta, Jeesuksesta. Tuvassa oli hiljaista. Vain pihkaisen puun pauke silloin tällöin ja kellon raksutus nousivat siitä esiin. Vanha isäntä nousi ja katsoi ulos pienestä ikkunasta. Pyry oli tauonnut ja taivas seljennyt.

Suuri tähti loisti taivaankannen keskellä kirkkaana kuin Betlehemin tähti, joka johti itämaan tietäjät kumartamaan Jeesus-lasta.

Pekka Päivärinta

23.12.2023

Maria-tyttösen tärkeä kysymys 

Elettiin Pariisissa. Joulu oli lähellä. Pieni 4-vuotias Maria-tyttönen käveli äitinsä kanssa kaupungin keskustassa. He pysähtyivät erään rakennuksen kohdalla.

Kerrostalon kivijalkakaupan näyteikkunassa oli jouluseimi, jossa Jeesus-lapsi nukkui Joosef ja Maria vierellään. Heidän ympärillään oli olkia ja niiden päällä seisoi tallin eläimiä: lampaita ja lehmiä ja aasi korvat hauskasti höröllään. Olisi voinut ajatella hahmojen heräävän eloon ja lähtevän liikkeelle hetkenä minä hyvänsä. Niin aidon näköisiä ne olivat.

Äkkiä Maria kysyi: ”Äiti, koulussa opetettiin että kristityt pitävät Jeesusta taivaan kuninkaana. Kuinka hän talliin syntyi? Miksi ei kuninkaan linnaan? ” ”Niin, siinä on hyvä kysymys! Pohditaanpa sitä kaikessa rauhassa, vaikka tuolla lämpimässä”, sanoi Marian äiti. Hän vei neljävuotiaan tyttärensä läheiseen kahvilaan. Pian heidän edessään olivat höyryävät kaakaomukit.

”Äiti, kerrotko nyt miksi Jeesus syntyi talliin, vaikka hän oli kuninkaallista sukua?” ”Hmm ,” mietti äiti ja tuli lausuneeksi ääneen: ”Kukahan vähän auttaisi meitä tässä kysymyksessä? ”

Silloin viereisestä pöydästä nousi ylös pitkäkaapuinen mies ja esitteli itsensä:” Olen Josef ja kotoisin Armeniasta. Olen muuttanut Ranskaan 10 vuotta sitten ja toimin täällä armenialaisen seurakunnan pastorina. ”

”Ai, etkö sinä olekaan itämaan tietäjä? Luulin sinua ensin sellaiseksi, kun sinulla on tuollaiset vaatteet”, sanoi Maria hämmästyneen näköisenä. ”No Maria...” nuhteli äitinsä häntä. ”Antaa Marian olla”, nauroi Josef.” Monet ovat tulleet kysymään asustani. Nyt on vain niin että meillä päin papit pukeutuvat tällä tavalla.”

”No sitten sinä varmaan tiedät miksi Jeesus syntyi talliin eikä kuninkaan palatsiin”, sanoi Maria. ”Ehkä minä tiedän jotain asiasta, sillä tavalla kuin olen itse ymmärtänyt. ” No kerro heti”, vaati vilkas Maria-tyttönen.” Hmm… ” mumisi pappi Josef etsien sanoja. ”

Marian ja Josefin keskustellessa oli kahvilaan astunut nainen yllään pitkä päällystakki, jonka alta näkyi sairaanhoitajattaren virkapuku. Nainen kuuli Maria-tyttösen ja pappi Joosefin keskustelun ja sanoi ystävällisesti: ” Olen Hanna, ja toimin osastonhoitajana sairaalassa tässä lähellä. Poikkesin kahville ja kuulin keskustelunne. Voin ehkä auttaa teitä jos lähdette käymään kanssani sairaalassa.”

Pian Maria, hänen äitinsä ja pappi Josef seisoivat sairaalassa erään heikkokuntoisen potilaan sängyn luona. Osaston- hoitaja Hanna esitteli potilaan, Simonin, kanssaan tulleille vieraille.

Maria kysyi nyt Simonilta: ” Miksi Jeesus-lapsi syntyi talliin vaikka oli taivaan Kuningas?” Simonin silmät tukkivat iloisesti hänen kuullessaan lapsen vilpittömän ja aidon kysymyksen. ”Katsohan Maria minua. Olen jo vanha, olen köyhä. Olen toiminut koko ikäni tämän sairaalan vahtimestarina ja nyt sairastuin. Pian ehkä kuolen.

Mitä ajattelet, Maria, jos Jeesus olisi syntynyt kuninkaan linnaan, olisiko minunlaisellani miehellä tai naisella ollut mitään mahdollisuutta päästä katsomaan Jeesus-lasta? ”

Maria oli hetken hiljaa ja mietti. ” Ei kai, en usko. Kuninkaan palatsiin pääsevät vain aateliset ja kuninkaalliset, hovin väki. Ja tuskin sairaana heitäkään olisi päästetty Jeesuksen lähelle”.

Simon jatkoi kyselyään: ” Maria, entä työläiset tehtaassa, entä tavalliset perheen äidit ja isät ja lapset, olisiko heidät kutsuttu kuninkaan kultaiseen linnaan Jeesus-lasta katsomaan?” ” Tuskin heitäkään”, vastasi Maria pohdittuaan asiaa, ” ja minä en viihtyisi sellaisessa ympäristössä. Se olisi minusta liian hieno. En kokisi kuuluvani sinne.”

” Kuulkaa, miten viisaasti Maria puhuu”, sanoi Simon kunnioittavalla äänellä Marian äidille, Josefille ja Hannalle. ”Mitä ajattelet Maria, jos Jeesus syntyisi nyt, eikä hänen vanhemmilleen olisi tilaa majapaikoissa, niin mihin paikkaan Joosef olisi vienyt Marian yöpymään. Silloin tallissa, missähän nyt Jeesus syntyisi? ” Maria-tyttönen mietti jälleen ja sanoi sitten: ” Ehkä…minne pääsisi suojaan sateelta ja tuulelta.. ehkä johonkin varastoon tai … autotalliin, mihin vain missä on lämpimämpää kuin ulkona..”

” Niin voisi varmasti olla”, sanoi siihen Simon. ”Jeesuksen synnyinpaikka kertoo mielestäni sen, että taivaan Kuningas Jeesus syntyi lähelle pienintä ja tavallisintakin ihmistä. Jeesus on koko kansan Vapahtaja.”

” Hei, arvaatko mitä isäni tekee työkseen? kysyi Maria-tyttönen äkkiä Simon - vanhukselta. ”No mitä? ” ”Hän korjaa autoja verstaassaan. Hän päästäisi varmasti Jeesuksen ja hänen vanhempansa sinne suojaan!”

Maria tyttönen ja hänen äitinsä ja pappi Josef kävelivät takaisin kadulle sairaalasta. Josef sanoi: ” Kiitos sinulle Maria hyvästä kysymyksestäsi. Se johti minutkin löytämään uutta Joulun sanomasta.” ” Ja minut myös ”, sanoi Marian äiti ja otti hellästi tyttärensä käden omaansa.”

”Nyt kotiin leipomaan pikkuleipiä jouluksi!”

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 17.12. 2023

Jälkipyykkiä ( jatkoa edellisiin viikon saarnoihin )

Kekosmäen seurakunnan nopeasti järjestetty kirkkoneuvoston kokous oli ohi.

Kekosmäen kirkkoherra oli saapunut nyt muiden kokouksessa kuultujen luo. He olivat nuorisotila Katiskaa tukeva kirkkoherra, eläkepappi Abe sekä nuorisoevankelista Mirella sekä nuoret Maisa ja Elias. Nämä kaksi olivat Mirellan kautta Jeesuksen elämäänsä löytäneitä Kekosmäen seurakunnan nuoria.

Heidän vanhempansa olivat paikkakunnalla vaikutusvaltaa käyttäviä henkilöitä. Maisa oli kirkkoneuvoston puheenjohtajan tytär ja Elias kunnanvaltuuston jäsenen poika. Juuri heidän vanhempansa olivat saaneet aikaan, että neuvosto oli kutsuttu niin pikaisesti koolle.

”Kerro jo! ” Ja niin Kekosmäen kirkkoherra oli tuonut esiin kokouksen päätöksen antaa Mirellalle porttikielto seurakuntaan. ”Mitä ihmettä!” olivat Maisa ja Elias huudahtaneet. ”Ei voi olla enemmän väärin! Mirellan kautta saimme molemmat uuden elämän taivaasta, ja moni muu nuori myös. Hänhän teki juuri niin kuin Jeesus on kehottanut.”

”Mitä muuta kokouksessa päätettiin? Kerro! Täytyy olla jotain muutakin.” ”Olette oikeassa”, vastasi Kekosmäen kirkkoherra. ” Kirkkoneuvosto päätti edistää seurakunnassa entistä enemmän yhdenvertaisuuttaja sukupuolten tasa-arvoa ja moninaisuutta. Ensi Vapuksi aiotaan hankkia sateenkaarilippu liehumaan. Ja mikä vielä huolestuttavampaa, sana evankeliointi asetettiin kyseenalaiseksi. Päätöksessä todettiin, ettei yhdenkään nuoren elämää saa järkyttää vaatimalla heitä tekemään uskonratkaisu. Kaikilla täytyy olla oikeus tehdä itse omat valintansa Jumalan suhteen. Tämä koskee erityisesti seurakunnassa järjestettäviä rippikouluja ja senjälkeistä nuorisotyötä.”

”Aina vain pahemmaks menee!” huudahtivat Elias ja Maisa. ”Mä tiedän ite omasta kokemuksesta että elämäni ennen uskoontuloa ja Mirellan vierailua seurakunnassa oli tuuliajolla ja olin matkalla kohti päihdehelvettiä. Mut kun Jeesus tuli niin vapauduin siitä ja sain rauhan ja ilon!” ”Rauhan sain minäkin kun kohtasin Jeesuksen!” jatkoi Elias. ”Nyt saan nukuttua yöni pelkäämättä. Mitä kirkkoneuvoston päätöksestä pitäisi oikein ajatella?” ”Surullista kokouksen päätös oli kuulla”, vastasi Kekosmäen kirkkoherra. ”Minä itse iloitsin suuresti kun Jeesus oli saanut koskettaa nuoriamme Mirellan kautta.” ”Tahdomme seistä rinnallasi”, sanoivat nuoret. ”Samoin me”, totesivat eläkepappi Abe ,Mirella ja Katiskaseurakunnan kirkkoherra.

”Kun itse opiskelin papiksi”,sanoi Kekosmäen kirkkoherra”, ”evl.kirkon silloisessa rippikoulusuunnitelmassa päätavoite oli, että Jeesuksesta Kristuksesta tulee nuorelle henkilökohtainen Vapahtaja ja Ystävä. Juuri tästä Mirellakin puhui. Kyllä on surullista, mihin kirkossamme on tultu. Vanhassa kirkkorukouksessa rukoiltiin, ettei kirkkomme turvautuisi tämän maailmanajan voimiin, vaan Totuuden Hengen johdatukseen.”

”Niin”, totesi nyt vanha pappi Abe ja selasi virsikirjaa. ”Hei, löysin virren, jota on laulettu ennen lukemattomissa koulujen aamuhartauksissa. Lauletaanko? Totuuden Henki.” ”Lauletaan vaan”, sanoivat muut.

1.

Totuuden Henki, johda sinä meitä

etsiessämme valkeuden teitä.

Työtämme ohjaa, meitä älä heitä,

tietomme siunaa.

2.

Kaikessa näytä käsiala Luojan,

mahtavan, viisaan, kaiken hyvän suojan.

Kristuksen luokse, rakkauden tuojan,

johdata meidät.

3.

Kristus on tiemme, valo sydäntemme,

toivomme ainut, pyhä totuutemme.

Armosi, Jeesus, anna voimaksemme,

uudista meidät.

4.

Anna nyt, Kristus, valos meille hohtaa,

anna sen meitä Isän kotiin johtaa.

Jos mikä murhe meitä täällä kohtaa,

voittamaan auta.

”Tekipä hyvää!” ”Niin teki Sen aivan tunsi miten usko Jeesukseen vahvistui tuota virttä laulaessa.”

Maisa tuli kotiin. Äiti odotti lastaan. ”Missä olet ollut? Viivyit niin myöhään.” ”Haluatko todella tietää?” Maisa kysyi. ”Moneen vuoteen et ole juuri kysellyt menemisiäni. Mistä nyt kiinnostus?” ”Kas kun minua rupesi huolestuttamaan,että et kai ole jäänyt noiden yltökristittyjen pauloihin ja ruvennut kavereeraamaan heidän kanssaan yötä ja päivää.” ”Mitä pahaa siinä olisi?” Maisa kysyi. ”No kun he vaikuttivat niin elämää rajoittavilta ja ahdaskatseisilta. Katsos Maisa, haluan sinun olevan vapaa itse päättämään mihin uskot ja miten elät. Sitä eivät mitkään patakristityt saa päättää.”

”Äiti”, Maisa vastasi. ”Oletko todella sitä mieltä,että viisitoistavuotias ei osaisi yhtään harkita mihin uskoo ja kenen seura on hyväksi ja kenen huonoksi?” ”Niin saatan joskus ajatella”, äiti vastasi. ”Ja sinäkö olet osannut harkita paremmin? Hylkäsit kiltin isäni tuon Jaskan takia, joka sai vokoteltua sinut matkaansa.” ”Mitä sinä Maisa kulta sanot!” äiti huudahti. Jaskako vokotteli minut hyvän mihen rinnalta mukaansa? Kyllä tunteeni isääsi, Heinoa kohtaan, olivat jo pitkään hiipumaan päin. Katsos sydäntään voi käskeä.” ”Äiti, entä avioliittolupaus? Rakastaa toista niin hyvinä kuin huonoina päivinä aina kuolemaan asti? ”

”No mutta Maisa, sinähän nyt heittädyt hurskaaksi. Sitä paitsi meidän lupauksessamme ei mainittu mitään siitä,että avioliiton pitäisi kestää kuolemaan saakka.” ”Äiti”, Maisa vaikersi kuuluvasti, ”Entä miten sitten lasten käy, jos vanhemmat ajattelevat sitoutuvansa toisiinsa vain joksikin aikaa? Entä lasten tunteet?” ”No Maisa, sinähän olit jo iso tyttö, kolmentoista kun erosimme.” ”Iso tyttö?” huudahti Maisa. ”Niinkö? Ja sekö antoi sinulle luvan hylätä isäni ja rikkoa liittosi? Minä rakastin isääni. Minulta sinä et kysynyt yhtään mitään. Yhtenä päivänä vain kerroit eroavasi isästä.”

”Huokaus, et tunnu ymmärtävän yhtään mitä sydämen ääni merkitsee”, äti vastasi. ”Minusta vaikuttaa siltä, että se merkitsee valheisiin uskomista”, Maisa tokaisi. ”Mitä tarkoitat?” äiti kysyi hämmästyneen näköisenä. ”Sitä, että annoit valheelle luvan puhua itsellesi uskottomuuden ajatuksia ja samalla kaipasit elämääsi vaihtelua ja jännitystä. Kiltti kotona viihtyvä aviomies ei riittänyt sinulle. Vaan tuo Jaska on ollutkin toveitten täyttymys? Vauhtia on riittänyt?” ”No mutta Maisa”, äiti sanoi entistä hämmäastyneempänä. ”Minähän olen antantu sinulle vallan valita itse tiesi ja seurasi. En ole huudellut perääsi ja vahtinut jokaista askeltasi. ”

”Kunpa olisitkin tehnyt niin!” Maisa huusi. ”Juuri sitä olisin kaivannut, välittämistä, huolenpitoa, rajoja. Huomasitko ollenkaan että olin alkanut käyttää päihteitä jo kolme ja puoli vuotta sitten?” ”Maisa kulta, sinäkö humalassa? Ei ei, nyt kyllä narraat.” ”En todellakaan, Katso tätä käsivartta.” ”Mitä nuo jäljet ovat?” Ne ovat tulleet kaksi kuukautta sitten huumeneuloista. Ei, ei tuo voi olla totta! Maisan äidin silmät suurenivat hämmästyksestä.

”Olin niin yksin ja ahdistunut ja masentunut”, Maisa vastasi. ”Mutta sinä et tuntunut huomaavan minua juurikaan. Elit jossain ihmekuplassa. Ruokaa toit jääkaappiin, mutta elämäsi oli jossin muualla.” ”Missä se olisi voinut olla?” äiti ihmettelii. ”Muun muassa täällä.” Maisa otti puhelimensa ja näytti äidilleen joitain valokuvia.

Maisan äiti katsoi kuvia. Hänen kasvonsa muuttuivat helakan punaisiksi ja sitten kalpenivat. ”Maisa, mi-mistä sinä olet saanut nuo kuvat?” Kaveriltani. Hänen äitinsä on töissä yhdessä hotellissa, ja eräänä iltana vuosi sitten hän poikkesi äitinsä työpaikalla. Totta kai kaverini tunnisti sinut ja Jaakon.” ”Mutta Maisa kulta, nyt sinä erehdyt, ei tuossa ole kyse siitä mistä vosi ajatella. Se oli vain harmitonta humalaisten hupia.” ”Äiti, juotko sinä paljonkin? Ilmankos äänesi on välillä käheytynyt.” ”No mutta Maisa kulta, enhän minä ole tuonut kotiin yhtään pulloa.” ”Eikä sinua ole täällä juuri näkynytkään. Äiti, sinun valheesi on tullut ilmi minulle jo aikoja sitten. Myös Jaskan touhut.”

Nyt Maisan äiti suuttui. Hän huusi: ”Mitä se sinulle kuuluu missä vapaa-aikani vietän, ja sama koskee Jaskaa. Elä sinä omaa elämääsi, ja anna minun elää omaani.” Maisa oli hetken hiljaa ja sanoi rauhallisesti. ”Äiti, kun Jeesus tuli elämääni Mirellan pitämän puheen kautta, sinne astui myös anteeksiantamus. Olen antanut sinulle kaikki anteeksi. En enää ihoa sinua, niin kuin ennen. Minä rakastan siuna äiti.” Mirella koetti halata äitiään. ”Äiti ensin vastusteli, mutta kapsahtis sitten tyttärensä kaulaan.” ”Äiti, en enään vihaa Jaskaa. Olen antanut hänellekin anteeksi. Nyt minä säälin häntä ja rukoilen hänen elämälleen muutosta. Ja myös sinun puolestasi äiti rukoilen.”

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 10.12.2023

Kauhistuksen kanahäkki

Kirkkoneuvoston kokous alkoi. "Aloitetaan", sanoi puheenjohtaja. Kirkkoherra kiiruhti lausumaan: "Vakiintuneen tavan mukaan luemme aluksi kohdan Raamatusta, ja pidämme rukouksen." "Olkaa hyvä", vastasi kirkkoneuvoston puheenjohtaja. Kirkkoherra jatkoi: "Raamatunkohta on Johanneksen evankeliumin kolmannesta luvusta jakeet 16 ja 17."

”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen.”

Kirkkoherra jatkoi edelleen:

”Näissä Jeesuksen sanoissa on sanottu koko kristinuskon ydin. Jeesus kuoli syntiemme sovitukseksi että me pääsisimme kerran taivaan kotiin, emmekä joutuisi ikuiseen vaivan paikkaan, kadotukseen. Tämän vuoksi kristillinen seurakunta on olemassa ja sen vuoksi ja siihen tähdäten se tekee työtä. Se kutsuu ihmisiä ottamaan pelastuksen vastaan, se on: ottamaan vastaan Herran Jeesuksen. Hän yksin voi antaa synnit anteeksi ja vapauttaa ihmisen kuolemasta ja kadotuksesta."

"Rukoilemme: Jeesus Kristus, kiitos, että kuolemasi ristillä riittää tänäänkin meidän syntiemme sovitukseksi. Anna Pyhän Henkesi kirkastaa se meille. Tee meistä seuraajiasi niin, ettemme häpeä sinua ja evankeliumia,vaan julistamme sitä rohkeasti kaikille, joiden luokse meidät läehtät.Aamen.”

Kokouksen aiheita oli vain yksi: Mirellan käynnit Kekosmäen seurakunnassa ja se mitä niistä oli seurannut.

"Niin, arvoiisa kirkkoherra, mitä te sanotte tämän nuoren evankelistan vaikutuksesta seurakunnassamme?" kysyi kokouksen puheenjohtaja. "Minusta se on ollut erinomaisen riemastuttava", vastasi kirkkoherra. "Mitä tarkoitatte sillä?" Kirkkoherra vastasi: "Tarkoitan sitä, että on valtavaa nähdä oman seurakunnan nuorten jättävän elämänsä jo varhain Jeesuksen haltuun. Sen parempaa turvaa ja johdattajaa ei voi olla kuin elävä Vapahtaja Jeesus Kristus. Se tarkoittaa, että Jeesuksesta on tullut heidän elämänsä keskipiste."

Sitten puheenvuoro annettiin Mirellalle. "Olkaa hyvä ja kertokaa työstänne ja siitä miksi sitä teette." Mirella vastasi: "Kiitos, että saan kertoa teille työstäni nuorten parhaaksi. Kerron teille saman, mitä puhuin Kekosmäen kirkossa. Siitä käy ilmi se, mitä kysyitte. Olin kirjoittanut puheeni etukäteen muistiin. Luen sen teille.

”Menin vuosi sitten yhteen Katiska-iltaan erään kaverini kanssa. Yksin en olisi uskaltanut. Pelkäsin ihmisiä ja erityisesti uskiksia. Mutta olin niin epätoivoinen, että lähdin, kun yksi kaverini lupasi tulla mukaan. Yllätyin rakkaudellisesta ilmapiiristä, joka tulvi vastaani, kun astuimme Katiskan ovesta sisään. Katiska on Juhan aloitteesta syntynyt kohtaamispaikka teini-ikäisille. Juha oli sinä iltana puhumassa. Hänen puheensa keskeytti yksi tyttö, joka myös oli todella ahdistunut. Tuo tyttö kertoi epävarmuudesta sukupuolestaan ja oli aikeissa mennä lähiaikoina sukupuolenkorjaushoitoihin.”

”Tuo tyttö suostui kuitenkin rukoukseen Juhan pyynnöstä. Rukouksen aikana Pyhä Henki laskeutui joukkoomme ja moni nuori parani sinä iltana. Heidän sukupuoli-identiteettinsä selkiytyi, niin myös minun: Hei, tytöt on tyttöjä ja poja on poikia! Muita sukupuolia ei ole eikä tarvitakaan! Katiskan salissa syntyi sinä iltana suuri ilo. Saatiin Jumalalta lahjaksi usko Jeesukseen. Saatiin myös varmuus siitä, että Jumalan luomistyö on parasta, mitä meillä voi olla.”

”Pian tajusin, että minua oli aikaisemmin vedätetty. Saatana on kietonut suomalaisia nuoria valheillaan sukupolvien ajan seksihulluuden pauloihin. Seksi siellä ja seksi täällä. Näköala elämään on vinoutunut, sanoisin vinoutettu. Siinä saatana on käyttänyt houkutuksena medioiden kauppaamaa ajatusta seksuaalisesta vapaudesta. Se on tarkoittanut lupaa irtosuhteisiin, monisuhteisiin, parinvaihtoon… Seurauksena on ollut särkyneitä sydämiä. Mukaan on tullut dokaamista viinalla ja huumeillakin. Luen teille Jeesuksen sanat saatanan olemuksesta: ”Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä. Joh.8 jae 44.”

”Saatana on houkutellut nuoret festareille, joissa on tapahtunut ikäviä juttuja. Niin kävi minullekin. Paras kaverini petti minut ja jätti raiskaajan armoille. Menetin uskoni ihmisiin pitkäksi aikaa. Olin täynnä vihaa ja katkeruutta. Jumalan armosta sain tutustua luotettaviin kristittyihin. Heidän kauttaan Pyhä Henki kosketti mua. Heräsin uudelleen eloon ja aloin parantua. Mutta myös tuo kaveri, joka oli niin tyly minua kohtaan, on itsekin saatanan petosten uhri.”

”Koko yheiskuntamme on pitkälle tämän petoksen vallassa. Kouluissakin opetetaan väärin. Ei vain sukupuolesta, joita sanotaan olevan kymmeniä. Se ei ole totta! Niitä on vain tasan kaksi, xx ja xy. Mutta kouluissa myös elämän synnystä opetetaan virheellisesti. Tiedätte mitä tarkoitan. Evoluutio-oppia. Siinä kielletään Jumalan olemassaolo ja sanotaan sokean sattuman ja mutaatioiden saaneen aikaan elämän vuosimiljoonien aikana. ”

”Tuo teoria on kylläkin osoittautunut paikkansa pitämättömäksi. Uusimmat geenitutkimuksen tulokset osoittavat sen. Tarkoitan puoluettomia tuloksia viimeisen viiden vuoden ajalta. Ne osoittavat kiistattomasti, että nykyinen ihmiskunta on vain noin 6000 vuotta vanha, samoin maaeläimet. Lisäksi on käynyt ilmi, että perimä ei suinkaan kehity. Sen sijaan se rappeutuu sukusoluihin kertyvistä geenimutaatioista johtuen. Jos haluatte, voin antaa teille tämän jumiksen jälkeen linkit tuloksiin.”

”Siis on totta, että meitä rakastava Jumala on todellien isämme. Ja hän rakastaa meitä. Ja hän haluaa meidän löytävän elävän yhteyden häneen. Se löytyy helposti Jeesuksen kautta. Samalla löydämme elämäämme tarkotuksen ja suunnan. Emme enään harhaile yksin. Kanssamme kulkee hän, jolla on kaikki valta. Haluaako joku teistä antaa nyt elämänsä Jeesukselle? Nostakaa reilusti kätenne. Tulkaa nyt tänne alttarin ääreen. Rukoilemme sitten puolestanne Juhan kanssa ja siunaamme teidät.”

"Pidämme tässä kohtaa tauon", sanoi puheenjohtaja Mirellan lopetettua esityksensä.

Kahdenkymmenen minuutin päästä kokous jatkui. Paikalle oli kutsuttu myös nuo kaksi nuorta. Toinen heistä oli puheenjohtajan tytär, toinen oli kunnanvaltuuston jäsenen poika. Molemmat olivat tulleet uskoon Mirellan kautta. "Kertokaahan Maisa ja Elias, miten te olette kokeneet Mirellan ja hänen vaikutuksensa elämäänne?"

Maisa aloitti: "Voi, en oikein osaa sanoin kuvailla, miten iloinen olen Mirellan vierailuista. Olen saanut hänen kauttaan pelastuksen päihteistä ja uuden tarkoituksen ja suunnan elämääni. Sitä paitsi pidän Mirellasta kovasti. Hän on mukava tyyppi."

"Nyt sitten Elias", sanoi puheenjohtaja kiireesti. Elias vastasi. "Ensin vierastin Mirellaa. Pidin häntä jonkinlaisena hihhulina. Mutta kun kuuntelin hänen rehellistä elämäntodistustaan kirkossa tajusin, että hänellä on jotain sellaista, mikä minulta puuttuu. Kun Mirella sitten tuli uudelleen Kekosmäelle ja kuuntelin hänen puhettaan, minussa vahvistui päätös, jota olin alkanut harkita. Tosin pelkäsin menettäväni kaikki kaverini, jos antaisin elämäni Jeesuksen käsiin, mutta päätin uskaltaa ottaa sen riskin. Enkä ole katunut. Nyt sydämeni ei ole enää levoton. Siellä on rauha, joka on todellinen. Saan nukuttua yöni levollisesti. Sen enää pelkää, niin kuin aikaisemmin."

"Kiitos", lausui puheenjohtaja lyhyesti. "Pidämme jälleen tauon." Neuvosto asteli ulos kokoussalista. Sinne jäivät vain Kekosmäen kirkkoherra, naapurikaupungin kirkkoherra, eläkepappi Abe sekä nuorisoevankelista Mirella sekä Maisa ja Elias. Nämä sanoivat: "Jännittää millaisen päätöksen kirkkoneuvosto tekee." "Olkaa rauhassa", sanoi Kekosmäen kirkkoherra. "Paine päätöksessä kohdistuu minuun, olipa se millainen hyvänsä."

Tauko päättyi ja kokous jatkui. Muita kokouksessa kuultuja paitsi Kekosmäen kirkkoherraa pyydettin poistumaan. He lähtivät ja menivät seurakunnan nuorten salille odottamaan päätöstä.

Aikaa kului tunti ja tostakin. Viimein Kekosmäen kirkkoherra astui heidän joukkoonsa. Hän oli tyyni, mutta surullisen näköinen. "Kerro jo!" Sanoivat nuoret. "Päätös oli vielä tylympi kuin odotin", vastasi Kekosmäen kirkkoherra. "Sain varoituksen,mitä osasin päätelläkin kokouksen valmisteluista."

"Mutta se, että Mirella sai porttikiellon seurakuntaamme, oli kova sana." "Mitä! Mitä ihmettä!" huudahtivat Maisa ja Elias. "Ei voi olla enemmän väärin! Mirellan kautta saimme molemmat uuden elämän taivaasta, ja moni muu nuori myös. Hänhän teki juuri niin kuin Jeesus on kehottanut. Millainen kirkkoneuvosto meillä oikein on? Tekisi mieli sanoa: Voi kauhistuksen kanahäkki!"

"Kerro meille mitä muuta kokouksessa sanottiin? Täytyy olla jotain erityistä", kysyivät Elias ja Maisa. "Olette oikeassa", vastasi Kekosmäen kirkkoherra. "Minä kerron."

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 3.12.2023

Yöllinen uni ja muistikuvat

Prrmm...surrr… kuorma-auto kiipesi jyrkkää hiekkaista rinnettä täysi lasti santaa lavallaan. Auton pakoputkesta tuprusi sankka musta savu. Kilu, auton kuski oli vähän virittänyt sisun moottoria ja se näkyi ja tuntui. Äkkiä rinteen päältä Kilun ylikuormattua kuormuria kohti työntäytyi toinen kuormuri. Se tunki kohti ilman aikomustakaan väistää.

Silloin Kilun päässä välähti. ”Se on tuo tampio, Jyrkkis. Se etuili ja tunkeili jo kouluvuosina ruokajonossa ja koetti kiilata minut ladulta hiihtokilpailussa. Se kuvitteli olevansa joku maailman napa. Koettakoon vain, kyllä tässä sisussa piisaa puhtia.”

Nokkapokkahan siitä tuli, kaksi suurta konetta kuskeineen otti mittaa toisistaan puskuri vasten puskuria. Kilun sisu oli jo työtämäisillään Jyrkkiksen pois tieltä, kun hiekka molempien autojen alla petti. Irtonainen hiekkarinne muuttui hiekkakoskeksi. Molemmat autot syöksyivät rinnettä alas pyörähdellen pituusakselinsa ympäri. Kilu huomasi unohtaneensa turvavyön kiinnittämisen. Hän suistui auenneesta auton ovesta sen alle.

Ai ai kun sattuu! Kuului ryskettä ja pauketta. Kilu ja Jyrkkis olivat molemmat jääneet autojensa vangeiksi. Kilu autonsa alle, Jyrkkis autonsa romuttuneeseen ohjaamoon. Räiske ympärillä lisääntyi. Alkoi kuulua telaketjujen kalinaa. Kaivinkone? Ei, se oli suuri vihreä panssarvaunu, jonka ruosteiset, piikkpohjaiset telat jauhoivat rinteen hiekassa eteenpäin kohti Kilua työntäen samalla molempien kiistakumppaneiden autoja tieltään. Kuului kirskuvan ja vääntyvän teräksen narinaa. Kilu tajusi jäävänsä telaketjujen revittäväksi. Äkkiä räjähti ja pimeni.

Abe, rukouspiiriä pitävän Matin vanha rippipappi havahtui. Hän oli pudonnut unta nähdessään sängystä ja vasen jalkansa oli mennyt linkkuun hänen alleen. Samalla yöpöydältä oli pudonnut lamppu. Sen lasinen kupu lojui säpäleinä kivisellä lattialla. Ihme kyllä Aben vaimo ei ollut herännyt räsähdykseen. Abe oli hiestä märkä. Se oli kauhun hikeä. ”Miten uni voikin olla niin toden tuntuinen.”

Abe vääntäytyhe istualleen sängyn reunalle. Hän painoi päänsä käsivarsiensa varaan. Uni oli ollut elävä. Niin todentuntuista unta Abe ei muistanut koskaan nähneensä. Muistot Jyrkkiksestä palautuivat hänen mieleensä. ”Missähän se hunsvotti nyt luuhaa. Uh, ei pitäisi kristityn kiristellä hampaitaan lapsuusmuistojen takia. Mutta se kaveri oli välillä ihan mahdoton. Olisi kyllä tarvinnut pientä kurinpalautusta. Se tyyppi pilasi monta hyvää koulupäivää, eikä vain minulta.” Abe huomasi korvissaan oudon jumputuksen. Verenpaine! Abe nousi varovasti ja linkutti matkalaukkunsa luo.

”Uh.” Abe nappasi lääkkeet suuhunsa ja kulautti alas kurkusta keittiössä lasillisella vettä. ”Äh.” Abe otti luvan perästä termospullosta kahvia ja istuutui pöydän ääreen. Musta kahvi virkisti. Ja jumputus korivissa vaimeni vähitellen. Mutta se uni. Yhä Abe näki silmiensä edessä rinnettä alas vyöryvän kuorma-auton ja tunsi kauhun huomatessaan putoavansa ohjaamosta sen alle. Ja se kirskunta, ja kohti vyöryvät telaketjut!

Korvia vihlova ääni tunki yhä Aben korvista sisään täyttäen hänen tajuntansa. Eteen vyöryi teräshirviö uhkuen väkivaltaa ja kuolemaa. Unen kauhu valtasi kodikkaassa keittiössä istuvan Aben. Hän havahtui. Oli nukahtanut pöydän ääreen. Sitten hän katsoi seinäkelloa. Se näytti puolineljää aamuyöllä. Abe huokasi. Miten hän jaksaisi olla päivällä virkeä jos hän ei saisi enään unenpäästä kiinni. Abea puistatti.

Tänään olisi illalla se kuuleminen Kuusavaaran kirkkoneuvostossa. Abe oli tullut junalla kiireesti Matin luo tämän soitettua. Asemalla olivat olleet vastassa myös Juha, nuorisotila Katiskan evankelista ja Matin kotiseurakunnan kirkkoherra. Mentiin Matin kotiin, jossa mukaan liittyi myös Katiskan nuorisoevankelista Mirella. Keskusteltiin Mirellan vierailusta Kuusavaaran seurakunnasassa ja sitä seuranneesta oudosta näytelmästä. Tämän nuorisoevankelistan kautta oli tullut uskoon useita nuoria. Nyt kahden nuoren vanhemmat olivat nostaneet seurakunnassa metelin. ”Mitä se on, että sitä noin uskoon tullaan!” ”Missä ovat tasa-arvo, yhdenvertaisuus, sukupuolten moninaisuus ja uskonnollinen valinnanvapaus?”

”Toistuukohan sama kuin täällä”, pohdittiin. Matin ja Juhan kotiseurakunnan kirkkoneuvosto oli sanoutunut irti Katiskasta ja sen nuorisotyöstä ensin sitä kannatettuaan. Syynä oli useiden siellä käyvien nuorten uskoontulo ja elämän muutttuminen, kun Jeesus ja Pyhä Henki olivat kirkastaneet heille heidän ihmisyytensä Jumalan luomina ihmisinä, he olivat mm. alkaneet vastustaa kouluissakin levitettävää väitettä lukuisista sukupuolista. Oli sen sijaan ilo olla tyttö ja poika, mies ja nainen!

Ydin Katiskan nuorten uudessa elämässä oli kuitenkin usko Jeesukseen ja syntien anteeksisaaminen hänen ristinsä veren kautta. Tärkeä oli myös Jeesuksen lahjoittama Pyhän Hengen täyteys ja hänen eheyttävä ja parantava vaikutuksensa. Moni masentunut ja tarkotusta vailla oleva nuori oli nyt täynnä Jumalalta saatua virtaa. Haluttiin laittaa hyvä kiertämään! Siksi Juha ja tämän paikallisen seurakunnan kirkkoherra olivat perustaneet nuorille evankelistakoulun. Mirella oli yksi ensimmäisistä kurssin käyneistä. Ja tulosta oli tullut! Se oli nähty vierailulla Kuusavaaran seurakunnassa. Sen kirkkoherra oli Katiskan työn tukijoita ja oli iloinnut Mirellan julistuksesta.

Mutta nyt, jotkut sen seurakunnan kirkkoneuvostossa olivat närkästyneet omien lastensa uskoontulosta ja kutsuneet pika pikaa kirkkoherran neuvoston kuultavaksi. Sinne olivat menossa myös Katiskan kirkkoherra, Mirella ja Abe. Nyt elettiin tuota keskiviikkopäivää. Pian lähdettäisiin.

”Mutta sitä ennen haluaisin jakaa teidän kanssanne unen, jonka näin viime yönä”, sanoi Abe. ”Anteeksi että rikoin vierashuoneennne lampun.” ”Sehän oli puhdas vahinko, ja lampun kupu oli jo sitä paitsi säröllä”, vastasi Matti. ”Kerro toki unesi.” Abe kertoi ja lisäsi vielä: ” Merkillistä, sen unen tapahtumat vyöryvät nytkin silmieni eteen, jos annan niille luvan. Puistattaa.” ”Mikä sinua puistattaa?” Mirella kysyi. Abe vastasi: ”Se, että huomasin olevani yhä katkera lapsena kokemastani kiusaamisesta, ja uninäky kohti vyöryvästä panssarista ja sen telaketjuista. Ne olivat enää senttien päässä minusta. Olisin hetkessä ollut niiden jauhettavana. Minusta olisi tullut veristä massaa.”

”Uh”, sanoi Mirella. ”Voin ehkä kuvitella jotain siitä mitä näit.” ”Niin”, vastasi Abe. ”Näky oli hirveä ja se vapisuttaa minua yhä. Herättyäni yöllä ja pohtiessani unta, mieleeni nousi jälleen vanha profetia, josta olen kertonut monelle. Sen sai vuonna 1968 norjalainen Emmanuel Minos norjalaiselta luterilaiselta naiselta. Tämä 90-vuotias nainen saneli sen Minokselle. Kaikki mitä siinä on, on toteutunut vuosikymmenten kuluessa.” ”Kerro!” pyysi Mirella.

”Kerron nyt lyhentäen”, Abe vastasi ja jatkoi: ” mutta itse voit tutkia profetiaa netistä. Se löytyy googlehaulla: Emmanuel Minos, profetia. Linkki ohjaa sinut Reijo Telarannan blogikirjoitukseen, jossa profetia on esillä. Mutta nyt, katkelmia profetiasta.” Abe jatkoi ja otti esiin muistiinpanot Raamattunsa välistä ja luki:

”Minä sain nähdä maailman karttana. Minä näin Euroopan – maasta maahan. Näin Skandinavian ja Norjan. Minä näin asioita, joita tulee tapahtumaan juuri ennen Jeesuksen paluuta, juuri ennen kuin suuri onnettomuus purkautuu ihmisten päälle. Onnettomuus, jonka vertaista emme koskaan ole kokeneet ja nähneet.

Aivan ennen Jeesuksen paluuta ja koettelemusten alkua koemme liennytyksen ajan, jollaista ei koskaan ennen ole ollut. Tulee rauha ja tämä rauha kestää pitkään. Tänä rauhanaikana tapahtuu sotavarustusten supistamista monissa maissa, myös Norjassa.

Kolmas maailmansota syttyy tavalla, jota kukaan ei ole odottanut ja odottamattomalta suunnalta, ja me olemme yhtä valmistautumattomia kuin olimme 9. huhtikuuta 1940.”

” Kirkot, vapaakirkot ja rukoushuoneet tyhjenevät yhä enemmän. Ristin ottamisen ja Jeesuksen seuraamisen julistuksen sijalle tulee viihde, taide ja kulttuuri sinne, missä pitäisi olla herätys, hätä ja parannuskokouksia.”

Sitten profetiassa kerrotaan moraalin murentumisesta, joka leviää seurakuntiinkin.

” Aivan ennen Jeesuksen paluuta näytetään TV-ohjelmia, joita emme ole koskaan ennen nähneet. TV tulee täyttymään niin hirvittävästä väkivallasta, että se opettaa kansaa murhaamaan ja tekemään lopun toisistaan. Kaduilla kävelemisestä tulee turvatonta."

"Kansa tulee omaksumaan sen, mitä he näkevät, eikä silloin tule olemaan vain yhtä vaihtoehtoa televisiossa, vaan tarjonta tulee olemaan laaja. Televisio tulee toimimaan juuri niin kuin radio.(1968 ei vielä ollut tv:n kauko-ohjainta.) Voimme ruuvata ohjelmasta ohjelmaan, jotka tulevat olemaan täynnä väkivaltaa, ja kansa pitää tätä viihteenään. Pahimmat ajateltavat murha- ja väkivaltakäsikirjoitukset lavastetaan näytettäväksi ja tämä leviää yhteiskuntaan.”

”Kansaa köyhistä maista virtaa Eurooppaan. He tulevat myös Skandinaviaan ja Norjaan. Kansa ei pidä siitä, että he ovat täällä ja tulevat olemaan kovia heitä kohtaan. Heitä tullaan kohtelemaan yhä enemmän kuin juutalaisia ennen sotaa. Silloin meidän syntimme mitta on täyttynyt. Tämä tapahtuu aivan ennen Jeesuksen paluuta – ja ennen kuin kolmas maailmansota syttyy.

Siitä tulee lyhyt sota. Kaikki, mitä olen sodasta kokenut, on vain lastenleikkiä verrattuna tähän. Se alkaa tavallisena sotana, mutta se tulee leviämään ja se päättyy atomipommeihin. Ilma tulee saastumaan niin, ettei sitä voi hengittää, ja tämä kohtaa monta maanosaa. Amerikka, Japani, Australia – rikkaat maat.”

Abe lopetti ja purskahti itkuun.”

”Se kuuolosti pelottavan todelta”, sanoi Mirella. ”Voisimmeko tehdä mitään, ettei profetian viimeinen vaihe, sota, toteutuisi?” ”Kyllä voimme”, vastasi Abe. ” Vastaus on aivan profetian lopussa. 90-vuotias nainen puhuu parannuksen teosta.” Abe jatkoi:

”Meidän Skandinaviassa ja koko Euroopassa ja läntisessä maailmassa tulee katua ja tehdä parannusta kaikista synneistämme kääntymällä totisesti Jeesuksen Kristuksen puoleen. Silloin Jumala Jeesuksen ristintyön tähden antaa anteeksi syntivelkamme ja pyyhkii sen pois. ”

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 26.11. 2023

Selvittelyä

Mirella oli palannut takaisin kotikaupunkiinsa. Siellä oli häntä vastassa yllätys, eikä mukava sellainen. Katiskan pappi soitti hänelle maanantaina ja pyysi tulla käymään Katiskan salilla. Siellä saataisiin keskustellla rauhassa. Mirellaa vähän kummeksutti mistä oli oikein kysymys. Häntä vastassa oli kuitenkin lämmin vastaanotto hymyn ja kädenpuristuksen kera.

Nautittiin ensin teetä ja pikkuleipiä. Pastori kyseli Mirellalta miten matka Kekosmäen nuorten luo oli mennyt. Mirellan silmät säihkyivät, kun hän kuvasi lauantaipäivän kulkua. Moni nuori oli antanut elämänsä Jeesukselle. Oli sovittu myös raamattupiirin aloittamisesta. Pastori kuunteli Mirellaa lämmin ilme kasvoillaan. Kiitos Jumalalle, pastori sanoi kun Mirella lopetti kertomuksensa.

Mirella katsoi nyt kysyvästi pastoriin. "Niin", arvasit varmaan, etten kutsunut sinua tapaamiseen pelkästään kuulumisten takia. Toki oli mieltä lämmittävää kuulla mitä Herra teki siellä kauttasi.Mutta on tullur vastaan yllättävä asia". "Mikä", kysyi Mirella. "Uskoontulleitten nuorten joukossa oli yksi kirkkoneuvoston jäsenen tyrtär ja toinen oli kunnanvaltuuston varapuheenjohtajan poika. Pienellä paikkakunnalla kuten Kekosmäellä vaikuttajat usein tuntevat toisensa. Niin on sielläkin."

"Noiden kahden nuoren, toisen isä ja toisen äiti, veivät uskoontulon ja siihen liittyvän kohtaamisesi Kekosmäen kirkkoneuvoston tietoon. Ja kuinka kävikään." "No miten"? Mirella kysyi. "Kirkkoneuvosto kutsuttiin vielä sunnuntai-iltana koolle ja nyt Kekosmäen kirkkoherra on kutsuttu sen kuultavaksi viikonlopun tapahtumien vuoksi." Mirellan otsa meni ryppyyn. Hän oli hämmästyneen näköinen.

"Ei voi olla totta! Onko siis uskoontulossa jotain pahaa? Vai ilahtuivatko he niin kovasti, ei vaikuta siltä." "Niin se on", vastasi kirkkoherra. "Mutta tuo tyttö, hän kertoi vanhemmistaan, oli ollut alkoholisoitumassa ja kokeillut huumeitakin. Hän oli niin onnellinen kun hän koki kehossaan, että antaessaan elämänsä Jeesuksen käsiin hän vapautui noista päihteistä. Eikö vanhempien pitäsi olla iloisia ja kiitollisia siitä?" "Niin minäkin ajattelen", vastasi kirkkoherra ja jatkoi:" Mutta me ihmiset olemme joskus kummallisia. Voihan tietysti olla niinkin, että tyttö on onnistunut salaamaan päihteiden käytön vanhemmiltaan." "No jos niin on, niin minua alkaa epäilyttää, ovatko vanhemmat jättäneet tyttärensä yksin, eivät ole seuranneet hänen elämänsä kulkua", Mirella sanoi.

"Jeesus ei aina sittenkään kelpaa vapauttajaksi", vastasi kirkkoherra. "Ja syyllisyys saattaa ahdistaa vanhempia ja herättää heissä vastustusta. Sinä Mirella kävit läpi Katiskan evankelistakoulutuksen ja tiedät sen perusteella, että Jeesus jakaa edelleen ihmisiä. Kaikki eivät tahdo sietää, että perheenjäsenestä tulee Jeesuksen seuraaja." "Mutta olen minä kummissani, että kirkkoneuvosto vaikuttaa samoin suhtautuvan jotenkin kielteisesti nuorten pelastumiseen", Mirella ihmetteli.

"Eivät onneksi kaikki sen jäsenet", vastasi kirkkoherra. "Mutta kyllin moni, niin että Kekosmäen kirkkoherra on vaarassa saada varoituksen. Tässä yhdistyvät nyt kirkkopoliittiset ja muut poliittiset tuttuudet sekä joidenkin kielteinen näkemys niin sanontusta herätyskristillisyydestä."

"Voinko minä tehdä jotain tässä asiassa?" Mirella kysyi. "Kyllä sinä voit", vastasi kirkkoherra. "Pyytäisin sinua lähtemään mukaani Kekosmäelle tämän viikon keskiviikkona. Onko se mahdollista?" "Lähden mielelläni", Mirella vastasi. "Ja olen sitä ennen yhteydessä noihin kahteen nuoreeen." "Tee se", vastsi kirkkoherra. He tarvitsevat nyt tukea, ettei heidän nuori uskonsa joutuisi liian kovalle koetukselle.

Kirkkoherra ja Mirella pitivät vielä rukoushetken. He muistivat siinä siunaten noita kahta nuorta ja heidän kotiväkeään, sekä myös kirkkovaltuutettuja ja kunnan luottamushenkilöitä. Pidä Jeesus heistä ja meistä huoli. Anna armosi ja totuutesi johtaa meitä. Tapahtukoon sinun siunaava ja armahtava tahtosi. Jeesus, nimessäsi aamen.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 19.11.2023

Lisää ihmeitä ja satu sudesta

”Tää on ollu aika rankaa tekstiä mitä oon teille sanonut”, Mirella lausui. ”Mutta sanon sen rakkaudella. Jeesus rakastaa teitä jokasta eikä haluu teidän elämän tuhoutuvan. Hän haluu olla johdattamassa teitä turvallisesti elämän karikkojen keskellä. Haluun nyt lukee teidän kanssa yhessä nää raamatunjakeet. ”

1.Johanneksen kirjeestä:

4:8 ”Joka ei rakasta, ei ole oppinut tuntemaan Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.”

4:9 ”Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän.”

4:10 ”Siinä on rakkaus -- ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.”

4:18 ”Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon.”

Mirella jatkoi: ”Jumala on rakkaus. Teitä kututaan omistamaan hänet. Se tapahtuu uskomalla Jeesukseen. Ottakaa siis vastaan hänet. Hän on rakkaus. Hän on antanut henkensä teidän puolesta, koska te ootte hänelle rakkaita. Mirella piti tauon ja kysyi: ”Kuinka moni teistä haluaa antaa nyt elämänsä Jeesukselle? En nyt tarkota teitä, jotka jo ootte sen tehneet.” Kolme kättä nousi. ”Tuutteko tänne eteen, niin siunataan teidät”Mirella kehotti.

”Tulkaas te nuoret uskovat näiden kolmen taa, niin rukoillaan ja siunataan. Laitetaan kädet heidän päänsä ylle kun on ensin rukoiltu.” Mirella johti nuo kolme, kaksi tyttöä ja yhden pojan, pelastusrukoukseen, Mirella edellä ja muut toistivat: ”Rakas Jeesus, tulen luoksesi Olen syntinen, tunnustan sen, mutta sinä olet luvannut antaa kaikki syntini anteeksi. Rukoilen sinua Jeesus, anna siis lupauksesi mukaan kaikki syntini anteeksi ja ota minut lapseksesi: Lahjoita minulle myös Pyhän Henkesi täyteys voimaksi matkalle. Aamen. ” Sitten juuri uskoon tulleet nuoret siunattiin Herran siunauksella.

Kyyneleitä näkyi kaikkien kolmen poskilla. Mirella halasi heitä ja myös kaikki siunaajat ja halaajiin liittyivät loputkin nuorista. Mirella jakoi uskoon tulleille ja muille haluaville Uudet Testamentit, ja kehotti heitä alkamaan lukemisen Johanneksen kirjeistä.

”Istukaas vielä vähäks aikaa”, sanoi Mirella nuorille. ”Kerron teille vielä sadun, joka on löytynyt yhestä Kroatialaisesta kirjasta. Se kertoo isosta hyvästä sudesta.”

Eräässä kylässä eli punatukkainen poika. Häntä kutsuttiin punaiseksi, mutta varsinaista nimeä hänellä ei ollut. Kasvaessaan poika alkoi ihmetellä asiaa ja tivasi kylän asukkailta mistä johtui, ettei hänellä ollut muuta nimeä kuin tukan väri, punainen. Viimein yksi kylän väestä kertoi,että eräänä päivänä kauan sitten kylään oli saapunut iso harmaa susi nyytti suussaan. Se oli seisahtunut kylän raitille, jossa kulki ihmisiä. Se oli laskenut käärön suustaan maahan, ja oli kadonnut metsään.

Kun kyläläiset ottivat nyytin maasta, he löysivät sieltä vauvan. ”Sinä olit tuo vauva. Ajattelimme, että olet jonkun lapsi ja että vanhempasi ovat antaneet sinulle varmasti jo nimen. Koska kuitenkaan emme tienneet sitä, kutsuimme sinua vain punaiseksi. Jos haluat saada selville nimesi, sinun pitäisi kysyä sitä tuolta sudelta, joka kantoi sinut kyläämme.”

Poika päätti tehdä niin. Hän lähti metsään ja etsi ja etsi. Viimein hän löysi tuon suuren harmaan suden. Hän kysyi sudelta nimeään ja samalla sitä, että miksi susi oli säästänyt hänen henkensä. ” Tein sen heikkona hetkenäni,” susi vastasi. ”Nimeäsi sinun pitää kysyä vanhemmiltasi. He ovat vielä elossa ja tiedän missä he asuvat. Vien sinut heidän luokseen.” Susi ja poika kävelivät pitkän matkan. Sitten he tulivat aukean reunalle. Siellä näkyi kaksi miestä työssä. Toinen heistä oli punatukkainen. ” Hän on isäsi. En voi tulla tämän pitemmälle, mutta nyt tiedät, keneltä kysyä nimeäsi”, susi sanoi.

Poika juoksi punatukkaisen miehen luo. Mies tuijotti poikaa kiinteästi. Silloin kuului suden ulvaisu. Mies ymmärsi, että se oli viesti. Tämä oli hänen poikansa. ”Sinä olet minun poikani!” punatukkainen mies huudahti. Poika kysyi heti ensimmäiseksi isältään omaa nimeään. Isä sanoi: ”Katso kämmentäni.” Mies avasi vasemman kämmenensä. Sen sisäpuolella oli sana: Rakastettu.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 12.11.2023

Elokuvailta

Mirella astui ulos bussista. Häntä vastassa oli joukko nuoria. Mirella tunnisti heistä viisi. He olivat nuoret, jotka hän oli siunannut messussa Kekosmäen kirkossa. Mirella oli pitänyt siellä olleille nuorille puheen, jossa hän oli kertonut oman tiensä Jeesuksen seuraajaksi. Sen jälkeen hän oli kysynyt haluaako joku antaa elämänsä Jeesukselle. Viisi kättä oli noussut. Tässä he olivat! Linja-autopysäkillä halaamassa häntä. Heidän kanssaan Mirellaa vastaan oli tullut kymmenkunta muutakin nuorta.

Kaikki he toivottivat Mirellan lämpimästi tervetulleeksi Kekosmäelle. Tapaamisesta oli sovittu viikko sitten, pian tuon messun jälkeen. Mirellalla oli mukanaan elokuva Risti ja linkkuveitsi. Se oli tarkoitus katsoa yhdessä ja keskustella sen sisällöstä. Tietysti juteltaisiin muustakin, sehän oli selvää kun kerran tavattiin. Matkaa Mirellan kotikaupungista Kekosmäelle oli sentään 150 km. ”Kertokaas vielä nimenne”, Mirella pyysi noilta viideltä. ”Mä oon Antti, mie oon Sussu, ja mä Intsi, minä olen Rauli, mua sanotaan Tuuliviiriks, siis mun oikee nimi on Tuula.” Muutkin nuoret esittäytyivät, kun he nyt olivat päässeet sisälle seurakuntataloon ja asettuneet paikoilleen pöytien ääreen.

”Onpa hauska tutustuu teihin”, sanoi Mirella. ”Nähtiinkös me kaikki viikko sitten kirkossa?” Kaikki paitsi yksi nostivat kätensä. ”Otteko te kaikki tästä kirkonkylästä?” Mirella jatko kyselyään? Kymmenen nuorta asui lähellä kirkkoa, muut pitäjillä. ”Kuinka usein te näette toisianne?” ”Joka arkipäivä suunnilleen”, vastasi Antti ja muut nyökkäsivät. ”Koulussa varmaan?” Mirella kysyi. Nuoret nyökkäsivät. ”Sehän on upeeta. Voitte tavata ja vaihtaa kuulumiset ja ajatuksii pitkin viikkoo.” Taas näkyi nyökkäyksiä. ”Ja täällä seuriksella nähhään viikonloppusin”, hoilautti Rauli

”Aivan mahtavaa!” Mirella totesi. ”Entä nyt, mikä on järjestys?” ”Ai niin kun että ensin leffa ja sitte pitsat vai toiste päin?” Intsi ajatteli ääneen. ”Niin juuri”, Mirella vastasi. ”Tota, tuumattiin, että katottas se leffa ja sitte vasta syötäs”, sanoi Antti. ”Okei”, sanoivat muut. ”Laitetaan leffa pyöriin!” Salin takaseinällä oli kohtuuiso valkokangas. Pian sille heijastuivat Ristin ja linkkuveitsen alkutekstit. Nuoret katsoivat elokuvan hievahtamatta. Sitten asetuttiin mukavasti sohvanukkaukseen, johon kaikki mahtuivat sopivasti.

”Keskustellaan ihan vapaasti, ei oo kiellettyjä kysymyksiä tai muuta sellasta”, Antti kehotti. ”Hei!” sanoi Tuuliviiri, ”Miks me nähtiin toi ikäloppu leffa? Se ei oo elokuvana ees kovaa laatuu, ja siinä lähinnä kyräillään ja kerrotaan jostain Nuujorkin jengistä.” ”Aika rankka raina”, hönkäisi Sussu.”Välillä mua ihan vähän pelotti.” ”Eiks noi jutut oo jo eletty loppuun kauan sitten?” joku toinen nuori ihmetteli. ”Ja väkivaltaa nähään telkusta ja netistäkin joka päivä”, kuului jostain kohtaa sohvaa. ”Mut oli siinä jotain pointsii”, sanoi nyt Rauli. ”Eiks siinä lopulta käyny niin, että toi jengipomo sillee niiku tuli uskoon tai jotain?””Ja sen elämä alko muuttuun?” Sussu kyseli. ”Mut onks toi tapahtunut ihan oikeesti? Vai onks se fiktioo?” joku kuului epäilevän.

”Hyviä havaintoja ja kysymyksiä!” sanoi nyt Mirella. ”Näin itse elokuvan puolisen vuotta sitten. Luin myös elämäkerran David Wilkersonista, joka on se saarnaava tyyppi tossa leffassa, ja tosta kaverista, jengipomosta, joka tuli uskoon. Voin vakuuttaa teille, että he ovat aivan oikeita ihmisiä ja että elokuvan tapahtumat ovat tosia.” ”Ihan totta?” ”Vau!” ”Eikä!” Nuoret reagoivat Mirellan sanoihin. ”Mut ei kai Newjorkis oo enää tollasta, siis että siel on slummeja ja tollasta väkivaltaa nuorten kesken?” ”Ja mites tuo leffa meitä tääl Suomes koskee? Täälhän on useimiten rauhallist kun heinähalmees.”

Mirella kuunteli nuorten kommentteja ja keskustelua hyvän aikaa. ”Upeaa! Te otte tosi fiksuu väkeä. Keskustelette ja otatte kantaa tosi hienosti. Nyt sanoisin käsitykseni siihen, onko leffan kuvaama todellisuus jo taakse jäänyttä. Kerroin teille viikko sitten oman tarinani. Festareilla paras kaverini jätti minut raiskaajan armoille. Menin totaalisesti rikki. Kadotin itsetuntoni ja luottamukseni toisia kohtaan. Tulin täyteen itseinhoa ja vihaa. Ajatelkaa realistisesti, onko Suomessa kaikki hyvin? Onko se elämäntapa, jota nuorille ja jopa varhaisnuorille tarjotaan, viatonta kuin kyyhkysen kujerrus? Vai onko monen asian takana kyykäärmeen sihinää?”

Mirella pti tauon ja jatkoi: ”Jumalan armosta sain eheytyä ja parantua. Jeesuksen rakkaus kosketti sisintäni. Hän sovitti syntini ja katkeruuteni alkoi sulaa. Kovat ajatukseni alkoivat väistyä ja tilalle tuli anteeksiannon ajatuksia. Niin, onko tilanne Amerkassa nyt parempi kuin 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alussa? Luen teille nyt erään amerikkalaisten kristillisen lehden keräämän vertailun sikäläisestä koulumaailmasta.”

” Vuonna 1940 siellä kouluissa tehdyt pääasialliset rikkomukset olivat puhuminen, purukumi, metelöinti sisätiloissa, juokseminen, etuileminen jonossa, epäasiallinen pukeutuminen, roskaaminen.

Vuonna 1982 tilanne oli tämä pääasiallisten rikkomusten suhteen: raiskaus, ryöstely, päällekarkaaminen, tuhopoltto, pommin räjäyttäminen, murha, itsemurha, poissaolot, ilkivalta, kiristäminen, huumeiden väärinkäyttö, alkoholin väärinkäyttö, jengisodat, raskaudet, abortit, sukupuolitaudit.”

”Ei oo totta!” ”Miten voi olla totta?” pari kolme tyttöä huudahti. ”Neljäkytä vuotta ja pyhäkoulut on muuttunu rosvojoukkojen luolaks.” ”Osuva kuvaus”, älähti Sussu.”Tosin epäilyttää, onks noi tilastot luotettavii?” Moni nuorista nyökkäsi ja katsoi Mirellaa epäuskoisen näköisinä. ”Kyllä tilastot ovat luotettavia”, vastasi Mirella. ”Ja tämänkin takia Ristin ja linkkuveitsen sanoma on yhä ajankohtainen. Tunnen Katiskasta yhden vanhan papin, Aben. Hän näytti minulle nuo tilastot ja kertoi, ettei Suomessa pitkilleen uskottu, että täällä nuorten tilanne voisi mennä yhtä huonoksi kuin Amerikassa. Mutta ei, nyt meillä on ollut koulumurhia, huumeitten käyttö leviää lastenkin keskuuteen alkoholista puhumattakaan. Kouluissa opetetaan nuoria käyttämään ehkäisyvälineitä. Kaduilla kulkee ryösteleviä nuorisojengejä.”

Mirellan puhuessa joidenkin nuorten kasvot olivat painuneet alas. Joku itki. Mirella piti tauon. Hän rukoili hiljaa. Sitten hän meni itkevän nuoren luo ja katsoi tätä lempein kasvoin. Mirella asetti kätensä itkevän tytön harteille ja sanoi hänelle lohduttavia sanoja: ”Jeesus ymmärtää sinua. Hän tahtoo sanoa sinulle: ”Lapseni, älä pelkää.Vaikka sinun syntisi olisivat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne olisivat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi. Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.”

Tyttö itki hillittömästi, nyyhkytti ja valitti, kunnes viimein rauhoittui. Hän kysyi kyynelten lomasta Mirellalta: ” Mistä olet löytänyt noin kauniita sanoja? Ne olivat juuri minulle.” Ne olivat sanoja Jumalan kirjasta, Raamatusta, profeetta Jesajan kirjasta luvuista 1 ja 54. ” ” Näyttäisitkö ne minulle”, tyttö pyysi.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 5.11.2023

Sakastissa ja kirkkosalissa

Juha oli saarnaamassa Kekosmäen kirkossa paikallisen kirkkoherran kutsumana. Saarnan aikana tapahtui jotain tavallisudesta poikkeavaa. Juha sai profetian kesken saarnan hidulaisille, joita oli tullut kirkkoon. Sitten Juhan kanssa messuun tullut nuori sai puheenvuoron. Mirella, Katiska-nuorisotilassa uskoon tullut teini-ikäinen kertoi paikalla oleville nuorille tiestään kristityksi ja Jeesuksen omaksi. Sitten hän kysyi heiltä, kuinka moni halusi nyt antaa elämänsä Jeesukselle. Viisi nuorta tuli alttarin luo. Heidän puolestaan rukoiltiin pelastusrukous ja Mirella pyysi heitä jäämään kirkkoon vähäksi aikaa messun jälkeen. Saman pyynnön Juha esitti intialaisille kirkkovieraille.

Messu päättyi Herran siunaukseen. Juha vei intialaiset sakastiin. Hän kysyi heiltä voisiko hän saada puhelimeen Kumaria, josta Juha oli saanut profetian. Se onnistui. Kumar vastasi puheluun. Hän oli selvin päin ja niin hänen kanssaan saatettiin keskustella. Ensin Kumarin intialaiset sukulaiset kertoivat tälle profetiasta. Kumarin ei tarvitsisi kuolla. Jumala nimeltä Jeesus auttaisi häntä. Jeesus voisi antaa hänelle synnit anteeksi ja tuoda hänen elämäänsä toivon.

Kumar kuunteli. Tulkki käänsi kestustelua koko ajan Juhalle. Kumar hämmästyi kuullessan Juhan saaman profetian. ” Olin koko päivän hyvin alakuloinen. Tuli jo ilta ja aurinko painui kohti taivaan rantaa. Ajattelin pelolla pimeää yötä. Äkkiä mieleni kuitenkin rauhoittui. Sydämeni levottomuus ja epätoivo katosivat. Ne ikäänkuin sulivat pois, ja minut ympäröi lämpöinen valo. Se lämmitti minua aivan kuin kutsuen lähtemään liikkeelle. En kuitenkaan tiennyt minne minun pitäisi mennä. Juuri silloin te Devi ja Shiva soititte. Tämä on ihmeellistä, ihmeellistä. Saisinko nyt puhua herra Juhan kanssa?”

Juha kertoi Kumarille tulkin välityksellä siitä, miten Jumala oli tullut taivaasta luomiensa ihmisten luo. ”Hän riisuuntui taivaallisesta asustaan ja syntyi ihmiseksi neitsyt Mariasta. Tämä Jeesus oli Jumalan ainokainen Poika, synnitön, ja siksi kykeni sovittamaan ihmisten synnit. Sen hän teki uhraamalla itsensä kaikkien puolesta. Hänet naulittiin ristille kaksi tuhatta vuotta sitten ja kuoli.”

”Niin hän otti kantaakseen koko ihmiskunnan kärsimyksen ja syntitaakan. Mutta hän ei jäänyt hautaan. Hän nousi kolmantena päivänä kuolleista. Nyt hän on taivaassa.Sieltä hän lähetti Pyhän Henkensä kutsumaan ihmisiä kaikkina aikoina kääntymään rakastavan ja armahtavan Jumalan, Jeesuksen Kristuksen puoleen. Tästä kaikesta kerrotaan Jumalan kirjassa, Raamatussa. Jeesus haluaa tulla Kumar, sinun omaksi Vapahtajaksesi. Haluatko ottaa hänet nyt vastaan omaksi Vapahtajakseksesi ja syntiesi sovittajaksi?” Kumar oli hetken hiljaa ja vastasi sitten: ”Kyllä minä tahdon.” Juha julisti Kumarille kaikki tämän synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä rukoili Pyhää Henkeä tulemaan ja täyttämään Kumarin sydänen uudella voimalla ja ilolla.

Puhelimessa tuli hiljaista. Sitten kuului miten Kumar nyyhkytti. ” Olen niin onnellinen. Kun sinä herra Juha rukoilit, niin valo tuli sydämeeni ja jäi sinne. Nyt se lämmittää koko olemustani. Se on kuin uuni ja lamppu samalla kertaa. Nyt näen edessäni polun.” Juha kysyi osasiko Kumar lukea. ”Kyllä”, vastasi Kumar. ”Silloin voit hankkia Raamatun ja alkaa lukea sitä Jeesuksen evankeliumien kohdalta”, Juha sanoi. Kumar vastasi, ettei hän ymmärrä mitä Juha tarkoittaa evankeliumeilla. Juha kysyi oliko Kumarin lähellä yhtään kristillistä seurakuntaa tai kirkkoa. Kumar vastasi myöntävästi. Juha kehotti Kumaria menemään sinne. Sieltä hän saisi neuvoja Raamatun lukemisesta. Kumar kiitti ja toivotti herra Juhan tulemaan vierailulle Intiaan hänen luokseen. Juha sanoi miettivänsä asiaa. Hyvästeltiin.

Tällä välin kirkkosalissa Mirella oli keskustellut nuorten kanssa. Heitä oli jäänyt kirkkoon noiden viiden lisäksi viitisentoista muutakin teini-ikäistä. Mirella piti heille lyhyen raamattutunnin Jeesuksen seuraamisesta ja jakoi heille Uudet Testamentit. Niitä hänellä oli mukana laukullinen. Mirellalla oli laukussa myös Usa:n katujengeistä kertova elokuva Risti ja linkkuveitsi. Sen hän antoi nuorille mukaan myös ja ehdotti että he katsoisivat elokuvan yhdessä. ”Tule sinäkin mukaan katsomaan!” Nuoret pyysivät. Mirella mietti hetken. ”Meiltä on kyllä matkaa tänne sataviisikymmentä kilometriä, mutta eiköhän se järjesty.” ”Kyllä järjestyy”, eräs nuori hihkaisi. ”Sinun kotikaupungistasi tänne on suora lijna-auto-yhteys. Se toimii viikonloppuisinkin.” ”No sehän on hyvä”, sanoi Mirella. ”Milloin nähtäisiin?”

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 29.10.2023

Juha kohtaa yllätyksen

Katiska-nuorisotilan evankelista Juha oli saarnaamassa Kekosmäen kirkossa. Sinne hänet oli pyytänyt paikallinen kirkkoherra, joka iloitsi Katiskassa tehtävästä nuorisotyöstä ja sen vaikutuksista. Moni nuori oli siellä pelastunut ja saanut uuden suunnan elämälleen. Moni oli myös siellä löytänyt oman identiteettinsä tyttönä ja poikana, miehenä ja naisena.

”Huomaan, että täällä on tänään paikalla myös nuoria”, Juha sanoi hymyillen jatkaessaan saarnaansaa puhuttuaan aluksi Pyhän Hengen kehotuksesta kirkkoon tulleille intialaisille. ”On ilo olla täällä yhdessä myös teidän kanssanne. Tiedättehän, että olette jokainen Jeesukselle rakkaita ja kallisarvoisia. Ehkä olette jo oivaltaneet myös sen, että kaiken hyvän vihollinen, saatana haluaa johtaa Suomen nuoret harhaan ja tuhota teidän ja kaikkien Suomen nuorten elämän.”

”Se käyttää käsikassaranaan medioita ja nuorisokulttuuria, joiden kautta se levittää kierosti valheitaan. Otan yhden esimerkin. Tulisitko sinä Mirella mikrofonin ääreen ja kertoisit tarinasi näille ihanille nuorille. Mirella tuli kanssani tänne kirkkoon. Hän on tullut uskoon Katiska-illassa vuosi sitten ja on nyt evankelistakurssilla. Hän haluaa lähteä kertomaan Jeesuksesta moniin kaupunkeihin niiden nuorille.”

”Hei”, sanoi Mirella. ”Hauska nähdä teitä. Menin vuosi sitten yhteen Katiska-iltaan erään kaverini kanssa. Yksin en olisi uskaltanut. Pelkäsin ihmisiä ja erityisesti uskiksia. Mutta olin niin epätoivoinen, että lähdin, kun yksi kaverini lupasi tulla mukaan. Yllätyin rakkaudellisesta ilmapiiristä, joka tulvi vastaani, kun astuimme Katiskan ovesta sisään. Katiska on Juhan aloitteesta syntynyt kohtaamispaikka teini-ikäisille. Juha oli sinä iltana puhumassa. Hänen puheensa keskeytti yksi tyttö, joka myös oli todella ahdistunut. Tuo tyttö kertoi epävarmuudesta sukupuolestaan ja oli aikeissa mennä lähiaikoina sukupuolenkorjaushoitoihin.”

”Tuo tyttö suostui kuitenkin rukoukseen Juhan pyynnöstä. Rukouksen aikana Pyhä Henki laskeutui joukkoomme ja moni nuori parani sinä iltana. Heidän sukupuoli-identiteettinsä selkiytyi, niin myös minun: Hei, tytöt on tyttöjä ja poja on poikia! Muita sukupuolia ei ole eikä tarvitakaan! Katiskan salissa syntyi sinä iltana suuri ilo. Saatiin Jumalalta lahjaksi usko Jeesukseen. Saatiin myös varmuus siitä, että Jumalan luomistyö on parasta, mitä meillä voi olla.”

”Pian tajusin, että minua oli aikaisemmin vedätetty. Saatana on kietonut suomalaisia nuoria valheillaan sukupolvien ajan seksihulluuden pauloihin. Seksi siellä ja seksi täällä. Näköala elämään on vinoutunut, sanoisin vinoutettu. Siinä saatana on käyttänyt houkutuksena medioiden kauppaamaa ajatusta seksuaalisesta vapaudesta. Se on tarkoittanut lupaa irtosuhteisiin, monisuhteisiin, parinvaihtoon… Seurauksena on ollut särkyneitä sydämiä. Mukaan on tullut dokaamista viinalla ja huumeillakin. Luen teille Jeesuksen sanat saatanan  olemuksesta: ”Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä. Joh.8 jae 44.”

Mirella piti pienen tauon ja jatkoi: ”Saatana on houkutellut nuoret festareille, joissa on tapahtunut ikäviä juttuja. Niin kävi minullekin. Paras kaverini petti minut ja jätti raiskaajan armoille. Menetin uskoni ihmisiin pitkäksi aikaa. Olin täynnä vihaa ja katkeruutta. Jumalan armosta sain tutustua luotettaviin kristittyihin. Heidän kauttaan Pyhä Henki kosketti mua. Heräsin uudelleen eloon ja aloin parantua. Mutta myös tuo kaveri, joka oli niin tyly minua kohtaan, on itsekin saatanan petosten uhri.”

”Koko yheiskuntamme on pitkälle tämän petoksen vallassa. Kouluissakin opetetaan väärin. Ei vain sukupuolesta, joita sanotaan olevan kymmeniä. Se ei ole totta! Niitä on vain tasan kaksi, xx ja xy. Mutta kouluissa myös elämän synnystä opetetaan virheellisesti. Tiedätte mitä tarkoitan. Evoluutio-oppia. Siinä kielletään Jumalan olemassaolo ja sanotaan sokean sattuman ja mutaatioiden saaneen aikaan elämän vuosimiljoonien aikana. ”

”Tuo teoria on kylläkin osoittautunut paikkansa pitämättömäksi. Uusimmat geenitutkimuksen tulokset osoittavat sen. Tarkoitan puoluettomia tuloksia viimeisen viiden vuoden ajalta. Ne osoittavat kiistattomasti, että nykyinen ihmiskunta on vain noin 6000 vuotta vanha, samoin maaeläimet. Lisäksi on käynyt ilmi, että perimä ei suinkaan kehity. Sen sijaan se rappeutuu sukusoluihin kertyvistä geenimutaatioista johtuen. Jos haluatte, voin antaa teille tämän jumiksen jälkeen linkit tuloksiin.”

”Siis on totta, että meitä rakastava Jumala on todellien isämme. Ja hän rakastaa meitä. Ja hän haluaa meidän löytävän elävän yhteyden häneen. Se löytyy helposti Jeesuksen kautta. Samalla löydämme elämäämme tarkotuksen ja suunnan. Emme enään harhaile yksin. Kanssamme kulkee hän, jolla on kaikki valta. Haluaako joku teistä antaa nyt elämänsä Jeesukselle? Nostakaa reilusti kätenne. Hienoa! Noin monta kättä. Tulkaa nyt tänne alttarin ääreen. Rukoilemme sitten puolestanne Juhan kanssa ja siunaamme teidät.”

Juha katsoi hämmästtyneenä puhujaan, Mirellaan. Sitten hän katsoi kirkkoherraan, joka istui kirkonpenkissä. Tämä hymyili ja nyökkäsi. Juha laskeutui saarnatuolista ja meni alttarikaiteen luo. Sinne oli tullut viisi nuorta. Polvistuttiin ja Mirella pyysi nuoria toistamaan rukouksen hänen perässään. ”Rakas Jeesus, annan itseni ja elämäni sinulle. Olen syntinen. Anna kaikki syntini anteeksi ja ota minut lapseksesi. Anna minulle myös Pyhän Henkesi täyteys sydämeeni. Kiitos Jeesus, että kuulet minua ja otat minut omaksesi ja alat johdattaa minua ja elämääni. Aamen.”

Nuoret nousivat ja menivät takaisin penkkeihin. Mirella pyysi heitä jäämään kirkkoon vielä hetkeksi jumalanpalveluksen jälkeen. Juha palasi huojentuneena takaisin saarnatuoliin. Hän kiitti mielessään Jumalaa Mirellasta ja kirkkoherrasta, joka oli antanut tälle tukensa. Juhan sydämessä soi kiitos!

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 22.10.2023

Juhan saarna Kekosmäen kirkossa

”Huomenta!” ”No huomenta ja tervetuloa tänne Kekosmäelle ja sen kiviseen kirkkoon!” Juha ja Kekosmäen seurakunnan kirkkoherra tervehtivät toisiaan sunnuntaiaamuna. Kello oli vähän yli yhdeksän. Vielä oli aikaa käydä läpi pian alkavan messun kulku, ja testata kirkon äänentoistolaitteet ja katsella kirkkorakennusta sisältä päin.

Kekosmäen kirkko oli runsaat sata vuotta vanha kivinen rakennus, jonka ulkopinta oli päällystetty hakatuilla graniittilohkareilla. Sisältä kirkko oli pitkänomainen. Keskikäytävän molemmin puolin oli penkkirivit ja niiden yläpuolella parvet. Kirkkosaliin mahtui lähes tuhat henkeä. ”Täällä kirkossa käy sunnuntaisin noin 40-50 henkeä”, selosti kirkkoherra Juhalle. ”Ethän pahastu, jos kirkkokansaa on vähemmänkin. Tänään sää on sateisen myrskyävä. Se saa monet jäämään kotiin.”

”Eihän toki”, vastasi Juha. ”Jokainen kirkossa kävijä on arvokas.” ”Niinhän se on”, vastasi kirkkoherra. ”Joka tapauksessa lähetin viestiä seurakunnan nuorille, että Katiskan evankelista Juha on täällä tänään saarnavuorossa.” ”No mikäs siinä. Sehän on mukavaa”, vastasi Juha. ”Mennään sakastiin valmistautumaan”, sanoi kirkkoherra. Kun oli saatu ylle albat, nuo vanhat Kristuksen lahjoittamaa pyhyyttä ja vanhurskautta kuvastavat valkeat vaatteet, pidettiin rukous. Kirkkoherra pyysi Juhaa pitämään sakastirukouksen. Siinä pyydettiin Jeesusta Kristusta olemaan läsnä messussa ja puhuttelemaan Raamatun sanan kautta. ”Johda sinä rakas Jeesus tämä messu nimesi kunniaksi. Aamen”, lausui Juha rukouksen lopuksi.

Messu eteni saarnatekstiin. Juha kiipesi saarnavirren aikana saarnatuoliin ja avasi Raamatun pyhän tekstin kohdasta. Urkujen tauottua Juha kehotti seurakuntaa nousemaan ja kuulemaan Matteuksen evankeliumin luvusta 5 jakeet 13-16.

Jeesus sanoo: ”Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa. Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.”

Seurakunnan istuuduttua Juha oli hetken hiljaa rukoillen mielessään ja katsellen penkeissä istujia. Äkkiä hän havaitsi joukossa viisi tummaihoista miestä ja neljä naista. Pyhä Henki kuiskasi Juhalle: ”Intialaisia, hinduja, kerron sinulle mitä sanoa heille. Heillä on tulkki mukana.” Nyt Juha sähköistyi. Hänen hiusjuurissaan tuntui kihelmöintiä ja hänen sydämensä syke kohosi.

Juha oli eilen saanut loppuun Rabi Maharajin kirjan Gurun kuolema. Siitä hänen mieleensä oli jäänyt erityisesti hindulaisuuden lohduttomuus ja toivottomuus. Siinä ei ollut armollisen anteeksiantamuksen ja anteeksisaamisen mahdollisuuutta. Oli vain karman laki, joka määräsi kohtalon. Jos oli elänyt edellisen elämänsä kehnosti, oli saattanut syntyä nykyiseen elämään esimerkiksi dalitina. Sellaisten osa oli olla kivenhakkaajia koko elämänsä. Tai syntyä lehmäksi tai sammakoksi. Ihmisen kohtalon määräsi hindulaisuudessa hänen omat tekonsa ja laiminlyöntinsä.

Pyrkimys oli päästä pois jälleensyntymisen kierrosta ja sulautua lopulta maaimanhenkeen.

Ja nyt tuolla istui joukko hinduja. Mikähän oli saanut heidät tulemaan kirkkoon. Juha henkäsi syvään ja avasi suunsa. Juha katsoi kiinteästi hindujen ryhmää ja aloitti. ”Sinä siellä, Devi ja sinä siellä Shiva. Teidän sydämessänne on suuri murhe. Teidän veljenne Kumar on lähellä kuolemaa. Hän on ollut päihteiden vallassa jo yksitoista ja puoli vuotta. Lääkäri on sanonut hänelle, että jos hän jatkaa juomista, elinaikaa on vain puoli vuotta. Teillä Devi ja Shiva ahdistus. Kumar ei ole kuin 39 vuoden ikäinen ja hänellä on vaimo ja viisi lasta. Jos Kumar kuolee, kuka ottaa huolehtiakseen hänen perheestään.”

”Te tiedätte, että Kumar haluaisi elää, mutta hän enää jaksa. Hän on velkaantunut juopotellessaan. Lisäksi hän on humalapäissään pahoinpidellyt vaimonsa yhden lapsistaan niin, että he vammautuivat fyysisesti eivätkä kykene enää kunnolla kävelemään. Kumar kokee olevansa tuomittu. Tuomittu kaksinkertaisesti, kolminkertaisesti. Tuomittu omissa silmissään, tuomittu sukulaisten ja tuttavien silmissä, tuomittu karman lain mukaan kärsimään rangaistusta koko loppuelämänsä teoistaan.Seuraavasssa elämässään syntymään alempaan kastiin tai eläimen asteelle. Kumar ei kestä häpeää. Kumar ei kestä enää syyllsyyden taakkaa. Kumar ei kestä ajatella osaansa tulevassa elämässä. Hän on päättänyt tappaa itsensä ensi viikon tiistaina hukuttautumalla.”

Juhan puhuessa hindujen tulkki oli koko ajan kääntänyt Juhan puhetta hindiksi. Se oli näiden kirkkovieraiden kotikieli. Kaikki he tuijottivat Juhaa epäuskoinen hämmästys kasvoillaan. Nyt yksi heistä sanoi jotain tulkille. Tulkki kääntyi sitten kohti Juhaa ja viittasi. Juha antoi hänelle luvan puhua. Tulkki, joka esitteli itsensä Aniliksi, kysyi miten Juha saattoi tietää heidän nimensä ja Kumarin ja hänen kohtalonsa. Juha vastasi: ”Jeesus Kristus ja hänen Pyhä Henkensä kertoi minulle tuon kaiken. Jeesus sanoo teille nyt: Älkää pelätkö. Kumarin ei tarvitse kuolla.”

”Te votte viedä hänelle viestin armahtavasta, anteeksiantavasta Jumalasta, joka rakastaa Kumaria huolimatta hänen elämänsä rikkomuksista ja virheistä. Jeesus Kristus otti harteilleen Kumarin synnit ja kuoli ristillä niiden sovitukseksi. Jeesus Kristus on Jumala. Siksi hän saattoi ottaa kantaakseen Kumarin ja kaikkien ihmisten synnit ja kärsiä niiden rangaistuksen. Kumarinkin synnit on sovitettu. Kumarin tarvitsee vain kääntyä tämän Jeesuksen puoleen ja rukoilla häntä Vapahtajakseen. Jeesus on kuolemallaan murtanut karman lain. On täydellinen anteeksiantamus. On täydellinen syntien sovitus. Jeesus Kristus kuoli ja nousi kuolleista kolmantena päivänä kaksi tuhatta vuotta sitten. Tämä tapahtui Israelissa.”

”Voimme keskustella rauhassa tämän messun jälkeen sakastissa. Messun aikana te kaikki olette tervetulleita alttarille tulemaan osallisiksi ehtoollisesta, jossa saatte vakuutuksen Jeesuksen Kristuksen toimittamasta syntien sovituksesta. Jumala kertoo teille ja meille kaikille näistä asioista kirjassaan Raamatussa: Efesolaiskirjeen 1. luvussa, jakeessa 7 ovat sanat:

”Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto.”

”Devi ja Shiva, soittakaa nyt heti Kumarille ja vakuuttakaa häntä siitä, että on Jumala, Jeesus Kristus, joka antaa hänelle kaikki hänen syntinsä anteeksi. Kumarin ei tarvitse itse sovittaa rikkeitään. Niiden sovitusmaksu on suoritettu 2000 vuotta sitten Golgatan keskimmäisellä ristillä. Teillä on älypuhelimet. Ladatkaa iBible sovellus ja valitkaa sieltä hindinkielinen Raamttu. Etsikää sieltä tämä kohta: Joh. 3:16,17ja lukekaa Kumarille. Keskustelen hänen kanssaan kun tapaamme sakastissa messun jälkeen.”

”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen.”

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 15.10.2023

Evankelista Juha suunnittelee saarnaa Kekosmäen kirkkoon

Juha katsoi kelloa. Se näytti kahtakymmentäkolmea. ”Hyvänen aika!” Juha huokasi. ”Kohta on puoliyö eikä saarna ole valmis. Ja huomenna pitää vielä ajaa 150 km Kekosmäelle. Se tietää aikaista nousua. Mikä tässä mättää?” Juha mietti. ”Enhän minä ole nuorisotilamme Katiskan puheita kirjoittanut kuin suunnilleen tunnin,toista, paitsi ensimmäisen kanssa taistelin puoli päivää.”

”Mutta”, mietti Juha, ”kun se eka Katiska-ilta tuli ja oli puheeni aika, miten kävikään? Hyvänen aika! Minähän unohdin mitä piti sanoa kun astuin mikrofonin eteen. Vaikka olin harjoitellut puhetta nuorille, se vain katosi päästäni sekunnin murto-osassa. Kai se oli jännitystä. Silti pidin puheen ja moni jopa kehui sitä. Ihmeellistä.”

”Mutta, en voi jättää huomista sunnuntain saarnaa sen varaan, että minulle vain annetaan sanat kun avaan suuni. On suuri kunnia tulla maallikkona kirkkoherran kutsumaksi saarnavieraaksi. Hetkinen, milloin tutustuinkaan häneen ja miten? Niin, hän tuli vastaani kadulla kun olin jakamassa traktaatteja ja kutsuja Katiskan kokoontumiseen. Se oli noin vuosi sitten.”

”Hän otti traktaatin ja kiitti ja lupasi harkita poikkeaisiko Katiskassa. No, hän tuli, ja niin tutustuimme. Hänestä on tullut Katiskan tukija ja myös minun työtäni evankelistana hän tukee taloudellisesti ja ennen kaikkea rukouksin. Nyt hän on pyytänyt minua saarnaamaan ja samalla kertomaan Katiskassa tehtävästä työstä.”

” Sain häneltä saarnatekstin. Se on kyllä haastava. Etenkin kun olen tottunut itse valitsemaan iltoihin raamatunkohdat, jotka otan esiin. Kirkkoherra lähetti kohdan kirkkovuoden kalenterista. Se on Matt. 16: 1-4

” Jeesuksen luo tuli fariseuksia ja saddukeuksia, jotka halusivat panna hänet koetukselle ja pyysivät häntä näyttämään merkin taivaasta. Mutta Jeesus vastasi heille: ”Illalla te sanotte: ’Tulee kaunis ilma, kun taivas ruskottaa’, ja aamulla: ’Tänään tulee ruma ilma, sillä taivas on synkän ruskottava.’ Taivasta te kyllä osaatte lukea, mutta ette aikojen merkkejä. Tämä paha ja uskoton sukupolvi vaatii merkkiä, mutta ainoa merkki, joka sille annetaan, on Joonan merkki.” Hän jätti heidät siihen ja lähti pois.”

”En tahdo saada tästä tekstistä mitään tolkullista irti”, Juha mietti. ”Ajatukseni ovat aivan muissa asioissa. Nuorissa ja heidän ongelmissaan ja toiveissaan elämänsä suhteen. Hetkinen! Puhelimeen on tullut viesti. Sehän on Kekosmäen kirkkoherralta! ” Hyvä Juha, pyydän anteeksi. Annoin sinulle väärän vuosikerran tekstin. Oikea teksti on Matt. 5: 13-16. Ehkä sen pohjalta on myös helpompi tehdä saarna. Parahin terveisin Aarne.” ”No huh huh! Olisiko tässä pelastus huomiseen saarnaan?” Juha mietti. ”Katsotaanpa.”

Jeesus sanoo: ”Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa. Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.”

”Niin todella”, Juha ajatteli. ”Me, jotka uskomme Jeesukseen, olemme tarkoitetut kuin suolaksi, joka antaa makua ja myös säilyttää hyvän. Meidät on myös tarkoitettu olemaan valona pimeydessä eläville ihmisille. Valo näkyy teoissamme. Usko ilman tekoja on kuollut, sanotaan myös Raamatussa. Jos me, jotka uskomme Jeesukseen, kadotamme kirpakkuutemme, tulemme väljähtyneiksi ja mauttomiksi ja hajuttomiksi, kadotamme merkityksen, jonka Jeesus meille antoi.”

”Hyvänen aika!” Juha ajatteli. ”Jos kadotamme merkityksemme ihmisten mielissä ja elämässä, mitä meille tapahtuu? Maailman ihmiset tulevat ja tallaavat meidät jalkoihimme ja häviämme olemassaolosta. Silloin ei ole enää kristittyjä varoittamassa, kehottamassa ja kutsumassa ihmisiä parannukseen tässä pimeässä ajassa, joka on johtamassa ihmisiä kohti saatanan toiveitten täyttymystä: tuhoa ja iankaikkista kadotusta helvetin lieskoissa. Jeesus itse antaa silloin kristittyjen tulla hävitetyksi. Niin, heistä on tullut kuolleita eläessään.”

”Hetkinen, niinkö se on? Niin, se on elämän laki, jonka kaikkivaltias Vapahtaja, Jeesus Kristus on asettanut. Jos seurakunta ei enää julista, että Jeesus Kristus on vastaus syntiemme tähden tulevaan tuomioon, se vähitellen väljähtyy ja sen olemassaolo lakkaa. Jeesus sanoo toisaalla Raamatussa: ”Ilman minua te ette voi tehdä mitään.” ”Niin”, Juha pohti.”Itse asiassa Jeesus uskovissaan on suola ja maailman valo. Meillä uskovilla on vaarana tulla hajuttomiksi ja mauttomiksi.”

”Ongelmamme on synti, johon saatana tarttuu ja haluaa meidät siihen langettaa joka päivä; välinpitämättömyydet, pelot, riidat,torat, epäluutot, katkeruudet, vihanpidot, ylpeydet, rivoudet, uskottomuudet, hylkäämiset,valheet… Niin, saatana on valehtelija ja valheen isä. Niin Jeesus sanoo. Se koettaa jallittaa uskovat ja seurakunnan harhaan siitä,mitä sen tulisi olla. Niin, seurakunta ei ole muotojumalisten joukko, joka on kyllä lapsena kastettua väkeä, mutta jonka usko on käytännössä kuollut. Maailma hönkii helposti seurakunnan ja sen jäsenten sydämestä sisään.”

Juha jatkoi pohdintaa. ” Tärkeimmäksi tuleekin miellyttää maailmaa, jota edustaa etenkin Suomen suurin sanomalehti ja iltapäivälehdet lööppeineen ynnä tv:n kanvat. Siitä, syödäänkö ripairilla kasviskeittoa, tehdään ykkösuutinen. Se, ettei tuomita ketään, sanotaan, on tärkeintä. No ei ketään tulekaan tuomita”, Juha pohti, ” mutta evankeliumi Jeesuksesta sisältää sekä armon että totuuden. Ja totuus on se, että olemme syntymästämme puhjattoman syntisiä ja olemme saatanan luvallista omaisuutta. Sehän sanotaan Koloss.1:13. ”Hän on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan.”

Juha mietti: ”Vain Jeesuksen sovintoveri ja ruumiin uhri vastaantettuna voi pelastaa meidät kauhun kadotuksesta. Ja Jeesuksen valmistama sovitus on täydellinen, kun se otetaan vastaaan. Armo on tullut Jeesuksen kautta. Kun Jeesus saa tulla sydämeen asumaan, ihminen syntyy uudesti ylhäältä, niin kuin Jeesus sanoo. Joh. 3:ssa luvussa: ” Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. ” Juha ajatteli: ”Ilman Pyhää Henkeä sydämessä ihminen ei ole elävä eikä Jumalan lapsi. Kun ihminen ottaa vastaaan Jeesuksen, tulee Jumalan Henki asumaan häneen ja tekee hänet uudeksi ja eläväksi.”

”Tämä Henki, toisin sanoen Jeesus ihmisen sydämessä, saa aikaan, että uskovaksi tullut ihminen, onpa hän lapsi, nuori tai aikuinen, alkaa tehdä tekoja, jotka tuovat Jumalalle kunniaa. Oikeastaan se on sitä”, Juha pohti, ”että uskova antaa Jeesukselle luvan tehdä hänessä työtään ja johdattaa itseään. Niin uskovassa herää halu taistella huonoja tapojaan vastaan, kuten laiskuutta ja välinpitämättömyyttä. Kun joku tulee uskoon, hänestä tulee aktiivinen toimija”, Juha mietti.

”Hän haluaa kertoa ilouutista Jeesuksesta muillekin. Sen, miten Jeesus vapautti päihteistä, antoi elämälle tarkoituksen, vahvisti identiteetin olla reilusti Jumalan luoma, tyttö tai poika, paransi haureellisen elämän tuomista traumoista, paransi abortin särkemän sydämen, teki miehestä miehekkään ja ja naisesta naisellisen. Näin tasapainoinen ja uskollinen perhe-elämä tuli jälleen mahdolliseksi, kun sekä mies että nainen ottavat vastuun itsestään ja elämänkumppanistaan. Esiaviollisille sukupuolisuhteillekin sanotaan EI.”

”Elävän kristinuskon vaikutus näkyy vähitellen koko yhteiskunnassa. Siihen tulee lämpöä, elämän kunnioitusta ja myös terveet rajat. Synnille sanotaan EI, Jeesukselle kyllä.”

Juhan kynä piirsi ahkerasti saarnan juuria sinisen muistivihon lehdille .” Saattaa tästä vielä saarna tulla”, hän ajatteli.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 8.10.2023

Toimintaa suunnitellaan

Katiska -nuorisotilan syyskausi oli avattu. Kassa näytti plussaa. Nuorten ylläpitämä paikka oli onnistunut keräämään riittävästi varoja toimintaansa. Rahaa tarvittiin salin vuokraan ja juokseviin menoihin kuten tarjoiluun ja äänentoistolaitteiden ylläpitoon. Palkkamenoja ei ollut. Kaikki työ tehtiin vapaaehtoisten voimin. (Viikon saarnat 18.12. 2022 ja 1.1.2023 kertovat Katiskan ensimmäisestä illasta)

Jäseniä Katiska ry:llä oli jo 173. He olivat lähinnä nuorisotilassa käyviä nuoria ja nuoria aikuisia. Joitain keski-ikäisiäkin jäseniä oli liittynyt yhdistykseen tukeakseen sen toimintaa. Kaksi liikeyritystä oli myös alkanut avustaa Katiskan toimintaa taloudellisesti. Sillä tuella kyettiin maksamaan kahden kuukauden vuokra. Uusien jäsenten tulo oli nyt syksyllä vilkastunut. Viisi uutta jäsentä oli tullut kirjoihin kahden viikon aikana. Oli myös alettu julkaista neljä kertaa vuodessa ilmestyvää Katiska-lehteä. Se oli itse asiassa vain yksi A4 kirjoitettuna molemmin puolin. Netissä siitä löysi pidemmän version. Katiskalla oli jo omat nettisivut ja facebookissa ja instagramissa oltiin kanssa näkyvillä.

Nyt Katiskan johtokunta, johon kuului kuusi jäsentä, ja neljä heistä oli nuoria, oli alkanut suunnitella joulujuhlaa ja kalenteria ensi vuodelle. Sitä oli tarkoitus myydä varojen keräämiseksi työhön. Molemmilla asioilla oli jo kiire. Lokakuu oli viimeinen kuukausi saada aikaan tehokkaasti kalenteria myydyksi. Onneksi kaupungissa oli nopea painotalo.

Joulukin tulisi vastaan yllättävän nopeasti. Kokoukseen oli lähetetty aloite: yksinäisten joulu Katiskassa. Aloitetta kannatettiin ja päätettiin selvittää oliko se käytännössä mahdollista. Tarvittaisiin jouluruokia ja henkilökuntaa juhlassa, joka oli Suomessa perinteisesti perhekeskeinen. Vaivautuisiko kolme-neljä henkeä juhlan järjestämiseen? Tarvittaisiin ainakin yksi pätevä kokki ja tarjoiluun ja valvontaan mielellään ainakin kolme henkeä. Lisäksi elävää joulumusiikkia olisi hyvä saada juhlaan, joka kestäisi aattoillasta joulupäivään. Päätettiin tehdä kysely.

Se toteutettiin seuraavassa Katiska-illassa. Heti nousi viisi ja kuusi kättä. ”Valmiina palvelukseen! ””Tää on hyvä idis!” ”Arvaatte miten moni nuori on jouluna yksin!” kuului nuorten kommentteja. ”Aivan mahtavaa”, totesi evankelista Juha, joka oli johtamassa puhetta. ”Entä musiikki? Toki äänitteitä löytyy runsaasti, mutta elävä musiikki olisi hieno juttu. Aattona tai joulupäivänä.” Taas nuoret salissa kommentoivat: ”Minä voin soittaa kitaraa!” ”Minä saan lauluryhmän kasaan.” ”Veli osaa soittaa haitaria.” ”Tulossa ollaan!” Luvattiin sitoutua olemaan paikalla, yksi musiikkiryhmä aattoiltana ja toinen joulupäivänä. Tarvikkeet jouluaterioihin ja koristeisiin oli jo luvannut yksi elintarvikeliike.

Katiskan vastuuhenkilöt pitivät palaveria etäänä tiistai-iltana. Todettiin, että toiminta oli vakiintunut ja uusia asioita oli tapahtumassa ja niistä keskusteltiin. Kesäinen raamattupiiri jatkaisi talven yli ja se valmistelisi Katiska-iltoihin raamattuvartteja. Ne olisivat iskeviä miniraamattuopetuksia.

Oli syntynyt myös mielenosoituksiin keskittynyt jaos, joka halusi puolustaa mielenilmaisuilla koulujen edessä marssien tervettä ihmisyyttä ja kahta sukupuolta kymmenien kuviteltujen sukupuolien sijaan. Oikeus olla tyttö! Lupa olla poika! Pyykkipojat takaisin! Mies ja nainen, siinä vasta pari! Iskulauseita sorvattiin lisää. Yksi mielenosoitus oli jo onnistuneesti pidetty.

Sen seurauksena eräässä koulussa luokallinen oppilaita oli noussut kapinaan väärää seksuaaliopetusta vastaan ja huutanut opettajalle: ”Valehtelet! Olet väärässä! On vain kaksi sukuopuolta xx ja xy! ”Tällaista kun tulee lisää eri kouluissa ja eri kaupunkien oppilaitoksissa, ja nimen omaan oppilaiden taholta, niin ei kai se voi olla vaikuttamatta Arkadianmäelläkään?”

Myös Katiskan rukouspiiri oli syntynyt. Se oli saanut alkunsa viime talvena ja vakiintunut kesätauon aikana. Rukouksen merkitys oli huomattu. Moni este työlle oli voitettu rukoustaisteluissa. Yksi voitto oli tullut kun kaupunki oli myöntänyt luvan äänentoistolaitteiden jatkuvaan ulkokäyttöön Katiskan edessä kokousiltoina.

Jotkut tahot olivat syyttäneet Katiskan aiheuttavan häiriöitä, mutta nyt oli vapaus ja lupa laittaa säännöllisesti ulos nuorisotilan eteen penkit lämpimänä vuodenaikana. Valitukset metelöinnistä olivat kaatuneet poliisilaitoksella ja kaupungin instansseissa. Rukousvastauksia oli saatu myös siinä, että yksityiset ihmiset olivat saaneet apua, joku oli parantunut sairaudesta, jonkun ihmissuhdeongelma oli ratkennut, joku oli löytänyt opiskelupaikan.

Evankelista Juha oli alkanut kouluttaa halukkaista nuorista katuevankelistoja, jotka kiertäisivät, ei vain tässä kaupungissa, vaan muuallakin. Juha oli myös alkanut pitää omaa youtubekanavaa kesän aikana. Seuraajia oli kertyntyt mukavasti, niitä oli jo kaksi sataa ja kymmeniä uusia nyt syksyn aikana.

”Kiitos Herralle! Hän vahvistakoon meitä ja johdattakoon hänen tahtonsa teitä. Se mikä siihen kuuluu, menestyköön, mikä ei kuulu, se kuihtukoon ja jääköön pois. Suo Jeesus, että olemme eläviä oksia sinun viinipuussasi. Luo koko ajan uutta. Suo,että olemme valmiita ottamaan sen vastaan. Varjele meidät kangistumasta paikoillemme. Varjele meidät omavoimaisuudesta ja turhamaisuudesta ja ylpeydestä. Täytä meidät ilolla ja luottamuksella sinua kohtaan Jeesus.”Juha rukoili vastuukantajien kokouksen lopuksi. ”Aamen”, vastasivat muut.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 1.10.2023

Katiska toimii jälleen

”Katiskan syyskauden avaus on tänään!” Matti rienuitsi vaimolleen Riitalle. ”Kesätauko on jostain syystä tuntunut pitkältä”, Riitta ihmetteli. ”Yleensä kesät viertähtävät aina vain nopeammin.” ”Totta”, vastasi Matti. ”Olisiko niin, että tämä suven seutu on ollut poikkeus säännöstä?” ”Mitä tarkoitat?” Riitta kysyi. ”No sitä”, että kun asiat toistuvat rutiinilla, niin aika tuntuu joskus rientävän nopsaan. Kun sen sijaan on tulossa hetki, jota odottaa kovasti, aika tuntuu matelevan.”

”Niin oli ainakin nuorena!” Riitta naurahti. ”Kun seurusteltiin ja tiesin tapaavani sinut vasta viikon kuluttua, päivät suorastaan ryömivät. Kun näkemisen päivä koitti, katsoin kelloa puolen tunnin välein.” Matti hymyili ja sanoi: ”Tuttu tunne. Onkohan nykyajan nuorison ajantaju samalainen kuin meillä silloin?” ”Mutta katsopas”, Riitta hämmästyi itseään,”Nyt huomaan laskevani jälleen tunteja. Katiskan aukeamiseen on vielä kuusi pitkää tuntia!”

Matin ja Riitan kävellessä kohti nuorten itsensä ylläpitämää kokoontumistilaa, he näkivät tutun kerrostalon kulmauksessa parveilevan kymmeniä eri ikäisiä nuoria, tyttöjä ja poikia. Merkillepantavaa oli, että molempia vaikutti olevan paikalla suunnilleen yhtä paljon.”Moi ja hei!” Tervehdittiin puolin ja toisin. Ilmassa oli iloa ja kuplivia naurun pyrskähdyksiä. Astuttiin sisään saliin. Siellä oli jo lähes kaikki paikat varattu.

Evankelista Juha tuli sivuhuoneesta tulijoita vastaan hymyillen, kantaen äänentoistolaitetta, joka sijoitettaisiin pihamaalle. ”Tulkaapa nuoret ja ottakaa tuolta nuo tuolit ja penkit. Viedään ne ulos niin että kaikille riittää istumapaikkoja.” Marja ja hänen äitinsä kantoivat keittiöstä viimeisiä tavaroita tarjoilupöydälle. Sitten vastuuhenkilöt astuivat sivuhuoneeseen ja hiljennyttiin rukoukseen. Abe oli heistä vanhin, ja häntä pyydettiin johtamaan rukousta. Yhdessä muiden kanssa hän kiitti Jeesusta Katiskasta ja kaikista sinne saapuvista ja jokaisesta vastuunkantajasta. Pyydettiin iltaan ja koko syyskauteen Pyhän Hengen johdatusta ja vaikutusta.

Abe siirsi rukousvuoron evankelista Juhalle. Rukoiltiin, että Jumalan sana Raamattu saisi kulua nuorten käsissä rakkaana elämän ja uskon oppaana. Pyydettiin, että Pyhä Henki herättäisi nuorissa tervettä uskoa Jeesukseen. Rukoiltiin, että Pyhä Henki olisi myös vapauttamassa ja parantamassa Katiskaan tulevia nuoria elämän kolhuista. Juha halusi rukoilla vielä sitä, ettei hän eikä toiminta Katiskassa eivätkä siellä toimivat nuoret alkaisi urautua ja jämähtää hengellisesti paikoilleen, vaan että Jumala saisi koko ajan luoda uutta ja johtaa jokaista aina tuoreelle laitumelle.

”Aamen.” ”Aamen”, kuului myös Marjan ja hänen äitinsä ääni. ”Aamen”, sanoivat myös paikallinen kirkkoherra ja pastori Ella Väänänen. Myös Linda lausui rukouksen aamenen, hiljaa mielessään. Siirryttiin saliin. Kuusitoistavuotias Marja toivotti kaikki tervetulleeksi. Pidettiin kaikkien yhteinen alkurukous ja sitten alkoi tunnin mittainen kahvi ja seurusteluaika. Kirkkoherra katseli ympärilleen ja sitten piipahti ulkona. Hyvänen aika, täällähän on noin sata ja viisikymmentä nuorta ja lisää näyttää kävelevän Katiskaa kohti. ”Riittävätköhän tarjottavat?”

Marjan äiti oli jo käynyt kaupassa, ostanut lisää suolaista ja makeata kahvileipää ja pari mehukattia ja kaksi kahvipakettia. Hän hymyli onnellisena ja kiitti mielessään Herraa jokaisesta tulijasta. Äiti koki olevansa juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Hän nautti kuulleessan iloista puheenporinaa ja nähdessään nuorten viihtyvän. Marjan äiti muisteli samalla kulunutta kesää. Katiskan toiminta oli ollut silloin tauolla, mutta siellä oli kuitenkin ollut jatkuva päivystys ja kerran viikossa raamattu-ja rukouspiiri. Hän oli itse ollut mukana yhtenä päivystäjistä. Nuoria oli käynyt siellä kesän aikana useita kymmeniä, ellei toista sataa.

”Rakkaat nuoret!” Evankelista Juha aloitti puheensa. ”On ilo nähdä teidät jälleen ja mukana useita uusia kasvoja! Jeesus siunatkoon teistä jokaista. Teistä jokainen on hänelle ainutlaatuisen rakas ja tärkeä. Hän on ollut teidän kanssanne kaikki kesän päivät ja on läsnä täällä Pyhän Henkensä ja Raamatun sanan kautta. Jeesus sanoo Matteuksen evankeliumin lopussa: ” Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." Juha piti tauon ja jatkoi: ”Katiska on jälleen avoinna säännöllisesti ja tänne on jokainen tervetullut, olitpa kuka tahansa.” ”Ai kuka tahansa?” kuului ääni eteisestä. ”Ei kai uskovat siedä syntisiä joukkoonsa?”

Eteisestä astui sisään nuorehko tummatukkainen mies, yllään nahkaliivit. Hänen pitkää tukkaansa piti koossa sininen, pilkullinen huivi. Bootsit kopisivat lattiaan hänen kävellessään salissa. ”Ole toki hyvä ja istahda tänne”, sanoi Juha ja osoitti vapaata tuolia vieressään. ”Varasin sen juuri sinulle.” Tulijan suu loksahti auki. ”Et kai huijaa?” ”En, Pyhä Henki näytti minulle sinut jo eilen rukoushetkessä.” ”Häh?” Mies oli ihmeissään. ”Toi ei muuten oo totta. Sä vaan haluut tehdä vaikutuksen.” ”En huijaa. Sinulla on taskussasi sinulle rakas muisto jonka sait tyttöystävältäsi.” Mies tokaisi: ”No kerro sitten mikä se on.” Juha vastasi:” Se on sinisimpukan kuorista tehty rannekoru. Hän antoi sen sinulle kun oli lähdössä Englantiin opiskelemaan.”

Mies vaikeni. ”Jeesuksella on viesti juuri sinulle, Antero.” Mies kohotti kalvenneet kasvonsa Juhaa kohti. Juha jatkoi: ”Hän ymmärtää sinun sydämesi tuskan. Sait tänään tyttöystävältäsi kirjeen, jossa hän kertoo löytäneensä opiskelupaikalta uuden ihastuksen. Kirjeen lopussa tyttöystäväsi Mirella hyvästelee sinut.” Nahkaliivinen mies painoi kätensä kasvoilleen. Hänen hartiansa vavahtelivat nyyhkytyksistä, joita hän koetti peitellä. ”Antero, et ole yksin. Jumalan Poika kulkee vierelläsi silloinkin, kun kukaan muu ei tunnu huomaavan sinua.”

Juha meni miehen luo ja laittoi kätensä tämän hartioille. Juhakin itki.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 24.9.2023

Mikä neuvoksi?

Juhalla oli pitkä neuvottelu Aben kanssa avioliittoon uskaltamisesta. He olivat pitäneet jo kaksi kahvitaukoa. Nyt taas jatkettiin keskustelua siitä, olisiko Juhan viisasta mennä naimisiin morsiamensa Sirkun kanssa. ”Niin Juha”, Abe huokasi. ”Ymmärrän sinun epävarmuuttasi. Kysymys on niin suurista asioista.”

”Miksi Sirkun käytös muuttui kesällä?” Juha kyseli. ”En vieläkään ymmärrä.” ”Niin”, vastasi Abe, ”Kerroit, että seurustelun alussa hän oli kerrassaan mukava ja ystävällinen. Sitten hän muuttui määräileväksi ja kiukutteli, jos et suostunut hänen tahtoonsa.” ”Joltisestikin niin se meni, Juha vastasi. Suloisesta kullanmurusta äksyksi naiseksi. Pelkään, että se jatkuu avioliitossa, ja sellaista käytöstä minun on vaikeata kestää.”

”Kerroit, että haluaisit avioliiton olevan ystävysten liitto, jossa vallitsee rauha ja sopu ja jossa annetaan kumpikin toiselle tilaa olla oma itsensä turvallisesti”, Abe totesi. ”Niin se on”, huokasi Juha. ”En halua, että koen uudelleen saman, minkä koin ensimmäisessä liitossani. ”Ensimmäinen vaimosi oli määräilevä luonne? Niihän se oli?” Abe kysyi. ”Juuri niin”, vastasi Juha. ”Ja sinä arvelit minun valinneen vaimoni kuin automaatilla, etsien äitini kaltaista kumppania. Ja todella, kun pohdin asiaa, niin se on ehkä ollut. Äitinikin oli dominoiva luonne, ja isäni hiljainen hissukka, joka antoi määräillä itseään. Sellainen koen olevani itsekin.”

”Niin”, ”sanoi Abe”, ”niin sinä totesit.” ”Mutta en oikein ymmärrä, miksi sinä lähdit pohtimaan syntyjä syviä ihmisen alkulankeemuksesta”, sanoi nyt Juha. ”Koetin tuoda esiin sitä, että yleensäkin miehen ja naisen suhde on tässä langenneessa maailmassa vaikea ja ongelmallinen. Sama koskee naisen ja miehen suhdetta omaan itseensä ja Jumalaan. Yksikään ihminen ei synny tähän maailmaan viattomana. Synnin juuret ovat jo sylivauvassa. Kun hän kasvaa, ne alkavat tulla esiin. Jo pikku lapsi koettelee rajojaan, samalla kaivaten rakkautta ja huolenpitoa. Sitä ovat myös terveet rajat. Jos lapsi jää vaille rakkautta ja rajoja, hänestä kasvaa itsekäs ja heikosti empatiaan kykenevä ihminen, jota on vaikea miellyttää.”

”Mitä tarkoitat?” kysyi Juha. Abe vastasi: ”No, kas, jos lasta ei esimerkiksi opeteta kunnioittamaan vanhuksia, heikkoja, omia vanhempiaan ja vaikkapa toisia lapsia, se vaikuttaa lapsessa itsekkyyttä, joka tekee hänestä vaikean ihmisen muille.” ”Aha”, vastasi Juha. Abe jatkoi: ”Toisaalta lapsi oppii vaistomaisesti elämisen mallit vanhemmiltaan, ja ammentaa myös ympäröivältä maailmalta monia vaikutteita. Vanhempien olisi todella tärkeä valvoa lastensa kännykän käyttöä. Se on pullollaan ikäviä ja kauhistuttaviakin asioita.”

” Mutta miten tämä liittyy minuun ja Sirkkuun?” Juha kysyi. ”Puhun nyt suoraan”, Abe vastasi. ”Te olette molemmat jo aikuisia ihmisiä.Toisaalta, te molemmat saatatte olla, en tosin tiedä tätä varmasti, mutta kuitenkin, te saatatte olla lapsuuskotienne käytösmallien vankeja, edelleen kuin lapsia. Sitä ei useinkaan huomaa, ellei pysähdy asiaa ajattelemaan. Sinä totesit tänään oivaltaneesi sellaisen mallin olevan itsessäsi.” Mutta entä Sirkku?” Juha ajatteli ääneen. ”Hänkin saattaa olla tällainen ” vanki ”, mutta ei välttämättä. Hän saattaa ollakin perusluonteeltaan dominoiva ja käskevä, ja haluaa olla se joka parisuhteessa määrää. Niin tosiaan, vastasi Abe. ”Se on pelottava ajatus”, vastasi Juha ja jatkoi: ”Olisin silloin joka päivä painostuksen kohteena.”

”Miten minä voisin tietää”, Juha tuskaili. ”Sirkku haluaa vastauksen avioitumiseen ennen syksyä. ”Entä jos hän ei sitä saa, vaan vasta vuoden kuluttua, niin kuin itse olet ehdottanut? ”Abe kysyi. ”Huomasitkos Juha, että jo ennen alkulankeemusta, aivan sen kynnyksellä, Aatami oli luopunut johtajuudestaan, ja antanut vallan elämänsä suuresta päätöksestä vaimolleen.” ”Hm, kerro, en käsitä”, Juha ihmetteli. Abe vastasi: ”Jumala, luodessan ihmisen, tarkoitti miehen perheen pääksi. Se toimi hyvin paratiisissa. Aatami kunnioitti ja rakasti Eevaa pyyteetömästi ja antaumuksella. Ongelmia ei ollut. Aatami ja Eeva olivat toistensa rakkaita kumppaneita.”

”Mutta Eevan tarjotessa Aatamille hedelmää, jonka Aatami tiesi olevan Jumalan ankarasti kieltämä, Aatamin olisi tullut estää Eevan lankeemus, kielletyn hedelmän ottaminen. Mutta hän söi sen, kuin aivoton ajattelija, ja antoi vaimonsa johtaa hänet harhaan. Eipä ihme, että Aatami syytti jälkeenpäin Jumalaa sanoen: "Nainen, jonka SINÄ annoit minulle kumppaniksi, antoi minulle sen puun hedelmän, ja minä söin. ” 1. Moos.3:12.

”No voihan”, niin se todella näyttäisi olevan”, vastasi Juha, ”Mutta entä sitten?” Abe vastasi: ”Alkulankeemuksen jälkeen Jumala sanoo meille miehille, ja myös naisille apostoli Paavalin kautta: ”Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset niinkuin Herralle; sillä mies on vaimon pää, niinkuin myös Kristus on seurakunnan pää, hän, ruumiin vapahtaja. Mutta niinkuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimotkin miehillensä kaikessa alamaiset. Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä. Efes.5:22-25.”

”Suoraa puhetta”, totesi Juha. ”Uskon, että Jumala puhuu Paavalin kautta. Mutta mitä hänen sanansa tarkoittavat minun ja Sirkun kohdalla?” Abe katsoi Juhaa lämpimästi hymyillen. ”Juha, Juha”, hän vastasi. Kyyneleet nousivat Aben silmiin. ”Tässä sinulle puhuu syntinen mies, joka ei ole osannut rakastaa vaimoaan Elviä niin kuin kristityn miehen pitäisi. Olen huutanut hänelle, olen komentanut, paiskonut ovia, olen ollut kova ja tyly, kerran heilutin nyrkkiä hänen nenänsä edessä.” Juha katsoi Abea kauhistuneena. ”Et kai? Sinähän olet rauhallisuuden perikuva.”

”Ulkonäkö voi pettää”, Abe vastasi. ”Ikä ja ennen kaikkea Jumala on antanut viisautta. Minun olisi pitänyt ymmärtää ja armahtaa vaimoani alusta pitäen, olla hellä ja ymmärtäväinen häntä kohtaan jo nuorena. Mutta olin silloin taitamaton ja ajattelematon aviomies. Läheltä piti, ettei liittomme ajautunut eroon.” ”Uskomatonta, vaikea ajatella teistä”, Juha sanoi vieläkin hämmästys kasvoillaan. ”Niin, Jumala on armahtanut minua onnetonta, ja antanut Elville kärsivällisyyttä sietää keskeneräisyyttäni. Hän on ollut kuin kilpi kaikkia suojaamassa minua kaikkia pahan palavia nuolia vastaan.”

”Palavia nuolia?”Juha kysyi. Abe vastasi: ”Katsos, muistat varmaan Paavalin sanat kristityn sota-asusta.” ”Miten se olikaan..kupeet totuuteen vyötettynä..”Juha muisteli. ”Katsotaanpas”, sanoi Abe. ”Otetaan esiin Efesolaiskirjeen kuudes luku, ja jakeesta 11 eteenpäin. En lue tässä koko kuvausta sota-asusta, vain alun ja tuon kilven:

” Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa...-”Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet.”

”Tuota, anteeksi,mutta en taaskaan ymmärrä, miten tämä liittyy minuun ja Sirkkuun?” Juha kysyi. ”Abe jatkoi kyyneleitä silmissään. ”Tiedä se, että saatana haluaa tuhota jokaisen perheen, ja tämä koskee myös kristittyjä perheitä. Sen tarkoitus on ainoastaan valehdella ja saada ihmiset nousemaan toisiaan vastaan, niin että he tuhoutuvat ja päätyvät kadotukseen. Puhuin rautaisesta ankkurista, jonka jokainen avioliitto tarvitsee. Sopimuksen, johon pari ja koko yhteiskunta sitoutuu tätä sopimusta kunnioittaen.

”Mutta mutta”, Juha ihmetteli edelleen. ”Abe vastasi: ”Yksikään avioliitto ei ole helppo. Kaikissa niissä on sudenkuoppansa. Yksi kuoppa on se, että laitetaan lusikat jakoon ensimmäisen riidan jälkeen, kun oma tahto ei toteudukaan, tai kun toinen paljastuu tavalliseksi, puutteelliseksi ihmiseksi. Sudenkuoppa on myös se, ettei mies tajua vaimonsa olevan kapinoivan Eevan tytär, jossa kapina ja paha olo asuvat, ja pulpahtavat pintaan tuon tuostakin. Jos vaimo kiukuttelee ja kivahtaa, miehen tehtävä on armahtaa vaimoaan ja antaa anteeksi ottaa tämä syliin, kuin pienen lapsen. ”Onko Elvikin joskus kiukutellut, sinulle?" Juha ihmetteli. ”Hän vaikuttaa niin täydelliseltä.” "Olenkos sanonut sinulle niin?" Abe vastasi ja hymyili ja jatkoi: ”Avioliitto on johtajuuden ja kunnioituksen koulu. Jeesuksen armahtavan rakkauden suojassa sitä saa käydä. Niin se on turvallista ja tuottaa vähitellen hedelmää.”

”No entä Sirkku?” Juha kysyi hämillään. ”Hänkin vaikutti alussa täydelliseltä, mutta nyt en tiedä.” ”Oleko löytänyt jo itsessäsi johtajan?” Abe kysyi. ”Johtajan?” Juha ihmetteli. En ole osannut johtaa kunnolla edes alaisiani työpaikalla. ”Kuinka niin?” Abe kysyi. ”No kun he sanovat joskus, etten anna heille selviä tehtäväksiantoja, vaan pohdiskelen niitä näintä, ja heille jää epävarma olo seuraaasta työtehtävästä.”

Abe hymyili ja vastasi: ” Jospa Jeesus antaa sinulle viisautta ja voimaa olla rakastava johtaja tulevassa avioliitossasi Sirkun kanssa.” ”Voi minua”, Juha huokasi. ”Sellaisen ajatteleminenkin ahdistaa. Mutta toisaalta, Jumala puhuu Raamatussa perheen päänä olemisesta. Mitä se oikein on käytännössä?” ”Ajattelen sen olevan kestävää, kärsivällistä, uskollista ja armahtavaa huolenpitoa vaimoa kohtaan, Samalla olla lempeästi luja ja näyttää suuntaa, antaen vaimonkin ajatuksille ja mielipiteille aidosti tilaa.”

”Kuin missä olla luja? Minun tekee mieli paeta vaimon selän taakse, lausahti Juha spontaanisti.” Abe hymyili ja vastasi: ”Olet hyvällä tiellä Juha. Olet rehellinen itsellesi. Meissä miehissä on nämä kaksi puolta. Toisaalta halu ja kiusaus paeta kuin lapsi äidin helmoihin, toisaalta olla vahva iskeä nyrkkiä pöytään.” ”Mutta ovatko ne kumpikaan vahvuutta?” Juha sanoi. Ei minusta.” ”Ei niin”, vastasi Abe. Mutta uskon, että Jeesus antaa sinulle ja Sirkulle yhdessä voimaa mennä eteenpäin rakkauden ja kunnioituksen tiellä. Ja avioliittoleiri ei tee pahaa.” ”Mitä, oletkö sinä Elvin kanssa ollut sellaisella?” Juha kysyi. ”Useallakin. Siellä sai jakaa kokemuksiaan ja kuunnella tosia pareja ja heidän perheongelmiaan. ”

”Huomasimme Elvin kanssa, ettemme ole probleemiemme kanssa yksin. Saimme leireillä myös asiantuntevaa opetusta miten mennä eteenpäin.” ”Voisimmekohan Sirkun kanssa mennä sellaiselle leirille vaikka olemme vasta kihlapari?” Juha kysyi. ”Mikä ettei. Minusta se on oikein hyvä ajatus”, vastasi Abe.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 17.9.2023

Ehkäpä sittenkin?

Katiskan evankelista Juha ja Matin vanha rippipappi Abe olivat keskustelemassa Juhan mahdollisesta avioitumisesta. Juhaa oli alkanut epäilyttää tulisiko hän pitkän päälle toimeen Sirkun kanssa. ”Jaha, tekipä kävelylenkki hyvää, sanoi Juha. Ajatukset vähän selkiytyivät. ” ”Happihyppy virkistää”, Abe totesi.” ”Täällä Katiskassa saamme edelleen jutella rauhassa.” ”Miten päätöksen tekeminen voikin olla niin vaikeaa? ”Juha pohti. ” Olet viisas, kun kyselet nyt”, Abe vastasi. ”Moni on sännännyt naimisiin suurten tunteiden vallassa, ja on pettynyt niiden haihduttua. Minusta avioliitto tarvitsee rautaisen ankkurin.”

”Mitä tarkoitat?” Juha kysyi. ”Sitä, että alkulankeemuksesessa ihmiskunnan äiti ja isä, Eeva ja Aatami menivät rikki.” ”Rikki?” Juha ihmetteli. ”Niin”, vastasi Abe. ”Paratiisissa heillä ei ollut riidan riitaa tai erimielisyyttä ylipäätään mistään. He ymmärsivät toisiaan puolesta sanasta ja kokivat syvää empatiaa toisiaan kohtaan. Heidän suhteensa oli täydellisessä harmoniassa.” ”Miten voit tietää?” Juha kysyi ihmetellen. ” Olen päätellyt niin Raamatusta”, Abe vastasi. ”Näytä minullekin, en muuten oikein käsitä ajatuksiasi.”

”Avataan Raamattu 1. Mooseksen kirjan 1. uvusta”, vastasi Abe. ”Luen jakeesta 26,27 ja 31: ”Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu." Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää.”

”No entä sitten”, kysyi Juha. ”Katsohan”, Abe vastasi, ”Ihmisen luotuaan Jumala totesi: ”Kaikki oli hyvää.” ”Kaikki Aatamissa ja Eevassa ja heidän välillään oli hyvää. Ei ollut ongelmia. Ne alkoivat vasta siitä, kun heistä tuli syntisiä. Siitä kerrotaan luvussa kolme.” ”Ahaa, nyt alan käsittää”, vastasi Juha. Abe jatkoi: ”Jumala antoi ihmiselle suuren kunnian luodessaan hänet kaltaisekseen. Ihmiselle annettiin myös valta hallita koko luomakuntaa. Ja niin kuin Isä ja Poika ja Pyhä Henki ovat sopusoinnussa toistensa kanssa ja keskustelevat keskenään, niin kuin juuri luimme, niin Aatami ja Eeva kokivat syvää yhteyttä toistensa kanssa eikä heillä ollut minkäänlaisia ongelmia ymmärtää toisiaan.” ”Vau, niin todella näyttää olleen”, Juha huokasi.

Juha jatkoi: ”Mutta mitä tarkoitat sillä, että avioliitolla pitää olla nyt rautainen ankkuri?” ”Tarkoitan sitä, että rikkinäiset ihmiset eksyvät helposti hyvääkin tarkoittaessaan”, Abe vastasi ja jatkoi: ”Pelkästään tunteet eivät riitä avioliiton kestäväksi perustaksi. Tarvitaan vahva sopimus, joka ankkuroituu tahtoon ja sitoutumiseen silloinkin, kun tunteet leiskuvat ja katkeruus ja kostonhimo iskevät, tai kun apatia ja välinpitämättömyys vaanivat liitossa. Perhe on yhteiskuntien perustus, uskonnosta riippumatta. Sen tietäen yhteisöt ja yhteiskunnat ovat tukeneet avioliittoa. Sen rikkomista on paheksuttu ankarasti. Yhteisöjen arvot ovat pääsääntöisesti halunneet suojata perheitten elämän.”

”Mutta toimiiko tuo tänään Suomessa”, Juha pohti. ”Niinpä”, Abe vastasi. ”Terveet rajat nuorten kanssakäymiselle on poistettu, samoin aikuisten. Ja koko yhteiskunta on tullut vapaata seksuaalisuutta tihkuvaksi. Se on saanut aikaan paljon kyyneleitä ja pettymyksiä. Moni itkee yksin menetettyään luottamuksen kestävään parisuhteeseen ja avioliittoon. Silti synti houkuttaa mukaansa.” ”Samaa ajattelen minäkin”, Juha vastasi. Abe jatkoi:”Suomi on kadottamassa nopeasti sielunsa, jonka se on saanut kristinuskosta: ”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi yli kaiken, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Suomesta on tulossa pakanamaa.” Juha nyökkäsi vakavana.

”Kerro lisää Aatamista ja Eevasta”, Juha pyysi. ”Se oli kiinnostavaa.” ”Mielelläni”, Abe vastasi. ”Mutta muista arvioida kaikki itse. Olen vain vajavainen ihminen”, Abe jatkoi. Juha nyökkäsi hymyillen. ”Niin”, Abe sanoi. ”Alkulankeemuksen tapahtuessa oli vain kaksi ihmistä, meidän kantavanhempamme. Olemme kaikki Eevan ja Aatamin jälkeläisiä Raamatun mukaan, ja uusi geenitutkimus osoittaa saamaan suuntaan. Kannamme siis perimässämme syntiä, rikkinäisyyttä, jopa pahuutta. Se kaikki synnyttää myös syyllisyyttä, joka tarvitsee sovitusta. Me ihmiset langenneessa tilassamme pyrimme kuitenkin kätkemään syyllisyytemme ja osoitamme sormellamme toista.” Juha oli kiusaantunut.

Abe jatkoi: ”Tämän näemme Aatamin ja Eevan vastauksesta Jumalalle, joka tapansa mukaan tuli tervehtimään heitä paratiisiin.1.Ms.3:12. Jumalan kysyessä selitystä tapahtumista Aatami sanoi hänelle: "Nainen, jonka sinä annoit minulle kumppaniksi, antoi minulle sen puun hedelmän, ja minä söin." ”Huomaathan Juha”, Abe jatkoi. ”Aatamilla oli syytös valmiina kahteen suuntaan. Hän syytti Jumalaa ja vaimoaan Eevaa. Itseään hän ei lukenut syyllisten joukkoon. Eeva puolestaan vain totesi saatanan pettäneen hänet. Mutta, sitä ennen hänen on täytynyt joutua kiusaukseen.” ”Mihin kiusaukseen?” Juha kysyi.

Abe jatkoi: ”Tiedämme Eevan ja Aatamin langenneen syntiin. Paratiisissa oli yksi puu, josta ei ollut lupa syödä. Sen tehtyä kuolisi. Käärme ovelasti väitti Eevalle Jumalan salaavan jotain hyvää ihmisiltä. Käärme aloitti sanoen 1.Ms.3:1: ”Onko Jumala todella sanonut: 'Te ette saa syödä mistään puutarhan puusta'? Ei, ette te kuole. Jumala tietää, että niin pian kuin te syötte siitä, teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan."

Abe jatkoi: ” Nyt tulemme kiusaukseen, joka Eevan sydämessä oli syntynyt käärmeen puhuessa hänelle. Luetaan 1.Ms.3:6: ”Nainen näki nyt, että puun hedelmät olivat hyviä syödä ja että se oli kaunis katsella ja houkutteleva, koska se antoi ymmärrystä.” ” Niin, antoi ymmärrystä”, Abe sanoi.

”Hei”, sanoi Juha ”Aavistan jotenkin, että Eeva oli langennut sydämessään jo ennen käärmeen sanoja tuohon haluun saada lisää ymmärrystä.” ” Saatat olla oikeassa, Abe vastasi. Eeva halusi saada jotain lisää. Hän ei enään ollut tyytyväinen täydelliseen paratiisin elämään eikä ymmärryksensä määrään.”

”Voisiko sanoa, että Eeva lankesi haluun saada lisää valtaa”, Abe jatkoi. ”Siihen viittaa minun mielestäni hänen Jumalalta saamansa rangaistus 1.Ms.3:16: ”Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, ja kivulla sinä olet synnyttävä lapsesi. Kuitenkin tunnet halua mieheesi, ja hän pitää sinua vallassaan.”

”Naisen vallanhimo saattaa välillä ruveta kuplimaan, ja silloin avioliitossa seuraa hankaluuksia.” ”Kiukuttelua ja vääntöä vähäpätöiseltäkin näyttävissä asioissa?”ajatteli Juha ääneen. ”Voi olla sitäkin,vastasi Abe. Toisaalta nainen kantaa yhä sisimmässään syyllisyyttä, jota hän ei voi selitttää. Mutta se aktivoituu erittäinkin lähisuhteessa. Toisaalta nainen haluaa valtaa, toisaalta hän hän on avuton ja yhä katkera Aatamille siitä, ettei tämä estänyt häntä lankeamasta. Sekin kiukuttaa, että lopputolos oli miehen vallan alle joutuminen. Siksi aviomies saa välillä kuulla kunniansa kun vaimolla on huono hetki. Nainen on välillä käsittämättömän ristiriitainen, koettaen sen kuitenkin peittää.”

”Entä mies sitten”, Juha pohti. ”Abe vastasi: ”Miehelle kävi myös ohraisesti. Hän oli arvellut pääsevänsä helpolla kun saa lisää ymmärrystä. Mutta rangaistuksena oli raataminen ja kuolema. Luetaan 1.Ms.3: ”Ja miehelle hän sanoi: -- Koska teit niin kuin vaimosi sanoi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua syömästä, niin olkoon maa sinun takiasi kirottu. Kovalla työllä sinun on hankittava siitä elantosi niin kauan kuin elät. Maa kasvaa sinulle orjantappuraa ja ohdaketta, mutta sen kasveista joudut ottamaan ravintosi. Otsa hiessä sinun on hankittava leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinut on otettu. Maan tomua sinä olet, maan tomuun sinä palaat.”

Näihin päiviin asti elannon hankkiminen on ollut useimmille miehille fyysistä raatamista. Toisen maailmansodan jälkeinen aika on tosin ollut tässä suhteessa poikkeuksellista hyvinvoivissa länsimaissa. Silti stressi vaivaa monia miehiä. Meissä miehissä elää kuitenkin halu päästä helpommalla. Siksi olemme niin innoissamme keksimään koneita avuksemme. Eikä malteta aina ajatella loppuun saakka. Usein koneista ja muista miesten keksinnöistä on seurannut tuhoa. Laiskuus vaanii. Ja lopulta kuolema on jokaisen miehen ja naisen elämän loppu. Niin ei ollut alussa. Tämä tuo elämään epätoivoa. Jumalan kieltäminen ei epätoivoon auta.

Juha ajatteli ääneen. ”Minusta naisen osa vaikuttaa sittenkin hankalammalta kuin miehen.””Ehkä se on niinkin”, vastasi Abe. ”Mutta miehen henkiset ongelmat ovat välillä suuret. Kadottaessaan yhteyden Jumalaan yhteys Eevaankin katosi, ja mikä yhtä paha, omaan itseen. Väittäisin, että mies on usein hiukan autistin kaltainen, ainakin vaimon mielestä. Eksyneenä etsii itseään eikä koe saavansa todellista yhteyttä muihinkaan. Surullisinta,  jos yhteyden kokee syntyvävän vain viinan voimalla. Mies eksyksissä itseltään ja muilta. Mies usein sulkeutuu ongelmiensa kanssa. Suomessa tapahtuu useita itsemurhia joka vuosi. Kuitenkin apu on rukouksen mitan päässä. Jeesus on valmis kuuntelemaan. Mutta pidetäänkö taas kahvitauko?”

”Pidetään, ja jos sitten sen jälkeen saisin selvyyttä ongelmaani morsiameni Sirkun kanssa”, Juha totesi.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 10.9.2023

Mennäkö naimisiin vai ei?

Matin vanha rippipappi oli tullut vaimoineen hänen ja puolisonsa Riitan vieraaksi. Hän aikoi olla myös läsnä nuorisotila Katiskan syksyn avajaisissa. Siihen oli vielä jokin päivä. Niinpä Abella oli aikaa jutella myös Katiskan evenkelista Juhan kanssa. Katiskan tyhjä sali oli sopiva paikka luottamukselliselle keskustelulle.

”Hei Juha!” ”Hei Abe!” Halattiin sydämellisesti ja istahdettiin pyöreän pöydän ääreen, jossa odotti kahvikattaus. Avatusta termoskannusta kohosi hyvä tumman kahvin aromi. Pöydällä oli Aben vaimon Elvin leipomia tuoreita voipullia. Vaihdettiin kuulumisia kahvittelun lomassa.

”Kerrohan Juha, mitä mielessäsi liikkuu”, Abe rohkaisi. ”Voi Abe, en tiedä mitä tekisin. Avioeron jälkeen ajattelin etten koskaan enää mene naimisiin. Kuitenkin viime talvena tutustuin yhteen Sirkkuun. Ihastuin ja sitten rakastuin. Olemme seurustelleet lähes siitä lähtien kun tapasimme.Menimme kihloihin kahden kuukauden seurustelun jälkeen.” ”Huomasin sormuksen vasemmassa kädessäsi kun viimeksi tapasimme”, sanoi Abe ja hymyili.

”Niin, kihlat ostimme, vanhaan tapaan. Mutta entä nyt. Häistä pitäisi kuulemma päättää piakkoin.” ”Aiotte siis naimisiin tämän vuoden puolella”, Abe sanoi siihen. ”Niin, tai Sirkku se pitää kiirettä. Minä odottaisin vielä ensi kesään”, vastasi Juha. ”Olette nyt tunteneet toisenne..” pohti Abe. ”Tammikuussa tulisi vuosi täyteen”, vastasi Juha. ”Tulisi?” Abe kysyi. ”Etkö ole varma?” ”Minua on alkanut jännittää”, Juha vastasi. ”Sirkku on muutenkin äkkinäisempi käänteissään, minä taas pohdin pitkään,etenkin kuin on näin tärkeästä asiasta kysymys.”

”Mikä saa sinut epäröimään avioliiton solmimista Sirkun kanssa?” Abe kysyi. ”Katsos, kun tutustuimme, Sirkku oli kuin sulaa voita, yhtä hymyä ja aurinkoa. Mutta kesän aikana jokin hänessä on muuttunut.” Abe kysyi: ”Miten kuvaislisit muutosta?” ”Sanoisin”, pohti Juha, ”että hänestä on tullut kärsimättömämpi ja hän on alkanut komennella ja ärsyyntyy helposti jos olenkin eri mieltä. Siinä on jotain samaa kuin koin edellisessä liitossani. Jäin altavastaajaksi.”

”Kun vertaat edellistä vaimoasi ja Sirkkua, mitä yhteistä heillä on sinun mielestäsi?” Abe kysyi Juhalta. Juha aivan hätkähti. ”Sellaista vertailua en ole osannut tehdä, mutta kun kysyit, niin todella, heissä on jotain samanlaista, tarkoitan luonteessa ja temperamentissa.” ”Teen sinulle nyt toisen kysymyksen Juha: Jos vertaat äitiäsi heihin molempiin, onko heissä mitään yhteistä?” ”Siis luonteessa?” Juha tarkisti. ” Niin ja kiinnostuksen kohteissa ja tavaassa ajatella ja toimia”, Abe vastasi.

”Eipä juuri mitään. Minulla oli hyvä äiti”, Juha melkein närkästyi. ”En halua arvostella äitiäsi”, Abe vastasi, ” mutta mietipä, miten äitisi kohteli isääsi. Onko siinä jotain samanlaista kuin siinä, miten nuo kaksi mainitsemaasi naista ovat kohdelleet sinua?” Juha meni mietteliääksi. Sitten hän lausui: ”Kun muistelen koko lapsuus-ja nuoruusaikaani kotona, niin kyllä jotain samaa löytyy.” ”Voitko kertoa mitä löysit?” Abe kysyi. ”Olisi enemmänkin muistoja, mutta tiivistetysti sanoisin, että äiti oli isän suhteen melko dominoiva. Äiti määräsi ja isä hiihti perässä”, Juha vastasi.

Abe totesi: ”On vanha sanonta: katso, miten tyttöystäväsi äiti kohtelee puolisoaan, niin näet miten hänen tyttärensä tulee kohtelemaan sinua. Juha hätkähti ja sanoi: ”Voiko se olla tosiaan niin? ”Tarkoittaako se sitä, että mies etsii alitajuisesti äitinsä kaltaista naista puolisokseen?”Juha kysyi. ”Tietenkään sitä ei voi yleistää, mutta jotain perää vanhassa viisaudessa on”, Abe vastasi. ”Lapsuuskodista saamme mallin miehen ja naisen suhteesta tosiinsa. Aikuisena saatamme itse ailtajuisesti käyttäytyä sen mallin mukaan enemmän tai vähemmän.”

”Nyt minulla sytyttää”, Juha vastasi. ”Olenkohan ”mennyt lankaan” kerran ja nyt olen lähellä langeta samaan ansaan toisen kerran?” ”Eikö isäsi ja äitisi liitto ollutkaan onnellinen?” kysyi Abe. ”Lapsi ottaa elämän annettuna”, vastasi Juha. ”Pienenä en osannut arvioida vanhempieni onnellisuutta. Mutta nyt ajatellen, isä vaikutti monta kertaa apaattiselta ja joskus, niin, näin hänen lähtevän äkkiä kodin ovesta ulos, ja kun riensin perässä, näin isän itkevän.” ”Oliko vanhemmillasi ollut silloin riitaa?” Abe kysyi. ”Ei kotonani huudettu eikä heitelty asitoita, ei lyöty eikä juotu”, Juha vastasi.

”Mutta kun pysähdyn miettimään heidän suhdettaan, niin se taisi olla melko alistava. Äitini oli äkkinäinen, saattoi tuhahtaa yllättävästi jostain asiasta, ja kun isäni kertoi hänelle innoissaan lukemastaan kirjasta, äiti saattoi todeta pisteliäästi, että sinäkin aikana olisit voinut olla marjoja keräämässä talven varalle.” ”Olikohan äitisi enemmän käytännön ihminen?” kysyi Abe. ” ”Käytännön?” kysyi Juha, ja jatkoi: ”Niin, kyllä ehkä. Hän oli aina työntouhussa, isä luki paljon.” ”Mieleeni tuli nyt kysymys”, sanoi Abe: ”Eikö äitisi pitänyt ollenkaan kirjoista?” ”Tuota”, vastasi Juha. ”Hänen kirjahyllyssään taisi olla joitain runokirjoja. Niin, joskus kuulin hänen lausuvankin runoja.”

”Mitä se mahtaa kertoa äidistäsi?” kysyi Abe Juhalta. ”Nyt minulla taas välähti!” huudahti Juha. ”Ehkä äitini olisi myös halunnut pysähtyä lukemaan, mutta arjen työ viiden lapsen kanssa oli kuluttavaa. Rahaa oli vähän, ja vaatteitakin piti ommella itse.” ”Olisiko äitisi voinut jollain tavalla katkeroitua ja siksi olla niin tyly isäsi kirjaharrastusta kohtaan?” Abe kysyi. Juha mietti ja sanoi sitten hitaasti lausuen: ”Se on voinut olla mahdollista. Ehkä vanhempani ovat jutelleet kirjallsuudesta keskenään avioliiton alkutaipaleella, mutta sitten elämisen kuorma on tullut raskaaksi.”

”Mutta mitä tällaisten pohtiminen auttaa Sirkun suhteen?” Juha huokasi. ”Me ihmiset olemme aika monimutkaisia ja monipuolisia”, vastasi Abe. ”Ja elämä muokkaa ja kuluttaa meitä. Mutta on niinkin, että helposti toistamme vanhoja kaavoja, kierrämme samoja latuja ihmissuhdepäätöksissämme.” ”Ai että mennään niikuin automaatilla?” Juha totesi. ”Niin, se on hyvä ilmaus”, Abe vastasi ja jatkoi: ”Persoonamme ja luotneemme eivät kuitenkaan ole kopioita vanhemmistamme. Mutta asenteita ja ajattelutapoja ja elämisen malleja ja arvoja saamme heitä kyllä.” ”On se niinkin”, vastasi Juha.

Juha jatkoi: ”Mutta voi, mistä tiedän sovimmeko Sirkun kanssa todella yhteen. Olen siinä mielessä ilsäni kaltainen, että rakastan hiljaisuutta ja olen luonteeltani rauhallinen ja pidän asioiden pohtimisesta. Jos Sirkku on todella sellainen kuin näen äitini olleen, niin huolestun. En kestä jatkuvaa määräilyä ja äsähtelyä ilman näkyvää syytä. Minusta avioliitto on tarkoitettu rakentamaan molempia, miestä ja naista, eikä kuluttamaan loppuun. Ajattelen hyvää avioliittoa jakamisen ja yhdessä iloitsemisen liittona, en kllpajuoksuna ja valtakampailuna.” ”Puhut järkevästi”, totesi Abe.

Abe jatkoi: ”Meillä on vielä paljon keskusteltavaa. Pääsimme vasta alkuun. Minulla aikaa on koko tämä ja huominen päivä.” ”Minulla on nyt vapaaviikko”, Juha ilahtui. ”Juodaan vähän kahvia välillä”, sanoi Abe, ”mutta ennen sitä sanoisin sinulle Juha yhden ohjeen Sirkkuun liittyen. ”Olet jättänyt tämän asian varmasti montakin kertaa Jumalalle.” Juha nyökkäsi. Abe jatkoi: ”Kehotan teitä vielä yhdessä Sirkun kanssa viemään epäilyksesi teidän tosillenne sopivuudesta Herran Pyhällä Ehtoollisella Jeesukselle. Olen itse saanut siellä kymmeniä rukousvastauksia.”

”Loukkaisiko se Sirkkua? Mitä ajattelet tästä?” Abe kysyi Juhalta. Juha huokasi ja vastasi: ”Ehdotan asiaa Sirkulle jo tällä viikolla. Kyllä hänkin on pohtinut sitä, sovimmeko yhteen.” ”Onko Sirkulle luontevaa rukoilla?” Abe kysyi. ”On kyllä”, vastasi Juha. Siinä asiassa minä olen pitkäsanaisempi. Sirkku taas rukoilee yleensä lyhyesti.” Abe hymyili ja sanoi: ”Otahan tästä kahvia ja toinenkin pulla. Voidaan tehdä puolen tunnin kävelylenkki ja jatkaa sitten keskustelua.” ”Tehdään vain niin”, vastasi Juha hymyillen takaisin.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 3.9. 2023

Tekoälyn kertomaa

Matin rukouspiirille tärkeä nuorisotila Katiska avattaisiin kesätauon jälkeen viikon kuluttua.Paikalle oli pyydetty myös paikallinen kirkkoherra, joka oli asettunut tukemaan Katiskaa ja sinne kokoontuvia teini-ikäisiä ja nuoria aikuisia.

Myös Matin vanha rippipappi Abe halusi olla mukana avauksessa ilmielävänä, eikä vain striimin kautta. Matti toivotti hänet ja vaimonsa Elvin tervetulleeksi majoittumaan heille. Paikallinen kirkkoherra halusi myös tavata Aben ja vaihtaa ajatuksia hänen kanssaan rauhassa kahvikupin ääressä. Missäpä muualla kuin Katiskan tiloissa oli hyvä ja sopiva paikka kahdenkeskiseen tapaamiseen.

”Terve terve!” Pastorit kättelivät toisiaan lämpimästi. Vaihdettiin kuulumisia ja siirryttiin sitten keskustelemaan Suomen seurakuntien tilasta ja kyvystä kohdata tämän ajan haasteet. Abe oli ollut eläkkeellä kirkon virasta jo liki kymmenen vuotta, mutta seurasi yhä tarkkaan rakkaan kotikirkkonsa elämää. Hän ja vaimonsa olivat myös käyneet tutustumassa useisiin paikallisseurakuntiin eteläisessä Suomessa. Katiskan tukikirkkoherralla oli virkavuosia edessään vielä kaksitoista.

”Kerrohan mitä mielessäsi liikkuu?” sanoi Abe kirkkoherralle. Tämä huokasi ja vastasi: ”Niin, mistä aloittaisin? Olen miettinyt, ja sinä varmaan tykönäsi myös, miksi niin monen seurakunnan kävijäjoukko on kutistumistaan kutistunut kahden viimeisen vuosikymmenen aikana. Osallistujakato on viime vuosina kiihtynyt entisestään.” Abe nyökkäsi totisena. ”Se on vakava ja tärkeä kysymys.”

”Oletko löytänyt vastauksia?” Abe jatkoi. ”Huomasin, että tietokoneeni selaimeen oli ilmaantunut tekoälyavusteinen lisäosa,” kirkkoherra vastasi ja jatkoi:”Kirjoitin sen keskusteluikkumaan kokeeksi haut -hyvä seurakunta ja -huono seurakunta. Tekoäly antoi mielenkiintoiset vastaukset.” ”Aivan, tekoäly,” totesi Abe. ”Olen itsekin tutustunut hiljakkoin tekoälyyn ja opettelen sen käyttöä.”

”Niinkö?” vastasi kirkkoherra innostuneella äänellä. ”No sitten, tässä ensin hyvän seurakunnan tuntomerkkejä.”

Seurakunta on avoin ja kutsuva kaikille ihmisille riippumatta heidän taustastaan, uskostaan tai elämäntilanteestaan.

Seurakunta tarjoaa monipuolista ja mielekästä toimintaa eri-ikäisille ja erilaisille ihmisille, kuten jumalanpalveluksia, ryhmiä, kerhoja, retkiä, leirejä ja vapaaehtoistyötä.

Seurakunta on yhteisöllinen ja välittävä. Se tukee ja auttaa jäseniään sekä osallistuu yhteiskunnalliseen vastuuseen ja diakoniaan.

Seurakunta on elävä ja uudistuva. Se seuraa aikaansa ja kehittää toimintaansa vastaamaan ihmisten tarpeita ja odotuksia.

Seurakunta on rohkea ja luova. Se uskaltaa kokeilla uusia asioita ja ilmaista itseään eri tavoin, kuten musiikin, taiteen tai median kautta.

”Mitä sanot?” kysyi kirkkoherra Abelta? ”Kas vain.” lausahti Abe. ”Oivalluksia on. Lyhyesti sanoen näkisin, että tekoäly esitteli sinulle uudistuvan ja ulospäin suuntautuvan, lämminhenkisen seurakunnan, joka tulee tykö.”

”Jotenkin niin minäkin ymmärsin”, vastasi kirkkoherra. ”Mutta kuinka moni seurakunta on sellainen?” ”Niin”, huokasi Abe. Jo sen saavuttaminen, että seurakunta olisi kutsuva ja houkutteleva kaikille, olisi valtava asia. Ja että se olisi jatkuvasti uudistuva ja luova eläen mukana ajassa positiivisella tavalla.” Mutta uskon merkityksestä tässä kaikessa tekoäly ei sanonut mitään.

Niin, vastasi Abe, tuo hyvän seurakunnan määritelmä sopisi maallisiinkin järjestöihin. Ja sitten uskon ja Raamatun merkitys. Jos ottaisi vertauksen autosta. Tekoäly voi kuvailla millainen on hyvä tila-auto sanomatta mitään sen moottorista ja käytettävästä polttoaineesta. Ilman konetta ja bensaa auto ei liikahda..” ”Niinpä, vastasi kirkkoherra.” Seurakunnalle moottori ja polttoaine ovat kai usko, Raamatun sana ja ohjeet ja rukous.” Niin minäkin ajattelen.

”Mutta entä vastauksia tuloksista haulle huono seurakunta”, sanoi kirkkoherra.” Katsotaanko nyt niitä, ennen kuin jatketaan keskustelua. ”Katsotaan vaan”, Abe vastasi kiinnostuneena.

”Tässähän ne tulokse ovat”, vastasi kirkkoherra:

Huono seurakunta on sellainen, joka ei täytä seurakunnan tehtävää tai vastaa ihmisten tarpeisiin ja odotuksiin. Huono seurakunta voi olla esimerkiksi1:

Sulkeutunut ja torjuva. Se ei ota vastaan tai kunnioita kaikkia ihmisiä riippumatta heidän taustastaan, uskostaan tai elämäntilanteestaan.

Yksipuolinen ja tylsä. Se ei tarjoa monipuolista ja mielekästä toimintaa eri-ikäisille ja erilaisille ihmisille, vaan toistaa samaa kaavaa vuodesta toiseen.

Erillinen ja välinpitämätön. Se ei ole yhteisöllinen ja välittävä. Se ei tue ja auta jäseniään eikä osallistu yhteiskunnalliseen vastuuseen ja diakoniaan.

Jähmeä ja vanhentunut. Se ei ole elävä ja uudistuva. Se ei seuraa aikaansa eikä kehitä toimintaansa vastaamaan ihmisten tarpeita ja odotuksia.

Pelokas ja tylsä. Se ei ole rohkea ja luova. Se ei uskalla kokeilla uusia asioita eikä ilmaista itseään eri tavoin, kuten musiikin, taiteen tai median kautta.

”Voi että!” huudahti Abe. ”Jälleen tiivistäisin tuntomerkit: huono seurakunta on sisäänpäin kääntynyt ja paikalleen pysähtynyt. Se on kaavamainen eikä kykene uudistumaan eikä edes halua sitä. Se on kuin kuoleva puu, josta elämä pakenee.”

”Taas olen samoilla linjoilla kanssasi”, vastasi kirkkoherra. ”Tekoäly lisäsi loppuun vielä Ilmestyskirjan kohdan Laodikean seurakunnasta. Luenko sen?” ”Lue toki,” Abe vastasi.

"Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: "Näin sanoo Aamen, uskollinen ja luotettava todistaja, Jumalan luomakunnan alku: "Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä kuuma. Kunpa olisitkin joko kylmä tai kuuma! Mutta sinä olet haalea, et kuuma etkä kylmä, ja siksi minä oksennan sinut suustani.”

"Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään. Et tajua, mikä todella olet: surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston.”-”Jokaista, jota rakastan, minä nuhtelen ja kuritan. Tee siis parannus, luovu penseydestäsi!” Ilm. 3: 14-19

” Merkillistä”,Abe lausahti hetken hiljaisuuden jälkeen. ”Mitä meidän pitäsi tästä ajatella?” ”Tekoälystä?” kirkkoherra kysyi. ”Niin, ja sen tekemistä päätelmistä. Tietysti on niin, että tekoäly yhdistelee materiaalia, jonka se netin tietolähteistä löytää. Mutta minua sen antamat vastaukset puhuttelevat. Niissä on ainesta keskustelun herättämiseksi kun puhutaan seurakunnan kehittämisestä.”

”Niin minuakin”, vastasi kirkkoherra. ”Mutta edelleen jäljelle jää kysymys: Miten hyvän seurakunnan periaatteet voisivat toteutua käytännön elämässä?” Kirkkoherra huokasi. Abe oli hetken hiljaa ja sanoi sitten hiljaa: ”Rukoilemalla, rukoilemalla Jeesusta lähettämään Pyhän Henkensä uudistamaan seurakunta. Omat voimamme eivät siihen kykene. Uudistukseen tarvitaan uudistavaa mielenlaatua koko seurakuntayhteisössä.” ”Se on varmaan niin, mutta kai meilläkin on siinä oma osuutemme?” kirkkoherra sanoi.

”On toki”, vastasi Abe hymyillen. ”Muutos voi lähteä liikkeelle yhdestä ihmisestä, yhden ihmisen uudistumisesta.” ”Niin”, vastasi kirkkoherra ja hymyili takaisin. Nyt kun meillä on aineksia keskusteluun, jatketaanko ajatushautomomme kokousta?” Se sopii. Eikä ole kiire. Minulla on aikaa vaikka koko päivä. Ja aihe on todella tärkeä.” Kirkkoherra näytti ilahtuneelta ja sanoi sitten: ”Tein mielijohteesta sellaisenkin haun kuin: millainen on huono kaveri. Tekoäly teki minulle siitä runon!” ”Älä ihmeessä”, sanoi Abe. ”Luehan se.” ”Tässä se on”, vastasi kirkkoherra:

Huono kaveri

ei välitä muista

vain itsestään

hän haluaa kaiken

eikä anna mitään

Huono kaveri

ei kuuntele muita

vain itseään

hän puhuu paljon

eikä kuule mitään

Huono kaveri

ei naura muiden kanssa

vain itselleen

hän pilkkaa muita

eikä ymmärrä mitään

Huono kaveri

ei rakasta muita

vain itseään

hän satuttaa muita

eikä tunne mitään

Huono kaveri

ei tarvitse muita

vain itseään

hän jää yksin

eikä saa mitään

”Voi mikä runo!” Abe huokasi. ”Mitä ajattelet siitä?” kirkkoherra kysyi. ”Minusta se liittyy aiheeseemme hyvin. Mieleeni tuli, että voiko seurakunta olla pahimmillaan kuin huono kaveri? Ei kai sentään.”

Kirkkoherra vastasi: ”Siinä on ainakin työmaa minulle: Miten pääsen eroon huonosta kaverista itsessäni? Kun sanon rehellisesti, näen itsessäni välillä moniakin huonon kaverin piirteitä.””No sama juttu täällä”, vastasi Abe. ”Jeesuksella on minussa vielä töitä. Ja vaimoni Elvi tietää sen liiankin hyvin”, jatkoi Abe ja hymyili.

Kirkkoherra totesi: ”Olisiko lähtökohta parannukseen se, että rukoilee Jeesusta näyttämään puutteita itsessäni tällä saralla ja sitten rukoilee Pyhää Henkeä johtamaan uudistumiseen?” Abe vastasi: ”Niin, ja lisäisin vielä, että tämä saisi tapahtua Jeesuksen armahtavan rakkauden varasssa. Ilman sitä en minä uskaltaisi kohdata vikojani ja nöyrtyä muutokseen.” ” Se on totta”, vastasi kirkkoherra. ” ”Rukoillaanko heti?” ”Se sopii oikein hyvin”, vastasi Abe ja hymyili.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 27.8.2023

Maailma ajautuu sekasortoon

Matin rukouspiirissä pääsi nyt ääneen Elvi, Aben vaimo, joka halusi ottaa esiin käytännön näkökulman siihen, jos maailmassa puhkeaa laajamittainen ja pitkäkestoinen nälänhätä ja puute. Keskustelu nälästä oli saanut alkunsa Matin näkemästä unesta tulevasta nälän ajasta Suomessa.

Rakas Abe, samalla kun puhuit, etsin Ilmestyskirjasta koko kohdan, jossa puhutaan hevosista ja ratsastajista. Hyvä, sanoi hänen miehensä Abe hiukan narahtavalla äänellä. Aloitapa sitten.No mutta rakas, kyllä minä silti kuulin ja kuuntelin koko esityksesi. Aben ilme muuttui ja hänen huulensa painuivat tiukasti ulospäin pullottavien poskien sisään. Aivan, sanoi Elvi kiireesti, aloitan heti. Toivottavasti en kierrä asiaan liian kaukaa, mutta luetaan.

Niin, katsotaan yhdessä tuo ratsastajakohta vielä kerran, ja luetaan se ääneen Ilm. 6 jakeet 5-6 ”Kun Karitsa avasi kolmannen sinetin, kuulin minä kolmannen olennon sanovan: "Tule!" Ja minä näin, ja katso: musta hevonen; ja sen selässä istuvalla oli kädessään vaaka. Ja minä kuulin ikäänkuin äänen niiden neljän olennon keskeltä sanovan: "Koiniks-mitta nisuja yhden denarin, ja kolme koiniksia ohria yhden denarin! Mutta älä turmele öljyä äläkä viiniä."

Elvi jatkoi puhettaan: ”Tämä kohta on osa kokonaisuutta, jossa Karitsa, siis Jeesus Kristus, avaa seitsemän sinettiä. Minä käsitän kuudessa ensimmäisessä sinetissä tiivistyvän ihmiskunnan vaiheet Hänen ylösnousemisestaan alkaen Hänen toiseen tulemuksensa aattoon saakka. Seitsemäs sinetti käsittelee tätä aattoa yksityiskohtaisemmin, mutta siihen emme nyt puutu. Se kannattaa muistaa, että aikajänteet Ilmestyskirjassa kuvattujen tapahtuminen välillä saattavat olla pitkiäkin ja myös suhteessa meidän kokemamme historian tapahtumiin. Siksi kannattaa tutkia kokonaisuuksia, ei vain yhtä asiaa kerrallaan.

”Hei, luettaisiinko tuo jakso kokonaan?” pyysi Riitta. Piiriläisten päät nyökkäsivät hyväksyvästi ehdotukselle. ”Hyvä, luetaan koko luku kuusi ääneen, vaikka se ei aivan lyhyt olekaan”, vastasi Elvi. ”Siis sinetit yhdestä kuuteen, Ilmestyskirjan koko luku kuusi.

”Ja minä näin, kuinka Karitsa avasi yhden niistä seitsemästä sinetistä, ja kuulin yhden niistä neljästä olennosta sanovan niinkuin ukkosen äänellä: "Tule!"

2 Ja minä näin, ja katso: valkea hevonen; ja sen selässä istuvalla oli jousi, ja hänelle annettiin seppele, ja hän lähti voittajana ja voittamaan.

3 Ja kun Karitsa avasi toisen sinetin, kuulin minä toisen olennon sanovan: "Tule!"

4 Niin lähti toinen hevonen, tulipunainen, ja sen selässä istuvalle annettiin valta ottaa pois rauha maasta, että ihmiset surmaisivat toisiaan; ja hänelle annettiin suuri miekka.

5 Ja kun Karitsa avasi kolmannen sinetin, kuulin minä kolmannen olennon sanovan: "Tule!" Ja minä näin, ja katso: musta hevonen; ja sen selässä istuvalla oli kädessään vaaka.

6 Ja minä kuulin ikäänkuin äänen niiden neljän olennon keskeltä sanovan: "Koiniks-mitta nisuja yhden denarin, ja kolme koiniksia ohria yhden denarin! Mutta älä turmele öljyä äläkä viiniä."

7 Ja kun Karitsa avasi neljännen sinetin, kuulin minä neljännen olennon äänen sanovan: "Tule!"

8 Ja minä näin, ja katso: hallava hevonen; ja sen selässä istuvan nimi oli Kuolema, ja Tuonela seurasi hänen mukanaan, ja heidän valtaansa annettiin neljäs osa maata, annettiin valta tappaa miekalla ja nälällä ja rutolla ja maan petojen kautta.

9 Ja kun Karitsa avasi viidennen sinetin, näin minä alttarin alla niiden sielut, jotka olivat surmatut Jumalan sanan tähden ja sen todistuksen tähden, joka heillä oli.

10 Ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Kuinka kauaksi sinä, pyhä ja totinen Valtias, siirrät tuomiosi ja jätät kostamatta meidän veremme niille, jotka maan päällä asuvat?"

11 Ja heille kullekin annettiin pitkä valkoinen vaippa, ja heille sanottiin, että vielä vähän aikaa pysyisivät levollisina, kunnes oli täyttyvä myös heidän kanssapalvelijainsa ja veljiensä luku, joiden tuli joutua tapettaviksi niinkuin hekin.

12 Ja minä näin, kuinka Karitsa avasi kuudennen sinetin; ja tuli suuri maanjäristys, ja aurinko meni mustaksi niinkuin karvainen säkkipuku, ja kuu muuttui kokonaan kuin vereksi,

13 ja taivaan tähdet putosivat maahan, niinkuin viikunapuu varistaa raakaleensa, kun suuri tuuli sitä pudistaa, 14 ja taivas väistyi pois niinkuin kirja, joka kääritään kokoon, ja kaikki vuoret ja saaret siirtyivät sijoiltansa.

15 Ja maan kuninkaat ja ylimykset ja sotapäälliköt ja rikkaat ja väkevät ja kaikki orjat ja vapaat kätkeytyivät luoliin ja vuorten rotkoihin

16 ja sanoivat vuorille ja kallioille: "Langetkaa meidän päällemme ja kätkekää meidät hänen kasvoiltansa, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsan vihalta!

17 Sillä heidän vihansa suuri päivä on tullut, ja kuka voi kestää?"

Elvi jatkoi puhettaan: ”Siis näen, että seitsemässä sinetissä, joista tarkastelemme nyt kuutta, kerrotaan tiivistetysti ihmiskunnan vaiheet Jeesuksen ylösnousemuksesta hänen toisen tulemisensa aattoon.”

”Itse ymmärrän nuo sinettien ratsastajat niin, että ensimmäisessä sinetissä evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta leviää kaikkeen maailmaan. ”

”Toisessa sinetissä alkaa levottomuuden aikakausi, kun Jeesus ottaa suojelevan kätensä ihmiskunnan yltä pois. Heti ihmiset ja kansat ovat toistensa kimpussa. ”

”Kolmannessa sinetissä Karitsa, Jeesus Kristus, sallii maailmanlaajuisen elintarvikekriisin tulla. Se tulee, kun Karitsa ottaa suojelevan kaitselmuksensa pois ihmiskunnan yltä. Me ihmiset itse saamme toimillamme nälän aikaan. Mutta tätähän me haluamme: itse päättää kohtalostamme ilman Jumalaa.”

”Neljäs sinetti tuo mukanaan laajamittaiset sodat, nälän ja levottomuudet. Hävitystä tuovat myös petoeläimet.”

”Viides sinetti tuo esiin sen, ettei Karitsa, Jeesus Kristus, ole unohtanut vainottuja opetuslapsiaan. Jumala ei siirrä tuomiotaan loputtomiin, vaan ajallaan kostaa Karitsan lapsia vainonneille ja tappaneille. Vuonna 2020 vainon kohteena oli Open Doors järjestön mukaan 260 miljoonaa kristittyä. Vuonna 2022 heitä oli jo 360 miljoonaa.”

”Kuudes sinetti kertoo ihmiskunnan aivan viime hetkistä ennen seitsemännen sinetin avaamista. Ihmiskunta on miltei tuhonnut koko maapallon. Tulee suuri maanjäristys ja muu, mistä sinetin avaaminen kertoo. Ihmiset tunnustavat syyllisyytensä tuhoon halutessaan paeta rotkoihin ja luoliin Jumalan ja Karitsan vihalta. Mutta parannusta ei tehdä, ei käännytä armollisen Karitsan puoleen.”

”Huomatkaa tämä, että kaikesta huolimatta sinettien tapahtumat ovat Jumalan ja Karitsan tarkasti ajoittamat. Mitään ei tapahdu sattumalta. Silti on kyse siitä, että Jumalasta luopunut ihmiskunta itse tuhoaa itsensä ja elinympäristönsä. Heidän toiveensa omaehtoisesta elämän hallinnasta täyttyy, kun Jumala ja Karitsa ottavat suojaavan huolenpitonsa pois, ja jättävät ihmiskunnan sen himojen ja oman raadollisen viisautensa varaan. Sitähän täällä näytetään toivottavan, ei muuta jumalaa kuin ihminen. Homo mensura. Ihminen on kaiken mitta.”

”Vau, tuollaista tulkintaa en ole koskaan kuullut tästä kohdasta”, sanoi Abe ja katsoi tuikkivin silmin vaimoaan Elviä. ”Kiitos”, vastasi Elvi. Olkaa te minun kriitikkojani, ja en ole aivan vielä lopettanut. Koettakaa kestää”, sanoi Elvi ja hymyili vienosti.

”Niin, ehkä kysytte nyt, hyödyttääkö meidän pyrkiä auttamaan ja tukemaan ketään ja missään, kuten istuttamalla puita Afrikkaan tai auttamalla köyhiä rahallisesti tai ottamalla pakolaisia maahamme, kun kerran kaikki ihmiskunnassa kuitenkin tulee menemään päin honkia?”

” Muistuttaisin teitä ja itseäni luterilaisuuden isän Martti Lutherin opetuksesta: ” Vaikka huomenna tulisi maailmaloppu, silti istutan tänään omenapuun.” Niin kauan kuin voimme, meidän tulee pyrkiä tekemään hyvää lähimmäisillemme. Ja Jeesus, hyvä Paimen, on osoittanut, että heihin kuuluvat kaikki. Rukoillen liikkeelle, Jeesus näyttää meille tässäkin tien."

"Niin, voimme tehdä voimiemme ja mahdollisuuksiemme mukaan voitavamme. Sitä paitsi emme tiedä Jumalan aikatauluja. Nyt vielä on mahdollisuus auttaa. Raamatusta näemme myös, että Pyhä Henki neuvoo meitä miten menetellä tulevaisuuden suhteen.”

” Apostolien teoissa luvussa 11 kerrotaan nälänhädästä: ”Siihen aikaan tuli profeettoja Jerusalemista Antiokiaan ja eräs heistä, nimeltä Agabus, nousi ja antoi Hengen vaikutuksesta tiedoksi, että oli tuleva suuri nälkä kaikkeen maailmaan; ja se tulikin Klaudiuksen aikana.Niin opetuslapset päättivät kukin varojensa mukaan lähettää avustusta Juudeassa asuville veljille. Ja niin he tekivätkin ja lähettivät sen vanhimmille Barnabaan ja Sauluksen kätten kautta.”

”Jeesuksen seuraaminen on usein sangen käytännöllistä. Jospa Matti näki unensa, että heräisimme rukoillen valmistautumaan tulevaan.” ”Mitä se voisi olla?” kysyi Matin vaimo Riitta. ” Ehkä varautumista nälkää vastaan”, pohti Juha. ” Kuokka, perunan ja viljan siemeniä, säilykkeitä, kuivamuonaa, oikeata rahaa piilotettuna sitä varten, jos pankit eivät toimi.” ”Abe ajatteli ääneen: ”Kynttilöitä valaisuun sähkökatkojen varalta. Polttopuita, miettiä paikka minne paeta, jos sähköistetyn yhteiskunnan palvelut romahtavat. Varata kunnossa oleva polkupyörä, jolla matkata sinne. ”Entä rahan vähittäinen säästäminen köyhille lähetettäväksi? ehdotti Linda.

Matti katsoi kelloaan. Se näytti iltakymmentä. ”Meillä on ollut mielenkiintoinen ilta. Mutta nyt on aika lopettaa tältä kerralta. Rukoillaan vielä yhteen ääneen Isä meidän rukous.” Niin tehtiin.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 20.8.2023

Aurinko paahtaa

Matin rukous-ja raamattupiiri oli koolla kesätauon jälkeen. Mukana olivat etäyhteydellä myös Matin vanha rippipappi Abe vaimonsa Elvin kanssa ja 17-vuotias Linda, kaikki Helsingistä.

Oli keskusteltu Matin unesta, jossa hän näki nälän ja puutteen tulevan suomalaisten elämään, niin aineellisen kuin hengellisenkin nälän. Elvi oli tuonut keskusteluun myös omastaan jakamisen näkökulman:

”Olemme länsimaissa eläneet vuosikymmeniä yltäkylläisyydessä, johon monet kuninkaatkaan eivät ole yltäneet. Olemme alkaneet ajatella, että se on yksin meidän ansiotamme ja että se kuuluu siksi yksin meille. Jumala sen sijaan kehottaa meitä jakamaan omastamme oikeudenmukaisesti muillekin, armollisesti, niin kuin Jumala on meitäkin armahtanut. Ahneus ja kateus ovat syntiä.”

” Tästä pääsemmekin Matin esiin ottamaan Ilmestyskirjan kohtaan, joka puhuu viimeisinä aikoina koko maailmaa kohtaavasta elintarvikekriisistä. Siihen voisi lisätä myös toisen kohdan Ilmestyskirjasta, jossa puhutaan ilmaston lämpenemisestä. Jatketaanko tästä aiheesta?” oli Elvi kysynyt puheenvuoronsa pääteeksi.

Matti sanoi: ”Tehdään vaan niin. Elvi, haluatko, että otetaan nyt esiin mainitsemasi kohta Ilmestyskirjasta?” Se löytyy luvusta 16 jakeista 8-9, ” vastasi Elvi. Hyvä, luetaan teksti, totesi Matti.

”Neljäs enkeli tyhjensi maljansa aurinkoon, ja aurinko sai vallan korventaa ihmisiä tulellaan. Ihmiset paahtuivat kovassa helteessä mutta herjasivat Jumalaa, jonka vallassa nämä vitsaukset olivat. He eivät kääntyneet, eivät antaneet kunniaa Jumalalle.”

”Mitä!” huudahti Oiva. ”Siis Jumalako saa aikaan ilmastomuutoksen? Mitä te muut ajattelette tästä?” Piiriin laskeutui hiljaisuus. ” Vastaisitko sinä Abe”, sanoi Elvi. ” Sinähän otit tuon kohdan esille, etkö sinä halua vastata? Abe ihmetteli vaimolleen. ” Sinä olet hyvä raamatuissa”, vastasi vaimonsa Elvi. ”Minä voin jatkaa siitä arkisemmasta puolesta.” ” Aben kulmakarvat kohosivat hieman, mutta hän sanoi: ”Okei, koetan selittää tätä kohtaa, niin kuin ymmärrän. Olkaa te muut kriitikoitani.” Piirissä nähtiin nyökkäyksiä.

” Tiedämme uutisista, että me ihmiset olemme saaneet toimillamme aikaan ilmastomuutoksen, jonka keskellä elämme. Jotkut väittävät vielä vastaan, mutta heitä on entistä vähemmän, uskoisin. Merkit ovat niin selvät. Muistatteko Usa:n erään presidenttiehdokkaan Al Goren. Hän oli ehdokkaana vuoden 2000 vaaleissa. Myöhemmin hän on kiertänyt maailmaa puhumassa ilmastomuutoksesta ja hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä.”

” Kyllä muistan”, totesi Juha. ”Hän väitti, että hiilen, öljyn ja kaasun polttamisesta syntyvä hiilidioksidi on voimakas ilmaa raskaampi kasvihuonekaasu, jonka aikaisemmin meri oli kyennyt sitomaan itseensä samalla happamoittaen sen. Nyt meri on tullut kylläiseksi hiilidioksidista, ja siksi sen pitoisuus ilmakehässä on kohonnut hälyttävän nopeasti aiheuttaen voimakasta ilmaston lämpenemistä.”

”Aivan”, vastasi Abe.” ” Hänen ilmastokäyräänsä on kritisoitukin väitteellä, että tämä on osa maapallon ilmakehän satojen tuhansien vuosien sykliä. Kuitenkin maapallon tuore keskilämpötilakäyrä korreloi Al Goren käyrän kanssa. Kun lähestytään vuotta 2000, käyrä on lähtenyt jyrkkään nousuun.”

” Tämä on sitä tiedettä, jossa väitellään ja väitellään”, tokaisi Oiva. ” Miten tämä liittyy siihen, että tuon Ilmestyskirjan kohdan mukaan Jumala itse on vastuussa ilmastomuutoksesta tehdessään auringosta hellettä hehkuvan pallon?”

”Niin, ymmärrän närkästyksesi”, sanoi Abe. ”Itsekin purin hammasta lukiessani kohdan ensimmäistä kertaa.” Mutta luetaanpa edeltäviä jakeita, joissa puhutaan vesistöjen saastumisesta ja niiden kuolemasta. Ja sitten syy siihen, miksi vesien enkeli sai sellaisen tehtävän:

”He ovat vuodattaneet pyhien ja profeettojen verta, ja verta sinä panit heidät juomaan. He saavat ansionsa mukaan.”

”Siis ketkä he”? Oiva jälleen ihmetteli. ”Minusta vaikuttaa siltä, että he, jotka ovat vainonneet Jeesukseen uskovia ihmisiä ja tappaneet heitä”, vastasi nyt Juha. ”Maapallon tuho johtuu siitä, että Jumala kostaa kristittyjen vainoajille?” Kyseli Oiva tuohtuneena.

Abe vastasi:” Ilmestyskirja on kirjoitettu noin vuonna 100 jKr. vainotulle Jeesuksen seurakunnalle. Siinä on paljon lohdutusta kärsivälle Herran opetuslasten joukolle, joka kohtasi vakavaa vainoa Rooman valtakunnassa satojen vuosien ajan. Samalla tuo lohdutus yltää vainotuille Jeesuksen omille tähän päivään saakka. Tiedämme, että nyt kristittyjä vainotaan enemmän kuin koskaan.”

”Mutta eikö Jumala ole armollinen ja anteeksiantava?” ihmetteli nyt Ville. ”Kyllä hän on ja tahtoo olla”, vastasi Abe. ”Mutta mitä Jeesus sanoo Joh. 15:19:

” Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, se rakastaisi teitä, omiaan. Mutta te ette kuulu maailmaan, koska minä olen teidät siitä omikseni valinnut, ja siksi maailma vihaa teitä.”

”Maailma on Adamin ja Eevan syntiinlankeemuksesta lähtien ollut synnin ja saatanan hallussa. ”Minäkin kuuluin ennen Jeesusta vihaavien joukkoon ja naureskelin hänen omilleen kutsuen heitä hulluiksi ja tärähtäneiksi.” ”Mutta sitten jouduin nuorukaisena onnettomuuteen metsätöissä.Jäin kaatuvan puun alle enkä päässyt liikkumaan ja oli talvi ja kova pakkanen. Pelkäsin jäätyväni kuoliaaksi. Ensin kiroilin huonoa onneani. Mutta sitten tunto katosi jaloistani. Hätäännyin ja rukoilin. Jumala lähetti veljeni katsomaan kuinka voin. Pelastuin kuolemalta. Annoin elämäni Jeesukselle, ja minustakin tuli pilkan aihe kylälläni. ” Abraham Laiho tuli hulluksi!” Abe on seonnut! ”

”Raamatun ydinsamoma kertoo maailman luomisesta,lankeemuksesta, lunastuksesta, tuomiosta ja iankaikkisesta elämästä. Yksin Jeesus Kristus voi antaa synnit anteeksi ja synnyttää ihmisen uudesti ylhäältä. Kun joku antaa Jeesukselle luvan ja tulee hänen luokseen, Pyhä Henki tulee tämän ihmisen sydämeen asumaan ja hänestä tulee elävä Jumalan lapsi. Myös hänen mielensä muutos parempaan käynnistyy. Hän ei enää ole kadotuksen alla. Jumalan viha on väistynyt hänen yltään ja hän on taivaan kansalainen ja matkalla kotiin.

Me kaikki olemme vastuussa elämästämme ja sen valinnosta Jumalalle, joka on meidät luonut. Ilman Jeesuksen sovintoveren tuomaa anteeksisaamisen mahdollisuutta olisimme toivottomassa tilanteessa tuhon omat. Olemme Jumalalle vastuussa myös ahneutemme ja välinpitämättömyytemme aikaansaamasta luonnon tuhoutumisesta.

” Jumalaa vihaava maailma kohtaa kerran Jumalan koston. Paha ei saa vallita maailmaa ikuisesti. Jumala on viisaudessaan ja voimassaan ylivertainen älykkäimpäänkin ihmiseen verrattuna. Hän panee lopulta katumattomien ja pahaa suosivien ihmisen päähän ajatuksia ja aikeita, jotka toteutuesssan tuottavat hänelle turmion ja tuomion, jatkoi Abe.”

” Niin itsekin ajattelen”,sanoi nyt Elvi. ”Mutta voisimmekon nyt siirtyä siihen arkisempaan osastoon keskusteluissamme? ”Vaikka näemme maailman tuhoutuvan ahneuden ja välinpitämättömyyden vuoksi, meillä kristityillä on silti sydämen velvollisuus auttaa heikkoja ja neuvoa ja opastaa ihmsiä parempaan. Myös ottaa vastaan pakolaisia ja jakaa omastamme, myös tukemalla ihmisiä taloudellisestikin nälkää näkevissä maissa.”

” Se on totta”,sanoi nyt Riitta. ”Ole hyvä Elvi”, sanoi Abe. Minulla on tapana puhua joskus liiankin pitkästi. Mutta haluaisin ottaa vielä ennen sitä esiin Jobin kirjasta jakeita, jotka liittyvät äskeiseen aiheeseen.” ”Ole hyvä rakkaani”, vastasi hänen vaimonsa Elvi. ”Kiitos”, sanoi Abe. ”Tässä ovat jakeet 23 -25 Jobin kirjasta luvusta 12. Etsitään kohta ja luetaan.

”Hän antaa kansojen kasvaa ja kukistaa ne jälleen, hän antaa kansoille tilaa ja pyyhkäisee sitten ne pois. Hän vie kansojen johtajilta järjen ja jättää heidät harhailemaan tiettömässä autiomaassa -- pimeässä he hapuilevat, valoa vailla, hoipertelevat sinne tänne kuin juopuneet. ”

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 13.8.2023

Nälkä ja sota kutsuvat parannukseen

Matin rukouspiiri oli koolla kesätauon jälkeen. Matti oli tuonut sinne pohdittavaksi näkemänsä unen suomalaisia kohtaavasta nälästä ja puutteesta ja siihen liittyen kaksi raamatunkohtaa. (kaksi edellistä viikon saarnaa). Toinen niistä oli Aamos 8:11-14 ja toinen Ilm.6:5-6. Molemmissa niistä puhuttiin nälästä, toisessa hengellisestä ja toisessa fyysisestä nälästä.

”Ottaako kukaan vielä kahvia tai teetä? Jos ollaan jo kylläisiä, siirrytään takaisin olohuoneeseen ja jatketaan raamatuntekstien pohdintaa.” Olohuoneessa oli tv-ruutu ja sieltä katselivat paikallaolijoita etäyhteydellä Abe, vaimonsa Elvi ja Linda. Matti jatkoi: ”Äsken sivusimme arkkipiispa Lehtosen hartauskirjassaan esiin ottamaa siunauksen ja kirouksen lakia. Näin arkkipiispa Lehtonen on kirjoittanut jatkosodan aikana:”

” -Jumala rankaisee synnin synnillä. -Mitä kylvit Suomi, sitä niitit. Jumalan kosto voi viipyä, mutta se tulee aina. ”Ainoastaan parannuksen tekeminen ja anteeksisaaminen voi luoda ihmisen elämässä uuden tilanteen niin, ettei hän ole enää tuomion vaan laupeuden alla. Mutta ellei parannusta Suomi nyt tee ja ellei armahdus tule väliin jatkuu turmiota tuottava kehitys Jumalasta irtautuneessa elämänpiirissä.”

Juha kysyi nyt: ”Liittyikö näkemästi uni Suomea kohtaavaan kostoon, ellei se tee parannusta?” Matti vastasi: ” Uniin on suhtauduttava kriittisesti, mutta itselleni kertomani uninäky oli niin vaikuttava, että halusin kertoa sen teille. Haluaisin tietää, mitä te siitä ajattelette, ja noista kahdesta raamatunkohdasta. Abe kertoikin jo näkevänsä, että Suomi on kulkemassa kohti nälkäaikoja.”

”Abe, tarkoititko vain hengellistä nälkää vai myös ruumiillista nälkäaikaa?” kysyi Juha Abelta. ”Sekä että. Tilanteen vaikeutuessa maassamme ja ihmisten henkilökohtaisessa elämässä aletaan etsiä apua Raamatun Jumalalta. Mutta sitä saadaan vain, mikäli ollaan todella luopumassa epäjumalien palvonnasta ja muusta synnistä. Mutta Jeesus armahtaa jokaista luokseen tulevaa. Nälkä, puute ja kenties sodan ja miehityksen uhka ovat Jumalan puhetta meille.”

”Mutta onko tilanteemme todellakin niin paha, että Jumala lähettäisi sodan maahamme ja sitä ennen murtaisi leivän tuen?” kysyi nyt Oiva. Tuli hiljaista. Sitten Matin vaimo Riitta avasi suunsa ja sanoi:” Minulle tehtiin abortti kauan sitten. Kannoin siitä syyllisyyttä vuosikymmeniä. Kun sitten sain ottaa vastaan Jeesuksen anteeksiantamuksen, se hetki oli minulle kuin kuolleista herääminen. Maassamme on surmattu niin sanotun sosiaalisen abortin hyväksymisestä alkaen 1970-luvulla ja sen jälkeen satoja tuhansia lapsia.” ”Niin”, sanoi Matti. ”Minä olin tuon Riitan lapsen isä, ja olin itse osasyyllinen aborttiin.”

”Mutta eikö lapsi ole ihminen vasta synnyttyään?” kysyi Oiva. ”Miten voit ajatella niin?” Abe kysyi. ”Nykyisin tiedämme, että lapsi saa sikiämisensä hetkellä muuttumattoman dna:nsa. Siitä hänet tunnistetaan koko ikänsä, ja dna:ta käytetään myös rikostutkinnassa. Sanoisin niin, että maassamme on käynnissä vastuuttomien isien aiheuttama kansanmurha. Voisiko Jumala olla rankaisematta meitä siitä?” ”

Mitä, miten niin isien syytä?” Oiva ihmetteli. ”Kukaan ei sikiä äidin kohdussa ilman siittäjää”, Abe vastasi. ”Miehet ovat yhtyneet naisiin haluamatta kantaa vastuuta seurauksista. Taakka on jätetty odottavien äitien kannettavaksi. Siksi moni heistä on ahdistuksessaan päätynyt epätoivoiseen tekoon.”

”Tuota on vaikea hyväksyä”, huudahti Juha. ”Että miehet yksin ovat vastuussa aborteista?” ”Katson Raamattuun vedoten, että mies on aina suuremmassa vastuussa kuin nainen tässä asiassa”, Abe vastasi. ”Nainen on heikompi ja hauraampi osapuoli. Syntiinlankeemuksesta lähtien me miehet olemme pyrkineet pakenemaan vastuutamme ja sysäämään sen toisten kannettavaksi.” Abe jatkoi:

”Esimerkkejä voisi kertoa tältä alueelta muitakin, kuten niin sanotut parinvaihtoviikonloput ja yhden yön suhteet, joissa miehet murentavat naisten itsekunnioitusta ja uskoa elämään?” ”No kyllä siinä on mukana naisetkin”, tokaisi Oiva. ”Ovat kyllä”, vastasi Abe. ”Mutta olisivatko ilman miehiä? Miesten vastuu on suurempi Raamatun mukaan. Mutta Raamattu kertoo myös epäjumalia palvovista naisista, jotka ovat houkutelleet miehiä mukaansa palvontamenoihin, joihin on liittynyt seksiorgioitakin. Epäjumalan palvonta ei ole viatonta huvia. Se vaikuttaa kansan arvomaailmaan levitessään koko yhteiskuntaan ja tuhoaa myös perheen. Ilman perhettä ja uskollista aviorakkautta lapset kokevat hylätyksi tulemisen ja myös vahempien sydän särkyy. Yhteiskunta alkaa murentua ja lopulta tuhoutuu. Sitä juuri saatana haluaa.”

”Mutta on elämässä muitakin ongelma-alueita kuin seksi”, tokaisi Aben vaimo Elvi. ”Kuten suhtautuminen jakamiseen. Se taas liittyy asenteeseen maahanmuuttajia kohtaan. Olemme länsimaissa eläneet vuosikymmeniä yltäkylläisyydessä, johon monet kuninkaatkaan eivät ole yltäneet. Olemme alkaneet ajatella, että se on yksin meidän ansiotamme ja että se kuuluu siksi yksin meille. Jumala sen sijaan kehottaa meitä jakamaan omastamme oikeudenmukaisesti muillekin, armollisesti, niin kuin Jumala on meitäkin armahtanut. Ahneus ja kateus ovat syntiä.”

” Tästä pääsemmekin Matin esiin ottamaan Ilmestyskirjan kohtaan, joka puhuu viimeisinä aikoina koko maailmaa kohtaavasta elintarvikekriisistä. Siihen voisi lisätä myös toisen kohdan Ilmestyskirjasta, jossa puhutaan ilmaston lämpenemisestä. Jatketaanko tästä aiheesta?” kysyi Elvi. ”Se kiinnostaa minua.”

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 6.8.2023

Jumalan kuritus

Ovikello soi. Matti avasi kotinsa ulko-oven. Hän ja vaimonsa Riitta ottivat vastaan rukouspiiriin tulijoita. Siellä olivat Juha, Oiva,Ville, kirkkoherra,Marja ja hänen äitinsä ja evankelioimistyön pappi Ella Väänänen.

”Tervetuloa rukoilemaan kesätauon jälkeen!” Matti aloitti. ”Myös Abe ja vaimosi Elvi ja Linda sieltä Helsingistä käsin. Kuuletteko minua, näkyykö kuva?” ”Näkyy ja kuuluu!” ”Hyvä. Pidetään ensin alkurukous. Voisitko sinä Abe vanhimpana meistä pitää sen?”

Abe rukoili: ”Rakas taivaallinen Isämme ja Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus. Kiitämme kesällä saamastamme virvoituksesta, kauniista luonnosta ja sen antimista, hengellisistä juhlista, ystävien ja sukulaisten tapaamisesta. Kiitos myös isiemme maasta ja sen kansasta, johon saamme kuulua. Kiitämme sinua myös tästä veljes-ja sisarusyhteydestä. Saamme olla kaikki sinun lapsiasi. Kiitämme myös nuorisotila Katiskasta, joka pian taas avaa ovensa. Ole meitä johdattamassa ja siunaamassa tässä hetkessä ja kaikessa, mitä tapahtuu vielä tänä kesänä ja syksynä. Näytä meille tiesi ja anna rohkeus kulkea sitä. Ole joka hetki voimamme, ilomme ja lohduttajamme. Aamen.”

”Nyt annan puheenvuoron sinulle Matti, ole hyvä.” ”Kiitos Abe”, Matti sanoi. ”Nyt siirrymme tämän kokoontumisen aiheeseen, jonka sain näkemäni unen ja löytämieni raamatunkohtien kautta. Olen pyytänyt etukäteen Abea tuomaan tähän aiheeseen oman antinsa.”

”Niin, näin viime viikolla pitkän unen (katso edellinen viikon saarna), jossa Hesingistä kohti pohjoista vaelsi suuri joukko omaisuutensa ja kotinsa menettäneitä ryysyläisiä etsien epätoivoisesti ruokaa sitä löytämättä. Osa kulkijoista lyyhistyi unessa tielle, muitten jatkaessa apaattisina matkaa. Suomen valtion tukiverkosto oli unessa romahtanut ja kansalaiset olivat jääneet vaille turvaa.

Löysin aamulla kaksi raamatunkohtaa, joissa kerrotaan nälästä. Ne ovat tässä. Luen ne ääneen.”

”Koittaa aika -- sanoo Herra Jumala -- jolloin minä lähetän maahan nälän. En leivän nälkää, en veden janoa, vaan Herran sanan kuulemisen nälän. Ihmiset hoippuvat mereltä merelle, pohjoisesta itään he harhailevat etsimässä Herran sanaa, mutta eivät löydä. Kauniit neitoset ja nuoret miehet nääntyvät niinä päivinä janoon. Nuo, jotka vannovat Samarian epäjumalan nimeen ja sanovat: "Niin totta kuin Danin jumala elää!" tai: "Kautta Beerseban pyhän matkan!" -- he kaatuvat eivätkä enää nouse.” Aamos 8:11-14.

”Kun Karitsa avasi kolmannen sinetin, kuulin kolmannen olennon sanovan:"Tule!" Siinä samassa näin mustan hevosen, ja sillä, joka istui hevosen selässä, oli kädessään vaaka. Minä kuulin äänen, joka tuntui tulevan noiden neljän olennon keskeltä, ja se sanoi: "Mitta vehnää denaarilla, ohraa kolme mittaa.* Öljyyn ja viiniin älä koske." (Denaari, tavallinen päiväpalkka, oli ennustuksen mukaan riittävä vain yhteen mittaan eli yhden ihmisen päiväannokseen vehnää.) Ilm 6:5-6.

”Nyt kysyisin sinulta Abe, mitä nuo kohdat kertovat sinulle? Ja ovatko ne ajankohtaisia Suomessa?” Abe vastasi: ” Merkillistä, ja toisaalta ei niinkään merkillistä. Olen huomannut joskus ennenkin, että jotkut raamatunkohdat ja asiat tulevat samanaikaisesti useamman ihmisen eteen. Niin kävi nytkin. Tarkoitan nälkää, hengellistä nälkää ja ruumiin tarpeita koskevaa nälkää. Unet ja sanomat tulee tietenkin tutkia Raamatulla, ovatko ne linjassa sen ilmoituksen kanssa. Minusta vaikuttaa siltä, että nälkä on tulossa.”

Nyt kysyi Oiva: ”Mitä mahtavat tarkoittaa nuo profeetta Amoksen sanat kadonneesta Jumalan sanasta?”

”Koetan vastata”, sanoi Abe. ”Raamatun mukaan Jumala ei muutu. Hän on ajasta aikaan sama. Hänen ajatuksensa meitä kohtaan eivät muutu. Hän rakastaa syntistä, mutta vihaa syntiä. Hän muistuttaa ihmisiä heidän synneistään monta kertaa eri tavoin.

Jos kansa ei tee parannusta, seuraava kuritus on entistä kovempi. Lopulta kansan syntivelka tulee täyteen ja Jumala hävittää sen maan päältä. Näin Jumala on tehnyt historian kuluessa monille kansoille. Sama Jumalan laki koskee meitäkin. Löysin toisen maaimansodan ajalta kirjoituksen, jossa tämä koston laki on esillä.

Se on arkkipiispa Aleksi Leinosen hartauskirjasta ” Tule Herra, muuten hukumme” Siinä kerrotaan Suomen kansaa uhkaavasta Jumalan kostosta, joka kohtaa tätä kansaa väjäämättä, ellei se tee parannusta ja pakene Jeesuksen Kristuksen veren suojaan. -Mitä kylvit Suomi, sitä niitit. Matti on monistanut teille jokaiselle tämän kirjoituksen, ja tässä se on:”

Piiriin kokoontuneet lukivat tekstin hiljaisuuden vallitessa.”Kauheaa!” huudahti teni-ikäisen tytön Marjan äiti. ”Eihän Jumala voi olla näin julma!” Kaikki katsoivat Marjan äitiä, mutta sitten hänen tyttärensä Marja sanoi:”Äiti, minun sydämeni alkoi laulaa lukiessani piispan hartauden. Koston on tultava. Muuten syyttä kärsivä ei saisi hyvitystä, niin kuin minä.” Marjan äiti oli entistä kauhistuneemman näköinen: ”Sinäkö, minun suloinen tyttäreni janoaisit Jumalaa kostamaan kokemasi vääryydet? Että Jumala tappaisi sinua vahingoittaneet?”

”Äiti, muistatko, että kun minut houkuteltiin kaupungille, juotettiin humalan ja raiskattiin, minä sisäisesti kuolin ja menetin uskoni ihmisiin ja seurakuntaan, jonka petolliset isoset olivat virittäneet minulle ansan. Minä oli mykkänä vihasta, myös Jumalaa kohtaan, joka salli tuon kaiken tapahtua.”

” Jumala kuitenkin armossaan sulatti vihani ja katkeruuteni Matin ja Riitan kautta. Heiltä sai kokea varauksetonta ja rikkomuksensa tunnustavien ihmisten armahtavaa rakkautta. En sellaista tekopyhää ja kaksinaismoralistista hymistelyä, joka tuntuu vaivaavan niin monia kristityiksi itseään nimittäviä. Jeesus armahti minut ja sain jättää myös koston ajatuksistani ja sydämestäni hänelle. Silti tiedän, että hän tulee kerran kostamaan kaiken pahan, jota ei ole tuotu parannuksessa Jeesuksen sovintoveren sovitettavaksi.

Vanhurskaus ja oikeudenmukainen tuomio tullaan kerran lausumaan ja panemaan toimeen.”

”Ellei niin olisi, elämä olisi aivan toivotonta. Rikoksia saisi tehtailla ja heikkoja sortaa loppumattomiin ilman pelkoa rangaistuksesta.”

” Mutta Marja, mitä sellaista pahaa Amoksen aikana sitten tapahtui?” ”Minä ehdin jo katsoa”, vastasi Marja äidilleen. ” Luen sinulle Amoksen kirjan luvusta 8 jakeet 4-6: ” Kuulkaa tätä, te jotka poljette vähävaraisia ja ajatte maaseudun köyhät perikatoon! Te sanotte: "Milloin päättyy uudenkuun juhla, että saamme myydä viljaa, milloin sapatti, että saamme avata varastot? Silloin voimme taas pienentää mittaa, suurentaa hintaa ja pettää väärällä vaa'alla. Näin saamme varattomat valtaamme rahalla ja köyhät kenkäparin hinnalla. Ja akanatkin myymme jyvinä!"

” Eihän nyt Suomessa tehdä niin?” kysyi Marjan äiti. Marja vastasi:” Eräs opettaja koulussa esitti meille laskelman. Hänen palkkansa ennen Suomen Eu:hun ja Euroon liittymistä oli 13 000 markkaa, ja kuppi kahvia maksoi markan. Liittymisen jälkeen hänen palkkansa oli noin 2200 euroa, ja kuppi kahvia maksoi 1 euron. Mitä? Kahvikupin hinta oli yhdessä yössä liki kuusinkertaistunut! Nyt opettajan palkka on noin 2500 euroa, ja kahvikupin hinta on 3-4 euroa.”

”Opettaja kertoi myös, esimerkin suuren marketin sisäänostohinnoista. Kauppa tarjosi toissasyksynä viljelijälle perunakilosta 30 senttiä. Marketissa se maksaa 4-5 kertaa enemmän. Leipävehnäkilosta viljelijä sai vuonna 2022 21 senttiä ja kaurasta 18 senttiä. Paljonko maksaa leipä kaupassa? Erään tunnetun leipomon leipien hinnat lähestyvät marketissa kymmentä euroa kilo. Ja mistä johtuu, että niin moni maatila vuosittain lopettaa? Kuka meidät pian ruokkii, jos maailma suistuu elintarvikekriisiin kuivuuden tai sodan vuoksi? ”

”Opettaja muistutti myös, miten Suomen valtio on ottanut velkaa jo toista sataa miljardia euroa. Äiti, tämän vastuuttoman yli varojen elämisen joutuvat maksamaan sinun lapsesi ja lapsesi lapset.”

”Anteeksi, mutta entä minun kysymykseni kadonneesta Jumalan sanasta?” muistutti Oiva. ” Niin, katsohan”, vastasi Abe. ” Näetkö, millaisia nuo Jumalan sanan etsijät olivat? Ketä he jumalanaan palvoivat?” ”Katson”, vastasi Oiva: ”Danin jumalaa ja Beerseban jumalaa.” ”Aivan”, vastasi Abe. Ja huomaat, että Jumala sanoo profeetta Amoksen kautta Jumalan sanan katoamisen koskevan juuri heitä, epäjumalien palvojia.”

Matti sanoi nyt: ” Ehdottaisin, että pidetään tässä kohtaa lyhyt kahvi-ja teetauko. Jatketaan sitten raamatuntutkimista ja edetään rukoushetkeen.”

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 30.7.2023

Nälkä

"Hyvänen aika!" Matti havahtui uniltaan kesken yön. "Nälkä!" Miksi hän oli nähnyt tuollaista unta? Uni oli ollut elävä ja selkeä. Siinä oli kävellyt valtatiellä pohjoista kohti miehiä ja naisia, nuoria ja vanhoja. Joillain oli ollut yllään kuluneet lenkkarit ja lepattava tuulipuku, joillain reppu selässä ja resuiset juhlakengät jaloissa, ryppyisen ja likaantuneen puvun takin kyynärpäät rispaantuneina. Toiset olivat vetäneet perässään kärrejä joissa lapsi tai kaksi. Oli kulkijoissa näkynyt polkupyörällä ajaviakin, hitaasti ja pysähdellen.Yhteistä kaikille vaeltajille olivat olivat olleet kapeiksi uurtuneet kasvot ja ilme, väsynyt ja toivottomuutta enteilevä.

Kulkijoiden joukkoon oli liittynyt sivuteiltä ihmisiä. Matti ymmärsi unen kulkijoiden etsivän syötävää tai edes jotain ruoan murenta. He olivat kulkeneet päiväkausia Helsingistä kohti pohjoista. Useimmilla ei ollut muuta omaisuutta kuin vaatteet yllään, joillain jokunen euro sukanvarsisäästöjä. He olivat menettäneet luottotietonsa ja asuntonsa. Työtä ei ollut eikä kaupoissa olisi ollut enää juuri ostettavaakaan. Liikkeiden hyllyt pääkaupungissa olivat ammottaneet tyhjyyttään.

Unesta herännyt Matti muisti nyt tv-dokumentin Neuvostoliiton romahduksesta. Se kertoi epätoivosta, mihin elämisen rahoituksen yhtäkkinen loppuminen oli syössyt kansalaiset. Ainoita tapoja ansaita oli mennä torille ja yrittää vaihtaa omaisuuttaan johonkin mitä tarvitsi.

Kertoiko Matin uni samankaltaisesta tilanteesta Suomessa? Voisiko Suomen valtio todella romahtaa ja sosiaaliturva lakata toimimasta? Olisiko mahdollista, että ruokakuljetukset kauppoihin jäisivät tulematta ja talojen lämmitys ja vesihuolto lakkaisivat toimimasta. Kuinka moni voisi menettää työnsä ja toimeentulonsa ja tulla häädetyksi kadulle velat niskassaan?

Matti nukahti uudelleen ja uni jatkui. Näkymä tien varressa muuttui syksyiseksi ja alkoi sataa lunta. Kulkijoiden jalat painuivat pehmeään nuoskaan. Näki, että heillä oli kylmä. Jotkin kaatuivat ja jäivät tielle makaamaan. Muut sivuuttivat heidät välinpitämättömästi ohi kulkien.

Tien varrella näkyi huoltoasema. Se oli valaistu, mutta kun joku pääsi sinne asti,näki hän viimeisten ruoka-annosten olevan jaossa. Kyynärpäitään jonossa käyttäen yksi tulija sai eteensä lautasellisen keittoa. Hän tarjosi maksuksi viittätoista euroa. Keitosta pyydettiin kuitenkin 200 euron rahaa ja annos jäi ostamatta. Aseman ruokamarketin hyllyt olivat tyhjät. Sisäänpyrkijät kyselivät toisiltaan oliko kellään maalaisserkkua tai tiedossa maalaistaloa josta saisi ostaa ruokaa tehtyä työtä vastaan. Kukaan ei tiennyt.

Matti heräsi aamulla muistaen yhä yöllä näkemänsä unen. Hän otti esiin kännykkänsä ja sieltä raamattuhakuohjelman ja kirjoitti haun:nälkä. Löytyi kohta profeetta Amoksen kirjasta:

”Koittaa aika -- sanoo Herra Jumala -- jolloin minä lähetän maahan nälän. En leivän nälkää, en veden janoa, vaan Herran sanan kuulemisen nälän. Ihmiset hoippuvat mereltä merelle, pohjoisesta itään he harhailevat etsimässä Herran sanaa, mutta eivät löydä. Kauniit neitoset ja nuoret miehet nääntyvät niinä päivinä janoon. Nuo, jotka vannovat Samarian epäjumalan nimeen ja sanovat: "Niin totta kuin Danin jumala elää!" tai: "Kautta Beerseban pyhän matkan!" -- he kaatuvat eivätkä enää nouse.” Aamos 8:11-14.

Sitten Matti muisti Uudessa Testamentissa käytettävän rahayksikön denari. Se oli työläisen päiväpalkka. Matti teki haun:denari. Löytyi Ilmestyskirjan kohta, jossa kerrottiin elintarvikkeiden kallistumisesta.

”Kun Karitsa avasi kolmannen sinetin, kuulin kolmannen olennon sanovan:"Tule!" Siinä samassa näin mustan hevosen, ja sillä, joka istui hevosen selässä, oli kädessään vaaka. Minä kuulin äänen, joka tuntui tulevan noiden neljän olennon keskeltä, ja se sanoi: "Mitta vehnää denaarilla, ohraa kolme mittaa.* Öljyyn ja viiniin älä koske." (Denaari, tavallinen päiväpalkka, oli ennustuksen mukaan riittävä vain yhteen mittaan eli yhden ihmisen päiväannokseen vehnää.) Ilm 6:5-6.

Matti ajatteli:"Näistä kahdenlaisesta nälästä, Jumalan sanan nälästä ja leivän nälästä täytyy puhua seuraavassa rukouspiirin kokoontumisessa. Aiheet ovat ajankohtaisia. Kirjoitan tästä myös Abelle. Ehkä hän pystyy jälleen olemaan mukana Helsingistä käsin etäyhteyden kautta."

Pekka Päivärinta

Viikon saarna jää kesätauolle. Seuraava viikon saarna 30.7.2023

Heinäkuun ajaksi jätän esiin mietittäväksi ja rukoiltavaksi Jumalan taisteluvarustuksen, jonka apostoli Paavali tuo ilmi Efesolaiskirjeen luvussa 6.

Niin myös virren 385, joka näkyy tämän tekstin oikealla puolella.

10 Lopuksi: vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä. [2. Tim. 2:1]

11 Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. [Room. 13:12+ : Ef. 4:27+]

12 Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan. [Ef. 2:2]

13 Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen.

14 Seiskää lujina! Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan [Jes. 11:5]

15 ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia. [Jes. 52:7]

16 Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet. [1. Joh. 5:4]

17 Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana. [Hepr. 4:12; Ilm. 1:16]

18 Tehkää tämä kaikki rukoillen ja anoen. Rukoilkaa joka hetki Hengen antamin voimin. Pysykää valveilla ja rukoilkaa hellittämättä kaikkien pyhien puolesta.

Siunattua sydänkesää!

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 18.6.2023

Lepoon

Abe, raamattupiirin vetäjä Matin vanha rippipappi kirjoitti tälle sähköpostia viikolla ennen juhannusta. Matti hyvä, toivottavasti olet saanut olla terveenä ja vaimosi Riitta myös. Terveydelle on hyvä että pääsee välillä irtaantumaan elämän välillä haastavistakin arkirutiineista ja saa levätä.

Toivon, että teillä kahdella olisi tilaisuus tällaiseen hetkeen Suomen suloisen suven aikana. Mainitsit joskus aikeesta vuokrata mökki tai asuntoauto. Hyviä ideoita. Ehkä olet toteuttanut jomman kumman niistä ja lepäilette nyt luonnon helmassa tai nautitte karavaanarielämästä. Raamatun mukaan ihminen on kokonaisuus, yhtä aikaa henki, sielu ja ruumis eli keho. Koko ihminen tarvitsee virkistystä.

Jospa löydätte tienne myös johonkin kristilliseen kesäjuhlaan. Sellaisessahan mekin tapasimme muutama vuosi sitten. Jeesuksella on teille varattuna uutta voimaa ja hänen armonsa on joka aamu uusi. ”Joka aamu Herran armo on uusi, suuri on hänen uskollisuutensa.” Valitusvirret 3:23. Saatte levätä Jeesuksen täytetyn työn varassa varmoina hänen huolenpidostaan.

Ehkä hän haluaa antaa teille myös jonkun uuden hengellisen lahjan. Hän on rikas antaja jokaiselle, joka pyytää häntä avukseen. Haluan ystävällisesti muistutta teitä 1. Korinttilaiskirjeen luvusta 12 ja sen tarjoamista uusista mahdollisuuksista. ”Hän antaa Hengen ilmetä itse kussakin erityisellä tavalla, yhteiseksi hyödyksi. Yhden ja saman Hengen voimasta toinen saa kyvyn jakaa viisautta, toinen kyvyn jakaa tietoa, toiselle sama Henki suo uskon voiman, toiselle parantamisen lahjan.”

Älkää vain ottako missään tapauksessa tätä kehotustani vaatimuksena. Vaan olkaa vapaita lepäämään. Sen minkä Jeesus haluaa lahjoittaa, tulkoon se teitä vastaan kuin lempeä kesäaamun koitto, luonnollisesti ja vailla mitään ahdistavaa pakkoa. Jeesuksen rakkaus karkottaa kaiken pelon,myös vaatimusten, suoritusten ja epäonnistumisen pelon.”Sellainen kuin Jeesus on, sellaisia olemme mekin tässä maailmassa. Pelkoa ei rakkaudessa ole.1.Joh.4:17. [1. Joh. 2:28, 3:21; Jaak. 2:13].

Minä vaimoni kanssa, vaikka vanhoja jo olemme, lähdemme käymään Israelissa. Siellä on kesällä kuuma, mutta me molemmat oikeastaan nautimme siitä. Kerrankin on sellaista, ettei palele. Käymme siellä paitsi Jerusalemissa, myös Karmel-vuorella sijaitsevassa KehilatHaKarmel-seurakunnassa. Se on Jeesukseen uskovien juutalaisten ja arabien yhteinen seurakunta. Olimme kerran mukana sen sapattipalveluksessa ja kirkkokahveilla sen jälkeen. Seurakuntaan kuuluu ihmisiä eri kulttuureista ja heimoista ja kansoista. Oli kuin ennakkoa siitä mitä taivaallisessa Jerusalemissa nähdään.

”He veisasivat uutta virttä, sanoen: "Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista .” Ilm.5:9, 7:9-10.

Siunattua ja todella virkistävää lepoa Matti sinulle ja vaimollesi Riitalle.

Lämpimin kesäterveisin Helsingistä

Abe ja Elvi

Pekka Päivärinta

Kuplista

Juha jatkoi Katiska-nuorisotilan kesäraamiksen opetushetkeä. Kuplat, hän sanoi. Mitä teille tulee sanasta mieleen? 12-vuotias Arvo sanoi heti: saippuakuplat tai kuplat järvessä kun siihen sukeltaa. Elvi jatkoi: minulle tulee mieleen somekuplat. Aivan, vastasi Juha. Kuplat eristävät niiden sisällön ympäristöstä ja niiden sisältä katsottuna ympäröivä maailma näyttää vääristyneeltä.

Mitä ajattelette somesta? Onko sen käyttämisessä kuplaantumisen vaaraa? Ei välttämättä, jos ymmärtää esimerkiksi Facebookin algoritmien toimintaperiaatteen, sanoi nyt Virve. Kerropa meille niistä, pyysi evankelista Juha. No, esimerkiksi, jos etisit fesesestä keskustelua hammastahnojen vaikutuksista, alat saada sieltä samanaiheisia tuloksia. Sama koskee googlea ja monia muita haku-ja somealustoja. Algoritmien tarkoitus on kaupallinen. Olet pian hammastahnakuplassa.

Se on juuri noin, totesi Juha. Mutta toimivat algoritmit muissakin hauissa. Jos teet hakuja, joissa etsitään selifieitä käsitteleviä asioita tai vaikkapa sukupuoleen tai sukupuolen vaihtamiseen liittyviä hakuja, alat saada niitä yhä enemmän. Pian saatat olla mukana ryhmässä, jossa keskitytään ulkonäköön ja sukupuoleen. Algortimi synnyttää kuplaharhan, ellei pidä varaansa. Kun samanmielisiltä vaikuttavat teini-ikäiset juttuvat esimerkiksi sukupuolikuplaan, saattaa syntyä ryhmäpaine sukupuolen vaihtamiseen. Ei tajuta sitä, että fantasiointi ja itsensä etsiminen kuuluu teini-ikään.Aikuistuessa useimmat päätyvät pitämään biologista sukupuoltaan omanaan. Saattaa olla vaarallista jäädä samanmielisten luomaan teiniharhaan, on se mikä hyvänsä.

Kupla saattaa olla myös epäraittiin hengellisyyden muoto, jossa uskoa mitataan menestyksellä. Pelastus pitää ansaita. Se ei olekaan enää Jumalan armolahja, jonka Jeesus valmisti ristillä kuollessaan syntiemme sovitukseksi. Tällainen menestysteologinen harha saattaa rampauttaa ihmisen sisintä pahastikin, ja ihminen palaa loppuun ja masentuu, kun kaikki sairaudet eivät paranekaan, eivätkä kaikki ongelmat suostu ratkeamaan, Juha jatkoi vielä.

” Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja"Ef.2:8.

Tämä on hyvä aina muistaa, jatkoi Juha. Joka aamu kannattaa rukoilla Jeesukselta ja Pyhältä Hengeltä viisautta ja kärsivällisyyttä sen päivän haasteisiin. Hän on totuuden Henki.Totuuden Henki johdattaa teidät kaikkeen totuuteen.  Joh.16:13.

Saatana on valehtelija, ja ihmismieli häilyy sinne tänne ja on eksytettävissä. Mutta Pyhä Henki on voiman, rakkauden ja terveen harkinnan henki. Hän opastaa ja varjelee Jeesukseen uskovia lähtemästä mukaan eksytyksiin  jatkoi Juha puhettaan.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 4.6.2023

Katiskan raamiksessa

Kesä oli tullut kohisten. Valkolatvatuomet kukkivat, omenapuut availivat kukintojaan ja koivut olivat heränneet tuomaan esiin hauraita lehtiään. Suvivirsi kaikui joidenkin koulujen kevätjuhlissa loman alkamisen merkiksi, toisten koulujen juhlat etenivät ilman tuota 1700-luvulta lähtien virsikirjassa viipynyttä kiitosrukousta. Opettajat pääsivät lähtemään ansaitsemalleen lomalle lepäämään vaativan koulutyön rasituksista.

Poliisit varoittelivat vanhempia lasten kesänalun ryyppäjäisistä ja kehottivat heitä valvomaan lastensa menemisiä ja kantamaan kasvatusvastuutaan.

Nuorisotila Katiskassa kokoontui sen ensimmäinen kesäraamis. Sitä oli pitämässä evankelista Juha. Paikalle oli tullut kymmenisen teini-ikäistä ja nuorta aikuista. Nuorin osallistuja oli 12-vuotias Arvo ja vanhin 21 vuoden ikäinen Elvi.

”Rakkaat nuoret”, aloitti Juha. ”Kiitos kun tulitte. Olette kaikki lämpimästi tervetulleita. Tämä raamis kestää puolitoista tuntia, mutta mikään pakko ei sido teitä olemaan mukana koko aikaa. Olkaa vapaita. Tänään käsittelemme Jumalan luomistyötä. Nyt hiljennymme rukoukseen. Rakas Jeesus, rakas Pyhä Henki, vain sinä voit antaa meille ymmärryksen käsittää sinun sanaasi Raamattua. Pyydämme sinua avaamaan mielemme ja sydämmme kuulemaan ja ymmärtämään sinun puhettasi. Aamen.”

Katiskassa oli valmiina pino Raamattuja. Osa raamikseen tulleista otti siitä kirjan, osalla oli mukana oma Raamattu. Kun kaikki olivat valmiina, Juha kehotti kaikkia avaamaan sen 1. Mooseksen kirjan luvusta 1 ja pyysi Elviä lukemaan ääneen jakeet 26 ja 27. Elvi luki:

”Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu." 27 Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.”

Juha puhui nyt. ”Osa teistä on kuullut tämän kohdan jo Katiska-illoissa. Se on kuitenkin niin tärkeä, että se on hyvä lukea kotona joka päivä. Miksi? Siksi, että se kertoo keitä olemme, ja kuka on meidät luonut. Emme ole vailla tarkoitusta olevia sattuman tuotoksia, joiden kohtalona on kadota kerran tyhjyyteen. Ei, meidän alkummme on Luojassa, joka rakastaa meitä. Arvomme on mittaamaton. Me olemme Jumalan sukua. Se kerrotaan myös Uudessa Testamentissa.

Luetaan nyt Apostolien teoista Uudesta testamentista, luvusta 17, jakeet 26-29. Juha luki ääneen:

”26 Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat, 27 jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet. Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä. 28 hänessä me elämme, liikumme ja olemme. Ovathan muutamat teidän runoilijannekin sanoneet: 'Me olemme myös hänen sukuaan.' 29 Koska me siis olemme Jumalan sukua, meidän ei pidä luulla, että jumaluus olisi samankaltainen kuin kulta, hopea tai kivi, kuin ihmisen mielikuvituksen ja taidon luomus.”

Juha jatkoi: ”Meidän Jumalamme ei ole kivipaasi tai ihmisten veistämä patsas. Meidän Jumalamme hepreankielinen nimi tarkoittaa: ” Minä olen.” Hän on koko universumin Luoja. Hän on todellinen Isämme. Jeesus Kristus, hänen Poikansa on verellään lunastanut meidät vapaiksi synnin, kuoleman ja saatanan vallasta ja siirtänyt meidän Isänsä valtakuntaan. Katsotaan Kolossalaiskirjeen luvusta 1 jakeet 12-14. Voisiko Tiina lukea kohdan ääneen.” Tiina luki.

”Kiittäkää iloiten Isää, joka on tehnyt teidät kelvollisiksi saamaan pyhille kuuluvan perintöosan valon valtakunnasta. 13 Hän on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan,14 hänen, joka on meidän lunastuksemme, syntiemme anteeksianto.”

Juha jatkoi: ”Olemme todella taivaallisen Isän lapsia ja kuulumme hänen perheväkeensä Jeesuksen uhriverellä lunastettuina. Tämän me ymmärrämme ja omistamme häneltä saadun Pyhän Hengen opettamina ja vakuuttamina, eikö niin?”

Kaikki paitsi Virve ja Matias nyökkäsivät. Virve kysyi: ” Minä en oikein ymmärrä. Mielessäni välähtelee aina välillä koulun biologian tuntien opetus kehitysopista. Sen mukaan maailma on syntynyt alkuräjähdyksessä ja elämä sattumanvaraisten mutaatioiden kautta. Elämä on kehtittynyt vuosimiljardien kautta siihen muotoon missä se nyt on. Kouluopetus on ristiriidassa Raamatun opetuksen kanssa.” Olet oikeassa Virve. Ajatteletko sinä samaa, Matias? Matias nyökkäsi.

”Voin sanoa teille aivan varmana tosiasiana, että kouluissa opetetaan tässä asiassa paikkansapitämättömästi. Jollain raamiskerralla voidaan keskittyä näihin asioihin, mutta nyt otan esiin vain yhden tosiasian, joka jo yksin kumoaa kehitysopin vuosimiljardit. Tämä tosiasia on, että perimämme, ja kaikkien elollisten perimä, DNA, rappeutuu koko ajan, ei kehity paremmaksi. Se johtuu sukusoluihn kertyvistä haitallisista mutaatioista. Niitä joka sukupolvi tuottaa lisää. Ihmisten perimä on jo niin rappeutunut, että jo alle kymmenen sukupolven kuluttua seuraa väistämättä ihmiskunnan joukkokato. Se on fakta, jonka todisteet voin näyttää teille myöhemmin. Viittaan nyt vain maailmankuulun professori J.C. Sanfordin kirjaan Eliömaailma rappeutuu.

Tämän rappeutumisen alkuhetki voidaan laskea perimää tutkien, eikä se ole kuin noin 6000 tuhannen vuoden takana. Sama koskee kaikkia maaeläimiä. Tämä tulos saatiin noin vuonna 2018.Matias ja Virve katsoivat Juhaa epäuskoisen näköisenä. Juha hymyili. ”Meillä taitaa olla paljon keskusteltavaa?” Nuoret nyökkäsivät.

” Nyt palaamme tämän illan aiheeseen, vaikka Virven ja Matiaksen kysymykset liittyvät siihen kyllä. Mutta me Kristuksen seurakunnassa lähdemme siitä, että Raamattu pitää paikkansa. Jos ei niin olisi, Raamattu ja koko usko Jeesukseen muuttuisi uskomuksiksi, joilla ei olisi paljoakaan merkitystä.

Jumalamme haluaa olla meihin joka päivä yhteydessä persoonallisesti, kuhunkin erikseen. Hän on Isä, joka on kiinnostunut meidän jokaisesta ajatuksestammekin. Päämme hiuksetkin hän laskee joka päivä. Katsotaanpa tätä kohtaa Matteuksen evankeliumin luvusta 10 jakeesta 30. Siellä Jeesus sanoo:” Teidän jokainen hiuskarvannekin on laskettu.”

Juha seurasi raamislaisten ilmeitä kun he lukivat kohtia Jumalan sanasta. Ilmeet vaihtelivat iloisesta löytämisestä ja oivaltamisesta hämmennyksen sekaiseen pohdintaan. Juha hymyili ja sanoi: ” Kysykää aina rohkeasti kun mieli tekee.” Elvi viittasi ja sanoi: ” On niin ihmeellistä ajatella, että Jumala on Isäni ja välittää minusta näin paljon. Miten saisin pidettyä sen mielessäni? Aina välillä meinaa iskeä alakulo ja ankeus kun elämän haasteet kaatuvat niskaan.”

Juha vastasi: ” Elvi kallis, siksi kannattaa lukea samoja rohkaisevia kohtia Raamatusta uudestaan ja uudestaan, ja alleviivata ne, vaikkapa punaisella tai muulla värillä samalla pyytäen Pyhää Henkeä painamaan nuo kohdat sydämeen.” ” Mutta eikö alleviivaaminen ole Raamatun sotkemista?” ”Monet raamatunlukijat tekevät niin. Siksi uskoisin, ettei se ole sotkemista, vaan se on yksi tapa helpottaa mieleenpainamista ja kohdan löytämistä uudelleen.” Elvi nyökkäsi.

Juha jatkoi opetustaaan Jumalan luomistyöstä. Hän totesi myös aikovansa jossain raamiksessa tuoda esiin muun muassa erään tunnetun feministin Judit Butlerin näkemyksiä, jotka liittyvät hänen ideologiseen taisteluunsa kristinuskon näkemyksiä vastaan. ”Vankka raamatuntuntemus on paras suoja totuudenvastaisia näkemyksiä kohdattaessa”, Juha sanoi.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 28.5.2023

Katiska jää kesätauolle jatkoa edellisiin viikon saarnoihin

”Kalliit lapset ja nuoret, te olette tehneet työtä ja taistelleetkin Katiskan ja sen toiminnan turvaamiseksi. Olette myös lähteneet rohkeasti puolustamaan Pyhän Hengen innoittamana ihmisyyttä ja sen perustaa, joka on Jumalan luomistyössä. Hän loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Olette kokeneet hengellisen heräämisen ja näin Jeesus Kristus, Pyhän Hengen lähettäjä, on teitä sitten johdattanut. Olette lähteneet myös julkisesti protestoimaan marssimalla koulujen edessä terveen ihmisyyden puolustamiseksi, joka on tässä ajassa juuri nyt keskeinen tehtävä.

Tässä paikassa, Katiskassa, joka on tarkoitettu varhaisnuorten, nuorten ja nuorten aikuisten kohtaamispaikaksi, olette saaneet kuulla Juhan julistamana armahtavasta Jumalasta. Jumalasta, joka rakastaa ehdoitta, joka ottaa väsyneen ja itsensä epävarmaksi tai epäonnistuneeksi kokevan ihmisen syliinsä. Jeesuksesta Kristuksesta, joka on täynnä laupeutta ja anteeksiantamusta, valmiina jaettavaksi janoisille. Hänestä, joka eheyttää, parantaa, vapahtaa, puhdistaa, antaa uuden alun, antaa uuden ihmisyyden, joka johtaa turvallisesti eteenpäin, tyttönä ja poikana, miehenä ja naisena.

Jumalan Henki, Pyhä Henki on varustanut teidät voimalla ja viisaudella taistelemaan harhoja vastaan, joilla koetetaan hämmentää ja tuhota kasva sukupolvi valehdellen heille supuolten moninaisuudesta, ja että olemme eläimiä ja ettei Jumalaa ole, eikä hyvää eikä pahaa, että ihminen on oman itsensä herra. Te olette lähteneet liikkeelle puolustamaan koululaisten oikeutta kuulla totuus ihmisyydestä.Jumalan luomistyössä määräämä biologinen totuus on, että on vain kaksi sukupuolta, mies ja nainen, ja että ihmisen sukusolujen yhtyessä alkaa välittömästi kasvu joko tytöksi tai pojaksi, mieheksi tai naiseksi. Sukupuoli on syvällä ihmisyyden ytimessä ja se on suunnattomasti enemmän kuin kuollut seksi, jota tässä haureuden täyttämässä ajassa korostetaan.

Sukupuoli ei ole kielellinen konstruktio, niin kuin valheellisesti väitetään. Ei, äidin kohdussaa kasvavan lapsen biologiaan, hänen fyysiseen ja henkiseen olemukseensa ja ominaisuuksiinsa rakentuu joka solussa naiseus tai mieheys, joka ilmenee lapsen synnyttyä itse kussakin ainutlaatuisella tavalla hänen kasvaessaan kohti aikuisuutta. Jumala tahtoo, että te ja kaikki muut ihmiset, tytöt ja pojat, miehet ja naiset saatte iloita ja riemuita siitä,että olette joko tyttöjä tai poikia, miehiä tai naisia. Normaalissa perheessä äiti hoivaa lapsiaan äidinvaiston saattelemana ja perheen isä miehenvaiston ohjaamana tukee ja puolustaa perhettään.

Tässä maailmassa on käynnissä sota ihmisyyttä ja Jumalan tuntemista vastaan. Paholainen tietää, että sukupuoleen ja seksuaalisuuteen ja perheeseen liittyvät elämänalueet ovat kaikkein herkimpiä ja haavoittuvimpia. Siksi se koettaa valheillaan sekoittaa ihmisten mielet ja hävittää mieheyden ja naiseuden ja turvalliset perheet, jossa lapset saavat kasvaa suojassa. Synti ja sen herättämä syyllisyys on paholaisen lyömäase. Se koettaa saada ihmiset valtaansa ja kokemaan vihaa Jumalaa kohtaan, ettei hänen puoleensa käännyttäisi, Jumalan, jonka sydän on todellisuudessa täynnä halua armahtaa, hoitaa ja parantaa ja ohjata elämän tielle jokainen ihminen. Se tie vie kerran taivaan kotiin saakka. Siksi meille on annettu syntisten Vapahtaja, Jeesus Kristus.

Kalliit Katiskan nuoret, jatkakaa luottavasti rukoillen työtä tämän kaupungin lasten ja nuorten pelastamiseksi valheilta, jotka herättävät heissä syvää ahdistusta ja pahaa oloa. Rukoilkaa, tutkikaa Jumalan sanaa, olkaa rohkeasti liikkeellä. Tämä tila, jossa nyt olemme, kustannetaan tästä lähtien Katiska ry:n toimesta. Seurakunta ei katsonut mahdolliseksi enää pitää sitä yllä. Syyt tiedätte. Ne ovat tulleet julki. Yhdistykseemme on liittynyt jo liki sata jäsentä ja talkoita ja myyjäisiä on järjestetty. Alku näyttää lupaavalta. Kun kesätauon jälkeen aloitamme uuden toimintakauden, saamme tehdä sen luottaen uskomme alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen Kristukseen, joka on antanut meille myös Pyhän Henkensä viisaudeksi, innoittajaksi ja voimaksi tiellemme kristittyinä.

Kesätauon aikanakin täällä päivystää joku Katiskan vastuutiimistä ja myös raamattupiiri kokoontuu täällä joka viikko. Teitä ei jätetä yksin. Mutta nyt on aika hengähtää ja virkistyä Suomen kestästä iloiten. Vielä tähän puheeni loppuun liitän sanan Raamatusta, profetta Sakarjan kirjan toisesta luvusta.

”Minä olen tulimuuri sen ympärillä -- sanoo Herra -- ja asun sen keskellä täydessä kirkkaudessani.”

Herra Jesus Kristus ja Hänen Pyhä Henkensä ja Sanansa Raamattu on suojaava tulimuuri meidän ympärillämme jokaisena hetkenä. Herran Jeesuksen Kristuksen armo, Isän Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon meidän kaikkien kanssa. Aamen.”

Näihin sanoihin päätti Katiska ry:n johtokunnan puheenjohtaja, kirkkoherra, puheensa Katiskan kevätkauden päätösjuhlassa.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 21.5.2023

Israel on yhä Jumalan silmäterä

Aben päiväkirjasta

pe 24 maaliskuuta

Tänään olen koettanut valmistella raamattutuntia ensi viikon lähetyspiiriä varten. Ei se vielä vaikuta valmiilta. On vaikea koota yhteen puolen tunnin opetukseen asioita ja tapahtumia, joiden aikajänne on tuhansia vuosia. Mutta olen ainakin yrittänyt.

Israelin valtion uudelleen perustaminen vuosituhansien jälkeen vuonna 1948 jKr. on suuri ihme. Se on kuitenkin ennustettu Raamatussa jo tuhansia vuosia sitten. Jeesus sanoo: ”Vieraat kansat polkevat Jerusalemia, kunnes niille annettu aika täyttyy.”Lk.21:24.

Yksi nykyisen Israelin valtion perustajaisistä, Chaim Weizman, on sanonut:”Ollakseen realisti Israelissa, täytyy uskoa ihmeisiin.”

Eräs ihme tapahtui Jom Kippur-sodan aikana vuonna 1973 Golanin kukkuloilla. Syyrian asevoimat hyökkäsivät yli tuhannella panssarivaunulla Israelin paljon pienempiä ja heikommin varustettuja joukkoja vastaan. Israelin vaunuista oli lopulta jäljellä seitsemän ja niissä seitsemän miestä. Silti Syyrian joukot perääntyivät.

Vuosia myöhemmin tavoitettiin yksi syyrialainen upseeri, joka oli sodassa toiminut syyrialaisen vaunuosaston komentajana. Hän kertoi syyrialaisten nähneen, miten valtava Israelin panssarien vyöry horisontin laidasta toiseen oli tulossa Syyrian joukkoja vastaan pölypilven noustessa niiden telaketjuista.

Eräs ihme tapahtui jokin vuosi sitten. Israelin ydintutkimuslaitosta kohti oli onnistuttu ampumaan ohjus, joka ohitti Israelin puolustusjärjestelmät. Se kuitenkin putosi räjähtämättä maahan ennen osumista kohteeseensa.

Kolmas esimerkki ihmeistä on erään israelilaisen sotilaan kertomus palestinalaisten kansannousun ajalta. Sotilas näki miten suoraan häntä kohti ammuttiin konetuliaseella vihollisen puolelta. Luodit kuitenkin kimposivat hänestä pois häntä vahingoittamatta. Sen nähdessään viholliset pakenivat.

Nykyinen Israel ei ole aloittanut yhtään sotaa. Mutta sitä vastaan on hyökätty useasti, ja siihen on kohdistettu jatkuvasti terrori-iskuja. Israelia vihataan. Miksi? Syyt vihaan eivät ole selitettävissä pelkästään inhimillisä tekijöitä tarkastelemalla.Vihassa on mukana demonisia elementtejä. Israel on kuitenkin Jumalan suojeluksessa, niin kuin Raamatussa on profetoitu jo tuhansia vuosia sitten.

Profeetta Jesajan kirjassa on tuleviin aikohin liittyvä ennustus Israelista:”Jokainen ase, joka valmistetaan sinun varallesi, on oleva tehoton.”Jes.54:17

Israelin historia alkaa siitä, kun Jumala valitsi Kaldean Ur nimisestä kaupungista miehen nimeltä Abram tuhansia vuosia sitten ja antoi hänelle nimen Abraham, joka merkitsee ” Kansanpaljouksien isä.” Hänestä Jumala sanoo näin: ”Niin minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinut ja teen sinun nimesi suureksi, ja sinä olet tuleva siunaukseksi. Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä." 1. Moos.12:2-3

Abrahamin siunaus on hänestä polveutuva Israelin kansa, jonka keskelle syntyi ihmiseksi tullut Jumala, Jeesus Kristus. Häneen uskomalla saa synnit anteeksi ja pääsee kerran taivaan kotiin. Israel tarvitsee tätä Pelastajaa samalla tavoin kuin muutkin kansat. Kauan sitten Jumala hajotti Israelin kansojen sekaan sen suurten syntien vuoksi.

Silti Jumala ei kadu Israelin kutsumista. Nyt Israelin vaivan aika on päättynyt ja Jumala kokoaa omaisuuskansaansa takaisin Israelin maaperälle. Kerran tulee päivä,jolloin koko Israelin kansa kääntyy Jeesuksen Kristuksen puoleen, ja heidän kanssaan myös Egypti ja Syyria.

”Koko Israel on pelastuva, niin kuin on kirjoitettu: -- Siionista on tuleva Pelastaja, hän poistaa jumalattomuuden Jaakobin jälkeläisistä. Ja tämä on minun liittoni heidän kanssaan: minä otan pois heidän syntinsä.” Room. 11:26-27

”Sinä päivänä on oleva valtatie Egyptistä Assuriin, ja Assur yhtyy Egyptiin ja Egypti Assuriin, ja he, Egypti ynnä Assur, palvelevat Herraa. Sinä päivänä on Israel oleva kolmantena Egyptin ja Assurin rinnalla, siunauksena keskellä maata.” Jes.19:23,24.

Kerran koittaa myös päivä, jolloin Jeesus saapuu takaisin Jerusalemiin ja astuu Öljymäelle, vastapäätä Moorian vuorta, jossa hän kerran sovitti maailman synnit. ” Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla itää kohti.” Sakarja 14:4

Psalmissa kaksi on kaikkia kansoja koskeva kehotus ja varoitus:

Herra ja hänen voideltunsa

1 Miksi kansat kapinoivat, kansakunnat juonia punovat?

2 Miksi kuninkaat nousevat kapinaan, hallitsijat liittoutuvat keskenään Herraa ja hänen voideltuaan vastaan?

3 "Me heitämme pois ikeemme, katkomme orjuuden kahleet!"

4 Hän, joka hallitsee taivaassa, nauraa, Herra pilkkaa heitä.

5 Hän puhuu heille vihassaan ja kauhistuttaa heidät kiivaudellaan:

6 "Minä itse olen asettanut kuninkaani Siioniin, pyhälle vuorelleni!"

7 Nyt kerron, mitä Herra on säätänyt. Hän sanoi minulle: "Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin.

8 Pyydä minulta, niin saat kansat perinnöksesi, ja maan ääriin ulottuu sinun valtasi.

9 Sinä alistat kansat rautaisella valtikalla, murrat ne kuin saviastiat."

10 Tulkaa siis järkiinne, kuninkaat! Ottakaa opiksenne, maan mahtavat!

11 Pelätkää Herraa, palvelkaa häntä, vaviskaa, kohottakaa hänelle riemuhuuto.

12 Tervehtikää poikaa, hänen voideltuaan, suudelkaa häntä, muuten Herra vihastuu teihin ja te suistutte tieltänne tuhoon, sillä hetkessä syttyy hänen vihansa. Hyvä on sen osa, joka turvaa häneen!

Tähän sitaattiin Raamatun Psalmien kirjasta päätän raamattuhetken.

Abe

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 14.5.2023

Abe valmistelee saarnaa

Päiväkirja

la 13 päivä

Vielä minua pyydettiin sijaistamaan. Eräs pappi oli sairastunut. Ajattelin yrittää tehdä teemallisen saarnan. Aiheena on viha. Tällaiselta saarnani näyttää tällä hetkellä.

Tänään aseet laulavat kilvan kevään muuttolintujen kanssa. Kenen aseet ja ketä kohti ja keitä vastaan ne puhuvat julki väkivaltaa, rampautumista ja kuolemaa? Aina sota puhkeaa vihollista vastaan.

Mutta miten jostain voi tulla vihamies, jota haluaa haavoittaa tai jonka elämän haluaa tuhota? Päättääkö joku vahvana itseään pitävä: haluan valloittaa, haluan ottaa itselleni sen, mikä kuuluu toiselle. Vai soditaanko vain silkan  vallanhimon sokaisemana, vai ihan  silkkaa ilkeyttään?

Voiko vihollisuuksista tulla sukupolvisia? Voiko olla ikivihollisia? Vihaan heitä koska isäni ja äitinikin tekivät niin? Sikiääkö viha samoin kuin tauti, ulkoapäin saadusta tartunnasta. Ei kai se siksi synny ja kasva, että minä olisin vihan kantaja syntymästäni asti?

Kyllä kai se on aina enemmän toisen vika että sattuu ja veri alkaa virrata? Ja siksi minulla on oikeus kostaa, eikä siinä armoa tunneta eikä anneta

Kun kostosta tulee kierre, sen ensimmäistä aiheuttajaa ja syytä ei enää muisteta. Viha, epäluulo ja katkeruus ovat syöpyneet sisimpään. Voiko sellaista vihaa voittaa tai saada katoamaan? Jos siitä onkin tullut itse tarkoitus, syy olla olemassa?

 
Muistelen yhtä tapausta kauan sitten, kun eräs mies iski miekalla erään toisen palvelijalta irti korvan. Vihan kierteen alkutahdit oli soitettu. Ne kuitenkin sai sammumaan mies, jota miekallaiskijä oli halunnut teollaan puolustaa. Hän kosketti palvelijan veristä korvantynkää ja loi hänelle uuden korvanlehden.

Syy kostoon ja rangaistukseen otettiin pois. Parantaja oli Jeesus Kristus Getsemanen puutarhassa. Jeesus, Jumalan Poika, tuli taivaasta voittamaan yhden ihmisen ja kansakuntien, heimojen ja sukukuntien vihan. Hän teki sen ottamalla omille harteilleen vihan ja sen syyt ja seuraukset.

Jeesus Kristus on Jumalan karitsa, joka pois ottaa maailman synnin antamalla itsensä syntiuhriksi maailman edestä. Hänet tapettiin ristillä rikollisten joukossa, vaikka oli viaton.

Nyt jokainen, joka tahtoo, saa juoda ikuisen anteeksiantamuksen virrasta. Jeesus sanoo:  ”  Joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan.

Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä."Joh. 4:14. ” Sinä päivänä on Daavidin suvulla ja Jerusalemin asukkailla oleva avoin lähde syntiä ja saastaisuutta vastaan.” Sakarja 13:1

Tämä lähde kumpuaa Jeesuksen Kristuksen verisistä haavoista. Muu ei auta kukistamaan meissä jokaisessa asuvaa synnin, saatanan ja kuoleman valtaa. Jos joku tahtoo, hän saa tulla osalliseksi tästä taivaan lahjasta.

Jeesuksen viaton veri puhuu vastaansanomattomasti iankaikkisen sovinnon kieltä. ” Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.” Ilm.21:6.

”Jeesuksen Kristuksen ruumis, sinun edestäsi annettu, Jeesuksen Kristuksen veri, sinun edestäsi vuodatettu.”

 
Ota vastaan tämä sovituksen lahja. Ethän vain väheksy sitä? Ethän vain kulje sen ohi?  

Abe

Pekka Päivärinta  

Viikon saarna 7.5.2023

Otteita vanhan eläkepappi Aben päiväkirjasta.

su.1.3.

Voi voi kun samat huolet ja murheet tulevat aina uudestaan mieleen, kuin tulviva virta. Mitä jos käyttäisin alkavan viikon päiväkirjamietteitäni esirukouslistana. Jospa jaksaisin ja muistaisin rukoilla, enkä vain valittaa.

ma. 2.3.

Ennen sanottiin: koti, uskonto ja isänmaa. Nyt kodit Suomessa ovat yhä useammin hajonneet tai hajoamassa, tai koteja ei ole. Eikä ole uskontoakaan. Yhä useampi suomalainen on irtautunut kristinuskosta ja tullut ateistiksi, agnostikoksi tai joutunut uususkontojen tai vanhojen pakanauskontojen pauloihin. Eikä ole enää oikein isänmaatakaan. Sen sijaan nähdään tärkeimmäksi oma etu ja hauskanpito ja vähemmän halutaan kantaa vastuuta toisesta ja yhteisten asioiden hoitamisesta.

ke. 4.3.

Ennen kansakunta kasvoi ja siihen syntyi lapsia enemmän kuin siitä kuoli pois. Nyt on vallalla näkemys, että omat jälkeläiset saa murhata ennen heidän syntymäänsä, ja omat vanhemmat saa murhata kun he tulevat heikoiksi. Kuolemaa joka puolella. Sisäistä kuolemaa elämälle, jonka Jeesus Kristus meille kerran lahjoitti. Uskon sijaan kapinaa ja herjausta elämän antajaa ja suojelijaa kohtaan. Ulkoista kuolemaa sen seurauksena.

La 7.3.

Kuolevatko arvomme? Joku viisas on sanonut demokratiasta: Demokratia elää arvoista, joita se ei itse kykene tuottamaan. Tämä tarkoittaa sitä, että kansa saattaa myös menettää kyvyn elää demokratiassa. Se on nähtävillä maissa, joissa ei vielä ole tätä kykyä. Sen sijaan vaaleja seuraa usein vallankaappaus ja levottomuuksia tai sisällissota. Mikä on suomalaisten arvojen kantokyky? Kuinka moni on valmis näkemään vaivaa toisten eteen ja kantamaan myös vastuuta eikä vain vaadi itsekkäästi lisää etuja ja vapauksia?

su 8.3.

Opettajaksi kouluttautuvien arvoja kyseltäessä huolestuttavia vastauksia, jotka olivat ristiriidassa heidän tulevan työnsä kanssa. Tutkija kertoo:” Opettajan työn luonne on vahvasti eettinen ja yhteiskunnallinen. Opettajuuden ytimessä on oppilaan oppimisen, kasvun ja kehittymisen tukeminen ja tämän kautta yhteiskuntaan vaikuttaminen. Jos opettajan intressien ytimessä on itsekeskeisyys, opettajan ammatin tavoitteet eivät välttämättä toteudu, hän sanoo. Sen sijaan tulevat opettajat haluavat elämässä olla onnellisia, toteuttaa itseään, saada kodin ja perheen ja elää mukavaa elämää", tutkija jatkaa.

Ma. 9.3.

Yhä paheneva huumeongelma, myös lapsilla. Yhä enemmän väkivaltaa koulussa ja muualla, myös lapsilla. Yhä enemmän lapsia huostaanotettuna. Yhä useammalla vanhemmalla pahoja ongelmia elämänhallinnassa. Suomen kansa tarvitsee kipeästi hengellistä herätystä, ennen kuin se romahtaa sisäisesti ja menettää kyvyn olla olemassa. Kuinka moni on kuitenkaan valmis kääntymään armahtavan Vapahtajan,Jeesuksen Kristuksen puoleen? Kapina häntä vastaan tuntuu sensijaan yltyvän. Kirkkoa tuntuu kiinnostavan enemmän viherruokalautanen kuin kansan ajallinen ja iankaikkinen pelastus synnin, saatanan ja kuoleman vallasta. Kuitenkin Jumala sanoo Raamatussa: ”Minä vihaan hylkäämistä, sanoo Herra, Israelin Jumala.” Malakia 2:16.

Ti. 10.3.

Kammottavaa miten lasten ja nuorten pää ja sydämet sekoitetaan. Väkivalta ja seksi ympäröivät heitä pienestä pitäen netin ja tietokonepelien kautta. Sitten ihmetellään miksi yhä useampi heistä syyllistyy väkivaltaan. Se on opittu katsomalla ja pelaamalla. Missä on turvallinen aikuinen valvomassa ja opastamassa lapsia ja nuoria?

Ke 11.3.

Kouluissa opetetaan ateismia, joka kieltää Jumalan. Kuinka moni kotonakaan saa kuulla Jumalasta joka on kaiken Luoja ja Jeesuksesta, joka rakastaa ja antaa synnit anteeksi. Ei ihme, jos kasvavat sukupolvet alakavat masentua. Elämältä on viety tarkoitus ja ihmiseltä ihmisarvo. Hänestä on tehty eläin, jolla on arvoa vain sen verran, kuin hänestä on hyötyä.

To 12.3.

Suomen kansa ei ymmärrä, että heistä käydään sotaa. Saatana haluaa tuhota yhteiskunnan ja sen jäsenet. Se on saanut yhä useamman Suomessa nousemaan avoimeen kapinaan Jumalaa ja Jeesusta vastaan. On nielty valhe, että Jumala vihaa ihmistä ja haluaa pilata hänen elämänsä. Sen sijaan pitäisi saada olla täysin vapaa kaikista pidäkkeistä ja saada hedonistisesti nauttia ja kuluttaa. Kuitenkin se johtaa rampautumiseen, ihmissuhteiden särkymiseen, yksinäisyyteen, vihaan, anarkiaan ja hävitykseen. Heikot ja avuttomat polkeutuvat tässä hävityksen prosessissa ensimmäisenä.

Pe 13.3.

Toivottomuus meinaa iskeä. Mikä meitä auttaa? Eikö kukaan murehdi kansamme sortumista? Seurakunnatkin tuntuvat olevan niin hiljaa. Onneksi on kuitenkin Jumalan lupaukset Raamatussa. Etsinpä tähän muistin virkistämiseksi yhden Hänen lupauksistaan:

” Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. Joh.3: 16-17

Rukoukseni tänään: Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä, armahda meitä kaikkia syntisiä, myös kristillisiä seurakuntia. Tule meitä pelastamaan, ennenkuin on myöhäistä ja yö joutuu. Tahdon uskoa, että sinä tulet, armahdat ja pelastat. Oman nimesi tähden, Jeesus Kristus. Aamen.

Pekka Päivärinta

Viikon saarnat jatkuvat 7.5.2023

Polkupyörä  ensijulkaisu 3.7.2020

Jontte oli juhlinut pitkään yöllä kaverien kanssa. Olihan kesä ja valoa ja lämpöä riitti. Vihdoin porukan viimeisetkin tekivät lähtöä, ketkä kimppakyydillä periaatteella että selvänä pysynyt ajaa, ketkä kävellen koteihinsa.

Jontte huomasi, huuruisin ajatuksin maisemaa katsellen, jääneensä yksin syrjäiseen kaupunginosaan kerrostalon pihalle vailla kyytiä kotiin, jonne oli matkaa toistakymmentä kilometriä. Viimeinen linikka oli mennyt jo kaksi tuntia sitten. ”Mitähän, mitähän tekisin? Ei kyllä hotsita kävelläkään eikä nukkua pusikossakaan, vaikka lämmin keli on.” Jonten katse harhaili sinne tänne, kunnes se tavoitti polkupyörätelineen. Hetkinen.

Jontte tassutteli telineen luo ja huomasi lukitsemattoman polkupyörän. Päähänpisto iski Jontteen ja hän tempasi pyörän ja vähän horjahdellen pääsi liikkeelle. Ennen pitkää Jonten kerrostalokoti häämötti edessäpäin. Hetkinen. Jonten päässä välähti. ” Pyörähän ei itse asiassa ole minun, vaikka vain vähän sitä lainasinkin. Parasta visakata se tuohon pöpelikköön, ettei kukaan näe minun saapuvan sillä pihaan.” Sinne hävisi Jupiter-merkkinen musta vaihdepyörä että vilahti.

Aamulla Jonten päätä pakotti sattuneesta syystä. Lisää aihetta päänsärkyyn hän sai huomatessaan puhelimessaan viestin: ” Moikka moi, taisit olla eilen Jompan luona juhlimassa ja lähit kuulema vimppaisten joukos ulos. Mahoitko nähä pihal pyörätelinees mustaa jupiterpyörää, se oli mun kaverin ja oli yöllä hävinny.”

”No johan nyt! Valittaa ja syyttää minua pyörän viemisestä. Sehän oli vanha romu...tai oliko...se näytti kyllä aika uudelta...” Jontte selvitteli päänuppiaan väkevällä kahvilla ja sillivoileivillä, ja päätti lopulta itsekseen ähkäisten mennä katsomaan pusikkoon jättämäänsä pyörää. Mutta Jupiter oli hävinnyt! Sitä ei näkynyt missään, vaikka Jontte etsi sitä pusikosta tunnin verran. Mitä nyt tekisi? Ilmoittaako kaverille kylmästi ettei ollut nähnyt koko pyörää? Niin hän tekikin, ja pian unohti, kiireinen nuori mies kun oli, koko jutun.

Mutta seuraavalla viikolla Jontte sai samalta tyypiltä uuden viestin: ” Moikka moi Jontte, siit jupiterist viel, yks kaveri oli sattunu yöllä heräämään autojen pörinään pihalla ja katttonu ikkunast ulos juuri kun olit ottamas jupiterin. Se tyyppi tuntee sut ja tunnisti sut”

Hiki alkoi nousta Jonten otsalle. Hän käsitti nyt, ei vain lainanneensa pyörää, vaan varastaneensa sen. Mitä pitäisi tehdä? Saattoi tulla pahassa tapauksessa syyte niskaan ja nimi poliisin rekisteriin. Vai tulisiko? Oliko viestin lähettäjä edes tosissaan vai kiusaako se vain tekee?

Jontte pyörähti kannoillaan poikamiehen makuuhuoneessaan. Silloin hänen katseensa sattui osumaan riparilta saamaansa Raamattuun. Hetken mielijohteesta Jontte tempasi sen ja avasi peukalollaan sattuman kohdasta. Se oli kolmannesta Mooseksen kirjasta. Jontte luki peukalonsa paikalta: "Älkää varastako, älkää valehdelko älkääkä pettäkö toisianne.”

Jonten läpi kulki kuin sähkövirta. Jonten mieleen tuli lukuisia ketoja, jolloin hän oli muunnellut totuutta milloin missäkin tilanteessa. Hiki nousi Jonten otsalle. Hän laski Raamatun pöydälle, katsoi kohti taivasta ja huokasi, ja soitti sitten viestin lähettänelle kaverille. Jontte tunnusti varkautensa ja maksoi pyörän menettäneelle tuon uudenkarhean Jupiterin hinnan, 800 euroa. Asiaa ei viety oikeuteen. Jontte huokasi helpotuksesta. Oli niin hyvä mieli. Jontte huokasi vielä kiitollisena taivaaseen päin.

”Sinun kätesi ovat minut muovanneet. Anna myös ymmärrystä, että opin käskysi!”

Psalmi 119:73

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 23.4.2023 jatkoa edelliseen viikon saarnaan

Aben kirje herättää keskustelua

”Hei, onpa todella ajankohtaista! Ja ajatella, dogmatiikan professori Tiililä on nähnyt kirkkomme ikävän tulevaisuuden jo 70 vuotta sitten”, sanoi Matti. Hänen raamattupiirinsä oli jälleen koolla ja Katiska-tiimiläisiä oli siinä tällä kertaa mukana tuttujen jäsenten lisäksi. Myös ”katiskakirkkoherrakin” oli saapunut piiriin kutsuvieraana.

Matti oli lukenut piirin aluksi vanhan rippipappinsa Aben kirjeen. Se kertoi vuonna 1939 Helsingin yliopiston professorin viran vastaanottaneesta Osmo Tiililän tuskaisasta huolesta evl.kirkon ajautumisesta pois Jeesuksen Kristuksen aidosta evankeliumista tämänpuoleiseksi laitokseksi. Kirkko ei enää Tiililän mukaan julistanut niin, että ihmiset voisivat uskoa Jeesukseen ja pelastua iankaikkisesta kadotuksesta. Tiililä oli epäillyt, että jäikö lundilaisen teologian jyrän jälkeen yleensä mitään evankeliumin synnyttämää uskoa Jumalaan vai oliko kirkossa kaikki muuttunut lähimmäisen palvelemiseksi.

”Niin”, lausui nuorten kokoontumispaikkaa puolustanut ”katiskakirkkoherra”. ”Tosiaan, Tiililä oli viisas mies ja elävän uskon mies. Hän näki kirkon maallitumiskehityksen seuraukset paljon ennemmin kuin useimmat muut aikalaisensa. Tuska aidon pelastavan evankeliumin kadottamisesta ajoi hänet eroamaan kirkosta äärimmäisenä protestina. Hänellä oli huoli sielujen joutumisesta kadotukseen. Ja kun lukee evankeliumit kynällä alleviivaten ja mitaten näkee, että se oli myös Jeesuksen Kristuksen sanojen pääasiallisin sanoma, varoitus kadotukseen joutumisesta.”

”Mutta nyt”, kirkkoherra huokasi, ”oman seurakuntamme kirkkovaltuutetut halusivat sulkea nuoria varten muutama kuukausi sitten avatun Katiska-tilan ja sen toiminnan. Siitä huolimatta, että se kokosi yhä enemmän nuoria ja heitä alkoi tulla uskoon Herraan Jeesukseen. Lisäksi nuoret täyttyivät Pyhällä Hengellä, joka johti heidät protestoimaan ja vastustamaan yhteiskunnassa vaikuttavaa valheellista näkemystä sukupuolten moninaisuudesta. Tämä kaikki sai valtuutetut närkästymään. He tuntuivat laskelmoivan ja kalastavan yhteiskunnan suosiota ja päällimmäisin huoli näytti olevan kirkosta eroamisen estäminen.”

Nyt Juha, Katiskassa nuoria koskettavasti saarnannut maallikko, avasi suunsa. ”Niin todella, Tiililän ennustus on käynyt toteen. Kirkosta on erottu kiihtyvään tahtiin. Näin on tapahtunut, vaikka se on seurannut mielipiteissään ja ulostuloissaan lehdistön liberaaleja linjauksia. Nyt kirkko on ultramaallistunut. Se ei reagoi siihenkään, että noituus ja vieraat uskonnot pappien mukana ovat tulossa kirkkoon. Piispat ovat vaiti. Ja sateenkaarimessuja järjestetään siellä ja täällä, vaikka kirkon virallisen linjan mukaan avioliitto on edelleen miehen ja naisen välinen.”

”Eikä”, sanoi nyt Riitta,Matin aviopuoliso, kirkosta ole kuulunut mitään siihenkään, että poliittisen puolueet yhtä lukuunottamatta ilmaisivat kannattavansa eutanasian käyttöönottoa Suomessa. Sehän on murhaamista, aivan niin kuin abortti elämän alkutaipaleella.” ”Tämä on kauheaa”, sanoi nyt Matti. ”Suomessa on tapettu sen avuttomimpia kansalaisia, syntymättömiä lapsia jo liki miljoona siitä alkaen kun 1970-luvulla otettiin käyttöön ns. sosiaalinen abortti. Sanon vain mielipiteenäni, että vastuuttomat miehet ovat siittäneet lapsia, ja ovat jättäneet vastuun heidän tulevaisuudestaan näiden äitien kannettavaksi. Siksi moni heistä on sitten päätynyt epätoivoiseen ratkaisuun, surmaamaan omat jälkeläisensä. Käsitykseni on, että Jumala tulee kerran vaatimaan nämä miehet tilille teoistaan.”

”Entä sitten alkoholi?” Oiva, Matin piirläinen sanoi. ”Sen jälkeen kun keskiolut otettiin maitokauppoihin, alkoholin kulutus on nelinkertaistunut, ja nyt kauppa ajaa viinejäkin ruokakauppoihin. Ahneus on saanut vallan. Kyllä Suomessa tiedetään, että kansallamme on huono viinapää. Miten monta perhettä olisi säästynyt alkoholin kiroilta, jos viinakortti olisi säilytetty? Nyt huostaanotettuja lapsia on vuosi vuodelta yhä enemmän. Ja Valamon luostarikin hankki tuloja myymällä alkoholijuomia. Missä ovat lähimmäisen rakkauden teot silloin, kun on rikastumisesta kysymys? Ajattelen, että Jumala tulee vaatimaan tilille kaikki nämä ahneuden valtaan joutuneet tahot, jotka ovat saaneet aikaan senkin, että kansa ryntää sunnuntaina kauppaan.

”Niin, synti riepoo kansaamme ja sen lapsia ja nuoriakin yhä pahemmin. Mutta missä on kirkon varoitus synnin seurauksista ja kehotus parannukseen? Jeesus Kristus on tullut maailmaan sitä varten, että hän tahtoo pelastaa syntisiä uuteen elämään”, sanoi nyt ”katiskakirkkoherra”. ”Itsekin olen ollut tässä huono julistaja.”

”Ja sitten on noituus ja okkultismi eri muodoissaan. Sitä harrastetaan ja millaista opetusta lapsille annetaan? Ei kai vain johdeta tarot-korttien katsomiseen ja spiritismiin ja muuhun sen kaltaiseen” huomautti Marjan äiti. ”Ja missä on kirkon varoitus näistä asioista, jotka ovat todellisia ja saavat aikaan pelkoa ja ahdistusta avaavat saatanan henkivalloille pääsyä näiden ihmisten elämään ja estävät heitä uskomasta Jeesukseen.”

Piirissä oli mukana etäyhteydellä myös Abe, kirjeen lähettäjä. Hän oli kuunnellut hiljaa piirissä koolla olevien huolten purkauksia. Nyt hän halusi käyttää puheenvuoron:

”Rakkaan veljet ja sisaret siellä Matin piirissä ja Katiskassa. Meillä kaikilla on huoli kirkkomme hengellisestä tilasta ja kansamme kohtalosta. Olen lukenut viime päivinä profeetta Jeremian kirjaa Raamatusta. Luvussa kolme Jumala sanoo : ”Huoruuteen mieltyneenä Juuda häpäisi maan. Hän palveli kiviä ja puita jumalina ja oli uskoton minulle.” Sanan Juuda tilalle voisi mielestäni vaihtaa sanan Suomi. Huoruuteen mieltyneenä Suomi häpäisi maan. Se palveli kiviä ja puita jumalina ja oli uskoton minulle.”

Aikain merkkejä Suomessa seuranneena näin vaikuttaa ikävä kyllä olevan. Kuitenkin Jumala haluaa meille hyvää. Samassa luvussa hän kehottaa: "Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset!" sanoo Herra. "Minä otan teidät jälleen omikseni.”

Jeesus Kristus rakastaa syntisiä ja on valmis antamaan anteeksi jokaiselle, joka kääntyy hänen puoleensa. Siksi hän tuli maailmaan, että meillä synnin ja saatanan ja kuoleman pettämillä olisi toivo. Ei masennuta, ei jouduta epätoivon valtaan. Eikä meillä ole taistelu näitä rakkaita eksyksissä olevia ihmisiä vastaan. Apostoli Paavali sanoo Efesolaiskirjeen luvussa kuusi: ”Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan.”

Omassa voimassamme olemme tässä taistelussa avuttomia. Sen sijaan saamme jäädä ja jättää kaiken Jeesuksen Kristuksen haltuun. Hän voi kaiken. Yksin hänen on kunnia ja kirkkaus, ja valta ja voima ja kunnia, iankaikkisesti. Aamen”

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 16.4.2023 jatkoa edelliseen viikon saarnaan

Abe ottaa yhteyttä

Abe täällä, terve ystävät Matin rukouspiirissä ja Katiskassa! Mielessäni on erittäin ajankohtainen aihe, vaikka se on ollut esillä jo kauan sitten.

En ole varma oletteko kuulleet koskaan professori Osmo Tiililästä? Hän oli hoitanut vuodesta 1939 dogmatiikan professorin virkaa Helsingin yliopistolla ja oli kokonaisen pappissukupolven kouluttaja ja kristillisen opin ykköstuntija evl.kirkossamme. Kuitenkin hän erosi kirkosta marraskuun 10. päivänä 1962.

Se, miksi nyt kirjoitan teille hänestä, johtuu siitä, että murhe, mikä ajoi hänet tuohon ratkaisuun, on mielestäni osoittautunut todeksi. Hän esitti eronsa äärimmäiseksi protestiksi sitä vastaan, että uusritschliläinen humanistinen teologia oli kirkossa syrjäyttänyt Raamatun,  sosiaaliset kysymykset olivat ottaneet henkilökohtaisen uskon paikan ja kirkko oli ymmärretty tämänpuoleiseksi laitokseksi eikä Kristuksen seurakunnaksi.

Tiililän ero kirkosta oli viimeinen yritys havahduttaa kirkko ja sen johto huomaamaan, että se oli hukannut varsinaisen sanomansa ja oli siksi suuressa vaarassa. Tiililän mukaan kirkko oli lakannut julistamasta niin, että ihmiset voisivat uskoa Jeesukseen ja pelastua kadotuksesta.

Tiililä syytti kirkkoa siitä, että ”pelätessään menettävänsä ihmiset” se oli muuttanut sanomansa ja toimintansa, mutta tulos oli päinvastainen: ihmiset olivat entistä vähemmän kiinnostuneita kirkosta, joka pyrki kilpailemaan psykologien ja lääkäreiden kanssa ihmisten auttamisessa maallisissa asioissa. Tiililän mukaan kirkko ei ollut olemassa etiikan tähden, vaan sen tähden, ”että täällä kuollaan”. ”Se on olemassa sen tähden, että Jumala saattaa jokaisen ihmisen kuoleman jälkeen tuomiolle.”

Tiililä kutsui kirkkoon sotien jälkeen tullutta lundilaista teologiaa uusritschliläisyydeksi ja pyrki osoittamaan sen yhteydet paitsi saksalaiseen liberaaliin teologiaan myös Kantin filosofiaan. Kun metafysiikka ja sen myötä Jumalan ilmoitus oli suljettu tieteen ulkopuolelle, se merkitsi Tiililän mukaan radikaalia käännettä myös kirkon julistuksessa, jossa Jumalan ilmoitus ja tuonpuoleisuus syrjäytyi.

Tiililän mielestä kyse ei ollut vain siitä, onko maallinen kutsumus yhtä hyvä kuin hengellinen, vaan varsinaisesti siitä, tunnustettiinko lainkaan hengellistä todellisuutta. Taistelua ei käyty vain siitä, onko oikein tehdä raja uskovien ja ei-uskovien välille, tai siitä, tuliko palvella Jumalaa vai lähimmäistä, vaan siitä, jäikö lundilaisen teologian jyrän jälkeen yleensä mitään evankeliumin synnyttämää uskoa Jumalaan vai oliko kaikki muuttunut lähimmäisen palvelemiseksi.

Yllä siteerasin teille, ystävät, tiivistetysti osaa erään tutkijan Osmo Tiililää koskevasta artikkelista. Se saattaa vaikuttaa ensin vaikeatajuiselta, mutta kun pysähtyy miettimään siinä kerrottuja Tiililän kipukohtia suhteessa kirkkoon, niin artikkeli antaa aihetta syvään itsetutkisteluun. Niin kävi ainakin minulle. Mistä Jeesuksen Kristuksen seuraamisessa on todella kysymys ja mistä siihen saa voimaa?

Ainakin minulle tärkeimmäksi siinä osoittautui jälleen yksinkertainen luottamus Raamattuun Jumalan ilmoituksena ja rukous, että Jumala Pyhän Henkensä kautta tekisi sen minulle todeksi ja eläväksi, niin että se saa minut seuraamaan Vapahtajaa kuolemankin yli  taivaan kotiin saakka. Apostoli Paavali muistuttaa meitä sanoen:" Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä." 1.Kor.15.

Jeesus sanoo: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Joh.14:6

Siunaavin terveisin Abe

Pekka Päivärinta

Ylösnousemuksen päivänä  9.4.2023   julkaistu ensimmäisen kerran 4.4.2021

Taavetin huoli

Taavetti oli ollut koulussa uskontotunnilla. Pääsiäinen oli lähestymässä ja tunnin aiheena oli Jeesuksen ylösnouseminen kuolleista. Opettaja oli käynyt luokan kanssa läpi raamatunkertomuksen Jeesuksen ristintiestä pääsiäisiaamuun saakka.

Kotimatkalla koulusta Taavetin luokkakaveri Kalevi loihe lausumaan hänelle: Iskä sanoo ettei kukaan elä kun on kuollut. Niin sanon minäkin. Pötypuhetta puhui opettaja. Taavetti kuunteli hiljaa, ja sanoi sitten: Minun isäni uskoo ylösnousemukseen ja niin uskon minäkin. Höpöhöpö... huusi Kalevi kääntyessään tieltä kohti kotiaan.

Taavetti oli kotona hiljainen. Mitä mietit, Taavetti? kysyi äiti. No kun Kalevi sanoi ettei usko Jeesuksen nousseen kuolleista eikä hänen isänsäkään usko. Niin, kaikki eivät usko, sanoi siihen äiti. Mutta ei se estä sinun isääsi eikä sinua uskomasta. Taavetti oli vaiti. Äiti vaistosi pojallaan olevan vielä jotain mielessään ja kysyi: vaivaako sinua vielä joku asia? No se, että onko Jeesus todella noussut kuolleista. Onko se totta vai ei? Mitä jos juttelisit vielä siitä isäsi kanssa, sanoi äiti.

Taavetin isä oli tullut töistä ja auttoi äitiä pääsiäisherkkujen leipomisessa. Taavetti hinautui isänsä lähelle. Isä hiukan sitä ihmetteli, Taavetti kun yleensä mieluummin puuhasi jotain ulkona.Silloin äiti pyysi Taavettia hakemaan kaupasta vielä maitorahkaa piirakkaa varten. Taavetin lähdettyä äiti kertoi miehelleen Taavetin huolen.

Kun leipomiset oli leivottu, isä pyysi Taavettia kanssaan etsimään pajunkissoja. Vieläkö siellä näkee, ilta pimenee kohta, epäili Taavetti. Minä tiedän hyvän paikan, sanoi isä. Samalla kun he katkoivat oksia maljakkoa varten, isä kysyi miksi Taavetti oli ollut niin vakavan näköinen koko illan. Taavetti kertoi huolensa siitä, olivatko Pääsiäisen tapahtumat totta. Mikä on saanut sinut niitä epäilemään, kysyi isä. Taavetti kertoi.

Usko on merkillinen asia, sanoi isä. Uskotko sinä Taavetti, että rakastat äitiä ja meidän koko perhettä. Totta kai, tokaisi Taavetti. Enkä vain usko, minä tiedän että rakastan. Mistä sinä sen tiedät, kysyi isä. Taavetti kallisti päätään, mietti ja sanoi: minä vain tiedän sen sydämessäni. Uskotko sinä, että minä rakastan äitiä? Uskon tietysti, vastasi Taavetti.

Mikä saa sinut uskomaan että rakastan? kysyi isä. Se, että näen sinun olevan hyvä äitiä kohtaan ja äiti halaa sinua ja hymyilee sinulle, sinä autat aina äitiä ja sanot hänelle hyviä sanoja, vastasi Taavetti. Hyvin vastattu, sanoi isä. Sinä uskot, koska näet siitä kertovia tekoja.

Voisitko ajatella, että saisit nähdä Jeesuksen tekoja, jotka vakuuttaisivat sinua siitä, että Jeesus elää? Mitä ne sellaiset teot olisivat, ihmetteli Taavetti. Isä vastasi: jos näkisit miten Jeesus johdattaa sinua ja vastaa rukouksiisi. Oletko milloin viimeksi rukoillut häntä? Enpä ole nyt tullut rukoilleeksi, vastasi Taavetti.

Mitä jos rukoiltaisiin Jeesusta kertomaan sinulle, että hän elää. Rukoillaan vaan, vastasi Taavetti. Taavetti ja isä rukoilivat. Rukouksen päätyttyä Taavetti oli tyytyväinen. Kun sitten pääsiäisaamu koitti, Taavetti riensi iloisena isänsä luo ja sanoi: iskä, näin yöllä unta. Jeesus tuli luokseni ja hymyilli minulle! Hän sanoi myös, että onnellisia ovat ne, jotka uskovat häneen vaikka eivät nyt näe häntä.

Se oli ihmeellinen uni, vastasi isä. Minäpä katson, mikä on Päivän Tunnussana tälle päivälle. Isä luki:  Jeesus sanoo: "Minä elän ja tekin tulette elämään." Johannes 14:19

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 2.4.2023 jatkoa edelliseen päivän saarnaan

Piispan puheilla

Kirkkoherra käveli portaita ylös vanhan jugendtalon kolmannessa kerroksessa sijaitsevaa huoneistoa kohti. Piispan kanssa oli sovittu tapaaminen tähän päivään. Kirkkoherra oli päättänyt kiivetä tuomiokapitulikerrokseen portaita pitkin hissin sijasta. Niin hän saisi paremmin tuntumaa tämän päivän koitokseen. Onneksi oli vielä varhainen aamu eikä paikalla olisi vielä muita hänen ja piispan lisäksi. Kirkkoherra ei olisi halunnut alkaa selostaa kellekään ylimääräiselle henkilölle käyntinsä syytä, joka oli kirkkoneuvoston hänestä tekemä valitus. Sen syynä oli ”haitallisen ja epämääräisen toiminnan itsepäinen tukeminen seurakunnan Katiska-nuorisotilassa neuvoston toistuvista huomautuksista välittämättä.”

Kirkkoherraa jonkun verran jännitti, vaikka hän oli piispan tuttu jo kahden vuosikymmenen takaa. Piispa oli astunut virkaansa vähän ennen kirkkoherraa, josta oli tullut uuden piispan ensimmäisiä pappisvirkaan vihkimiä henkilöitä. Kirkkoherran ensimmäinen virkamääräys oli ollut seurakuntapastorin virka seurakunnassa, jossa hän oli ylennyt sittemmin kappalaiseksi ja tullut myöhemmin valituksi kirkkoherraksi. Siitä oli nyt aikaa noin kuusi vuotta.

”Astuhan ystävä peremmälle”, tervehti piispa tuttua pappisveljeä. Käteltiin ja piispa kehotti kirkkoherraa istuutumaan. ”Kerrohan miten teillä jaksellaan”, pyysi piispa Jaakko. ”Ni-iin”, aloitti kirkkoherra. ”Täytyy sanoa, että minua nyt hiukan jännittää. Ei minusta ole ennen tehty valitusta tuomiokapituliin.” ”No, voin lohduttaa sinua toteamalla, ettet ole suinkaan ensimmäinen pappi josta on valitettu tänne. Tapauksia on yleensä vähintään yksi vuodessa.” ”Ai niinkö, sai kirkkoherra sanottua.”

Kirkkoherra huokasi ja jatkoi: ”Niin, kyllä meillä on mielestäni jaksettu ihan hyvin, lukuun ottamatta tätä Katiskan ympärille muotoutunutta tilannetta.” ”Kerrohan minulle, mikä se Katiska oikein on”, pyysi piispa. ”No, se sai alkunsa erään seurakunta-aktiivin rukouspiirissä uskoontulleen miehen, Juhan, ajatuksesta. Hän koki, että hän haluaa julistaa evankeliumia kadun nuorille. Juha toivoo, että he löytäisivät elämäänsä saman toivon, jonka hänkin on saanut Jeesukselta.” Kirkkoherra piti pienen tauon ja kuullosteli mielessään minkä reaktion hänen sanansa herättivät piispassa.

Piispan ilme pysyi kuitenkin yhtäläisen keskittyneenä kuin aikaisemminkin. ”Jatka vain, ole hyvä”, piispa pyysi. ”Seurakuntamme kirkkoneuvosto hyväksyi Juhan idean ja löytyi sopiva tila toimintaa varten. Nyt Katiska-iltoja on pidetty noin kahden kuukauden ajan.” ”Eikö sen kauempaa?” piispa hämmästyi. ”Ja nyt jo valitettiin.” ”Niin”, kai sinä Jaakko-piispa olet saanut lähettämäni kopiot Katiskasta tehdyistä lehtijutuista?” kirkkoherra kysyi. ”Olenhan minä”, vastasi piispa, mutta kerrohan nyt sinä omin sanoin mitä Katiskassa tapahtuu.”

”Niin”, vastasi kirkkoherra. ”Juttuja on tehty todella useita ja eri näkökulmista. Juhan kautta on tullut uskoon useita nuoria, ellei jo toistakymmentä, ja lisäksi illoissa on käynyt kerta toisensa jälkeen liki sata nuorta ja nuorta aikuista.” ”Sehän kuulostaa aivan upealta”, vastasi piispa. ”Mutta on jotain, mikä on ärsyttänyt kirkkoneutostoa.” ”Kerrotko siitä.” Kirkkoherra jatkoi: ”Ensimmäisessä illassa eräs tyttö toi kaikkien kuullen esiin huolensa omasta identiteetistään tyttönä tai naisena. Kertoi olevansa ateisti ja aikovansa mennä sukupuolenvaihtohoitoihin, mutta sanoi olevansa ahdistunut ja antoi luvan rukoilla puolestaan tuossa illassa. Juha teki niin ja rukoili samalla muidenkin puolesta.”

”Muistan miten Juha rukoili hiljaa, vain hänen huulensa liikkuivat. Sitten salissa tuli aivan hiljaista. Jotain tapahtui. Pyhä Henki laskeutui taivaasta nuorten keskelle. Oliko se totta vai kuvitelmaa? Äänettömyys jatkui. Jostain alkoi kuulua nyyhkytystä. Kyynelten määrä lisääntyi ja pian koko sali tuntui huokaavan. Muuten salissa oli hiljaista. Kuului vain itkua ja huokauksia. Meillä oli hyvä olla. Sisintä lämmitti sydämeen saakka toivosta ja onnesta joka oli tulossa sinne jostain ulkopuolelta. Taivaastako? Kyselin. Niin sen täytyi olla. Jumalan taivaasta.

Sitten joku nuorista sanoi: ”Halleluja. Kiitos Jeesus. Kiitos Jumalalle. Ylistys sinulle Korkein, taivaan ja maan Herra. Sinä olet luonut meidät ihmiseksi. Mieheksi ja naiseksi sinä olet luonut meidät. Ylistys sinulle luomistyöstäsi.” ”Aamen, aamen”, lausui joku toinen nuori, sitten kolmas. Joku itki ääneen. Joku alkoi nauraa ja taputtaa käsiään. Joku tyttö nousi seisomaan ja kohotti kätensä kohti taivasta ja ylisti hiljaa Jeesusta. ”Olen nainen, ja kiitän sinua siitä.” Jotkut pojatkin nousivat seisaalleen. He nauroivat ja huusivat: ollaan poikia ja se on hyvä! Ollaan poikia!”

Kirkkoherran kertoessa muistojaan ensimmäisestä Katiska-illasta piispan ilmeet vaihtelivat hämmästyksestä ja iloon ja mietteliäisyyteen. ”Kiitos”, kerroit illan tapahtumista värikkäästi ja elävästi. Uskon, että noin se meni kuin kerroit. Minusta oli aika erikoista, että sukupuoli-identiteetti nousi esiin illassa noin voimakkaasti, mutta onhan se esillä julkisuudessakin vähän väliä. Miten sinä kallis veli Herrassa koet illan tapahtumat henkilökohtaisesti? Oliko se sinusta kaikki raitista hengellisyyttä?”

”Sitä mietin ensin itsekin”, vastasi kirkkoherra. ”Mutta kun sitten näin Juhan rukousten ja opetusten vaikutukset nuorissa useiden kuukausien ajalta, vakuutuin, että Pyhä Henki on ollut se, joka on puhutellut nuoria ja pelastanut ja antanut uutta varmuutta myös siinä, että saa hyväksyä itsensä tyttönä ja poikana. Tuo mainitsemani tyttö ei mennyt leikkaus-eikä hormonihoitoihin, vaan löysi itsensä tyttönä ja naisena. Näksitpä, millaisen positiivisen muutoksen Pyhä Henki on hänessä, ja monessa muussa Katiska-illoissa käyvissä nuorissa saanut aikaan, niin tytöissä kuin pojissakin. Ja Juhan julistustyön kautta uskoon on tullut yhä uusia nuoria.” Kirkkoherra jatkoi vielä innostuen nuorten translakia vastustavasta mielenosoituksesta.

Piispa kuunteli vielä tovin kirkkoherran selontekoa. Sitten hän totesi:”Kirkkoneuvoston valituksessa väitetään, että Katiskan tapahtumat ovat aiheuttaneet jo lähes sata kirkostaeroamista. Pitääköhän luku paikkansa?” ”Kyllä se pitää”, vastasi kirkkoherra sydän pamppaillen. ”Se on vakava asia”, sanoi piispa. ”Mitä itse ajattelet näistä eroamisista.” ”Toisaalta se on huolestuttanut minua”, vastasi kirkkoherra. ”Mutta toisaalta ajattelen, että he olisivat saattaneet irtaantua kirkosta joka tapauksessa. Katiskan tapahtumat vain nopeuttivat prosessia.” Piispa kuunteli kirkkoherraa vakavana.

”Niin”, jatkoi kirkkoherra. ”Olen nähnyt, miten paljon hyvää Katiskassa on Jumalan armosta tapahtunut. Ajattelen, että Jeesus on kohdannut noita nuoria heidän tämän hetken polttavissa, vakavissa, koko persoonaa ja identiteettiä koskevissa kysymyksissä ja antanut heille sisäisen rauhan ja selkeyden ja toivon. Pyhä Henki on antanut heille myös voiman lähteä liikkeelle kertomaan muillekin Jeesuksen tuomasta toivosta ja uudesta elämästä. Se näkyy ja kuuluu, aivan kuin apostolien aikanakin.”

Piispa oli hetken hiljaa ja sanoi sitten: ”Minä olen ajatellut, että ihmeet ja tunnusteot kuuluivat vain alkuseurakunnan aikaan. Nyt Jeesus kehottaa meitä uskomaan häneen, vaikka emme nyt näe häntä.”

”Juuri niihän noissa nuorissa on tapahtunut”, totesi kirkkoherra. ”Uskon”, jatkoi piispa, että Pyhä Henki on järjestyksen henki. Nyt kirkkoneuvosto näkee edessään epäjärjestystä ja suorastaan mellastusta, joka pelottaa arkoja seurakuntalaisia pois kirkon piiristä.” ”Mutta entä ne uskoontulleet nuoret?” kysyi kirkkoherra äänessään hämmästystä ja huolta. ”Näkisin, että nuoren usko saattaa olla ailahtelevaa. Heidän persoonansa ovat vasta kasvussa”,piispa vastasi. ”Mutta niin moni on löytänyt ilon omasta sukupuolestaankin”, jatkoi kirkkoherra.

”Näkisin, että sinä olet aivan liikaa huolissasi heidän sukupuolestaan. Jumala hyväksyy kaikki sellaisina kuin he ovat. Nyt sinun puheestasi saa sen käsityksen, että kaikkien nuorten pitäisi olla ehdottomasti juuri tyttöjä ja poikia.” Kirkkoherra katsoi piispaa epäuskoisen näköisenä. ”Mutta, mutta”, kirkkoherra sanoi. ”Eikö Raamatun alkulehdillä Jumala sanokin, että hän loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Ei ole muita sukupuolia ja kirkkomme opettaa yhä, että avioliitto on vain miehen ja naisen välinen.”

”Hyvä veli”, vastasi piispa Jaakko. ”Kai tiedät yliopiston raamattuopetuksen saaneena, että Raamatussa on yhtä ja toista vanhentunutta ja aikansa elänyttä. Kirkon kanta avioliitosta vain miehen ja naisen liittona saattaa piankin muuttua.” Kirkkoherra katsoi piispaansa epäuskosin ilmein.

Tapaaminen piispan kanssa oli kirkkoherralle ahdistava kokemus. ”Vai niin on, että kirkkomme ylin johto on hylkäämässä Raamatun selkeän ilmoituksen. Aivan kuin heitä ei kiinnostaisikaan pienen ihmisen hätä elämänsä ydinkysymyksistä, eikä se, että Jeesus on tuonut heille aivan ihmeellistä apua niiden selvittämiseksi. Nuoret ovat saaneet rauhan ja heidän silmiinsä on syttynyt ilo ja riemullinen halu elää uudessa todellisuudessa, johon Jeesus on heidät tuonut. Ja mikä tärkeintä, he ovat saaneet syntinsä anteeksi ja ovat matkalla kohti taivasta.

Kirkkoherra istahti huoaten autonsa penkille ja pyysi: ”Herra, nyt tarvitaan apua.” Kirkkoherra avasi Päivän tunnussana-kirjasen huomisen kohdalta ja luki: ”Autuaita ovat murheelliset: he saavat lohdutuksen.” Matt. 5:4

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 26.3.2023 jatkoa edelliseen viikon saarnaan

Katiskalle oma yhdistys

Niin siinä kävi kuin monet Katiskan nuoret olivat aavistelleet. Kirkkoneuvosto päätti, että nuorisotila Katiskan tilavuokraan ei enää annettaisi rahaa tämän kevätkauden jälkeen. Seurakunta ei olisi tukemassa toimintaa, joka aiheutti kohua ja kirkosta eroamista, ja sisälsi yhteiskunnallisesti arveluttavia elementtejä.

Kirkkoherran sana ei tässä päätöksessä painanut, vaikka hän koetti puolustaa Katiskassa tehtävää työtä nuorison tavoittamiseksi Jeesukselle Kristukselle. Sen sijaan kirkkoneuvosto päätti lähettää seurakuntansa johtajasta valituksen piispalle. Valituksen syynä oli haitallisen ja epämääräisen toiminnan itsepäinen tukeminen välittämättä neuvoston toistuvista huomautuksista.

Seuraavana perjantaina oli jälleen Katiska-ilta ja sali oli täpösen täynnä nuoria. Tuttuun tapaan Marja toivotti kaikki tervetulleiksi ja evankelista Juha piti hartauden. Sen jälkeen hän luovutti puheenvuoron kirkkoherralle. ” Rakkaat nuoret, ja kalliit Katiska-tiimin jäsenet. Surullisin mielin minun täytyy ilmoittaa teille, että Katiskan tominta päättyy.” Kirkkoherran sanat saivat aikaan huutomyrskyn ja jalkojen töminää. ”Pyydän teiltä huomiota”, kirkkoherra jatkoi. Metelin ja kohinan salissa hitaasti vaimentuessa hän jatkoi: ”Itse olen suunnattoman surullinen tästä kirkkoneuvoston päätöksestä, jota pidän vääränä ja epäoikeudenmukaisena.”

”Te tiedätte, miten Jumalan Pyhä Henki on toiminut tämän evankelistan, Juhan kautta ja on siunannut teitä. Niin moni on löytänyt rauhan ja sisäisen tasapainon hänen ja tämän tiimin palvelustyön kautta. Niin moni on tullut tuntemaan Jeesuksen ja hänen rakkautensa. On saatu taivaastta apua ja lohdutusta juuri tämän ajan ja tämän hetken kipeisiin kysymyksiin. On myös löydetty uusi Jeesuksen ja hänen Pyhän Henkensä viitoittama polku elämässä. Mutta näin on päätetty. Sille en voi mitään. Kirkkoneuvosto maksaa tämän paikan vuokrakulut enää toukokuun loppuun saakka. Sen jälkeen Katiska-nimeä ei saa enää käyttää seurakunnan tunnuksen alla.”

Nyt eräs nuori aikuinen viittasi ja pyysi puheenvuoroa. Hän oli siilitukkaisen Jennan poikaystävä.

Jenna oli ensimmäisiä Katiskassa uskoon tulleita nuoria. Hänet, ateistin, Pyhä Henki oli Juhan rukouksen aikana herättänyt ja kutsunut Jeesuksen seuraajaksi. Samalla hän oli löytänyt oman identiteettinsä tyttönä ja naisena, ja perunut aikeensa lähteä sukupuolenvaihtohoitoihin. Jenna oli alkanut seurustelella Nikon, asiallisen ja jämptiltä vaikuttavan nuoren miehen kanssa. Niko nousi ylös ja pyysi hiljaisuutta.

”Arvoista kirkkoherra ja hyvät nuoret, kun sain tietää eilen kirkkoneuvoston Katiskapäätöksestä, mieleeni nousi heti ajatus omasta yhdistyksestä, joka tukisi Katiskan toimintaa. Seurakunta voi kieltää sitä toimimasta yhteydessään, mutta se ei voi kieltää itse toimintaa eikä Katiskan nimen käyttämistä. Nimihän on Juhan, evankelistamme keksimä ja hänellä on siihen omistusoikeus.

Yhdistys voisi kertätä varoja vuokran ja muiden Katiskan kulujen kattamiseksi. Siten toiminta voisi jatkua. Nyt kysyn teiltä, arvoisa kirkkoherra ja Katiskan vastuutiimi, olisiko tällaisen tukiydistyksen perustaminen mahdollista ja kannatettavaa?”

Nikon puhuessa kirkkoherran silmät olivat kostuneet. Kyyneleitä näkyi myös evankelista Juhan silmissä. Nuorten katse oli kiinnittynyt keskittyneesti heihin. Kirkkoherra astui esiin ja pyyhki silmäkulmiaan. Kirkkoherra vastasi ja sanoi: ”Nikon idea kuulosti hyvältä, kerrassaan hyvältä. Sellaista uskalsin itsekin ajatella ja rukoilla. Katiska-yhdistyksen perustaminen on mahdollista. Jos se saa riittävästi uskollisia jäseniä ja tukijoita, se kykenee huolehtimaan paikan taloudellisesta ja toiminnallisesta vastuusta.”

”Kysyn nyt aivan spontaanisti teiltä nuorilta ja nuorilta aikuisilta, kuinka moni on valmis lähtemään mukaan tukemaan perustettavaa yhdistystä ja sen toimintaa, esimerkiksi pitämällä myyjäisiä ja muita tapahtumia Katiskan toimintakulujen kattamiseksi?” Kuusikymmentä kättä nousi. ”Kiitos! Jätämme asian rukouksessa Jeesuksen käsiin. Hän johtakoon kaiken hyvän tahtonsa mukaan. Viikon kuluttua tiedämme asiasta enemmän. Nyt jatkakaamme tämän illan ohjelmaa.”

Kaikki paikallaolijat huokasivat helpotuksesta. Nuoret päättivät viedä viestiä Katiska-yhdistyksen perustamisesta mahdollisimman monelle.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 19.3.2023 jatkoa edelliseen viikon saarnaan

Katiska katkolle?

Katiskan nuoret olivat järjestäneet omasta aloitteestaan mielenosoituksen koulun edessä. Sen aiheena oli ollut oikeus omaan sukupuoleen ja sukupuoli-identiteetin puolustaminen. Paikalle oli tullut noin 80 henkeä, nuoria ja nuoria aikuisia,joukossa myös teini-ikäisiä.

Kirkkoherra ja muita Katiska-nuorisotilan vastuutiimin jäseniä oli ollut seuraamassa mielenosoitusta. Paikalle oli tullut myös seurakunnan kirkkoneuvoston puheenjohtaja herra Nieminen. Nyt hän oli kutsunut koolle ylimääräisen neuvoston kokouksen. Sen aiheena oli Katiskan toiminnan mahdollinen lopettaminen. Hänelle mielenosoitus kahdesta sukupuolesta oli ollut melkoinen koettelemus, etenkin kun paikkakunnan lehdet olivat tehneet siitä juttuja.

Kirkkoneuvoston kokous alkoi. Kirkkoherra totesi paikalla olevan kuultavina myös kolme Katiskan nuorta: Jenna, Ilari ja Mervi. Paikalla oli myös Juha, keski-ikäinen mies, joka oli tullut uskoon Matin rukouspiirissä, ja oli saanut ajatuksen kertoa evankeliumi Jeesuksesta kadun nuorille. Sitten kirkkoherra piti alkuhartauden ja otti sen aluksi esiin Raamatusta kohdan luomiskertomuksesta 1. Mooseksenkirjan alusta:” Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.”

Kirkkoherra muistutti hartaudessaan Jumalan luoneen taivaan ja maan ja kaiken mitä siinä on ja asettaneen ihmisen hallitsemaan kättensä tekoja. ” Ihmisenä olemisen ytimeen kuuluu sukupuoli, olla mies tai nainen. Vain he voivat perustaa perheen ja saada lapsia. Lapset taas tarvitsevat molempien vanhempien rakkautta ja huolenpitoa. Näin on ollut luomisesta alkaen, ja Jumala toteaa Raamatussa, että kaikki, mitä Jumala loi, oli hyvää.

Sen jälkeen ensimmäiset ihmiset lankesivat saatanan asettamaan kiusaukseen ottaa elämän ohjat omiin käsiinsä ja tulla itse jumaliksi Jumalan paikalle. Silloin Aadam ja Eeva, ensimmäiset ihmiset, ja heidän perimänsä särkyivät. He alkoivat vanheta ja kuolla. Heissä vallitsi koko ajan sydämestä saakka lähtevä pahuus ja ilkeys, jota saatana oli lietsomassa esiin. Valhe oli tullut maailmaan. Jeesus sanoo, että saatana on valheen isä. Kun se valehtelee, se puhuu omaansa. Ihminen on altis sen houkutuksille ja on syntiensä tähden matkalla kohti iankaikkista kuolemaa ja kadotusta.

Rakkaudesta luomaansa ihmistä kohtaan Jumala lähetti maailmaan ainokaisen Poikansa Jeesuksen Kristuksen sovittamaan koko maailman synnit ja voittamaan saatanan ja kuoleman vallat. Taivaaseen astuessaan hän lupasi lähettää Pyhän Henkensä maailmaan kutsumaan ihmisiä pelastukseen. Kun ihminen ottaa vastaan Jeesuksen Vapahtajakseen, Pyhä Henki, armon ja totuuden henki, tulee häneen asumaan ja ohjaa Jeesuksen omia valheesta totuuteen.

Pyhä Henki on todistanut Katiska-iltoihin tulleille nuorille Jumalan luomistyöstä: siitä, että on tyttöjä ja poikia, miehiä ja naisia. On vain kaksi biologista sukupuolta, ja omasta sukupuolesta saa iloita. Jumalan henki on tehnyt nämä nuoret tietoisiksi omasta sukupuolestaan. Se on tärkeä osa ihmisen parantumista sisäisistä haavoista. Tämän rikkinäisen ajan keskellä on suurenmoista huomata tällaista Jumalan työtä epävarmuuden ja pelkojen keskellä kamppailevissa nuorissa.

On tietysti paljon muutakin, mitä Herran Henki vaikutaa hänen omissaan. Siitä kertoo Jumala apostoli Paavalin suulla Galatalaiskirjeen viidennessä luvussa: ” Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä.”

Pyhä Henki kutsuu nuoria ja vanhempia kasvuun.

Sitä, mikä langenneessa ihmiskunnassa vaikuttaa ilman Jeesusta, Paavali kuvaa samassa luvussa:” Lihan aikaansaannokset ovat selvästi nähtävissä. Niitä ovat siveettömyys, saastaisuus, irstaus, epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyys, riidat, kiihkoilu, kiukku, juonittelu, eripuraisuus, lahkolaisuus, kateus, juomingit, remuaminen ja muu sellainen.” Paavali jatkaa ja sanoo:” Varoitan teitä, kuten olen jo ennenkin varoittanut: ne, jotka syyllistyvät tällaiseen, eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa.”

Mitä kauempana joku kansa on Jeesuksesta ja hänen vaikutuksestaan, sitä voimakkaampana nuo kielteiset ilmiöt ja asenteet siinä kansassa esiintyvät. Mutta kansakunta voi kääntyä Jeesuksen puoleen ja saada syntinsä anteeksi ja aloittaa uudistuneen elämän. Siksi myös Katiska-iltoja on pidetty. Hiljennymme vielä rukoukseen.”

Salin eteen astui Jenna, siilitukkainen tyttö, joka oli tullut uskoon Katiska-illassa. Niin myös Ilari ja Viivi. He kiittivät yhdessä Jeesusta pelastuksesta ja Pyhän Hengen parantavasta ja puhdistavasta läsnäolosta omassa elämässään. He rukoilivat, että Jeesuksen Henki johtaisi yhä uusia nuoria omistamaan pelastuksen syntien anteeksisaamisessa. He pyysivät Pyhää Henkeä täyttämään uskoon tulleet läsnäolollaan ja parantamaan ja puhdistumaan heidät sisäisistä haavoistaan. He rukoilivat Pyhää Henkeä kasvattamaan Jumalan lapsia uskossa ja elämään kristittyinä jokapäiväisessä elämässä.

Sitten kirkkoneuvoston kokous alkoi. Nuorilta ja heidän evankelistaltaan Juhalta kyseltiin Katiska-illoista ja niiden sisällöstä, samoin kuin äskettäin pidetystä mielenosoituksesta. Olivatko he olleet siinä mukana ja miksi? Nuoret kertoivat olleensa tuon tapahtuman järjestäjiä syistä, jotka olivat tulleet esiin myös kirkkoherran kokouksen alussa pitämässä hartaudessa. Katiska-illat olivat heistä aivan mahtavia ja Juha oli hyvä, rakkaudellinen evankelista ja hengellinen opettaja. Juuri hän oli opastanut heidät jättämään elämänsä Jeesuksen käsiin. Sitten Pyhä Henki oli tullut tuulen lailla parantaen ja lohduttaen ja rohkaisten heitä. Sitä hyvää, mitä he olivat saaneet Jeesukselta, he halusivat jakaa eteenpäin.

Juha kertoi neuvostolle saamastaan ajatuksesta kertoa evankeliumi Jeesuksesta kadun nuorille. Siihen kirkkoneuvosto oli antanut hänelle mahdollisuuden järjestämällä Katiska-nuorisotilan, jossa saatiin kokoontua suojassa viimasta ja pakkasesta. ” Illat ovat olleet aivan ihmeellisiä, enkä halua, enkä voi ottaa niistä mitään kunniaa itselleni. Kaikki on yksin Jeesuksen työtä.” Tässä vaiheessa yksi neuvoston jäsen huudahti ja kysyi: ” Myös se meteli ja kirkosta eroamiset, mitä illat ovat aiheuttaneet?” ”Nyt en aivan ymmärrä”, Juha vastasi. ”Tarkoitatteko metelillä niitä lehtijuttuja ja tv-haastatteluja? Kyllä vain mukaan lukien äskeisen mielenosoituksen.”

Nyt kirkkoherra pyysi saada puheenvuoron. Hän sanoi: ”Olen ollut ja olen yhä sataprosenttisesti näiden Katiska-iltojen takana. Olen iloinnut suuresti nähdessäni seurakunnan perustehtävän toteutuvan näin voimallisesti. Evankeliumia julistettu rakkaudellisesti ja se on myös otettu vastaan. Pyhä Henki on tullut mukaan parantaen ja rohkaisten näitä nuoria ja antaen heille rohkeutta seistä sen hyvän takana, minkä ovat saaneet Jeesukselta.”

”Mutta entä ne kirkosta eronneet?” kysyi nyt herra Nieminen, kirkkoneuvoston puheenjohtaja. ”Se on valitettava ilmiö”, vastasi kirkkoherra. ”Mutta toisaalta ihmettelen sitä. Onko heidän sitoutumisensa kristilliseen seurakuntaan ollut noin ohutta? Mutta jos neuvosto haluaa, järjestän kyselyn eroamisen syistä. Mutta on muistettava, että jo Apostolien teoissa Raamatussa tulee ilmi se, että kristinuskon sanoman henkilökohtainen vastaanottaminen herätti myös kielteisiä reaktioita jo silloin.” ”Kiitos”, sanoi herra Nieminen. ”Nyt pyydän nuoria ja evankelista Juhaa poistumaan. Kiitos kun tulitte kertomaan meille näkemyksiänne Katiska-illoista. Jatkamme sitten kokousta.”

Kokouksessa taitettiin peistä Katiska-iltojen jatkamisesta tai lopettamisesta. Kokous jakaantui kolmeen ryhmään, lopettajiin, jatkajiin ja hiljaiseen vähemmistöön. Perusteina iltojen lopettamiselle nousivat esiin jutut lehdissä ja tv:ssa ja nuorten voimakas näkemys vain kahdesta sukupuolesta. Haluttiin, että tilanne rauhoittuisi. Iltojen puolustajat taas näkivät nuorten uskoontulon ja heidän kokemuksensa Pyhän Hengen vaikutuksesta merkittävinä. Tähän kirkon työn tuli juuri pyrkiä: pelastumiseen ja syntien anteeksisaamiseen.

Muutos nuorissa oli silminnähtävä ja korvin kuultava. Passiiviset ja arat nuoret olivat vapautuneet toimintaan ja iloon. Ja olihan heillä oikeus näkemykseensä. Sitä paitsi kirkon virallinen kanta oli yhä se, että on vain kaksi sukupuolta, ja että avioliitto on vain miehen ja naisen välinen. Vastustajat tohtivat epäillä, voisiko Pyhän Hengen toiminta olla näin näkyvää ja vauhdikasta. Sitä paitsi joistain tuntui, että Katiskan nuoret olivat ylpistyneet ja pitivät itseään muita parempina.

Keskustelu kokouksessa lainehti vielä hyvän aikaa. Viimein tultiin päätökseen. Kirkkoherran tehtäväksi jäi kertoa siitä Katiskan nuorille ja vastuutiimille.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 12.3.2023 jatkoa edelliseen viikon saarnaan

We want boys! We want girls!

Oli jälleen tiistai. Katiska-tiimi kokoontui pohtimaan tulevaa tapahtumaa ja seuraavaa nuorten ja nuorten aikuisten iltaa Katiska-nuorisotilassa. ”Tervehdys teille kaikille, Juha, pastori Ella, Matti ja vaimosi Riitta, Jenna, Marja, Ilari, Mervi ja Viivi. Upeaa, että jälleen koko tiimi on päässyt paikalle, kesken kiireisen työ-ja kouluviikon”, sanoi kirkkoherra.

”Nyt kokouksemme aiheena on kaksi asiaa, niin kuin jo tiedättekin. Suuri joukko teitä nuoria aikoo järjestää ensi viikon tiistaina kaupunkimme Lampelan koulun edessä mielenosoituksen, eikö niin?” Nuoret nyökkäsivät. ”Toinen asia koskee seuraavaa Katiska-iltaa.”

”Osaatteko te nuoret sanoa, kuinka monta osallistujaa mielenosoituksessa on, ja kuka on sen johtaja?” Minä olen luvannut olla sen kokoajana ja järjestelijänä”, vastasi siilitukkainen Jenna. ”Kutsu mielenosoitukseen on kulkenut suusta suuhun periaatteella. Nyt vaikuttaa siltä, että osallistujien määrä liikku 60-70 hengen välillä.” ” Entä mihin kellonaikaan se pidetään?” kysyi kirkkoherra. ” Mielenosoitus alkaa klo 12 ja päättyy klo 14. Niihin aikoihin suuri osa koululaisista lähtee koulusta kotiin.”

” Onko teillä iskulauseita tai kylttejä? Olisi mukava vähän kuulla niistä etukäteen”, kysyi nyt pastori Ella. ” On kyllä”, vastasi Jenna. ”Ne ovat: We want boys! We want girls! Ja Only two is true, ja kolmas: Only xy and xx are true! Sitten meillä on suomekielisiä kylttejä. Niissä lukee: Maailmaan syntyy vain tyttöjä ja poikia! Ja Jumala loi vain miehen ja naisen! Haluamme tytöt ja pojat takaisin!” Kirkkoherra hymyili ja sanoi: ”Kas kas, tuossa tilaisuudessa haluan olla paikalla! Jenna, ovatko kaikki asiat hoidettu, myös ilmoitus ja onko saatu poliisin suostumus mielenosoitukseen?” ”On kyllä”, vastasi Jenna. ” He myös turvaavat kulkueemme liikenteeltä.” ”Ok”, totesi kirkkoherra. Pastori Ella näytti hiukan epävarmalta.

” Sitten toinen asia. Ensi perjantain Katiska-iltaan on tulossa mukaan myös lähes koko kirkkoneuvosto. Osa heistä vaikuttaa olevan yhä huolestuneempi illoista ja siitä, mitä niissä tapahtuu. Haluan teidän tiedostavan asian.” ”Kyllä me sen aavistimme jo, kun ensimmäisen kerran mainitsit osan heistä reaktiosta iltoihin”, vastasivat tiimin nuoret jäsenet liki yhteen ääneen. ”Käykö niin, että illat loppuvat?” kysyi Ilari kasvot synkkänä. ”Sitä emme tietenkään toivo, ja koetan estää sen mikäli suinkin vain voin, vastasi kirkkoherra. Siihen saatan tarvita teidän apuanne, nuoret.” Nuoret nyökkäsivät.

”Kaksi asiaa oudoksuttaa osaa luottamushenkilöistä.” ”Ai uskoontulo?” kysyi Jenna. ”Niin, se näyttää olevan yksi kummastuksen aihe”, vastasi kirkkoherra. ”Ja kuitenkin juuri sitä varten iltoja pidetään, että nuoret saisivat kestävän perustuksen elämälleen, Jeesuksen!” huudahti Juha, jonka ideasta Katiska-illat olivat saaneet alkunsa. ”Se on totta”, sanoi Matti, maallikko ja rukouspiirin vetäjä. ”Historia osoittaa, että Jeesuksen mukaan tulo nuorten elämään herättää aina myös vastustusta”, sanoi kirkkoherra. ”Niin mutta miten se on mahdollista seurakunnan sisällä?” ihmetteli 16-vuotias Marja. ”Se on hyvä kysymys”, vastasi kirkkoherra. ”Mutta kanssamme on Hän, joka on kaikkea vastusta suurempi”, hän jatkoi hymyillen. ”Mutta eivät illat kai lopu?” kysyi Juha synkin ilmein. ”Eletään toivossa, että ne saavat jatkua”, vastasi kirkkoherra, ja jatkoi:”Pyydän teitä nuoret, ja kaikkia illoissa käyviä rukoilemaan, että epäilevätkin luottamusmiehet muuttaisivat näkemyksensä illoista positiiviseksi.”

Oli tiistai.Kello oli 11.30. Mielenosoittajia alkoi kokoontua kulkueen lähtöpaikalle. Heitä tuli jatkuvasti lisäää, tyttöjä ja poikia, nuoria ja joukossa nuoria aikuisia. Olipa joukossa joku varhaisnuorikin. Näytti siltä, että molempia sukupuolia oli tulossa suunnilleen yhtä paljon. Heillä oli suuria pahvisia kylttejä ja suuria auki levitettäviä banderollleja. Joillain oli kädessään huutotorvi, kolmella sähköinen megafoni. Muutamalla tytöllä oli kädesään pinkka kankaasta tehtyjä viirejä ja kasseja. Poliisi tuli paikalle ja johti kulkuetta kohti koulun edustaa. Kirkkoherra oli jo tullut koulun luo vähän aikaisemmin ja hänen mukanaan Katiska-tiimin aikuisia jäseniä. He hämmästelivät miten suuri mielenosoittajien joukko olikaan. Kirkkoherra pääsi laskuissaan kahdeksaankymmeneen. Sitten kello tuli kahteentoista. Joukko koulun edustalla oli jakaantunut ryhmiin. Jennako se oli, niin, hän antoi merkin ja silloin ensimmäinen ryhmä huusi kovalla äänellä: ”We want boys, We want girls” ja heti perään toinen ryhmä huusi: ” Only two is tue!” ja aivan sen jatkoksi kolmas ryhmä kiljui megafonin tahdittamana:”Only xy and xx are true!”

Banderollit oli levitetty auki ja kyltit olivat näkyvillä kun koululaisia alkoi virrata ulos sen pääovesta. Salamavaloja välähteli. Paikalla oli siis lehdistöäkin! Moni koulusta poistuva sai kassin tai viirin, niin oppilaat kuin opettajatkin. Mukaanviemisissä oli samoja tekstejä kuin huudoissakin. Nyt kuului myös spontaaneja huutoja: ”Valheet alas, totuus kunniaan!” ”Vaihtakaa kouluhallitus!” ”Halutaan uusi opetushallitus!” ”Emme ole eläimiä vaan ihmisiä! Ei apinoita vaan miehiä ja naisia!” Kun mielenosoitus eteni, huudot välillä puuroutuivat sekamelskaksi ja sitten tasoittuivat ja huutojen rytmi löytyi uudestaan. Kirkkoherran luo oli astellut kirkkoneuvoston puheenjohtaja.

”Kas päivää herra Nieminen”, lausui kirkkoherra. ”Päivää päivää”, vastasi Nieminen. ”Mikä ihmeen meteli täällä on menossa. Ei mutta, hei, olen nähnyt osan noista nuorista Katiska-illassa. Muistan yhden nimenkin. Tuo lyhyttukkainen tyttö tuolla on nimeltään Jenna.” ”Oikein muistit”, vastasi kirkkoherra. ”Näyttää olevan ikäänkuin koko joukon johtaja?” Nieminen arveli. ”Niin on”, vastasi kirkkoherra. ”Ai sinä tiedät!” Nieminen ihmetteli. Kirkkoherra nyökkäsi. ”Mistä sinä sen tiedät ja kuka on antanut luvan tähän hässäkkään?” Nieminen kysyi harmistuneen näköisenä. ”Minä tiedotin yhdessä Jennan kanssa heidän marssistaan poliisille ja saimme luvan mielenosoitukseen. ”Ai sinä?” Niemisen suu loksahti auki. ”En käsitä.”

”Kai muistat vanhan koulussa lauletun virren?” kysyi kirkkoherra. ” Totuuden Henki, johda sinä meitä etsiessämme valkeuden teitä. Työtämme ohjaa, meitä älä heitä, tietomme siunaa.” ”Pyhä Henki on herättänyt nämä nuoret näkemään totuuden Jumalan luomistyöstä.” ”Ai minkä?” kysyi herra Nieminen. ”Muun muassa sen, että ”mieheksi ja naiseksi Jumala loi heidät,” niin kuin Raamattu opettaa.” ”Mikä on totuus?” kysyi herra Nieminen. ”Minä uskon tieteeseen.” ”No mutta tiedehän juuri todistaa, että on vain kaksi biologista sukupuolta, joiden tunnukset ovat xx ja xy”, vastasi kirkkoherra. Herra Nieminen katsoi kirkkoherraa suu auki ja kysyi:” Väitätkö sinä, että nämä nuoret tuolla puolustavat nyt tuota löytämäänsä ”totuutta”?””Kyllä, ja se on todella totta. Pyhä Henki on herättätnyt nämä nuoret löytämään ja näkemään itsensä tyttöinä ja poikina, miehinä ja naisina. Ja he ovat nyt iloisia, ja voisiko sanoa ylpeitä omasta sukupuolestaan. He tuolla vain puolustavat oikeutta omaan sukupuoleensa.”

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 5.3.2023 jatkoa edelliseen viikon saarnaan

Pelkoa vai pelkuruutta

Matin rukouspiiri oli jälleen koolla hänen ja vaimonsa Riitan kotitalossa. Paikalla olivat hänen lisäkseen Oiva, Juha ja Ville. Tällä kertaa Abe, Matin vanha eläkkeellä oleva rippipappi oli läsnä etäyhteydellä vaimonsa Elvin kanssa. Matin vaimo Riitta ja Marja ja Marjan äitikin olivat tulleet. Linda myös osallistui piiri-iltaan netin välityksellä Helsingistä käsin. Abea oli pyydetty alustamaan keskustelua aiheesta pelon voittaminen ja vihamiesten rakastaminen.

Tervehdysten ja kuulumisten vaihtamisen jälkeen Abe aloitti ja otti esiin amerikkalaisen julistajan, Carterin tekstin. Tämä mies oli mukana evankelista David Wilkersonin perustamassa seurakunnassa ja hänen puheensa oli julkaistuna sen kotisivuilla. Carter puhui Matteuksen evankeliumin luvun 24 jakeitten 4-11 pohjalta siitä, että koko maailman kulttuuri oli muuttumassa sellaiseksi, joka ei ole enään meidän hallinnassamme. Carter viittasi Jeesuksen sanoihin:

"Silloin teidät pannaan ahtaalle, monia teistä surmataan ja kaikki kansat vihaavat teitä minun nimeni tähden. Monet silloin luopuvat, he kavaltavat toisensa ja vihaavat toinen toistaan. Monta väärää profeettaa ilmaantuu, ja he johtavat useita harhaan.” Matt.24:9-11.

Carter kertoi Jeesuksen tässä varoittavan, että uskonnollinen petos saavuttaa viimeisinä päivinä valtavia mittasuhteita. Saatanan lopun ajan strategia on selvä. Se saa aikaan kaaosta ja asettaa väärät tienviitat ja lukemattomia vääriä Kristus-vaihtoehtoja. Saatana haluaa johtaa totuutta etsivät ihmiset harhaan ja jopa uskovat ovat vaarasssa. Myös kiusaus antaa periksi pelolle on todellinen.

Pelko oli tuttua apostoli Paavalillekin. ”Meitä ahdistivat kaikenlaiset vaikeudet, ulkoapäin taistelut, sisältäpäin pelot.” 2.Kor 7:5 . Paavali ei kuitenkaan antautunut pelon vietäväksi vaan piti kiinni kutsumuksestaan.”Eloon jäämiseni ei minulle kuitenkaan merkitse mitään sen rinnalla, että pääsen matkani päähän ja saatan loppuun Herralta Jeesukselta saamani palvelutehtävän: julistaa evankeliumia Jumalan armosta.” Apost.20:24

Abe piti tauon ja jatkoi:”Apostoli Johannes rohkaisee meitä painautumaan syvemmälle Jeesuksen syliin: ” Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Pelossahan on jo rangaistusta; se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa.” 1.Joh. 4:17, 18.

Meidän tulee muistaa, että kaikesta ahdistavasta huolimatta Jeesuksella on kuitenkin kaikki hallinnassaan ja hän tulee sanomaan viimeisen sanan.Yhä syvempi Jeesuksen tunteminen avartaa kristityn mieltä myös vihamiesten tai vaikeitten ihmisten rakastamiseen. Se joka saa anteeksi paljon, rakastaa paljon. Niin sanoo Herra Jeesus."

Nyt Linda halusi käyttää puheenvuoron: ”Ongelmanani on ollut katkeruus. Tosin vasta Pyhän Hengen tultua sydämeeni asumaan aloin todella tiedostaa sen. Ja olen tajunnut, että katkeruus ja sen aiheuttama kostonhimo on tuonut elämääni pelkoa ja epävarmuutta.

Halusin kostaa miehille, jotka olivat käyttäneet minua hyväkseen. Halusin käyttäytymiselläni viedä heidät heidän naisiltaan ja puolisoiltaan ja tuhota heidän liittonsa. Ja kuitenkin olin itse syypää siihen, että myin itseäni noille miehille. Rahoitinhan sillä oman huumeiden käyttöni. Ja huumeisiin ajautumisesta syytin äitiäni, joka kohteli minua huonosti, kun olin lapsi. Mutta sitten ymmärsin, että häntä itseään oli kohdeltu huonosti hänen ollessaan lapsi. Onko se suvun kirousta?”

Abe vastasi:”Suvun kirous on todellinen asia, mutta Jeesus on suvun kirousta voimakkaampi, hän on katkeruutta ja anteeksiantamattomuutta voimakkaampi, hän on kaikkea pelkoa voimakkaampi. Jeesuksen nimessä tuo kirous katkeaa elämässäsi juuri nyt. Ole Linda Jeesuksen nimessä vapaa.”

Nyt Ville kysyi: ” Entä pelko, tarkoitan pelkoa tulla eristetyksi ja tuomituksi sen vuoksi, että haluaa pitää kiinni Raamatun sanasta.” ”Tarkoitatko, että siunua alettaisiin vainota ja syrjiä uskosi vuoksi? ”kysyi Abe Villeltä. ”Niin kyllä”, vastasi Ville. Abe vastasi: ”On eri asia pelätä kuin olla pelkuri. Paavalikin pelkäsi välillä ( sisältä päin pelkoa ), mutta hän ei silti jättänyt työtään pelkonsa vuoksi kesken ja kieltänyt uskoaan Jeesukseen Kristukseen. Uskoisin meidän kaikkien joskus kokevan pelkoa, jonka maailman reaktio uskoviin aiheuttaa. Jeesus on kuitenkin pelkoammekin suurempi. Saamme painautua pelätessämme hänen syliään vasten.”

Abe jatkoi: ” Ajattelen pelkuruuden olevan käänteinen mutta itse asiassa sama ilmiö kuin epäjumalanpalvelus, kumpikin estää todellisen Jumalan palvelemisen. Olen alkanut pohtia, onko luterilainen kirkkomme syyllistymässä pelkuruuteen, kun se antaa yhä uudestaan periksi maailmasta tuleville toiveille ja vaatimuksille peläten asemansa menettämistä samalla luopuen pala palalta kristillisestä uskosta ja maailmankuvasta.”

”Mitä tarkoitat?” kysyi Oiva. Abe vastasi: ”Kun joku piispoista on sanonut, ettei usko Jeesuksen neitseelliseen syntymään, hän itse asiassa kieltää Jeesuksen jumaluuden ja samalla sen, että Jeesus olisi syntien Sovittaja. Silti en ole kuullut, että piispankokous tai kirkolliskokous olisi nuhdellut tällaista piispaa. Ja kun joku pappi on ottanut tarot-kortit käyttöön työssään, en ole kuullut hänen piispansa kieltävän häntä.

Ja kun osa papeista on valmis siunaamaan ja on siunannutkin homo-ja lesboliittoja, en ole kuullut näiden pappien saavan kummoisiakaan rangaistuksia. Ja kuitenkin he tekevät vastoin kirkon virallista kantaa, että avioliitto on vain miehen ja naisen välinen.

Ja kun Seta puhuu sukupuolten moninaisuudesta ja vaatii sellaisen ajatuksen hyväksymistä, arkkipiispa on samaa mieltä. Ja kuitenkin Raamatussa todetaan ja biologia myös todistaa, että on vain kaksi sukupuolta. Toisin sanoen akkipiispa on valmis hyväksymään valheen, jonka mukaan sukupuoli on vain kielellinen konstruktio. Vaatineeko Seta seuraavaksi polyamorian ja moniavioisuuden hyväksymistä? Ja piispat ovat jo kauan sitten sanoneet, että jumalanpilkkalaki joutaa kumota. Jumalaa kun ei heidän mukaansa voi pilkata. Mutta eivätkö he muista edes Jeesuksen sanoja Pyhän Hengen pilkasta. Sitä ei anneta taivaassakaan anteeksi.”

”Tarkoitatko, että kirkko vähä vähältä vähältä muuttuu joksikin aivan muuksi?” kysyi Marja. ” Näen, että se tällä luopumuksen tiellä lakkaa lopulta olemasta kirkko ja Pyhä Henki lopulta pakenee sieltä. Sama vaara uhkaa kaikkia Raamatusta lipeäviä kristillisiä yhteisöjä”, vastasi Abe.

Abe jatkoi: ”Miksi piispat ovat menneet hyväksymään käsitteen teistinen evoluutio?” ”Siis mikä se on?” kysyi Marjan äiti. ”Se tarkoittaa, että Jumala olisi luonut maailman evoluution kautta”, vastasi Abe. ”Mitä ihmettä!” Marjan äiti huudahti. ”Koulusta muistan evoluutioteorialla tarkoitettavan, ettei ole Jumalaa ja että maailma ja elämä on syntynyt sattumanvaraisten mutaatioiden ja luonnonvalinnan kautta vuosimiljardien aikana. Miten piispat voivat kannattaa ateismia ja olla yhä kirkon työntekijöitä?” ”Se on hyvä kysymys”, vastasi Abe. ”On tutkittu ja saatu selville, että koulujen evoluutio-opetus on tehokas karkottamaan kasvavista sukupolvista uskon Jumalaan ja Raamattuun. Ja kuitenkin on kyse vain teoriasta, joka kaiken lisäksi on kumoutunut useaan kertaan tieteellisen tiedon karttuessa.” ”Eivät kai piispat pelkää kirkon menettävän asemansa tiedeyhteisössä?” kysyi Matti. ”Papithan koulutetaan yliopistossa.” ”Saatat osua hyvinkin oikeaan”, vastasi Abe.

Abe jatkoi vielä: ”Kaikki tuollainen on suunnattoman surullista. On vain yksi nimi jossa voi pelastua, ja se on Jeesus Kristus, ihmiseksi syntynyt Jumala. Jos hänet hylätään, hylätään pelastus ja pääsy taivaan valtakuntaan. Pelkurit päätyvät Raamatun mukaan samaan paikkaan kuin saatana, tuliseen järveen. ” Mutta pelkurit, luopiot ja iljetysten kumartajat, murhamiehet ja irstailijat, noidat, epäjumalien palvelijat ja kaikki valheen orjat saavat tämän palkan: he joutuvat tuliseen järveen rikinkatkuisten lieskojen keskelle. Tämä on toinen kuolema.” Ilm. 21:8.

Riitta oli löytänyt Jeesuksen sanat Luukkaan evankeliumista ja halusi lukea ne ääneen: "Minä sanon teille, ystävilleni: Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta joiden valta ei ulotu sen pitemmälle. Kuulkaa, ketä teidän tulee pelätä. Pelätkää häntä, jolla on valta sekä tappaa ihminen että syöstä hänet helvettiin. Niin, sanon teille: häntä teidän on pelättävä.” Luuk.12:4-5

”Niin, meidän kannattaa pitää kiinni Jeesuksesta ja hänen rakkaudestaan, sanoi Abe. Hän yksin on tie, totuus ja elämä.”

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 26.2.2023

Pahan valtojen vaikutus     jatkoa edelliseen viikon saarnaan

Linda luki lehdestä erään naisen tarinaa. Nainen oli nuorena ollut kiinnostunut muun muassa parapsykologiasta ja okkultismista. Hän omaksui silloin itämaisen uskonnollisuuden ja hippiaatteen. Hänen kaulassaan riippui aina iso rauhanmerkki. Hänestä oli kuitenkin jo pitkään tuntunut, että jokin oli pahasti pielessä.

Vaikka hän oli koettanut kaikin voimin hengellistyä, hän oli tuntenut pahan läsnäolon yhä voimakkaampana. Hän ei uskaltanut olla yksin kotona. Sitten koulussa oli ollut yksi uskontotunti, johon opettaja oli pyytänyt helluntailaisen naisen. Tämä oli varoittanut oppilaita uususkonnoista. Ensin hän oli piirtänyt taululle rauhanmerkin ja oli kertonut sen olleen satoja vuosia saatananpalvojien käytössä.

Linda luki lehteä eteenpäin. Haastatellun naisen tarina jatkui. Oppitunti oli avannut tämän silmät kertaheitolla. Hengellisyys, jota hän oli pitänyt Jumalan antamana, olikin pimeyden puolella. Nainen oli tullut ryminällä uskoon. Rauhanmerkki oli vaihtunut ristiin. Se oli nyt hänen rauhanmerkkinsä.

Linda hätkähti lukiessaan lehtiartikkelia. Hän muisti omasta entisestä elämästään, että hän oli pitänyt kodissaan esillä kristalleja ajatellen,että niistä säteili hyvää energiaa. Yöpöydällään hänellä oli ollut buddhapatsas ja ikkunalaudalla joitain hidulaisuuden jumalia. Linda muisti itsekin kokeneensa joskus pahan läsnäolon ja oli yöllä havahtunut siihen, että hän oli tuntenut huoneessaan olevan jonkin tumman ja pahan olennon. Uskoon tultuaan Linda oli viskannut kaikki epäjumalan kuvat ja kristallit roskalaatikkoon. Samoin kaikki noituutta käsittelevät kirjansa.

Jeesuksen tultua hänen elämäänsä yölliset pahan läsnäolon kokemukset olivat lakanneet ja hän nukkui yönsä hyvin. Nyt Linda muisti myös jotain muuta. Hän oli ollut mukana rock-konserteissa, joista joissain hän oli aistinut myös jotain kielteistä ja pelottavaa. Linda muisti myös sen, miten hänelle oli tarjottu useamman kerran kadulla Jeesuksesta kertovia traktaatteja. Ne olivat saaneet hänet voimaan pahoin. Lehtien sivuilta huomaamansa Raamattua käsittelevät hartauskirjoitukset olivat saaneet hänen ihonsa nousemaan kananlihalle ja hän oli sivuuttanut ne salaman nopeasti.

Linda muisti nyt, miten joskus radiota kuunnellessa vastaantullut jumalanpalveluksen pätkä oli ollut hänelle kuin kylmä tuuli, josta piti päästä pian ohi. Ylipäätään kaikki kristinuskoon liittyvä oli ollut hänelle vierasta ja vastenmielisyyttä herättävää. Mistä syystä? Linda alkoi aavistaa, että saatana oli päässyt johtamaan hänet harhaan yhä pitemmälle ja syvemmälle. Pahasta oli tullut Lindalle yhä luonnollisempaa ja kristinuskosta ja erityisesti Jeesuksesta yhä kartettavampaa ja vastenmielisempää.

Vaikka hän kerran sairastuttuaan vakavaan kuumetautiin oli koettanut rukoilla Jumalaa, oli kuin näkymätön mutta todellinen seinä olisi ollut hänen ja Jumalan välissä. Sen läpi hän ei päässyt. Jumala jäi etäiseksi ja unohtui kohta hänen toivuttuaan kuumeesta. Vasta äärimmäisen vakavaan onnettomuuteen joutuminen oli saanut hänet etsimään Jeesukselta apua. Silloin hänen luokseen oli tullut Abe, vanha eläkkeellä oleva pappi, joka oli antanut hänelle Herran pyhän ehtoollisen. Aben mukana ollut Matti oli myös rukoillut Lindan puolesta. Linda oli saanut armon löytää uskon Jeesukseen. Hän oli myös alkanut parantua onnettomuudessa tulleista vammoista ja oli saanut Matilta ja hänen vaimoltaan Riitalta opetusta Raamatusta ja kristillisestä uskosta.

Linda avasi nyt Raamatun ja löysi siitä Uskonkirjat.net - hakuohjelmaa käyttäen kohdan 1. Kuningasten kirjan luvun 22 jakeesta 22 kohdan, jossa Jumala lähetti valheen hengen jumalattomasti elävän kuningas Ahabin profeettojen suuhun johtamaan hänet harhaan ja tuhon omaksi. Sitten Linda löysi Jeesuksen sanoja saatanasta Johanneksen evankeliumin luvun 8 jakeesta 44: ”Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.”

Linda pysähtyi ajatuksissaan miettimään ja rukoilemaan. Hänen mieleensä nousi ajatus:” Voiko olla niin, että kokonainen kansa voi tulla saatanan harhauttamaksi niin, että se menettää vähitellen kyvyn nähdä elävä Raamatun Jumala todellisena ja rakastavana. Harhautus etenee vähitellen. Kansalle valehdellaan, että kaikkinainen vapaus, myös seksuaalinen, on hyvästä ja sallittua. On sallittua ja muodikasta myös harrastaa okkultismia eri muodoisaan ja matkustaa ulkomaille itämaisten uskontojen perässä ja kumartaa niiden kivisiä ja puisia jumalankuvia. On hyväksyttävää ja tavoiteltavaa keskittyä vain itseensä ja kerätä mammonaa.

Harhautus etenee niin, että hyväksyttävänä ja jopa suositeltavana aletaan pitää väkivaltaista ja seksuaalisesti estotonta viihdettä. Ihmisistä tulee haureuteen jo nuorena kasvavia ihmisiä, jotka oppivat käyttämään toisiaan hyväkseen kuvitellen, ettei sillä ole mitään seuraamuksia. Nautinnosta tulee uusi jumala. Kuitenkin näin tehdessään ihmiset kokevat yhä uudestaan hylätyksi tulemisen ja menettävät samalla kauniit ja herkät ihanteet onnellisesta, eheästä ja uskollisesta perheestä. Ahdistutaan ja masennutaan. Aletaan etsiä lohdutusta alkoholista ja huumeista. Ja niin saatanallinen eksytys etenee tuhoten askel askeleelta koko kansan.

Voi Herra, armahda minua syntistä. Voi kiitos, että sinä kutsuit minua pelastukseen ja sain armon vastata kutsuusi myöntävästi. Voi kiitos, että saan olla nyt armahdettu syntinen ja matkalla kohti taivaallista kotia. Voi kiitos, että elämälläni on nyt suunta ja tarkoitus.

Kiitos, että sinä olet saatanankin Herra ja sinä olet voittanut sen vallan kuollessasi ristillä syntiemme sovitukseksi. Voi Herra, armahda Suomen nuoria ja koko kansaa. Vapahda se saatanan otteesta, johon se on joutumassa yhä enemmän. Anna kansallemme herätys, parannus ja uusi alku Jeesuksen Kristuksen sovintoveren ja hänen tuntemisensa kautta. Aamen.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 19.2.2023 jatkoa edelliseen viikon saarnaan

Marjan runo

Katiska-illoissa juontajana toimiva kuusitoistavuotias Marja oli kuntoutumassa psyykkisestä romahduksesta, jonka hän oli kokenut tullessaan petetyksi luotettaviksi pitämiensä ihmisten taholta. Hänet oli houkuteltu seurakunnan kirjekuorissa lähetetyllä kutsulla viikonloppuna kaupungille viettämään iltaa. Se oli ollut tämän kiltin ja onnellisen tytön ensimmäinen ilta kaupungilla uusien kavereitten kanssa. Marja oli tullut petetyksi. Hänet oli huumattu jollain aineella ja sitten raiskattu.

Marja oli hajonnut sisäisesti kappaleiksi. Hän oli menettänyt luottamuksensa ihmisiin ja yhteisöön, josta hän oli toivonut löytävänsä todellisia ystäviä. Hän oli joutunut psykiatrisen sairaalan suljetulle osastolle. Hän oli ollut täynnä vihaa ja katkeruutta. Hän koki menettäneensä ihmisarvonsa ja uskonsa elämään. Hän oli sulkenut persoonansa oven muilta. Sairaalassa hän oli ollut lähes puhumaton,saaden välillä selittämättömiä raivokohtauksia.

Marjan äiti oli tutustunut ihmeen kautta Matin puolisoon Riittaan ja sitten Mattiin, jolle Jeesus oli antanut rukouksen armolahjan. Marjan äiti oli kysynyt tyttäreltään luvan tuoda heidät mukanaan sairaalaan. Vähitellen Marja oli alkanut luottaa heihin ja oli antanut Matille luvan rukoilla puolestaan. Rukouksen aikana lukko Marjan sisimmässä oli auennut. Hän oli alkanut käsittelemään sisimpänsä traumaa, jonka tuon yhden viikonlopun tapahtumat olivat aiheuttaneet.

Marja oli päässyt ensimmäiselle kotilomalleen sairaalasta. Nyt hän oli jo jälleen mukana elämässä. Lisäksi hän oli saanut uuden sydänystävän, seitsemäntoistavuotiaan Lindan. Tämä oli tullut uskoon Helsingissä kohdattuaan Jeesuksen jouduttuaan onnettomuudessa lähelle kuolemaa ollessaan matkalla seksiasiakkaansa luo. Linda oli ajatunut huumeitten käyttäjäksi ja oli kustantanut ne myymällä itseään. Matin vanha, jo eläkkeellä oleva rippipappi Abe oli saanut johdattaa Lindan Jeesuksen luo. Matin rukoiltua Lindan puolesta tämän vammat olivat alkaneet parantua.

Marja oli alkanut pitää päiväkirjaa. Siitä oli tullut hänen kolmas ystävänsä. Päiväkirjalleen hän kertoi ahdistuksestaan ja taistelusta takaisin ihmisten joukkoon. Marja kirjoitti joskus runojakin. Nyt hän oli saanut valmiiksi yhden. Hän lähetti sen Lindalle, joka piti siitä ensilukemalta. Linda ehdotti Marjalle, että tämä lukisi sen ääneen Katiska-illassa. Marja jäi miettimään ehdotusta. Uskaltaisiko hän esittää runonsa julkisesti? Millaisen vastaanoton runo saisi? Marja näytti runonsa Riitalle ja pyysi häntä arvioimaan, olisiko se julkaisukelpoinen, vai saisiko runo osakseen pilkkaa?

Riitta luki runon ja jäi tuijottamaan sitä. Riitan silmistä alkoivat vuotaa kyyneleet. "Kyllä Marja, minun mielestäni runosi on puhutteleva. Uskon, että se voi puhutella ja lohduttaa monia." Marja kertoi saaneensa runoon innoituksen Jobin kirjan sanoista: ”Ihminen, naisesta syntynyt, elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta. Kuin kukka hän avautuu ja kuihtuu, on kohta poissa, kuin varjo.” Job 14:1-2

Runo

Minä olen kukkanen niityllä

Minä olen piikkimato maassa

Minut poimitaan maljakkoon

Minut myrkytetään tainnoksiin

Minä herään kauniissa kodissa

Minä haisen raadolta roskakasassa

Minä näen hymyileviä ihmisiä

Minä näen rottia ja ruoan tähteitä

Minun tuoksuani ihastellaan

Minun päälleni valuu ihottavaa limaa

Minä olen huomion keskipisteenä

Minä litistyn kuonan seassa

Minusta otetaan valokuvia

Roska-auton valot häikäisevät minut

Kuvia minusta ihastellaan internetissä

Jätteistä otetaan näytteitä

Kukkainen kuvani saa paljon tykkäysiä

Minut näkee laborantti koeputken läpi

Ihastuneet jakavat kuvaani toisille

Olen numeroitua massaa tutkimuspöydällä

Olen onnellinen kun yö tuo minulle levon

Valot sammuvat laboratoriossa

Aamulla herään roskalaatikossa

Aamulla minut kaadetaan viemäriin

Sanottiin että kuihduin ja kellastuin

Sanottiin ettei myrkky ollut vaarallista muille

Muutun mullaksi kaatopaikalla

Valun jätevetenä viemärissä

Minua ei enää ole

Minua ei enää ole

Kukaan ei muista kedon kaunista kukkaa

Kukaan ei muista piikikästä perhosen toukkaa

Vain Jumala muistaa minut

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 12.2.2023 jatkoa edelliseen viikon saarnaan

Joukko luottamushenkilöitä nousee vastarintaan

”Hei, tervetuloa jälleen Katiskatiimin kokoukseen jälleen näin tiistaina illansuussa”, lausui kirkkoherra. ”Kaikki näyttävät päässeen tulemaan. Kiitos siitä. Viime viikon Katiska-illassa, niin kuin tiedätte, haastateltiin Jennaa paikallistelevisioon ja hän antoi myös lehtihaastattelun. Samoin oli haastateltu myös Ilaria, Merviä ja Viiviä. Sen jälkeen haastattelut on jo julkaistu tv:n ajankohtaislähetyksissä. Miten te nuoret olette kokeneet nämä haastattelut ja niiden tuoman julkisuuden?”

Jenna aloitti: ”Olen iloinen siitä, että sain mahdollisuuden tuoda esiin kaiken kokemani suuremmalle yleisölle. Jeesus antoi Pyhän Hengen sydämeeni tullessani uskoon Katiska-illassa. Hän on antanut minulle yhä lisää ymmärrystä ja viisautta myös seksuaalisuuteen ja sukupuolisuuteen liittyvissä asioissa. Tiedostin uskon ensi hetkistä lähtien Pyhän Hengen vakuuttavan minua siitä, että olen Jumalan luoma ja että hän on luonut minut tytöksi ja naiseksi.

Tiedätte miten kipeä asia sukupuoliahdistus oli minulle ennen. Nyt olen vapaa ja olen alkanut käsittää entistä selvemmin, että meille nuorille on valehdeltu ideologisista syistä. Sukupuolia ei ole montaa, vaan kaksi, joiden biologiset tunnukset ovat xx ja xy. Ja on ihana olla se miksi on tarkoitettu, tässä tapauksessa tyttö ja nainen.”

”Samaa koen minä poikana ja mieheksi kasvavana, sanoi nyt Ilari. Minä iloitsen Jennan lailla Pyhän Hengen antamasta ymmärryksestä kahdesta sukupuolesta. Ja että on ilo olla sellainen poika ja kasvaa sellaista mieheyttä kohti kuin Jumala on tarkoittanut luodessaan minut. On kunnia-asia kertoa tätä vapauttavaa viestiä niin monelle kuin mahdollista. Viime Katiska-illassa todistivat samaa Jimi ja Tane. Olemme ajatelleet järjestää mielenosoituskulkueen koulumme edustalle ensi kuussa ja kutsua siihen mukaan mahdollisimman monta teini-ikäistä ja nuorta aikuista.

Setaa ei saa päästää enää kaupunkimme kouluihin sotkemaan lisää ahdistuneiden lasten ja nuorten mieltä. Seta joko ei tiedä mitä se tekee, tai sitten se haluaa johtaa lapset ja nuoret tietoisesti harhaan. Jos niin on, se osoittaa Setan edustavan kylmää, julmaa, aitoon empatiaan kykenemätönä ja laskelmoivaa ajattelua.” ”Hyvä hyvä!” huudahtivat nyt Mervi ja Viivi. ”Tulemme ilman muuta mukaan mielenosoitukseen.”

” Ymmärsinkö oikein, että kukaan teistä televisioon haastatelluista nuorista ei ole ahdistunut saamastanne julkisuudesta ja mahdollisesta arvostelusta?” ”Ei olla”, kuului vastaus. ”Tietysti asiaton ja piikikäs arvostelu joskus satuttaakin, mutta se ei ole mitään Jeesuksen antamaan uuteen todellisuuteen verrattuna”, vastasi Jenna, ja muut nuoret nyökkäsivät. ”Entä teidän kotiväkenne?” Kysyi kirkkoherra nyt. Jenna vastasi: ”Äitini on ollut iloinen siitä, että hänellä on tytär, joka uskaltaa nyt pitää puolensa, eikä arkaile tuoda julki ajatuksiaan, toisin kuin hän aikanaan. Äiti on koko tämän Katiskassa alkaneen prosessin aikana rohkaissut minua.” ”Samoin isäni ja äitini minua”, totesi Ilari. ”Ennen olin vaitonainen ja ahdistunut jahkailija, joka ei paljon puhua pukahtanut. Nyt kun olen alkanut miehistyä, on se herättänyt kotona postitiivisia tuntemuksia. Kotiväkeni tulee minua.”

”No entä Mervi ja Viivi?” Mervi vastasi: ”Suhde äitiini on nyt aivan eri tasolla kuin ennen uskoontuloani Katiska-illassa. Pyhä Henki ohjasi minut armahtamaan äitiäni ja ymmärtämään hänen elämänsä vaikeuksia. Meistä on tullut nyt ystävät. Äiti haluaa tukea minua uudessa elämässäni.” Viivi oli ollut hiljaa. Nyt hän vastasi hiljaisella äänellä: ”Ätini ei vieläkään tiedä, mitä ajatella uskoontulostani ja tästä sukupuoliasiasta. Se surettaa minua. Olen alkanut ajatella, että ehkä hänen sydämellään on joku taakka, josta hän pelkää Jumalan tuomitsevan hänet, ja hän siksi suhtautuu elämäni muutokseen torjuvasti. Rukoilkaa hänen puolestaan. Rukoilisitkö sinä Matti nyt heti.” ”Toki voin rukoilla”, Matti, rukouspiirin vetäjä vastasi. Matti rukoili tiimiäisten kanssa Viivin äidille Jeesuksen Kristuksen sovintoverestä kumpuavaa rauhaa hänen sydämeensä ja kaiken pelon ja kauhun poistumista. Rukouksen jälkeen Viivi huokasi: ”Kauhu, en ole koskaan osannut ajatella, että äitini muistelisi jotain asiaa tai tapahtumaa kauhulla. Koetan olla hänelle tästä lähtien oikein ystävällinen.”

Kirkkoherra sanoi sitten: ” Me Katiskatiimissä olemme olleet hyvin iloisia teistä jokaisesta. Olette olleet rohkeita ja aitoja Kristuksen todistajia. Hän vahvistakoon teitä siinä tehtävässänne. Autamme teitä myös mielenosoituksen järjestämiseen liittyvissä asioissa, mikäli niin haluatte.” Muut tiimin jäsenet nyökkäsivät hymyillen. ”Nyt on kuitenkin joukko seurakuntamme luottamushenkilöitä noussut vastustamaan Katiska-iltoja ja teidän julkisuuteen tuomianne asioita siitä, mitä niissä on tapahtunut. Se tuntuu minusta pahalta, sillä iltojen tarkoitushan on se, että teini-ikäiset ja nuoret aikuiset löytäisivät Jeesuksen ja hänessä elämän tarkoituksen ja suunnan, ja se on alkanut toteutua.

Vaikuttaa siltä, että heitä kiinnostaa lähinnä kaksi asiaa. Toinen on kirkosta eronneiden määrä. Eronneita on tosin tullut lisää. Niitä on jo liki 50 ja syynä lähes kaikilla se, mitä te nuoret olette kertoneet Pyhän Hengen vaikutuksesta teissä liittyen sukupuolta koskeviin kysymyksiin. Toinen heitä kiinnostava asia vaikuttaa olevan yleisen mielipiteen mukaileminen ja sukupuolineutraalin avioliiton ajaminen läpi seurakunnassamme. Toteutuessaan se tarkoittaisi ainakin homo-ja lesboparien vihkimistä kirkossa.

Kuitenkin se olisi vastoin kirkon virallista kantaa, joka on se, että avioliitto on miehen ja naisen välinen. Juuri niinhän te nuoretkin ajattelette, vai mitä?” Jenna, Ilari, Mervi ja Viivi nyökkäsivät kiivaasti. Kirkkoherra jatkoi: ”Minusta on surullista, etteivät nämä luottamushenkilöt näytä kunnioittavan Jumalan sanaa Raamattua, joka sanoo asian jo 1.Mooseksen kirjan ensimmäisessä luvussa selkeästi ja yksiselitteisesti: Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, ja asetti avioliiton heidän välilleen. Vai eivätkö luottamushenkilöt ole perillä Raamatusta?

Joka tapauksessa, kalliit nuoret, teidän on hyvä tietää näiden luottamushenkilöiden asenteista, ja siitä, että he haluavat lopettaa Katiska-illat seurakunnan hankkimissa tiloissa. Minä olen sanonut heille vastustavani iltojen lopettamista. Nehän ovat tuottaneet satoa Jumalan valtakuntaan ja jos Herra suo, Pyhän Hengen toiminta illoissa jatkuu. Itse olen sataprosenttisesti teidän puolellanne, nuoret.” Nuoret olivat kuunnelleet hiljaa kirkkoherran sanoja.

Sitten Jenna sanoi: ”Olen vaistonnut kielteisyyttä jo aikaisemmin. Lisäksi yhä useampi kirkkomme papeista näyttää hyväksyvän niin sanotun tasa-arvoisen avioliiton. Se oli minulle ennen yhdentekevää. Olinhan ateisti. Mutta nyt uskoon tultuani noiden pappien asenne tuntuu omituiselta. Ovatko he hylänneet Raamatun ja laatineet tilalle omia oppejaan miellyttääkseen maailmaa? Jos niin on, niin voi heitä. He eivät tiedä mihin he ovat viemässä Suomen evankelisluterilaista kirkkoa.

Eivätkö he ymmärrä, että maailma ajaa äärimmäistä seksuaalista vapautta ja haluaa poistaa esteen sen toteuttamiselle: kirkon ja sen kristillisen arvomaailman. Kirkko on Raamattuun vedoten asettanut ennen rajat synnin tekemiselle ja on puhunut myös vastuustamme Jumalan edessä. Jumala rakastaa yhtäläisesti kaikkia, mutta kaikkea elämässämme hän ei hyväksy. Kirkko on ennen myös varoittanut iankaikkisesta tuomiosta, joka kohtaa meitä, jos tietoisesti hylkäämme Jeesuksen kutsun pelastukseen?” ”Ajatteletteko te muutkin nuoret samoin kuin Jenna”, kysyi kirkkoherra. Nuoret nyökkäsivät. Kirkkoherra hymyili. ”Kirkolla on vielä toivoa, kun sillä on teidän kaltaisianne nuoria. ”Se ei kuitenkaan ole ansio, eikä meidän varsinkaan, sanoi Jenna. Me olemme vain armahdettuja syntisiä, joita Pyhä Henki kasvattaa.” Muut nuoret nyökkäsivät.

Katiska-tiimin palaveri lopetettiin yhteiseen rukoukseen, jossa kiitettiin ja pyydettiin Jeesusta johdattamaan ja vahvistamaan Katiska-iltoja. Rukoiltiin myös siunaten luottamushenkilöiden ja pappien puolesta. Pyydettiin Jeesusta Kristusta avaamaan heidän sydämensä ymmärtämään Jumalan tahdon myös avioliittoon ja seksuaalisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Että Raamatusta tulisi kaikille seurakunnassa jälleen pyhä kirja, Jumalan elävä ja muuttumaton ilmoitus.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 5.2.2023   jatkoa edelliseen viikon saarnaan

TV-haastattelu

Tervetuloa kanavamme ajankohtaisohjelman pariin. Haastateltavanani on tänään Jenna.

”Jenna, sinä olet kertonut kokeneesi viime viikkoina mullistavia asioita elämässäsi käytyäsi seurakunnan järjestämässä Katiska-illassa. Kertoisitko miten kaikki alkoi.” ” Lyhyesti voisi sanoa kaiken alkaneen Juhan, erään evankelistan rukouksesta tuossa illassa. Haluaisin aloittaa kuitenkin ajassa kauempana olevista tapahtumista.” ”Ole hyvä vain.” ”Se, että menin tuohon iltaan, oli viimeinen oljenkorteni elämäni kaaoksessa. Olen nyt 16-vuotias. Tähän mennessä olen kokenut kolme hylkäämistä. Ensimmäinen oli se, kun isäni löi lyttyyn persoonani ja haaveeni.” ”Hän ei hyväksynyt sukupuoltasi?” ”Olin aavistanut jotain sellaista jo aikaisemmin. Hän halusi minun harrastavan mikroautoilua ja jääkiekkoa ja menestyvän niissä lajeissa. Isän mieliksi lähdin mukaan kiekkoharjoituksiin mutta olin surkea pelaaja. Ajoin myös kartingia, mutta minua kova vauhti pelotti enkä menestynyt kilpailuissa. ”Harrastitko näitä lajeja kauan?” ”Noin 8-vuotiaasta 10 vuoden ikäiseksi. Kerran suutuin isälle ja sanoin inhoavani molempia lajeja. Sen sijaan olisin halunnut tanssia balettia. Siitä lähtien isä muisti irvailla haaveistani. Hän vähätteli minua ja kerran kiukustuessaan sanoi aina toivoneensa poikaa eikä tyttöä. Silloin jotain minussa meni rikki.” ”Masennuitko sinä?” ” Oli kai se sitäkin, mutta joukossa oli myös suuttumusta. Itse en osannut vielä tuon ikäisenä analysoida tunteitani.” ”Miten äitisi reagoi ristiriitaasi isän kanssa? Saiko hän tietää harrastustoiveestasi?” ”Äiti oli hiljainen hipsukka, mukava, mutta isän määräysvallan alla. Isä saattoi humalapäissään lyödä äitiä, kun tämä uskalsi olla eri mieltä hänen kanssaan. Ei äiti kyennyt puolustamaan minua.”

”Mitä sitten tapahtui? Mainitsit tulleesi hylätyksi kolmesti.” ”Vanhempani erosivat kun oli 13-vuotias. Se oli toinen hylkääminen. Kolmas oli kun poikaystäväni jätti minut vuosi sitten. Syyksi hän sanoi, että olin tunteiltani kylmä kuin jääpala ja muistutankin enemmän poikaa kuin tyttöä ulkonäköä myöten. Masennuin todella. Olin kokenut jo aikaisemmin, etten kelpaa tyttönä ja nyt kokemus vain vahvistui. Aloin fantasioida siitä, millaista olisi olla poika. Kun lisäksi yhteiskunnassa vellovat myönteiset puheet sukupuolen vaihtamisesta, aloin harkita sitä vaihtoehtoa. Suunnittelin meneväni rintojenpoistoleikkaukseen ja hormonihoitoihin. Samalla kuitenkin ajattelin kuolemaa toisena vaihtoehtona. Olin epätoivon partaalla kun tulin Katiska-iltaan ja pyysin Juhaa rukoilemaan itseni ja samalla muidenkin sinne saapuneiden nuorten puolesta. Tiesin monella heistä olevan vakavia ongelmia itsensä hyväksymisen kanssa.” ”Ja sitten kun Juha rukoili, sinä koit muuttuvasi?” ”En sanoisi sitä muutokseksi. Tunsin, miten suunnaton, rakkautta täynnä oleva voima laskeutui jostain sisimpääni ja herätti sen eloon. Sain rauhan ja sisimpäni asetettiin tasapainoon. Olin ollut siihen saakka ateisti, mutta nyt ymmärsin Jumalan olevan olemassa ja että hän on minun Luojani, ja että hän on luonut minut tytöksi ja naiseksi. En muuttunut. Minun aito sisimpäni vain herätettiin eloon. Voisin sanoa, että Jumala korjasi sukupuoleni.”

”Jumala korjasi sukupuolesi? Mitä tarkoitat sillä?” ”Olen biologinen tyttö, ja nyt iloitsen siitä. Tuosta illasta, jolloin Pyhä Henki kohtasi minut, on nyt kolme viikkoa. Sinä aikana hän on vahvistanut minussa ajatusta, että useimpien kohdalla, jotka kokevat sukupuoliristiriitaa, on itse asiassa kysymys syvistä henkisistä ongelmista. Niihin etsitään vastausta sukupuolen vaihtamisesta. Se on kuitenkin tie ojasta allikkoon. Oikea tie on sen sijaan tulla Jeesuksen luo ja rukoilla hänen Pyhää Henkeään vapauttamaan oma identiteetti jo luomisessa saatuun todellisuuteen.” ”Mitä se tarkoitaa?” ”Sitä, että tytöt havahtuvat siihen, että ovat tyttöjä, ja pojat siihen, että ovat poikia. ” ”Sinä uskot, että Jumala on olemassa. Voitko todistaa sen?” ”Olen itse elävä todistus siitä. Katso minua, näytänkö pojalta vai tytöltä, mieheltä vai naiselta? Näytänkö onnettomalta vai onnelliselta?” ” Rehellisyyden nimissä minun on sanottava, että olen harvoin tavannut niin viehättävää nuorta naista kuin sinä.” ”Kiitos. Olen nainen, ja olen onnellinen nainen.” "Ohjelma-aika on päättymässä. Haluaisitko vielä sanoa lyhyesti jotain katsojille?” ” Haluan sanoa kaikille, että älkää uskoko valheeseen, joka väittää sukupuolia olevan useita. Sukupuolia on vain kaksi, joiden biologiset tunnukset ovat xx ja xy. Uskokaa sen sijaan Jeesukseen, joka on tie, totuus ja elämä. Rukoilemalla häntä löydätte oman itsenne. Saatana haluaa hukuttaa ihmisen kadotukseen. Jeesuksella on kuitenkin valta pelastaa ihminen ja vapauttaa hänet valheitten vallasta."

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 29.1.2023   jatkoa edelliseen viikon saarnaan

Tv tulee paikalle

Seurakunnan kolmas Katiska-ilta oli alkamassa.Ne oli suunnattu kenelle tahansa teini-ikäiselle ja nuorelle aikuiselle. Ajatus paikasta kadulla liikkuville nuorille oli syntynyt  Juhan toiveesta ja aloitteesta. Juha oli tullut uskoon vaikeitten elämänvaiheitten keskellä erään seurakuntalaisen, Matin rukouspiirissä. Juha oli kokenut avioeron ja oli ollut itsemurhan partaalla jäätyään aivan yksin. Yhteys omiin lapsiinkin oli katkennut. Jeesuksen tultua Juhan elämään hän oli saanut sydämeensä rauhan. Juha oli sitten pyytänyt rukoilemaan itselleen rohkeutta, voimaa ja intoa kertoa nuorille Jeesuksen rakkaudesta, jota hän oli itse saanut kokea.

Ensimmäisessä Katiska-illassa oli tullut uskoon ainakin neljä nuorta Juhan rukoillessa nuorten puolesta.Yhden nuoren toiveesta oli rukoiltu erityisesti hänen ja kaikkien iltaan tulleitten nuorten seksuaalisen identiteetin selkiytymisen puolesta. Tuo siilitukkainen tyttö, Jenna, oli kamppaillut asian kanssa epätoivon partaalla. Rukouksen aikana nuorten joukosta oli alkanut kuulua ylistystä ja kiitosta Jeesukselle.

”Halleluja. Kiitos Jeesus. Kiitos Jumalalle. Ylistys sinulle Korkein, taivaan ja maan Herra. Sinä olet luonut meidät ihmiseksi. Mieheksi ja naiseksi sinä olet luonut meidät. Ylistys sinulle luomistyöstäsi.”

Sanat oli lausunut joku nuorista." Aamen, aamen", oli joku toinen nuori sanonut, sitten kolmas. Joku oli itkenyt ääneen. Joku oli alkanut nauraa ja taputtaa käsiään. Joku tyttö oli noussut seisomaan ja kohottanut kätensä kohti taivasta ja ylistänyt hiljaa Jeesusta. ”Olen nainen, ja kiitän sinua siitä.” Jotkut pojatkin olivat nousseet seisaalleen. He olivat nauraneet ja huutaneet:" Ollaan poikia ja se on hyvä! Ollaan poikia!”

Seuraavassa Katiska-illassa neljä nuorta oli halunnut antaa todistuksen uskostaan Jeesukseen. Heistä jokainen oli kertonut Pyhän Hengen vakuuttaneen heidät sukupuolestaan, että tytöt olivat tyttöjä ja poika oli poika. Ensimmäiseksi mikrofonin taakse oli astunut tuo siilitukkainen tyttö, Jenna. Hän oli kertonut:

”Kun sitten Juha rukoili, jokin lämmin, samalla kuin kirkas valo, kosketti sisintäni. Tunsin, miten taakkani otettiin pois. Rauhoituin. Aloin aavistaa, että Jumala on luonut minut, ja että hän luonut minut naiseksi. Tämä uusi tietoisuus vahvistui minussa rukouksen aikana ja siitä edelleen tähän päivään asti. Nyt uskon Jumalaan ja Jeesukseen. Olin aikonut lähteä rintojen poistoleikkaukseen ja hormonihoitoihin. Nyt olen niin kiitollinen siitä, etten ehtinyt tehdä sellaista itselleni. Haluan kertoa tästä kaikesta teille, että tekin saisitte rauhan ja Jeesukselta varmuuden siitä, keitä te itse kukin olette. ”

Nyt kolmas ilta Katiskassa, entisessä kauppakiinteistössä kerrostalon kupeessa oli alkamassa. Paikalle oli tullut toista sataa teini-käistä ja nuorta aikuista. Sisään voitiin ottaa kerrallaan 70 henkeä. Onneksi sää oli alkusyksystä huolimatta vielä lämmin. Ulos oli tuotu pitkiä penkkejä, kaiutin ja tarjoilupöytä. Kadun toiselle puolelle pysähtyi erään tv-kanavan tunnuksilla varustettu pakettiauto. Nuoret katselivat autoa kiinnostuneina. Sieltä astui ulos nainen ja kameraa kantava mies. Nuoret supattivat keskenään ja osoittivat kävelijöitä.

Sisällä oli täyttä, mutta kodikasta. Salin täytti iloinen puheensorina, joka taukosi tv-toimittan astuttua sisään. Katiskan vastuutiimi tervehti tulijoita ja osoitti heille varatut paikat. Salin mikrofoni kytkettiin pääälle. Ilta alkoi 16-vuotiaan, tiimiin kuuluvan Marian tervehdyksellä ja alkurukouksella. Seurasi tunnin kestävä tarjoilu-ja seurusteluaika. Sen kuluessa tv-ryhmä haastatteli kaikkia neljää edellisessä Katiska- illassa todistaneita nuoria.

Tunnin kuluttua ohjelma jatkui Juhan esitellessä neljä uutta todistajaa, kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. He kertoivat kokeneensa Jeesuksen rakkauden Juhan puhuessa Jeesuksesta edellisessä illassa.Sitten esiin astui Jenna, tuo siilitukkainen tyttö. Hänen hiuksensa olivat kasvaneet pituutta ja Jennan asu oli kauniin naisellinen. Jenna näytti kukoistavalta nuorelta naiselta. Hän oli todella muuttunut.

Jenna kertoi vielä uudelleen aikaisemmin kokemastaan seksuaalisuuden kriisistä ja siitä, miten Jeesus oli tullut ja ottanut hänet syliinsä Katiska-illassa kolme viikkoa sitten ja vakuuttanut hänet naiseudestaan. Tuska ja kalvava epätietoisuus vaihtunut rauhaksi ja iloksi siitä, että sai olla tyttö ja nainen.

Jenna piti pienen tauon ja jatkoi: ”Pyhä Henki on osoittanut minulle,että minua oli johdettu harhaan. Siihen houkutellaan kokonaisia sukupolvia lapsista lähtien. Olen ottanut nyt asioista selvää. Väitetään, että sukupuoli on vain kielipelin tulosta, irrallaan fyysisestä todellisuudesta, ei biologiaa. Ja kuitenkin biologia tuntee vain kaksi sukupuolta, naisen ja miehen, xx ja xy. Vain nainen voi synnyttää, vain mies voi siittää. Äiti ottaa vauvan syliinsä ja ruokkii sitä rintojensa maidolla.Äidin ja isän kestävä rakkaus on tarkoitettu syntyneen lapsen suojaksi. Synti on kuitenkin hämärtänyt nämä elämän perusasiat. Nyt meille sen lisäksi valehdellaan, ettei lapsen siittänyt mies olisikaan isä, eikä lapsen synnyttänyt nainen olisikaan äiti. Ja että sukupuolia olisi suuri kirjo. Mutta onko niin todella? Minä sanon ettei ole.

Sen sijaan on kysymys sodasta juutalaiskristillistä maailmankuvaa ja ihmiskäsitystä vastaan. Pyritään käsittämättömiä uustermejä käyttäen siihen että synti, myös sukupuolia ja tervettä seksuaalisuutta vastaan sallitaan. Samallla pyritään määrittelemään ihmisen identiteetti uudelleen ja tuhoamaan perhe, yhteiskunnan perusta. Tämä arvosota, historian suurten kertomusten häivyttäminen on alkanut Ranskan vallankumouksen ja valistuksen aikaan ja on sen jälkeen jatkunut tuottaen postmodernismin.

Yksi sen edustajista on kuuluisa feministi Judit Butler. Hänen tunnetuin ajatuksensa on, että sukupuoli-identiteetit ovat kielellisessä käytännössä tuotettuja eli performatiivisia, eivät luonnollisia tai olemuksellisia. Mutta katsokaa minua”, Jenna jatkoi, ”onko naisellisuuteni kuviteltua, vai onko se todellista? Hän pyörähti ympäri kevyesti kuin höyhen. Hänen hameensa helma pelmahti viehättäväsi ja hänen lanteensa keinahtivat korkokenkien kopsahtaessa lattiaan. Tämän nähdessään muut nuoret taputtivavt hänelle. Pojan vihelsivät, kuului ihailevia vihellyksiä ja huudahdus: Vau mikä NAINEN!

Jenna hymyili säteilevästi. Hän oli onnellinen. Pyhä Henki oli kirkastanut Jennalle hänen todellisen olemuksensa. Nyt Jennan vierelle astui ryhdikäs, tervettä miehistä itsetietoisuutta huokuva nuori mies yllään suorat housut ja hihallinen paita kravatteineen. Saanko esitellä, poikaystäväni Nikon! Taas salissa taputettiin ja hurrattiin. Jenna niiasi kauniisti ja kumarsi samalla kevyesti.Hän päätti puheensa sanoihin: Ylistys Jeesukselle. Hän on hyvä. Hän pelasti minut syvistä vesistä ja asetti jalkani kalliolle. Hän osoitti minulle tien, jota saan nyt kulkea!”

Salissa taputettiin ja hurrattiin. Tv-kamera, jolle Jennan puhe oli nauhoitettu, sammutettiin.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 22.1.2023

Katiskan nuoret todistajat ja media    jatkoa edellisestä viikon saarnasta

Matin ja Riitan kotiseurakunnassa kokoontui Matin rukous-ja raamattupiiri. Piiriin oli tullut mukaan rukousihmeitten kautta miehiä, jotka olivat saaneet elämäänsä avun Matin rukoiltua heidän puolestaan. Yksi heistä oli Juha, joka oli jäänyt avioerossa yksin, ja oli ollut lähellä tehdä itsemurhan. Matin rukoiltua Juhan puolesta, tämän sydämessä oli avautunut ovi Jeesuksen tulla sisään. Juha oli noussut masennuksen syvästä kuopasta uuteen elämään, jossa oli mukana Vapahtaja Jeesus Kristus jokapäiväisenä matkakumppanina.

Juha oli saanut innon lähteä julistamaan kadulle evankeliumia. Hän halusi kertoa erityisesti nuorille sanoman Jeesuksen ihmeellisestä rakkaudesta. Asia oli edennyt yllättävän nopeasti käytännön tasolle. Oman seurakunnan pastori Ella, joka vastasi siellä evankelioimistyöstä, oli saanut tuekseen kirkkoherran. Päätettiin avata nuorille oma paikka, jonne heitä kutsuttaisiin. Sopiva tila olikin löytynyt, ja oli saanut nimekseen Katiska. Se oli päätetty nuorten toivomuksesta pitää avoinna joka viikonloppu perjantai-iltana, ei joka toinen, niin kuin aluksi oli suunniteltu. Nyt oli takana kaksi Katiska-iltaa.

Katiskan ovi kävi. Klonks. Klonks. Katiskan tiimiläisiä virtasi sisään. Heitä oli odottamassa tiistai-iltapäivänä pastori Ella, kirkkoherra, Matti ja hänen vaimonsa Riitta ja Juha. Tiimiin kuuluva 16-vuotias Marja saapuisi vähän myöhässä. Klonks. Kokoukseen saapuivat nyt nuoret, jotka olivat todistaneet uskostaan edellisenä perjantaina. Kaikki neljä nuorta olivat tulossa, ja lisäksi kolmen isä tai äiti oli luvannut tulla.

” No niin, maistuuko teille tee tai mehu? Olisi myös voileipiä ja keksejä.” pastori Ella kysyi. Virvokkeet tekivät kauppansa. Olihan kello jo puoli viisi iltapäivällä. Välipalan jälkeen Ella antoi puheenvuoron kirkkoherralle. Kirkkoherra esitti, että aloitetaan rukouksella. Siinä pyydettiin Jeesusta lohduttamaan nuoria ja heidän vanhempiaan ja näyttämään tietä eteenpäin tässä yllättävässä tilanteessa. Rukous päättyi Isämeidän rukoukseen.

Sitten kirkkoherra jatkoi: ” Kalliit nuoret ja te vanhemmat. Oli hyvä että pääsitte tulemaan, ja te tiimiläiset myös. Syyn palaveriin tiedätte. Lehtijutut edellisestä Katiska-illasta. Niitä on tietämäni viisi erilaista. Niiden otsikot ovat mielestäni kaikki enemmän tai vähemmän raflaavia, kärjistäviä, jopa tapahumia vääristäviä. Miten te nuoret ja te vanhemmat olette kokeneet tämän kaiken? ”

Hetken hiljaisuuden jälkeen Jenna, siilitukkainen tyttö, ensimmäisen todistuspuheenvuoron käyttäjä sanoi: ” En ole nähnyt ja lukenut kuin kaksi noista lehtijutuista. Lukiessani minä hämmästyin ja pudistelin päätäni. Kerta kaikkiaan, lehtien toimittajat näyttivät laatineen juttunsa oma agenda edellä. Kysymys seksuaalisesta suuntaumisesta vei niissä voiton. Itse tärkein, se, miten Jeesus kosketti minua ja muita nuoria, jäi sivurooliin. Ja se, että kaikki kaikki alkoi tapahtua, kun sinä Juha rukoilit puolestamme. On jutuissa totuuden murusia tietenkin mukana. Mutta otsikoiltaan ja sisällöltään ne on väritetty sensaatiohakuisesti.”

Saman suuntaisesti olivat kokeneet myös muut kolme nuorta, Ilari, Mervi ja Viivi. ”Niinpä”, Ilari lausui. ” Homosta heteroksi”, siinäpä otsikko. En sanonut puheenvuorossani täällä Katiskassa että olisin ollut homo. Seksuaalisesti epävarma kuitenkin. Toimittaja on vetänyt mutkat suoriksi saadakseen paljon lukijoita jutulleen. Mutta ei se mitään. On täällä sanottu sentään, että ”muutos pojaksi” tapahtui saarnamiehen rukoillessa. Se on kyllä totta mutta kyse oli enemmänkin miehisen identiteetin vahvistumisesta. Mutta vaikuttaa siltä, ettei toimittajalla ollut oikein kristinusko ja sen termit hallussa. Olisi voitu valita joku uskosta paremmin selvillä oleva toimittaja tekemään lehtikirjoitusta. Mutta en valita. Jospa nämä jutut ja ne muut, joita en ole nähnyt, edes jotenkin toisivat esiin sen, että Jeesus ja hänen Pyhä Henkensä muuttivat minut.”

”Niin kyllä on”, sanoivat nyt tytöt, Mervi ja Viivi, jotka olivat todistuspuheessaan kertoneet aimmin aikoneensa mennä lesbosuhteeseen. ” Olisi pitänyt varmaan itsekin valita sanansa reporttereille paremmin. Mutta kun heitä oli kolme, vai neljä? Ai viisi? Ja kaikille piti sanoa jotain. Se oli yhtä hässäkkää. ”Tyttö todistaa: Olenkin tyttö!” Niinkö se yksi otsikko meni? No onhan se totta. Mutta niin pelkistettyä. Otsikon tietysti tuleekin olla lyhyt. Mutta kun jutun sisältökin oli niin pelkistetty. Seksuaalisuus on minusta siinä aivan liian korostetusti esillä. Mutta, toisaalta, juuri sen vuoksi juttuja tultiin tekemään. Ehkä samalla viesti rakastavasta Jeesuksesta edes jotenkin tuli esiin lehtiartikkeleissa ja tavoittaa myös nuoria lukijoita ja heidän vanhempiaan.

”Kiitos teille nuoret”, sanoi kirkkoherra. ”Vieläkö haluatte sanoa jotain tässä yhteydessä? Vaikutatte minusta aivan käsittämättömän rohkeilta ja pelottomilta, vaikka jouduitte yllättäen tuollaisen mediaryöpytyksen keskelle.” ”Sitä me ihmetellään itsekin”, sanoivat nuoret melkein kuorossa. ”Sen täytyy olla Pyhän Hengen työtä. Hän on antanut meille rohkeutta ja voimaa seistä lujasti sen takana, mistä todistimme täällä viime perjantaina.”

”Entä te vanhemmat?” kirkkohera kysyi. ”Miten te olette kokeneet lehtikirjoittelun Katiska-illasta?” Risto, Ilarin isä avasi suunsa ja kertoi: ” Täytyy sanoa, että ensireaktioni oli järkytys. Että minun poikani on kokenut itsensä epävarmaksi ja hissukaksi. Ja että miten joku ihmeen Jeesus ja Pyhä Henki on muka nyt tehnyt Ilarin tietoiseksi omasta mieheydestään. Mutta kun juttelin Ilarin kanssa, mieleni alkoi muuttua. Jotain hyvää Ilarissa oli tapahtunut tuossa illassa. Ja hänen rohkeutensa nyt, se puhuttelee minua miehenä ja isänä. Olen odottavalla kannalla. Jos sopii, tulisin mielelläni mukaan ensi perjantain Katiska-iltaan, en arvostelemaan vaan tutustumaan.” Tämän kuullessaan Ilarin kasvoille kohosi hymy.

Nyt avasi kokoukseen tullut Mervin äiti suunsa. ” Minusta koko juttu vaikuttaa harvinaisen sekavalta ja inhottavalta. Meillä on kotona vaikeuksia jo muutenkin tarpeeksi. Nyt sitten olen joutunut koko kerrostalon silmätikuksi ja työpaikalla on pilkattu. Lapsesi piti itse keksiä: olen tyttö. Omasta äidistä ei ollut esikuvaksi.” Tässä vaiheessa Mervin ilme oli muuttunut kiukkua kihiseväksi. Mutta sitten Mervin silmiin kohosivat kyyneleet ja hän kapsahti äitinsä kaulaan ja sanoi: ”Olet sinä silti ainut ja paras äitini. En ole minäkään aina käyttäytynyt niin kuin tyttären tulisi.”

Viivin äiti oli kuunnellut ja katsellut kokouksen kulkua hiljaa. Hänelle oli jäänyt viimeinen puheenvuoron paikka. ”Ei sinun tarvitse sanoa mitään, ellet halua”, totesi pastori kiireesti nähdessään hänen epävarmuutensa. Äiti pidätteli kyyneliään. Sitten hän nousi, laittoi takin ylleen ja lähti anteeksi pyydellen. Viivi koetti tavoittaa äitiään, mutta ei ehtinyt kun tämä oli jo mennyt. Katiskan saliin laskeutui hiljaisuus.

”Entä nyt, miten jatketaan eteenpäin?” kysyi kirkkoherra. ”Miten niin?” kysyi heti siilitukkainen tyttö Jenna. ”Totta kai Katiska-ilta pidetään ihan normaalisti!” ”Entä mitä te muut nuoret sanotte?” kysyi kirkkoherra. ”Ollaan samaa mieltä!” kuului reipas vastaus. ”Jeesus on näyttänyt meille totuuden siitä keitä me ollaan ja on todistanut sen meille Pyhän Hengen kautta. Elämään on alkanut virrata taivaasta iloa ja toivoa! Siitä me halutaan kertoa muillekin!” Oletteko aivan varmasti sitä mieltä? Lehtijutut eivät jää teitä vaivaamaan?” ”Ei jää!” kuului nuorten vastaus.

”Entä mitä sanotte te vanhemmat?” Ilarin isä sanoi tulevansa mukaan iltaan. Samoin sanoi Mervin äiti hetken mietittyään. ”Entä mitä Katiskan vastuutiimi sanoo?” Matti katsoi Riittaan ja muihin tiimiläisiin. Nämä nyökkäsivät varovasti. ”Siis että jatketaan niin kuin aikaisemminkin, sama ohjelma, samat aika klo 18-21 perjantaina?” Vastaukseksi tuli taas nyökkäys. ”Hyvä, tehdään niin, mutta pyydän teitä valmistautumaan. Iltaan olisi silloin tulossa tekemään haastattelua eräs paikallisradio ja tv-kanava.”

Nuoret ja heidän vanhempansa lähtivät. Paikalle jäi vielä Katiskan tiimi ja kirkkoherra. ” Kyllä minä hämmästyin noitten nuorten rohkeutta ja suoraselkäisyyttä medioiden edessä. He eivät hävenneet yhtään itseään. Eivät hävenneet asiaansa eivätkä Jeesusta, jonka parantavasta ja pelastavasta työstä todistivat.” ”Niin, sitä minäkin ihmettelin”, vastasi Ella kirkkoherralle. ”Mitä te muut ajattelette? ” Matti ehti puhumaan ensin. ”Ajattelen, että he ovat tosissaan. He ovat todella löytäneet itsensä, oman identiteettinsä Pyhän Hengen koskettaessa heitä.” ”Ja se näkyy ja kuuluu heistä”, jatkoi Riitta, Matin puoliso hymyillen. Maria, kuusitoistavuotias tiimiläinen totesi siihen iloisesti: ”Aamen”.

”Juha, mitä sinä ajattelet?” kysyi kirkkoherra. ”Ai minäkö?” Juha sanoi ja havahtui. ”Anteeksi, jäin ihmettelemään Herran työtä näiden nuorten kohdalla. He saivat Jeesukselta vastauksen ehkä kipeimpiin kysymyksiinsä, ja samalla oppivat tuntemaan hänet, Auttajansa. He ovat saaneet mitä ilmeisimmin myös Pyhän Hengen voiman. Niin rohkeita he ovat uudessa elämässään ja ovat siihen sitoutuneita. Tämä kaikki on Herralta tullutta! Nyt sitten tarvitaan huolenpitoa heistä ja raamatullista opetusta kristittynä elämisestä ja kasvamisesta.”

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 15.1.2023  jatkoa edelliseen viikon saarnaan

Lööpeissä

Kirkkoherra istahti paikalleen kokouspöydän päähän johtamaan puhetta. Työntekijäpalaveri seurakunnassa oli alkamassa. Paikalla olivat hänen lisäkseen kaikki papit: Ella ,Taneli  ja Virkku  ja kanttori Elmeri . Lisäksi paikalle oli kutsuttu nuorisotyöntekijät Lisse  ja Vili.

”Kaikki paikalla. Kiitos että pääsitte tulemaan kaikki näin lyhyellä varoitusajalla. Tiedätte kutsun syyn.” Kirkkoherra otti salkustaan pinkan sanomalehtiä." Mutta luetaan ensin päivän teksti Raamatusta ja rukoillaan,” kirkkoherra jatkoi. ” Turvautukaa Herraan ja hänen voimaansa, etsikää aina hänen kasvojaan. Ps.105:4. Herra, me etsimme sinun kasvojasi. Neuvo meitä ja johdata tahtosi mukaan kaikessa siinä, miksi nyt olemme koolla. Aamen.”

"Kuulkaapa näitä lööppejä", kirkkoherra huokasi. "On tainnut olla köyhää uutistarjonnassa kun meidän Katiska on päässyt tällä tavalla otsikoihin, ja millaisiin!"

Kirkkoherra luki lähikuntien lehtien lööppejä: ” Homosta heteroksi. Pyhä Henki neuvoi Katiska-illassa.” ” Seurakunnan Katiskassa tapahtuu kummia: Tyttö todistaa: Olenkin tyttö!””Seurakunta sukupuolten moninaisuutta vastaan! Nuorten illan merkilliset menot.” ”Kirkkoherra sanoo: Olen ymmälläni. Seurakunnan Katiska herättää hämmennystä.”

Kirkkoherra oli hetken hiljaa ja jatkoi sitten: ” Mitä illassa sitten tapahtui? Luetaanpa oman kunnan lehteä otsikosta alkaen: Uskoon tulleet todistavat: Vain kaksi sukupuolta! Seurakunnan nuoret villiintyneet Pyhästä Hengestä. Nuoret kertovat evankelista Juhan yllyttäneen heitä pitämään kiinni omasta sukupuolestaan tuntui miltä tuntui. Jotkut nuoret kertovat joutuneensa tämän rukouksen aikana hurmokseen. Sen seurauksena he ovat alkaneet pitää omaa sukupuoltaan parempana kuin että vaihtaisivat toiseen. Mutta eräs illassa ollut nuori kertoo: Tämä loukkaa minua, joka vielä etsin seksuaalista identiteettiäni...”

”Mutta mitä siellä oikeasti tapahtui?” keskeytti nuorisotyöntekijä Lisse. Ollaan varmaan kaikki luettu noita otsikoita." Muut kokoukseen tulleet nyökkäsivät. "Ketkä meistä olivat Katiskassa? Olitko Kalevi sinä siellä?" "En ensimmäisessä, vasta toisessa illassa", kirkkoherra vastasi. " Entä ketkä muut?" Pastori Ella sanoi: "Minä olin." "Kerro sinä Ella", Lisse ehdotti. "Ella kertoi: ”No tämä koko juttu sai alkunsa jo ensimmäisessä Katiska-illassa. Juha, siis yksi maallikko, tämän Matin, jos tiedätte-muut nyökkäsivät merkitsevästi kumartaen- rukouspiirin jäsen, oli puhumassa. Yllättäen yksi nuori pyysi että otettaisiin nyt esiin iltaan tuodut rukousaiheet. Meidän vastuutiimi minä mukaan lukien suostui ja yksi luomiseen liittyvä aihe ehdittiin ottaa esiin kun joku nuori penkistä huusi kysymyksen: Loiko Jumala ihmisen mieheksi ja naiseksi vai onko muitakin sukupuolia?" "Mitä sitten tapahtui?" kysyi pastori Virkku.

Pastori Ella Väänänen punastui ja sanoi hiljaa: " En tiedä, minun piti silloin lähteä tekemään yksi työjuttu." "Oho, et siis ollutkaan koko ensimmäistä iltaa mukana, vaikka kuulut Katiskan vastuutiimiin?” kysyi kirkkoherra. "En", vastasi Ella ja painoi päänsä alas. ” No sitten kukaan meistä ei tiedä miten ensimmäisen Katiska-illan loppu meni”, harmitteli kirkkoherra. ”No kyllä minä jälkeenpäin soitin Matille ja kyselin” , Ella vastasi. ”Mitä Matti kertoi?” kysyi nuorisotyöntekijä Lisse. ” ”Matti sanoi syntyneen hyvän keskustelun Juhan ja nuorten välillä ja Juha oli sanonut, että Jeesus rakastaa kaikkia Katiskaan tulleita.

Silloin yksi siilitukkainen tyttö oli kysynyt Juhalta, että jos Jeesus rakastaa häntä niin eikö Jeesus voisi auttaa häntä. Hänellä on paha olla. Juha oli ehdottanut henkilökohtaista keskustelua Riitan, Matin vaimon kanssa mutta tyttö oli halunnut kertoa asiansa kaikkien kuullen ja oli tuonut esiin epävarmuuden seksuaalisesta suuntautumisestaan. Juha oli ehdottanut varovasti rukousta tytön puolesta. Tyttö oli antanut luvan, vaikka olikin ateisti. Rukouksen aikana moni nuori oli alkanut ylistää Jeesusta ja kiittää häntä omasta sukupuolestaan. Samoin siilitukkainen tyttö kertoi rukouksen aikana saaneensa Jeesukselta vastauksen kysymykseensä.”

”Voi hyvänen aika!" Lisse tuhahti, mutta hiljaisesti. "Juha käytti tytön epävarmuutta hyväkseen! Tuollainen loukkaa yksityisyyden suojaa.” ”Mutta tyttö itse suostui”, Ella vastasi. ” "Suostui ja suostui. Näin siinä käy kun asialla on kouluttamaton maallikko.” ” Emme nyt saa enempää tietoa ensimmäisen illan vaiheista”, totesi kirkkoherra. ”Siirrytään toiseen Katiska-iltaan, jossa minä itsekin ja Ella olimme mukana koko ajan. Ja reportterit. Siellä neljä nuorta halusi käyttää todistuspuheenvuoron. Ensimmäinen heistä oli Jonna, tuo siilitukkainen tyttö. Kerropa hänen puheestaan Ella”, kirkkoherra pyysi.

”Jonna kertoi miten rukouksen aikana taakka otettiin pois hänen harteiltaan. Hänessä oli alkanut vahvistua tietoisuus, että Jumala on, ja että hän on luonut hänet, ja luonut hänet naiseksi. Jonna kertoi uskovansa nyt Jeesukseen ja oli kiitollinen, ettei hän ollut lähtenyt rintojen poistoleikkaukseen eikä hormonihoitoihin. Kirjoitin ylös hänen viimeiset sanansa. Ella otti kansiostaan esiin lapun ja luki: ”Haluan kertoa tästä kaikesta teille, että tekin saisitte rauhan ja Jeesukselta varmuuden siitä, keitä te itse kukin olette. ”

Kirkkoherra oli seurannut työtovereittensa ilmeitä Ellan selostuksen aikana. Kaksi heistä oli pysynyt ilmeettöminä, kahden huulilla oli häivähtänyt ilahtunut hymy, yhden otsa oli painunut kurttuun. ”Kiitos Ella”, sanoi kirkkoherra. ”Noin minäkin muistan Jonnan puhuneen. Ja muut kolme nuorta todistivat myös saaneensa Jeesukselta vahvistuksen siitä, että syntymässä saatu sukupuoli oli se oikea. Sen sijaan omaa identiteettiä miehenä ja naisena he vielä rakensivat. Kaikki todistajat kertoivat saaneensa Katiska-illassa uskon Jeesukseen. Sehän kai iltojen tarkoitus onkin.” ”Minusta kaikilla kastetuilla on usko”, tokaisi pastori Taneli. ” En ole ehtinyt vielä kysyä, onko kaikki uskoontulostaan todistaneet lapsena kastettu”, vastasi kirkkoherra.

”Mutta entä muut nuoret? Kai heitä oli moinen villi rukous ahdistanut ja sen tulokset pelottaneet?” kysyi nyt pastori Virkku. ”Miten sinä koit?” kysyi kirkkoherra pastori Ellalta. ”Tiedän vain osan, sen minkä näin ensimmäisessä Katiska-illassa. Silloin kaikki olivat vielä iloisen ja tyytyväisen näköisiä. Ja Matti kertoi puhelimessa illan ilmapiirin olleen hyvä loppuun saakka. Vain pari kolme nuorta oli ollut jotenkin torjuvan oloisia.” Kirkkoherra jatkoi: ” Hyvä ilmapiiri oli toisessakin illassa. Paikalla oli silloin yli 60 nuorta ja he kuuntelivat hiljaa ja myötäeläen nuorten todistuksia. Illan lopussa sitten reportterit halusivat haastatella nuoria ja kaikkia meitä työntekijöitäkin.”

” Teitä oli siis muitakin kuin sinä ja Ella?” kysyi pastori Taneli. ”Palkattuajako?" "Ei, tarkoitin Mattia ja hänen tiimiään,” vastasi kirkkoherra. ”Maallikoille oli annettu paljon vastuuta, ” Taneli mutisi. ” Uskon yleiseen pappeuteen”, vastasi kirkkoherra ja hymyili. " Mutta sitten takaisin noihin lehtijuttuihin. Kuulitte jo katkelman yhdestä jutusta. Tästä saattaa tulla aika soppa." ” Ja on jo tullut!”tuhahti pastori Taneli. Äkkiä kokoushuoneen oveen koputettiin. Sisään tuli virastosihteeri Anneli. ” Pyysit kertomaan, onko tullut kirkosta eroamisia,” hän sanoi kirkkoherraan katsoen. ”Tällä viikolla viisi on eronnut, ja kaikilla syynä Katiska-illat.”

”Ja senkun soppa sakenee,” tuhisi pastori Virkku. ” Niin voi käydä”, vastasi kirkkoherra. ”Mutta muistetaan, että nuoret ovat tärkeitä. Meidän tulee suojella heitä. Ja pyydän, että jätätte tiedottamisen kaikista Katiskaan liittyvästä minulle ja Ellalle. Niin homma pysyy paremmin kasassa. Sopiiko kaikille?” Kaikki nyökkäsivät.

Työkokouksesta poistuessa alkoi käytäväparlamentti porista. Osa työntekijöistä oli sitä mieltä, että tämähän olisi pitänyt arvata. ”Päästää nyt maallikot asialle. Heti on ongelma ovella!”sanoi yksi. Joku ihmetteli mihin oli jäänyt yhdenvertaisuus ja tasa-arvo, kun oli sallittu villin menon pauhata. ”Päästää nyt kehittymättömät nuoret noin vain puhumaan. Heidät on niin helppo aivopestä.” Joku uskalsi varovasti iloita kun oli löydetty usko Jeesukseen ja saatu Pyhä Henki.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 8.1.2023

Ihmettelyä jatkoa edellisestä viikon saarnasta

Nyt oltiin jälleen Katiska-illassa, toisessa sellaisessa. Paikalla oli vastuutiimi ja nuoria kadulta virtasi vielä enemmän kuin viikko sitten. Pastori Ella laski heitä saapuneen klo 18 mennessä 52 henkeä. Lisäksi nähtiin kolme keski-ikäistä aikuista. Yksi heistä esitteli itsensä seurakunnan luottamusmies Ville Värtiöksi, kaksi muuta olivat paikallisten lehtien reporttereita. Sali oli täpö täynnä. Matti aisti illassa vallitsevan sähköisen tunnelman. Hän oli iloinen, että vastuutimi oli rukoillut joka päivä tämän illan puolesta. Oli turvallista olla tässä kun kaikki oli jätetty Jeesuksen käsiin.

Ilta alkoi. Teini-ikäinen Marja piti tervetulopuheen ja alkurukouksen kuten viimeksikin. Ensin olisi tunti tarjoilua, seurustelua ja musiikkia. Sitten seuraisi neljän nuoren todistuspuheenvuoro ja sitten Juhan pitämä opetustuokio. Juuri kun Juha oli kutsumassa nuoria mikrofonin luo, Katiskan ovesta astui sisään seurakunnan kirkkoherra. Hän tervehti kaikka kädenheilautuksella ja istuutui vapaana olevalle tuolille. Ensimmäisen todistuksen antoi tuttu siilitukkainen tyttö. Hän esitteli itsensä Jennaksi. Häntä näytti hiukan jännittävän. Jännitys kuitenkin unohtui hänen päästyään alkuun.

” Kun tulin tänne viikko sitten, en uskonut Jumalan enkä Jeesuksen olevan olemassa. Tulin tänne vain parin kaverini mukana. Olin masentunut ja lähes epätoivon partaalla. En ollut selvillä siitä, olenko enemmän nainen vai mies, enkä siitä, millainen nainen tai mies. Seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden ajatteleminen vei lähes kaikki voimani.En kokenut olevani hyväksytty, en itseni hyväksymä enkä muiden, en kotona, en koulussa enkä kavereiden kesken. Elämästäni oli tullut yhtä tuskaa. Mutta se mitä Juha kertoi oman elämänsä epäonnistumisista ja siitä, miten Jeesus auttoi hänet pystyyn kuoleman partaalta, kosketti minua jotenkin.

Siksi rohkenin kysyä kaikkien kuullen Juhalta, miten Jeesus voisi auttaa minua, jos hän kerran rakastaa minua. Juha ehdotti ensin yksityistä keskustelua Riitan kanssa, mutta halusin kertoa ongelmani kaikkien kuullen, kun porukat ne kuitenkin tiesivät. Juha esitti varovasti rukousta puolestani. Suostuin ja ehdotin sitä kaikille, kun tiesin, että moni kyselee itsessään samankaltaisia asioita.

Kun sitten Juha rukoili, jokin lämmin, samalla kuin kirkas valo, kosketti sisintäni. Tunsin, miten taakkani otettiin pois. Rauhoituin. Aloin aavistaa, että Jumala on luonut minut, ja että hän luonut minut naiseksi. Tämä uusi tietoisuus vahvistui minussa rukouksen aikana ja siitä edelleen tähän päivään asti. Nyt uskon Jumalaan ja Jeesukseen. Olin aikonut lähteä rintojen poistoleikkaukseen ja hormonihoitoihin. Nyt olen niin kiitollinen siitä, etten ehtinyt tehdä sellaista itselleni. Haluan kertoa tästä kaikesta teille, että tekin saisitte rauhan ja Jeesukselta varmuuden siitä, keitä te itse kukin olette. ”

Jenna palasi paikalleen ja seuraava todistuspuheenvuoron pitäjä astui esiin. Hän oli poika, Ilari. Hän kertoi samankaltaisen todistuksen epäuskon vaihtumisesta luottamukseksi Jeesukseen. Ilari oli epäillyt, voisiko hän milloinkaan perustaa perhettä naisen kanssa, kun koki olevansa niin epämiehinen ihminen. Ilari puhui edelleen:

” Nyt ymmärrän, että Jeesus on luonut monenlaisia miehiä. Tällainenkin kuin minä, hissukka ja lihakseton epäurheilija saan olla mies. Vaikka menenkin nukkumaan nalle kainalossani ja lelujeni joukossa on monta barbia, olen kuitenkin mies, tai miehenalku. Viikko sitten en olisi mitenkään uskaltanut enkä kehdannut astua teidän eteenne ja kertoa kaikkea tätä. Mutta viime kerralla Juhan rukouksen aikana täällä koin saavani jostain ulkopuoleltani voimaa ja varmuutta. Nyt ymmärrän, että se tuli Pyhältä Hengeltä. Ennen olin sisimmältäni kuin vaeltava ameeba. Viikon aikana olen huomannut valhvistuneeni miehisyydessä ja huomaan minussa kasvavan miehisiä periaatteita, kuten vastuuntuntoa, rehellisyyttä ja rohkeutta sanoa suoraan oman mielipiteeni eri asioista.”

Ilari väistyi mikrofonin luota ja esiin astui yhdessä vielä kaksi tyttöä, jotka todistivat saaneensa viime Katiska-illassa varmuuden siitä, että he haluavat olla tyttöjä ja naisia. He kertoivat aikoneensa muuttaa asumaan yhteen naisparina. Juhan rukouksen aikana heille oli tullut aavistus, että Jeesuksella on varattuna heille jotain muuta, parempaa. He olivat aikaisemmin kokeneet suurta epävarmuutta miesten suhteen. Kumpikin oli rikkinäisestä perheestä ja kokemukset omasta isästä olivat olleet pelottavia. Siksi oli tuntunut paremmalta hakea turvaa toisesta naisesta. Lisäksi äidiksi tuleminen oli ahdistanut. En osaa, en jaksa. Nyt he olivat päättäneet asua erillään, mutta ystävinä, ja antaa Jeesuksen kasvattaa heitä naisina. ”Ja usko Jeesukseen, se annettiin meille siinä Katiska-illassa.”

Vastuutiimi oli kuunnellut mykistyneinä näiden nuorten ja nuorten aikuisten todistuksia. Kyyneleet valuivat heidän silmistään. Salissa olevat muut nuoret olivat kuunnelleet todistajia hiljaisina, mutta useimmat iloisin ja jotkut ihailevinkin katsein. Nyt vielä seurasi Juhan rohkaiseva ja armollinen puhe kaikille salin nuorille. Hän otti Raamatun esiin ja luki Heprealaiskirjeen luvusta 4 jakeen 15 : ”Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin.”

Juha sanoi: ” Jeesus on ylin oikeusviranomainen koko universumissa. Niin kuin Raamatusta kuulitte, hän on loputtoman ymmärtäväinen meitä kohtaan, jotka olemme kovin heikkoja ja keskeneräisiä. Hän tuntee kipua meidän kivuissamme ja ymmärtää meidän taisteluamme elämässä ja kulkee kaikessa meidän rinnallamme syyttämättä ja tuomitsematta. Ja se, että hän ei langennut syntiin, vahvistaa hänen kaikkivaltiaan asemansa meidän opastajanamme ja puolesta puhujanamme kaikkina elämämme päivinä. Hän on sen tien näyttäjä, joka vie taivaan kotiin asti.”

Sitten Juha johti kaikki yhteiseen rukoukseen, jossa kiitettiin ja ylistettiin Jeesusta hänen hyvyydestään ja uskollisuudestaan kaikissa lupauksissaan Raamatussa. ”Jeesus ei jätä yksin ketään, joka tulee hänen luokseen.”

Juhan puheen jälkeen ilta eteni nuorten jutellessa ja napostellessa tarjoilupöydän antimia. Paikalla olevat reportterit pyysivät todistaneilta nuorilta lehtihaastatteluja. He jututtivat myös useita muita illassa olevia nuoria ja vastuutiimille ja kirkkoherralle esitettiin monia kysymyksiä. Useimmat poistuivat illasta tyytyväisinä. Jotkut lähtivät Katiska-illasta kasvot ilmeettömän totisina ja kalpeina, huulet tiukasti yhteen puristettuina.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 1.1.2023

Pyhä Henki koskettaa

Seurakunnan uusi työmuoto, tavoittava nuoriso-ja nuorten aikuisten työ oli alkamassa vanhassa kauppakiinteistössä. Työn alkamiselle olivat näyttäneet vihreätä valoa niin kirkkoherra kuin myös evankelioimistyön pastori Ella Väänänen. Seurakunnan nuorisotoimisto oli kohteliaasti ilmoittanut, ettei heillä olisi viikonloppuna resursseja tällaiseen työhön. Kello oli viittä vaille kuusi illalla. ”Katsokaa, ovella on jo jonoa! Odottavat sisäänpääsyä.” Juha oli innoissaan. Matti ja Riitta, maallikkopariskunta, jotka olivat lupautuneet upouuden viikonlopputilan Katiskan päävastuullisiksi, pyörittelivät ihmetyksestä päitään.

Näistä hetkistä oli nyt kulunut runsas tunti. Oli nautttu teetä, kahvia ja voileipiä. Oli kuunneltu gospelmusiikkia. Paikalla oli vähän yli kolmekymmentä nuorta ja nuorta aikuista. Juha, joka paloi halusta kertoa nuorille Jeesuksesta, oli astunut puhumaan, niin kuin ohjelmaan oli merkitty. Jotenkin nuoret vaistosivat Juhasta huokuvan Jumalan rakkauden ja tulivat lohdutetuiksi Juhan sanoista, kun tämä kertoi miten Jeesus oli nostanut hänet jaloilleen vaikeassa elämäntilanteessa. ”Hänestä minä haluan todistaa teille, rakkaat nuoret. Jeesus rakastaa teitä jokaista ja hän on läsnä juuri nyt, tässä hetkessä, juuri sinua varten. Aamen.”

Sitten nuorilta oli tullut yllättävä pyyntö ottaa jo nyt esille nuorten kysymyslaatikkoon laittamat kysymyslaput. Juha oli neuvotellut asiasta vastuutiimin kanssa. Lupa pyyntöjen käsittelyyn oli annettu. Ensimmäinen kysymys oli liittynyt maailman syntyyn. Sitten joku paikallaolijoista oli yllättäen kysynyt: ”Hei Juha”,” Loiko Jumala ihmisen mieheksi ja naiseksi, vai onko muitakin sukupuolia?

Juha oli vilkaissut pastori Ellaan. Tämä oli noussut, katsonut kelloaan ja pahoittellut, että hänen oli nyt mentävä. Kun Matti oli huomannut sen, hän oli heittänyt taivasta kohti totisen pikarukouksen: ”Jeesus, nyt tultiin ratkaisevaan tilanteeseen. Jos Juha tai joku tiimistä antaa kysymykseen Jumalan luomista sukupuolista puolivillaisen vastauksen, menetämme nuorten luottamuksen. He ovat tulleet etsimään totuutta. Heitä ei voi petkuttaa. Auta meitä Jeesus!” Juha huomasi Matin kasvoilla tuskaisen ilmeen ja tuijotti häntä.

Hiljaisuutta jatkui jonkin hetken. Se tuntui tiivistyvän tiivistymistään. Nyt Juha avasi suunsa ja vastasi: ” Evankelisluterilainen kirkko opettaa, että avioliitto on miehen ja naisen välinen.” ”Hei!” joku penkeillä istuvista nuorista huudahti ja jatkoi: ”Tuota jargonia on kuultu ihan tarpeeksi. Ei me olla tyhmiä. Lehdissä sanotaan että kasvava osa papeista on valmis vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja. Me halutaan tietää mitä sinä Juha ajattelet. Sanoithan puheesi alussa kohdanneesi Jeesuksen ja hänen rakkautensa henkilökohtaisesti. Sinun täytyy siis tietää miten asia on. Se ei voi olla sekä että, vai voiko? Sinähän sanoit juuri, että pidät Raamatun sanoja luotettavina.”

Juha katsoi taas avuttoman näköisenä Mattiin. Matti oli jatkuvassa rukouksessa ja hiki valui hänen otsaltaan. Matti katsahti Juhaan ja näki tämän onnettoman ilmeen. Matti ei sanonut mitään, mutta kohotti ristissä olevat kätensä kohti taivasta ja käänsi katseensa siihen suuntaan. Juhan halvaantuneen näköiseen olemukseen tuli eloa. Hän yskäisi ja avasi suunsa ja sanoi nuorelle:” Teit hyvän ja rehellisen kysymyksen. Nyt vastaan sinulle oman henkilökohtaisen näkemykseni mukaan.”

Juha avasi Raamatun ja luki 1. Mooseksen kirjan 1. luvun jakeista 26-28: ”Jumala sanoi: Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu.” Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: ”Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne.”

Juha jatkoi ja sanoi: ”Ajattelen, että Raamatun mukaan on vain kaksi sukupuolta, mies ja nainen, jotka yhdessä muodostavat kokonaisen ihmisen. Jumalan kuva on mies ja nainen yhdessä, avioparina ja perheenä.” Heille yhdessä Jumala antoi maailmansa hoitamisen ja varjelemisen. ”Mutta entä homot ja lesbot ja muunsukupuoliset, joista puhutaan kouluissakin?” kysyi joku paikalla olevista nuorista kovalla äänellä. ”Nyt sinä tuomitset heidät!” ”Pois se, että tuomitsisin ketään”, vastasi Juha rauhallisesti. ” Totesin vain sen minkä uskon olevan totta. Jumalan rakkaus yltää myös homoihin , lesboihin ja muunsukupuolisiksi itseään kutsuviin.”

”No miten se voisi yltää kun sinä tuomitset heidät?” ”En tuomitse, eikä Jumalakaan tuomitse heitä” ,vastasi Juha. ”No mutta miten se voi olla niin, jos kerran on vain kaksi sukupuolta?” Juha vastasi: ”Ajatteletko, että Jumala hyväksyy vain täydelliset ihmiset?” ”Miten niin täydelliset?” kysyi nyt toinen nuori. Äänestä päätellen kysyjä oli tyttö. ”Niin”, vastasi Juha. ” Ajatteletko, että Jumalan jakolinja kulkee tässä? Ajatteletko, että täydellisiä ovat vain miehet ja naiset?” ”No höh”, kuului nyt taas toisen, möreä-äänisen pojan ääni. ”Ei kai kukaan nyt täydellinen ole?” ”Mitä mieltä muut ovat?” kysyi Juha. ”Keiden mielestä miehet ja naiset ovat täydellisiä? Ja mitä se tarkoittaa, että on täydellinen?”

Pari nuorta nosti varovasti kättään mutta vetivät ne takaisin. ”Okei”, sanoi Juha. ”Kysyn vielä toisin päin. Keiden mielestä kaikki miehet ja naiset ovat epätäydellisiä?” Käsiä nousi hiljoikseen. Lopulta kahta äskeistä lukuun ottamatta kaikkien nuorten kädet olivat ylhäällä. ”No entä te kaksi siellä vierekkäin istuvaa?” kysyi Juha. ”Te ette nostaneet käsiänne. Mitä te ajattelette miesten ja naisten täydellisyydestä?” Nuoret, kaksi tyttöä supattivat keskenään ja sitten toinen heistä sanoi:”Uskomme ihmiskunnan kehittyvän paremmaksi. Ajattelemme, että nytkin 8 miljardista ihmisestä ainakin kaksi on jo täydellistä.”

”Kertoisitteko, mitä täydellisyys tarkoittaa?” Nuoret katsoivat toisiaan. Juha kyseli: ”Sitäkö esimerkiksi, että osaa täydellisesti suomen kieltä ja matematiikkaa? Ettei koskaan riko liikennesääntöjä? Että aina ottaa muut huomioon? Ei koskaan vastaa pahaan pahalla, vaan antaa anteeksi?” Juha luetteli. Nuoret supattivat taas hetken keskenään. Sitten toinen heistä vastasi: ” Kyllä, uskomme että sellaisia ihmisiä on. Ja että he ovat myös täydellisiä ulkonäöltään?” kysyi Juha. Tytöt katsoivat toisiaan ja sanoivat: ”Kyllä”. ”Entä sitten kun nämä täydelliset vanhenevat ja tulevat ryppyisiksi ja kuolevat?” kysyi Juha taas. ”Onko sekin osa täydellisyyttä?” Tähän nuoret eivät sanoneet mitään. ”Entä katsotteko itse kuuluvanne täydellisten ihmisten joukkoon?” Toinen nuorista vastasi heti: ”Tahtoisimme kuulua!”

”Voisitteko sitten kertoa, miten täydellisemmäksi voi tulla?” kysyi Juha ystävällisesti hymyillen. ”Käymällä koulua ja opiskelemalla, hoitamalla kuntoaan, terveyttään, ihmissuhteitaan, esimerkiksi niin”, toinen nuorista vastasi. ”Te siis uskotte, että opiskelu on tie kasvuun?” Tytöt nyökkäsivät. ”Entä jos kaikilla ei ole tilaisuutta käydä koulua? Tai jos onkin, vapautuuko ihminen kouluttautumalla myös kateudesta, vallanhalusta, katkeruudesta, laiskuudesta, pahanpuhumisesta, valehtelusta, varastamisesta, uskottomuudesta, ylpeydestä?” Tytöt olivat hiljaa. ”Ja miten opittu hyvyys siirretään uusille sukupolville?” Toinen heistä vastasi:”Kun heille syntyy lapsia, niin evoluution kautta kehittyminen paremmaksi siirtyy seuraavalle sukupolvelle.” ”Kertoisitteko minulle, miten evoluutio toimii?” Joku toinen salissa olevista pyysi puheenvuoroa ja sanoi: ”Luonnonvalinnan ja sattumanvaraisten mutaatioiden kautta.” ”Oletteko te kaksi samaa mieltä, kysyi Juha.” Tytöt vaikenivat.

”No entä me epätäydelliset? Mikä on meidän kohtalomme? Siis muut miehet ja naiset, homot, lesbot ja muunsukuoliset ovat epätäydellisiä? Niihän se meni”, kysyi Juha muilta salissa olijoilta. Hei, mutta… aloitti joku. ”Tarkoititko, että on muitakin täydellisiä kuin vain kaksi koko maailmassa?” kysyi Juha lauseen kesken jättäneeltä. Vai tarkotitko että kaikki voivat olla täydellisiä? Salissa oli hiljaista. Rakkaat nuoret, sanoi Juha edelleen, minusta on eri asia olla epätäydellinen ja olla silti rakastettu ja hyväksytty. Jeesus rakastaa teitä jokaista, niin kuin minuakin ja Mattia ja Riittaa ja kaikkia tässä salissa. Hän rakastaa, koska hän on hyvä. Hän on rakkaus.

Nyt eräs siilitukkainen tyttö lausui kuuluvasti: ”Mutta jos Jeesus rakastaa minua, niin eikö hän voisi jotenkin auttaa? Minulla on paha olla.” ”Saisinko kysyä sinulta millaista apua tarvitset”, Juha kysyi. ”Vai etkö halua kertoa asiaa ääneen? Voit, jos haluat, keskustella kahden kesken Riitan kanssa.” ”Voin sanoa sen tässäkin”, vastasi tyttö. ”Kyllä nää kaverit tietää, etten osaa sanoa kumpi olen enemmän, tyttö vai poika.” Jotkut salissa tirskahtivat ja pari epävarmaa naurun hörähdystä kuului myös. ”Tämä on koko elämää koskeva suunnattoman tärkeä kysymys”, sanoi Juha äänessään lämpöä. ”Saisinko ehdottaa, että kääntyisimme tässä yhdessä Jeesuksen puoleen ja pyytäisimme häntä vastaamaan sinulle?” Siilitukkainen tyttö oli hetken hiljaa ja sanoi sitten: ”Okei, vaikka en uskokaan koko Jeesukseen. Ja turha teidän muiden on tirskua ja nauraa. Moni muukin täällä pohtii samaa. Tekin tarviitte rukousta.”

Juha sanoi: ”Hiljennytään.” Juha rukoili hiljaa, vain hänen huulensa liikkuivat. Sitten salissa tuli aivan hiljaista. Kaikki olivat ääneti. Riitta koki sisimmässään että jotain tapahtui. Pyhä Henki laskeutui taivaasta nuorten keskelle. Oliko se totta vai kuvitelmaa? Äänettömyys jatkui. Jostain alkoi kuulua nyyhkytystä. Sitten joku toinenkin alkoi itkeä ja pian kolmas. Kyynelten määrä lisääntyi ja pian koko sali tuntui huokaavan. Oli hiljaista. Kuului vain itkua ja huokauksia. Oli hyvä olla. Sisintä lämmitti sydämeen saakka kuin se pakahtuisi jostain toivosta ja onnesta joka oli tulossa sinne jostain ulkopuolelta. Taivaastako? Niin sen täytyi olla. Jumalan taivaasta.

”Halleluja. Kiitos Jeesus. Kiitos Jumalalle. Ylistys sinulle Korkein, taivaan ja maan Herra. Sinä olet luonut meidät ihmiseksi. Mieheksi ja naiseksi sinä olet luonut meidät. Ylistys sinulle luomistyöstäsi.”

Sanat lausui joku nuorista. Aamen, aamen, lausui joku toinen nuori, sitten kolmas. Joku itki ääneen. Joku alkoi nauraa ja taputtaa käsiään. Joku tyttö nousi seisomaan ja kohotti kätensä kohti taivasta ja ylisti hiljaa Jeesusta. ”Olen nainen, ja kiitän sinua siitä.” Jotkut pojatkin nousivat seisaalleen. He nauroivat ja huusivat: ollaan poikia ja se on hyvä! Ollaan poikia!

Jotkut paikalla olijoista katselivat tapahtumia ihmetellen, joku närkästyneenkin näköisenä, mutta eivät sanoneet mitään. Viimein salissa tuli jälleen hiljaista. Juha kysyi nyt siilitukkaiselta tytöltä: Saitko vastauksen kysymykseesi?” Tyttö nyökkäsi hymyillen. Muualta salista näkyi iloisia nyökkäyksiä. Joku vilkutti kättään riemullisesti veivaten. Jotkut katselivat Juhaa ilmeettömin kasvoin.

Pekka Päivärinta

Joulukirjoitukset 24.12.2020  julkaistu aikaisemmin päivän saarnoissa

Viikon saarna jälleen sunnuntaina 1.1.2023   

Maria-tyttösen tärkeä kysymys  

Elettiin Pariisissa. Joulu oli lähellä. Pieni 4-vuotias Maria-tyttönen käveli äitinsä kanssa kaupungin keskustassa. He pysähtyivät erään rakennuksen kohdalla.

Kerrostalon kivijalkakaupan näyteikkunassa oli jouluseimi, jossa Jeesus-lapsi nukkui Joosef ja Maria vierellään. Heidän ympärillään oli olkia ja niiden päällä seisoi tallin eläimiä: lampaita ja lehmiä ja aasi korvat hauskasti höröllään. Olisi voinut ajatella hahmojen heräävän eloon ja lähtevän liikkeelle hetkenä minä hyvänsä. Niin aidon näköisiä ne olivat.

Äkkiä Maria kysyi: ”Äiti, koulussa opetettiin, että kristityt pitävät Jeesusta taivaan kuninkaana. Kuinka hän talliin syntyi? Miksi ei kuninkaan linnaan? ” ”Niin, siinä on hyvä kysymys! Pohditaanpa sitä kaikessa rauhassa, vaikka tuolla lämpimässä”, sanoi Marian äiti.  Hän vei neljävuotiaan tyttärensä läheiseen kahvilaan. Pian heidän edessään olivat höyryävät kaakaomukit.

”Äiti, kerrotko nyt miksi Jeesus syntyi talliin, vaikka hän oli kuninkaallista sukua?” ”Hm ,” mietti äiti ja tuli lausuneeksi ääneen: ”Kukahan vähän auttaisi meitä tässä kysymyksessä? ”

Silloin viereisestä pöydästä nousi ylös pitkäkaapuinen mies ja esitteli itsensä:” Olen Josef ja kotoisin Armeniasta. Olen muuttanut Ranskaan 10 vuotta sitten ja toimin täällä armenialaisen seurakunnan pastorina. ”

”Ai, etkö sinä olekaan itämaan tietäjä? Luulin sinua ensin sellaiseksi, kun sinulla on tuollaiset vaatteet”, sanoi Maria hämmästyneen näköisenä. ”No Maria...” nuhteli äitinsä häntä. ”Antaa Marian olla”, nauroi Josef.” Monet ovat tulleet kysymään asustani. Nyt on vain niin että meillä päin papit pukeutuvat tällä tavalla.”

”No sitten sinä varmaan tiedät, miksi Jeesus syntyi talliin eikä kuninkaan palatsiin”, sanoi Maria. ”Ehkä minä tiedän jotain asiasta, sillä tavalla kuin olen itse ymmärtänyt. ” No kerro heti”, vaati vilkas Maria-tyttönen.” Hmm… ” mumisi pappi Josef etsien sanoja. ”

Marian ja Josefin keskustellessa oli kahvilaan astunut nainen yllään pitkä päällystakki, jonka alta näkyi sairaanhoitajattaren virkapuku. Nainen kuuli Maria-tyttösen ja pappi Joosefin keskustelun ja sanoi ystävällisesti: ” Olen Hanna, ja toimin osastonhoitajana sairaalassa tässä lähellä. Poikkesin kahville ja kuulin keskustelunne. Voin ehkä auttaa teitä, jos lähdette käymään kanssani sairaalassa.”

Pian Maria, hänen äitinsä ja pappi Josef seisoivat erään heikkokuntoisen potilaan sängyn luona. Osaston- hoitaja Hanna esitteli hänet, Simonin, kanssaan tulleille vieraille.

Maria kysyi nyt Simonilta: ” Miksi Jeesus-lapsi syntyi talliin, vaikka oli taivaan Kuningas?” Simonin silmät tukkivat iloisesti hänen kuullessaan lapsen vilpittömän ja aidon kysymyksen. ”Katsohan Maria minua. Olen jo vanha, olen köyhä. Olen toiminut koko ikäni tämän sairaalan vahtimestarina ja nyt sairastuin. Pian ehkä kuolen.

Mitä ajattelet, Maria, jos Jeesus olisi syntynyt kuninkaan linnaan, olisiko minunlaisellani miehellä tai naisella ollut mitään mahdollisuutta päästä katsomaan Jeesus-lasta? ”

Maria oli hetken hiljaa ja mietti. ” Ei kai, en usko. Kuninkaan palatsiin pääsevät vain aateliset ja kuninkaalliset, hovin väki. Ja tuskin sairaana heitäkään olisi päästetty Jeesuksen lähelle”.

Simon jatkoi kyselyään: ” Maria, entä työläiset tehtaassa, entä tavalliset perheen äidit ja isät ja lapset, olisiko heidät kutsuttu kuninkaan kultaiseen linnaan Jeesus-lasta katsomaan?” ” Tuskin heitäkään”, vastasi Maria pohdittuaan asiaa, ” ja minä en viihtyisi sellaisessa ympäristössä. Se olisi minusta liian hieno. En kokisi kuuluvani sinne.”

” Kuulkaa, miten viisaasti Maria puhuu”, sanoi Simon kunnioittavalla äänellä Marian äidille, Josefille ja Hannalle. ”Mitä ajattelet Maria, jos Jeesus syntyisi nyt, eikä hänen vanhemmilleen olisi tilaa majapaikoissa, niin mihin paikkaan Joosef olisi vienyt Marian yöpymään. Silloin tallissa, missähän nyt Jeesus syntyisi? ” Maria-tyttönen mietti jälleen ja sanoi sitten: ” Ehkä, minne pääsisi suojaan sateelta ja tuulelta.. ehkä johonkin varastoon tai … autotalliin, mihin vain missä on lämpimämpää kuin ulkona.”

” Niin voisi varmasti olla”, sanoi siihen Simon. ”Jeesuksen synnyinpaikka kertoo mielestäni sen, että taivaan Kuningas Jeesus syntyi lähelle pienintä ja tavallisintakin ihmistä. Jeesus on koko kansan Vapahtaja.”

” Hei, arvaatko mitä isäni tekee työkseen? kysyi Maria-tyttönen äkkiä Simon - vanhukselta. ”No mitä? ” ”Hän korjaa autoja verstaassaan. Hän päästäisi varmasti Jeesuksen ja hänen vanhempansa sinne suojaan!”

Maria tyttönen ja hänen äitinsä ja pappi Josef kävelivät takaisin kadulle sairaalasta. Josef sanoi: ” Kiitos sinulle Maria hyvästä kysymyksestäsi. Se johti minutkin löytämään uutta Joulun sanomasta.” ” Ja minut myös ”, sanoi Marian äiti ja otti hellästi tyttärensä käden omaansa.”

”Nyt kotiin leipomaan pikkuleipiä jouluksi!”

 Pekka Päivärinta

Jouluaatto Hiirosen talossa 

Hiirosen talon vanha isäntä huokasi ja katsoi taivaalle. Sää oli muuttumassa. Pilviä oli kerääntynyt harmaaksi massaksi taivaan laelle peittäen auringon. Tuuli oli voimistunut, pakkanen lauhtunut. Pian alkaisi lumisade. Se saattaisi olla voimakasta. Lumi peittäisi alleen rekiuran, joka johti kirkonkylän rautatieasemalta Hiirosen taloon. Tuo matka oli viitisentoista kilometriä.

Hiirosen vanha isäntä huokasi jälleen. Hän odotti poikaansa kotiin jouluksi. Niilo oli kirjoittanut saapuvansa joulunalusviikolla torstaina. Viipyisi kirkonkylässä sukulaisten luona päivän ja hiihtäisi sitten kotiin. Nyt oli lauantai, jouluaatto. Tänään Niilo saapuisi. Pitäisikö valjastaa hevonen reen eteen ja lähteä Niiloa vastaan? Lumi saattaisi olla upottavaa ja nuoskaista ja Niilon raskasta hiihtää varhain pimenevässä talvi-illassa. Susilaumakin oli nähty viikko sitten kiertelemässä eläinten suojien lähistöllä. Entä jos ne vaanisivat Niiloa kotimatkalla?

Hiirosen vanha isäntä kuuli emäntänsä Liisan kutsuvan häntä syömään. Kello hirsiseinäisen tuvan seinällä näytti viittä iltapäivällä. Isäntä ja emäntä söivät hiljaisuuden vallitessa. Molempien ajatukset askartelivat pojan, Niilon kotimatkassa. Aterian jälkeen isäntä toi joulukuusen tupaan ja asetteli navetan lämmössä sulaneen kuusen jalustaansa pienen pirtin nurkkaukseen ja sitoi siihen langalla suuria kruunukynttilöitä. Ne sojottivat kuusen oksilla ryhdikkäinä kuin sotilaat. Olivat suuria, mutta kestäisivät kauan. Isäntä istuutui kuusen eteen lukemaan Raamattua pitäen toisessa kädessään kynttilää, jonka valossa näki tekstin hyvin. Kynttilän ympärille kiertyneet sormet olivat vielä iäkkäänäkin vahvat ja vantterat kuin pajavasaran varsi.

"Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus…” Isännän ajatukset harhaantuivat Niiloon. Tuvan kello löi jo seitsemän lyöntiä, eikä poikaa vielä kuulunut tupaan tulevaksi. Missä hän viipyi? Niilo tuli aina kotiin täsmällisesti ilmoittamanaan päivänä. Ei ollut hänen tapaistaan viivyttää tuloaan näin myöhään illalla.

 ” Minä valjastan Valkon ja ajan Niiloa vastaan”, sanoi isäntä emännälleen. Tämä nyökkäsi. Ei sanonut mitään mutta oli huolestuneen näköinen. Lunta tuprutti edelleen sakeana pyrynä. Maassa oli uutta lunta puolisääreen, pehmeätä, upottavaa ja lähes nuoskaista. Valkolla oli täysi työ askeltaa eteenpäin pitkin umpeutunutta rekiuraa. Metsässä oli lunta vähän vähemmän, mutta vain vähän. Aukealla lumi oli nietostunut. Sitä riitti paikoin Valkon jalkojen syvyydeltä. ”Onkohan Niilo lähtenytkään kirkonkylästä?” pohti isäntä mielessään. Tällaista pyryä ei ole ollut viiteenkymmeneen vuoteen. Tuskin näki eteensä, mutta hevonen osasi suunnistaa, jos isäntä ei tunnistaisi reittiä lumipyryltä.

Suuren aukean jälkeen Valkon matka vei jälleen metsään. Nyt oltiin suunnilleen puolivälissä Hiirosen ja kirkonkylän väliä. Äkkiä Valko pysähtyi ja hirnahti. Se oli kuullut jotain tarkoilla korvillaan. ” Mitä nyt, Valko? kuuletko jotain?” Valko hirnahti jälleen ja liikahti levottomasti. ” Onko se Niilo? Mene vain ääntä kohti”; sanoi isäntä luotettavalle Valkolleen. Hevonen lähti uuteen suuntaan, viistosti itään päin tutulta reitiltä. Se veti rekeä suurten honkien lomasta ja oli pian noin puolen kilometrin päässä kotiuralta. Nyt vanha isäntäkin kuuli huudon. Se tuli vaimeana aivan läheltä. Se oli Niilo! Isännän sydän sykähti. Pian hän laskeutui reestä poikansa luo, joka istui maassa puuhun nojaten.

 ” Luojan kiitos, sinä osasit tulla”, sanoi Niilo vaimealla äänellä. Aamulla oli kuumeinen olo, mutta halusin jouluksi kotiin ja niin lähdin hiihtämään. Voimat loppuivat ja olin kai hiihtänyt väsyneenä harhaankin.” ” Voi Niilo, poikani Niilo”, sanoi hänen isänsä. Kiitos Jumalan me Valkon kanssa löysimme sinut ajoissa. Valko kuuli äänesi ja toi minut luoksesi.” Vanha isäntä auttoi kylmissään olevan poikansa rekeen vällyjen alle.

 Kotona vanhaemäntä Liisa riensi tulijoita vastaan. Kuin aavistaen mitä oli tapahtunut, hän oli valmistanut kuumaa mehua ja keittänyt höyryävää puuroa ja virittänyt tuvan takkaan räiskyvän valkean. Niilon levätessä peittojen alla tuvan auki vedettävässä sängyssä vanha isäntä ja emäntä katsoivat toisiaan takan antamassa valossa. Isäntä laittoi kätensä Liisansa käsiin ja sanoi. ” Eiköhän kiitetä Jumalaa, kun Niilo on nyt turvallisesti kotona.” Hiljennyttiin. Sitten Hiirosen vanha isäntä sytytti vihreän ja tuoksuvan joulukuusen kaikki kynttilät ja asettui kuusen eteen lukemaan Joulun sanomaa Jesajan kirjan luvusta yhdeksän:

 ”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus. Sinä teet runsaaksi riemun, annat suuren ilon. He iloitsevat sinun edessäsi niin kuin elonkorjuun aikana iloitaan, niin kuin saaliinjaossa riemuitaan. Ikeen, joka painaa heidän hartioitaan, valjaat, jotka painavat olkapäitä, ja heidän käskijänsä sauvan sinä murskaat, niin kuin murskasit Midianin vallan. Ja kaikki taistelukenttiä tallanneet saappaat, kaikki veren tahrimat vaatteet poltetaan, ne joutuvat tulen ruoaksi. Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas. Suuri on hänen valtansa, ja rauha on loputon Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnassaan. Oikeus ja vanhurskaus on sen perustus ja tuki nyt ja aina. Tämän saa aikaan Herran Sebaotin pyhä kiivaus.”

 Niilo ja Liisa kuuntelivat hiljaa isännän lukiessa heille sanomaa Vapahtajasta, Joulun lapsesta, Jeesuksesta. Tuvassa oli hiljaista. Vain pihkaisen puun pauke silloin tällöin ja kellon raksutus nousivat esiin. Vanha isäntä nousi ja katsoi ulos pienestä ikkunasta. Pyry oli tauonnut ja taivas seljennyt.

Suuri tähti loisti taivaankannen keskellä kirkkaana kuin Betlehemin tähti, joka johti itämaan tietäjät kumartamaan Jeesus-lasta.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 18.12.2022

Katiskassa jatkoa edelliseen viikon saarnaan

Seurakunnan uusi työmuoto, tavoittava nuoriso-ja nuorten aikuisten työ oli alkamassa vanhassa kauppakiinteistössä. Työn alkamiselle olivat näyttäneet vihreätä valoa niin kirkkoherra kuin evankelioimistyön pastori Ella Väänänen. Seurakunnan nuorisotoimisto oli kohteliaasti ilmoittanut, ettei heillä olisi viikonloppuna resursseja tällaiseen työhön.

”Katsokaa, ovella on jo jonoa! Odottavat sisäänpääsyä.” Juha oli innoissaan. Matti ja Riitta, jotka olivat lupautuneet upouuden viikonlopputilan Katiskan päävastuullisiksi, pyörittelivät päitään. ”Hei, pidettiinhän me jo rukoushetki? Ei kai se alkuhässäkässä unohtunut?” ”Kyllä, kyllä rukoiltiin”, sanoi Oiva, Matin piiriläisiä hänkin niin kuin Juha. ”Huokaistaanko vielä lyhyesti ennen kuin ovi avataan”, Matti ehdotti. Riitta katsoi miestään kummissaan. ”Miten sinä nyt noin stressaat? Yleensä olet niin rauhallinen rukoillessasi ja olet jotenkin varma, että viestisi menee perille taivaaseen.”

”Kaikki kunnia yksin taivaan Isälle”, sanoi Matti. ”Minulle vain tuli sellainen olo ja ajatus mieleen.” ”Rukoillaan vaan”, sanoi Juha, meillä on vielä viisi minuuttia aikaa. Matin johdolla koko Katiskan vastuutiimi hiljentyi. Heitä oli koolla evankelioimistyön pappi Ella, Matti, tämän vaimo Riitta ja Matin miestenpiiri, Juha, Oiva ja Ville. Lisäksi mukana olivat Marja ja tämän äiti, jotka auttaisivat keittiöpuuhissa. Matti pyysi erityistä johdatusta ja varjelusta illalle ja sinne saapuville. ”Aamen.””Aamen!” vastuutiimi toisti.

Kello oli perjantai-iltana kuusi. Harmaan, kerrostalosta hieman ulkonevan, suorakaiteen muotoisen siivekkeen ulko-oven edessä oli kolmisenkymmentä eri ikäistä nuorta, tyttöjä ja poikia. Oven yläpuolella hohti miesten puutyöpiirin tekemä nimikyltti. Kyltin pintaan oli maalattu sinivalkoisia pilviä ja aurinko pilkistämässä. Edessä suurin keltaisin kirjaimin oli paikan nimi Katiska. Kyltti oli myös valaistu, niin että se erottui hyvin illan pimeydessä. Entisen kaupan kadunpuoleisella sivustalla oli vanhanaikainen näyteikkunarivi, jonka sisäpuolelle oli ripustettu vaaleat harsomaiset verhot. Niiden läpi erotti, että sisällä oli väkeä, mutta kasvoja ei voinut tunnistaa.

Katiskan, entisen kauppakiinteistön oli seurakunta vuokrannut uuden työmuodon kokoontumistilaksi. Nyt se avattiin ensimmäisen kerran. Pian hälisevä nuorten joukko oli sisällä ja asettui sohviin ja tuoleihin pöytien ääressä. He katselivat uteliaina mitä nyt tapahtuisi. Äänentoistolaitteesta kuului napsahdus. Marja, kuusitoista vuotias nuori, käytti puheenvuoron. Hän toivotti kaikki sydämellisesti tervetulleeksi tähän tilaan ja iltaan.

”Tarjoilupöydällä on valmiita voileipiä ja pullaviipaleita, joita saa ottaa ja syödä salissa ilmaiseksi, ynnä kahvia, teetä ja mehua. Illassa kuullaan myös gospelmusiikkia ja pieni puhe noin tunnin kuluttua. Kello 20.30 on rukoushetki ja klo 21 tila suljetaan. Oven suussa oli palautelaatikko. Sinne saa jättää toiveita tulevien kokoontumisten aiheiksi ja mitä muuta mieleen tulee. Seuraavassa illassa kahden viikon kuluttua kysymyksiin koetetaan vastata parhaan kykymme mukaan.” Marja esitteli vielä nuorille koko vastuutiimin ja kertoi heidän olevan täällä nuoria varten. ”Tarttukaa vaan hihasta kiinni tulkaa juttelemaan!” Marja päätti sanansa lyhyeen alkurukoukseen.

Sitten tarjoilu alkoi ja taustalla kuului gospelia. Riittaa oli huolestuttanut, miten nuoret alkaisivat viihtyä. Jäisivätkö he paikalle vai lähtisivätkö kohta pois, kun ei ollut mitään ihmeellistä ohjelmaakaan osattu varata. Riitan pelko osoittautui aiheettomaksi. Nuoret asettuivat taloksi ja pian salissa kuului kotoisa puheensorina, jota säestivät silloin tällöin naurun purskahdukset ja poikien huudahdukset. Voileivät tekivät kauppansa. Niihin onneksi oli varattu runsaasti aineksia, ja syötävää riitti. Tarjoilupöydän kulmauksessa oli myös pino pieniä nuorten Gideonraamattuja. Juha, joka oli tuonut ne mukanaan, seurasi tyytyväisenä, että jotkut nuoret ottivat sellaisen mukaansa pöytään.

Ihmeekseen hän huomasi, että nuoret avasivat uudet Raamattunsa ja etsivät niistä kohtia etulehdille kootuista valmiista aiheista. Niitä Gideonraamatussa olivat mm. abortti, ahdistus ja pelko, ihmissuhteet, itsetuhoiset ajatukset ja monia muita. Nuoret näyttivät myös keskustelevan lukemistaan raamatunkohdista. Sitten eräs värikkäästi pukeutunut nuori nousi ja käveli Marjan luo, joka oli juuri tuomassa tarjolle uutta syötävää. Nuori jutteli Marjan kanssa hetken, ja palasi sitten kavereidensa luo. Marja käveli Riitan luo ja sanoi tälle jotain. Riitta kutsui luokseen Matin ja pastori Ellan. He juttelivat hetken. Matti pyysi paikalle muutkin vastuutiimiläiset ja kertoi heille jotain. Nämä nyökkäsivät.

Sitten Matti käveli oven suussa olevan kysymyslaatikon luo ja kurkisti sinne. Ruskeassa laatikossa oli jo useita lappuja. Matti otti ne ja vei Riitalle ja pastori Ellalle. Nämä lukivat laput ja laittoivat ne talteen. Kohta tunti oli kulunut. Silloin Marja astui taas mikrofonin luo ja kertoi Juhan pitävän lyhyen puheen. Juha astui esiin ja aloitti. Nuoret hiljenivät kuuntelemaan Juhaa. Jotenkin he vaistosivat Juhasta huokuvan Jumalan rakkauden ja tulivat lohdutetuiksi Juhan sanoista, kun tämä kertoi miten Jeesus oli nostanut hänet jaloilleen vaikeassa elämäntilanteessa. ”Hänestä minä haluan todistaa teille, rakkaat nuoret. Jeesus rakastaa teitä jokaista ja hän on läsnä juuri nyt, tässä hetkessä, juuri sinua varten. Aamen.”

Sitten Juha kertoi nuorten toiveesta ottaa esiin palautelaatikkoon laitetut kysymykset jo nyt. ”Sopiiko teille, että tehdään niin? Tarkoitushan oli vastata mahdollisiin kysymyksiin vasta kahden viikon päästä kun Katiska on jälleen avoinna. Ketkä kannattavat että vastataan nyt? Nostakaapa kätenne.” Liki kaikkien nuorten kädet kohosivat. ”Hyvä, luen ensimmäisen kysymyksen. Miksi Katiska on avoinna vain joka toinen viikko? Miksi ei joka perjantai?” Nyt esiin astui Riitta. ”Tämä kysymys ilahduttaa koko Katiskan tiimiä. ”Keskustelemme jo tänään siitä, onko meillä voimavaroja jokaviikkoiseen kokoontumiseen.”Mitä siihen tarvitaan?” joku nuori salin perältä kysyi. ”Voisin tulla auttamaan.” ”Esimerkiksi voileipien tekoon ja salin järjestämiseen ja siivoamiseen tarvitaan ihmisiä”, Riitta vastasi. ”Minäkin voin tulla, ja minä!” kuului salin eri puolilta. Äänessä oli kaksi tyttöä ja poika.

”Onpa hienoa!” Riitta huudahti onnellisena. ”Tulkaapa kysymystuokion jälkeen tänne, niin vaihdetaan yhteystiedot.” ”Selvä”, kuului nuorten suusta. ”Sitten toinen kysymys”, sanoi Juha. ”Onko Jumala olemassa vai onko kaikki syntynyt sattumalta?” ”Haluaako pastori Ella vastata tähän?” Ella astui esiin ja sanoi: ”Kristittynä uskon Raamatun sanan siitä, että Jumala on luonut kaiken. Olen myös sitä mieltä, että Jumala on käyttänyt evoluutiota luodessaan maailman ja meidät.”

Silloin salista joku kysyi: ” Tarkoitatko evoluutiolla samaa kuin koulussa opetetaan, evoluutioteoriaa?” ”Tarkoitan”, vastasi Ella. ”Mutta siinä ei puhuta Jumalasta mitään”, nuori vastasi. ”Sen sijaan sanotaan, että kaikki sai alkunsa alkuräjähdyksessä miljardeja vuosia sitten, ja että elämä on syntynyt ja kehittynyt sattumanvaraisten mutaatioiden kautta. Ei ole Jumalaa, vaan sattuman laki, jossa heikot häviävät ja vahvat voittavat.” Tähän Ella vastasi: ”Minä pidän koulujen opetusta totena.”

”Hei, me halutaan kuulla nyt mitä Juha tästä ajattelee!” huusivat jotkut nuoret. Juha vilkaisi Ellaan. Tämä väistyi mikrofonin luota. Juha vilkaisi Mattiin. Tämä nyökkäsi. Juha tuli ja kertoi, miten elävä Jeesus oli tullut ja pelastanut hänet aviokriisin jälkeisestä masennuksesta ja itsetuhoisista ajatuksista. ” Olen kokenut Jeesuksen rakkauden ja tiedän siksi, että hän elää ja on sitä, mitä hän Raamatussa sanoo itsestään. Olen sitä mieltä, että evoluutio ja Raamatun ilmoittama luominen eivät voi olla yhtä aikaa totta. Jompi kumpi niistä ei pidä paikkaansa. Minusta Raamattu puhuu totta. Ei kaikkivaltias Jumala tarvitse miljardeja vuosia luodakseen maailman ja meidät. Tämän todistaa myös mätänemistilassa olleen Lasaruksen herättäminen kuolleista. Jeesus sanoi vain: Lasarus, tule ulos, ja kuollut mies oli jälleen elossa ja käveli ulos hautaluolasta.”

”Hei Juha”, kuului nyt jonkun toisen nuoren ääni. ” Loiko Jumala ihmisen mieheksi ja naiseksi, vai onko muitakin sukupuolia?” Juha vilkaisi pastori Ellaan. Tämä nousi, katsoi kelloaan ja pahoitteli, että hänen on nyt mentävä. Kun Matti huomasi sen, hän heitti taivasta kohti totisen pikarukouksen: ”Jeesus, nyt tultiin ratkaisevaan tilanteeseen. Jos Juha tai joku tiimistä antaa kysymykseen Jumalan luomista sukupuolista puolivillaisen vastauksen, menetämme nuorten luottamuksen. He ovat tulleet etsimään totuutta. Heitä ei voi petkuttaa. Auta meitä Jeesus!” Juha huomasi Matin kasvoilla tuskaisen ilmeen ja tuijotti häntä.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 11.12.2022

Uutta aloittamassa    jatkoa edelliseen viikon saarnaan

Matin ja hänen vaimonsa Riitan kotona oli ollut koolla väkeä raamattupiirissä. Matin miestenpiiri, Riitta ja etänä Matin vanha, eläkkeellä oleva rippipappi Abe ja vaimonsa Elvi. Abe oli tuonut julki puheessaan syvän huolensa yhä suuremmasta ongelmiin joutuneesta suomalaisten nuorten joukosta. Siihen Riitta oli antanut oman kommenttinsa:

”Sinä ja Elvi näette paikan päällä Hesan kaduilla mihin yhä useampi nuori ja nuori aikuinen on siellä ajatunut tai joutunut: huumeita, alkoholin suurkulutusta, irtosuhteita, masennusta, yksinäisyyttä, elämän lohdutonta tarkoituksettomuutta. Sellaista näimme siellä mekin, kun veit meidät mukaan katuevankeliointitapahtumaan.”

Matin piiriläinen Juha oli rohkaistunut kertomaan murheensa kapinoivasta pojastaan Laurista. Avioerossa Juha oli kadottanut puheyhteyden häneen, ja oli neuvoton. Lauri oli jäänyt opinnoissaan jälkeen ja oli ajautumassa huonoon seuraan ja saattoi olla viikkojakin teillä tietymättömillä. Abe oli ehdottanut, että Matti, jolle Jeesus oli antanut erityisen rukouksen lahjan, pitäisi loppurukouksen. Siinä muistettiin isää ja poikaa ja koko rikki mennyttä perhettä. Matti rukoili myös teini-ikäisten nuorten ystävien Lindan ja Marjan ja myös tämän äidin puolesta. Molemmat heistä olivat toipumassa elämän kovien kokemusten keskeltä heidän löydettyään Jeesuksen elämänsä turvaksi.

Sen jälkeen Juha pyysi Mattia rukoilemaan vielä hänelle rohkeutta, viisautta ja intoa lähteä kertomaan kadulle nuorille Jeesuksesta ja hänen rakkaudestaan. Kun rukous päättyi, piiriin laskeutui levollinen hiljaisuus. Koettiin, että läsnä oli luottamusta ja toiveikkutta nuorten suhteen.

Alettiin pohtia myös sitä, miten nuorille ja nuorille aikuisille löytyisi Riitan ja Matin kaupungissa turvallinen yhteisö. Sellainen, jossa saisi tulla vastaanotetuksi aidosti ja lämpimästi Kristuksen rakkauden hengessä, ja löytää kenties uusia ystäviä ja saada myös hengellistä ravintoa. Tultiin siihen tulokseen, että viikonloppu, perjantai tai lauantai-ilta, olisi paras aika tavoittaa nuoria.

Päätettiin lähteä asiassa liikkeelle. Matti ja Riitta lupasivat tehdä tunnusteluja ja kysellä kotiseurakuntansa työntekijöiltä mahdollisuutta saada käyttöön tiloja tällaiseen työhön. He rukoilivat johdatusta ja soittivat, Riitta nuorisotoimistoon ja Matti kirkkoherralle. Riitalle vastattiin kohteliaasti, että seurakunnan nuoristotyö piti yllä arkisin kahtena päivänä viikossa kohtaamispaikkaa nuorille. Viikonloppuna oli muita tehtäviä. Matti ilahtui kun kirkkoherra suhtautui ideaan nuorten yhteisöstä myönteisesti. Tilat järjestettäisiin mahdollisuuksien mukaan. Piti vain ottaa yhteyttä evankelioimistyöstä vastaavaan pappiin.

”Tämän alkaa mainiosti”, sanoi Matti Riitalle kun he keskustelivat yhteydenotoistaan. ”Niin”, vastasi Riitta. ”Toivotaan ja rukoillaan, että asiat todella etenevät, eivätkä juutu johonkin vaiheeseen.” Mutta evankelioimispastori Ella Väänänen suorastaan riemastui kuullessaan heidän asiansa. ”Toki toki, kyllä ollaan mukana. Tulkaapa toimistolle kahvikupin ääreen, niin jutellaan.” Tapaaminen järjestyi jo samalla viikolla. Tehtiin suunnitelma. Ensin etsittäisiin tilat, sitten vastuuhenkilöt nuorten viikonlopun kohtaamispaikalle. Myös Juhan idea lähteä kadulle kertomaan Jeesuksesta sai pastorilta hyväksynnän.

Tilat löytyivät vuokrattavana olleesta pienestä liikehuoneistosta. Seurakunta huolehtisi vuokrakuluista. Tilassa oli valmiina jo pöytiä ja tuoleja ja vaatimaton keittiö. Tarvittiin vain pientä somistusta, pari vanhaa sohvaa kirppikseltä ja tarjoiluvälineitä. Ihmeellistä! ”Kaksi viikkoa on kulunut ja nyt työtä varten on jo ulkoiset puitteet lähes valmiina”, Riitta ja Matti iloitsivat. Matin piiri kävi evankelioimispapin kanssa tutustumassa paikkaan. Juhakin oli innoissaan. Hän ehdotti: ”Mitä jos Matti pitäisit rukouksen tämän paikan ja täällä tehtävän työn puolesta.” Matti johti rukousta. Juha esitti, että alettaisiin rukoilla säännöllisesti tämän uuden työmuodon puolesta. ”Se on tärkeintä.” Niin päätettiin tehdä.

Sitten alettiin tehdä toimintasuunnitelmaa. Miten usein paikka olisi auki, mikä olisi iltojen teema ja tarkoitus, ja mikä tärkeää, mistä löytyisi sopivia vastuunkantajia työhön. Evankelioimispappi Ella lupasi olla ainakin alussa mukana joka kerta, mikäli vain sai aikataulunsa sopimaan. Mutta sitten työn pitäisi tulla toimeen enemmän vapaaehtoisvoimin. Riitta ja Matti voisivat olla työn koordinaattoreita. Matti ja Riitta nyökkäsivät.

Tarvittaisiin sitoutuneita kypsiä aikuisia yhteisön kokoajiksi ja vastuuhenkilöiksi. Tarvittaisiin myös jatkuvuutta. Se tarkoittaisi pitkäjänteistä sitoutumista näihin nuoriin. Ei niin, että ensin luvataan huolenpitoa ja sitten parin vuoden päästä muutetaankin muualle, ja työ päättyy juuri kun se oli vasta pääsemässä vauhtiin. Mutta miten edettäisiin käytännössä? Päätettiin laittaa hakuilmoitus seurakuntapalstalle sanomalehteen ja facebookiin. Juhalla oli idea hankkia Gideon-Raamattuja ja jakaa niitä pian alkavan Se löytyi-tapahtuman yhteydessä.

Paikallinen Gideon-yhteyshenkilö oli mielissään Juhan ideasta. Järjestyi toripöytä ja katos sen päälle. Katos sijoitettiin tapahtumaviikonloppuina erään kauppakeskuksen lähelle torin kulmaukseen. Kun Juha epäili tuleekohan sinne ketään, niin Gideon-veli Anssi näytti hänelle Päivän tunnussanaa Raamatusta sille päivälle: ”Missä ihminen kulkeekin, Herra näkee hänet ja tarkkaa hänen askeleitaan.” Snl.5:21.”Kuulehan Juha, työ on Herran. Hän haluaa ihmisten kuulevan Jeesuksen rakkaudesta. Hän ohjaa tänne kyselijöitä, saatpa nähdä.”

Sinä viikonloppuna Juha ja veli Anssi kohtasivat kolmisenkymmentä eri ikäistä aikuista. Joukossa oli myös teini-ikäisiä nuoria. Kaikille jaettiin Raamatun lisäksi myös kutsukortti uuteen nuorisotilaan. Seuraavana viikonloppuna Juhan ”katiskalle”, niin kuin veli Anssi torikatosta ja pöytää leikisästi kutsui, saapui yli seitsemänkymmentä kävijää. Viikon kuluttua noin kaksi sataa henkeä kävi juttelemassa ja moni heistä otti Gideon-Raamatun. Moni nuori keskusteli Juhan kanssa elämän tärkeistä kysymyksistä. Raamatussa heitä kiinnosti erityisesti sen liite, jossa oli raamatunkohtia eri tilanteisiin, kuten ahdistukseen, suruun, yksinäisyyteen ja pelkoon.

Juha oli pyytänyt torikatokselle mukaan myös Matin ja Riitan. Nämä olivat mykistyneitä kävijöidn määrästä ja aidosta kiinnostuksesta Raamattua kohtaan. Syntyi useita rikkaita keskustelutuokioita. Kaikille kävijöille jaettiin myös kutsukortti uuteen kohtaamispaikkaan. Joka avautuisi viikon kuluttua.

”Hei, mikä paikalle nimeksi? Se on vielä keksimättä”, Riitta kysyi kun nuorisotilan tiimi oli koolla laittamassa paikoilleen viimeisiä uuden paikan kalusteita ja somisteita. Silloin Juha ehdotti: ”Miten olisi Katiska?” ”Mistä keksit nimen?” Juha vastasi: ”Anssi sen lausui leikillään toripöytää ja katosta tarkoittaen.” Se on hyvä nimi!” Totesi koko tiimi. Juha sanoi: ”Rukoillaan ensi viikon avajaisten puolesta. Me kaikkihan olemme silloin paikalle ja pastori Ella myös. Katsotaan mitä tapahtuu. Työ on Herran, niin kuin Anssi totesi.”

Pekka Päivärinta

Presidentin rukous itsenäisyyspäivänä 6.12.1939 viikko talvisodan alkamisen jälkeen:
 
"Taivaallinen Isämme, katso armossasi kansamme puoleen. Sinä olet luonut sen ja rakastat sitä. Sinä näet, että se on mitä suurimmassa vaarassa. Siksi rukoilemme sinua, Herra, auta meitä hädässämme äläkä anna meidän hukkua.
 
Lahjoita kääntymys synnin ja laittomuuden teiltä, jotka johtavat kansamme tuhoon. Herra, armahda meitä.
 
Herra Jeesus Kristus, ilman sinua olemme voimattomia hävittäviä voimia vastaan, jotka tulvivat kansamme yli ja myrkyttävät sen. Siksi me kerskaamme Sinun voitostasi pahuuden henkivaltoja vastaan, joiden vaikutukset ovat joka päivä sanoin ja kuvin julkisuudessa nähtävissä.
 
Herra, Sinä olet Golgatan ristillä voittanut pimeyden vallat. Niiden täytyy väistyä myös tänään, koska ylistämme Sinun nimeäsi niiden ylitse. Tähän me uskomme, sillä Sinä voit myös meidän aikanamme varjella ihmiset saatanalliselta eksytykseltä. Herra, armahda meitä.
 
Auta meitä Pyhän Henkesi kautta ryhtymään omassa elämässämme taisteluun syntiä vastaan ja olemaan kestäviä loppuun asti. Tee meidät kansamme keskellä merkiksi Sinun vapauttavasta armostasi.
 
Täytä meidät niin Sinun rakkaudellasi, että tulemme kuuliaisiksi Sinun käskyillesi. Rakkautesi olkoon meissä se voima, joka voittaa pimeyden vallat kansassamme.
 
Herra Jeesus Kristus, kaiken voimme Sinun kauttasi. Siihen me uskomme. Armahda meitä. Amen."
    
Viikon saarna 4.12.2022

Pohdintaa jatkoa edelliseen viikon saarnaan

Matin miestenpiiri ja hänen vaimonsa Riitta olivat koolla. Heidän kanssaan etäyhteydellä paikalla oli myös Abe, eläkkeellä oleva Matin rippipappi vuosikymmenten takaa. Abe oli juuri pitänyt alustuksen epäjumalaista ja niiden palvonnasta. Alustus oli muuttunut Abe puhuessa saarnaksi. Nyt yksi Matin piiriläisistä, Oiva, kysyi Abelta: ”Etkö sinä voisi joskus ottaa esiin jotain sielunhoidollista aihetta? Puhuit kyllä asiaa, mutta se ahdisti ainakin minua. Oli vaikea kuunnella sitä mitä äsken julistit.”

”Julistin?” Abe kysyi ja katseli levottoman näköisenä tietokoneruudun takaa. ”Julistinko minä? Eikö se ollutkaan alustus raamattukeskustelulle?” Matti vastasi: ”Abe hyvä, sinun aiheesi oli tärkeä, mutta myös vakava. Se ehkä tempasi sinut mukaansa.” ”Tempasi?” kysyi Abe, ja oli hetken hiljaa. Sitten Abe jatkoi: ”Niin siinä taisi käydä, ja… on käynyt välillä ennenkin vuosien varrella.” Abe huokasi. ”Pyydän anteeksi kun ette saaneet juuri tilaa kysymyksille ja keskustelulle.”

Riitta käytti nyt puheenvuoron: ”Minä kyllä toisaalta ymmärrän Abea. Ymmärrän sen perusteella mitä olen nähnyt ja kokenut Helsingissä. Mehän olimme Matin kanssa sinun ja vaimosi Elvin vieraina kesällä ja osallistuimme teidän kanssanne evankeliointiin Hesan kaduilla. Sinulla ja vaimollasi on hätä Suomen nuorista.” Riitta jatkoi: ”Sinä ja Elvi näette paikan päällä mihin yhä useampi nuori ja nuori aikuinen on siellä ajatunut tai joutunut: huumeita, alkoholin suurkulutusta, irtosuhteita, masennusta, yksinäisyyttä, elämän lohdutonta tarkoituksettomuutta. Sellaista näimme siellä mekin.”

Abe huokasi syvään ja vastasi: ”Niin, hätä on. Suomalaisista sanotaan, että olemme maailman onnellisin kansa. En osaa olla samaa mieltä. Näin jo työvuosinani yhä useamman teini-ikäisen olevan stressaantunut ulkonäköpaineiden ja koulun tuoman suoritusvaatimusten vuoksi. Se näyttäytyi joittenkin kohdalla myös yliaktiivisuutena. Oli kuin olisi juotu korillinen energiajuomaa. Jotkut taas tuntuivat olevan lähellä elämän hallinnan menettämistä masennuksen tai yksinäisyyden vuoksi. Oli myös yhä enemmän eristämistä ja kiusaamista. Sitten joillain oli myös noita henkimaailman kuvioita. Oli tietenkin hyvinvoiviakin nuoria, mutta suunta nuorten kohdalla oli huolestuttava.”

Nyt Juha yskäisi ja pyysi puheenvuoroa: ” Energiajuomaa, bilettämistä viikonloppuisin ja joskus viikollakin. Koulutehtävien laiminlyöntiä… miten saisin nuorimman poikani käymään ammattikoulun loppuun? Kun tuli avioero, kadotin yhteyden lapsiini, etenkin Lauri katosi jonnekin. Minua huolestuttaa sekin, millaisessa seurassa hän näyttää liikkuvan. Kesällä saattaa olla viikon kaksi menossa ja kun soitan, ei kerro missä on ollut. Huutaa vastaukseksi kun kysyn. Mikä neuvoksi?”

Abe vastasi: ”Sinulla Juha ei ole todellakaan helppoa. Oletko saanut keskustella sinun ja Laurin tilanteesta kenenkään kanssa?” ”En ole”, Juha vastasi. ”Entinen vaimoni tuntuu suorastaan vihaavan minua ja kaataa syyllisyyttä päälleni. En ole kyennyt puhumaan hänelle Laurista. Muille en ole kehdannut, kun hävettää, kun olen ollut niin huono isä.” Piirissä tuli hiljaista. Sitten Abe sanoi: ”Sydämeen sattuu”, ja oli hetken hiljaa. Sitten Abe jatkoi: ”Tämä saattaa vaikuttaa töksäyttävältä, kun nyt heti ehdotan rukousta. Sinulle Matti on Herra kuitenkin antanut voimakkaan rukouksen lahjan. Juha, saisiko Matti nyt rukoilla sinun ja Laurin puolesta?” Juha nyökkäsi. Matti totesi:

”Minä itse en todellakaan voi auttaa ketään. Yksin Jeesuksen on valta voima. Mutta mielelläni minä rukoilen.” Matti kääntyi Juhan puoleen ja kysyi tältä: ”Mitä haluaisit minun rukoilevan?”

Juhan silmiin kohosivat kyyneleet ja ääni vapisten hän pyysi: ”Että saisin yhteyden Lauriin, ja että hänen kävisi elämässä hyvin. Toiselle lapselleni Elinalle pyydän lohdutusta taivaasta. Sitä myös, että entinen vaimoni voisi antaa minulle anteeksi ja hän saisi rauhan.” Matti katsoi taivaalle, huokasi ja sitten rukoili. ”Kiitos”, Juha sanoi ja hetken emmittyään vielä jatkoi: ”Matti, rukoile minulle myös rohkeutta ja intoa lähteä kadulle todistamaan nuorille Jeesuksesta ja hänen rakkaudestaan. Viisautta tarvitsen myös.” Matti rukoili.

Piiriin laskeutui hiljaisuus. Se oli kuitenkin erilaista hiljaisuutta kuin äskeinen pelon ja ahdistuksen sävyttämä vaikeneminen. Nyt Oiva rukoili ja vuorollaan muutkin piiriläiset ja Riitta. Rukous jatkui luontevasti toiselta toiselle siirtyen. Myös Aben vaimon Elvin ääni kantautui piiriin netin välityksellä.  Elvi rukoili vielä erityisesti Marjan, tämän äidin ja Lindan puolesta. Marja oli toipumassa romahduksesta, jonka hän koki tultuaan petetyksi ja raiskatuksi tuttujen kavereiden bileissä. Linda oli toipilas hänkin. Hän oli entinen huumeiden käyttäjä ja prostituutioon ajautunut nuori. Molemmat nuoret olivat löytäneet turvan Jeesuksen siipien suojassa, mutta tarvitsivat jatkuvaa tukea. Sitä koetettiin myös antaa. Rukoushetki päättyi kuin sopimuksesta Aben ehdottamaan Isä meidän rukoukseen.

Koolla olevassa piirissä pohdittiin vielä sitä, miten nuorille ja nuorille aikuisille löytyisi Riitan ja Matin kaupungissa turvallinen yhteisö. Sellainen, jossa saisi tulla vastaanotetuksi aidosti ja lämpimästi Kristuksen rakkauden hengessä, ja löytää kenties uusia ystäviä ja saada myös hengellistä ravintoa. Tarvittaisiin sitoutuneita kypsiä aikuisia yhteisön kokoajiksi ja vastuuhenkilöiksi. Tarvittaisiin myös jatkuvuutta. Se tarkoittaisi pitkäjänteistä sitoutumista näihin nuoriin. Ei niin, että ensin luvataan huolenpitoa ja sitten parin vuoden päästä muutetaankin muualle, ja työ päättyy juuri kun se oli vasta pääsemässä vauhtiin.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 27.11.2022

Epäjumalat jatkoa edelliseen viikon saarnaan

Abe oli Matin rippipappi vuosikymmenten takaa. He olivat tavanneet kuin sattumalta Lähetysjuhlilla pari kesää sitten ja heidän välilleen oli syntynyt ystävyys. Eläkkeellä oleva Abe asui puolisonsa Elvin kanssa pääkaupunkiseudulla, mutta piti yhteyttä viestein. Välillä Matti ja vaimonsa Riitta olivat käyneet heidän luonaan kylässä, ja toisin päin. Oli myös kokeiltu yhteistä raamattupiiriä hyvällä menestyksellä niin,että Abe oli siinä läsnä etäyhteydellä.

Nyt oli alkamassa uusi piirikokoontuminen.Siinä olivat paikalla Matti miestenpiiriläisineen, Riitta ja Abe. Aluksi rukoiltiin ja pyydettiin Jeesusta siunaman ja johdattamaan raamatuntutkistelun.

Abe luki aluksi jakeen 5. Mooseksen kirjan luvun neljä jakeen 23 :”Pitäkää huoli siitä, ettette unohda sen liiton ehtoja, jonka Herra, teidän Jumalanne, teki teidän kanssanne, ettekä tee itsellenne jumalankuvaa, sillä sen on Herra, teidän Jumalanne, teiltä kieltänyt”

Abe selosti: ”Tämä jae on Mooseksen jäähyväispuheesta Israelin kansalle. Tämä ja sisältää keskeisen asian Jumalan tahdosta. Kukaan Israelin kansasta ei saanut tehdä itselleen epäjumalaa eikä sellaisen kuvaa. Miksi se oli niin keskeinen sääntö ja ehdoton. Siitä pääsemme selville lukemalla 5.Mooseksen kirjan luvusta 32:

”Herran osuus on hänen kansansa Israel, ja Jaakob hänen perintömaansa Hän löysi sen autiosta maasta, karulta seudulta, joka huusi tyhjyyttään. Hän otti sen hoiviinsa ja huolehti siitä, hän varjeli sitä kuin silmäteräänsä. Niin kuin kotka suojelee pesäänsä ja liitelee poikastensa yllä, niin kuin se kantaa niitä siivillään, niin Herrakin kuljetti kansaansa.Herra yksin johdatti omiaan, ei hänellä ollut muuta jumalaa rinnallaan.

Hän nosti heidät vuorten valtiaiksi, ja he saivat syödä pellon antimia, kerätä hunajaa kallionkoloista ja oliivisatoa kivikkoisilta mailta. He saivat maitoa ja voita karjastaan, söivät pukkien rasvaa, oinaita, Basanin pässejä ja puhdasta ydinvehnää, he joivat rypälemehua, kuohuvaa viiniä.

”Niin Jesurun*(Israelin hellittelyniimi) lihoi ja alkoi oikutella, niin Israelista tuli lihava, mahtava ja äksy. Se hylkäsi Jumalan, joka oli sen luonut, alkoi halveksia turvakalliotaan.Se uhrasi pahoille hengille, epäjumalille, joista ei ennen tiennyt, uusille, äsken löytämilleen jumalille, joita isät eivät tunteneet.Te unohditte kallion, joka antoi teille elämän, ette muistaneet Jumalaa, joka oli teidät synnyttänyt Kun Herra näki Israelin teot, hän vihastui poikiinsa ja tyttäriinsä ja hylkäsi heidät.”

Abe jatkoi: ”Jumala oli tuonut kansansa luvattuun maahan, joka vuoti maitoa ja mettä. Kun Israel eli yltäkylläisyydessä, se nousi auttajaansa vastaan ja hylkäsi tämän. Elävä Jumala vaihtui puisiin ja kivisiin jumaliin. Israel uhrasi riivaajille, jopa omia poikiaan ja tyttäriään.

Meilläkin sama kiusaus, vaihtaa Isä Jumala ja hänen Poikansa Jeesus itse tehtyyn totuuteen, jota epäjumalat edustavat. Niiden palvoja kuvittelee jumaluuksien olevan jotenkin hänen hallittavissaan.Ylpeä palvoja kuvittelee olevansa kivisten ja puisten jumalien yläpuolella. Kuitenkin uhratessaan niille, hän altistuu saatanan henkivalloille. Vähitellen ne ottavat palvojan otteeseensa. Se johtaa sortoon, hillittömyteen, epätoivoon, jopa murhiin. Epäjumalat johtavat palvojansa harhaan lopulta tuhoten hänet itsensäkin.”

”Mutta ei kai Suomessa enää palvota tuollaisia Jumalia?” Oiva kysyi.” Toivottavasti ei, mutta miksi täällä erotaan vauhdilla kirkosta ja irrottaudutaan kristinuskosta? Miksi täällä on yhä enemmän enkelien palvontaa ja erilaisiin uskontoihin perustuvia ns. hoitoja. Ja ei kai vain erilaiset noituuden muodot ole leviämässä, kuten spiritismi ja tarot-korteista katsominen? Ja miksi eläviä, äidin kohdussaa kasvavia lapsia surmataan tuhansittain joka vuosi? Ei kai vain mukavuudenhalun ja vastuuttomuuden alttarille?

Miksi huumeitten käyttö, jengiväkivalta ja muu rikollisuus leviää? Miksi on niin paljon yksinhuoltajaperheitä ja huostaanotettuja lapsia? Miksi perheet menevät niin usein rikki ja ihmiset tulevat hylätyiksi. Ei kai vain siksi, että ollaan hylätty ainoa oikea turvan tuoja ja suojelija, Jumala ja hänen Poikansa Jeesus Kristus. Se mihin uskomme ja turvaamme, on jumalamme.

Kumpi on parempi jumala? Saatana vai taivaan ja maan ja ihmisen Luoja ja Lunastaja?

Vain Jeesus Kristus on tie, totuus ja elämä, niin kuin hän itse toteaa Johanneksen evankeliumin neljännessätoista luvussa.” Matti ja muut koolla olevat kuuntelivat Aben saarnaksi muuttunutta raamattuopetusta hiljaa. Sitten Oiva kysyi: ”Mutta eikö pelkkä synti, siis ihmisen oma pahuus riitä saamaan aikaan kuvaamiasi ongelmia.”

”Niinkin voi ajatella”, vastasi Abe. ”On kuitenkin muistettava,että vain Jeesuksen Kristuksen ristinkuolema ja ylösnousemus vapauttaa synnin, saatanan ja kuoleman vallasta. Kun langetaan palvelemaan itse tehtyjä totuuksia ja jumaluuksia, langetaan pois ainoasta todellisesta Auttajasta. Silloin ihminen itse tuomitsee itsensä kadotukseen, josta pelastamaan Jumala Jeesuksen lähetti. Ilman yhteyttä Jeesukseen ei ole pelastusta.”

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 20.11.2022 jatkoa edelliseen viikon saarnaan

Lampaita laskemassa

Riitta ja Matti olivat juomassa aamukahvia, kun Riitan puhelin kilahti.

”Hei, sain kutsun ystäväni Adan luo”, Riitta sanoi iloissaan. ”Ada haluaisi esitellä hänen ja miehensä Aarnen uusia lampaita. Ne ovat jotain ulkomaista rotua. Lähdetkö Matti mukaan? Kutsu on meille molemmille.” ”Hä hmm. Vai molemmille. Tuota tuota. Milloinkas sinne mentäisiin”, Matti kysyi. ”Se päivä on lauantaina klo 13.” ”Ahaa, siis ylihuomenna. Minun kyllä pitäisi käydä silloin katsomassa autoon uusia talvirenkaita, viikolla ei oikein ehdi, kun on työt tehtävänä.” ”No kai ne nykyiset renkaat vielä kestävät”, Riitta arveli. ”Kestävät ja kestävät”, mutta pito on jo kehnonlainen.” ”Etkö voi käydä rengasliikkeessä aamupäivällä?” Riitta kysyi. ”Liikkeen kampanjailtapäivä alkaa vasta klo 13. Saattaisi saada renkaat hyvällä alennuksella”, Matti totesi.

”Voi sinua autofriikkiä”, Riitta tokaisi. ”Ehtiihän uudet talvitassut ostaa vähän myöhemminkin.” ”Mutta hinta saattaa olla kovempi”, Matti vastasi. ”No minä maksan erotuksen, jos se on siitä kiinni”, totesi Riitta. ”Oho, sinun taitaa tosiaan tehdä mieli lampaiden luo juuri lauantaina?” Matti ihmetteli. ”Ja kun meillä on vain yksi auto. Eikä sinua voi päästää itseksesi maalaistielle vanhoilla renkailla. Viikonlopuksi on luvattu lumisadetta.” ”Väitätkö etten pärjää jos tiellä sattuu olemaan vähän lunta?” Riitta tokaisi. ”En, enhän minä sellaista”, mutisi Matti. ”Mutta kai minäkin saan silti tulla mukaan lammasreissulle?” Riitta huokasi: ” No tule nyt sitten, ja, onhan kutsu molemmille.” Matti ihmetteli: ”Minä luulin ensin sinun toivovan, että lähtisin. Oletko muuttanut nyt mielesi?” ”Een”, Riitta vastasi.

Oli lauantai-aamu. Nuoskalunta hiukoi taivaalta hiljoikseen liki paljaalle tielle. Matin ja Riitan auton tuulilasinpyyhkijät sutivat lunta pois tuulilasista heidän kaartaessaan pois valtatieltä mutkittelevalle maantielle. Matkaa Riihtolaan, Adan ja Aarnen maaseutupaikkaan oli heiltä viitisenkymmentä kilometriä. Tie nousi ja laski ja teki mutkia sinne ja tänne. ”Tämä on aito maantie”, sanoi Riitta ohjatessaan heidän Tojotansa jälleen kerran ulos tiukasta mutkasta. ”Niin on”, vastasi Matti. ”Tätä ei ole madallettu eikä oiottu eikä päällystetty. Tulee aivan lapsuus mieleen kun mentiin mummolaan.” ”Voi kuvitella, että tästä on menty aikanaan hevoskyydillä”, Riitta kommentoi.

Viimein vastaan tuli tienviitta, josta käännyttyä tie kapeutui hädin tuskin tavallista mökkitietä leveämmäksi ajouraksi. Jälleen vastassa oli mutkia ja nousuja ja laskuja. Kolmen kilometrin jälkeen tietä reunustavat kuuset harvenivat ja kohta edessä aukeni pelto ja sen keskellä punainen maalaistalo vieressään osittain tiilestä, osittain puusta tehty navetta. Sen kupeessa oli korkealla aidalla varustettu aitaus, joka nyt oli tyhjä. Talon ulko-ovi aukeni. ”Ada ja Aarne!” Riitta huudahti iloisena.

Pian tervehdittiin. Ada ja Aarne olivat keski-ikäinen, ilosilmäinen ja punaposkinen pariskunta. Heistä näkyi ulkoilmaelämän ja maatyön antama voima ja sään karaisema olemus. Kädenpuristus oli luja ja lämmin. ”Tulkaa sisään. Juotte varmaan kahvia?” Pienessä tuvassa tuoksui tuore pulla ja rieska. Kahvin kera saatiin niiden lisäksi lampaanmaidosta tehtyä juustoa. Ada oli tullut tutuksi Riitalle kutomisharrastuksen kautta. Kerran hän oli poikennut täällä katsomassa Adan kangaspuita. Matille Riihtolan asukkaat olivat uusi tuttavuus. Pian juttu kuitenkin luisti. Riihtolan väki oli savolaisen lupsakkaa väkeä.

Sitten lähdettiin lampolaan, joka oli vanhassa navetassa. Lampaat tervehtivät tulijoita sanomalla kuuluvasti ”mä ää” ja ”bä ää”. Uusia lampaita oli kymmenkunta entisten suomanlampaitten lisäksi. Uutukaiset olivat niitä isompia ja väriltään rusehtavia. Osa niistä oli vielä keskenkasvuisia. ”Ovatpa suloisia!” Riitta ihasteli. ”Haluaisitko ottaa karitsan syliisi?” Ada kysyi Riitalta. ”Oi kyllä!” Riitta huudahti. Ada avasi lammaskarsinan oven ja päästi Riitan sisään. Pian suloinen ruskea karitsa lepäsi hänen sylissään. Ada ja Riitta keskustelivat keskenään lampaanhoidosta ja niiden villojen erilaisista laaduista. Sillä aikaa Aarne halusi näyttää Matille hevostaan Rislakkia ja sen varsaa Evoa. ”Onko tämä suomenhevonen?” Matti kysyi. ”On se, vanhaa ravurisukua”, Aarne vastasi. ”Ilmankos se on niin sorjan näköinen”, sanoi Matti siihen. ”Ei ollenkaan kuin lapsena näkemäni työhevoset.” ”Ehei, ei tällä ajeta puutavaraa eikä kynnetä peltoa. Tällä vielä kilpaillaan, kun se varttuu. Nyt vasta harjoitellaan.”

”Mutta mikäs tuolta kulman takaa pilkistää?” Matti ihmetteli. ”Vuohihan se, ja on niitä enemmänkin, viisitoista kaikkiaan”, vastasi Aarne. Kirjavat vuohet tulivat pilttunsa aidalle  hamuten heidän kämmeniltään herkkupaloja. Aarnella oli mukanaan taskussa porkkanan viipaleita. Hän antoi niitä Matillekin jaettavaksi eläimille. ”No on teillä täällä asukkaita”, sanoi Matti. ”Niin, vuohista saadaan myös maitoa ja lihaa”, vastasi Aarne. Äkkiä kuului huuto:”Tule tänne!” Emäntä Aadan ääni kaikui navetan toisesta päästä. Aarne kiiruhti paikalle. ”Mokomakin pässi Juuso karkasi pihalle ja kas kun sai puskettua aitaukseen aukon. Nyt se huitelee tuolla pellolla.” ”Jo vain taas se karkasi”, Aarne harmistui. ”Se oli taas järsinyt ja puskenut säpin irti.

”Joko te näitte vuohemme?” Ada kysyi. ”Mennäänpäs nyt katsomaan niitä.” Pian oltiin taas vuohikarsinan luona. ”Huomaatte, että nämä vuohet ovat pitkäkarvaisia. Näistäkin saadaan aineksia kankaankudontaan.” Nyt Aarne saapui ja sanoi: ” Juuso on takaisin navetassa. On se aika veitikka.” Eivätkö vuohet koskaan karkaa? Riitta kysyi. ”Kyllä nekin joskus sen tekevät”, vastasi Aarne. ”Miten ne saa kiinni?” Riitta kysyi. ”Näillä se onnistuu usein aika hyvin”, vastasi Aarne ja näytti Riitalle porkkananpaloja. ”Mutta on niillä omiakin jekkuja. Niille tuntuu joskus kelpaavan järsittäväksi mitä vain.”

Päivä oli hämärtynyt illaksi. Riihtolan kotoisa pihavalo katosi näkyvistä Riitan ja Matin auton kaartaessa metsän pimentoon. ”Olipa kiva reissu, ja mukavia ihmisiä”, sanoi Matti. ”Kyllä”, vastasi Riitta, ja kristittyjä. ”Niin, luettiin yhdessä Päivän tunnussanan kohta huomiselle päivälle. Miten se menikään?” Matti muisteli: ”Palatkaa takaisin, te luopuneet lampaat, sanoo Herra. Minä otan teidät jälleen omikseni. Minä kokoan teidät kaikki ja tuon Siioniin.” ”Oliko se Jeremian luvusta kolme? ”

”Kyllä oli”, vastasi Riitta”.”Sinulla on hyvä muisti, ainakin melkein.” ”Miten niin melkein?” Matti ihmetteli. ”No kun se kuuluu: Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset, EI lampaat. Muistan sen kun kohta oli lapsena esillä pyhäkoulussa.”

”No kas vain”, niinhän se olikin”, vastasi Matti. ”Mutta kutsuuhan Jeesus omiaan joskus lampaiksikin. ”Niin kyllä”, Riitta vastasi. ”Iik, auts!” Riitan puhuessa oltiin tultu jo melkein maantielle, mutta sitä ennen jyrkässä nousussa auto oli luisunut paksuuntuneessa nuoskalumessa tieltä ojaan. ”No siinä sitä ollaan”, mutisi Matti. ”Hyvähän sinun on sanoa”, tuhisi Riitta.”Sinä vain istut siinä ja puhua pulputat.” ”Minä olisin kyllä ajanut, mutta kun eräs halusi olla urhea.” ”Vai urhea!” ”Olisit itsekin saattanut päätyä ojaan”, Riitta tokaisi. ”No en kiellä sitä", sanoi Matti. "Mutta emme itse saa autoa tielle. Pitää pyytää Aarne vetämään meidät pois ojasta. Sinullahan on Adan kännykkänumero. Soitapa Riihtolaan."  Aarnella oli traktori ja hän lupasi auttaa Riittaa ja Mattia, mutta kestäisi hetken, että saisi traktorin liikkeelle.

”Hei, nyt meillä on hetki aikaa katsoa huomisen evankeliumiteksi kännykästä!” Matti keksi. ”Hyvä idea”, sanoi Riitta. Matti etsi tekstikohdan. ”Se on Matteuksen evankeliumista luku 25 jakeet 31-46. Minäpä luen ääneen”, sanoi Matti. Matti luki tuomiosunnuntain tekstin, jossa Jeesus kertoo viimeisestä tuomiosta.

'Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen.'

Luettuaan kohdan Matti tiivisti pitkää tekstikatkelmaa ja kertasi: ”Jeesus kertoo tässä lampaille, miten nämä olivat eläessään auttaneet Jeesusta, kun tämä oli nälkäinen, kurja ja sairas, ja olivat käyneet katsomassa häntä vankilassa. Lampaiden ihmetellessä milloin he olivat näin tehneet, Jeesus sanoo, että sen minkä he tekivät köyhille ja kurjille, sen he tekivät hänelle. Jeesus sanoo lampaille: ' Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti.'

Vuohille Jeesus taas sanoo: 'Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen.'

”Jeesus kertoo vuohille, etteivät nämä olleet eläessään auttaneet Jeesusta kun tämä oli nälkäinen, kurja ja sairas, eivätkä olleet käyneet katsomassa häntä vankilassa. Vuohien ihmetellessä milloin he olivat nähneet Jeesuksen kurjana ja köyhänä ja jättäneet auttamatta häntä, Jeesus vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle."Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.'

”Voi miten painostava kohta”, sanoi Riitta. ”Vakavaksi vetää”, sanoi Matti. ”Mutta, mutta. Mehän nähtiin äsken molempia, lampaita ja vuohia”. ”Niin, mitä sitten?” kysyi Riitta. ”Sitä minä vain, että nehän ovat aivan eri joukkoa, eri eläinlajeja. Samoin on Jeesuksen vertauksessa, lampaat, ja vuohet.” ”Niin, jatka”, pyysi Riitta. ”Tai, nyt käsitän. Tarkoitatko, että lampaat tekivät hyvää, koska olivat lampaita?” Sitä juuri mietin”, Matti vastasi. Ja kun Jeesus sanoo vanhurskaiden menevän iankaikkiseen elämään, niin ketkä ovat vanhurskaita?” ”Jeesukseen uskovat kai”, vastasi Riitta.

”Niin minäkin ajattelen. Vuohista olisi tullut lampaita, jos he olisivat suostuneet ottamaan eläessään Jeesuksen ja hänen vanhurskautensa vastaan”, Matti jatkoi. ”Kun ihminen syntyy uudesti Pyhän Hengen voimasta, hän saa syntinsä anteeksi ja Pyhä Henki antaa hänelle Jeesuksen mielenlaadun. Se taas ohjaa Jeesuksen lampaan tekemään lähimmäiselleen hyvää. Se on hänelle luonnollista, koska hän on Jeesuksen lammas. ” Niin se saattaa tosiaan olla”, Riitta pohti.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 13.11.2022

Kun atomitkin hajoavat   jatkoa edelliseen päivän saarnaan

Oli eletty eteenpäin viikon verran. Riitta ja Matti viettivät kahdestaan perjantai-iltaa.

Riitta selasi sanomalehden tv-sivuja ja lausahti samalla: ”Hei, mä katoin eilen televisiosta yhden ohjelman. Siinä väitettiin että atomien liike-energia kuluu joskus loppuun ja silloin koko maailmankaikkeus lakkaa olemasta. Ihan niin kuin sitä ei olisi ollutkaan. Ja kaikkihan täällä koostuu atomeista, sinä ja minäkin. ” No älä nyt huoli” Matti vastasi. ” Kai siihen menee hirveän pitkä aika.” ”No menee menee, mutta loppu kuitenkin häämöttää.” ”Ei tuskin sinun eikä minun elinaikana kuitenkaan”, Matti lohdutti sanojaan venyttäen ja haukotellen. Riitta tokaisi: ”Niin ei kai, mutta minua ärsyttää miten sinä saatat olla noin huoleton ja välinpitämätön maapallon ja ihmiskunnan kohtalosta. Et tunnu välittävän siitäkään, miten noiden pikkulintujen tuolla lintulaudalla käy.”

”Höh? Miten minä voin vaikuttaa atomien hupenevaan energiavarantoon?" Matti äimistyi. ”Tai sinä tai ylipäätään kukaan koko maailmankaikkeudessa?” ” No kai sentään tiede voi jotain tehdä?" Riitta hönkäisi. ”Mutta sinua koko asia ei tunnu kiinnostavan lainkaan. Nytkin vain selaat tv-kanavia. Mitä muuten Matti etsit?” ”Sitä milloin jääkiekon suomenmestaruusottelu tänään alkaa.” ”Vai sitäkö vain!” Riitta vastasi. ”Minä olen nyt kyllä pettynyt sinuuun. Olet sanonut suhtautuvasi vakavasti ihmisten kohtaloon ja olet paasannut minulle päiväkausia siitä, miten heille käy. Ja nyt ilmoitat, että se onkin sinulle yhdentekevää.”

”Voi hyvänen aika”, Matti huokasi. ”Sanoisin nyt, että reaktiosi maailman kohtaloon on sangen tunneperäinen. Ja tuntuu, että sinä syytät nyt siitä minua! En todellakaan voi vaikuttaa mitenkään edes yhteen atomiin. Siksi en huolehdi niistä. Sen sijaan voin rukoilla Jumalaa antamaan ihmisille ymmärryksen siitä, miten lyhyt meidän aikamme on täällä. Tänäänkin näimme Kuopiosta tullessamme paloauton hälytysvalot päällä keskellä valtatietä, ja kuolleen hirven sen lähellä ja tien vieressä henkilöauton tuulilasi rikki. Luoja suokoon, ettei kukaan ole kuollut tai loukkaantunut.”

”Niin, minäkin huokasin ylöspäin kun ajoimme kolaripaikan ohi ”, Riitta totesi. ”Mutta minkäs mahtaa. Hirvi saattaa rynnätä tielle milloin tahansa.” ”No nyt sinä heittäydyt huolettomaksi”, ihmetteli Matti. ” Miten niin, eläimet ovat arvaamattomia. Sille en voi mitään”, Riitta vastasi. ”Mutta voit kai sentään rukoilla matkalle lähtiessäsi itsellesi ja kyydissä oleville varjelusta Jumalalta”, Matti muistutti. ”Se on kyllä totta, ja tänään unohdin”, myönsi Riitta. ”Niin minäkin”, vastasi Matti ja jatkoi: ”Mutta on kohtuutonta kaataa koko maailman ongelmia minun pieneen niskaani.” Riitta vastasi: ”Ymmärsit minua väärin. En tarkoittanut ahdistaa sinua.” ”Mutta teit sen kuitenkin”, vastasi Matti. ”Äsh, no, pyydän sitten anteeksi. Mutta miten voin sanoa sinulle enää koskaan mitään, jos aina saa pelätä loukkaavaansa sinua?” Riitta tuhahti.

”Et sinä suoranaisesti loukannut. Minä vain vähän ärsyynnyin”, vastasi Matti. ”Vai vähän. Ääneksikin muuttui niin pistäväksi”, tokaisi Riitta. Siihen Matti: ”Äh, kuule, mitäs jos otetaan esiin Päivän tunnussana ja ensi sunnuntain sananpaikka siitä.” ”Selvä, tehdään sitten niin, vaikka tämä asia jäi kyllä vähän kaivamaan. Mutta tehdään sitten niin kuin SINÄ sanot”, vänkäsi Riitta vielä. ” No TAHDOTKO sinä kuitenkin lukea yhdessä tuon Matteuksen kohdan? Matti varmisti. ”No miten minä voisin tietää kaikki sinun tuumauksesi. Pitää vain ottaa vastaan mitä tämä herra suvaitsee tarjota”, totesi Riitta. ”Voi yhden kerran ja kaksikin”; Matti puhahti. ”Mutta ilman kolmatta. Nyt löysin kohdan, entä sinun Raamattusi?” ”On, Matteuksen evankeliumin luku 25. Luetaan siis Jeesuksen sanoja”.

1 "Silloin taivasten valtakunta on oleva tällainen. Oli kymmenen morsiusneitoa, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät sulhasta vastaan. 2 Viisi heistä oli tyhmää ja viisi viisasta. 3 Tyhmät ottivat lamppunsa mutta eivät varanneet mukaansa öljyä. 4 Viisaat sitä vastoin ottivat lampun lisäksi mukaansa öljyastian. 5 Kun sulhanen viipyi, heitä kaikkia alkoi väsyttää ja he nukahtivat.

6 Mutta keskellä yötä kuului huuto: 'Ylkä tulee! Menkää häntä vastaan!' 7 Silloin kaikki morsiusneidot heräsivät ja panivat lamppunsa kuntoon. 8 Tyhmät sanoivat viisaille: 'Antakaa meille vähän öljyä, meidän lamppumme sammuvat.9 Mutta viisaat vastasivat: 'Emme me voi, ei se riitä meille kaikille. Menkää ostamaan kauppiailta.10 Mutta kun he olivat ostamassa öljyä, sulhanen tuli. Ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssaan häätaloon, ja ovi suljettiin. 11 Jonkin ajan kuluttua toisetkin saapuivat sinne ja huusivat: 'Herra, Herra, avaa meille!' 12 Mutta hän vastasi: 'Totisesti, minä en tunne teitä.' 13 "Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä.”

Riitta totesi innostuneella äänellä : ”Hei, tässä kai puhutaan ajan päättymisestä! Kun Jumalan valtakunta tulee, tämä maailmankaikkeus hajoaa ja katoaa. Niinhän Raamattu opettaa. Tilalle Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan. Sitä kai vertaus häistä tarkoittaa. Ylkä tarkoittaa Jeesusta ja morsiusneidot ovat vertauskuva Jeesuksen seuraajista.” Matti kommentoi: ” Olen samoilla linjoilla. Vaikuttaa siltä, että puolet heistä pääsi taivaalliseen hääjuhlaan, toinen puoli ei. Ja syynä oli valmistautumattomuus. Niin se näyttää olevan.”

”Kyllä vaan”, totesi Riitta. ” Puolet morsiusneidoista oli huolimattomia, puolet varustautuivat pitkän odotusajan varalta. Mutta mitähän Jeesus puhuu tuon vertauksen kautta meille tässä ja nyt, vuonna 2022?” ” Jaa, mietitäänpä miten pitäisi varustautua pitkään sähkökatokseen?” Matti pohti. ”On kehotettu varaamaan tukku käteistä rahaa, säilytystä kestäviä elintarvikkeita, vettä sankoihin, taskulamppuja ja paristoja tulitikkuja ja kynttilöitä, lämpimiä vaatteita. Ainakin niitä. Miten käy, jos ei ole varustatautunut ja sähköt ovat poikki talvipakkasilla vaikkapa kolme vuorokautta? Uskoisin että paljon huonommin kuin sen, joka teki kohdallaan tarvittavat valmistelut.”

”Niin, siitä kai olemme yksimielisiä”, sanoi Riitta. ”Mutta miten varustautua siihen, että uskonelämä tuntuu olevan kuluttavaa odottamista ja päivä päivän perään tasapaksu ja tylsä. Uskonelämässä on niin hiljaista, että tekisi mieli ainakin torkahtaa.” ”Mitä se torkahtaminen voisi olla?” pohti Matti ja jatkoi:" Ehkä sitäkin, että ei huolestu, jos oma rukouselämä alkaa väljähtyä ja vähetä, käynnit seurakunnan kokoontumisissa alkavat jäädä väliin ja Raamattua tulee avanneeksi aina vain harvemmin.” ” Pelkäätkö, että itse Jeesuskin lopulta unohtuu?” Riitta kysyi. ”Sitä pelkään”, vastasi Matti.

” Mitä voisi tehdä, ettei nukahda, kun Herran tulo näyttää viivästyvän, ja elämä kristittynä on niin tapahtumatonta ja hiljaista?” ” Riitta vastasi:”Pitääkö sitten tehdä jotain? Eikö usko ja pelastus olekin Jumalan lahja? Mitä siihen voi lisätä?” ” Matti pohti ääneen:”Mutta toisaalta Jumala kehottaa Heprealaiskirjeen luvussa kymmenen meitä kristittyjä olemaan aktiivisia. Luetaanpas siitä jakeet 24 ja 25.”

”Valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin; Älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän.”

”No nyt selkenee jotain.” sanoi Riitta. ” Meidän Jeesukseen uskovien tulee olla liikkeellä." ”Niinkuin sanotaan ettei vierivä kivi sammaloidu” Matti vahvisti. Riitta jatkoi: ”Kysellä välillä kanssakristityiltä että miten on sielusi laita, ja kutsua heitä mukaan seurakunnan elämään.” Matti jatkoi: ”Onhan tosiaan monenlaisia seurakuntapiirejä, tapahtumia ja sitten joka sunnuntai kirkonmenot. Hei, ja tässä sanotaan tämän tavoitteena olevan rohkaisu. Rohkaista toisiamme kristilliseen lähimmäisenrakkauteen.” ”Mitä se voi sitten olla?” pohti Riitta. ”Kai siihen voi rukoilla johdatusta”; Matti sanoi. ”Kuten, että Herra, näytä olisiko tänään joku ihminen, joka tarvitsee käytännön apua tai henkistä tai hengellistä tukea. Tai, johdata tämä päivä nimesi kunniaksi. Aamen.”

Riitta jatkoi Matin ajatusta: ”Niin, ei kai se kristityn valveillaolo ole mitään monimutkaista. Raamattu esiin keittiön pöydälle ja lukea siitä rukoillen joka aamu, vaikka yksi jae tai pieni kappale. Jumalan Sanasta elämä lähtee.” Matti totesi: ”Sen me voimme valita, miten aloitamme päivämme ja millä ajatuksilla saatamme sen iltaan.”

Pekka Päivärinta

Kynttilää sytyttämässä jatkoa edelliseen päivän saarnaan

Oli Pyhäinpäivän aatto ja ilta hämärtymässä. Riitta ehdotti Matille, että he menisivät käymään haudoilla jo päivää aikaisemmin kuin tavallisesti. ” Mikäs siinä”, vastasi Matti. Astuessaan pihamaalle omakotitalonsa ulko-ovesta heitä vastaan huokui kylmä rintama huuruista säätä. Oli tulossa pakkasyö. Piti palata sisään lisäämään vaatetusta, talvikengät ja toppatakki ja pipot päähän.

Pakkasen kuivaama sora ratisi heidän askelissaan. Matin ja Riitan hengitys näkyi heikkona huuruna askelten lomassa. Katulamppujen kirkkaat valot ensin häikäisivät heitä kunnes niihin tottui heidän käännyttyään pihatieltä kevytliikenteen väylle. Liikkeellä oli muitakin. Joku ulkoilutti koiraa, joku oli kuntolenkillä kävelysauvojen kanssa. Pari polkupyöräilijääkin sivuutti heidät.

Äkkiä kävelytielle pinkaisi merkillisiin naamiaisasuihin pukeutuneita lapsia. He näyttivät liikkuvan kahdessa ryhmässä. Oli pikku noitia, oli kurpitsalyhtyjä kantavia luurankoja, oli kammottavan näköinen pelle, oli kaksi lasta nallepuvut yllään. Kaikilla mukanaan pieni kori. ” Karkki vai kepponen”, Riitta lausui Matille vaistomaisesti ja hymyili. ”Lapsilla näyttää olevan hauskaa.” ”Niin”, vastasi Matti. ”Haluaisitko sinäkin keppostella?” kysyi Riitta puolisoltaan. ”Niin, en oikeastaan. Mieleeni tuli kyllin monta kepposta, joita tehtiin kavereiden kanssa lapsina.”

”Ai, et ole kertonutkaan!” Riitta hämmästyi. ”No ei niissä ole mitään kehuttavaa”, Matti vastasi. ”Kerro nyt jotain, tulin uteliaaksi”, Riitta pyysi. ”No hyvä on, mutta älä sitten päivittele”, vastasi Matti. ”Kerran sidoimme joukon koulukavereitten polkupyöriä ketjulla pyörätelineeseen.” ”Älä, kauheaa!” Riitta henkäisi. ”Minähän pyysin, ettet alkaisi päivitellä ja toruskella”, tokaisi Matti. ”Oho, niin, anteeksi”, Riitta vastasi. ”Mutta mitä sitten tapahtui? ”Olin tulossa siihen, kun keskeytit”, Matti vastasi vähän harmistuneena. ”Jäimme seuraamaan pusikon taakse mitä tapahtui.”

”Joku koululaisista meni hakemaan opettajan. Kun tämä tuli, hän haki paikalle talonmihen, jolla oli mukanaan isot pihdit. Tämä katkaisi ketjun niillä. Tietenkin joku oli nähnyt meidät ja saimme jälki-istuntoa. Kerran laitoimme jalkakäytävälle hyvän näköisen käsilaukun, jonka sisällä oli kaupan kääreessä koirankakkaa. Seurasimme jälleen pusikosta mitä tapahtuu. Moni käveli ohi. Ennen pitkää kuitenkin joku polkupyöräilijä pysähtyi ja otti laukun mukaansa. Meitä poikia nauratti. Kerran liimasimme silloisia markan rahoja koulun käytävän lattiaan. Kohta paikalla oli porukkaa yrittämässä irrottaa kolikot mukaansa. Lattiaa meni pilalle.”

”Jäittekö kiini?” Riitta kysyi. ”Hm”, vastasi Matti. ”Hyvänen aika! Sehän tiesi koululle kallista laskua. Ja meidän veronmaksajien rahoista.” ”Hm”, eiköhän tämä riitä”, Matti murahti Riitalle synkällä äänellä. Riitta pyysi taas Matilta anteeksi torumisiaan, mutta ei malttanut silti olla vielä vähän motkottamatta. ” No sinun lapsuutesi oli varmaan aivan harmitonta ja olit aina iloisesti kaikkien apuna?” Matti tokaisi nyt. Jos olisi ollut päivä, Matti olisi nähnyt miten Riitta punastui. Hän muisti miten hän oli kerran kaatanut salassa äidin puurokattilaan lusikallisen suolaa. Tämän Riitta päätti olla kuitenkin kertomatta Matille. ” Enpä nyt tiedä”, hän vain vastasi Matille. ”Ahaa, tuo oli sinun koodikieltäsi”, vastasi Matti. ”Se tarkoittaa, ettei sinullakaan ole ihan puhtaita jauhoja pussissasi.” Riitta ei sanonut mitään.

Riitta ja Matti kävelivät hetken hiljaisuuden vallitessa. Sitten Matti otti Riittaa kädestä kiinni ja antoi vaimolleen pusun poskelle. Riitta vastasi pusuun ja kävely jatkui käsi kädessä. He kääntyivät hautausmaan risteyksestä. Hautausmaan aidan takaa näkyi pieniä valoja. ”Katso Matti, kynttilöitä!” ”Niin näyttää olevan”, Matti vastasi. ”Kaunis näky.” Riitta ja Matti astuivat portista hiekkaiselle hautausmaan käytävälle. Sen varrella loisti siellä täällä himmein valoin pylväslyhtyjä. Nyt erottui se käytävän risteys, josta piti kääntyä.

Sekä Riitan että Matin sukulaisia oli haudattu tänne. Riitan molemmat vanhemmat ja Matin setä ja täti. Tutut haudat löytyivät helposti. Matti otti esiin kaksi kynttilää. Riitta halusi sytyttää ne. Sitten hän asetti ne huolellisesti vanhempiensa haudalle. Sen jälkeen hän vain seisoi hiljaa katsellen vanhempiensa viimeistä leposijaa ja lepattavia liekkejä. Matti näki Riitan pyyhkivän kyyneleitä silmistään. Riitta puristi hellästi Matin kättä. Se oli merkki rukouksesta. He molemmat painoivat päänsä ja kiittivät hyvää Jumalaa vanhemmistaan, jotka olivat antaneet heille elämän. Jeesus Kristus oli antanut heille ylösnousemisen ja jälleennäkemisen toivon.

Käveltyään hetken matkaa eteenpäin pimeyden keskeltä erottui Matin sukulaisten hauta. Nyt Matti sytytti kynttilän ja laski sen loistamaan setänsä ja tätinsä haudalle. Jälleen he pitivät hiljaisen hetken ja rukoilivat. ”Kävellään täällä vielä”, Riitta ehdotti. ”Kävellään vain”, vastasi Matti. He astelivat hitaasti käytäviä ohi hautojen. Joidenkin kohdalle oli tuotu lyhty, joistain haudoista erottui vain hautakiven ääriviivat. Näky oli puhutteleva.

Kotiin saavuttua nautittiin iltateetä. ”Laitanko radion auki?” kysyi Matti. Riitta olisi mieluummin ollut rauhassa viestimiltä. Mutta Matti arveli josko sieltä tulisi jotain Pyhäinpäivään liittyvää. Alkamassa olikin keskusteluohjelma, jossa käsiteltiin edessä olevaa juhlapäivää. Siinä esillä olivat kuitenkin ensin halloween, sitten muinaisen kekrijuhlan vietto ja vasta viimeisenä viitattiin lyhyesti Pyhäinpäivään kristillisenä juhlana ja marttyyrien muistopäivänä. Sitten joku äänessä olijoista alkoi maalailla esiin näkymää, jossa oltaisiin jossain pimeässä paikassa tekemässä kekritaikoja.

Silloin Riitta sulki radion ja Matti sanoi: ”Hyvä kun suljit.” Pariskunta oli hetken hiljaa. Ohjelma oli jotenkin järkyttänyt heitä molempia. ”Onko Suomi enää kristitty maa?” Riitta huokasi. ”Niin”, Matti vastasi. ”Ja ovatko jotkut tahot tekemässä siitä tietoisesti pakanamaata? Mutta mitä pakanuus on?” Matti otti kännykän ja googlasi. Pakanuudesta oli wikipediassa paljon yleistietoutta. Sitten Matti huomasi nimikkeen uuspakanuus. ”Hei, luenko sinulle mitä siitä sanotaan?” Riitta nyökkäsi.

”Uuspakanuus on nimitys, jota on 1950-luvulta lähtien käytetty nykyaikana tietoisesti kehitetyistä uskonnollisista suuntauksista, jotka pyrkivät jäljittelemään, elvyttämään tai ennallistamaan alkuperäisiä historiallisia eurooppalaisia pakana- ja muinaisuskontoja. Uuspakanuuden suuntauksiin kuuluvat muun muassa wicca, uusshamanismi, aasainusko ja druidismi.”

”Minä taas löysin hakuohjelmalla Raamatusta kohdan, jossa puhutaan epäjumalista”, sanoi Riitta. ”Luenko sen?” ”Lue vain”, Matti vastasi. Riitta luki apostoli Paavalin sanoja 1. Korinttilaiskirjeen luvusta 10: ”Mitä siis sanon? Ettäkö epäjumalanuhri on jotakin, tai että epäjumala on jotakin? Ei, vaan että, mitä pakanat uhraavat, sen he uhraavat riivaajille eivätkä Jumalalle; mutta minä en tahdo, että te tulette osallisiksi riivaajista. ”

Sitten löysin kohdan Psalmista 106: ” He pitivät yhteyttä pakanain kanssa ja oppivat heidän tekonsa. He palvelivat heidän jumalankuviansa, ja niistä tuli heille paula. Ja he uhrasivat poikiansa ja tyttäriänsä riivaajille. He vuodattivat viatonta verta, poikiensa ja tyttäriensä verta, uhraten heidät Kanaanin epäjumalille, ja maa saastui veriveloista. Näin he saastuttivat itsensä töillään ja olivat haureelliset teoissansa. Ja Herran viha syttyi hänen kansaansa vastaan, ja hän kyllästyi perintöosaansa.”

Onpa rankkaa tekstiä, kommentoi Matti. Puhuuko tässä Jumala omasta kansastaan Israelista?” ”Odotas, niin katson”, vastasi Riitta. ”Niin se näkyy olevan.” ” Riitta jatkoi: ”Jos Jumala vihastui muinaiseen Israeliin heidän hylättyään Hänet, niin voisiko Jumala vihastua meihin suomalaisiinkin, jos hylkäämme Jumalan? ” Matti vastasi sarkastisesti: ” Eiköhän se riitä, että hän jättää meidät oman onnemme varaan vaille läsnäoloaan ja siunaavaa varjelustaan ja johdatustaan.”

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 30.10.2022

Ihmisten pettäminen jatkoa edellisestä viikon saarnasta

Matti ja hänen piiriläisensä olivat jälleen koolla Matin ja hänen vaimonsa Riitan kotona. Juha, Oiva, Ville ja pitkästä aikaa Anssikin olivat saapuneet. Oli tervehditty ja nautittu yhdessä iltakahvit ja asetuttu sitten olohuoneen istumaan. Matti lausui: ”Vielä kerran: Tervetuloa tähän vuoden ensimmäiseen kokoontumiseen! Tällä kertaa ovat mukana myös vaimoni Riitta ja etäyhteydellä Marjan äiti ja Marja ja Helsingistä Abe, hänen vaimonsa Elvi ja Linda. Näinhän me päätimme viime vuoden viimeisessä kokoontumisessa. Hei teille kaikille siellä ruudun takana!”

”Hei ja terve terve!” Videotykkiin liitetty tietokone heijasti seinälle etäosallistujat suurikokoisina ja selkeän tunnistettavina. ”Tämä on nyt vähän tällainen testi tai kokeilukin. Lähettäkäähän sitten palautetta vaikka huomenissa tekstiviestillä tai sähköpostilla siitä mitä piditte tällaisesta raamattu-ja rukouspiiritapaamisesta. Mutta nyt aloitetaan. Puheenvuoro on Lindalla. Ole hyvä!”

”Kiitos”, vastasi Linda. ” Osa tiestä tunteekin tarinani. Heille, jotka eivät, kerron sen ensin lyhyesti. Olen 17-vuotias yksinhuoltaja-äidin lapsi. Isääni en ole tavannut milloinkaan. Äidilleni koin olevani taakka. Äiti jäi etäiseksi ja koin olevani hylätty. Kertaakaan en muista äitini ottaneen minua syliin. Ajauduin huonoon seuraan ja aloin käyttää alkoholia ja huumeita. Niiden maksamiseksi aloin myydä itseäni. Minulle tehtiin kaksi aborttia. Koin kuolevani sisäisesti. Lopulta olin vain tyhjä, ontto kuori.”

”Eräänä päivänä torilla kohtasin yllättäen Riitan, sitten myös Matin ja Aben ja hänen vaimonsa Elvin. Jonkin aikaa sen jälkeen jouduin pahaan autokolariin.Luitani murskautui ja maksani tuhoutui. Olin kuolemaisillani. Sitten muistin torikohtaamisen. Sain yhteyden Abeen ja pyysin häntä luokseni antamaan minulle ehtoollisen. Hän tuli. Siitä kohtamisesta alkoi ihmeiden sarja. Sain rauhan ja viime hetkellä löytyi elinluovutuksena saatu maksa. Aloin toipua kun puolestani rukoiltiin.

Vähitellen löysin uskon Jeesukseen. Matti ja Riittakin kävivät luonani ja he ovat myös opettaneet minulle, kristinuskosta tietämättömälle, uskon aakkosia. Tällä tiellä olen. Taustastani johtuen suomalaisen elämän nurja ja pimeä puoli on tuttu minulle. Vaelsin ennen kuoleman varjoissa. Kiitos Jeesukselle, että olen päässyt sieltä elämän tielle. Jeesus on ylösnousemus ja elämä!

Eräänä päivänä pari viikkoa sitten kävin divarissa. Tykkään käydä niissä ja etsiä ja selailla vanhoja painotuotteita. Sillä kertaa näin hyllyssä rivin vanhoja Suosikki-lehtiä. Otin niistä umpimähkään yhden. Avasin sen ja eteeni aukeni juttu Venom-yhtyeestä. Silloin muistin rippikouluni ja papin pitämän oppitunnin popmusiikista. Hänellä oli avoinna juuri tuo sama lehti ja juttu.

Luin divarissa tuota artikkelia. Siinä yksi yhtyeen jäsenistä puhui huumeiden käytöstä ja sanoi: ”Parempi saatananpalvonta kuin huumeet. Mutta tämä on vain keino.” Selasin lehteä eteenpäin ja löysin julisteen, jossa jonkun toisen yhtyeen jäsenellä oli kädessään verta täynnä oleva pääkallo. Muistin miten riparipappi otti esiin tuon julisteen, kun hän esitteli millaisia asioita nuorille tarjotaan. Mutta kun pappi varoitti meitä riparilaisia tuollaisista yhtyeistä ja niiden sanomasta, luokassa nousi kova meteli ja huuto. Nuoret väittivät kyseessä olevan vain teatteriesityksen, ei tosielämää. Olin samaa mieltä ja nauroin muiden mukana papin varoituksille.

Nyt en naura enää. Olen nähnyt karulla tavalla otteen, minkä saatana on saanut monista maamme nuorista. Bilettämisestä, päihteiden käytöstä ja haureellisesta elämäntavasta on tullut uusi normaali. Tieteeseen uskova yhteiskunta on tehnyt niin Jumalasta kuin saatanastakin satuolennon. Niinpä saatana on saanut rauhassa valehdella ja johtaa nuoria sellaiseen, mikä rikkoo heidät sisäisesti ja johtaa masennukseen ja elämän tarkoituksen kadottamiseen. Rippipappini lisäksi en muista kuulleeni muita kirkon antamia varoituksia saatanan esiinmarssista.

Raamatusta olen ymmärtänyt, että sielunvihollinen eksytti valheillaan ihmiskunnan kantavanhemmat Aadamin ja Eevan eroon Jumalasta. Silloin se sai otteen heistä ja kaikista heidän jälkeensä tulevista sukupolvista. Sen ainut tarkoitus on tuhota ihmiset ja saattaa heidät ikuiseen kadotukseen. Jeesus sanoo Raamatussa saatanasta:

”Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.”Joh.8:44 Niinpä se valehtelee ihmisille sanoen: ”Jumala on paha tuomari ja syyttää sinua koko ajan synneistäsi. Unohda koko Jumala. Jumala on valhetta. Sen sijaan nauti elämästä. Elä täysillä, kuuntele tunteitasi. Ne kertovat sinulle totuuden.” Näin ajattelin itsekin ennen kuin Jeesus tuli elämääni.

Mutta ymmärrän nyt, että Jeesuksella on valta vapauttaa ihminen saatanan vallasta. Hän vapautti minutkin. Tiedän sen rauhasta, jonka olen saanut ja siitä, että ajatusmaailmani on alkanut muuttua ja tulla tasapainoiseksi. Toivo, totuus ja ilo ovat tulleet asumaan minuun. Pelko ja apatia ovat väistyneet. Luin juuri eilen Raamatusta tämän kohdan:

”Katso, minä olen antanut teille vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä mikään ole teitä vahingoittava. Älkää kuitenkaan siitä iloitko, että henget ovat teille alamaiset, vaan iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuina taivaissa." Luukas 10:19-20

Uskon, että Jeesus Kristus kutsuu seurakuntaansa lähtemään liikkeelle ja kertomaan hyvän sanoman Jeesuksesta kaikille Suomen lapsille ja nuorille. Toivon, että tämä lyhyt alustukseni herättäsi tänä iltana keskustelua. Kiitos!”

Matin piiriläiset havahtuivat. Heillekin Suosikki-lehti ja sen jutut olivat tuttuja. ”Onko noin, että jotkut yhtyeet ovat olleet ajamassa saatanan asiaa, tietoisesti tai huomaamattaan? Ja mitä me voisimme tehdä nuorten auttamiseksi elämän tielle, Jeesus tielle?”

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 23.10.2022 jatkoa edellisestä viikon saarnasta

Luonnon keskellä

Matti ja Riitta kävelivät metsäpolkua pitkin.Taivaalta laskeutui äänettömästi valkeita suuria hiutaleita maata kohti. Lisää ja lisää. Kuihtunut, ruskeitten ja kellahtavien lehtien peittämä polku sai vähä vähältä hohtavan peitteen, joka kuitenkin alkoi sulaa. ”Talvi ei vielä taida tulla, kun on näin lauhaa.” ”Niin. Ei kai.” ”Mutta kaunista on. Ja miten täällä voikin olla näin raikas ilma.” ”Levoton mieli rentoutuu näiden vanhojen kuusten ja koivujen lomassa.” ” Totta. Sinun lakkisi on hauskasti lumen peitossa.” ”Ja sinun takissasi on valkeat olkalaput.” Kävelijät pysähtyivät.

”Kuuletko mitään?” ”Ai minäkö?” ” No sinä, senkin hupsu. Eihän täällä ole muita kuin me kaksi.” ” Hm, niin. Olin ajatuksissani.” ” Hymy pukee sinua. Näytät niin kauniilta.” ” Miten miestä voi kutsua koskaan kauniiksi? Etenkään keski-ikäistä ja harmaantunutta.” ” Kyllä minä voin. Sinä olet ollut aina kaunis silmissäni” ” Kauneus on katsojan silmissä.” Taas sinä hymyilit.Kun tutustuimme, ihastuin sinun hymyysi ja pieniin kuoppiin suupielissäsi, joita se nostattaa.” ” Mutta kuuletko mitään?”

” Ahaa, nyt ymmärsin. Täällä voi kuin kuulla hiljaisuuden.” ” Aivan. On niin äänetöntä että se kätkee ajatuksetkin alleen.” ” Niin todella. Merkillistä. Luonnon hiljaisuus jotenkin hoitaa.” ” Sitten koet samaa kuin minäkin.” ” Mutta miten koet tämän?” ” Aitsh! Sinä senkin sotajalka. Tästä saat takaisin!” ” Umph. Täysosuma! Suuni on täynnä lunta.” ” Sinä aloitit, kyllä täältä pesee takaisin, ja tästä!” ” Taas! Armoa! ” ” Olin hyvä syöttäjä pesäpallossa. Ei muuta.”

” Niin, muistan kun tulin katsomaan joukkueesi peliä.” ”Ihastuin sinun heittotyyliisi. Vieläkin olet näemmä tarkka.” ” Siihenkö vain ihastuit?” ”Lakkisi alta pilkottavaan letinpäähän myös.” ” Nyt ei ole lettiä enää. On polkkatukka.” ” Kyllä myös lakksi alla piilevään terävään älyyn.” ” Taas sinä hymyilet! Et kai narraa? ” ” Olen ihan vakavissani. ” ” Taas sinä hymyilet! Tästä saat uuden lähetyksen! Siitäs sait oksan täyden lunta niskaasi!” ” Ota sinäkin osasi!” ” Iik! Lunta valuu selkään! Sinä senkin!”

Seurasi takaa-ajo. Sitten toinen komapastui johonkin oksaan ja tupsahti nurin. Toinen kaatui hänen päälleen. Onneksi alle sattui pehmeä mätäs. Viereisestä kuusesta läpsähti heidän päälleen lumitupas.

” Siitäs saatiin molemmat! Olikohan se enkeli?” ”Enkeli? ”Niin, Isämme taitaa olla vekkulituulella ja antoi suojelusenkeleilleen hupitehtävän.” ”Taivaallista huumoria? ” ” Niin, miksi ei? Hän näki meillä olevan hauskaa ja halusi liittyä joukkoon!” ” Hauskaa? No kyllä.”

Kuin kaksi lumiukkoa Matti ja Riitta kömpivät kotia kohti. Räntäinen lumisade oli yltynyt ja ilta oli laskeutumassa. Hämärsi jo. Nyt alkoivat näkyä pieninä pisteinä tutun kävelytien valot. Pian oltiin kotona. ” Anna kuin minä laitan takkimme ja lakkimme pesuhuoneeseen kuivumaan”, sanoi Matti Riitalle. ” Ja minä laitan meille vähän iltapalaa.” ” Se vain maistuu”, Matti vastasi. Riitta sytytti ruokapöydän yllä olevan kynttelikön neljä valkeataa kynttilää ja vielä pöydän kaksi pientä tuikkua. Kattovalon hän sammutti.

” Onpa kodikasta”, sanoi Matti ja katsoi vaimoaan Riittaa lempeästi silmiin. ” Kiitos, halusin ilahduttaa sinua”, vastasi Riitta. ” Tekipä hyvää tehdä kunnon kävelylenkki”. ” Kyllä, vaikka välillä sodittiin”, Riitta hymyili. Matti hymyili takaisin. ” Tuli aivan nuoruus mieleen kun tutustuttiin.” Niin, huokasi Riitta takaisin. ” Nuori voi olla keski-ikäinenkin, se tuli todistetuksi tänään.” Molemmat hymyivät. Heidän katseensa kohtasivat ja he näkivät syvälle toistensa sieluihin. Oli niin hyvä olla, yhdessä, vanhana avioparina. Aavistuksenomaisesti he kokivat myös läsnäolevan Jumalan Hengen jakavan heidän ilonsa ja keskinäisen kiintymyksensä. Taivaassakin iloittiin.

Riitalla ja Matilla oli ollut vaiherikkaita päiviä. He olivat saaneet pitää vierainaan Abea, tämän vaimoa Elviä ja Lindaa. Nyt oltiin taas kahden. Toisaalta oli haikeaa ystävien lähdettyä. Toisaalta nyt hiljaisuus hoiti heidän sielujaan. Tarvittiin aikaa kaiken kuullun, koetun ja nähdyn tutkisteluun.

Pidettiin vielä iltarukous. Muistettiin kaikkia näinä päivinä kohdattuja ihmisiä, myös Matin piiriläisiä. Rukoiltiin Isää johdattamaan heitä kaikkia. Rukoiltiin myös rauhaa kuohuvaan Eurooppaan.

Sitten Matti otti esiin Raamatun ja luki jakeita Filippiläiskirjeen neljänestä luvusta:

” Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.”

” Rakas taivaan Isä, kätke meidät kaikki tähän rauhaan. Aamen."

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 16.10.2022

Katastrofien sarja jatkoa edellisestä viikon saarnasta

Matin kotona oltiin koolla miestenpiirissä. Mukana oli myös Abe, Matin vanha rippipappi vuosikymmenten takaa. Oli keskusteltu profetioista ja niiden paikkansapitävyydestä. Juha oli nostanut esiin netistä löytämänsä profetian 1960-luvulta. Sen oli kertonut Emmanuel Minokselle, norjalaiselle julistajalle, 90-vuotias luterilaiseen kirkkoon kuuluva nainen. Siinä oli käyty läpi tapahtumia Norjassa ja Euroopassa kolmanteen maailmansotaan ja sen jälkeiseen aikaan saakka. Juha oli jakanut linkin profetiasta piirissä oleville. http://www.reijotelaranta.fi/reijon_blogi/emanuel_minos_sai_1968_vakevan_lopunajan_profetia/

Juha arveli profetian olevan aito, koska se oli käynyt kohta kohdalta toteen. Hän piti sitä vakavana kehotuksena tehdä parannus, ettei tuho kohtaisi Eurooppaa ja kaikkia rikkaita maita.

Profetian loppu kuuluu näin: ” Kansaa köyhistä maista virtaa Eurooppaan. He tulevat myös Skandinaviaan ja Norjaan. Kansa ei pidä siitä, että he ovat täällä ja tulevat olemaan kovia heitä kohtaan. Heitä tullaan kohtelemaan yhä enemmän kuin juutalaisia ennen sotaa. Silloin meidän syntimme mitta on täyttynyt. Tämä tapahtuu aivan ennen Jeesuksen paluuta – ja ennen kuin kolmas maailmansota syttyy. Siitä tulee lyhyt sota. Kaikki, mitä olen sodasta kokenut, on vain lastenleikkiä verrattuna tähän. Se alkaa tavallisena sotana, mutta se tulee leviämään ja se päättyy atomipommeihin. Ilma tulee saastumaan niin, ettei sitä voi hengittää, ja tämä kohtaa monta maanosaa. Amerikka, Japani, Australia – rikkaat maat.”

” Vesi tulee pilaantumaan. Emme voi viljellä maata siellä. He, jotka ovat jäljellä rikkaissa maissa yrittävät paeta köyhimpiin maihin, jotka eivät ole vahingoittuneet. Siellä heitä kohdellaan niin kuin me kohtelemme heitä täällä, eivätkä ole halukkaita ottamaan meitä vastaan. Minä olen iloinen siitä, etten tarvitse kokea tätä, mutta kun aika lähestyy, sinun on rohkaistava itsesi ja matkustettava ympäri ja varoitettava ja kerrottava kansalle mitä minä olen nähnyt.”

Ville kysyi, mitä tarkoittivat profetian sanat: ” Silloin meidän syntimme mitta on täyttynyt.” Abe huokasi raskaasti ja sanoi: ” Se on niin vakava asia. Jumala kutsuu ihmisiä ja kansoja parannukseen. Sitä varten hän lähetti Jeesuksen. Mutta jos joku kansa aina vain vähät välittää Jumalan kutsusta, niin lopulta armon aika päättyy ja tulee tuho. Jumala on vanhurskas ja pyhä.” ”Mitä pahaa Euroopassa sitten on tehty viime vuosikymmeninä?”  Ville kysyi. ”En tietenkään tiedä kaikkea, mutta jotain näen”, oli Abe vastasi. ”Vieläkö jaksatte kuunnella?”

Abe jatkoi: "Elävästä Jumalasta luopuminen ja epäjumalien palvominen hänen sijastaan on synti, joka loukkaa Jumalaa kaikkein eniten. Se on kuin vaihtaisi omat vanhempansa puiseen pölkkyyn. Jumalan antamista kymmenestä käskystä ensimmäinen on: ” Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Älä pidä muita jumalia.” Tähän syntiin lankesivat kantavanhempamme Eeva ja Aadam käärmeen valehdellessa heille. He lankesivat kiusaukseen ottaa Jumalan paikka ja tehdä hänestä käskyläisensä. Mutta saatana petti heidät. Aadam ja Eeva kadottivat yhteyden Jumalaan ja alkoivat vanheta ja kuolla. Heidät ajettiin pois paratiisista. He joutuivat pyhän Jumalan vihan alaisiksi syntinsä tähden ja saatana sai otteen maailmasta.1.Moos.3.

Nyt Ville kysyi: ” Eivätkö Aadam ja Eeva vanhentuneet paratiisissa? ” Eivät, vastasi Abe. Mutta Jumalasta luopuessaan heidän dna:nsa vikaantui ja se alkoi rappeutua. Ihmisestä tuli kuolevainen ja synti siirtyy perimässä sukupolvelta toiselle. Perimän rappeutumisen todistaa uusin tieteellinen tutkimus. Joka sukupolvelle kertyy lisää haitallisia mutaatioita. Ensimmäiset ihmissukupolvet elivät vielä satoja vuosia vanhoiksi, mutta ihmisen ikä on lyhentynyt. Ihminen ei kehity paremmaksi, vaan lähestyy sukupuuttoa."

Abe jatkoi: ”Ihminen meni alkulankeemuksessa myös sisäisesti rikki, ja se periytyy geeneissä. Näemme miten Aadamin ja Eevan ensimmäinen lapsi Kain alkoi kadehtia veljeään Abelia ja murhasi tämän. Pahuus sai ihmisistä yhä suuremman otteen. Sitten Raamatussa todetaan: ” Kun Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat, niin Herra katui tehneensä ihmiset maan päälle, ja hän tuli murheelliseksi sydämessänsä.”  Herra sanoi: " Minä hävitän maan päältä ihmiset, jotka minä loin, sekä ihmiset että karjan, matelijat ja taivaan linnut; sillä minä kadun ne tehneeni". ” 1.Moos. 6:5-9. "Ihmiskunnan syntivelka oli tullut täyteen", Abe jatkoi. " Hirvittävää", Juha kauhistui. 

"Eikös Nooa tehnyt sen arkin?” kysyi Ville.” Kyllä”, vastasi Abe. ”Raamatussa kuvataan sen mitat ja rakenne tarkasti. Samoin vedenpaisumuksen tapahtumat. Koko maailma peittyi siinä veden alle korkeinta vuorenhuippua myöten. ” Viisitoista kyynärää vesi nousi vuorten yli, niin että ne peittyivät. vain arkissa olleet pelastuivat.” 1.Moos.7: 20. "

”Vedenpaisumuksen  todistavat myös uusimmat dna-tutkimustulokset jotka on julkaistu alle kymmenen vuotta sitten." ”Niin? ” kysyi Oiva. Kerro. Abe vastasi: ”Tiedemiehet tutkivat 100 000 maaeläimen dna:n, ja ihmisen myös. Kävi ilmi, että koko nykyinen eläin-ja ihmispopulaatio on alkuisin hyvin pienestä joukosta. Se on alle kymmenen ihmistä ja pieni joukko eläimiä." ”Ja kauanko siitä on?” kysyi Oiva vielä. ”Alle 10 000 vuotta”, vastasi Abe. Piiriläiset katsoivat Abea hämmentyneen näköisenä. ”Ja miten vesi on voinut nousta niin korkealle? Mistä vesi tuli?” kysyi Oiva.

Abe luki Raamatusta : ”Ja sinä vuonna, jona Nooa oli kuudensadan vuoden vanha, sen toisena kuukautena, kuukauden seitsemäntenätoista päivänä, sinä päivänä puhkesivat kaikki suuren syvyyden lähteet, ja taivaan akkunat aukenivat. ”1. Moos.7: 11." Vettä tuli maan päälle siis myös maan sisältä. Tuo vesi on löydetty myöhemmin. Katsokaapas. Tässä on linkki Ylen uutiseen ringwoodiitti-nimisestä kiviaineksesta. Siihen on sitoutunut noin kolme kertaa se vesimäärä, joka on kaikissa maapallon merissä yhteensä. https://yle.fi/uutiset/3-7296397. Vesi kumpusi ilmakehään tulivuorten purkautuessa. Vedenpaisumuksen jälkeen Jumala lupasi, ettei se toistui. Merkiksi siitä hän asetti sateenkaaren."

”Olisi vielä kerrottavaa näistä tapahtumista, mutta jatketaan”, Abe sanoi. ”Huomasitte, että ensimmäisen ihmiskunnan syntien mitta lopulta täyttyi, kun ei tehty parannusta ja käännytty elävän Jumalan puoleen.” ” Mutta eihän heillä ollut aikaa siihen”, sanoi Juha. ”Olisin toista mieltä”, sanoi nyt Matti. ”Nooa rakensi arkkia kauan, varmaan vuosisadan. Sen verran olisi ollut ainakin aikaa parannuksen tekoon, ja sittenkin aina Kainista ja Abelista lähtien.” ”Niin”, jatkoi Abe. ”Tämä sama kuvio on toistunut vuosisadasta ja tuhannesta toiseen. Kansakunnat eivät ole tehneet parannusta, ja lopulta on tullut tuho.  Jumala on toteuttanut sen herättämällä kansan käymään toisen kansan kimppuun."

Abe puhui edelleen:" Otetaan esimerkiksi muinaisen Israelin kohtalo. Luetaan Jesajan kirjasta luvusta kolme. " Jerusalem sortuu ja Juuda kaatuu, koska ne ovat Herraa vastaan sanoin ja teoin ja uhmaavat hänen valtansa kirkkautta. Heidän röyhkeytensä ei jää kätköön, se näkyy heidän kasvoillaan. Kuin Sodoman väki he kerskuvat synneistään, mitään kaihtamatta. Voi heitä! Itselleen he pahaa tekevät." Kansa ei ollut kuunnellut Jumalan toistuvia kehotuksia parannuksen tekoon, vaan eli synnissä "

Abe puhui edelleen:"Sitten Jumala herätti Babylonian kuninkaan Nebukadnessarin hyökkäämään Juudaa ja Jerusalemia vastaan. Muu Israel oli jo viety pakkosiirtolaisuuteen. Avataan nyt profeetta Jeremian kirja. Lukisitko sinä Oiva. Oiva luki: " Nyt minä annan teidän maanne palvelijalleni Nebukadnessarille, Babylonian kuninkaalle. Vieläpä villieläimet minä panen häntä palvelemaan. Kaikki kansat palvelevat häntä, hänen poikaansa ja pojanpoikaansa, kunnes hänenkin maalleen tulee aika joutua muiden kansojen ja mahtavien kuninkaiden palvelijaksi." Jer.27:6-7.  Abe jatkoi raamattuopetustaan: "Israelin syntien mitta oli tullut täyteen. Siksi Jumala lähetti Nebukadnessarin. Mutta myöhemmin Babyloniakin tulisi kohtaamaan katumattomien syntiensä rangaistuksen."

Abe toisti kysymyksen: "Mitä syntiä Euroopassa on sitten tehty niin paljon, että syntiemme mitta on nyt täyttynyt? Niin, viitaten ensimmäiseen käskyyn kysyn: ” Mitä jumalia Euroopassa on palveltu, ja mihin ne ovat johtaneet Euroopan kansat? ” - Mutta huomatkaa kuitenkin norjalaisesta profetiasta nämä sanat: ” Jeesukseen uskovat ovat turvassa.”"  Kaikkea en tiedä, mutta jotain näen", Abe jatkoi. Arvioikaa itse se mitä nyt sanon."

”Ahneus on yksi epäjumala. Vuosisatojen ajan länsimaat ovat keränneet aina vain lisää. Ei haluta silti jakaa omastaan köyhille. Lisäksi ajatellaan, että hyvinvointi on itse ansaittua. Ja kuitenkin Jumala on antanut kaiken: ymmärryksen, mielen, kielen, jalat ja kädet ja jokapäiväisen runsaan elannon. Missä on kiitollisuus Jumalaa kohtaan? Ylpeys on tullut nöyryyden sijaan, ihmisen jumalointi elävän Jumalan kunnioittamisen sijaan."

Toinen on itsekkyys ja luonnon saastuttaminen. Puhutaan ilmastomuutoksen hillitsemisestä. Samaan aikaan ei olla tietävinään, että se on alkanut länsimaitten teollistumisesta, kun alettiin polttaa runsain määrin hiiltä ja öljyä ja kaasua. Sittemmin freonit ovat tuhonneet suojaavan otsonikerroksen ilmakehästä. Siksi aurinko paahtaa niin kuumasti. Kulutuksesta ja elintasosta ei olla silti valmiita tinkimään, ei vaikka se tietäsi omien lasten elämään suuria vaikeuksia ympäristötuhon vuoksi ja kansojen kuolemaa köyhissä maissa kuivuuden tähden.  Luonto kulutetaan loppuun. Kalatkin loppuvat kohta meristä.

Kolmas on uusateismi. Sen varjolla pyritään hävittämään tietoisuus absoluuttisesta hyvästä ja pahasta, tosiasioista, joista Raamattu kertoo. Sen sijaan puhutaan evoluutiosta, jonka mukaan ihminen on yhä oikeastaan eläin. Hyvästä ja pahasta on tehty evoluutioteorian varjolla suhteellisia käsitteitä. Ihmisestä on alettu viime aikoina puhua tiedotusvälineissä yhä enemmän eläimenä. Tarkoitus on muokata ihmisten maailmankuvaa ja ihmiskäsitystä. Kasvavien lastenkin ihmiskuvaa ja maailmankuvaa pyritään muokkaamaan halutun laiseksi. Jumala koetetaan häivyttää länsimaitten asukkaiden tietoisuudesta. Ihmisen kapina Luojaa vastaan jatkuu. Sen sijaan Jeesus sanoo Raamatussa näin. "Minä olen tie ja totuus ja elämä.” Joh.14:6.

Neljäs on julmuus. Tarkoitan nyt ennen kaikkea meidän miesten julmuutta ja kovuutta.Se ilmenee enimmin asenteessa kaikkein heikoimmassa asemassa olevia kohtaan. Tarkoitan aborttia. Kun Suomessa säädettiin laki sosiaalisesta abortista, niiden määrä alkoi lisääntyä. Nyt niitä on tehty yli 500 000 tuhatta. Koko läntisessä maailmassa abortteja on tehty kymmeniä miljoonia.

Yhä suurempi osa miehistä on tullut vastuuttomiksi ja nautinnonhaluisiksi, jota haureellinen mediamaailma ruokkii. On siittetty lapsia, joista ei ole haluttu kuitenkaan kantaa vastuuta. Vastuu on sysätty kohdussaan kasvavaa lasta kantaville äideille, jotka ovat joutuneet vaikean valinnan eteen. Dna-tutkimus on osoittanut, että miehen siittiön hedelmöittämä naisen munasolu saa sikiämisen hetkeällä oman ainutlaatuisen genomin, dna:n. Siitä ihminen tunnistetaan koko elämän iän.Tätä käytetään hyväksi myös rikostutkinnassa.

On siis tieteellisesti todistettu, että ihminen on ihminen sikiämisestään saakka. Sen sanoo kuningas Daavid Raamatussa jo tuhansia vuosia sitten: ” Minun luuni eivät olleet sinulta salatut, kun minut salassa valmistettiin, kun minut taiten tehtiin maan syvyyksissä. Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut.” Psalmi 139.

Me miehet olemme kylväneet kuolemaa ympärillemme vuosikymmenien ajan tuhoten elämää. Ei vain lasten elämää, vaan lasten äitien, joiden on täytynyt kovettaa sydämensä kestääkseen ihmistaimien tuhon tuottaman tuskan. Samalla miehet ovat tuhonneet omaa elämäänsä. Kovuus ja ahdistus omassa sydämessä on kasvanut. Suomessa on abortin kautta tapettu satoja tuhansia lapsia, Euroopassa ja kaikissa länsimaissa yhteensä kymmeniä miljoonia. Sitä voi pitää kansanmurhana.

Jumala ei ole koskaan halunnut syntisen kuolemaa, mutta meistä miehistä, ei tosin kaikista, on tullut yhä enemmän hedonistisen elämäntavan huolettomia harjoittajia. Samalla yhä useampi perhe hajoaa.”

Matin piirin miehet katsoivat Abea vakavina. ”Voiko olla niin, että miesten syyllisyys on Jumalan silmissä suurempi kuin naisten?” Tätä kysyi Oiva.”Minä ymmärrän Raamatun kokonaisilmoituksen niin, että mies on vastuussa perheestä, myös silloin kun hän käytöksellään pilaa toisen mahdollisuuden onnelliseen perhe-elämään." Abe jatkoi: "Katumattomista synneistä seuraa lopulta pyhän Jumalan tuomio. Se tapahtui muinaiselle Israelille. Miksi Jumala säästäisi muitakaan kansoja. Luetaan vielä Jesajan kirjasta luvusta 3: ” Sinun miehesi kaatuvat miekkaan, sinun valioväkesi tuhoutuu sodassa. ” ”Mutta myös ylpeiksi tulleille naisille oli tulossa rangaistus: ”Herra sanoo: -- Koska Siionin tyttäret ovat tulleet niin ylpeiksi, kenokauloina kulkevat silmät vilkkuen, ja keimaillen ja sipsutellen helisyttävät nilkkojensa helyjä, niin Herra peittää rupeen Siionin tyttärien päälaen.”Jes.3.

Abe sanoi vielä: " Jumala kuitenkin haluaa johtaa ihmiset aitoon sydämen katumukseen ja elämän uudistumiseen. Mutta pyhä Jumala on asettanut pahuuden haroittamiselle rajan. Kaikkina aikoina ainut tie säästyä tuholta on tehdä parannus ja kääntyä suuren Armahtajan, Jeesuksen Kristuksen puoleen. Hän on täynnä armoa ja totuutta meitä kohtaan. Luen vielä Jesajan kirjan luvusta 1 jakeen 18: ” Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi. ”

Abe sanoi: "Lupaus Jeesuksesta on annettu jo Raamatun alussa. Langenneelle maailmalle on annettu toivo .Katsotaan vielä  tämä kohta Raamatusta. Lukisitko sinä Matti." Matti luki: " Ja minä panen vainon sinun (käärmeen)  ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän." Abe sanoi: "Vaimon siemen on Jumalan ainokainen Poika, Jeesus Kristus. Hän tulisi murskaamaan saatanan, synnin ja  kuoleman vallan omalla kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan." Joka suostuu ottamaan vastaan tämän toivon, saa syntinsä anteeksi ja pelastuu."

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 9.10.2022

Profetia jatkoa edellisestä viikon saarnasta

Matin miestenpiiri oli kokoontunut eilen ja oli alettu pohtia profetioita ja niiden luotettavuutta. Juha oli kertonut lukeneensa netistä joku päivä sitten luotettavalta vaikuttavan profetian, jossa käytiin läpi tapahtumia Euroopassa 1960-luvun lopulta kolmanteen maailmansotaan ja sen jälkeiseen aikaan saakka. Oiva oli kysynyt perusteita sanoman luotettavuudelle. Siihen Juha oli vastannut, että profetia oli käynyt kohta kohdalta toteen, ja että juuri nyt eletään sen viimeisiä vaiheita.

Tämä oli herättänyt piirissä kysymyksiä profetioista ja niiden luotettavuudesta ylipäätään. Oli päätetty kokoontua siksi uudestaan jo seuraavana iltana, kun piirissä oli vielä mukana Matin vanha rippipappi Abekin kertomassa Raamatun profetioista. Hän oli tullut kylään Matin ja tämän vaimon Riitan luo ja viipyisi vielä joitain päiviä. Abe oli pyytänyt Juhaa jakamaan linkin tämän löytämään profetiaan kaikille piiriläisille. Näin jokainen voisi tutustua siihen etukäteen.http://www.reijotelaranta.fi/reijon_blogi/emanuel_minos_sai_1968_vakevan_lopunajan_profetia/

Ovikello soi. Siellä oli Juha. Sitten saapuivat Oiva ja Ville. Juotiin iltakahvit. Sitten siirryttiin olohuoneeseen ja otettiin esiin Raamatut. Abe pyysi miehiä avaamaan sen kohdasta 1.Kor.12:12 ja Villeä lukemaan sen ääneen. Ville luki: ”Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin.”

Abe selosti jaetta: ”Tässä Paavali vertaa seurakuntaa, jonka Jeesukseen uskovat muodostavat, ruumiseen, jossa on monta jäsentä ja jossa joka jäsenellä oma tehtävänsä. Kyvyn ja voiman tehtäviin antaa itse kullekin Pyhä Henki. Siksi näitä kykyjä kutsutaan Raamatussa armolahjoiksi. Lukisitko sinä Juha samasta luvusta jakeet 6-9. joissa Paavali kuvailee näitä lahjoja.” Juha luki:

”Jumalan voiman vaikutuksia on monenlaisia, mutta hän, joka meissä kaikissa kaiken vaikuttaa, on sama. Hän antaa Hengen ilmetä itse kussakin erityisellä tavalla, yhteiseksi hyödyksi. Yhden ja saman Hengen voimasta toinen saa kyvyn jakaa viisautta, toinen kyvyn jakaa tietoa, toiselle sama Henki suo uskon voiman, toiselle parantamisen lahjan, joku saa voiman tehdä ihmeitä, joku profetoimisen lahjan.”

Abe jatkoi puhettaan: ”Paavali luettelee tässä luvussa vielä muitakin armolahjoja, mutta me keskitymme nyt profetoimisen lahjaan, joka mainittiin jakeen 9 lopussa. Sille Paavali antaa erityisen merkityksen. ”Pyrkikää rakkauteen, mutta tavoitelkaa myös henkilahjoja, ennen kaikkea profetoimisen lahjaa.” 1.Kor.14:1.

Abe jatkoi: ”Syy siihen, että apostoli Paavali korostaa tätä armolahjaa, käy ilmi vähän myöhemmin. Lukisitko nyt sinä Matti samasta luvusta jakeet 24 ja 25.” Matti luki:

”Jos sen sijaan kaikki profetoisivat ja joku epäuskoinen tai ulkopuolinen tulisi paikalle, hän joutuisi kaikkien koeteltavaksi ja tutkittavaksi ja hänen sydämensä salaisuudet paljastuisivat. Silloin hän heittäytyisi kasvoilleen maahan, rukoilisi Jumalaa ja tunnustaisi: "Jumala on todella teidän keskuudessanne."

Abe jatkoi vielä opetustuokiotaan : ” Paavalille merkitsi paljon se, että ulkopuoliset ja epäuskoiset saisivat seurakuntaan tullessaan vahvan todistuksen Jeesuksen läsnälolosta siellä. Näin heidän sydämensä tulisivat Jumalan koskettamiksi. Samassa luvussa Paaavali antaa ohjeita seurakunnan kokouksiin ja kehottaa pitämään yllä niissä tervettä järjestystä. Sitten tulee vielä tärkeä kehotus : ”Ja toiset arvostelkoot!”1.Kor.12:29

Nyt Juha kysyi: ” Mitä tuo arvosteleminen tarkoitaa?” ”Haluatteko sanoa siihen mielipiteenne?” Abe kysyi muilta piiriläisiltä. Matti vastasi: ” Eilen Abe otti esiin tämän kohdan: ” Koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on:”1. Tess.5:20-21. Olisiko vastaus siinä?

”Niin ja toinen Aben eilen maintisema kohta oli tämä”, sanoi Ville: ”Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan. Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta; ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.” 1. Joh.4:1.

Nyt puhui Abe: ”Niin, profetioiden arvosteleminen ja koetteleminen tarkoittavat samaa. Keskeistä on tutkia jokaista profetiaa Raamatun kokonaisilmoituksen valossa. Ja keskeisiä asioita siinä ovat lyhyesti seuraavat: 1. Vahvistaako profetia sen, että Jeesus on Kristus, ihmiseksi tullut Jumalan ainokainen Poika, joka sovitti verellään ihmisten synnit. 2. Onko profetia sisällöltään totuudellinen, maltillinen ja raitis ja ohjaako se kuulijoita turvautumaan Jeesukseen Kristukseen. 3. Onko profetian saaja luotettava ja maltillinen seurakunnan jäsen. 4. Ajan kuluessa näkyy, käyko profetia toteen. Jos ei, profetia on väärä, ja sen saa hylätä.”

Mutta otetaan nyt esiin Villen netistä löytämä vuonna 1968 muistiinmerkitty profetia. Onko se oikeasti Jumalalta saatu? Keskustellaan siitä.

Ville luki nyt Raamatusta Paavalin sanoja: ” Se, joka profetoi, puhuu ihmisille: hän rakentaa, kehottaa ja lohduttaa.” 1.Kor.14:3 ” ja jatkoi: ”Minusta tuo norjalaisen 90-vuotiaan luterilaisen naisen saama sanoma on vakava kehotus kääntyä Jeesuksen puoleen ja tehdä parannus kaikesta synnistä. Vain se voi profetian mukaan estää ydinsodan syttymisen. ”

”Niin”, sanoi Oiva. ”Vaikka aluksi mielessäni vastustelin, täytyy myöntää, että tuo profetia todellakin on käynyt toteen kohta kohdalta. Siinä kerrottiin muun muassa kaukosäätimen keksimisestä. 60-luvulla sitä ei vielä ollut. Mutta nyt tv:a voi surfata kanavalta toiselle, ja niiden sisältö on käynyt yhä moraalittomammaksi, niin kuin profetia ennustaa. Tiivistetysti: Moraali murenee, seksi täyttää median ja leviää myös seurakuntiin. Profetiassa sanotaan näinkin: ”Aivan ennen Jeesuksen paluuta näytetään tv-ohjelmia, joita emme ole koskaan ennen nähneet. Tv tulee täyttymään niin hirvittävästä väkivallasta, että se opettaa kansaa murhaamaan ja tekemään lopun toisistaan. Kaduilla kävelemisestä tulee turvatonta. ”

”Oppivatko lapsemme ruudun ääressä tosiaan tekemään itse samanlaisia tekoja? kysyi Ville. Sitten hän luki profetiaa ääneen: ”Pahimmat ajateltavat murha- ja väkivaltakäsikirjoitukset lavastetaan näytettäväksi ja tämä leviää yhteiskuntaan. ” Ja vielä: ”Ihmiset tulevat elämään niin kuin naimisissa olevat olematta naimisissa. Yhteen muuttaminen ennen avioliittoa lisääntyy suuressa määrin. Tämä tapa tulee hiipimään kristillisiin seurakuntiin ja tätä ei vastusteta aktiivisesti. Myös synti luontoa vastaan suvaitaan.” ” Sukupuoliyhdyntäkohtauksia tullaan näyttämään televisiossa. Kaikista intiimimmät asiat, jotka kuuluvat avioliittoon, näytetään ruudussa. Tämä tulee tapahtumaan ja sinä tulet näkemään sen toteutumisen. Ne lait, jotka meillä nyt on, tullaan rikkomaan ja kaikista epäsiveellisintä tullaan näyttämään silmiemme edessä.”

”Entä sitten tämä?” sanoi Juha ja luki hänkin ääneen norjalaista profetiaa: ” Minä näin kristittyjen keskuuteen tulevan vertaansa vailla olevan välinpitämättömyyden, lankeemuksen tosi ja elävästä kristillisyydestä. Aikana ennen Jeesuksen paluuta kristityt eivät tule olemaan avoimia tutkistelevalle julistukselle. He eivät tule kuuntelemaan synnistä ja armosta, laista ja evankeliumista, katumuksesta ja parannuksesta. Tilalle tulee toista laatua oleva julistus, jonkinlainen onnellisuutta tavoitteleva kristillisyys. Pitää menestyä ja päästä eteenpäin. Kyseessä ovat aineelliset asiat tavalla, mitä Jumala ei koskaan ole luvannut. Kirkot, vapaakirkot ja rukoushuoneet tyhjenevät yhä enemmän. Ristin ottamisen ja Jeesuksen seuraamisen julistuksen sijalle tulee viihde, taide ja kulttuuri sinne, missä pitäisi olla herätys, hätä ja parannuskokouksia.”

”Ja sitten tämä”, lausui Abe ja luki: ” Kansaa köyhistä maista virtaa Eurooppaan. He tulevat myös Skandinaviaan ja Norjaan. Kansa ei pidä siitä, että he ovat täällä ja tulevat olemaan kovia heitä kohtaan. Heitä tullaan kohtelemaan yhä enemmän kuin juutalaisia ennen sotaa. Silloin meidän syntimme mitta on täyttynyt. Tämä tapahtuu aivan ennen Jeesuksen paluuta – ja ennen kuin kolmas maailmansota syttyy. Siitä tulee lyhyt sota. Kaikki, mitä olen sodasta kokenut, on vain lastenleikkiä verrattuna tähän. Se alkaa tavallisena sotana, mutta se tulee leviämään ja se päättyy atomipommeihin. Ilma tulee saastumaan niin, ettei sitä voi hengittää, ja tämä kohtaa monta maanosaa. Amerikka, Japani, Australia – rikkaat maat.”

Nyt Matti jatkoi profetian lukua :” Vesi tulee pilaantumaan. Emme voi viljellä maata siellä. He, jotka ovat jäljellä rikkaissa maissa yrittävät paeta köyhimpiin maihin, jotka eivät ole vahingoittuneet. Siellä heitä kohdellaan niin kuin me kohtelemme heitä täällä, eivätkä ole halukkaita ottamaan meitä vastaan. Minä olen iloinen siitä, etten tarvitse kokea tätä, mutta kun aika lähestyy, sinun on rohkaistava itsesi ja matkustettava ympäri ja varoitettava ja kerrottava kansalle mitä minä olen nähnyt.”

”Niin, tässä oli profetia tiivistetysti”, lausui Abe. ”Kyllä se vetää minut hiljaiseksi. Olenko itsekin kuulunut niihin, jotka ovat olleet varoittamatta ja kehottamatta ihmisiä parannukseen saadakseni olla rauhassa?” ”Rauhassa?” ihmetteli Oiva. ”Niin”, vastasi Abe. ”Olenko pelännyt joutuvani ihmisten ärtymyksen kohteeksi ja siksi ollut hiljaa? Voi minua!”

”Entäs minä!” sanoi nyt Matti. ”Miten monta sataa ja tuhatta tuntia olen istunut turtana tv:n ja netin ääressä nauttien viihteestä, ja seassa on ollut kyseenalaistakin sisältöä. Seurakunnassa kävin hädin tuskin pari kolme kertaa vuodessa.” ”Ja minä elin vähä aika sitten aivan eri elämää”, huokasi Oiva. ”Niin minäkin”, vastasi Juha. Ville nyökkäsi. ”Mikä meitä auttaa? On niin avuton ja voimaton olo?”

”Abe oli pyyhkinyt kyyneleitä silmistään ja samalla etsinyt Raamatusta uuden kohdan ja luki ääneen: ”Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä.Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.” 1.Joh.kirje 1:8-9.

Abe lausui levollisella äänellä: ”Me kristityt olemme armon ja anteeksiantamuksen lapsia. Jokainen päivä on meille uusi alku ja uusi mahdollisuus. Ollaan siksi lujia ja rohkeita ja rukoillaan joka päivä Pyhää Henkeä johdattamaan meitä.”

Huoneessa oli hetken hiljaista. Sitten Ville kysyi: ” Mitä tarkoittavat tuon profetian sanat: ”Silloin meidän syntiemme mitta on täyttynyt”? Abe huokasi raskaasti ja sanoi: ” Se on niin vakava asia. Jumala kutsuu ihmisiä ja kansoja parannukseen. Sitä varten hän lähetti Jeesuksen. Mutta jos joku kansa aina vain vähät välittää Jumalan kutsusta, niin lopulta armon aika päättyy ja tulee tuho. Jumala on vanhurskas ja pyhä.” ”Mitä pahaa Euroopassa sitten on tehty viime vuosikymmeninä?” kysyi Ville? ”En tietenkään tiedä kaikkea, mutta jotain näen”, vastasi Abe. ”Vieläkö jaksatte kuunnella?”

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 2.10.2022 jatkoa edelliseen viikon saarnaan

Miesten kesken

Matti oli koolla piirinsä miesten kanssa. Mukana oli myös Matin vanha rippipappi Abe. Matin vaimo Riitta ja muut naiset olivat lähteneet toisaalle omaan tapaamiseensa Marjan äidin ja Marjan luo.

Matin piirissä oli jo keskusteltu eri asioista. Oiva oli kysynyt sitä, miten Jeesus, jos kerran hän oli Vanhan Testamentinkin Jumala, oli siellä niin ankara. Kuolemanrangaistus annettiin monesta asiasta. ”En voi hyväksyä sitä! Uskon laupiaaseen ja armahtavaan Jumalaan!” Oiva oli tulistunut ja lähtenyt ulos ovet paukkuen. Vähän ajan kuluttua hän oli kuitenkin palannut takaisin ja pyytänyt anteeksi kiivastumistaan. Mutta yhä Oiva oli ihmetellyt Jeesuksen ankaruutta Vanhan liiton kirjoituksissa.

Ville oli etsinyt ja löytänyt Oivan poissaollessa Uudesta Testamentista Jeesuksen sanoja. Hän halusi lukea ne ääneen kun Oiva oli jälleen mukana. ”Tässä se on! Matteus 5:17-22.” Jeesus sanoo: ” Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.

Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa. Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.

Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Älä tapa', ja: 'Joka tappaa, se on ansainnut oikeuden tuomion'. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.”

Kuultuaan nuo Jeesuksen sanat Oiva oli huokaissut: ”Sanooko Vapahtajamme Jeesus Kristus Uudessa Testamentissa todella noin ? Silloinhan tuskin kukaan jää helvetin ulkopuolelle. Yksi harkitsematon sana kanssaihmiselle merkitsee kadotustuomiota.” Matti oli todennut siihen, että pyhä Jumala on ehdottoman oikeudenmukainen. Hän ei voi jättää pahaa rankaisematta. Mutta koska Raamatun Jumala myös rakastaa ihmistä, hän on valmistanut meille pelastuksen tuomiosta. Jumala rankaisi omaa Poikaansa Jeesusta meidän synneistämme. Jokainen, joka tahtoo, saa Jeesukseen uskomalla syntinsä anteeksi.

Oiva oli arvellut, että kai hänen täytyy jotain itsekin tehdä sovittaakseen syntinsä. Siihen Abe oli todennut, ettei Jeesuksen uhriin ristillä voinut eikä saanut lisätä mitään. ” Jos joku yrittää niin tehdä, se on vähän samaa kuin jos koettaisi kiillottaa pestyä autoa likaisella rätillä. Meidän ansio-yrityksemme ovat Jumalalle kuin saastainen vaateriepu. Usko Jeesukseen riittää, usko ainoastaan.” Abe luki Jeesuksen sanat Markuksen evankeliumista: Mutta Jeesus ei ottanut kuullakseen, mitä puhuttiin, vaan sanoi synagoogan esimiehelle: "Älä pelkää, usko ainoastaan". Mk.5:36 ""Voi miten vaikeaa on vain uskoa", Oiva oli huokaissut.

”Ei se olekaan meille mahdollista itsessämme, Abe totesi nyt. ”Mutta meissä Jeesuksen omissa asuva Pyhä Henki auttaa meidän heikkouttamme. Niin kuin Roomalaiskirjeessä sanotaan:” Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin.” Rm. 8:26

”Niin kai se on, että elämä kristittynä aukeaa lopulta levosta käsin, Ville pohti. ”Niin, Oiva taas huokaisi. ”Mutta purematta en niele, niin kuin sanotaan. En myöskään sitä, jos joku esittää profetian sanoen sen olevan ilmoitus Jumalalta.”

”Se on hyvä periaate”, totesi Abe. ”Jumala apostoli Paavalin suulla kehottaa meitä koettelemaan kaikki profetit, ovatko ne linjassa Raamatun kokonaisilmoituksen kanssa.” ” Mistä se Paavalin kohta löytyy? Oiva kysyi. Otetaan esiin kaksi kohtaa. Ensin vaikkapa tämä: ” Profetoimista älkää halveksuko, mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on:”1. Tess.5:20-21

”Ja luetaan vielä: ”Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan. Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta; ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.” 1. Joh.4:1

Nyt Juha sanoi: ” Minä luin toissapäivänä netistä yhden profetian. Se vaikutti luotettavalta. ”Mistä tiedät?” kysyi Oiva. ”No kun se näyttää käyneen kohta kohdalta toteen”, vastasi Juha. ”Mitä siinä sanottiin?” ”Siinä puhuttiin Euroopan vaiheista vuosikymmenien aikana 1960-luvulta lähtien kolmanteen maailmansotaan ja sen jälkeiseen aikaan saakka.” ”Huh, älä kerro enempää”, tokaisi Oiva. ”Oliko se kenties Emmanuel Minoksen muistiinmerkitsemä sanoma?” kysyi nyt Abe. ”Taisi olla”, vastasi Juha.

Ping pong! Ovikello soi ja samassa ulko-ovi aukeni. Riitta tuli Elvin ja Lindan kanssa naisten tapaamisesta. ”Häiritsemmekö? Voimme mennä yläkertaan, jos teidän piiri vielä jatkuu”, kysyi Riitta. Matti katsoi kelloa. ”Hyvänen aika, se on jo puoli kymmenen. Pitäisikö meidän lopetella?”

”Minua kiinnostaisi kovasti tietää, onko tuo profetia totta ja voiko profetioihin ylipäätään luottaa”, Juha sanoi. ”Niin meitäkin”, totesivat Oiva ja Juha. ”Hmm, mitä tehdään”, kysyi Abe. ”Niin”, vastasi Matti. ”Mitä te miehet sanoisitte, jos jatkaisimme juttua profetioista huomeniltana, olisiko se mahdollista? Minulla on vielä huominen vapaata." "Ja mekin Elvin kanssa olemme täällä vielä huomenna”, lisäsi Abe.

Niin sovittiin, että miehet kokoontuisivat jatkopiiriin huomenissa. Abe pyysi Juhaa etsimään Minoksen muistiinmerkitsemän profetian netistä ja jakamaan muille linkin siihen. ”Kai jokaisella meistä on netti käytössä?” Miehet nyökkäsivät. ”Hyvä, sovitaanko, että tutustumme profetiaan etukäteen. Se antaa huomiselle keskustelulle hyvää pohjaa.” ”Tässä on linkki”, vastasi Juha.

http://www.reijotelaranta.fi/reijon_blogi/emanuel_minos_sai_1968_vakevan_lopunajan_profetia/

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 25.9.2022

Naisväki keskustelee jatkoa edelliseen viikon saarnaan

Odotettu tapaaminen oli toteutumassa. Riitta, Elvi ja Linda ovat nyt Marjan äidin ja Marjan vieraina heidän kodissaan. Riitta on tutustunut Jumalan johdatuksen kautta Marjan äitiin ja rippikouluikäiseen Marjaan, joka oli joutunut kovien kokemusten vuoksi mielisairaalan suljetulle osastolle. Nyt Marja oli Jumalan ihmeellisen asioihin puuttumisen ansiosta toipumassa ja pitemmällä kotilomalla sairaalasta.

Riitta oli tutustunut myös Elviin, jonka puoliso Abe oli Riitan miehen Matin rippipappi vuosikymmenien takaa. Aben ja Elvin kautta Riitta ja Matti ovat tutustuneet Lindaan, lähes akuiseen nuoreen, jonka Jeesus pelasti ja vapautti huumeiden ja prostituution orjuudesta. Jeesus nosti Lindan kuoleman porteilta elämään. Jeesus oli myös Lindan parantaja tämän jouduttua vakavaan auto-onnettomuuteen.

”Tulisitko katsomaan huonettani?” Marja pyysi Lindaa. ”Mielelläni”, Linda vastasi. Tytöt menivät ja naiset jäivät olohuoneeseen. ”Olen niin onnellinen tästä illasta”, sanoi Marjan äiti. ”Olen saanut tavata teidät ja Marja ja Linda tuntuvat tulevan keskenään hyvin toimeen.” ”Niin näyttää olevan”,sanoi Riitta lämpimästi hymyillen.” Se on iloinen asia”, vastasti Marjan äiti. ”Marja on ollut viime aikoina kovin yksinäinen. Hänen luottamuksensa ihmisiin romahti tuon viikonlopun tapahtumissa. Ehkä hän saa Lindasta uuden ystävän.”

”Lindakin on yksinäinen nuori”, sanoi nyt Elvi. ”Ei hänellä ole ollut pitkään aikaan yhtään normaalia ihmissuhdetta, vain huumeet ja niiden kustataminen seksiä myymällä. Nyt hän Luojan kiitos on päässyt vapaaksi kaikesta tuosta kun Jeesus tuli hänen elämäänsä Vapahtajaksi. Niin, mikä riemu!”

”Kuinkahan monta yksinäistä ja ahdistuksiin ja vaikeuksiin joutunutta lasta ja nuorta Suomessa oikein on?” Marjan äiti kyseli. ”Ainakin huostaanotettuja lapsia ja nuoria on tällä hetkellä noin 18 000 tuhatta. Määrä on koko ajan kasvanut. Nettitietojen mukaan jopa joka neljännellä nuorella on mielenterveyden häiriö”, vastasi Elvi. ”Ongelmien luonteessa on tietenkin vaihtelua, mutta suunta on erittäin huolestuttava”. ”Meidän Marja sai suunnattoman avun kun sinä Riitta ja miehesi Matti tapasitte Marjan ja rukoilitte hänen puolestaan. Hänen sisimpänsä lukko aukeni ja alkoi eheytymisprosessi.”

”Uskoisin, että kyllä se erityisesti Matin rukous oli joka auttoi Marjaa, tai siis Jeesus Matin kautta, Riitta sanoi. ”Matti rukoili myös Lindan puolesta”, sanoi Elvi. ”Niin rukoili ja tietenkin me muutkin hänet tavanneet”, vastasi Riitta. ”Mutta olen tullut siihen tulokseen, että Matille Jeesus on antanut erityisen rukouksen armolahjan. Minä ehkä olen saanut henkilökohtaisen kohtaamisen ja tukemisen lahjan Jeesukselta.” ”Niin minäkin olen kokenut”, sanoi nyt Marjan äiti. ”Ja minä myös”, kuului Marjan ääni. Tytöt olivat palanneet olohuoneeseen. ”Kuulimme, mitä sanoitte nuorten ongelmista. Rukouksella on ollut minun ja Lindan kohdalla ratkaiseva merkitys elämään palaamisella.”

”Se on aivan totta”, vahvisti Linda. ”Mutta on puututtava nuorten henkisten ongelmien syntysyihin. Muuten niiden määrä jatkaa kasvuaan.” ”Mistä ne sinun mielestäsi johtuvat?” kysyi Marjan äiti. ”Syitä on varmasti useita. Mutta yksi syy on ikävä elämäntapa, joka on yleistynyt viime vuosikymmeninä”, totesi nyt Marja ”Mitä tarkoitat?” kysyi Elvi. ”Tarkoitan haureellista nuorisokulttuuria ja siihen liittyvää niin sanottua vapaata kasvatusta”, Marja vastasi. ”Voitko kertoa lisää ja tarkentaa”, pyysi nyt Riitta.

”Istuin mielisairaalan huoneissa ja käytävien varrella viikosta ja kuukaudesta toiseen. Olin tullut juotetuksi humalaan ja raiskatuksi kaupungilla ja mietin vihaisena pääni puhki sitä, miten se kaikki saattoi tapahtua minulle, joka en ollut koskaan ennen ollut yksin viikonloppuna kaupungilla. Sen tekivät toiset kaupungilla olevat nuoret! Tajusin, miksi koulun ja rippikoulunkin porukasta osa puhui innokkaasti bilettämisestä. ” Kysyitkö, mitä se tarkoittaa?” tiedusteli Elvi Marjalta. ”Kyllä”, vastasi Marja. ”Mutta sain vastaukseksi epämääräistä tirskuntaa. Jotkut pojat tekivät käsillään jotain fuck-merkkiä. ”Etkö sä muka tiedä?” sanoi joku pojista. Juodaan ja käydään naisissa.”

”Silloin en osannut kiinnittää heidän sanoihinsa erityistä huomiota. Jälkeenpäin mieleeni on tullut useampi amerikkalainen nuorisoelokuva, jossa niin tehtiin. Koululaiset harrastivat bilettämistä, joka tarkoitti alkoholijuomia, huumeitakin ja seksin harrastamista toisten samanikäisten kanssa, jatkoi Marja vielä.Eivätkä aikuiset puuttuneet asiaan.” ”Aivan kauheata”, totesi Riitta. ” Minunkin mieleeni palautui joitain vastaavia elokuvia ja sitten on elokuvia aikuisten irrallisista seksisuhteista, jossa vieraissa käymista pidettiin jopa suotavana.” ”Niin, sellaisesta on tulossa tai on tullut maan tapa Suomessakin”, sanoi Linda.

”Sellaisen elämän ihannointi ja toteuttaminen tuottaa kuitenkin katkeraa satoa”, jatkoi Marja. ”Se johtaa herkimmillä asioilla leikkimiseen ja hylätyksi tulemiseen. Sydän särkyy ja jää rikkinäiseksi. Itsekunnioitus kärsii haaksirikon ja luottamus poikiin ja vastaavasti tyttöihin menee. Ja jos tuollaisesta tulee uusi normaali, lopulta on yhä suurempi rikkinäisten joukko, joka esittää olevansa onnellinen harrastaesaan bilettämistä.” ”Syntyy joukkoharha”, totesi Linda. ”Tiedän kokemuksesta, että myös alkoholi ja huumeet saavat otteeseensa silloin yhä useamman. Onnellisuus tulee elämään viinahuikan tai marisätkän myötä. Ja tämä koskee yhä nuorempia”. Linda jatkoi,

”Ja sitten kun tällaisen nuoruuden eläneet saavat itse lapsia, kuinka moni heistä on enää kykenevä lastensa vanhemmiksi, joka on niin sitova ja haastava tehtävä muutenkin.” ”Alkaa kasvaa haavoitettujen sukupolvia”, sanoi nyt Marja. ”En nyt tarkoita sinua, totesi hän äidilleen. Sinä olet ollut esimerkillinen äiti.” ”Kiitos noista sanoista!” Marjan äiti huudahti ja riensi halaamaan tytärtään. ”Alan nyt ymmärtää jotain nuorten ongelmien synnystä. Mutta Jeesus voi auttaa sellaisia vanhempia ja lapsia tietenkin myös.”

”Se ei ole välttämättä helppoa”, sanoi siihen Marja. ”Ei ole”, jatkoi Linda. ”Moni nainen on kokenut lisäksi abortin, minä kaksi. Ensimmäisellä kerralla koin kuolevani sisäisesti. Jäljelle jäi vain tyhjä kuori. Katkeroiduin Jumalallekin. Nyt ymmärrän,että se johtui voimakkaasta syyllisyydentunteesta.” ”Ymmärrän mitä tarkoitat”, sanoi nyt Riitta. ”Minulle tehtiin abortti kymmeniä vuosia sitten. Sen jälkeen huomasin karttavani puhetta Jumalasta ja joulukin oli usein vaikeata aikaa. Pelkäsin Jumalan tuomitsevan minut kadotukseen, jos tunnustaisin hänelle tekoni.

Kun sitten Jumalan Pyhä Henki johti minut ehtoolliselle kirkossa, oli aivan käsitttämättömän riemullista kun Jeesus siinä ympäröikin minut armahtavalla rakkaudellaan ja antoi kaikki syntini anteeksi. Minun neuvoni on,että rikki menneitä tyttöjä, nuoria ja aikuisia naisia tulee kohdata erityisen herkästi ja hellästi.Muuten he saattavat lehahtaa karkuun kuin lintuparvi, eikä sanoma Jeesuksen suunnattomasta armosta ja rakkaudesta tavoita heidän sydäntään. Kuitenkin Jeesus Kristus niin mielellään vapauttaisi heidät paitsi syyllisyydestä, myös pelosta, ja antaisi heille takaisin heidän itsekunnioituksensa. Muut huoneessa olijat kuuntelivat Riitan puhetta hiljaisina.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 18.9.2022 jatkoa edellisestä viikon saarnasta

Naisten tapaaminen

Sillä aikaa kun Matin miestenpiiri kokoontui, Matin vaimo Riitta, Elvi Aben vaimo ja Linda ajoivat Marjan ja tämän äidin luo kaupungin toiselle laidalle. Korkean, Riitalle tutuksi tulleen harmaan kerrostalon hissi surisi ja nosti tulijat korkealle puitten latvojen yläpuolelle. Kling! Riitta painoi ovikellon kytkintä. Kohta oven takaa kuului askelten ääniä ja ruskea huoneiston ovi aukeni.

”Hei hei! Onpa niin mukava nähdä sinua pitkästä aikaa!” Marjan äiti sanoi ja halasi Riittaa. ”Niin myös sinua!” vastasi Riitta. ”Sinä olet sitten Elvi”, sanoi Marjan äiti tätä halatessaan. Ovelle oli tullut myös Marja, joka vietti kotilomaa psykiatrisesta sairaalasta. Hänkin tervehti Riittaa halaamalla ja sitten myös Lindaa, joka sai halin myös Marjan äidiltä. Elviä Marja ei halannut, mutta tervehti kädenpuristuksella ja toivotti tervetulleeksi. Riitta katseli iloissaan Marjaa. Hän oli tullut ulos kuoreestaan ja oli läsnä. Selvästi Marjan toipuminen kovista kokemuksistaan oli edennyt.

”Sinua emme olekaan ennen tavanneet, mutta olemme kuulleet sinusta sen verran, että olet Riitan ja Matin uusi ystävä”, sanoi Marjan äiti Lindalle. ”Muuta he eivät ole sinusta kertoneet.” ”En minäkään ole kuullut teistä muuta kuin saman, että olette Riitan ja Matin ystäviä”, sanoi Linda. ”Mutta olen odottanut tätä hetkeä siitä lähtien, kun he ehdottivat tapaamistanne. Ja nyt olemme täällä.”

”Tähän voitte jättää päällystakit”, sanoi Marjan äiti tulijoille. Pian istuttiin pienessä olohuoneessa sohvassa ja nojatuoleissa. Marjan äiti oli asetellut ne piiriin, niin että kaikki näkivät toisensa. Tuli pieneksi hetkeksi hiljaista. Itse kunkin katse kiersi piirissä ja hymy levisi kaikkien kasvoille. Jokainen koki tulevansa hyväksytyksi omana itsenään. Oli hyvä olla.

”Hiljennyttäisiinkö ensin rukoukseen?” ehdotti Marjan äiti. ”Se sopii”, vastasivat muut. Äiti kiitti Jeesusta ja taivaan Isää vieraista ja yhteisestä iltahetkestä ja pyysi siihen taivaan Isän hyvää ja lämmintä läsnäoloa ja johdatusta. ”Anna meidän kaikkien tulla ravituiksi sinun Sanastasi. Siunaa myös pöydän antimet. Aamen. Olkaa hyvä ja käykää pöytään. Marja kaataa teille kahvia ja teetä.”

Istuuduttiin olohuoneen pöydän ääreen selkänojallisiin tuoleihin. Pöydän päällä oli kaunis kirjottu pellavaliina ja kukkia. Tarjolla oli voileipiä, suolainen itse tehty piiras ja tuoreita rusinapullia. ”Marja leipoi piiraan ja pullat, minä tein voileivät”, sanoi äiti iloisella äänellä. ”Mm, onpa hyvää piirasta! Oletteko itse poimineet siihen sienet?” ”Kyllä, löysimme kanttarelleja ja mustia torvisieniä”, vastasi Marjan äiti. Myös pullat saivat kehuja. Marja ilahtui selvästi siitä, että hänen leivonnaisensa maistuivat. Riitta katseli jälleen Marjaa ja ilo läikehti hänen sydämessään.

Tämä Marja oli eri ihminen kuin se vihainen ja katkeruutta ja masennusta uhkuva puhumaton teini, jollainen hän oli ollut kun Riitta oli tutustunut häneen. Riittaa kiitti hiljaa mielessään Jumalaa tästä muutoksen ihmeestä. Kun oli nautittu kylläksi pöydän antimista, palattiin takaisin pehmeän sohvaryhmän syleilyyn. Tuli jälleen pieni hiljainen hetki. Piirissä istuvat katselivat toisiaan lämmin ilme kasvoillaan. Tuntui, ettei ollut kiirettä, ei myöskään vieraskoreata pakkoa smalltalkin ylläpitämiseen.

”Voi miten hyvä olla tässä”, sanoi Marjan äiti. ”Niin on”, nyökkäsivät muut. ”Miten olisi, jos itse kukin kerrottaisiin jotain lyhyesti itsestämme”, ehdotti Marjan äiti. Muut nyökkäsivät. Katseet kääntyivät jotain syystä Riittaan. Hän nyökkäsi ja totesi sitten, että kaikki läsnäolijat tunsivat jo hänen tarinansa abortin aiheuttamasta syyllisyydestä ja siitä miten Jeesus oli vapauttanut hänet ja Matin siitä ja antanut rauhan ja ilon. Jospa nyt olisi Elvin vuoro kertoa.

”Olen Aben, Matin rippipapin puoliso, ja olen toiminut peruskoulun opettajana koko virkaurani. Eläkkeellä olen ollut mukana Aben kanssa Helsingissä katulähetystyössä, ja siellä tutustuimme tähän viehättävään nuoreen naiseen, Lindaan”. Elvi käänsi katseensa häneen. Linda hymyili, ensin arasti ja sitten koko kasvoillaan. ”Et arvaa, miten hyvältä tuntui kun kutsuit minua viehättäväksi nuoreksi naiseksi. Sellainen haluan kyllä olla.”

”Olen yksinhuoltajaäidin lapsi. Isääni en ole koskaan tavannut. Hän lähti pois kuultuaan äitini tulleen raskaaksi. Ajauduin alkoholin ja huumeiden käyttäjäksi ja myin itseäni saadakseni niihin rahaa. Mutta tänä kesänä olen saanut uuden elämän Jeesukselta. Hänestä minulle kertoi ensin Riitta toritapahtumassa, kun olin vielä huumeiden vallassa. Sitten Abe ja Matti toivat minulle myöhemmin armon viestin sairaalaan, jonne olin joutunut vakavan autokolarin vuoksi.

Luita oli katkennut ja maksani vaurioitunut. Olin kuolemaisillani. Matti rukoili puolestani ja Abe antoi minulle Herran Pyhän Ehtoollisen. Rauhoituin. Sain viime hetkellä siirtomaksan ja aloin toipua. Elvi ja Abe ja Riitta ja Matti ovat auttaneet minua eteenpäin, uskon tiellä ja muutenkin. He kävivät kotonani ja toivat sinne kauniit verhot, pöytäliinan ja jääkaapin täyteen ruokaa. Riitta ja Matti ovat nyt pitämässä minulle rippikoulua opettaen minulle tietämättömälle uskon alkeita.”

Marja ja hänen äitinsä katsoivat toisiaan. Kumpi heistä kertoisi ensin itsestään? Äiti oli jo avaamaisillaan suunsa kun Marja aloitti. ”Olen ainut lapsi. Isäni menetin kun hän kuoli onnettomuudessa työpaikallaan vuosia sitten. Olemme asuneet äidin kanssa tässä talossa pitkään. Olin kaikesta huolimatta iloinen ja onnellinen ja pidin koulunkäynnistä. Sitten tuli riparikesä. Leirin jälkeen jotkut isoset kutsuivat leirillä olleita kaupungille viikonloppuna. Uteliaisuuttani lähdin. Olin myös ihastunut yhteen heistä.

Minut juotettiin humalaan ja sain varmaan samalla jotain ainetta. Olin alkanut riehua ja heräsin mielisairaalan suljetulla osastolla. Minut oli myös raiskattu. Menin tuona viikonloppuna aivan rikki. Viha, itsehalveksunta ja koston ajatukset täyttivät mieleni. Sitten masennuin ja tunsin vajoavani pimeään kuiluun. Olin menettänyt luottamukseni ihmisiin. Mutta Jumala on hyvä ja ihmeellinen. Hän johti äitini tutustumaan Riittaan samalla hetkellä, kun sairaalasta soitettiin minun joutuneen sinne.”

Nyt Marjan äiti kysyi: ”Saanko jatkaa tästä vähän?” ”Ole hyvä”, vastasi Marja. ” Niin, Jumala lähetti Riitan pelastavaksi enkeliksi kulkemaan rinnallani. Minäkin säryin Marjan mukana, enkä tiedä mitä minulle olisi tapahtunut ilman Jumalan armollista tukea. Marjan tilanne ei tuntunut paranevan. Hän oli mykkänä sairaalassa kuukaudesta toiseen. Sitten kerran Riitta ehdotti hänen miehensä Matin ottamista mukaan sairaalakäynnille. Kysyin siihen luvan Marjalta.”

”Niin äiti”, puuttui Marja äitinsä puheeseen. ”Onneksi suostuin. Sillä kun he tulivat, vaistosin heti heissä jotain hyvää. Testasin heitä ensin, mutta he olivat aitoja ja rehellisiä. Aloin luottaa heihin. Kun Matti rukoili puolestani, sydämeeni tulvi lämpöä. Se sulatti minussa jotain ja pääsin vapaaksi sisimpääni tulleesta lukosta. Aloin vapautua ja vähitellen olen saanut ymmärtää ja tulla tuntemaan myös kuka Jeesus on. Hän on Pelastajani ja Armahtajani. Sain häneltä syntini anteeksi. Samalla sain takaisin kadottamani itsekunnioituksen. Jeesus on kokoamassa minun sirpaloituneen sydämeni eheäksi. Vielä eilen en olisi uskaltanut avata teille sisintäni. Mutta nyt se oli mahdollista.”

Riitan silmiin kohosivat kyyneleet. Hän itki ilosta Marjan ja tämän äidin puolesta. Herra oli saanut ottaa heidät hyvään hoivaansa ja oli luomassa heitä uudeksi. ” Katso uudeksi minä teen kaiken.” Nuo Jeesuksen sanat nousivat Riitan mieleen.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 11.9.2022

Jumala on pyhä jatkoa edelliseen viikon saarnaan

Matin miestenpiiri oli koolla, mutta yksi piiriäisistä puuttui. Sitten ovikello soi. Siellä oli Oiva. ”Anteeksi että niin tulistuin. Ei pitäisi olla niin äkkipikainen.” ”Olet tervetullut takaisin”, vastasi Matti Oivalle. Oiva jatkoi: ”Rynnistin autolleni ja kaasutin pyörät sutien kotia kohti. Mutta sitten minä pysähdyin ajattelemaan omaa käytöstäni. Olen aina ollut taipuvainen äkkinäisiin mielipiteisiin ja niiden ilmaisemiseen. Sitten olen saanut katua sitä useamman kerran, niin kuin nyt.”

”Jumala on antanut itse kullekin oman luonteen. Uskoisin niin", sanoi siihen Matti. "Ja jokaisen luonteessa on hyviä piirteitä ja sitten niitä, joita voi hioa. Itselläni on taipumus jäädä välillä jahkailemaan asioita. En saa päätettyä miten jossain tilanteessa menettelisin. Harkitsen liian pitkään. Vaimoni Riitan täytyy joskus työntää minut liikkeelle.”

”Tulehan peremmälle Oiva. Otatko vielä kupin kahvia tai teetä?” ”Jos teetä”, vastasi Oiva. Toiset miehet moikkasivat Oivaa myhäillen. Juha sanoi: ”Mukava että tulit takaisin. Matti kertoi juuri miten hän ja vaimonsa ovat ansiottomina saaneet käsittämättömän armon, kun Jeesus Kristus ilmaisi heille itsensä ja johdatti pelastuksen lähteille.”

Oiva sai eteensä höyryävän teekupillisen ja voileivän. ”Taisin äsken väittää, että Vanhan Testamentin ja Uuden Testamentin Jumala ovat eri jumalia. Kun rauhoituin autolla ajaessani tajusin, ettei se voi olla mahdollista. Kun lukee Raamattua enemmän tulee ilmi, ettei Hän muutu. Hän ei voi muuttua, koska hän on iankaikkinen totuus.”

”Minä löysin Raamatustani kohdan Heperalaiskirjeen luvusta 13. Lukisin sen mielelläni ääneen.” ”Lue vaan”, vastasivat muut miehet. ”Tässä se on, sanoi Oiva : ”Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti.” ”Sitten muistin Jeesuksen sanat Johanneksen evankeliumin luvussa 10: Minä ja Isä olemme yhtä." Ei ole kahta erilaista Jumalaa, vaan yksi.

"Uskomme kolmiyhteiseen Jumalaan", totesi siihen Ville. Matti sanoi nyt: ” Täällä virsikirjan lopussa on Nikean kirkolliskokouksessa vuonna 325 jKr. laadittu uskontunnustus, jossa asia ilmaistaan perusteellisesti. Minäpä luen meille ääneen osan siitä:

”Me uskomme yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, joka on syntynyt Isästä ennen aikojen alkua, Jumala Jumalasta, valo valosta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt, ei luotu, joka on samaa olemusta kuin Isä ja jonka kautta kaikki on saanut syntynsä, joka meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden astui alas taivaista, tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta ja syntyi ihmiseksi.”

”Joka on samaa olemusta kuin Isä…” Oiva kertasi ääneen. ”Mutta ihmettelen vieläkin, miten tämä Jeesus puhuu niin jyrkästi Vanhassa Testamentissa synnin rangaistuksesta ja miten niin monen asian sanotaan olevan syntiä. Jeesushan päin vastoin armahti syntisiä.” Nyt Ville kysyi Oivalta: ”Oletkos lukenut jo Jeesuksen opetuksen Matteuksen evankeliumin luvusta viisi jakeesta 21. Se koskee viidettä käskyä.” ”En nyt saa mieleeni”, vastasi Oiva. ”Lukisinko sen kohdan ääneen?” kysyi Ville. ”Lue pois”, vastasi Oiva. Ville luki:

”Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Älä tapa', ja: 'Joka tappaa, se on ansainnut oikeuden tuomion'. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.”

Oiva näytti hämmästyneeltä ja totesi: ”Sanooko Vapahtajamme Jeesus Kristus todella noin? Silloin tuskin kukaan jää helvetin ulkopuolelle. Yksi harkitsematon sana kanssaihmiselle merkitsee kadotustuomiota.”

”Me onnettomat olemme niin syntisiä joka iikka”, sanoi Matti. ”On niin surullista, jos joku hylkää tietoisesti Jeesuksen sijaiskuolemallaan valmistaman anteeksiantamuksen. Hän jää silloin syntiä vihaavan Jumalan pyhän ja oikeudenmukaisen tuomion alle. Jumala rakastaa jokaista, mutta olemme tilivelvollisia elämästämme sen Antajalle. Kerran koittaa Herran päivä, josta Vanhassa Testamentissa varoitetaan usean kerran.”

” Varoitetaan?” ihmetteli Oiva. ”Niin”, vastasi nyt Abe.”Jumala rakastaa syntiinlangennutta maailmaa ja haluaa, että jokainen pääsisi taivaaseen. Mutta hän ei voi katsoa ihmisten pahuutta läpi sormien. Hän haluaa totuutta salatuimpaan saakka. Hän on sydänten ajatusten ja aivoitusten tuntija ja tuomitsija. Koska hän on rakkaus, hän on myös totuus ja pyhyys. Pyhä Jumala ei voi toimia vastoin olemustaan. Pahan on saatava rangaistuksensa. Muuten hän ei olisi oikeudenmukainen.”

”Mutta koska hän haluaa armahtaa, hän valmisti siihen keinon: Hän lähetti oman ainokaisen Poikansa Jeesuksen Kristuksen maailmaan ja rankaisi häntä meidän synneistämme. Se kuulostaa hullutukselta, mutta juuri niin Jumala on tehnyt. Jeesus on kulkenut läpi helvetin kauhujen meidän sijastamme. Sen, joka hyväksyy tämän ja suostuu ottamaan vastaan Jeesuksen Kristuksen Pelastajakseen, vapautetaan tuomiosta, Jeesuksen tähden.”

Oiva kuunteli hiljaa. Hänen ilmeensä kertoi taistelusta uskon ja epäuskon välillä. ” Onko sinun vaikea hyväksyä, ettet voi itse tuoda Jumalalle mitään hyvitykseksi synneistäsi?” Abe kysyi Oivalta. ”On”, vastasi Oiva. ”Sen hyväksyminen ja ymmärtäminen kesti minultakin pitkään”, sanoi Abe. ”Kuinka pitkään?” kysyi Oiva. ”Kun rehellisesti vastaan, niin viisikymmentä vuotta.” Oivan suu loksahti auki. ”Niin pitkään?” ”Kyllä, kalamiehen kieltä käyttäen Jumala antoi minulle siimaa ja antoi minun reuhtoa ja yrittää kunnes ylpeyteni oli kulunut pois ja omat voimani olivat aivan lopussa. Silloin Jeesuksen Kristuksen armo maistui niin makealta, etten enää lisukkeita kaivannut."

Pekka Päivärinta

Jumalan kutsu parannukseen

Eläkepappi Abe oli vierailemassa Matin miestenpiirissä. Piirin miehillä oli Abelle paljon kysymyksiä. Oli kysytty covid-19 pandemiasta, hellejaksoista, kuivuudesta ja sodasta Ukrainassa. Yksi kysymys oli johtanut toiseen. Oiva halusi nyt saada vastaukseen kysymykseensä maailmaa ja maapalloa vaivaavista pitkistä hellejaksoista ja kuivuudesta. ”Monet joet eri puolilla maailmaa ovat menneenä kesänä kuivuneet. Mitä Jumala sanoo siitä?”

”Raamatussa mainitaan lyhyesti korventava helle, joka vaivaa ihmiskuntaa aikojen lopulla”, vastasi Abe. ”Odotas Oiva, niin etsin sen kohdan Ilmestyskirjasta. Se löytyy sieltä luvusta 16 jakeista 8-9. Luepas se ääneen Oiva.” Oivalta kohdan löytämiseen meni jokin aika. Sitten hän yskäisi ja selvitti kurkkuaan ja luki:

”Neljäs enkeli tyhjensi maljansa aurinkoon, ja aurinko sai vallan korventaa ihmisiä tulellaan. Ihmiset paahtuivat kovassa helteessä mutta herjasivat Jumalaa, jonka vallassa nämä vitsaukset olivat. He eivät kääntyneet, eivät antaneet kunniaa Jumalalle.”

”Hei, mitäs tämä on?” Oiva ihmetteli. ”Voiko rakastava Jumala olla noin julma. Kiusaa ihmiskuntaa tuollaisella vitsauksella. Monet kuolevat helteeseen ja nälkään!” Juha ja Villekin ilmaisivat närkästyksensä. ”Minäkin kauhistuin kun luin tuon kohdan ensimmäistä kertaa”, sanoi Abe. ”Mutta luetaanpa tuota kohtaa edeltävät jakeet. Lukisitko Ilm.16 jakeet 4-7.” Oiva luki:

”Kolmas enkeli tyhjensi maljansa virtoihin ja vesien lähteisiin, ja ne muuttuivat vereksi.

Minä kuulin, kuinka vesien enkeli sanoi: -- Vanhurskas olet sinä, joka olet ja joka olit, sinä Pyhä, joka annoit nämä tuomiot! He ovat vuodattaneet pyhien ja profeettojen verta, ja verta sinä panit heidät juomaan. He saavat ansionsa mukaan. Sitten kuulin alttarin sanovan: -- Niin, Herra Jumala, Kaikkivaltias! Oikeat ja vanhurskaat ovat sinun tuomiosi.”

”Aivan kauheata! Sanattomaksihan tässä menee”, Oiva huokasi. ”Kauheata se on”, vastasi Abe. ”Mutta nyt täytyy muistaa, että Jumala on kutsunut ihmiskuntaa pelastukseen vuosituhansien ajan. Uskomalla Jeesukseen jokainen hänen puoleensa kääntyvä saa kaikki synnit anteeksi ja pääsee kuoltuaan Jumalan taivaalliseen valtakuntaan. Mutta joka torjuu Jumalan rakkauden ja laupeuden, se jää Jumalan vihan alle. Tuo luettu kohta kertoo, että maailmassa on suuri joukko kristittyjä vainoavia ihmisiä, jotka eivät halua siitä luopua. Tällä hetkellä Jeesukseen uskovia vainotaan enemmän kuin milloinkaan ennen. Ja vainot näyttävät pahentuvan.

Mutta kerran Jumala kostaa kaiken pahan. Niin hän on aina tehnyt. Paha ei saa vallita pysyvästi. Se käy ilmi muun muassa Jumalan varoituksesta kansalleen Israelille kauan sitten. Katsotaanpa 3. Mooseksen kirja luku 26 jakeet 14-19. Voitko Ville sinä vuorostasi lukea.” ”Voin toki”, vastasi Ville:

"Jos ette kuuntele minua ettekä noudata kaikkia näitä säädöksiä ja jos te halveksitte minun käskyjäni ja ylenkatsotte minun lakejani ettekä noudata kaikkia minun säädöksiäni, vaan rikotte liiton, niin minä rankaisen teitä. Minä lähetän teille varoitukseksi hivuttavan taudin ja kuumeen, jotka riuduttavat silmänne ja kuluttavat elinvoimanne. Te kylvätte turhaan, sillä teidän vihollisenne syövät sadon.

Minä käännyn teitä vastaan, niin että viholliset lyövät teidät taistelussa. Teidän vihamiehenne hallitsevat teitä, ja lopulta te pakenette silloinkin, kun kukaan ei aja teitä takaa. Jos ette sittenkään tottele minua, minä kuritan teitä seitsenkertaisesti syntienne tähden. Minä murskaan teidän voimanne ja ylpeytenne, taivas teidän yllänne tulee raudankovaksi ja maa teidän allanne pronssin kaltaiseksi.”

”Nyt saa kyllä riittää!” huudahti Oiva. ”Minä lähden. En kestä sinun näkemystäsi julmasta Jumalasta. Minulle on opetettu että Vanhan Testamentin Jumala on eri Jumala kuin Uuden Testamentin Jumala. Niin se kyllä on.” Oiva otti Raamattunsa ja lähti. Piirissä tuli hetkiseksi hiljaista. ”Haluatteko tekin lähteä?” kysyi Abe hiljaisella äänellä Villeltä ja Juhalta. ”No suoraan kysymykseen suora vastaus”, sanoi Juha. ”Minusta sinä sekoitat asiat. Et voi olla oikeassa. Jeesushan armahti jokaista, ja nyt sinä olet syöksemässä kaikki helvettiin.”

”Kuulostinko minä todella siltä?” Abe kysyi hämmentyneen näköisenä ja käänsi katseensa Mattiin. ”Tämä tuli vähän äkkiä”, vastasi Matti. Abe katsoi häntä kysyvästi. ”Tarkoitan sekä sinun opetustasi että Oivan reaktiota siihen. Mutta kun pysähdyn ajattelemaan omaa taustaani, niin asiat alkavat loksahtaa mielessäni kohdalleen. Vaimoni tappoi abortissa yhteisen lapsemme. Olin siihen itsekin syypää. Vauvamme kuolema varjosti koko avioliittoamme, kunnes saimme kohdata Jeesuksen armon ehtollispöydässä.

Silloin mieleni merkillinen tummuus väistyi ja ahdistus ja syyllisyyden taakka riisuttiin minun ja Riitan yltä. Saimme Jumalalta lahjaksi täydellisen anteeksiantamuksen ja lisäksi uuden elämän sisimpäämme. Se huokuu mieleeni joka päivä iloa ja toivoa ja on totta myös minun ja Riitan välillä. Ilman Jeesusta Kristusta olisimme jääneet ikuisesti syyllisiksi. Olimme jo kuolemassa sisäisesti ja kerran olisimme kuolleet iankaikkisesti. Olimme matkalla kadotukseen.”

Ville oli selannut Raamattua ja näytti nyt löytämänsä kohdan. ”Tässä se on! Matteus 5:17-22.” ”Lukisitko sen”, pyysi Abe. Juha luki Jeesuksen sanoja:

” Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.

Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa. Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.

Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Älä tapa', ja: 'Joka tappaa, se on ansainnut oikeuden tuomion'. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.”

”Niin, aivan”, sanoi nyt Matti. ”Nyt minä käsitän. Jumala on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Jumalan laki on vanhurskas ja hyvä. Mutta kukaan ihminen ei ole kyennyt sitä täyttämään. Vain yksi pystyi siihen. Synnitön ja taivaasta ihmiseksi tullut Jumalan ainokainen Poika. Hän sanoi:” Laista ei katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennen kuin kaikki on tapahtunut.”

”Ristinpuussa Jumalan laki täytettiin meidän kaikkien puolesta. Vain Jeesuksen ristinuhri voi vapauttaa meidät syylliset syntiä vihaavan Jumalan pyhästä vihasta ja ikuisesta rangaistuksesta. Voi miten paljon Jeesus on rakastanut minua syntistä ja meitä yhdessä vaimoni Riitan kanssa. Hän ohjasi meidät pelastuksen lähteille. Voi miten suuri Jumalan armo! Minä, ansioton, kutsuttiin pelastukseen! Ja vaimoni sai myös pelastuksen lahjan!”

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 28.8.2022 jatkoa edelliseen viikon saarnaan

Miten meidän käy

Matti oli ottanut ystävänsä Aben mukaan miestenpiirinsä vieraaksi. Abe oli eläkkeellä oleva pappi ja myös Matin rippipappi. Miehillä oli Abelle monia kysymyksiä Oli kysytty covid-19 pandemiasta, hellejaksoista, kuivuudesta ja sodasta Ukrainasta. Mitä Raamattu sanoo sellaisista ilmiöistä?

Abe oli todennut koko ihmiskunnan ongelmien juuren olevan synti, johon sen kantavanhemmat Adam ja Eeva olivat langenneet: haluun tulla jumalaksi Jumalan paikalle. Sen seurauksena suhde Jumalaan katkesi ja häntä alettiin syyttää ja häneltä haluttiin piiloutua. Ihmisyys särkyi, puolisoiden suhde vikaantui, ihmiset alkoivat kuolla ja sairastua, saatana, syntiin houkuttelija jäi kiusaamaan ihmisiä ja houkuttelemaan heitä pahoihin tekoihin. Perintötekijöissä Eevan ja Adamin synti ja kapinallinen mieli on siirtynyt sukupolvelta toiselle.

Abe opetti: ”Jumala, joka on antanut ihmisille tietoisuuden ja omantunnon, tulee kerran vaatimaan jokaisen tilille teoistaan ja laiminlyönneistään. Koska Jumala on pyhä ja ehdottoman oikeudenmukainen, tuomio merkitsee oikeuden toteutumista. Paha saa viimein palkkansa. Koska Jumala on antanut jokaiselle kuolemattoman sielun, tuomio tulee merkitsemään myös iankaikkista eroa Jumalasta. Siitä kertovat Jeesuksen sanat tulisesta järvestä, jonne myös saatana tullaan kerran heittämään joukkoineen. Ihminen menettää pysyvästi kaiken hyvän. Vain paha jää. Kadotuksessa ei ole jälkeäkään Jumalasta. On vain tulinen järvi. Katsotaanpa Ilmestyskirjan luvusta 20 jae 15 : ”Jokainen, jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta, heitettiin tuohon tuliseen järveen.”

"Meidän ihmisen kannalta kauhistuttava asia on, että kaikki olemme syntisiä ja pyhän Jumalan vihan alaisia. Omatuntomme todistaa meidät syyllisiksi. Olemme kuitenkin itse kykenemättömiä sovittamaan pahasta sydämestämme kumpuavia asenteita ja niiden hedelmiä: pahoja sanoja, tekoja ja laiminlyöntejä. Koska pyhä Jumala kuitenkin rakastaa jokaista ihmistä, hän valmisti meille pelastuksen Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Hänet Isä Jumala lähetti taivaasta maailmaan." Abe jatkoi: ”Jumala rankaisi omaa ainokaista Poikaansa ihmisten sijasta. Jokainen, joka tahtoo turvautua Jeesukseen Kristukseen ja hänen ristinkuolemallaan valmistamaansa syntien anteeksiantoon, pelastuu tuomiosta ja siirtyy Jumalan vihan alta uuteen elämään. Hänestä tulee taivaallisen Isän lapsi. Tästä todistaa Jeesuksen ylösnousemus kolmantena päivänä."

” Miten se voi niin olla, Oiva ihmetteli. Mitä tarkoitat? Abe kysyi. ” Sitä, että Jumala ensin vihaa ihmistä ja sitten alkaakin rakastaa ja antaa anteeksi, vastasi Oiva. Abe vastasi: ” Kyllä Jumala on aina rakastanut maailmaa, mutta langennut maailma on kuitenkin pyhän ja oikeudenmukaisen Jumalan vihan ja tuomion alla. Olemme vastuussa Jumalalle elämästämme. Jumala vihaa syntiä. Kuitenkin hän rakastaa syntistä ihmistä”. Siksi hän valmisti pelastuksen. Jokainen, joka hyväksyy Jumalan Jeesuksessa valmistaman armon omalle kohdalleen, saa syntinsä anteeksi ja pelastuu tuomiosta ja kadotuksesta.

”Avataanpa Raamattu kohdasta Joh. 3: 36. Siellä Jeesus sanoo: ”Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä." Katsotaan sitten Roomalaiskirjeestä luvusta yksi, jakeesta 18 :” Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan.”

Jos kerran on noin, niin kaikkien ihmisten tilanne on todella paha, totesi nyt Juha. ” Niin se on”, vastasi Abe. "Jokainen ihminen syntyy tähän maailmaan ilman Jumalaa ja osallisuutta pelastuksesta ja iankaikkisesta elämästä taivaassa. Siksi lähetystyö ja evankelioimistyö on niin tärkeää." ”Mutta miten niiden käy, jotka eivät ehdi eläessään kuulla pelastavaa sanomaa Jeesuksesta?” Ville kysyi. ” Ei kai Jumala voi tuomita ketään kadotukseen noin vain, jos hän kerran on oikeudenmukainen ja rakastaaa ihmistä?”

"Hyvä kysymys", vastasi Abe. "Onneksi Raamatussa on vastaus kysymykseesi. Se löytyy 1.Pietarin kirjeen luvusta 3: ”18 Kärsihän Kristuskin ainutkertaisen kuoleman syntien tähden, syytön syyllisten puolesta, johdattaakseen teidät Jumalan luo. Hänen ruumiinsa surmattiin, mutta hengessä hänet tehtiin eläväksi. 19 Ja niin hän myös meni ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti sen ajan, kun arkkia rakennettiin.”

” Vau, Jeesus siis saarnasi evankeliumin tuonelassa oleville ihmisten hengille silloin, kun hän oli ruumiillisesti kuollut ja haudattu!” Ville iloitsi. Niin, kuolleillekin on julistettu evankeliumi, Abe vahvisti. ” Meidän tehtävämme on julistaa se eläville, ja hoitaa ja kasvattaa niitä, jotka ottavat Jeesuksen vastaan Vapahtajakseen. Siinä on meille haastetta ja tehtävää."

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 21.8.2022 jatkoa edelliseen viikon saarnaan

Matin piirissä

Oli kulunut aikaa siitä kun Riitta ja Matti tulivat takaisin Savoon Helsingistä Lindaa katsomasta. Linda oli saanut rauhan ripittäydyttyään vanhalle eläkepapille Abelle. Linda oli saanut uskoa kaikki tekonsa anteeksi Jeesuksen Kristuksen sovintoveren tähden. Samalla oli tapahtunut myös se ihme, että himo huumeisiin ja muihin päihteisiin oli otettu Lindalta pois. Linda oli nyt vapaa toipumaan kolarista ja elämään uutta elämää Jeesukseen uskovana nuorena naisena. Riitta ja Matti olivat auttaneet Lindaa sisustamaan tämän vaatimatonta vuokra-asuntoa.

Riitta ja Matti muistivat Lindaa rukouksessa joka päivä, samoin Abe vaimonsa Elvin kanssa. Lähes joka päivä Savosta tuli puhelu Lindalle tai toisin päin. Lindan luottamus ihmisiin oli alkanut palata vähä vähältä. Hän ei enää ollut yksin. Hänen kanssaan oli pieni seurakunta ja sen Herra, ystävä Jeesus Kristus. Matti ja Riitta opettivat Lindalle myös kristinuskon perusasioita, joista Linda oli ollut aikaisemman elämänsä aikana lähes tietämätön.

Ping! Matin puhelimeen tuli viesti. "Hei!" Matti huudahti Riitalle, joka hänkin oli jo tullut kotiin töistä. "Abe ja Elvi olisivat mielellään tulossa käymään viikon kuluttua torstai-iltana. Olisiko se mahdollista? Vastaanko heti?" Matti kysyi vaimoltaan Riitalta. "Toki", sanoi Riitta. "Minun kalenterissani ei ole silloin menoja." "Eikä minun", totesi Matti ja naputteli vastausviestin: "Sydämellisesti tervetuloa!" Ping! "Ok. Kiitos että saamme tulla", kirjoitti Abe. "Ilo on myös meidän puolellamme!" vastasi Matti Abelle.

Niin koitti kylmän viileä syyskuun viimeisen viikon ilta. Aben ja Elvin punainen Nissan kaarsi Matin ja Riitan pihaan. Kohta ystävykset tervehtivät toisiaan halaten ja siirryttiin iltapalalle nauttimaan teetä ja voileipiä. Kyseltiin kuulumisia puolin ja toisin unohtamatta Lindan terveisiä."Huomennahan on Matin piiri ja Abe lähtee varmasti sinne", sanoi Riitta, "Me Elvin kanssa voisimme mennä silloin tapaamaan Marjaa ja hänen äitiään. Marja on päässyt pitkälle lomalle psykiatrisesta sairaalasta ja saattaa kotiutua jo ennen joulua." "Niin, hyvä suunnitelma", Matti vahvisti ja Abe ja Elvi nyökkäsivät hymyillen.

Perjantai-ilta koitti. Naiset lähtivät ja Matin piiriläiset saapuivat. "Terve Juha, moi Ville, terve Oiva!" Porukka tervehti toisiaan hymyssä suin. "Tunnettekin jo Aben." Miehet nyökkäsivät. Abe oli ollut kerran mukana piirissä whatsapin kautta. Pidettiin alkurukous. Heti sen jälkeen Ville kysyi Abelta:" Mitä ajattelet, onko covid-19 Jumalan rangaistus syntiselle sukupolvelle?" "Entä kuivuus ja kamalat hellejaksot?" Se oli Oiva joka nyt kysyi. Juha arveli sodan Ukrainassa johtuvan ihmisten vallanhalusta. "Tulipas monta kysymystä", Abe hymyili. "Otetaan yksi kerrallaan."

"Raamatussa kerrotaan, miten koko ihmiskunnan perusongelma on synti. Ensimmäisen Mooseksen kirjan alussa käy ilmi, että kantavanhempiemme irtaantuessa Jumalan tahdosta he tulivat samalla petetyksi. Saatana petti Eevan ja Eeva houkutteli puolisonsa Adamin mukaan petokseen. Sen seurauksena yhteys Luojaan katkesi ja Adam ja Eeva alkoivat syyttää ja pelätä Jumalaa. He koettivat lisäksi piiloutua häneltä. Puolisoiden suhde vikaantui. He alkoivat myös vanheta ja kuolla. Saatana jäi heitä kiusaamaan. Pian kateus aiheutti veljesmurhan.

"Mutta entä koronapandemia?" kysyi Ville uudestaan. "Hyvä kysymys", vastasi Abe. "Myös sairaudet tulivat lankeemuksen jälkeen osaksi ihmiskuntaa. Kasvavan ihmiskunnan perintötekijät alkoivat rappeutua. Siitä johtuvat sairaudet ja alttius sairastua eri tauteihin." "Vai niinkö se on?" sanoi Ville. "Vauvatkin syntyvät siis vaurioita perimässään." "Niin se ikävä kyllä on", vahvisti Abe. "Joka sukupolvelle kertyy lisää haitallisia geenimutaatioita. Aivan tuoreiden tieteellisten tutkimustulosten mukaan ihmiskunnan määrä tulee siitä syystä romahtamaan noin kuuden sukupolven päästä." Piirin miesten leuat loksahtivat auki. "Voiko se olla totta? Koulussa meille opetettiin ihmiskunnan koko ajan kehittyvän paremmaksi." "Ikävä kyllä evoluutioteoria ei ole tätä aikaa. Se on kumoutunut" totesi Abe.

"Jos ihmiskunnan perimä koko ajan rappeutuu, se on ikäänkuin yhteinen rangaistus kaikille", pohti Oiva. "Voisi sen niinkin ajatella", vastasi Abe. "Toisaalta se on vain yksi seuraus yhteyden katkaisemisesta elämän lähteeseen, Jumalaan." "Miten niin katkaisemiseen?" Juha kysyi. "Ihminen vajosi haluun tulla sellaiseksi kuin Luoja", vastasi Abe. Toisaalta houkuttelija saatana petti heidät, toisaalta ihmiset itse tekivät ratkaisun asettautuessaan Jumalan paikalle."

"Mutta voiko joku pandemia tai muu sairaus olla Jumalan rangaistus?" kysyi Ville jälleen. "Itse näen niin, että se on pikemminkin Jumalan puhetta, että ihmiset pysähtyisivät ja kääntyisivät syntielämästään Jumalan puoleen. Varsinainen synnin rangaistus on kadotus. Jumala, joka on antanut ihmiselle tietoisuuden ja omantunnon, tulee kerran tuomitsemaan maailman oikeudenmukaisesti. Siksi Jeesus Kristus on niin tärkeä. Hän on ainut toivomme välttää tämä tuomio. Jumala tarjoaa Jeesuksessa armoa oikeudenmukaisen tuomion sijaan. Joka ottaa tämän armon vastaan, vapautuu kadotustuomiosta ja viedään kuoleman jälkeen helvetin sijaan taivaaseen", sanoi Abe.

"Huh, tulee kylmät väreet selkään kun puhuit tuomiosta ja kadotuksesta", sanoi Juha. "Jos luette Uuden Testamentin evankeliumeita alleviivaten ja mittaatte viivan pituuden niin huomaatte, että Jeesuksen opetuksista suurin osa on varoitusta kadotustuomiosta." Matti ja muut piirin miehet katsoivat toisiaan hämmästyneinä. "Onko niin todella?" he kysyivät Abelta. "Voitte itse tarkistaa", vastasi Abe hymyillen.

"Jeesus on ainut toivomme. Mutta hän ei hylkää ketään, joka tulee hänen luokseen ja haluaa turvautua häneen Vapahtajanaan." "Aamen", piirin miehet huokasivat helpottuneina.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 14.8.2022 jatkoa edelliseen viikon saarnaan

Rauhaa

Riitan ja Matin ystävä Linda oli ollut suuressa hädässä. Hän oli alkanut kokea valtavaa syyllisyyttä siitä mitä oli tehnyt. Syyllisyys oli painanut hänet maahan saakka. Nyt Lindalla oli rauha. Hän oli saanut ripittäytyä eläkkeellä olevalle papille, Abelle. Linda oli saanut uskoa saaneensa kaiken anteeksi Jeesuksen Kristuksen sovintoveren tähden. Hän kertoi tästä ystävilleen kun he jälleen soittivat toisilleen. Linda oli vielä sairaalassa Helsingissä, Riitta ja Matti Savossa.

”Onpa ihanaa kuulla jälleen teidän äänenne!” Linda huudahti kännykkäänsä. ”Mekin iloitsemme kun kuulemme sinun äänesi!” vastasi Riitta. ”Mattikin on mukana linjalla.” ”Toki se on hyvä”, vastasi Linda.”Sinun äänesi kuulostaa jotenkin erilaiselta kuin eilen”, sanoi Matti äänessään hymynväre. ”Miten niin?” Linda kysyi. ”Se on vahvempi ja siinä kuuluu levollisuus ja ilo”, sanoi nyt Riitta. ”Niin minäkin koen”, sanoi Matti. ”Minä sain rauhan ripittäytymisen kautta”, vastasi Linda. Nyt minä TODELLA uskon saaneeni kaiken anteeksi. Entiset ovat menneet ja uusi elämä on annettu tilalle”, Linda huokasi.

”Voi miten suurenmoista! Aivan valtavaa! Kiitos Herralle!” Huudahtivat Riitta ja Matti yhtäaikaa.”Niin, kiitos Herralle”, vahvisti Linda. ”Sydämessäni soi kiitoslaulu Herralle! Pyysin itselleni virsikirjan ja olen hyräillyt virttä 135: ”Jeesukselle virtemme soi, hän kuolemallaan elämän toi. Luonamme hän täällä nyt on. Herraa me tahdomme kiittää. Herralle riemulla laulamme kiitosta. Herra, me kiitämme nimeäsi.”

”Kaunista! Sanoi Riitta. ”En tiennyt että osaat laulaa. Sinulla on kaunis ääni.” ”Kiitos!” vastasi Linda. ”Yksi hoitaja opetti minulle tuon virren. Nukuin viime yön kokonaan. Ei ollut kipuja. Aamulla heräsin täysin levänneenä. Toipumiseni etenee. Lääkäri sanoi, että voisin päästä käymään kotona ensi viikolla.” ”Onpa iloisia uutisia”, sanoi Matti. ”Tulemme mielellämme käymään luonasi.” ”Hyviä uutisia ovat”, vastasi Linda. Mutta hänen äänensä värähti puhuessaan. ”Minulla ei kuitenkaan ole oikeata kotia. On vain huone, jossa on sänky ja pöytä. Ikkunaverhojakaan ei ole. Huumeet ja kaikki siihen liittyvä vei kaiken aikani ja huomioni. Onneksi ei jäänyt huumevelkoja.”

”En oikein tiedä miten mennä tästä eteenpäin. Te ja Abe olette lähimmät ihmiseni. Muita ystäviä minulla ei ole”, sanoi Linda. ”Ei ole rahaa, ei ole tulojakaan, enkä osaa kunnolla mitään ammattiakaan. Minua alkaa ahdistaa, kun ajattelen tulevaa syksyä. Mitä minä teen? Miten selviydyn?” ”Milloin pääset käymään kodissasi?” kysyi Riitta. ”Voisimme tulla silloin luoksesi. Meillä on varastossa pari kaunista ikkunaverhoa, samoin pöytäliinoja ja voimme tuoda sinulle myös koristekasveja, jos haluat.” ”Voitteko todella tulla?” Linda ilahtui. ”Olisi niin mahtavaa, jos saisin taas tavata teidät.”

Riita ja Matti saivat järjestettyä itselleen vapaaksi pidennetyn viikonlopun silloin kun Linda kävisi kotonaan. Sovittiin että he tapaisivat Lindan sairaalassa ja lähdettäisiin sieltä Lindan luo. Abe ja hänen vaimonsa Elvi tulisivat myös. Se päivä koitti yllättävän pian. Viikon kuluttua he kaikki astuivat tutun sairaalan ovesta sisään ja nousivat hissillä Lindan osastolle. Jälleennäkeminen oli riemullinen. Halattiin ja rupateltiin. Linda oli nyt kuin toinen ihminen. Hän hymyili ja laski leikkiäkin. Hänen kasvoilleen oli noussut terve väri. Harmaa kalpeus oli poissa. Onnettomuudesta toipuminen oli edennyt niin, että Linda saattoi jo ottaa joitain askelia ilman tukea. ”Lähdetäänkö sitten?” kysyi Riitta Lindalta. ”Lähdetään!” vastasi Linda.

Kaksi autoa kaartoi suuren kerrostalon pihaan. Ystävykset auttoivat Lindan talon rappukäytävään ja sieltä hissiin. Riitalla oli mukanaan suuri laukku, jossa oli verhot ja muita tavaroita Lindan kotia varten. Linda käänsi avainta kotinsa lukossa. Oven takana avautui esiin kermanvärinen naulakkoseinä ja sen takana näkyi samanlaiseksi väritetty pieni huone. Keittiötä ei ollut. Vain keittokomero. Linda pyyteli anteeksi kotinsa vaatimattomuutta ja epäjärjestystä. Riitta halasi Lindaa ja kysyi keitettäisiinkö teetä ja kahvia. ”Leivoin kotona hyvää pullaa, kas tässä on pitko!” ”Ja minulla on kermaa ja pikkuleipiä”, totesi Elvi. ”Ja minulla on leipää ja juustoa”, sanoi Matti. ”Minä toin ruokapakasteita ja maitoa”, lisäsi Abe. ”Saanko auttaa sinua askareissa?” kysyi Riitta Lindalta. ”Voi miten olet ystävällinen”, vastasi Linda.

Pian Lindan yksiö oli siivottu ja pöytää somisti kukikas liina ja ikkunalaudalla loisti kaksi vaaleanpunaista santpauliaa. Lattialle Riitta oli levittänyt vihreänkirjavan kauniin räsymaton. Ikkunaverot sopivat tyyliltään muuhun sisustukseen. ”Voi, tämähän näyttää jo kodilta!” huokasi Linda onnellisena. ”Kahvi ja tee ovat valmiita!” Riitta hihkaisi. ”Pidettäisiinkö ensin ruokarukous?” kysyi Abe. ”Sitä toivoinkin”, huokasi Linda. ”Ja kuulin sinulta jotain kodin siunauksesta. Voisitko sinä siunata kotini?” ”Varmasti voin!” Abe hymyili. ”Milloin voisit siunata?” Linda kysyi. ”Vaikka tänään”,vastasi Abe. Linda loisti iloa. ”Sopisiko että nautitaan ensin kahvista ja teestä ja hiljennytään sitten kodinsiunaukseen?” kysyi Abe. Niin tehtiin. Lindan pieni koti oli tulvillaan valoa, iloa ja toivoa. Sen oli Herra sytyttänyt loistamaan!

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 7.8.2022 jatkoa edelliseen viikon saarnaan

Lindan rippi

Abe käveli autosta kohti sairaalan sisäänkäyntiä märän ja mustan asfaltin yli. Oli satanut ja ukkonen jylissyt kumeasti paukkuen. Nyt aurinko taas paistoi. Abea vähän jännitti, vaikka hän oli ottanut vastaan virkauransa aikana lukuisia yksityisrippejä. Mutta niihin ei koskaan tottunut. Jokaisella ihmisellä on oma elämänsä ja oma tarinansa kerrottavana.

Miten hän, yksinkertainen pappiparka, osaisi lohduttaa ja tukea syntiensä kanssa tuskailevaa? Mutta sitten hän muisti, että anteeksiantamus on Jumalan lahja. Jeesus Kristus on kuollut ristillä jokaisen ihmisen syntien edestä. Aben tehtävä oli olla vain armon välikappale. Herrran pyhällä ehtoollisella Jeesus on luvannut itse olla läsnä. Ehtoollinen on Kristuksen asettama sakramentti, armonväline.

Harmaantunut pappi Abe astui sairaalaan kädessään kuluneen näköinen musta salkku. Sen sisällä oli matkaehtoollisrasia, kirkkokäsikirja ja Raamattu, käytössä rispaantuneet, mutta aina yhtä arvokkaat. Jumalan sana ei vanhene. Se on aina yhtä uusi ja voimakas. Sen Abe oli nähnyt vaikuttavan armoa ja uutta, Pyhän Hengen synnyttämää elämää monen ihmisen sisimmässä. Kuolleet sielut olivat heränneet uuteen elämään, taakat olivat kirvonneet ja uusi toivo oli syttynyt monen ihmisen sydämessä.

Abe ohjattiin osastolla pieneen yhden hengen huoneeseen. Siellä pyörätuolissa istuva Linda jo odotti häntä. Lindan vieressä oli pöytä, jonka päällä oli valkoinen liina ja pieni sähkökynttilä lepattamassa. Tervehdittyään Lindaa Abe asetti liinalle ehtoollisvälineet, leipälautasen, jolla oli pyöreä leipänen sekä ehtoollispikarin, johon Abe kaatoi ehtoollisviiniä. Sen jälkeen Abe piti rukouksen ja pyysi Jeesusta siunaamaan tämän hetken. Sitten Abe nyökkäsi Lindalle hymyillen.

Huoneessa tuli hiljaista. Linda etsi sanoja millä aloittaa. Sitten hän huokasi ja kertoi. ”Synnyin kuusitoista vuotta sitten täällä Helsingissä. Vaikka minusta tuntuu, että olen jo vanhus. Niin kuluttavaa elämäni on ollut. Se on ollut koko ajan taistelua. Isääni en ole nähnyt koskaan. Hän oli lähtenyt tiehensä kuultuaan äitini tulleen raskaaksi. Äiti koetti pitää pienen perheensä leivässä miten pystyi. Teki sijaisuuksia kaupan kassalla, siivosi ja sen ohella opiskeli. Hän pääsi lopulta kunnan virastoon töihin. Minua äiti raahasi päiväkotiin ja sieltä takaisin. Herätys oli usein aikaisin, jo kuudelta. Olisin vielä halunnut nukkua. Itkin. Minulle hänellä ei juuri liiennyt aikaa töiltään ja opiskelultaan. Kyllä äiti järjesti meille joitain ulkomaanmatkojakin, Espanjaan ja Kreikkaan.

Mutta ne eivät korvanneet äidinrakkautta ja syliä, jota olisin kaivannut. Jostain syystä äiti ei juuri koskaan ottanut minua syliinsä eikä halannut. Hän oli useimmiten totinen. Joskus ajattelin, että olin hänelle taakka, jota hän ei olisi halunnut ottaa kantaakseen. Koetin ansaita äidin rakkauden koulumenestyksellä. En ollut kuitenkaan hyvä oppilas. En vain kyennyt keskittymään. Laskeminen oli vaikeaa ja sain nelosia. Se näytti harmittavan äitiä. En saanut juuri koskaan kehuja, enemmän vain moitteita. Aloin masentua.

Aloin vieraantua äidistäni ja lapsuuskodistani. Vietin paljon aikaa kavereiden kanssa. Pyysin usein saada olla yökylässä heidän luonaan. Kavereissa oli joitain kiusaajiakin, mutta koetin kestää sitä ettei minua lempattaisi porukasta ulos. Kun olin kahdentoista, joku kavereista toi viinapullon. Mistä oli sen saanut, en tiedä. Hän jakoi siitä viinaa koko porukalle, ja pian olimme humalassa. Huomasin alkoholin tuovan jonkinlaista lohdutusta. Oman kodin ankea ilmapiiri unohtui ja tuli leijuva ja utuinen olo. Elämä näytti viinan huurun läpi ruusuisen toiveikkaalta.

Viinaa piti saada lisää. Pian minusta tuli trokari, joka kustansi omat viinansa välittämällä sitä muille. Eräissä kotibieleissä tapasin sitten Eerikin. Olin silloin neljätoistavuotias. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Pian huomasin odottavani lasta. Tietoisuus siitä oli ensin valtava järkytys.Tajusin elämäni muuttuneen peruuttamattomasti. Minusta oli tulossa äiti, vaikka koin olevani siihen tehtävään aivan keskenkasvuinen. Kun ensijärkytys meni oli, aloin kuitenkin kuvitella, minkä näköinen lapsi olisi, enemmän äidin vai isän näköinen? Olisiko hän tyttö vai poika? Pian sydämeni oli täynnä ruusunpunaisia haaveita ja toiveita ja odotuksia. Minussa heräsi pesänrakentajan mieli. Viinakin jäi pois. Elämällä oli nyt tarkoitus.

Poikaystäväni Eerikki ihmetteli raitistumistani. Olin pelännyt kertoa raskaudesta hänelle, mutta silloin sain suuni auki ja kerroin tilanteen. Eerikki suuttui ja vaati minua tekemään heti abortin. Muuten hän jättäisi minut. Eerikin sanat olivat kuin moukarin isku suoraan sydämeen. Muistan miten aivan kuin halvaannuin. Tuska täytti pienen sydämeni. Mitä teen? Jos pidän lapsen, minut hylätään. Isäni oli jo hylännyt minut. En halunnut tulla jälleen hylätyksi. Äkkiä tein päätöksen abortista ja kerroin sen Eerikille. Hän nyökkäsi ja urahti jotain vastaukseksi. Minun olisi silloin pitänyt ymmärtää, mitä tuollainen vastaus itse asiassa tarkoitti. Mutta olin niin rakastunut ja ripustautunut häneen, että mieleni oli sokea. Sydän tuskasta pakahtumaisillani menin sairaanhoitajan ja sitten lääkärin vastaanotolle. Kerroin olevani kahdettatoista viikkoa raskaana.

Hoito sairaalasssa oli hyvää, mutta sisimpäni itki. Olin ottanut selvää vauvan kehityksestä kohdussa ja katsellut aiheesta kuvia. Viidennellätoista raskausviikolla olisi lapseni hiusten väri alkanut määrittyä. Olin jo sisintäni myöten rakastunut vauvaani, jonka ajattelin antavani rakkauteni lahjana Eerikille. Nyt nämä kaikki ruusunpunaiset haaveeni murskaantuivat pieniksi muruiksi. Koin kuolevani lapseni mukana. Samalla suhde Eerikkiin muuttui kahtiajakoiseksi. Rakastin häntä yhä, mutta nyt myös vihasin. Huomasin syyttäväni häntä lapseni menetyksestä.

Kerroin tekemästäni abortista Eerikille ja odotin lohdutusta ja syliä. Sen sijaan Eerikki vonkasi kanssani sänkyyn ja suuttui kun kerroin ettei se nyt käy. Olin vielä sairas raskaudenkeskeytyksen jälkeen. Eerikki paiskasi oven suutuspäissään kiinni. Mennessään hän huusi humalaisen äänellä että kyllä niitä naisia muualtakin löytyy. Aloin voida pahoin ja oksensin. Olin aivan rikki. Lähellä oli etten minäkin päätynyt hautaan. Kävelin rautatiesillalle ja ajattelin hypätä junan alle. Silloin kohdalleni pysähtyi joku nainen ja alkoi jutella. Se kestustelu pelasti henkeni.

Pelkoni Eerikistä kävi toteen. Kolmen kuukauden kuluttua hän lähti eikä palannut. Jälkeenpäin sain tietää, että olin ollut hänen kolmas sänkykaverinsa. Luottamukseni ihmisiin ja etenkin miehiin oli mennyt. Toivuin fyysisesti, mutta sisältä olin kuin tyhjä simpukan kuori. Teeskentelin silti kaveriporukassa olevani iloinen. Se ei onnistunut enää kuin humalan avulla. Sitten kuvioihin tulivat huumeet. Joku toi kannabista. Kokeilin. Se vaihtui pian amfetamiiniin ja sen johdannaisiin. Pian olin huumekoukussa. Ensin käytin aineisiin säästöni, sitten kinusin rahaa äidiltäni. Kun hän ei enää antanut, uhkailin häntä ja kerran olin vähällä tappaa hänet veitsellä. Ainetta oli saatava. Niin minusta tuli jälleen diileri. Rahoitin oman käyttöni myymällä aineita eteenpäin, etupäässä teini-ikäisille. Joukossa oli myös lapsia. Nyt muistot kaikesta tuosta kauhistuttaa minua. Miten monen elämää olenkaan tuhonnut? Äitini kulutin henkisesti loppuun.

Sitten kävi niin, että rahani loppuivat ja huumepomo tuli uhkailemaan minua väkivallalla, ellen maksa. Hän tarjosi minulle tilaisuutta hankkeeseen, missä myisin seksipalveluja. Niistä kuulemma oltaisiin valmiita maksamaan hyvin. Sain aikaa miettiä asiaa pari päivää. Minua alkoi paleltaa. Tähänkö olin tulossa? Portoksi? Mutta ei auttanut. Joko minut hakattaisiin ja kenties kuolisin, ja toisaalta en voinut olla ilman huumeita. Laitoin lehteen pienen ilmoituksen. Pian joku mies soitti, siis aikuinen mies, neljätoistavuotiaalle tytölle. Minua puistatti ja olin vähällä oksentaa, mutta vastasin puheluun myöntävästi. Siitä alkoi urani yleisenä naisena. Itsetuntoni vajosi niin alas kuin se voi. Koin olevani eläin, kuin iilimato, joka imee toisten verta pysyäkseen itse hengissä.

Laittauduin ikäistäni vanhemman näköiseksi. Olin valmiiksi isokokoinen ja ääneni matala ja kasvoissani näkyi eletty elämä. Tuskin minua silti pidettiin täysi-ikäisenä. Mutta eivät kysyneet mitään iästäni. Minua kuvottivat asiakkaat, joita alkoi virrata luokseni. Heitä oli monen ikäisiä ja monista yhteiskuntaluokista. Oli seikkailua kaipaavia aviomiehiä, liikematkalla olevia johtajia, oli duunareita, oli eläkeäisiä. Vastaan tuli myös avio-ongelmissa painivia miehiä. Monet käyttivät minua myös kuin sielunhoitajanaan tai nallekarhuna. Minulle kerrottiin monen avioliiton ongelmat. Seksiasiakkaat eivät tienneet, että itse asiassa vihasin heistä useimpia. Siksi ujutin kaikille ajatusta erota hankalasta puolisosta ja seurustelukumppanista. Tilalle ehdotin vapaata seksiä. Nautintoa ilman harmia! Tervetuloa uudelleen nauttimaan palveluistani!

Inhottavimpia asiakkaita olivat keski-ikäiset miehet. Haisivat usein pahalta ja ehdottivat kuvottavia juttuja. Mieleni olisi tehnyt tappaa joitain heistä. Kerran huomasin tulleeni jälleen raskaaksi. Kyllä se kauhistutti, mutta ei samoin kuin ensimmäisellä kerralla. Kävin vain aborttiklinikalla, ja sillä selvä ja viinaa ja huumeita päälle. Pian tämän jälkeen jouduin tuohon kolariin, josta kerroin aikaisemmin. Kuljettaja kuoli. Minä jäin kuin ihmeen kautta eloon. Mutta en ansaitse elää. Olen kuin kulunut ja haiseva lattialuutu, jonka voi heittää tunkiolle. Ja nyt sydämeni on kuitenkin herännyt eloon ja omatuntoni syyttää minua kaikesta tekemästäni. Aivan kuulen saatanan huudon: sinä kuulut minulle. Tapa itsesi ja tule helvettiin. Mutta mitä äitini sanoo, jos surmaan itseni? Saattaisin hänet lopuksi iäkseen tuskaan. Kenties hän tappaisi itsensä.”

Linda lopetti. Abe istui hiljaa Lindan vieressä ja rukoili sydämessään. Niin hän oli tehnyt koko ajan Lindan kertoessa tarinaansa. Linda katsoi kysyvästi Abea. Aben silmiin oli noussut kyyneleitä. Hän sanoi Lindalle hiljaisella, lempeällä äänellä: ” Oletko koskaan kuullut Jeesuksen ja syntisen naisen kohtaamisesta fariseuksen kotona?” ”En ole”, vastasi Linda. ”Kertoisitko.” Abe avasi Raamatun Luukkaan evankeliumin seitsemännestä luvusta ja luki miten Jeesus oli kutsuttu aterialle erään farieuksen kotiin. Sen sai tietää eräs kaupungissa asuva nainen, joka eli syntistä elämää. Hän tuli sinne mukanaan kallisavoista voidetta. Nainen asettui Jeesuksen taakse ja kasteli hänen jalkansa kyynelillään ja kuivasi ne hiuksillaan ja voiteli tuoksuöljyllä. Tästä närkästyneelle fariseukselle Jeesus vastasi naiseen viitaten:

”Sinä et tervehtinyt minua suudelmalla, mutta hän on suudellut jalkojani siitä saakka kun tänne tulin. Sinä et voidellut päätäni öljyllä, mutta hän voiteli jalkani tuoksuöljyllä. Niinpä sanonkin sinulle: hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon. Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän."Ja hän sanoi naiselle: "Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi."

Linda kuunteli raamatunkukua hiljaa ja kysyi sitten: ” Aivan kaikkiko anteeksi?” ” Kyllä, aivan kaikki, Abe vastasi. ” Voisitko sinä julistaa sen minulle?” Linda kysyi. Voin julistaa, vastasi Abe. "Linda, Jeesuksen Kristuksen nimessä ja maahan vuotaneessa sovintoveressä kaikki syntisi on anteeksi annettu.” ” Voisitko vielä vahvistaa sen toisella sanalla Raamatusta?” Linda pyysi. ”Kyllä voin”, vastasi Abe ja avasi Raamatun Psalmista satakolme ja luki: ” Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meistä rikkomuksemme.” ”Voisitko vahvistaa sen vielä kolmannella kohdalla?” pyysi Linda. ”Voin kyllä”, vastasi Abe ja luki Jesajan kirjan luvusta yksi: ”Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi.”

Kiitos, vastasi Linda. Nyt minä uskon.

Abe lausui ehtoollisen asetussanat. Linda sain nauttia Jeesuksen Kristuksen asettaman anteeksiantamuksen ja uuden, iankaikkisen elämän sakramentin.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 31.7.2020 jatkoa edelliseen viikon saarnaan

Linda kertoo

”Hei, nyt alkaa sairaalan vierailuaika. Soitetaan Lindalle”, sanoi Riitta. ”Soitetaan, tulen kuulolle”, vastasi hänen miehensä Matti. ”Nyt olen valmis. Muista laittaa puhelimeen kaiku päälle. Lindahan antoi siihen luvan.” ”Kyllä laitan”, vastasi Riitta.

Matti ja Riitta olivat tutustuneet Lindaan käydesään Helsingissä ystäviensä Aben ja Elvin luona. Abe oli eläkkeellä oleva Matin rippipappi ja Elvi, hänen vaimonsa, oli tehnyt elämäntyönsä opettajana. Nyt he olivat aktiivisesti mukana maallikkoina kotipaikkakunnallaan katuevankelioimistyössä. Siihen he olivat pyytäneet mukaan tutustumaan myös Matin ja Riitan.

Linda oli pysähtynyt kuuntelemaan kadulla evankeliumin julistusta. Hän oli tutustunut samalla Riittaan. Riitasta ja Matista oli tullut yksinäiselle Lindalle luottoihmisiä. Nyt Linda oli sairaalassa toipumassa pahassa autokolarissa saamistaan vammoista.

” Hei Linda, tässä taas olemme", Riitta sanoi puhelimeen. "Kuinka voit tänään?” ”Voi kun ihanaa että soititte. Minä jo pelkäsin teidän unohtaneen minut", vastasi Linda.” ”Me olemme odottaneet koko päivän saadaksemme soittaa sinulle”, vastasi Riitta Lindalle iloa äänessään. ”Ihanko totta? Ja minä kun olen tällainen raato”, vastasi Linda. ” Et sinä meidän mielestämme ole raato. Sinä olet ainutlaatuinen ja arvokas ihminen, totesi Matti. ” Kun voisinkin uskoa sen, vastasi Linda.” Mikä estää sinua uskomasta sitä?” kysyi Riitta.

”Olen tehnyt niin paljon pahaa muille ja itsellenikin, etten tahdo uskoa olevani edes ihminen. Olen vain tyhjä kuori,”Linda sanoi. ” Onko snulla vielä kipuja?" Riitta kysyi. ” ”Eilen oli parempi päivä”, Linda vastasi.”Viime yönä kivut palasivat enkä saanut juuri nukutuksi. Kaikki mennyt pyöri mielessäni ja olin pakahtua raskaisiin muistoihin. En kelpaa enää kenellekään, en edes Jumalalle.”

Matti rukoili mielessään. Sitten hän kysyi Lindalta. ” Kallis ystävämme Linda, olenko ymmärtänyt sinua oikein: sinua painavat raskaasti tekemäsi asiat etkä saa niiltä rauhaa?” ” Painavat maan syvyyksiin asti”, vastasi Linda. ”Kuinka voisin saada rauhan ja levon? Nyt olen kuin jatkuvassa helvetissä.” ” Vanhastaan kristinuskossa on käytössä rippi, vastasi Matti. ” ” Rippi, mikä se on?” Linda kysyi. ” Matti vastasi: ”Se on pahojen tekojen ääneen tunnustamista luotettavalle kristitylle. Hän kuuntelee syntien tunnustuksen ja sen päätteeksi julistaa rippiin tulleelle kaikki hänen syntinsä anteeksi Jeesuksen Kristuksen nimessä ja maahan vuotaneessa sovintoveressä.”

” Auttaako se? Muuttaako se mitään?” Linda kyseli. ”Vuosisatainen kristillinen kokemus on, että rippi saattaa auttaa silloin, kun ei muuten jaksa uskoa Jeesuksen iankaikkiseen armoon omalla kohdallaan”, vastasi Matti. Linda oli hetken hiljaa. Sitten hän huokasi ja sanoi: ”Minulla ei ole ketään muita luotettavia ihmisiä kuin sinä ja Riitta ja Abe ja Elvi. En haluaisi pilata ystävyyttämme kertomalla teille kaikkea tekemiäni kauheuksia.” ” Ymmärrän sinua”, sanoi Riitta ja jattkoi: ”Mutta entä jos ripittäytyisit Abelle. Hän on virkaan vihitty pappi ja hänellä on ehdoton vaitiolovelvollisuus virkansa puolesta.” ” En oikein tiedä, vastasi Linda. ” Entä jos Abe ottaisi yhteyttä johonkin tuntemaansa pappiin. Heillä kaikilla on vaitiolovelvollisuus”, Matti kysyi.

Lindan äänessä kuului värähdys ja tuska kun hän vastasi: ” Ei, en kestäisi, jos rippipappi alkaisi arvostella minua. Särkyisin kokonaan. Olen jo nyt ihan rikki.” ” Olisiko Abe sittenkin ainut vaihtoehto?” kysyi Matti ja jatkoi: ” emme kuitenkaan halua mitenkään painostaa sinua.” ”Uskon sen”, vastasi Linda. Linda oli pitkään hiljaa. Sitten puhelimesta kuului hänen heikko ja värisevä äänensä. ” Voisitteko te kertoa Abelle tilanteestani? Kysyisitte voinko ripittäytyä hänelle mahdollisimman pian? En enää kauaa kestä tätä tuskaa.” ” Soittaisinko hänelle heti? Matti kysyi. ”Saisit vastauksen varmaankin jo tänä iltana.” ” Voi ole niin kiltti”, Linda pyysi.

Matti tavoitti Aben ja tämä suostui heti Lindalle toimitettavaan rippiin. Abe lupasi toimittaa ripin huomispäivänä, mikäli Lindan terveydentila sen sallisi. Abe lupasi ottaa Lindaan yhteyttä tänä iltana. Matti soitti hyvän uutisen Lindalle. Sen kuullessaan Linda rauhoittui ja jäi odottamaan Aben soittoa. Pian Aben puhelu tulikin. Hän kertoi Lindalle ripin kulun vaiheineen. ja lupasi soittaa sairaalaan Lindan osastonhoitajalle ja pyytää häntä varaamaan Lindan tapaamiselle sopivan hetken. ” Nyt saan nukahdettua rauhassa”, vastasi Linda Abelle kuultuaan tämän selostuksen huomisesta ripistä”. ”Hyvää yötä Abe.”” Hyvää yötä”, Abe vastasi.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 24.7.2022   jatkoa edelliseen viikon saarnaan

Lindan kohtaaminen

Matti lähetti Abelle sähköpostissa opinto-ohjelman tarkistettavaksi. Abe, eläkkeellä oleva luterilainen pappi vastasi nopeasti. ”Hei Riitta,tule sinäkin lukemaan!” huudahti Matti. Tässä on kirje Abelta." Pariskunta istui yhdessä tietokonenäytön eteen.

” Runsas kiitos teille Matti ja Riitta vaivannäöstä uuden rippikoululaisenne auttamiseksi alkuun uskon tiellä. Olette tehneet perusteellista työtä ja suunnitelmallanne on osuva nimi: Keskustellen uskon aakkoset. Nyt muistankin. Koululaisenne pyysi juuri nyt vastauksia tiettyihin kysymyksiin. Hän antoi minulle luvan kertoa ne teille. Päällimmäisenä hänellä on mielessä epävarmuus Jumalan rakkaudesta itseään kohtaan. Hän kokee olevansa niin suuri syntinen, että Jumalan armon uskominen häntäkin koskevaksi on todella vaikeaa. Muut kysymykset hän kertoo teille varmasti kun keskustelette. Hän pyytää teitä ottamaan itseensä yhteyttä mahdollisimman pian. Hänen toipumisensa onnettomuudesta on edistynyt niin, että hän kykenee kommunikoimaan puhelimitse. Ei vielä täysin selkeästi leukaluun vamman vuoksi, mutta ymmärrettävästi kuitenkin. Tässä saatte hänen yhteystietonsa. Rakkaita terveisiä. Elvi ja Abe”

”Niin, voi sentään. Muistan tuon tunteen”, sanoi Riitta Matille. ”Mitä tarkoitat?” kysyi hänen miehensä Matti. ”Sitä, miten ensin ajattelin Jumalan vihaavan minua tekemäni abortin vuoksi. Mutta kun sinä Jumalan armosta sait houkuteltua minut kanssasi ehtoolliskirkkoon, Jeesus ilmestyi siellä minulle. Sain uskoa syntini anteeksi ja ymmärsin syvällä sydämessäni, että Jumala on rakkaus, täynnä laupeutta ja armoa syntistä kohtaan.” ”Nyt ymmärrän”, vastasi Matti. Se kirkossakäynti pelasti meidän avioliittommekin. Piilossa ollut tuskasi tuli minunkin tuskakseni. Olinhan minäkin syyllinen lapsemme kuolemaan. Mutta Jeesus armahti minutkin ja sinun ja minun välinen yhteys uudistui. Kovuuden tilalle tuli rakkaus ja elämä.”

”Tässä on Lindan yhteystiedot, kumpi soittaa hänelle?” kysyi Riitta Matilta. ” Soita sinä”, vastasi Matti. "Sinä kohtasit hänet Helsingin kadulla ja lauloit hänelle. Niin teidän välillenne syntyi yhteys ja sait kulkea hänen kanssaan hetken matkaa. Se jäi hänen mieleensä ja siksi hän etsi sinua onnettomuuteen jouduttuaan.” ”Tehdään sitten niin”, vastasi Riitta. ” Mutta kysyn Lindalta saisinko laittaa puhelimen kaiuttimen päälle niin, että sinäkin kuulet keskustelumme ja voit osallistua siihen.” ” Selvä”, vastasi Matti. ”Tähän kellonaikaan sairaalaan voikin soittaa.”

”Haloo, täällä Riitta, miten sinä Linda voit?” ” Onpa ihana kuulla äänesi”, vastasi Linda. ” Olen niin kovasti odottanut tätä hetkeä. Minä voin jo paljon paremmin kuin silloin kun kävitte luonani sairaalassa. Olin silloin lähellä kuolemaa. Pysyin tajuissani juuri ja juuri. Sairaalassa viettämäni ehtoollisen jälkeen sisimmässäni syttyi toivo. Koin jälleen olevani ihminen, enkä vain hylkiö. Teidän käyntinne jälkeen sain kuin ihmeen kautta viime hetkellä siirtomaksan ja leikkaus onnistui. Nyt voin jo istua hetken pyörätuolissa. Murtuneet luuni ovat alkaneet parantua. Mitä Matille kuuluu?” ” Hän on tässä vierelläni. Saanko laittaa puhelimen kaiuttimen päälle, niin että hänkin voi osallistua keskusteluun?” ” Voi ilman muuta”, vastasi Linda.” Te olette minun luottoihmiseni. Muita minulla ei sitten olekaan, paitsi Abe ja Elvi.”

” Eikö sinulla ole elossaolevia sukulaisia?” kysyi Riitta. ” On minulla äiti, mutta aloitettuani huumeiden käytön hän katkaisi kokonaan välit minuun. Sanoi ettei enää kestä katsella minua, joka aina ruikutin lisää rahaa ja varastin häneltä jos ei muuten saanut rahaa. Kun nyt ajattelen, niin äiti teki oikein, vaikka se tuntuukin kovalta päätökseltä. Olin silloin aivan mahdoton ja joskus huumepäissäni uhkailin äitiäni veitsellä, kun hän ei antanut rahaa. Äiti ei enää kerta kaikkiaan jaksanut kanssani.” ” Eikö sinulla ole sisaruksia tai serkkujakaan? ” kysyi Riitta. ” Oli minulla vanhempi sisar Ainikki, mutta hän kuoli leukemiaan kymmenvuotiaana. Isääni en ole koskaan nähnyt."

"Mutta minulla on nyt teille mieltäni polttava kysymys: ” Voiko Jumalan armo yltää minuunkin asti. Olen tehnyt niin paljon pahaa, paitsi äidilleni, myös muille, ja minulle on tehty abortti kaksi kertaa. Muistan miten ensimmäisellä kerralla abortissa minusta kuoli jotain lapseni mukana. Koin olevani sen jälkeen kuin tyhjä kuori. Koetin unohtaa mutta en kyennyt. Olin elänyt väärin ja sen seurauksena tulin raskaaksi. Olen tappaja ja ansainnut kuoleman. Tiedän sen syvällä omassatunnossani.”

Nyt Riitta kertoi Lindalle jo toistamiseen hänelle nuorena tehdystä abortista, syyllisyydestä ja Jeesuksen armahtavan rakkauden ilmestymisestä ja vastaanottamisesta. ”Muistatko mitä sanoin sinulle torilla kohdatessamme ensimmäisen kerran?” kysyi Riitta Lindalta. ”Sanoit olevasi murhaaja. Minä en uskonut kun olit niin kauniin ja puhtaan näköinen.” ”Ja minä vastasin sinulle, että Jeesus antoi minulle anteeksi”, vastasi Riitta. ” ” Ja sanoin että Jeesus voi antaa sinullekin anteeksi. Linda, kokemuksesta tiedän, että Jeesus rakastaa syntistä ihmistä.” ” Mutta minä olen niin paha”, vastasi Linda. Sinä Riitta olet niin kiltin ja kauniin näköinen. Lapsena äiti opetti minulle, että Jumala auttaa hyviä ihmisiä, mutta pahoja hän rankaisee.” (Viikon saarna 19.6.2022)

Mitä sinä vastaisit Lindalle?” kysyi Riitta Matilta. Nyt puhui Matti: ” Onpa mukava kuulla äänesi Linda. Sinulla on mielessäsi ihmisen suurin kysymys: Voinko saada syntini anteeksi? Rakastaako Jumala minuakin, vaikka olen tällainen? ” Niin, juuri se on kysymykseni”, vastasi Linda. ” Pyydän sinulta kärsivällisyyttä, vastasi Matti. Jumalan armo kuuluu sinullekin, mutta sen ymmärtäminen ja omistaminen saattaa viedä pitkänkin ajan. Minulta siihen meni neljä vuotta.” ”Miten se voi kestää niin kauan?” ihmetteli Linda. ”En kestä odottaa neljää vuotta.” ” Me Riitan kanssa olemme tukenasi tällä armon löytöretkellä. Emme jätä sinua yksin.” ”Se on lohduttavaa kuulla, vastasi Linda.” ”

Matti jatkoi. ”Ymmärsin oman vaikeuteni uskoa Jumalan armoon johtuneen osaksi saamastani kasvatuksesta. Minut kasvatettiin ansaitsemaan vanhempieni hyväksyminen. Siksi ajattelin uskoon tultuani Jumalankin vaativan minulta suorituksia. Lopulta ymmärsin, että Jumala pelastaa yksin Jeesuksen tähden, yksin armosta. Saisinko jättää sinulle mietittäväksi yhden itselleni tärkeän kohdan Jumalan ilmoituksesta Raaamatusta?” ”Jätä vain”, vastasi Linda. ”Se on tämä”, vastasi Matti:

”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen.”

Joh.3:16-17

” Sinua saattaa jo väsyttää”, sanoi Riitta Lindalle. ” Väsyttää”, vastasi Linda. ” Voimani ovat vielä heikot. Mutta saanko pyytää: soittakaa minulle huomennakin samaan aikaan!” ” Varmasti Linda, soitamme”, vastasi Riitta. Sopiiko, että rukoillaan vielä ennen kuin suljetaan puhelimet?” ” Rukoilkaa olkaa niin kilttejä”, pyysi Linda.

Matti ja Riitta rukoilivat Jeesusta vahvistamaan Lindaa kaikin tavoin, lohduttamaan häntä ja puhumaan hänelle rakkaudestaan Raamatun sanan kautta.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 17.7.2022

Pyyntö raamattuopetuksesta jatkoa edelliseen viikon saarnaan

"Sydämellisiä terveisiä teille rakkaat ystävät täältä Helsingistä.

Sain eilen kutsun sairaalaan tapaamaan potilasta, jonka tunnette. Hän oli saanut siirtomaksan aivan viime hetkillä.Maksansiirto oli onnistunut, ja nyt potilas on hitaasti toipumassa. Tehän tiedätte millaisia vammoja hän oli saanut onnettomuudessa. Hänellä on kuitenkin nyt tuskienkin keskellä sydämessään Jeesuksen Kristuksen antama rauha. Tämä rauha on syventynyt. Siitä keskustelin nuoren potilaan kanssa pitkään. Hän haluaisi saada raamattuopetusta. Hän kun ei ole ollut aikaisemmin juurikaan tekemisissä kristinuskon kanssa. Lapsuuskoti on ollut ateistinen eikä seurakunnan toimintaankaan olla osallistuttu. Jätin potilaalle Uuden Testamentin ja lupasin keskustella teidän kanssanne, voisitteko te opettaa häntä etäyhteyden välityksellä. Potilas lähettää teille runsaat siunauksen toivotukset ja sanoo olevansa teille ja erityisesti Riitalle kiitollinen saamastaan avusta ja johdatuksesta evankeliumin ääreen. Terveisiä myös meiltä. Abe ja Elvi."

Matti luki Riitalle sähköpostista tulostamansa kirjeen. Riitta huudahti sen kuultuaan: ” Kiitos Herralle! Rukouksemme on kuultu.Minun kävi tuota tyttöä niin sääliksi.” ”Herra on hyvä!”totesi Matti." Elämä voitti. Ja nyt opetusta etäyhteyden avulla. Mitä ajattelet siitä", kysyi Matti Riitalta. "Asia on tärkeä”, vastasi Riitta. ”On äärimmäisen tärkeä vastata hänen toiveeseensa ja pian. Mutta miten se tapahtuu käytännössä? Mitä opettaisimme hänelle ja miten, ja mistä aloittaisimme?”

”Minusta on parasta rukoilla tähän johdatusta”, vastasi Matti. ”Omassa viisaudessamme saattaisimme tehdä virhearvioita.” ”Rukoillaan heti”, vastasi Riitta. ”Meillä molemmilla on vielä kesälomaa jäljellä. Voisimme rukouksen jälkeen aloittaa raamattuopetuksen suunnittelun jo tänään.”Tehdään vain niin, vastasi Matti.

”Rakas Jeesus, Pelastajamme ja ystävämme ja Herramme. Meille on uskottu tärkeä tehtävä opettaa sanaasi teini-ikäiselle tytölle, joka uskoo sinuun, mutta ei tiedä sinusta juuri mitään. Herra, opeta sinä meitä opettamaan ja johdata kaikki, mitä siihen liittyy ja mitä siihen tarvitaan. Nimessäsi aamen.” ”Aamen”, vahvisti Riitta.

”Hei katso! Raamatunlukijain liiton sivuilla on Raamattustartti-niminen osio. Se on suunnattu nuorisolle. Tässä on sen sisällysluettelo. joka jakaantuu Vanhan ja Uuden Testamentin osioihin.”

”Kas, niin on”, vastasi Riitta. ”Aloittaisimme maailman ja ihmisen luomisesta. Siitä selviää ihmisen alkuperä ja ääretön arvo Jumalan kuvaksi luotuna olentona, miehenä ja naisena. Sitten pitää siirtyä ongelmiemme syntyyn: Kantavanhempiemme Eevan ja Aatamin syntiinlankeemukseen.

Ja sitten siirrymme Jeesukseen Kristukseen, joka ratkaisi ongelmamme: synnin, sairauden ja kuoleman. Ja myös mursi saatanan vallan. Ja kerromme seurakunnan syntymästä Helluntaina ja Pyhän Hengen työstä uudestisyntyneessä kristityssä. Ja sitten kerromme tulevaisuudesta; Israelin kansan kokoamisesta takaisin omaan maahansa, Jeesuksen paluusta maan päälle, ja hänen tuhatvuotisesta valtakunnastaan maan päällä, maailman lopusta, viimisestä tuomiosta ja iankaikkisuudesta taivaan valtakunnassa.”

”Olisiko siinä uskon perusasiat unohtamatta opetusta pelastusvarmuudesta ja rukouksesta?" "Lähetystyö pitää myös liittää opetusaiheitten joukkoon”, Matti kommentoi. ”Niin teemme”, vastasi Riitta. ”Tässä on nyt kirjattuna opetussuunnitelman runko. Täydennetään sitä tarpeen mukaan kun paneudumme oppituntien sisältöjen rakentamiseen. Ja lähetetään suunnitelma sitten Aben tarkistettavaksi. Hänellä on varmaan siihen hyviä kommentteja.” "Mutta ei tehdä vaiketa ja liian paljon yksityiskohtia sisältävää aineistoa. Oppilaamme on toipumassa onnettomuudesta ja tarvitsee myötäelämistä ja Jumalan rakkauden omistamista elämänsä turvaksi. Nyt vain perussisältö, uskon pääkohdat", totesi Matti. ”Edetään oppilaamme kanssa yhdessä keskustellen ja kuulostellen,kuunnellen hänen toiveitaan ja kysymyksiään.”

”Kyllä ehdottomasti. Keskustelu ja fundeeraaminen yhdessä tulee olemaan tämän opetussession suola”, Riitta jatkoi. ”Keskustellen uskon aakkoset. Olisiko se hyvä työnimi tulevalle raamattumateriaalille?” ”Se kuulostaa hyvältä”, Matti vahvisti.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 10.7.2022 jatkoa edelliseen viikon saarnaan

Kotona jälleen

Riitta ja Matti olivat palanneet kotiin neljän päivän matkalta Helsinkiin. Heidät oli kutsunut sinne Matin rippipappi vuosikymmenten takaa. Matti ja Riitta olivat kohdanneet Aben ja tämän vaimon Elvin kuin sattumalta alkukesän Lähetysjuhlilla. Tapaaminen oli johtanut ystävystymiseen ja kutsuun tulla vierailemaan eläkkeellä olevan papin ja tämän vaimon kotiin Etelä-Suomeen.

”Kyllä on hienoa olla taas kotona”, lausahti Riitta katsellessaan ympärilleen heidän omassa kodissaan. ”Otanpa kastelukannun ja kierrän kastelemassa kukat”, hän jatkoi. ”Niin”, kyllä koti on paras paikka”, vahvisti Matti. ”Mutta oli meillä mieleenpainuva matka ystäviemme luo.” ”Oli kyllä”, huokasi Riitta. ”Saatiin jutella ja myös nähdä mitä työtä Abe ja Elvi tekevät nyt eläkeläisinä ollessaan.” ”Aivan mahtavaa työtä ihmisten tavoittamiseksi Jeesukselle”, jatkoi Matti.”Minäpä lähetän viestin heille, että ollaan päästy onnellisesti perille Savoon.”

”Keitänkö kahvit”, kysyi Riitta. ”Pakastimessa olisi hyvää pullaa.” ”Keitä vaan, ja olisiko siellä niitä pasteijoitakin?” vastasi Matti. ”Ai niin”, löytyy täältä!” huikkasi Riitta tutkiessaan jäisen ruokavaraston hyllyjä. ”Kahvi on valmista vartin päästä”. ”Selvä”, vastasi Matti. ”Tutkin odottaessa postilaatikon sisällön. Hei, Abe jo vastasi viestiin!” ”Mitä hän sanoo?” kysyi Riitta. ”Kiittää vierailustamme ja sanoo lähettävänsä sähköpostissa meille pitemmän jutun lähiaikoina.” ”Okei”, vastasi Riitta. ”Jäädään odottamaan. Mutta nyt kahvi on tippunut. Ota postinivakka mukaan kahvipöytään. Minuakin kiinnostaa mitä siitä löytyy.”

”Tässä on sinulle kortteja, otapas tästä”, sanoi Matti. ”Ai, nipparionnitteluja!” huudahti Riitta. ”Tädiltäni Eleanorilta ja opiskelukaverilta Annikilta on kauniit kukkakortit. Katso!” ”Hienoja ovat”, totesi Matti samalla punastuen. ”Äh, tuota.” Matti selasi kännykkäänsä. Riittan nimipäivä oli ollut jo kolme päivää sitten. Mikä nolotus. ”Voi, miten tämän nyt sanoisi”, voihkaisi Matti. ”Älä suotta murehdi”, vastasi Riitta. ”Minä puolestani saisin pyytää anteeksi sinulta, kun en muistanut muistuttaa sinua etukäteen, että tärkeä päivä lähestyy.” ”Kyllä minulla on sinussa ihana vaimo”, huokasi Matti ja halasi vieressään istuvaa Riittaa. ”Et suuttunut. Ja sinä kun aina muistat minun nimpparini ja synttärini.” ”Matti kulta, kyllä minä olen jo oppnut sinut tuntemaan kymmenien vuosien aikana. Sinä olet vähän hajamielistä sorttia. Siksi tarvitset vaimon, jolla on hyvä muisti.” Matti nyökkäsi ja hymyili.

Riitta tutki vielä postia ja avasi hänelle osoitetun kirjekuoren. ”Kas, tässä on kaunis kortti Marjalta ja hänen äidiltään!” Riitta ihasteli. ”Katso Matti. Se on Marjan itsensä tekemä.” Matti hämmästyi. ”Miten kaunis kesäinen järvimaisema ja auringonlasku. Se on kuin maalaus.” ”Maalaus se onkin”, täsmensi Riitta. ”Takana lukee, että Marja on tehnyt sen aivan minua ajatellen. Terveisiä myös sinulle Matti.” Matti ihasteli onnittelukorttia hyvän tovin. ”Tämä kertoo hyvää myös Marjasta itsestään”, sanoi Riitta itsekseen tutkiessaan pientä taideteosta. ”Miten kauniit värit, miten kaunis siveltimen jälki.” ”Tämä on tehty rakkaudella”, Riitta jatkoi. ”Ja kas, kuoresta löytyi vielä pieni kirjeliuska.”

Riitta luki Marjan äidin viestin: ”Eikö olekin kaunis kortti! Marja suunnitteli sitä pitkään. Vihjasin hänelle, että tykkäätte käydä veneilemässä ja keräämässä saarista marjoja ja sieniä. Siitä Marja sai inspiraation järvimaisemaan. On niin sydäntä lämmittävää seurata, miten elämä on palailemassa tyttäreeni kaiken koetun jälkeen. Toivottavasti teillä on ollut hyvä alkukesä. Meille kuuluu nyt paljon parempaa kuin pitkään aikaan. Tulkaahan käymään!”

Riitta otti kännykkänsä ja tekstasi Marjan äidille kiitosviestin ja kysyi milloin tavattaisiin. Vastaus tuli heti: ”Vaikka ensi viikolla. Nyt ollaan Marjan kanssa lähdössä viikon mökkilomalle. Löytyi sopivan hintainen pieni paikka tästä läheltä. Se on saaressa. Saadaan uida ja saunoa miten lystää!”

”Käykö sinulle lähteä ensi viikolla kylään Marjan ja hänen äitinsä luo?” Riitta kysyi Matilta. ”Sopii”, vastasi Matti. ”Ei ole esteitä työnkään puolesta.” ”Selvä”, vastasi Riitta ja tekstasi vastauksen. Pian Riitan puhelin piippasi. Marjan äidiltä tuli viestivahvistus: leveästi hymyilevä keltainen naama.

”Mitä jos pidettäisiin kiitosrukous”, sanoi Riitta. ”Sopii”, vastasi Matti. He hiljentyivät ja ylistivät Jeesusta hänen hyvyydestään ja armostaan, joka on joka aamu uusi. ”Halleluja! Meillä on uskollinen Jumala, joka ei väsy armahtamaan meitä. Sinä Jeesus kuljet kanssamme joka päivä maailman loppuun saakka etkä milloinkaan hylkää meitä. Kiitos johdatuksestasi kun olemme saaneet tutustua uusiin ja meille jo rakkaiksi tulleisiin ihmisiin. Suljemme heidät kaikki ja oman itsemme je perheemme sinun hyvään varjelukseesi, huolenpitoosi ja johdatukseesi. Aamen. Aamen.”

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 3.7.2022   jatkoa edelliseen viikon saarnaan

Äkillinen kohtaaminen sairaalassa

Riitta, Matti ja heidän ystävänsä Abe ja Elvi olivat olleet eilispäivänä mukana evankelioimistapahtumassa läheisellä torilla ja kirkossa. He olivat juuri aikeissa käydä päivälliselle, kun Aben puhelin soi. Soitto tuli sairaalasta. Eräs nuori potilas halusi tavata naisen, jonka kanssa oli keskustellut torilla kuluneella viikolla. Oli saanut esitteen, jossa oli ollut erään seurakunnan yhteystiedot. Seurakunnasta taas oli annettu Aben puhelinnumero. Oliko puhelu tullut nyt oikealle henkilölle, kysyttiin sairaalasta. ”Pieni hetki, tarkistan”, vastasi Abe puhelimeen.”Luultavasti tämä on oikea numero. Sopiiko että soitan takaisin viiden minuutin kuluttua?” Se sopi sairaalalle.

Abe kutsui olohuoneeseen Riitan ja Matin ja vaimonsa Elvin ja kertoi sairaalan yhteydenotosta. ”Miten haluat, että tehdään sen suhteen?” Abe kysyi Riitalta. ”Rukoillaan ensin”, vastasi Riitta. Niinpä he kaikki pyysivät Jeesusta johdattamaan heitä tässä yllättävässä tilanteessa. Rukouksen aikana Riitalle tuli varmuus siitä, että oli lähdettävä heti sairaalaan, ja jos Abe voisi lähteä mukaan ja ottaa mukaan ehtoollisvälineet. ”Totta kai lähden”, vastasi Abe. ”Matkaehtoollisrasia minulla on.” ”Lähteekö kukaan muu mukaan?” Riitta katsoi Mattiin. ”Jos sinä voisit tulla ja rukoilla naisen puolesta. Varmaankin potilas on tyttö, jolle lauloin torikokouksessa laulun.” Matti nyökkäsi. Elvi sanoi rukoilevansa kotona sairaalatapaamisen aikana.

Abe soitti sairaalaan ja sai tietää, että potilasta voisi tulla tapaamaan tänään klo 18. Niinpä lähdettiin matkaan. Sairaala oli noin viiden kilometrin päässä. Pian ystävykset astuivat sisään suureen harmaaseen rakennukseen. Hissi kuljetti heidät neljä kerrosta ylöspäin. Kohta he olivat tehohoito-osaston ovella. Heidät ohjattiin pieneen huoneeseen, jossa oli vain yksi potilas. Huone oli himmeästi valaistu. Sairaanhoitaja tarkisti potilaan voinnin, nyökkäsi tulijoille ja lähti näytettyään heille ensin hätäpainikkeen siltä varalta, että potilaan voinnissa tapahtuisi jotain yllättävää.

Riitta astui potilaan viereen ja tervehti. Hän näki edessään nuoren naisen kasvot, joissa oli jotain tuttua. Kasvot olivat kuitenkin turvonneet, niissä oli ommeltuja haavoja, mustelmia ja toinen silmä oli muurautunut umpeen. Naisen sierainten edessä oli happiviikset. Potilaan toinen käsi oli kipsattu.

”Tunnetko meidät?” Riitta kysyi naiselta. ”Tämä nyökkäsi tuskin huomattavasti ja koetti sanoa joitain Riitalle. Se oli vaikeaa ja nainen yski voimakkaasti. Silloin tuska vääristi hänen kasvonsa. Riitta painoi hätänappulaa. Pian sairaanhoitaja riensi huoneeseen. Kävi ilmi, että potilaalta oli katkennut solisluu ja useita kylkiluita. Siksi pienikin yskäisy aiheutti voimakkaan kipureaktion. Sairaanhoitaja sääti naiselle asennettua kipupumppua ja poistui.

”Ei sinun tarvitse puhua, jos et voi”, sanoi Riitta naiselle. ”Voit vain vaikka nyökätä. Me tapasimme kuluneella viikolla torilla ja lauloin sinulle?” kysyi Riitta. Tyttö nyökkäsi. Hän se oli, tyttö,joka oli ollut torilla viluissaan ja nälissään ja sitten poistunut kirkon salilta taksin kyydissä. ”Tässä olen, tulin kun kutsuit minua. Mukanani on myös pappi Abe ja mieheni Matti, jotka olet myös tavannut. Tulimme mielellämme. Voisitko kertoa miksi halusit tavata minut?” Tyttö osoitti vapaana olevalla kädellään kansiota ja kynää, jotka olivat pienellä pöydällä hänen vierellään. Riitta antoi kynän tälle ja piteli kansiota, kun tyttö kirjoitti siihen jotain.

Riitta luki: ”Kiitos paljon kun tulitte. Jouduin pahaan auto-onnettomuuteen. Luita meni poikki ja maksani särkyi. Nyt odotan leikkausta. Aikaa ei ole kuitenkaan paljoa. Saatan menehtyä vuorokauden kuluessa. Pyydän rukousta ja ehtoollista.” ”Saanko lukea tämän ääneen toisillekin?” Riitta kysyi. Tyttö nyökkäsi. ”Sopiiko, että rukoilemme ensin ja Abe jakaa sinulle sitten ehtoollisen? kysyi nyt Matti.” Tyttö nyökkäsi. Matti astui potilasvuoteen toiselle puolelle Aben jäädessä seisomaan sen päätyyn. Matti rukoili ääneen muiden ollessa ääneti siinä mukana. Matti rukoili, että armollinen Herra Jeesus Kristus kohtaisi tämän nuoren potilaan ja lohduttaisi tätä ja antaisi hänelle rauhan. Matti rukoili Jeesusta myös parantamaan tytön kaikista onnettomuudessa saamistaan vammoista.

Rukouksen jälkeen Abe otti esiin ehtoollisvälineet: leipälautasen, pikarin, leipää ja viiniä. ” Tämä on Jeesuksen Kristuksen ruumis, sinun puolestasi annettu. Tämä on Jeesuksen Kristuksen veri, sinun edestäsi vuodatettu. Kätkeköön ne sinun henkesi, sielusi ja ruumiisi iankaikkiseen elämään. Aamen.” Tyttö kykeni ottamaan vastaan leivänmurun ja muutaman pisaran viiniä. Matti ja Riitta näkivät tytön avoimesta silmästä vuotavan kyyneleitä. Merkillistä oli, että ehtoollisen nauttimisen aikana potilashuone täyttyi kirkkaudella, joka sitten hitaasti katosi.

”Olet väsynyt”, sanoi Riitta tytölle. ”Päästämme sinut lepäämään.Voinko silti laulaa sinulle laulun?” Tyttö nyökkäsi. ”Sitä ennen kirjoitan kansioosi yhteystietoni, niin että halutessasi tavoitat minut.” Sittten Riitta lauloi sointuvalla, pehmeällä alttoäänellään:

1. Onpa taivaassa tallella lapsillekin, / jotka Jeesusta rakastavat, / kultakruunut ja valkeat vaattehetkin, / harput, joilla he soittelevat.

2. Tietä kultaista laulaen astelevat, / ovat seurassa enkelien. / Karitsan siellä kasvoja katselevat, / pyhää uhria syntisien.

3. Siellä lähteellä istua saa elämän, / ja sen puusta he nauttien syö. / Isän kirkkaus loisteen luo lämmittävän, / poissa on pelko, kuolema, yö.

4. Pyhän istuimen ääreltä kristallinen / joki virtaa, ja siitä he juo. / Ilovirsi ja kiitos soi onnellinen: / he on päässeet jo Jeesuksen luo.

5. Kyllä tallella on, kyllä tallella on, / kyllä lapsille tallella on. / Siellä taivaassa on ilo loppumaton, / ja se lapsille tallella on.

Laulun aikana nuori potilas oli nukahtanut.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 26.6.2021 jatkoa edelliseen viikon saarnaan

Nälkä

Matti ja hänen vaimonsa Riitta olivat vieraina Matin vuosikymmenien takaisen rippipapin Aben ja tämän vaimon Elvin luona Helsingissä. Eläkkeellä oleva Abe vei vieraansa Vanhalta kirkolta käynnistyvän evankelioimistapahtuman alkuhetkiin ja sieltä kolmen hengen ryhmän mukana erään torin kulmalle jakamaan Jeesuksesta kertovia esitteitä. Ryhmästä yksi lauloi,toinen säesti kitaralla ja kolmas jakoi Riitan ja Matin tavoin esitteitä, joista löytyivät myös osoitteet Vanhalle kirkolle ja seurakuntaan.

Teini-ikäinen tyttö jäi kuuntelemaan lauluja. Tytön ja Riitan välille syntyi lyhyt keskustelu. Nuhruisesti pukeutunut tyttö oli jo lähdössä, kun Riitta sanoi haluavansa laulaa tälle yhden hengellisen laulun. Se oli Amazing Grace, Oi armo suuri. Tyttö kuunteli laulun. Tämän luo palatessaan Riitta huomasi kyynelten valuvan tytön silmistä. Sitten äkkiä tyttö alkoi täristä. Tärinä muuttui vapinaksi. Tyttö kiersi käsivartensa ympärilleen ja koetti lämmitellä.

"Mikä sinulla on?" kysyi Riitta tytöltä. "Onko sinulla kuumetta? Vai onko sinulla nälkä?" Tyttö nyökkäsi. "Tulisitko mukaani, kirkossa tuolla lähellä on tarjolla keittoa ja voileipiä." "Minulla ei ole millä maksaa," tyttö sanoi. "Rahaa ei tarvita. Keitto ja leivät ovat ilmaisia." Tyttö katsoi Riittaa ihmeissään. "Minulle, ruokaa, ilmaiseksi?" "Se on varattu nälkäisille", vastasi Riitta hymyillen. "Sitä paitsi minullekin maistuu jo ruoka." Tyttö lähti kävelemään Riitan tukemana kirkkoa kohti.

Matti nyökkäsi Riitalle ja sanoi jäävänsä itse vielä jakamaan esitteitä joksikin aikaa. Kirkolla oli varattuna myös huopia lämmikkeeksi. Tyttö otti sellaisen mieluusti vastaan, kietoi sen ympärilleen ja istutui höryävän keittolautasen ääreen. "Hyvää", sanoi tyttö. "Otatko lisää?" Riitta kysyi. Tyttö nyökkäsi. Aterian aikana tytön tärinä ja vapina lakkasivat. Hän ja Riitta istahtivat kirkon penkkiin.

Tyttöä alkoi nukuttaa ja hän painoi huomaamattaan päänsä Riitan olkapäätä vasten. Pian hän oli unessa.

Mattikin tuli evankelioimisryhmän kanssa ruokailemaan. Matti etsi katseellaan Riittaa ja huomasi hänet tytön kanssa kirkon penkissä. Äkkiä kuului puhelimen soittoääni. Tyttö havahtui. Hänelle tuli viesti. Tyttö nousi ylös, käveli syrjään ja vastasi siihen ja istahti jälleen puiselle kirkonpenkille. Riitta huomasi, että tyttö oli alkanut jälleen vapista. Mutta ennenkuin Riitta ehti tytön luo, tämä nousi nopeasti ja käveli kirkkopuistoon ja katosi näkyvistä. Riitta palasi pettyneenä takaisin ja ihmetteli Matille tytön käytöstä. Matti ei sanonut mitään.

Pian tyttö kuitenkin löytyi. Riitan astuessa kirkon naistenhuoneeseen tyttö melkein törmäsi häneen. Tytön pienestä olkalaukusta putosi lattialle lääkeruisku. Tyttö koetti juosta karkuun, mutta horjahti ja kaatui peseytymistilan lattialle. Riitta auttoi tytön ylös ja talutti tämän takaisin kirkkoon. "Sattuuko sinuun?" Riitta kysyi tytöltä. Tyttö pudisti päätään. Riitta katsoi tyttöä silmiin. Ne olivat jotenkin oudon näköiset. Riitta huokasi sydämessään Jeesuksen puoleen. "Mitä minun pitäisi nyt tehdä?" Tyttö luki Riitan tuskaista ilmettä ja vastasi: "Ole vain siinä. Se riittää. Et voi auttaa minua."

Riitta teki tytön pyynnön mukaan. Sitten Riitta toi tälle kaksi voileipää. Tyttö kiitti. Tämä näytti entistä laihemmalta vaikka oli syönyt reippaasti. "Miten oikein tulet toimeen?" Riitta ei voinut olla kysymättä tytöltä. Sitten Riitta puri huultaan. Olisi pitänyt olla vain hiljaa ja rukoilla. Tyttö katsoi häneen moittiva ilme kasvoillaan ja samalla hänen puhelimeensa tuli viesti. Pian taksi pysähtyi kirkon avoimen oven eteen. Tyttö lähti kävelemään kohti taksia ja sanoi mennessään Riitalle: "Arvaa kaksi kertaa." Taksin ovi sulkeutui ja tyttö oli poissa.

Väkeä tuli kirkkoon vähän kerrallaan syömään ja lepäämään. Myös eri ryhmät palasivat kaduilta. Sitten alkoi rukous- ja julistustilaisuus. Paikalle oli tullut kolmisenkymmentä ihmistä kaduilta. Julistettiin sanomaa Jumalan armahtavasta rakkaudesta, jota hän on osoittanut meitä kohtaan lähettämällä meille ainokaisen Poikansa Jeesuksen Kristuksen Vapahtajaksi ja ystäväksi. Puhuja kysyi lopuksi kuka halusi ottaa vastaan Jumalan rakkauden ja jättää elämänsä Jeesuksen haltuun. Viisi kättä nousi. Heidät kutsuttiin eteen ja heidän puolestaan rukoiltiin pelastusrukous.

Sitten elämänsä Jeesukselle antaneet ohjattiin tukiryhmän luo, joka oli valmiina ohjaamaan uudet kristityt mukaan seurakuntayhteyteen. Siellä nämä saisivat tulla hoidetuiksi ja kasvaa uskossa Jeesukseen. Tilaisuus jatkui rukouspalveluna. Mattikin oli mukana rukoilemassa usean ihmisen puolesta. Riitta huokaili penkissä istuessaan torilla kohtaamansa tytön puolesta.

Vain Jeesus voisi nostaa tytön takaisin elämään kuoleman tieltä. Illalla Aben ja Elvin luona he kaikki muistivat vielä rukouksissa tuota tyttöä. He pyysivät Jeesusta vapauttamaan pian tuon teini-ikäisen tytön huumeista ja kaikesta pahasta ja ottavan hänet omaan laumaansa.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 19.6.2022      jatkoa edelliseen päivän saarnaan

Hesan kaduilla

Matti ja Riitta olivat tulleet eilen Helsinkiin uusien ystäviensä Aben ja ta tämän vaimon Elvin luo. He olivat tulleet yllättäen Matti ja Riittaa vastaan Lähetysjuhlilla. Oli käynyt ilmi, että Abe oli Matin rippipappi vuosikymmenten takaa. Oli juteltu ja tavattu vielä uudelleen Matin ja Riitan kotona. Oli ystävystytty ja päätetty tavata jälleen mahdollisimman pian.

”Huomenta! Saitteko nukutuksi hyvin?” kysyi Elvi. ”Kotiimme kuuluu joskus autojen ääntä aamuyöhön saakka.” ”Nukutti tosi hyvin”, vastasivat vieraat. ”Sepä mukava kuulla”, vastasi Elvi. ”Aamupala on valmis. Käykääpä keittiöön.” ”Kiitos”, vastasivat Matti ja Riitta. ”Voi miten hienot kupit ja lautaset!” ihasteli Riitta. ”Kiitos”, vastasi Elvi. ”Tämä astiasto on perintöä äidiltäni.”

Aterian jälkeen Abe piti aamuhartauden. Hartauden päätteeksi hän luki Psalmista 121 jakeet 5-8: ” Herra on suojaava varjo, hän on vartijasi, hän ei väisty viereltäsi. Päivällä ei aurinko vahingoita sinua eikä kuunvalo yöllä. Herra varjelee sinut kaikelta pahalta, hän suojelee koko elämäsi. Herra varjelee kaikki sinun askeleesi, sinun lähtösi ja tulosi nyt ja aina.”

”Onko teillä ehdotuksia päivän ohjelmaksi?” Riitta ja Matti katsoivat toisiaan. ”Ei kai”, he vastasivat. ”No miten olisi, jos lähdettäisiin kävelylle ja seurattaisiin jonkin aikaa erään kristillisen järjestön evankelioimistapahtumaa. Se alkaa kahden tunnin kuluttua Vanhalta kirkolta.” ”Sopii”, vastasivat vieraat hymyillen.

Vanhalle kirkolle oli saapunut joitain kymmeniä ihmisiä. Tilaisuuden vetäjä johti väen rukoukseen. Pyydettiin Pyhää Henkeä johdattamaan tapahtuman niin, että kaduilla kulkijat saisivat kuulla ja ottaisivat vastaan hyvän uutisen Vapahtajasta, Herrasta Jeesuksesta. Rukouksen jälkeen väkeä ohjeistettiin. Osa jäisi kirkkoon rukoilemaan kaduilla tapahtuvien kohtaamisten puolesta. Kirkossa oltaisiin myös valmiita keskustelemaan sinne mahdollisesti saapuvien puolesta. Osa lähtisi kaduille jakamaan vihkosia, joissa kerrottiin evankeliumin sanoma lyhyesti ja joissa oli yhteystiedot seurakuntaan ja tähän viikottaiseen evankelioimistapahtumaan.

”Lähdetään tuon lauluryhmän mukaan”, sanoi Abe. ”Tunnen heidät.” Abe osoitti kolmea nuorta aikuista, joista yhdellä oli kitara, toisella pieni äänenvahvistin ja kolmannella nippu evankeliumivihkosia. Tervehdittiin ja siirryttiin erään pienen torin kulmaukseen, missä kulki ihmisiä jatkuvana virtana. Pian nuoren miehen kitara soi säestäen vahvistinta kantaneen naisen laulaessa Amazing Grace, Oi armo ihmeinen. Kolmas tiimistä jakoi ohi käveleville evankeliumivihkosia. Jotkut ottivat, jotkut kieltäytyivät kohteliaasti.

Abe ja hänen vieraansa tarjosivat myös vihkosia torin poikki kulkeville. Jotkut jäivät kuuntelemaan hetkiseksi laulua. Yksi heistä, teini-ikäiseltä näyttävä tyttö pysähtyi Riitan luo ja otti häneltä vihkosen. Tyttö jäi kuuntemaan laulajan puhetta uskoontulostaan ja siitä, miten Jeesus oli antanut hänelle kaikki synnit anteeksi. ”Sinäkin saat uskoa, että Jeesus rakastaa sinua ja haluaa antaa sinulle syntisi anteeksi. Sinun tarvitsee vain kääntyä hänen puoleensa. Hän kuulee ja on valmiina vastaamaan sinulle.”

”Voiko se olla niin yksinkertaista”, sanoi tyttö hiljaa kuin itsekseen. ”Mitä tarkoitat?” kysyi Riitta. ”Voiko Jeesus rakastaa minua? Minä olen tehnyt niin paljon pahaa”, tyttö vastasi äänessään epätoivoa. Riitan silmät kostuivat kyynelistä. Hän katsoi tyttöä silmiin ja vastasi: ”Minäkin olen pahantekijä.”

Tytön silmät aukenivat suuriksi. ”Sinäkö, en usko, sinä olet niin kiltin näköinen ja kauniisti puettu.” Nyt vasta Riitta huomasi tytön asun. Se oli ryppyinen ja siinä oli tahroja. Tytön hiukset olivat päässeet hiukan hapsolleen ja hänen silmänsä verestivät. ”Ihminen näkee ulkokuoren, mutta Jumala näkee sydämen”, vastasi Riitta tytölle ja jatkoi: ”Olen murhaaja.” Tyttö katsoi Riittaa epäuskoisena. ”Sinä murhaaja? Ei ikinä. Sinä olet hyvä ihminen.”

”Jeesus antoi minulle anteeksi”, vastasi Riitta. ”Hän voi antaa anteeksi sinullekin.” 2Ei, en usko, että minulle, ei näin syntiselle, en ansaitse saada anteeksi.” Tyttö oli jo lähtemäisillään pois, kun Riitta sai ajatuksen ja sanoi tytölle: ”Ymmärrän, että sinun on mentävä, mutta saisinko antaa sinulle ensin lahjan. Lahjan? Minulle?” kysyi tyttö. ”Se lahja on laulu, jonka haluaisin laulaa sinulle”, vastasi Riitta.” ”Ehkä kuulit sen jo tänään? Ihmeinen armo?” ”En, en kuullut”, vastasi tyttö. Riitta meni kitaransoittajan luo. Tämä nyökkäsi ja Riitta siirtyi mikrofonin taakse.

Pian torin kulmauksessa kaikui Riitan kaunis ja tumma alttoääni värähdellen Pyhän Hengen innoittamana kaikkivaltiaan rakkautta eksynyttä ja syntistä kohtaan. Laulaessaan Riitta katsoi tyttöä suoraan silmiin. Tyttö jäi kuuntelemaan.

Oi ihmeellistä armoa,

kun löysit eksyneen.

Nyt uusin silmin nähdä saan.

Nyt katson Jeesukseen.

2.

Vain armo murtaa syntisen

ja rauhan lahjoittaa.

Voi suurta päivää ihmeiden!

Sain armon oivaltaa.

3.

Saan jättää kuilut synkkyyden.

Jää taakse valheen yö.

Nyt kuljen armoon luottaen,

ja vielä jatkuu työ.

4.

Hän kantaa kaipaustani

ja toivoon vastataan.

On Herra itse kaikkeni

taivaassa, päällä maan.

5.

Kun päättyy matka maallinen

ja kuihtuu kaikki muu,

saan nähdä taivaan kirkkauden

ja rauha vahvistuu.

6.

Kuin hanki haihtuu kerran maa

ja loiste auringon,

vaan Herra viipyy luonani,

ja armo aina on. (Sanat John Newton v. 1773. Jeesuksen kohdannut entinen orjakauppias.)

Kun laulu päättyi, Riitta käveli tytön luo. Tämän silmät olivat täynnä kyyneliä.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 12.6.2022    jatkoa edellisiin viikon saarnoihin

Aben ja Elvin luona  

”Hei, kohta ollaan Helsingissä!” huudahti Riitta. ”Niin, matka ei tuntunut edes pitkältä”, ratin takana istuva Matti vastasi. Pian he näkisivät jälleen ystäviksi tulleet Aben ja hänen vaimonsa Elvin. Abe oli Matin rippipappi vuosikymmenien takaa, nyt eläkkeellä ja yli kahdeksankymmentävuotias. Elvi taas oli tehnyt työvuotensa englanninkielen opettajana.

”Tervetuloa!” Halattiin ja pian odotetut vieraat istuivat Aben ja Elvin viihtyisässä olohuoneessa, jonka yhtä seinustaa peitti kattoon asti ulottuva kirjahylly täynnä teoksia. Tässä kodissa ilmeisesti arvostettiin kirjoja ja luettiin paljon. ”Kyllä, molemmat rakastamme lukemista ja jatkuvaa opiskelua. Se antaa uusia vaikutteita ja pitää mielen virkeänä ja ajantasalla”, totesivat Elvi ja Abe. ”Tällä hetkellä luemme yhdessä intialaisen kristityn tutkijan ja kirjailijan Vishal Mangalwadin teosta "Kirja joka muutti maailmasi.”

”Mistä siinä kerrotaan?” kysyi Riitta. Abe vastasi: ”Kirjoittaja on intialainen kristitty ja peilaa taustaansa vasten eri kulttuureita. Hän todistaa monilla historiasta ja nykyajasta ottamillaan esimerkeillä sen, että Raamattu on länsimaisen sivistyksen ja menestyksen sielu. Hän suree Raamatun amputoimista pois länsimaisista yliopistoista, jotka ovat aikanaan syntyneet Raamatun opettamista varten. Nyt yliopistoissa opetetaan, miten matkustetaan Mars-planeetalle, mutta ei löydetä vastausta siihen, miten eletään omassa perheessä ja yhteiskunnassa.”

”Arvottomuus ja nihilismi ovat vallanneet yhä useamman nuoren mielen”, jatkoi nyt Elvi. ”Mangalwadi ottaa tästä esimerkkinä amerikkalaisen Nirvana-yhtyeen laulusolistin Kurt Cobainin. Hei, minäpä luen teille Mangalwadin kirjasta katkelman, joka käsittelee Cobainin ajattelua”, sanoi Elvi ja otti teoksen esiin.

”Seuraavassa ote sanoituksesta, josta käy ilmi Cobainin käsitys pelastuksesta äänettömyytenä, kuolemana ja sammumisena:

Äänettömyys, Tässä olen, Tässä olen, Äänetön. Kuolema on se mitä olen, Mene helvettiin, Mene vankilaan–-Kuole.

"Nirvana yhtyeen levy Nevermind (= älä välitä, hälläväliä) tavoitti oman sukupolvensa ajelehtimisen, juurettomuuden ja sielun kadottamisen niin tehokkaasti, että yhtyeen tuota albumia myytiin kymmenen miljoonaa kappaletta.”

”Miten Cobainille kävi? Tarkoitan,vieläkö hän elää?” kysyi Riitta Elviltä. ”Hän teki itsemurhan”, vastasi Elvi. ”Voi miten surullista”, huokasi Riitta. ”Niin on”, vastasi Elvi. ”Ja tuo toivottomuus ja tarkoituksettomuus, johon Cobain oli ajautunut, leviää yhä, ei vain Amerikassa, vaan Suomessakin.”

”Siksiköhän huumeitten käyttö on kasvussa maassamme?” Riitta pohti. ”Uskoisin, että asioilla on syy-yhteys keskenään”, vastasi nyt Abe.

”Enää eivät lapset ja nuoret useinkaan todella opi kodeissaan eikä kouluissa sitä, että ihmisiä rakastava Jumala on luonut jokaisen ihmisen omaksi kuvakseen ja kaltaisekseen. Kouluissa opetetaan maailman syntyneen alkuräjähdyksessä ja elämän sattumalta. Sanotaan että Jumalaa ei ole tai että usko häneen on taikauskoa. Ja nyt vielä lapset hämmennetään nykyaikaisella opetuksella monista sukupuolista. Ja kuitenkin biologinen tosiasia on, että liki 100 prosenttia maailmaan syntyvistä lapsista on aivan ehdottomasti tyttöjä ja poikia, XX ja XY. Läntinen sivilisaatio on pahasti eksyksissä, sanon minä”, huokasi Abe vielä.

”Mutta entä kirkko, eikö se opeta lapsille ja nuorille miten asiat oikeasti ovat”, ajatteli Riitta ääneen. Abe huokasi ja sanoi Riitalle lempeästi:”Ajattelepa nykylasten elämää Suomessa. Seurakuntien varhaiskasvatustyö tavoitaa 1-6 vuotiaita, mutta ei suinkaan kaikkia ikäluokastaan. Suuri osa lapsista viettää aikansa päiväkodeissa. Ei sieltä pääse lähtemään kirkon kerhoon. Kuusivuotiaana esikoulu ja sitten peruskoulu vie lapset mennessään.""Ja rippikoulun jälkeen moni nuori eroaa kirkosta kokien sen itselleen tarpeettomaksi. Lisäksi monin paikoin kirkkoon kuuluu enää puolet kunnan asukasluvusta."

"Sitten on myös katsomusten ristiriita.""Mitä tarkoitat?" kysyi Matti. Abe luki vastaukseksi Evl. kirkon nettisivuilta: ”Kirkon varhaiskasvatus (lapsi- ja perhetyö) tukee kodin kristillistä kasvatusta ja lapsen kokonaisvaltaista kasvua kristillisen ihmiskäsityksen mukaisesti.”

"Kouluissa kuitenkin opetetaan ateistista ja nyt uutena asiana myös seksuaalivapaata ihmiskäsitystä. Kumpi käsitys vie voiton, ja miten pitkään kirkko enää saa opettaa aitoa raamatullista käsitystä ihmisyydestä? "Niin tosiaan", kommentoi Riitta vakavana.”

”Mutta hei anteeksi, olette tulleet pitkän matkan ja teillä on varmasti nälkä. Tulkaa syömään!” kehotti Elvi. ”Keittiöön on katettu päivällistä.” ”Kiitos, kyllä se maistuu!” vastasivat Riitta ja Matti. Tätä tietä, olkaa hyvät, sanoi Abe. Minä se joskus innostun niin kovasti kun kirjoista on kyse.” ” Ja minä myös, huikkasi Elvi, joka oli jo keittiössä ottamassa ruokaa uunista tarjolle. Jatketaan sitten keskustelua illemmalla.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 5.6.2022    jatkoa edellisiin viikon saarnoihin

Jälleen kotona

Kerrostalon hissi surisi. Se oli matkalla kerrostalon kuudenteen kerrokseen. Siellä se pysähtyi kolahtaen. Hissin ovi aukeni ja kaksi ihmistä astui ulos harmaaseen rappukäytävään. Toinen heistä oli noin viisikymmenvuotias nainen, toinen teini-ikäinen tyttö. Nainen etsi takkinsa taskusta avaimen. Huoneiston ovi aukeni naksahtaen. Sisältä levisi rappukäytävään leivonnaisten tuoksua. ”Nyt ollaan taas yhdessä täällä”, sanoi nainen ja halasi tyttöä. ”Tervetuloa kotiin Marja.”

Marja riisui sinisen ulkoilutakin yltään ja vetäisi tennarit jaloistaan. Sitten hän asteli kohti omaa huonettaan. Se oli entisellään. Ikkunan edessä oli pieni valkea kirjoituspöytä ja tuoli. Toisella seinustalla lepäsi punapeitteinen sänky. Toisella seinällä kohosi lähes täysinäinen kirjahylly ja sen päällä nukkeja. Oviseinällä tikutti kuulumattomalla äänellä pyöreä sininen kello. Matossa lattialla katseli sisääntulijaa kauniisti kirjottu muumihahmo Niiskuneiti. Paperisen pyöreän kattovalaisimen kyljessä erottui painettu kuva muumilaaksosta ja muumitalosta. Muumiaihe toistui huoneen ikkunaverhoissakin.

Marja katseli huonettaan ilmeettömin silmin ja sitten huokasi. Hänen mielessään vilisi muistoja menneiltä vuosilta: kauniita, iloisia, sydämellisiä muistoja. Mutta ne tuntuivat nyt samalla katkerilta ja kadonneilta. Tuo aika, suloinen lapsuus ja nuoruus oli poissa. Tilalle oli tullut harmaa ja synkkä todellisuus. Marjan teki äkkiä mieli kääriä kokoon huoneensa sisustus ja viedä se laatikossa kellarin pimeään nurkkaukseen ja maalata huoneen seinät harmaiksi ja levittää lattialle musta matto ja sänkyyn musta peitto.

”Marja, tule juomaan teetä!” Äiti keittiössä oli kattanut pöydän ja esillä oli suuri pullapitko ja mustikkapiirakkaa. ”Näistä sinä olet aina pitänyt”, sanoi äiti Marjalle. Tämä katseli hiljaisena touhuavaa äitiään ja isuutui sitten teemukin ääreen. ”On niin ihanaa”, kun olet jälleen kotona, sanoi äiti. ”Olen niin odottanut tätä hetkeä. Se on kuin väläys taivasta maan päällä.” Marjan suu kävi aavistuksenomaisessa hymyssä, joka sitten sammui. Tee juotiin hiljaisuuden vallitessa. Marja ei oikein tiennyt mihin kohdistaisi katseensa.

Ädin silmiin katsominen tuntui ahdistavalta. Äkkiä jo pelkkä äidin lähellä oleminen ahdisti. Marja alkoi haukkoa henkeään ja nousi tuolilta. Sitten hän ryntäsi eteiseen ja oli jo avaamaisillaan ulko-oven. Kuitenkin Marja kääntyi ja juoksi huoneeseensa. Siellä hän avasi ikkunan ja valui sänkyynsä edelleen vaikeasti hengittäen. Marjan äiti juoksi paikalle mukanaan pullomainen putki ja tarjosi sen Marjalle. Tämä asetti sen huulilleen. ”Hengitä rauhallisesti, ei ole mitään hätää, lepää vain siinä”, äiti neuvoi Marjaa.

Lääkäri oli kertonut sairaalassa Marjan ahdistuskohtauksista. Hänellä oli niitä varten lääkitys, mutta varmuuden vuoksi Marjan äidille oli annettu tyttärensä kotilomaa varten mukaan hengitettävää lääkettä akuuttia kohtausta varten. Nyt sitä tarvittiin. Marjan äiti katsoi hyperventiloivaa tytärtään. Tämä oli kalpea ja silmistä paistoi ahdistunut väsymys. Äiti koetti salata huolensa ja hätänsä tyttärestään. Poissa oli se iloinen ja huoleton Marja, jollaisena äiti oli tuntenut tyttärensä pienestä lapsesta lähtien. Yksi ilta ja viikoloppu oli muuttanut kaiken.

Marja oli joutunut elämänsä ensimmäisistä bileistä sekavana ja riehuvana psykiatriseen sairaalaan. Siellä hän oli ollut nyt kolme ja puoli kuukautta. Marjan äiti oli ollut jo epätoivon partaalla tyttärensä voinnista. Se oli ollut ailahtelevaa, masennuksen ja raivon vaihdellessa. Hän ei ollut halunut kohdata edes äitiään. Mutta sitten oli tapahtunut yllättävä käänne. Äidin kanssa vierastunnilla oli ollut mukana Riitta ja Matti, joihin Marjan äiti oli tutustunut pian Marjan sairaalaan joutumisen jälkeen. Marja oli keskustellut heidän kanssaan, ja jokin tapaamisessa oli avannut Marjan sisimmässä olleen lukkiutuman. Hän oli purskahtanut itkuun ja oli halannut äitiään ja uusia vieraitaan Mattia ja Riittaa. Tapaamisen jälkeen lääkäri oli todennut Marjan äidille: ”Tyttärenne toipuminen on alkanut. Marja on matkalla kohti anteeksiantamusta ja sovintoa itsensä ja kipeitten kokemustensa kanssa.”

Kahden viikon kuluttua Marja pääsi ensimmäiselle kotilomalle sairaalasta. Mutta Marja ei ollut entisensä. Hän oli poissaoleva ja katsetta välttelevä. Välillä Marjan äidistä tuntui kuin hänen kotiinsa olisi tullut haamu, ei tytär. Vaikka äiti oli rukoillut jatkuvasti tyttärensä puolesta, tämän tilanne vaikutti edelleen huolestuttavalta. Vielä neljä kuukautta sitten Marja oli ollut huolista vapaa tyytyväinen koululainen. Nyt hän oli masennuksen ja ahdistuksen syöveriin joutunut aikuinen, jota elämä oli lyönyt lujaa. Marjan äiti alkoi ymmärtää, että hänen tyttärensä tie takaisin tasapainoiseen elämään saattaisi olla pitkä ja kivulloinen. Mutta nyt äiti tiesi, että hänen ja Marjan kanssa kulki koko ajan Vapahtaja, Jeesus Kristus, uskollinen ystävä.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 29.5.2022 jatkoa edellisestä viikon saarnasta

Postia Abelta

”Matti, tule iltapalalle!” kuului ääni keittiöstä. Matti oli katsellut tv:n iltauutisia ja asteli nyt olohuoneesta rakkaan vaimonsa Riitan kutsumana tutun ja turvallisen keittiönpöydän ääreen. Siitä oli tullut heille viimeisen vuoden aikana paikka, jossa he olivat saaneet jakaa keskenään tärkeitä asioita ja rukoilla niiden ja toistensa puolesta. Riitta kaatoi Matille mukiin höyryävää kahvia ja itselleen kannusta teetä. Riitan ajatukset siirtyivät muistelemaan yllättävää kohtaamista Lähetysjuhlilla.

”Olipa yllätys tavata sinun riparipappisi kaikkien näiden vuosikymmenien jälkeen!” sanoi Riitta. ”Niin oli”, vastasi Matti. ”Uskon, että se oli Jumalan johdatusta.” ”Niin minäkin ajattelen”, vastasi Riitta ja jatkoi: ” Abella vaikutti olevan vaimonsa Elvin kanssa samankaltaisia ajatuksia, ja myös huolia kirkkomme tilasta kuin sinulla.” ”Ja sinulla”, vastasi Matti Riitalle. ”No kyllä niinkin voi sanoa”, vastasi Riitta. ”Todella mukava, että sovittiin että vielä tavataan.” ”Niin on”, vastasi Matti. ”Hän lupasi lähettää sähköpostia”,Matti jatkoi. ”Tarkistanpa heti kännykästä onko jo tullut.”

”Hei, täällä on posti Abelta”, totesi Matti hymyssä suin. ”Kerro pian mitä!” huudahti Riitta. ”Hmm”, Matti luki. ”Abe kertoo tapaamisemme virkistäneen häntä ja vaimoaan Elviä kovasti ja kiittää vielä tarjoamastasi lounaasta kun he poikkesivat meillä. Hei, luenko sinulle ääneen koko viestin?” Matti kysyi. ”Lue vaan”, vastasi Riitta. Matti luki: ”Terveisiä täältä Vantaalta! Oli todella ilo meille Elvin kanssa tavata teidät Lähetysjuhlilla. Saimme myös käydä teidän kauniissa kodissanne ja nauttia Riitan tekemästä herkullisesta lounaasta. Ja ne keskustelut teidän kanssanne!

Oli niin virkistävää, kohdata sinut Matti, kaikkien riparista vierähtäneiden vuosikymmenien jälkeen, ja vaimosi Riitan. Saimme Elvin kanssa kuulla teidän elämänne tarinan ja me kerroimme teille omastamme. Erityisesti ilahduimme saadessamme tietää, että olette elävässä uskossa Vapahtajaamme Jeesukseen Kristukseen, ja että haluatte kertoa hänen rakkaudestaan ja armostaan eteenpäin. Koen, että teillä ja meillä on sama näky, hätä Suomen kansasta, josta niin suuri osa on kulkemassa kohti iankaikkista kadotusta. Herätyksen tarve maassamme on suuri.Ja kuitenkin tällä hetkellä täälä kohtaa niin paljon hengellistä uneliaisuutta.

Mutta haluan kertoa nyt kaksi piristävää ja ihmeellistä tapausta miestenpiiristä, jossa käyn säännöllisesti. Mukana on ollut pitkään eräs Martti. Hänen selkänsä alkoi kipeytyä vuosi sitten. Kipu yltyi viikko viikolta. Lopulta hän pääsi kävelemään enää vaivalloisesti rollaattorin kanssa ja joutui sitten jäämään pois miestenpiiristä kuukausia sitten. Lääkäri lähetti Martin viipalekuvaukseen. Se paljasti, että useat hänen selkänsä nikamat olivat liikkuneet pois paikoiltaan niiden välilevyjen painuttua kasaan. Edessä saattaisi olla selkäleikkaus.

Martti oli kertonut sairaudestaan eräälle uskonveljelle, joka oli rukoillut Martin parantumisen puolesta. Martin selkä alkoi tuntua vähitellen paremmalta. Martin selkä kuitenkin kuvattiin uudestaan leikkausta varten. Kuvia tutkinut lääkäri oli ihmeissään ja oli todennut Martille: ”Selkänne on paremmassa kunnossa kuin mies!” Selkä ydinkanavineen oli täysin avoin ja suora, ja selkänikamat ja niiden välilevyt ehjinä paikoillaan!

Toinen tapaus on vähintään yhtä ihmeellinen. Piiriimme tuli viime viikolla uusi osallistuja Ilmari. Hän kertoi piirissä veljestään Arvosta. Tämä vaimonsa Marjatan kanssa oli ollut viime syksynä veneellä kalastamassa. Äkkiä vaimo oli sanonut:"Päähän koskee vietävästi." Sitten tämä oli kaatunut pyörtyneenä veneen pohjalle. Hänet oli kuljetettu helikopterilla sairaalaan. Kysymys oli ollut aivoverenvuodosta, joka oli ollut niin paha, että Arvon vaimon toinen aivopuolisko oli ikään kuin romahtanut kasaan. Lääkärit olivat todenneet, ettei voitu tehdä mitään hänen pelastamisekseen ja olivat valmiit irroittamaan vaimon elintoimintoja ylläpitävästä laitteistosta .

Ilmarin veli Arvo oli kuitenkin kokenut voimakkaasti, että hänen pitää jatkuvasti rukoilla, että Jumala palauttaisi hänen vaimonsa Marjatan takaisin elämään. Arvo oli tehnyt niin, ja oli pyytänyt lääkäreitä pitämään vaimonsa elintoimintoja yllä kunnes tämän sisko pääsisi tulemaan ja hyvästelemään Marjatan. Lääkärit seurasivat potilaan tilannetta. Eräässä vaiheessa he totesivat: ”Jotain oli tapahtunut.” Potilaan omat elintoiminnot olivat palanneet ja hänet voitiin irrottaa sairaalan laitteista. Koska niin oli tapahtunut, Arvon vaimolle tehtiin aivoleikkaus. Tämä alkoi toipua,pääsi takaisin kotiinsa ja tekee siellä hyvää ruokaa ja juttelee.

Jumala on hyvä! Häntä kannattaa rukoilla! Muistatkos Matti riparilla opettamani Jumalan puhelinnumeron: 5015 . Sehän on jae 15 Psalmista 50. ”Avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua."

Jatketaan rukousta Suomen puolesta ja todella olette tervetulleita käymään meillä. Jutellaan sitten lisää ja rukoillaan. Pidetään yhteyttä!

Lämpimin terveisin Abe ja Elvi

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 22.5.2022

Jälleen Matin piirissä  jatkoa edelliseen viikon saarnaan

”Tänä iltana on taas se miestenpiiri”, sanoi Matti. ”Meillä on viimeinen tapaaminen ennen kesätaukoa.” ”Ai taukoa?” ihmetteli Riitta, Matin vaimo. ”Niin”, vastasi Matti. ”Suomen kesä on lyhyt. On kalastamista, mökkeilyä, marjastamista ja muita kesäjuttuja itse kullakin”, Matti jatkoi. ”Lyhyt on”, vahvisti Riitta ja totesi sitten: ”Minä en voi kuitenkaan jättää Marjan äitiä ja Marjaa yksin niin pitkäksi aikaa. Marjan elämäntilanne on niin herkässä vaiheessa.” ”Se on totta”, vastasi Matti. ”Ehkä me miesten kanssa vielä pohditaan kesätaukomme pituutta, mutta nyt on mentävä.”

Matti ja hänen merkillisesti syntyneen miestenpiirinsä (viikon saarna 6.2.2022) miehet kokoontuivat tällä kertaa seurakunnan kesäkodilla. Aikomuksena oli myös saunoa ja grillata kodassa makkaroita. ”Terve Juha, moi Ville, mukava nähdä Oiva.” ”Hei vaan!” vastasi Oiva Matille. ”Tässä on Anssi. Hän kuuli tarinani ja halusi mukaan.” ”Hauska tutustua”, sanoi Matti Anssille ja paiskasi tämän kättä. ”Nyt päästäänkin heti saunomaan. Sen jälkeen juodaan kahvit ja grillaillaan. Ei kun löylyyn!”

Kaikki miehet halusivat saunaan ja kokeilemaan miltä alkukesän kylmä järvivesi tuntuisi. Pian löyly kohisi kiukaassa. Juttu alkoi luistaa miesten kesken. Järvessäkin käväistiin, palaten hyisestä vedestä saunan lämpimään. Saunomisen jälkeen käveltiin kodalle ja nautittiin nuotiotulen leimusta ja nuotiokahvin tuoksusta. Kun oltiin kylläksi syöty ja kahviteltu Matti johdatti piirin alkurukoukseen. Sitten hän kääntyi Anssin puoleen ja sanoi: ” Haluaisitko sinä Anssi, uutena miehenä piirissä kertoa meille miten tulit lähteneeksi piiriimme.”

”Tunnen Oivan”, sanoi Anssi. ”Hän kertoi minulle, miten oli löytänyt elämässään tien eteenpäin Matin rukouksen kautta. Itse olin ollut sairaana kuukausien ajan. Minulle kehittyi jostain syystä paheneva kurkkukipu. Lopulta en saanut enää nielaistua ruoan murentakaan. Kova kipu nielussa jatkui yötä päivää . Silloin muistin Oivan kertomuksen hänen parantumisestaan onnettomuudesta seuranneesta vammautumisesta. Sinä Matti olit rukoillut Oivan puolesta.” ”Niin se oli”, vahvisti Oiva.

”En ole ollut rukoileva ihminen”, jatkoi Anssi. ”Pikemminkin päin vastoin. Oivalta olin kuitenkin kuullut sinun rukoilleen hänelle parantumista Jeesuksen nimessä. Kun kipu nielussani oli sellainen, etten tahtonut saada nukutuksikaan, mieleeni tuli kokeilla.” ”Kokeilla rukousta?” kysyi Matti. ”Niin”, vastasi Anssi. ”Nukkumaan mennessäni pyysin Jeesusta ottamaan kivun nielustani pois.”” Mitä tapahtui”, kysyi Matti kiinnostuneena.

”Aivan uskomatonta!” vastasi Anssi. ”Rukoiltuani koetin kääntää päätäni parempaan asentoon tyynyllä. Sillä hetkellä kipu kurkussa hävisi kokonaan. Kipu on poissa! Miten tämä voi olla mahdollista?” Matti hymyili. Muut miehet ilmaisivat Anssille ilonsa tämän saamasta rukousvastauksesta. ”Kysyit miten se on mahdollista”, sanoi Matti Anssille. Jumalalle kaikki on mahdollista. Koska hän rakastaa meitä, hän haluaa auttaa. Hänen Poikansa Jeesus on tuonut Jumalan avun ulottuvillemme.” ”Niin kai sen täytyy olla”, sanoi Anssi. ”Nieluni oli aivan kuin tulessa monta päivää, ja sitten, sekunnin murto-osassa olin terve!”

”Minullakin on kerrottavaa”, sanoi nyt Juha. ”Anna tulla”, kannustivat muut. ”Viime viikolla minulta katosi lompakko. Siinä oli ajokortti, pankkikortti ja muita kortteja, rahaakin pari sataa euroa. Kävin kaupassa ja kotiin tultuani huomasin lompakkoni kadonneen. Etsin kaikista mahdollisista paikoista, mutta turhaan. Sitten muistin, että Jeesusta voi rukoilla auttamaan.

Silloin aivan kuin kuulin kehtotuksen: Katso roskiksesta. Tutkin keittiön roska-astian, ei tulosta. Rukoilin uudestaan. Tuli ajatus käydä penkomassa omakotitaloni ulkoroskista. Vesiperä. Rukoilin jälleen ja sama kehotus: katso piharoskiksesta. Kävin kaksi kertaa penkomassa sitä, mutta turhaan. Jälleen kuulin kehotuksen tutkia roskista pihalla.Lähdin vielä kerran ulos ja tyhjensin nyt roskalaatikon kokonaan pihamaalle. Siellä lompakko oli, vanhojen lehtien välissä!” ”Vau! Uskomatonta, ihmeellistä!” sanoivat muut piirin miehet.” Jumalan apu on ihmeellistä!” sanoi Matti.

” Silloin Oiva sanoi: ”Hei, kuulkaas. Minä löysin Uudesta Testamentista, Filippiläiskirjeen luvusta neljä yhden kohdan, sanoi Oiva: ”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa. ”

”Aamen!” sanoivat muut miehet.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 15.5.2022

Syyllisyydestä vapaaksi yksin Kristuksen tähden jatkoa edelliseen viikon saarnaan

”Anteeksi äskeinen kuivakka luentoni liberaaliteologiasta”, sanoi Abe. ”Mutta mielestäni kirkkomme syvin ongelma on yliopistojen kirkolle tarjoama ateistinen, Jumalan kieltävä raamattuopetus. Sieltä se leviää pappien ja muiden sellaista opetusta saaneiden kirkon työntekijöiden mukana kaikkialle kirkkoon liudentaen Raamatun arvovallan seurakunnissa. Lyhesti sanoen tuo opetus tekee Raamatusta skeletonin. ”Ai minkä?” ihmetteli Riitta. ”Niin, kuulit oikein”, vastasi Abe. ”Jumalan ilmoituksesta tulee luurangon kaltainen jäänne, jota ei voi ottaa ihan vakavasti, ei myöskään sen vakavista vakavinta varoitusta ikuisesta kadotuksesta. Pahinta on, että tuo fossiloituminen etenee salakavalasti, huomaamattomasti kuin homevaurio rakennuksessa.” Riitta ja Matti katsoivat Abea hämmästyneenä.

" Miten kirkon työntekijöille annettava raamattuopetus voi olla Jumalan kieltävää?" kysyi Matti. " Se johtuu yliopistojen ateistisuudesta",vastasi Abe ja jatkoi."Kerron esimerkin. Jos menet siellä vakavissasi väittämään maailmankaikkeuden ja elämän syntyneen Jumalan luomistyön tuloksena, sinut nauretaan pihalle. Miksi? Siksi, että yliopistoissa kaikki pitää pystyä perustelemaan järjellä. Mutta ihmisjärki ei käsitä Jumalaa eikä sitä, mitä Raamatussa kerrotaan hänestä. Toisin sanoen kaikki tutkimusmenetelmät yliopistoissa ovat ateistisia.  Siksi yliopiston raamatunselitysopin - se on eksegetiikan, laitoksella on käytössä sama metodi.Ja siksi kaikkea Raamattuun ja Jumalaan liittyvää lähtökohtaisesti epäillään." Matti ja Riitta katsoivat Abea silmät suurena. "Kerron joitain esimerkkejä", jatkoi Abe. "Jaksattekohan kuunnella?" Riitta ja Matti nyökkäsivät.

Abe jatkoi ja sanoi:" Yliopiston eksegeetit epäilivät pitkään onko kuningas Daavidia ollut olemassa. Väitettiin niinkin, ettei yksi ihminen voi millään kirjoittaa niin paljon psalmeja, kuin Raamatussa on nimikoitu Daavidin psalmeiksi. Vasta kun arkeologisissa kaivauksissa löytyi todisteet Daavidin olemassaolosta, epäilyt vaimenivat. Samoin on epäilty ja epäillään yhä, ettei Israelin kansaa ole ole ollut olemassa Egyptissä. Sen sijaan sanotaan, että hajanaisia heimoja vaelsi kohti luvattua maata. Siellä he keksivät itselleen jumalan pysyäkseen yhdessä. Sodoma ja Gomorra on lisätty vasta myöhemmin Raamatun kartastoon, kun arkeologit ovat todenneet niiden olleen olemassa. Eikä eksegeettien opintoihin ole kuitenkaan enää vuosikymmeniin kuulunut arkeologian opintoja. No miksi? Ei kai siksi, ettei totuus paljastuisi? Voi voi, nyt minä taas aloin pitää luentoa ja saarnata teille, anteeksi." "Ei haittaa", vastasi Matti.

Matti jatkoi: "Mutta jos noin on, niin eikö kirkon työntekijöiden raamattuopetus pitäisi siirtää pois yliopistoista ja alkaa opettaa pitäen Raamattua totena, siis todellisena Jumalan ilmoituksena itsestään meille ihmisille? Ateistiset teoriat eivät auta, kun syyllisyys ja helvetin pelko kalvavat omien syntien tähden. Vain elävän Vapahtajan, Jeesuksen Kristuksen kohtaaminen auttaa. Tiedän sen omasta kokemuksestani." Abe nyökkäsi ja sanoi: "Olen samaa mieltä kanssasi." Abe jatkoi vielä:

"Kunpa kirkossamme otettaisiin vakavasti Jumalan apostoli Paavalin suulla antama varoitus:   "Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä." Se löytyy 1.Korinttolaiskirjeen luvussa 15."

"Mutta on muitakin ongelmia”, sanoi Abe. ”Millaisia?” kysyivät Riitta ja Matti. ” Esimerkiksi se, ettei kirkossa ole pysytty mukana yhteiskunnan ja ihmisten ajattelun ja elämän muutoksessa”, vastasi Abe. ” ”Kertoisitko esimerkin?” pyysi Matti. Abe vastasi: ”Edelleen kirkossa, tarkoitan sen työntekijöitä, oletetaan laajalti, että ihmiset tulisivat kello 10 sunnuntaina kirkkoon, mutta eihän se ole totta. Tilastojen mukaan vain noin 1 prosentti kirkon jäsenistä käy säännöllisesti aamumessussa.” Oho”, vastasi Riitta. ”Mutta tosiaan, kotikirkkomme on yleensä sunnuntaisin sangen vähäväkinen.”

”Eikö tilanteelle voisi tehdä jotain?”kysyi Matti. ” Niinpä”, vastasi Abe ja huokasi jälleen. ” Minäkin, vaatimaton peruspappi, koetin puhua muutoksen tarpeesta, mutta turhaan. Seurakuntalaisista moni varhaisnuori toivoi messun alkavan kello 16. He totesivat: ” Silloin viikonloppu on eletty ja valmistaudutaan kouluun. Se olisi hyvä aika tulla messuun. Ja niin he tulivatkin, kun joskus saimme järjestettyä heille suunnattuja kirkonmenoja.” Olipa hienoa”, Riitta iloitsi.” ” Voisiko olla messut sekä klo 10 ja 16?” ”Niinpä”, vastasi Abe. ”Jospa te saisitte muutosta aikaan”, hän jatkoi.

Matti ja Riitta katsoivat toisiaan. ” Mekö? Uskoon tultuamme halusimme tehdä työtä abortin kokeneiden tai sitä harkitsevien parissa. Halusimme oman kokemuksemme kautta olla rinnallakulkijoita ja lohduttajia edes joillekin,” Riitta sanoi. ” Niin, te kerroitte minulle ja Elville tiestänne Kristuksen luo”, vastasi Abe. Riitta jatkoi: ”Työmuodon nimeksi ajattelimme laittaa Antakaa lasten tulla.” ” Toteutuiko se?” Abe kysyi. ” Seurakunnan työntekijät suhtautuivat ajatukseemme varautuneesti. Toisaalta sen ymmärtää, kun aihe olisi ollut niin arkaluontoinen, eivätkä työntekijät tunteneet meitä entuudestaan. Olimmehan tulleet uskoon ja mukaan seurakuntamme toimintaan vasta vähän aikaa sitten”, sanoi nyt Matti. ” Aivan,” vastasi Abe.

” Ajatuksenne toisten kohtalotovereiden tukemisesta oli minusta hyvä”, sanoi keskustelun aikana tähän saakka hiljaa pysytellyt Elvi. ” Jäikö idea vertaistukiryhmästä kokonaan toteutumatta?” Riitta vastasi: ”Aloimme rukoilla, tai ainakin Matti rukoili. Sitten myöhemmin minäkin aloitin jatkuvan rukouksen. Pyysimme, että voisimme kertoa edes joillekin siitä suunnattomasta armosta ja rakkaudesta, jota olimme saaneet osaksemme Jeesukselta.” ”Oletteko saaneet rukousvastauksia tässä asiassa?” kysyi Elvi. ” Matin ympärille alkoi syntyä miesten ryhmä ihmeellisten tapahtumien ja useiden rukousvastausten kautta,” vastasi Riitta. ” Miehet ovat saaneet kohdata Jeesuksen Matin rukoustyön kautta.”

” Voi miten valtavaa,” huudahti Elvi. Olisi kiinnostavaa kuulla siitä lisää!” Tulkaa käymään uudemman kerran", vastasi Riitta. Elvi katsoi Abea ja tämä hymyili nyökäten. ” Mutta kerro nyt sinä vuorostasi, saitko sinä rukousvastauksia tuossa asiassa”, pyysi Abe ja katsoi Riittaan päin. ” Olen kohdannut yhden äidin, joka on surrut tyttärensä kohtaloa. Olen tavannut heidät useamman kerran ja Mattikin oli viimeksi mukana. Se oli Herran järjestämä tilanne ja tytär pääsi avautumaan sisimpänsä lukkiutuneesta tilanteesta. Vain nämä kaksi ihmistä olen kohdannut,” Riitta jatkoi.

”Vain nämä kaksi? ” hymyili Elvi. ” Juutalaisilla on sanonta, että joka pelastaa yhden ihmisen, pelastaa koko maailman.” Riitta hymyili arasti takaisin. ” Jospa Jeesus on antanut Matille erityisen rukouksen lahjan ja sinulle Jumalan kuulemisen ja sen kautta henkilökohtaisen työn lahjan. ” Matti katsoi Elviä hämmentyneen näköisenä. Abe nyökkäsi Matille ja Riitalle ja sanoi: ” Koen samoin kuin Elvi. Koen myös, että Pyhä Henki läsnä tässä hetkessä. Ehdottaisin, että nyt rukoiltaisiin yhdessä. Sitten meidän on lähdettävä kotia kohti. Mutta sovitaan, että tavataan.”

Riitta ja Matti nyökkäsivät ja Matti sanoi: ”Tavataan! Mutta johdatko sinä Abe meidät rukoukseen?”Abe nyökkäsi. Rukouksessa Abe toi kaikki heidän tarpeensa Jeesuksen eteen. Samoin heidän hätänsä Suomen kansasta ja sen ikuisesta kohtalosta. Rukoillen herätystä maahamme, ettei se syöksyisi ajalliseen ja iankaikkiseen turmioon, vaan saisi armon palata takaisin Kristuksen luo. Hän on täynnä laupeutta ja anteeksiantamusta jokaista hänen luokseen tulevaa kohtaan.

Rukouksen jälkeen Abe ja Elvi lähtivät ajamaan kohti Etelä-Suomea. Oli päätetty, että tavattaisiin uudelleen mahdollisimman pian.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 8.5.2022

Kesäjuhlilla   jatkoa edelliseen viikon saarnaan

”Katos vaan! Lähdetäänkö?” ”Minne?” kysyi Riitta. ”No kesäjuhlille”, vastasi Matti. ”Nyt sattuu tulemaan lähelle, naapurikunnassa on kesäkuun alussa Lähetysseuran vuotuinen kesäjuhla.” ”No, kyllä kai sitä kerran elämässään vois mennä”, arveli Riitta. ”Tuleekohan sinne miten paljon väkeä? Ei kai vaan ole ruuhkaa?” ”No sitten se nähdään”, totesi Matti.

Jo kaukaa näkyi juhla-alueen portti. Se oli korkea rakennelma. Portin takana kuulsi suuri harmaa teltta. ”Ai, ihan telttajuhlat!” ihasteli Riitta. ”Lapsena toivoin pääseväni joskus tuollaiseen sisälle. Nyt se toteutuu. On vain kolea sää.” ”No mitäs siitä. Teltta suojaa sateelta ja onhan meillä mukana villaista vaatetta”, arveli Matti. ”Kävellään sisään!”

Teltassa oli lämmin tunnelma, vaikka ulkona sataa tihuutti ja taivas oli pilvien peitossa. Juhlaväkeä kertyi sisälle yhä lisää, niin että pian lähes kaikki penkit olivat täyden näköisiä. Viimeisten tulijoiden joukossa oli harmaahiuksinen herrasmies, kanssaan kauniisti harmaantunut vanha nainen. He istuutuivat aivan Matin ja Riitan viereen.

”Abe, annapa se penkinlämmitin”, sanoi hänen viereensä istuutunut nainen. ”Kyllä kultaseni, tässä”, vastasi mies. ”Abe”, mietti Matti. ” Missä olen kuullut tuon nimen?” Silloin Matin päässä välähti. ” No rippikoulussa! Pappi oli kehottanut riparilaisia kutsumaan itseään toverillisesti Abeksi. Matti ei voinut olla nyt kysymättä harmaahiuksiselta herrasmieheltä: ”Anteeksi, mutta tuo nimi Abe on tuttu. Se oli rippipappini lempimi, Abraham Laiho virallisesti.”

”Kyllä, kyllä,minä olen”, vastasi mies. ”Ja kukas sinä olet?” kysyi Abraham hymyillen Matilta. ”Olen Matti Koskinen ja olin rippikoululeirilläsi vuonna… no, yli neljäkymmentä vuotta sitten, Kuusavaaran leirikeskuksessa Rimpelässä.” ”Vai niin”, vastasi Abraham, ja kääntyi Mattia kohti ja puristi lämpimästi Matin kättä. ”Tässä on vaimoni Riitta”, esitteli Matti. ”Ja tässä on minun puolisoni Elvi”, esitteli Abraham. ”Onpa todella mukava nähdä teitä”, jatkoi Abraham. Meidän täytyy jutella. Mutta nyt ohjelma alkaa.”

”Tuli ruokatauko. Pian Matti, Riitta, Abraham ja Elvi istuivat toisessa, pienemmässä teltassa, edessään höyryävää perunakeittoa ja ruisleipää. Väkeä asteli ruokailemaan sateen ropistessa teltan katolle. Abraham, tuttavallisemmin Abe ja Evi olivat helposti lähestyttäviä ihmisiä. Pian juttu luisti heidän kanssaan kuin vanhojen tuttujen kesken. Kävi ilmi, että Abe oli ollut eläkkeellä jo viisitoista vuotta, mutta Luoja oli antanut terveyttä, niin että tänne juhlillekin oli ajettu omalla autolla Etelä-Suomesta. ”Missä te asutte?” kyseli Abe. ”Tuossa lähellä naapurikunnassa”, vastasi Matti. ”Poiketkaa meillä ennen kuin lähdette takaisin etelään”, pyysi Matti. ”Tulemme mielellämme”, vastasivat Abe ja Elvi.

Kesätapahtuma päättyi juhlalliseen messuun. Sen jälkeen ajettiin peräkkäin Matin ja Riitan kotiin. Riitta oli kattanut heille valmiiksi kahvipöydän. Pian juteltiin ja muisteltiin menneitä aikoja. Matin ja Aben puhe kiertyi piankin rippikouluun, jossa he olivat kohdanneet. Abe oli silminnähden iloinen saadessaan kuulla Matin ja Riitan löytäneen elävän uskon Jeesukseen omana Vapahtajanaan.

Matti jatkoi ja sanoi Abelle: ”Joku päivä sitten kerroin Riitalle omia riparimuistojani ja vertasimme niitä joiltain nykynuorilta kuulemiimme riparikokemuksiin. Tuli sellainen olo, että jotain on tapahtunut kirkon nuorisotyössä oman ripariaikani jälkeen.” ”Kertoisitko mitä tarkoitat?” kysyi Abe ja muuttui vakavan näköiseksi. ”No”, vastasi Matti, ”Lyhyesti sanoen se on jonkinlaista maallistumista. Pelkään, että sen mukana on kadotettu tai ollaan kadottamassa jotain hyvin tärkeää.”

”Sinun rippikolussasi puhuttiin suoraan ihmisen syntisyydestä ja pelastuksen tarpeesta. Sinä et peitellyt sitä, että ilman henkilökohtaista uskoa Jeesukseen Kristukseen joutuu kadotukseen. Sanoit, että Jeesus kuoli, että me saisimme syntimme anteeksi. Siksi usko Jeesukseen on elämän kallein asia. Myös isosemme olivat samaa mieltä. He halusivat kertoa meille omasta uskonkokemuksestaan ja toivoivat, että Jeesuksesta tulisi meille elävä Vapahtaja ja ystävä. Heistä vaistosi, että usko Jeesukseen oli heille elävää todellisuutta.

Mutta nyt saimme kuulla joiltain nuorilta, että osa isosista ei ollut tehtäviensä tasalla. Joku kielsi julkisesti uskovansa mihinkään, mitä Raamatussa on. Joku isoskokelas taas rukoili nurinpäin: ”Isä meidän, joka et ole taivaassa..”, ja muutakin kuulimme. Minulle Riitan kanssa uskosta Jeesukseen on tullut kuolemanvakava asia sen myötä, että saimme kokea uudestisyntymisen ihmeen, josta Uudessa Testamentissa puhutaan. Jeesus todella antoi syntimme anteeksi ja synnytti Pyhän Hengen kautta meissä uskon Jeesukseen ja Raamatun sanaan.”

Abe huokasi syvään. ”Minun on valitettavasti myönnettävä, että olen itsekin huolestunut kirkkomme ja sen rippikoulun tilasta. Muutos näkyi työvuosieni kuluessa myös rippikoulun oppikirjoissa. Esimerkiksi yksi kirja ei sisältänyt lainkaan tekstiä. Oli vain yksi kuva per aukea. Toisessa kirjassa kansikuvassa pyykkinarulla roikkui kondomipakkauksia. Oli toki myös asiallisiakin oppikirjoja. Isosten suhteen avattiin suuri ovi kaikille 1980-luvulla. Kuka vain pääsi isoseksi joidenkin viikonloppukurssien jälkeen. Tulijoita oli niin paljon, ettemme mitenkään voineet tutustua heihin ja heidän valmiuteensa isosen tehtävään kyllin huolellisesti. Rakkaita nuoria kaikki, mutta monet heistä eivät näyttäneet ymmärtävän heidän tärkeintä tehtäväänsä: olla Kristuksen todistajia toisille nuorille.” Matti ja Riitta kuuntelivat Abea hiljaa.

”Mutta kirkkomme maallistuminen on alkanut jo kauan sitten, kun liberaaliteologia nosti päätään. Ensimmäisiä sen suunnan edustajia oli 1700-luvun loppupuolella syntynyt Friedrich Schleiermacher. Liberaaliteologia kehittyessään on yhä selkeämmin sivuuttanut uskon Raamattuun Jumalan ilmoituksena. Sen sijaan Raamattua on alettu kohdella tavallisena kirjana, jonka sisältöä tarkastellaan inhimillisen järjen tasolla. Ongelma on vain se, ettei langennut ihmisjärki ymmärrä kuka Jumala on. Ei se myöskään ymmärrä, että Jeesus syntyi ihmeen kautta neitsyestä. Sen sijaan puhutaan, että Raamatun kieli on uskon kieltä.

”Mitä se tarkoittaa?” kysyi Matti. ”Se tarkoittaa sitä, että Raamattu käsitetään uskonnollisella tasolla merkitykseltään kuin perinnekirjaksi, jonka sanomalla ei ole todellista velvoittavuutta kristityille. Raamattu menettää silloin muuttavan voimansa Jumalan sanana. Siitä voidaan karsia hankalia kohtia pois ja tulkita sen tekstiä sopivalla tavalla. Siitä johtuu myös kirkon työntekijöiden lisääntynyt maallistuminen. Se ei ole voinut olla heijastumatta myös kirkon nuorisotyöhön. Itsekin olin nuorena pappina vähällä kadottaa elävän uskon Raamatun Jumalaan. Olipa tässä pitkälti puhetta”, huokasi Abe. ”Saitko, tai saitko Riitan kanssa yhtään kiinni siitä, mitä tarkoitin?” kysyi Abe.

”Ehkä jotain”, vastasi Riitta. ”Onko niin, ettei yliopiston raamattuopetus enää pidä Raamattua todellisen Jumalan aitona ilmoituksena itsestään? Sen sijaan Raamattu on riisuttu sen arvovallasta kun ihmisjärki ja sen päätelmät on astetettu Raamatun yläpuolelle? Samalla usko Jeesukseen Jumalan Poikana on alkanut liudentua ja hävitä? Olenko jäljillä?” Abe nyökkäsi. ”En halua tuomita ketään, mutta niin ajattelen. Esimerkkinä profeetta Jesajan kirja. Koska liberaaliteologia, jonka ylin auktoriteetti on järki, ei voi hyväksyä sitä, että joku voisi nähdä aidosti tulevaisuuteen yli sukupolvien Jumalan Hengen kautta, on keksitty, että on ollut kaksi tai kolme jesajaa, jotka ovat vain jälkeenpäin merkinneet historian tapahtumia muistiin. Mutta miten sitten käy aidon uskon joulun profetiaan Jesajan kirjassa:” Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden…?” Joulun profetia muuttuu kauniiksi, mutta merkityksettömäksi uskonkieleksi. Sillä ei ole kosketuskohtaa todellisiin historian tuleviin tapahtumiin. Miten se silloin voisi lohduttaa ja tuoda ihmisille elävän toivon?" Abe huokasi hiljaa.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 1.5.2022

Mitä osaisi sanoa? jatkoa edelliseen viikon saarnaan

Riitan ja Matin luona oli ollut kyläilemässä Matin vanhan ystävän sukulaispoika Mikko. Oli keskusteltu rippikouluista ja evl.kirkon tilasta. Matti ja Riitta olivat kuulleet Mikoltakin joidenkin isosten merkillisestä käyttäytymisestä riparileireillä, jopa kristillisen uskon kieltämisestä. Mikko oli tullut uskoon oman riparinsa jälkeen ja hän oli muistellut leirillä kokemaansa ja tutulta isoselta kuulemaansa uudessa valossa. Sitä valoa usko Jeesukseen ja Jumalan sanaan Raamattun tutustuminen oli antanut hänelle. Kun Mikko oli lähtenyt, Riitta ja Matti keskustelivat vielä kuulemastaan.

”Kummallista. Samankaltaisia tapauksia leireillä ja isoskoulutuksessa. Osa isosista ei tuntunut olevan ollenkaan tärkeimmän tehtävänsä tasalla. Tai sitten periaatteet isosten suhteen ovat kerta kaikkiaan muuttuneet”, sanoi Matti. ”Jos olisin kuullut kaiken tuon vuotta aikaisemmin, olisin tuskin lotkauttanut sille korvaani”, totesi Riitta. "Elin vielä silloin maailmassa, vailla Kristusta ja elävää uskoa häneen. Vasta kun tulin herätykseen ja sitten uskoon aloin käsittää, miten vakavasta asiasta uskossa Jeesukseen on kysymys. Se on todella kuolemanvakava asia; toki ennen kaikkea kuitenkin iloinen asia.”

”Niin, iloinen”, totesi Matti. "Jeesus tuli pelastamaan syntisiä, ei pyhiä. Ennen olin itsekin yksi syntisistä. Nyt olen yksi Jeesuksen armahtamista syntisistä. Ilo anteeksisaamisesta ja uudesta elämästä läikehtii yhä sydämessäni.” ”Sama täällä”, vastasi Riitta, Matin vaimo. ”Ennen uskonasiat olivat minulle suorastaan vastenmielisiä, kun pelkäsin syntieni paljastuvan. Sitten sainkin kokea, että Jeesus rakastaa minua syntistä ja haluaa armahtaa. Anteeksisaamisen lahjan ja ilon löytymistä toivon sydämestäni jokaiselle riparilaiselle ja isoselle.”

”Lukiessani Jeesuksen opetuksia Raamatusta”, jatkoi Matti, ”olen huomannut hänen puhuvan usein syntien tähden tulevasta tuomiosta. Esimerkiksi tässä”, sanoi Matti ja otti esiin Luukkaan evankeliumin luvun kolmetoista ja luki sieltä Jeesuksen sanoja: ” Entä ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun Siloan torni sortui heidän päälleen? Luuletteko, että he olivat syyllistyneet johonkin pahempaan kuin muut jerusalemilaiset? Eivät suinkaan -- yhtä lailla te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny."

”Hei, luin tuon juuri eilen!” huudahti Riitta. ”Ja heti perään Jeesus kertoo vertauksen hedelmättömästä viikunapuusta”, totesi Matti. ”Luenko senkin?” ”Lue vaan”, vastasi Riitta.

Matti luki: "Eräällä miehellä oli viinitarhassaan kasvamassa viikunapuu. Hän meni etsimään siitä hedelmiä, mutta ei löytänyt. Silloin hän sanoi puutarhurille: 'Jo kolmena vuotena olen käynyt etsimässä hedelmiä tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt. Kaada se, sehän vain vie voiman maasta.' Mutta puutarhuri vastasi: 'Herra, anna sen olla vielä yksi vuosi. Minä muokkaan ja lannoitan maan sen ympäriltä. Jospa se ensi vuonna tekee hedelmää. Jollei niin käy, käske sitten kaataa se.'"

”Mieleeni nousee sana etsikkoaika”, sanoi Matti. ”Etsikkoaika?” ihmetteli Riitta. Matti jatkoi: ”Oma riparipappini kertoi, että jokaiselle ihmiselle Jeesus antaa erityisiä aikoja, jolloin hän kutsuu tätä seuraamaan itseään. Niitä hetkiä on useampiakin. Niitä on kutsuttu vanhastaan etsikkoajoiksi.” ”Miksi sellaisia pitää olla?” Riitta ajatteli ääneen. ”Siksi, että Jeesus rakastaa kaikkia. Hän kutsuu jokaista ihmistä henkilökohtaisesti valtakuntaansa.”

”Mutta eikö jokainen päivä voi olla pelastuksen päivä?” Riitta hämmästeli. ”Riparipappini mukaan kukaan ei voi lähestyä Jumalaa omin voimin. Jumalan täytyy lähestyä ihmistä ensin. Vain siten on mahdollista löytää Kristus ja usko häneen.” ”Tarkoittaako se sitä, että muulloin ihminen unohtaa Jeesuksen ja kulkee hänen ohitseen.” ”Niin, siten pappi opetti”, vastasi Matti. ”Mieleeni nousi nyt riparilla esille otettu jae 1.Johanneksen kirjeen luvusta neljä. Luenko?” Riitta nyökkäsi. Matti luki:

”Siinä on rakkaus -- ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.”

”Hei, katsos mikä tässä on!” huudahti Matti. ”Hyllystä löytyi Martti Lutherin Vähäkatekismus. Mitä siinä opetetaankaan kasteesta? Luenpa senkin kohdan ääneen.” ”Kuulolla ollaan”, vastasi Riitta.

Matti luki: ”Mitä kaste antaa tai hyödyttää? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamisen, vapahtaa kuolemasta ja perkeleestä ja antaa iankaikkisen autuuden kaikille, jotka uskovat Jumalan sanan ja lupaukset. Mitkä ovat ne Jumalan sanat ja lupaukset? Nämä, jotka meidän Herramme Jeesus Kristus sanoo Markuksen viimeisessä luvussa: Joka uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.”

”Oliko tuokin kohta esillä rippikoulussasi?” kysyi Riitta Matilta. ” Nyt kun muistelen, niin, kyllä se taisi olla”, vastasi Matti. Riparillasi puhuttiin aika suoraan ja kohtikäyvästi uskonasioista”, totesi Riitta. Niin se tosiaan oli, vastasi Matti. Leiri kesti kahdeksan päivää, ja aina iltahartauden jälkeen oli rukoushetki, jonne sai jäädä jos halusi. Siellä sai pyytää rukousta omien asioittensa puolesta. Lerin loppua kohti yhä useampi oli niissä mukana, minäkin. Koin ne hoitaviksi ja lohduttaviksi. Aivan kuin Jumalan Henki olisi liikkunut keskellämme.”

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 24.4.2022

Riparimuistoja jatkoa edelliseen viikon saarnaan

Matti ja Riitta pohtivat kotikirkkonsa, luterilaisen kirkon hengellistä tilaa. Isosten alkoholinkäyttö ja juopottelu oli tullut ilmi useissa yhteyksissä. Millaisen todistuksen Kristuksesta sellaiset isoset antoivat rippikoululaisille?

Nyt Matin ja Riitan kotiin oli tullut vierailemaan Matin vanhan ystävän Olavin sukulaispoika Mikko. Tämä opiskeli Riitan ja Matin kotikaupungissa taidelukiossa. Mikko kertoi nyt Riitalle uskoontulostaan rippikoulun jälkeen. Luterilaiseen seurakuntaan Mikko ei halunnut mennä, kun oli huomannut leirin isosia viikonloppuisin ryypiskelemässä kaupungilla.

Mikko kertoi: ”Ennen elin pimeyden lapsena ja kiroilin usein. Nyt sanon saatanalle: ”Mene pois,en kuulu enää sinulle.Kuulun Jeesukselle.” Usko on sinulle vakava asia", totesi Riitta Mikolle. ”Kuolemanvakava. Ennen uskoontuloani olin matkalla kadotukseen. Nyt olen Jeesuksen kanssa matkalla taivaaseen”,vastasi Mikko." Millainen käsitys sinulla on kirkon isosista ylipäätään?" kysyi Matti Mikolta. ” Heidän joukossaan oli asiallisesti käyttäytyviäkin, ja tarkoitan, että he ovat samanlaisia myös leirien ulkopuolella.” Mutta joukossa oli tehtävään sopimattomiakin ainakin oman kokemukseni mukaan”, vastasi Mikko ja jatkoi:

”Erästä isosta ihmettelin riparini raamattupaneelissa. Pappi pyysi leirin isosia kertomaan mitä Raamattu heille merkitsi. Tuo isonen latasi: ”Minähän en usko koko kirjaan!” Kyllä moni riparilainen katsoi silloin toisiaan ja pyöritteli silmiään.”” Mitä itse ajattelit tuosta kommentista?" kysyi Riitta Mikolta. ” Minusta tuo tyttö oli väärässä paikassa. Jos esimerkiksi kännykkämyyjä haukkuu asiakkaalle edustamasa puhelinmerkin pataluhaksi, mitenkähän kauan hänet pidetään töissä tuossa firmassa? Sellainen käytös ei kerta kaikkiaan sovi.” Mikko jatkoi:

”Pahinta oli se, että noihin isosen sanoihin sisältyi myös sen pelastavan uskon kieltäminen, josta Raamattu kertoo.Tosin tuohon aikaan en vielä ollut uskossa, enkä jäänyt pitkäksi aikaa miettimään tuota tapausta. Mutta eräs kaverini, joka oli ollut isosena, kertoi, että isoskoulutusleirillä yksi koulutettava oli rukoillut Isä meidän rukousta nurinpäin. ”Mitä tarkoitat sillä?” kysyi nyt Matti. ” Isoskokelas oli lausunut: Isä meidän, joka et ole taivaissa, älköön valtakuntasi tulko ja niin edelleen.”

”Mitä muut olivat sanoneet tuollaisesta rukoilemisesta?” kysyi Riitta Mikolta. ”Pappi oli huomauttanut pojalle siitä, mutta tämä oli suuttunut ja rynnännyt tiehensä rukoushetkestä”, vastasi Mikko. "Muut olivat olleet hiljaa ja katselleet sivusta. Eräällä lastenleirillä isostuttuni oli nähnyt kahden tyttöisosen pussailevan toisiaan pikkutyttöjen nähden. Ioset olivat valistaneet tyttösiä sanoen, että näin voi nykyään tehdä. Tilanteen oli nähnyt leirin pappikin ja oli huomauttanut isosia. Isoset olivat närkästyneet ja menneet valittamaan isosten käytöksestä leirin nuorisotyöntekijälle. Tämä oli mennyt papin luo ja alkanut pauhaamaan tälle kovalla äänellä että mikä pyhimys kuvittelet ise olevasi. Etkö tajua, että nuoret ovat keskeneräisiä ja isoset ovat täällä vasta kasvamassa.”

”Siis ihan totta?” huokasi Riitta.

”Mitä sinä sanot Mikon kertomaan?” kysyi Riitta Matilta. ”Muistelen edelleen omaa ripariani yli neljäkymmentä vuotta sitten. Rippipappini kertoi vanhempainillassa, jossa olimme kaikki läsnä, että rippikoulun tavoite on, että Jeesuksesta Kristuksesta tulee näille nuorille elävä Vapahtaja ja syntien Sovittaja. Kukaan ei väittänyt vastaan. Päin vastoin moni vanhempi nyökkäsi olevansa tyytyväinen tavoitteeseen.” Niin, entä sitten?” kysyi Riitta nyt. ”Ajat ovat muuttuneet”, vastasi Matti. "Ehkä rippikoulun tavoitekin. Enään isosilta ei edellytetä sitoutumista kristilliseen uskoon. Niinpä joukossa on niitäkin, jotka eivät voi, ja eivät kai haluakaan olla leiriläisille Kristuksesta todistajia. Moni haluaa isoseksi sen vuoksi, että omasta riparista on hyviä muistoja. Sinänsä halu tulla mukaan seurakunnan toimintaan on positiivista. Mutta minun mielestäni tuollaisten nuorten paikka on perusjoukossa, ei vastuutehtävissä.” Mutta missä perusjoukko, seurakuntanuoret ovat?" Ihmetteli Mikko.

”Nyt muistankin”, sanoi Mikko.”Mainitsemani tuttu kaveri kertoi isoskokelaille kerrotun, että rippikoulussa lähdetään siitä, että kaikilla kastetuilla on usko, ja että seurakunnassa sitä vain vahvistetaan.” ”Niinkö”, totesi Matti. ” Mitä sanot tähän Riitta?” kysyi Matti puolisoltaan. ” Minusta se merkitsee sitä, ettei nuorille enää puhuta uskoontulosta eikä kadotukseen joutumisen vaarasta ilman henkilökohtaista uskonsuhdetta Jeesukseen.” Mikko nyökkäsi olevansa samaa mieltä. Matti oli penkonut kirjahyllyä ja löytänyt oman katekismuksensa. Sieltä hän luki kasteen kohdalta: ” Kaste on pelastava vesi sille, joka uskoo Jumalan sanan ja lupaukset.”

"Voiko kaste olla ikäänkuin pelastusautomaatti? Miten voi pelastua, jos ei henkilöhohtaisesti usko, tai tahdo uskoa, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika?” ihmetteli Matti. Mikko nyökkäsi ja sanoi:” Tiedän omasta itsestäni ettei voi. Olin kyllä kastettu lapsena, ja uskoin jollain tavalla Jumalan olemassaoloon. Mutta vasta kun tulin uskoon, kun tapahtui se uudestisyntyminen, josta Jeesus puhuu Raamatussa, ymmärsin olleeni matkalla kadotukseen. Jeesushan sanoo Johanneksen evankeliumin kolmannessa luvussa: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa. Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. ”

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 17.4.2022

Jotain selkenee jatkoa edelliseen viikon saarnaan

Riitta ja Matti olivat palaamassa kotiin psykiatrisesta sairaalasta Marjan äidin kanssa tavattuaan siellä Marjan. "Tulkaa vielä iltateelle", pyysi Marjan äiti. Pian istuttiin Riitalle tutuksi käyneen kerrostalon kuudennen kerroksen huoneistossa pienen kettiöpöydän ääressä. Tee juotiin hiljaisuuden vallitessa. Se oli nyt toiveikasta ja lämmintä hiljaisuutta. Heidän kaikkien ajatukset liikkuivat äskeisessä kohtaamisessa sairaalan aulatilassa. Se oli ollut ihmeellinen hetki.

"Kiitos kun lähditte molemmat mukaani sairaalaan. Olen teille niin kiitollinen", sanoi Marjan äiti vierailleen. "Me olemme yhä ihmeissämme", vastasivat Riitta ja Matti. "Jeesus oli todella mukana vierailulla. Hän johti Marjan kyselemään meiltä avioliitostamme. Omat kovat kokemuksemme puhuttelivat häntä." "Samoin kokemanne Jumalan armahtava rakkaus", sanoi Marjan äiti. "Ja minä muistin sen nukuttamistapauksen Marjan lapsuudesta. Hän näki silloin enkelin vaikka minä en. Marjakin muisti tapauksen yhä. Se auttoi häntä nöyrtymään ja avaamaan sisimpänsä ottamaan vastaaan kertomuksen vaikeuksistanne ja kohtaamastanne Jeesuksen armahtavasta rakkaudesta."

"Niin", sanoivat Riitta ja Matti. "Ihmeellinen on Kristuksen armo ja johdatus meidän armahdettujen syntisten elämässä", jatkoi Matti. "Jumala käytti elämämämme tragediaa auttaakseen Marjaa vapautumaan petetyksi tulemisen ja katkeruuden yöstä." Marjan äiti sanoi: "Marja halasi sitten minua ja itki pitkään sylissäni. Ne olivat lohdutuksen kyyneleitä. Ja hän halasi teitäkin ja toivoi näkevänsä teidät uudelleen. Te voititte hänen luottamuksensa." "Niin se kai on", vastasivat Riitta ja Matti. "Soita meille kuulumisia", he jatkoivat tehdessään lähtöä kotiinsa. "Kyllä soitan", vastasi Marjan äiti.

"Mitä ajattelet kuluneesta illasta?" kysyi Riitta Matilta heidän ajaessaan kotia kohti. "Meitä johdatettiin", vastasi Matti. "Muistatko, kun rukoilin ja sitten sinäkin, että saisimme kertoa edes joillekin ihmisille Jumalan Jeesuksessa valmistamasta rakkaudesta ja armosta?" "Muistan", vastasi Riitta. "Ajatteletko, että tämän illan tapahtumat ovat olleet vastausta rukoukseemme?" "Uskallan ajatella niin", vastasi Matti. "Rukoillaan Marjan puolesta, että hän saa eheytyä kokonaan hänet rikkoneista tapahtumista. Ettei hänen sydämeensä jäisi jäljelle katkeruuden ja vihan ja koston juuria kasvamaan ja katkeroittamaan hänen elämäänsä myöhemmin uudelleen." "Rukoillaan",vastasi Riitta.

Seuraavana päivänä Mattia vastaan tuli yllättäen hänen kaukaisen ystävänsä Olavin sukulaispoika Mikko. Hän oli saapunut junalla Matin ja Riitan kotikaupunkiin aloittamaan toisen vuoden opintoja taidelukiossa. Tervehdittyään Mattia Mikko kertoi innoissaan tulleensa rippikoulun jälkeen uskoon. "Voi miten hienoa!" huudahti Matti. "Olin ennen kova kiroilemaan", jatkoi Mikko. "Mutta nyt kun tulee kiusaus lausua kirosana,sanon perkeleelle: mene pois, en kuulu enää sinulle, kuulun Jeesukselle." "Sinulle on tapahtunut suuria", totesi Matti hymyillen. "Oletko ollut riparin jälkeen mukana seurakunnan toiminnassa?" kysyi Matti. "En voinut mennä sinne, kun huomasin leireillä olleitten isosten kännäävän viikonloppuisin puistossa", vastasi Mikko. "Miten ikävää", totesi Matti. "Olivatko kaikki isoset sellaisia?" "Eivät kaikki, mutta jotkut kyllä." "Surullista", vastasi Matti. "Jospa löydät täältä turvallisen seurakunnan. Tavataan! Olet tervetullut käymään meillä." "Kiitos, pidän mielessä", vastasi Mikko.

Kotiin palattuaan Matti kertoi Riitalle Mikon tapaamisesta ja tämän uskoontulosta. "Olipa se hyvä uutinen, vastasi Riitta. Jeesuksen laumassa on jälleen yksi lammas lisää." "Niin on, vastasi Matti. "Kunpa hän vain löytäisi itselleen kotiseurakunnan, johon hän voisi luottaa."Matti kertoi Riitalle Mikon kokemuksen seurakunnan isosista. "Sielläkin!" huokasi Riitta ja avasi tuoreen aikakauslehden. "Mitä! Täällä kerrotaan, että erään luterilaisen seurakunnan jatkoriparilla joukko isospoikia oli tuonut mukanaan sinne viinaa ja oli häipynyt pullojen kanssa metsikköön niitä tyhjentämään. Millaiseksi kirkkomme on tullut?" "Niin", huokasi Matti." Jotain siinä on pahasti vialla. Millaisen todistuksen Kristuksesta ja hänen seuraamisestaan noin käyttäytyvät isoset antavat riparilaisille? Eikö se merkitse mitään kirkon työntekijöille?"

Matti jatkoi: ”Minä olin vielä vähän aikaa sitten kuolemaisillani hengellisesti. Se olisi tietänyt minulle kadotustuomiota, kun tulee kerran tilinteon päivä Jumalan edessä.” "Ja minä olin vielä hetki sitten sydämeltäni pakana, vaikka olinkin kastettu ja rippikoulun käynyt", sanoi siihen Riitta. "Kunnes Jumala suuressa armossaan herätti ensin sinut ja sinun kauttasi toi minut pelastuksen paikalle", Riitta jatkoi. "Nyt me ymmärrämme, että usko Jeesukseen Kristukseen on kallein aarteemme. Emme enää kuulu saatanalle, vaan Jeesukselle. Ystäväsi sukulaispoika Mikko ilmaisi asian juuri niin kuin se on." "Olen kanssasi samaa mieltä", vastasi hänen miehensä Matti.

Matti otti esiin Raamatun ja sieltä Efesolaiskirjeen viidennen luvun kohdan ja luki:

”Eläkää valon lapsina! Älkää antako kenenkään pettää itseänne tyhjillä puheilla, sillä niiden vuoksi Jumalan viha kohtaa kaikkia tottelemattomia. Älkää siis olko sellaisten kanssa missään tekemisissä. Ennen tekin olitte pimeyttä, mutta nyt te loistatte Herran valoa. Eläkää valon lapsina! Valo kasvattaa hyvyyden, oikeuden ja totuuden hedelmiä.”

"Aamen", vastasi Riitta. "Mutta rukoillaan Jeesusta myös noiden isosten ja koko kirkkomme nuorisotyön puolesta. He kaikki ovat kuitenkin Jumalalle rakkaita." "Rukoillaan", vastasi Matti. "Ei anneta kiukun eikä pettymyksen vallata meitä", jatkoi Matti. "Niin äkkiä kadotan tietoisuuden Jeesuksen rakkaudesta ja alan syyttää ja soimata toisia, vaikka itse vähän aikaa sitten sain kohdata Jeesuksen yksin hänen armonsa tähden. Hän herätti minut jälleen uskomaan. Itse olisin kulkenut kuolemaan." "Aamen sanon siihenkin", vastasi Riitta. "Armon lapsia ollaan koko ikämme."

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 10.4.2022

Luottamus  jatkoa edelliseen viikon saarnaan

Matti, Riitta ja Marjan äiti astuivat sisään psykiatrisen sairaalan ulko-ovesta. Kerros ylöspäin ja soitto osaston ovikellosta. Pian heidän edessään seisoi Marja, katsellen tulijoita ilmeettömin kasvoin." Hei", hän tervehti äitiään. Riitalle ja Matille hän ei sanonut mitään, vaan käänsi katseensa lattiaan. Hoitaja, joka oli avannut saapuneille osaston oven, johdatti heidät kaikki pieneen aulatilaan, jonka sai eristettyä paljeovella osaston käytävästä. "Täällä saatte keskustella rauhassa", hän sanoi ja lähti.

Aulassa oli kaareen asetellut tuolit heille jokaiselle. Kun he olivat istuutuneet, vallitsi hiljaisuus. Riitta ja Matti odottivat, että Marjan äiti avaisi keskustelun. Riitta rukoili mielessään Jeesusta johdattamaan tämän hetken. Sitä hän Matin kanssa oli rukoillut jo kotona. He olivat pyytäneet Vapahtajaa laskemaan läsnäolonsa voimakkaasti tähän kohtaamiseen, niin että Marja kokisi olonsa turvalliseksi. Kun hiljaisuutta oli kestänyt hetken, Marja kysyi yllättäen Matilta: "Sinä olet siis Riitan mies?" "Olen kyllä", vastasi Matti. "Oletteko te olleet naimisissa pitkään?" kysyi Marja edelleen. "Kolmekymmentäkuusi vuotta", vastasi Matti.

"Se on pitkä aika", sanoi Marja. "Rakastatteko te yhä toisianne?" kysyi Marja kääntäen katseensa Riittaa kohti. Riitta ja Matti katsoivat toisiaan. Riitta vastasi: "Kyllä me rakastamme, ja nyt vielä enemmän kuin koskaan." "Miten se on mahdollista?" kysyi Marja. "Eikö rakkaus kulu pois?" Riitta katsoi Mattiin. "Rakkautemme on uudistunut. Anteeksiantamuksen ymmärtäminen ja vastaanottaminen on tehnyt sen mahdolliseksi", vastasi Matti, ja Riitta nyökkäsi vahvistukseksi. "Teillä on siis ollut aikaisemmin vaikeuksia liitossanne?" kysyi Marja. "Niin meillä oli", vastasi nyt Riitta.

"Millaisia vaikeuksia?" kysyi Marja edelleen. Jälleen Matti ja Riitta katsoivat toisiaan. Riitta vastasi:" Minä olin tehnyt abortin ennen kuin menimme naimisiin, kertomatta siitä mitään Matille. Kannoin siitä syyllisyyttä kaikki nämä vuodet ja Matti vaistosi sen ja kovuuteni, jolla koetin peittää syyllisyydentunteeni." "Kenen lapsi oli?" kysyi Marja. "Se oli Matin ja minun lapsi", vastasi Riitta. "Miksi sitten halusit päästä siitä eroon?" kysyi Marja. "Pelkäsin Matin hylkäävän minut. Hän oli saanut tiukan kasvatuksen ja hänen äitinsä periaate oli ettei saanut olla lapsia ennen avioliittoa."

"Te siis menitte sänkyyn ennen avioliittoon vihkimistä?" "Kyllä me menimme", vastasi nyt Matti. "Minä houkuttelin Riitan sellaiseen tekoon." Matin ääni vavahti hänen puhuessaan. "Ja sinä kannoit siitä syyllisyyttä?" kysyi Marja. Matti vastasi: "Olin jo unohtanut asian, mutta kun Riitta kertoi minulle joitain kuukausia sitten abortista, syyllisyys minussa heräsi. Se oli voimakas ja ahdistava tunne. Melkein pakahduin siihen. Ajattelin Riitalle aiheuttamaani kärsimystä ja menettämäämme lasta."

"Miten te selvisitte tuosta kaikesta?" kysyi Marja Matilta ja Riitalta. "Emme olisi selvinneetkään", vastasi Riitta. "Mutta meidät armahdettiin, Matti ensin, sitten minut ja sitten meidät yhdessä." "Armahdettiin?" sanoi Marja äänessään hämmästystä. "Niin se on", vastasi Matti hiljaa. "Korkein oikeus armahti meidät." "Nyt en ymmärrä yhtään", sanoi Marja. "En olisi minäkään ymmärtänyt", vastasi Riitta. "Mutta tapahtui ihme." Marjan silmät suurenivat. "Näin Aukustin", Riitta jatkoi. "Aukustin?" kysyi Marja. "Niin, poikamme." "Siis hänet jonka abortoit?" lasusui Marja terävästi. Hänen äänessään kuulsi syvä epäilys, jopa iva. "Kyllä minä näin. Sain katsella hänen syntyvän ja kasvavan aikuiseksi mieheksi."

"Tuo ei voi olla totta", puuskahti Marja. Sinä olet seonnut." Riitta oli hetken vaiti ja huokasi sydämessään: "Tämä teki kipeää, anna kärsivällisyyttä Herra. Anna viisautta." Sitten Riitta kysyi Marjalta: "Tiedätkö missä olin silloin kun näin Aukustin?" "Olitko humalassa vai hautausmaalla?" kysyi Marja kyynisesti. "En, olin silloin ehtoollispöydässä." "Olimme siellä yhdessä, sanoi nyt Matti. Marjan kulmakarvat kohosivat. "Niin olimme", jatkoi Riitta. "Tapahtui ihme." "Ja ihme jatkui Riitan kerrottua minulle Aukustista kirkon penkkiin palattuamme. En tiennyt hänestä mitään ennen sitä. Ensin järkytyin, mutta Jeesuksen armo laskeutui haavoitettuihin sydämiimme ja särkyneeseen liittoomme." Marja katsoi pää kallellaan Riittaa ja Mattia.

Nyt puhui Marjan äiti: "Marja, muistatko kun olit pieni tyttö ja minä olin kerran nukuttamassa sinua päiväunille?" Marja käänsi katseensa kohti äitiään. "Sinä olit vielä valveilla ja äkkiä osoitit kohti huoneen kattoa ja sanoit:"Kato äiti, enkeli?" "Missä", minä kysyin ihmeissäni ja tuijotin kattoon. "Tossa, etkö sinä näe? No nyt se lähti", sinä sanoit sitten. Marja ei sanonut mitään mutta kääntyi takasin Riittaa ja Mattia kohti ja pyysi: "Voisitteko jatkaa."

Matti kertoi miten häntä oli jokin aika sitten puhutellut vanhan ystävänsä kertomus vaikeasta koronasairaudestaan ja uskoontulostaan sen aikana. Se oli havahduttanut Matin ajattelemaan kuolevaisuuttaan. Matin jo lähes kadonnut usko Jeesukseen oli uudistunut, ja hän oli pyytänyt Riittaa kanssaan kirkkoon. "Ja minä en halunnut ensin lähteä. Pelkäsin Jumalan syyttävän minua ja tuomitsevan minut pahojen tekojeni tähden", sanoi nyt Riitta. "Abortinko tähden?" kysyi Marja. Riitta nyökkäsi. "Mutta ehtoollispöydässä minut armahdettiin ja sain nähdä Aukustin." "Ja meidän avioliittomme uudistui myös sillä kirkkomatkalla", jatkoi Matti.

Marja katsoi vuoroin Mattia ja Riittaa kasvoista kasvoihin suoraan silmiin. Sitten hän sanoi: "Minä uskon teitä." Samalla Marja purskahti itkuun ja pakeni äitinsä luo ja halasi tätä. Marjan itkusta ei tahtunut tulla loppua. Tytär ja äiti itkivät yhdessä. Viimein Marja rauhoittui, nousi ja tuli Riitan ja Matin luo ja halasi heitä tuskin koskettaen. Marja meni takaisin äitinsä luo ja halasi tätä uudestaan.

"Tule pian käymään äiti, ja tulkaa yhdessä", hän jatkoi kääntyen kohti Riittaa ja Mattia.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 3.4.2022

Puhelimessa sovittua jatkoa edelliseen viikon saarnaan

Riitta oli ajamassa kotiin poikettuaan Marjan äidin luona iltateellä. Äkkiä hänen kännykkänsä soi. ”Kuule”, sanoi ääni puhelimessa. ”Jos et vielä menisi Matin kanssa virastoon. ”Miksi?” kysyi Riitta. ”Ettemme menettäisi Marjan luottamusta. Minun pitää kysyä asiaa ensin häneltä.” ”Niin se todella on”, vastasi Riitta. ”Ja sinun pitää kysyä Marjalta lupaa myös siihen, että kerron hänen tilanteestaan Matille.” ”Niin,kyllä”, vastasi Marjan äiti. ”Soitan Marjalle huomenna tai käyn hänen luonaan. Ilmoitan sitten sinulle hänen vastauksensa.”

Riitta rukoili autolla kotiin ajaessaan johdatusta Marjan ja tämän äidin asioihin ja niiden hoitamiseen. ”Heitä ei saa jättää yksin tuskansa ja ahdistuksensa kanssa. Eikä isosten ryyppyretkestä ja sen seurauksista voi jättää kertomatta seurakunnan kirkkoherralle. Kai siellä ymmärretään miten vakavasta asiasta nyt on kysymys, nuorten elämästä ja tulevaisuudesta. Herra, näytä minulle tie viedä asioita eteenpäin ja anna viisautta ja seurakunnassa rehellisyyttä ja avoimmuutta ottaa Marjan asia tosissaan.”

Riitan astuttua kotinsa ovesta sisään häntä vastaan astui heti hänen miehensä Matti. ”Onko kaikki hyvin, miten jaksat?” Matti kysyi. ”Kiitos kun kysyit”, vastasi Riitta. ”Poikkesin vielä Marjan äidin luona iltateellä. On tapahtunut jotain hyvin ikävää. Mutta en voi vielä kertoa sinulle mistä on kysymys, etten menetä Marjan ja hänen äitinsä luottamusta.” ”Ymmärrän kyllä”, vastasi Matti. ”Tässä maailmassa rikotaan niin usein vaitiolovelvollisuutta ja levitellään toisten asioita pitkin maailmaa. Saanko kuitenkin kertoa sinulle mitä koin Herran puhuvan minulle kun rukoilin sinun ollessasi heidän luonaan?” ”Toki saat kertoa”, vastasi Riitta.

”Kun aloin rukoilla, minut valtasi ahdistus. Se syveni niin, että polveni pettivät ja vajosin lattialle. Jokin painoi minua lattiaa vasten ja aloin itkeä ja huutaa. Onneksi kukaan ei ollut kuulemassa. Näin mielessäni kuvia kaupungista illalla. Siellä oli nuoria. Kun katsoin heitä,heidän kuvansa alkoi himmetä, mutta sydämeeni sattui niin, että oli pakahtua tuskasta. Vähitellen tuska helpotti ja sain noustuksi ylös, mutta vieläkin polveni vapisevat. Koen, että jotain hyvvin pahaa on tapahtunut jollekin tai joillekin nuorille lähimenneisyydessä.” ”Se on totta”, vastasi Riitta. ”Rukoiltaisiinko nyt vielä yhdessä Marjan ja hänen äitinsä puolesta.” Matti nyökkäsi.

Seuraavana päivänä illalla Marjan äiti soitti Riitalle. Hän oli käynyt tyttärensä luona mielisairaalassa ja kysynyt lupaa kertoa tämän tilanteesta ja sen syistä Riitan miehelle ja heidän kanssaan seurakunnan kirkkoherralle. Ensin Marja oli suuttunut ja huutanut, mutta oli sitten kysynyt kuka ja millainen Riitan mies Matti oli. Marja halusi tavata hänet ja Marjan yhdessä ja saada selville, voisiko heihin todella luottaa. Marja sanoi ettei luota tällä hetkellä kehenkään ja vähiten sellaisiin, joilla on kytköksiä seurakuntaan.

Riitta kuunteli Marjan äitiä ja kysyi sitten: ”Mennäänkö kaikki kolme yhdessä tapaamaan Marjaa sairaalaan? Jospa Marja uskaltaisi luottaa minuun ja Mattiin.” ”Tehdään niin”, vastasi Marjan äiti. He sopivat ajankohdasta. Puhelun päätyttyä Riitta sanoi: ”Matti, tämä luottamuskysymys on todella tärkeää. Jos aiomme auttaa ihmisiä, meihin on voitava luottaa. Muuten työmme pysähtyy.” ”Olen samaa mieltä luottamuksesta. Se on aivan ydinkysymys kun käsitellään ihmisten herkimpiä alueita”, vastasi Matti. ”Katsonpa netistä mitä pappi lupaa virkaan astuessaan.” ”Niin”, vastasi Riitta. ”Mutta mennään nyt nukkumaan, kello käy puoliyötä kohti. Jatketaan aiheesta huomenna.”

”Tehdään niin”, vastasi Matti.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 27.3.2022

Keittiöpalaveri  jatkoa edelliseen viikon saarnaan

Riitta ja Marjan äiti olivat käyneet nyt toisen kerran Marjan luona mielisairaalan suljetulla osastolla. Marja oli ollut vähän tasapainoisempi kuin ensimmäisessä tapaamisessa. Hänet oli viety sairaalaan sekavassa tilassa hänen lähdettyään sitä ennen viettämään ensimmäistä kertaa elämässään iltaa kaupungille kavereiden kanssa.

Marjan äiti oli tavannut uudella sairaalakäynnillä jälleen myös Marjaa hoitavan naislääkärin yhdessä Riitan kanssa, jonka läsnäoloon keskustelussa Marjan äiti oli antanut luvan. Lääkäri oli kertonut päihteistä johtuvien harhojen vähentyneen huomattavasti. Marja oli kuitenkin edelleen tasapainoton masennuksen ja raivoisan vihan vaihdellessa hänessä ja hänen puheissaan. Marjaa ei siksi uskallettaisi päästää vielä kotilomalle.

Marjan äiti oli kysellyt tyttäreltään syytä raivokohtauksiin. Marja oli kertonut vihaavansa hänet pettäneitä parhaita kavereitaan, jotka olivat juottaneet hänet humalaan ja joku oli sekoittanut mukaan vielä muita päihteitä alkoholin mukana. Marja oli nukahtanut ja unen aikana hänelle oli tehty seksuaalista väkivaltaa. Äidin kysyessä keitä nämä parhaat kaverit olivat olleet, Marja oli vastannut hampaitaan kiristellen: "Seurakunnan isosia. Ne senkin siat ja saastat!" Marjan ääni oli kohonnut kiukun kirkaisuksi.

"Isosia?" Oli Marjan äiti hämmästynyt. "Niin, olisi pitänyt huomata niiden porsaiden luonne jo leirillä. Monet leirin tytöistä tunsivat heidät. Kun tytöt saivat isosten allekirjoittamat Raamatut leirin lopulla, tytöt sanoivat: ” Hyi, emme voi koskettaa näitä kirjoja kun teidän nimenne on saastuttanut ne.” ”Tytöt tarkoittivat nimen omaan kahta leirin isosta. Minun olisi pitänyt kysyä tytöiltä miksi he sanoivat niin. Mutta nyt tiedän! Ne alhaiset lierot!”

Marjan äiti katsoi tytärtään ihmeissään ja kauhistuneena. ”Kun menet kotiin, niin avaa kirjoituspöytäni ylin laatikko”, sanoi Marja. ”Siellä on seurakunnan lähettämä kuori ja kirje, jossa nämä isoset kutsuivat leirillä olleita kaupungille illanviettoon. Siellä minun elämäni pilattiin”, jatkoi Marja. Puhuessa Marjan kasvot olivat kadottaneet värinsä ja muuttuneet harmaiksi vihasta. Kun Marjan äiti kuuli tyttärensä kertomuksen, hänen oli ensin vaikea uskoa sitä. Miten seurakunta voisi tehdä sellaista? Järjestää nuorilleen ryyppyretkiä kaupungille? ”Älä enää koskaan puhu minulle seurakunnasta sanakaan!” huusi Marja sairaalan käytävän kaikuessa hänen äänestään.

Sairaalakäynnin jälkeen Marian äiti pyysi Riittaa jälleen iltateelle. Heidän edessään oli Marjan mainitsema kirje. Siinä oli oman seurakunnan kuori ja postileima oli frankeerauskoneen iskemä. Kirjeessä oli allekirjoitus: Leirisi isoset Roope ja Auli. ”Olen kuin puulla päähän lyöty. Miten seurakunta voi järjestää tällaista! Juopotteluillan, jossa nuoren elämä tuhotaan!” Marjan äiti purskahti itkuun. Riitta tutki vielä kirjettä ja mietti. Hänen mieleensä nousi epäilys, että isoset olivat ottaneet seurakunnan kuoret käyttöönsä ilman lupaa.

”Mutta kuinka seurakunta voi ottaa isosikseen tuollaisia vastuuttomia nuoria? Eikö isosia tunneta? Millä perusteella heidät valitaan tehtäviinsä? Minun rippikoulussani oli myös isosia, mutta he kaikki kertoivat leirin hartauksissa ja oppitunneilla omasta uskoontulostaan, ja kehottivat leiriläisiä uskomaan Jeesukseen. Jokin on seurakunnan nuorisotyössä on muuttunut, eikä hyvään suuntaan.” Riitta rukoili mielessään Jeesukselta johdatusta tähän hetkeen.

Kun Marjan äiti rauhoittui, Riitta kysyi tältä oliko olemassa vielä leirillä olleitten nimilistaa. Sellainen löytyi ja kaikkienvanhempien ja isosten nimet myös. Listassa oli joitain Riitalle tuttuja nimiä. ”Saanko soittaa kahdelle leirillä olleen äidille ja kysyä mitä heidän lapsensa tiesivät Roopesta ja Aulista?” Marjan äiti antoi luvan. ”Minäpä soitan heti”, sanoi Riitta.

Riitta tavoitti molemmat tutut äidit ja kertoi olevansa nyt Marjan kotona, joka oli ollut samalla leirillä heidän lastensa kanssa. Olivatko hekin saaneet leirin jälkeen seurakunnalta kirjeen, jonka olivat allekirjoittaneet Roope ja Auli. Kyllä, kyllä he olivat saaneet. He olivat kuitenkin tunteneet nuo kesäiset isosensa Roopen ja Aulin koulunsa kovimmiksi bilettäjiksi ja viinan suurkuluttajiksi. He olivat epäilleet näiden juonineen itselleen jostain käyttöönsä seurakunnan kirjekuoret, eivätkä olleet reagoineet kutsuun millään tavalla.

”Olen järkyttynyt”, sanoi Riitta lopetettuaan puhelun. ”Kuulit varmaan keskustelun?” ”Kuulin”, vastasi Marjan äiti. ”Menen huomenna seurakunnan virastoon jaa eroan kirkosta.” ”Niin tekisi minunkn mieleni tehdä”, vastasi Riitta. ”Mutta olisiko se viisasta juuri nyt?” ”Kuinka niin”, kysyi Marjan äiti. ”Jos nyt eroamme kirkosta, olisimme sen ulkopuolella. Kirkon jäseninä meillä on sen sijaan suurempi sananvalta sen tekemisiin ja laiminlyönteihin.” ”Onhan se niinkin”, vastasi Marjan äiti hiljaisella äänellä. ”Mutta minä en jaksa nyt taistella.” ”Entä jos minä ja mieheni Matti toisimme tapahtuneen kirkkoherran tietoon? ”Olisihan se hyvä”, vastasi Marjan äiti. ”Tuli niin paha olla. Minä luulin kirkon tekevän hyvää, mutta se tekikin pahaa.”

Riitta hyvästeli Marjan äidin ja lähti autollaan kotiaan kohti. Matkalla hänen sydämessään alkoi soida virsi 78, vanha tuttu laulu, mummon laulama ja opettama:

" Vieraalla maalla kaukana on kumpu kivinen. Sen koloon kerran iskettiin puu ristin muotoinen.2. En, rakas Jeesus, ymmärtää voi kärsimystäsi, vaan luotan, että sovitit myös minun syntini.3. Sä kuolit, että pääsisin Jumalan lapseksi ja taivaan tiellä seuraisin sinua, Herrani.4. Taivaaseen portin aukaisit, kun voitit kuoleman, ja siksi aina sinua,oi Jeesus, rakastan."

Riitta jatkoi sydämessään virren rukousta. "Miten paljon olenkaan itse saanut anteeksi. Miten paljon tämä maailma ja myös seurakuntasi tarvitseekaan anteeksiantamustasi. Herra, avaa sydämemme ottamaan vastaan sinun ristisi armo." Luo elämämme uudeksi. Anna rauha. Aamen.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 20.3.2022

Sairaalasta palattua  Jatkoa edelliseen viikon saarnaan

Marjan äiti ja Riitta kävelivät hitaasti sateesta märällä jalkakäytävällä. He olivat astuneet äsken ulos mielisairaalan ovesta ja ajaneet takaisin kerrostalon luo, jossa Marjan äiti asui. Oli ilta ja sataa tihuutti. Räikeän kirkkaat katulamput valaisivat kelmeän mustaa asfalttia heidän edessään. Riitta näki Marjan äidin olevan suuren tuskan vallassa. Kävely syksyn koleudessa näytti hiukan virkistävän tätä. Hän pyysi Riittaa kulkemaan kanssaan vielä kerran kotikorttelinsa ympäri ja saattamaan itsensä sitten kerrostalon seitsemänteen kerrokseen, jossa hänen kotinsa oli.

”Jäisitkö vielä iltateelle?” kysyi äiti Riitalta. ”Voitaisiin samalla vähän jutella eikä olisi niin lohduttoman yksinäistä.” Riitta nyökkäsi. Naiset riisuivat vettä valuvat päällystakkinsa naulakkoon ja astuivat keittiöön. Kiehuvan veden porina ja teen tuoksu toivat sinne kodikkaan tuulahduksen. Iltatee juotiin hiljaisuuden vallitessa. Sitten Marjan äiti haki valokuva-albumin ja näytti Riitalle. Sen ensimmäisellä sivulla oli hääkuva. ”Tässä on meidän hääkuva. Menimme Eliaksen kanssa naimisiin kaksikymmentä vuotta sitten. Neljän vuoden kuluttua syntyi Marja.”

Marjan äiti selasi albumia eteenpäin. Eteen aukeni kuva kukitetusta arkusta. ”Kun Marja oli viisivuotias, mieheni joutui rakennustyömaalla onnettomuuteen. Hän jäi nosturista irronneen seinäelementin alle ja menehtyi. Mitään ei ollut tehtävissä. Olimme olleet onnellinen perhe. Nyt Elias oli kuollut. Tuntui kuin maailmanloppu olisi tullut. En ollut päästä kiinni takaisin elämään. Koetin kuitenkin ponnistella eteenpäin Marjan tähden. Surimme yhdessä Eliasta ja raahauduimme seuraavaan päivään.”

”Viimein elämä voitti ja ilo tuli takaisin. Marja on ollut kallein aarteeni ja olen ollut niin onnellinen hänestä. Marjan valoisuus on kantanut minuakin eteenpäin, kun välillä on ollut raskaita hetkiä.” Marjan äiti käänsi esiin rippikoulun konfirmaatiokuvan. ”Tässä Marja on kuvattuna runsas vuosi sitten. Mutta nyt….” Äiti purskahti itkuun. ”Marja on rikki kuin särkynyt saviruukku. Parhaitten kavereittensa pettämänä, raiskattuna, hylättynä, katkerana, näkee harhoja mielisairaalan käytävillä. On niin vaikea ajatella tulevaisuutta, hänen ja minun. Marja on ollut minulle elämäni sisältö ja tarkoitus. Nyt kaikki on murskana. Viha pyrkii minunkin sydämeeni. Mikä minua ja Marjaa auttaa?”

Riitta istui hiljaa kuunnellen Marjan äitiä samalla rukoillen Jeesusta neuvomaan mitä sanoa ja tehdä tässä tilanteessa. Järkyttynyt ja sureva äiti purki vielä Riitalle sydäntään. Riitta kuunteli tätä välillä nyökäten hänelle vastaukseksi. Sitten keittiöön lasketui hiljaisuus. Riitta katsoi Marjan äitiin lempeästi ja kysyi: ” Onko mitään, mikä voisi auttaa tai lohduttaa sinua edes vähän tässä tilanteessa?” Marjan äiti hätkähti irtaantuen omista ajatuksistaan ja vastasi: ”Se, että olet kulkenut rinnallani, on ollut suuri lohdutus ja tuki. Pyydän sinua: ethän jätä minua yksin tämän taakan alle. Muistathan minua.” ”Muistan”, vastasi Riitta. ”Voin tulla käymään luonasi jo huomenna jos haluat.” Marjan äiti katsoi Riittaa helpottuneena ja huokasi: ”Voi kiitos, kiitos! Tule vain. Tulisitko taas iltateelle?”

Ping! Ovikello soi ja Marjan äiti päästi Riitan sisään. ”Hei ja tervetuloa”, sanoi äti ja halasi Riittaa. ”Toin sinulle vähän kukkia, ole hyvä”, sanoi Riitta ja ojensi äidille paperisen käärön. ”Voi miten kauniita ruusuja”, iloitsi Marjan äiti. ”Nämä ovat minun lempikukkiani.” Pian teevesi oli kiehahtanut. Keittiön pöytää koristivat nyt myös Riitan tuomat ruusut. Marjan äiti kertoi soittaneensa suljetulle osastolle, jossa Marja nyt oli. Hoitaja oli pyytänyt Marjaa puhelimeen. Marja oli purskahtanut itkuun ja pyytänyt äitiään jälleen käymään. ”Minulla on sinua ikävä.” ”Pääsisitkö jälleen mukaani sairaalakäynnille?” kysyi Marjan äiti Riitalta. Riitta nyökkäsi. Marjan äiti ilahtui. Hän alkoi muistella menneitä onnellisia vuosia tyttärensä kanssa.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 13.3.2022

Sairaalassa  jatkoa edelliseen viikon saarnaan

Riitta oli kohdannut eilen marketin ulko-ovella surkeasti itkevän naisen. Oli käynyt ilmi, että naisen tytär oli suurissa vaikeuksissa. Tämä oli päätynyt elämänsä ensimmäisen viikonloppuillan päätteeksi kaupungilta mielisairaalaan. Tytär Marja oli kertonut puhelimessa äidilleen, että hänet oli juotettu humalaan ja juoman mukana hän oli saanut jotain ainetta. Se oli tehnyt hänet sekavaksi ja hän oli alkanut riehua ja soperrella sekavia.

Nyt Riitta oli matkalla Marjan äidin kanssa mielisairaalan suljetulle osastolle tapaamaan tätä. Hoitaja tuli avaamaan osaston oven ja johdatti tulijat pieneen aulaan. Siellä Marja istui tuolilla pöydän ääressä selkä heihin päin pää kumarassa. ”Hei Marja”, sanoi tämän äiti hiljaisella äänellä ja kosketti tyttärensä olkapäätä. Marja säikähti, tempautui äidistään kauemmas ja huusi pelosta. ”Älä koske minuun! Sattuu!” Sitten Marja purskahti itkuun. Hän vain seisoi paikoillaan kyynelten virratessa. Hoitaja tuli paikalla tarkistamaan oliko kaikki hyvin.

”Miksi sinä noin teit?” kysyi äiti tyttäreltään. ”Sattuu, sydämeen sattuu”. Marja vaikersi. ”En kestä että kukaan koskee minuun. Jokainen kosketus tuntuu kuin se polttaisi. Minut on petetty! Parhaat kaverini, ne siat ja törkimykset pilasivat elämäni. Minä vihaan heitä! Minä vihaan...” Marjan ääni särkyi itkuun. Marjan äiti katsoi kysyvästi Riittaan, joka oli koko ajan rukoillut Jeesusta hiljaa sydämessään. ”Jeesus neuvo. Jeesus auta ja johdata.” Riitta katsoi takaisin ja nyökkäsi kohti tuoleja, jotka olivat pöydän toisella puolella.

Riitta ja Marjan äiti istuutuivat ja jäivät odottamaan hiljaisuuden vallitessa. Riitta otti käsilaukustaan nenäliinoja ja antoi ne Marjan äidille. Tämä koetti ojentaa niitä Marjalle. Marja ei ottanut niitä ensin vastaan, mutta sitten muutti mielensä ja pyyhki paperisilla liinoilla kyyneleensä.

”Pyysit käymään. Tässä olen”, sanoi Marjan äiti. ”Ja tässä on uusi ystäväni Riitta. Pyysin häntä mukaani sinua katsomaan, kun olin niin ahdistunut.” Marja katsoi Riittaa silmiin ja käänsi sitten katseensa alas. ”Äiti”, Marja sanoi.En ole enää ihminen. Olen saasta ja hylky.” ”Älä nyt”, aloitti Marjan äiti, mutta Riitta kosketti tämän kättä ja kehotti äitiä tällä eleellä vaikenemaan.

Hiljaisuutta kesti kauan. Aika tuntui pysähtyneen. He eivät huomanneet, että heidän ohitseen osaston käytällä kulki silloin tällöin muita. He vain istuivat paikoilleen jähmettyneinä. Sitten Marja nousi lähteäkseen. Marjan äiti hätääntyi ja purskahti itkuun ja puhui kyynelten läpi: ”Et kai sinä nyt…juteltaisiin, mitä sinulle kuuluu, on ollut sinua niin ikävä…” Marja pysähtyi ja lausui monotonisella hiljaisella äänellä: ”Minä olen elävältä kuollut…” Silloin Marjan äiti koetti tavoittaa tytärtään halatakseen tätä. Silloin äkkiä Marjan ilme muuttui kauhistuneeksi ja hän osoitti sormellaan kohti ulko-ovea ja huusi: ”Siellä ne mustatakkiset miehet tulevat! Kuka on laskenut ne sisään!” Marja säntäsi kauhun vallassa karkuun osaston käytävää pitkin.

Marjan äiti ja Riitta katsoivat hämmentyneinä Marjan osoittamaan suuntaan. Käytävä ulko-oven suunnalla oli tyhjä. Äiti ja Riitta katsoivat toisiaan. Marjan äiti purskahti hillittömään itkuun ja lysähti tuolille. Hän nyyhkytti: ”Miten minä kestän tämän! Onko tyttäreni tullut hulluksi?” Silloin eräs hoitaja tuli heidän luokseen ja pyysi heitä lähtemään kanssaan tapaamaan osaston lääkäriä. Tämä osoittautui miellyttävän ja tasapainoisen näköiseksi naislääkäriksi. Tervehdittyään tulijoita lääkäri pyysi Marjan äitiä ja Riittaa istuutumaan työhuoneeseensa.

Lääkäri katsoi Marjan äitiä ja sitten Riittaa ja kysyi äidiltä: ”Asiat, joista nyt keskustelemme, ovat henkilöhtaisia ja arkaluonteisia. Haluatteko että ystävänne on läsnä keskustelussa?” Marjan äiti nyökkäsi. Lääkäri kertoi, että Marja oli tuotu osastolle lauantaina aamuyöllä. Tämä oli ollut sekava ja rimpuillut yrittäen karata. Marjan vaatteet olivat olleet lian tahrimat ja otsa oli ollut veressä.

Marjalle oli täytynyt antaa rauhoittavaa lääkettä. Viimein tämä oli nukahtanut. Herättyään Marja oli ollut edelleen sekavan tuntuinen ja poissaoleva. Hän oli ollut erittäin pelokas ja katsellut taakseen peläten että joku hyökkää hänen kimppuunsa.

Marja oli saatu suostumaan viimein verikokeisiin ja lääkärintarkastukseen. ”Minä toimitin sen”, kertoi lääkäri. ”Kävi ilmi, että tyttärenne oli viikonloppuna raiskattu. Hänen veressään oli jäämiä voimakkaasta huumesekoituksesta ja niin kutsutuista tyrmäystipoista. Jos hän olisi saanut niitä vähänkään suuremman annoksen, hän olisi voinut kuolla. Nuo huumeet ja vielä yhdistettyinä alkoholiin saattavat aiheuttaa niitä nauttineessa pitkäaikaisen hallusinogeenisen pelkotilan.”

Kuunnellessaan lääkärin kertomusta Marjan äidin kasvot olivat muuttuneet tuhkanharmaiksi. Hän puristi tuolin istuimen reunoja kämmenillään rystyset valkoisina. Näki, että hän oli järkytyksestä suunniltaan. Hänen rakas tyttärensä Marja, joka oli tähän saakka, kuusitoistavuotiaaksi, ollut aina tasapainoinen ja iloinen. Koulussa Marja oli saanut hyviä arvosanoja. Nyt tuo Marja oli kadonnut. Sen sijaan äiti näki sairaalan käytävällä itseään halveksivan, rikki menneen nuoren, josta huokui yhtä aikaa säikähdys, viha ja äärimmäinen pelko, ja jota yht´ äkkiset harhanäyt vainosivat.

Riitta risti hiljaa mielessään kätensä rukoukseen ja lähetti Jeesukselle hätäviestin Marjan ja tämä äidin puolesta.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 6.3.2022

Riitta kohtaa naisen  jatkoa edelliseen viikon saarnaan

Riitta oli tulossa markettiin ostoksille. Juuri kun hän oli lähestymässä sen ulko-ovea, sieltä astui ulos keski-ikäinen nainen puhelin kädessään. Äkkiä nainen purskahti itkuun. Hän painoi kätensä kasvoilleen ja painui kumaraan. Nyyhkytykset ravistelivat naista ja hän etsi tukea lähellä olevasta pylväästä.

Riitta pysähtyi naisen luo ja kysyi voiko hän auttaa. Ensin nainen ei tuntunut huomaavan Riitan läsnäoloa, mutta havahtui viimein ja käänsi katseensa Riittaa kohti. Naisen katse oli epätoivoinen. Hän tuijotti jonnekin kaukaisuuteen kuin apua pyytäen. Riitta rukoili mielessään Jeesusta johdattamaan itseään tässä hetkessä, tuli naisen lähelle ja mietti uskaltaisiko hän koskettaa naista tämän olkapäästä. Hän jäi kuitenkin seisomaan naisen viereen.

Nainen rauhoittui hiukan ja katsoi kohti Riittaa tutkien tämän katsetta kuin kysellen voisiko Riittaan luottaa. Sitten nainen sanoi Riitalle hiljaisella äänellä: ”Sain juuri viestin, että tyttäreni on löytynyt. Hän on”….nainen purskahti jälleen itkuun. ”Hän on nyt”...nainen sai muotoiltua sanan tavu kerrallaan. ”Hänet on viety mielisairaalaan. Ja vielä kolme päivää sitten hän oli iloinen, lukiota aloitteleva nuori. Mitä hänelle on tapahtunut?”

”Tyttärenne oli kateissa?” Riitta kysyi. Nainen vastasi: ”Hän sai luvan lähteä elämänsä ensimmäisen kerran bileisiin, niin kuin sitä tavataan sanoa”, vastasi nainen. Riitta katsoi naista. Tämä oli alkanut täristä ja oli pahoinvoivan näköinen. Ruokakassi hänen vieressään odotti viemistä autoon. ”Täällä on kylmä. Paleltaako teitä”, kysyi Riitta naiselta. ”Mitä”, vastasi nainen. ”Anteeksi, en nyt oikein pysty keskittymään. Kyllä, täällä on koleaa.” ”Autanko teitä viemään ostoksenne autoon?” kysyi Riitta. Voin kyllä tarjota teille kyydin kotiinne. Ja jos koette, että haluatte vielä kertoa tapahtuneesta, voin kuunnella.”

”Kiitos”, vastasi nainen. ”Pärjään kyllä itsekin.” Mutta kun nainen koetti nostaa ruokakassin, hänen kätensä vapisi niin, ettei hän saanut siitä kunnon otetta. Hän katsoi Riittaa kysyvästi. ”Missä teidän autonne on?” kysyi Riitta ja otti kassin. Nainen lähti kävelemään hitaasti kohti kaukana näkyvää henkilöautoa.

Sen luo tultuaan nainen etsi auton avainta. Ovet olivat lukossa. Avainta ei kuitenkaan löytynyt mistään. Sitten nainen muisti jotain. Hän valaisi kännykän lampulla auton kojelautaa. Siellä oli avain, virtalukossa. Nainen huokasi. ”Tulkaa minun kyytiini”, pyysi Riitta. ”Voin hyvin viedä teidät kotiinne”. Nainen nyökkäsi. Pian he olivat naisen kotipihalla, seitsemänkerroksisen kerrostalon edessä. Pysäköityään auton Riitta auttoi naista kantamalla tämän ruokaostokset hissiin.

”Voisitteko viivähtää hetken luonani”, pyysi nainen yllättäen Riitalta. ”Tuntuu niin kolkolta ja yksinäiseltä.” Voin keittää iltateetä.” Riitta nyökkäsi. Tee juotiin hiljaisuuden vallitessa. Sitten Riitta kysyi naiselta: ”Haluatteko kertoa miten kaikki alkoi?” ”Ai mikä?” sanoi nainen ja jatkoi...”Ai niin, tosiaan, olen niin ajatuksissani. Katson vain ensin onko sairaalalta tullut viestiä. Tyttäreni puhelin oli kadonnut. Se tieto minkä sain marketin edessä, tuli poliisin kautta. On täällä. Marja on sairaalasssa suljetulla osastolla ja tässä on sen yhteystiedot. Nyt on jo niin myöhä, että osastolta ei tänään enää vastata.” Riitta nyökkäsi.

”Niin, tyttäreni odotti bileisiin pääsyä kuin kuuta nousevaa”, jatkoi nainen. ”Perjantaina hän lähti kaupungille iltakuudelta. Häntä ei kuulunut kotiin. Ei koko viikonloppuna. Nyt sitten tämä. Miten terve iloinen nuori voi päätyä yhdessä viikonlopussa mielisairaalaan? Sitä en käsitä. Onneksi hän sentään on elossa. Mutta mitä hänelle on tapahtunut ja miten tästä eteenpäin? Olen niin järkyttynyt. Marja on aina ollut kiltti ja pitänyt kiinni kotiintuloajoista. On ollut ahkera koulussa ja aina iloinen.”

Äkkiä naisen puhelin soi. Siellä oli hänen tyttärensä. ”Äiti, en voi puhua pitkään. Sain lainata erään potilaan puhelinta. Äiti kiltti, tulethan tänne huomenna. Minut juotettiin humalaan ja sen mukana sain varmaan jotain ainetta. Olin alkanut riehua ja soperrella outoja ennen kuin ambulanssi oli tullut. Minulta oli varastettu puhelin ja lompakko ja….äiti, minua pelottaa. Tulethan huomenna.” ”Tulen”, sai Marjan äiti kuiskatuksi. ”Varmasti tulen.” ”Nyt pitää lopettaa”, vastasi Marja.”Hoitaja on tulossa.”

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 27.2.2022  jatkoa edelliseen viikon saarnaan

Matti ja Riitta keskustelevat Jumalan tahdosta ja johdatuksesta

Oli tullut ilta ja pariskunta Matti ja Riitta istuivat tutussa ja turvallisessa keittiössään iltapalaa syöden. Sen lopeteltuaan he korjasivat astiat pois ja avasivat Raamatun. Riitalla oli selvästi jotain mielessään. Matti osasi päätellä sen vuosikymmenien yhteiselon tuomalla kokemuksella.

”Mitä mietit kulta?” kysyi Matti. ”Muistatko, kun juttelimme saman pöydän ääressä muutama kuukausi sitten. Me oltiin saatu Jumalan armosta tulla molemmat saman tien kulkijoiksi ja oltiin saatu rauha abortissa kuolleen lapsemme Augustin kohtalosta. Sitten päätimme auttaa abortin kanssa tavalla tai toisella kipuilevia ihmisiä. Me käytiin kirkkoherramme luona puhumassa Anna lapsen elää -piirin perustamisesta.

Emme saaneet kuitenkaan tukea häneltä emmekä muilta seurakunnan työntekijöiltä. Ehkä luottamuspula oli ymmärrettävä. Asiahan on vakava ja ahdistava, eikä meitä tunnettu. Eihän meitä oltu nähty jumalanpalveluksissakaan vuosikymmeniin. Me koettiin kuitenkin saaneemme tuollaisen tehtävän Jumalalta. Sitten sinä sait sen yllättävän soiton itsemurhaa aikoneelta Juhalta. Nyt sinulla on tavallaan piiri miehiä, joita sinä tapaat viikottain. Eikö heitä ole jo ainakin kuusi?” ”On”, vastasi Matti. ”Miten Jumala on siunannut sinua noin? Minä taas en ole saanut aikaan yhtään kontaktia ahdistuksensa kanssa kamppaileviin naisiin. Onko sinulla joku armolahja joka tuo miehiä piiriisi?”

Matti vastasi: ”En osannut pyytää Jeesukselta sellaista. Pyysin vain, että Herra avaisi minulle tien välittää häneltä saamaani suunatonta armoa ja rauhaa edes joillekin miehille. Sitten Juhalta tuli puhelu, jonka kohde oli hänelle sattumanvarainen. Kun tapasimme, rukoilin hänen puolestaan ja hän sai rauhan. Sitten hän toi tullessan toisen miehen ja niin edelleen. Se on ollut kuin ketjureaktio.”

”Mutta onhan sinun rukouksesi noiden misten puolesta joka kerta kuultu ihmeellisesti”, sanoi Riitta. ”Miksi minulla ei ole mitään armolahjaa?” Matti vastasi: ”Eihän sitä tiedä. Sitä paitsi en minä pyytänyt armolahjaa vaan saada olla kertomassa toisille miehille Jumalan hyvyydestä, jota olen saanut osakseni.” ”Nyt alan ymmärtää jotain”, vastasi Riitta. ” Olen keskittynyt väärään asiaan. ”Mihin?” kysyi Matti. ”Itseeni”, vastasi Riitta. ”Itseesi?” ihmetteli Matti. ”Niin”, vastasi Riitta. ”Olen ajatellut enemmän sitä, miten minä - Riitta hidasti tällä kohtaa puhettaan - miten minä voisin auttaa.”

”Kerrotko lisää”, pyysi Matti. ”Niin”, vastasi Riitta. ”Minä olin alkanut ajatella asiaa itsekeskeisesti. Minusta itsestäni oli tulossa tärkein. Olin tulossa omavoimaiseksi auttajaksi. Olisin ohjannut mahdollisesti tapaamiani naisia väärään suuntaan.” ”Mihin suuntaan?” kysyi Matti. ”Samaan suuntaan kuin itseäni: puurtamaan valtavien ongelmien kanssa omin voimin ja oman viisauteni varassa.” ”Nyt ehkä käsitän”, vastasi Matti. ”Voisitko rukoilla puolestani?” kysyi Riitta. ”Mitä haluat minun rukoilevan?” kysyi Matti. ”En ole oikein varma, mutta jotain samankaltaista kuin sinäkin olit pyytänyt.

Sitä, että minä puutteellisuudestani ja keskeneräisyydestäni huolimatta saisin olla johdattamassa ahdistuneita naisia Jeesuksen Kristuksen ja hänen armonsa tuntemiseen. Siihen pyydän myös viisautta. Itse en kykene ketään auttamaan.” Matti rukoili vaimonsa Riitan puolesta niin kuin tämä oli toivonut. Rukouksen päätyttyä Riitta alkoi ensin itkeä ja sitten nauraa ja laulaa. ”Mikä sinulle tuli?” ihmetteli Matti. ”Itkin paatuneisuuttani ja sydämeni kovuutta ja armottomuutta”, vastasi Riitta. ” Ne näytettiin minulle rukouksesi aikana. Sitten Jeesus tuli ja puhdisti ja uudisti minut ja antoi suuhuni kiitoslaulun. Se ei perustu enää siihen, mitä itse olen. Sitä se ei ole. Sen sijaan kiitos kumpuaa yksin armosta, Jeesuksen sovintoveren tähden. Vain se tuo levon vaivatulle.”

Pekka Päivärinta

LISÄYS VIIKON SAARNOJEN VÄLIIN. Linkki profetiaan, joka on edennyt kronologisesti ja kaikki siinä mainitut asiat ovat tapahtuneet tähän mennessä. Nyt saattaa olla käynnissä profetian toiseksi viimeinen ja surullisin vaihe. Profetian on saanut vuonna 1968 norjalainen luterilaisen kirkon jäsen, 90-vuotias nainen. Voisiko profetia olla aito loppuun saakka?

http://www.reijotelaranta.fi/reijon_blogi/emanuel_minos_sai_1968_vakevan_lopunajan_profetia/

RUKOUSAIHEEKSI MEILLE KAIKILLE! Jumala kuulee aidot rukouksemme!

Viikon saarna 20.2.2022

Sukset on se juttu   jatkoa edelliseen viikon saarnaan

"Rukoilkaa lakkaamatta." 1. Tessalonikalaiskirje 5:17

Nyt oli jo kolmas kokoontuminen Matin kotona. Ensimmäisessä tapaamisessa oli ollut mukana vain Juha, johon Matti oli tutustunut yllättävän puhelisoiton välityksellä. Seuraavaan palaveriin Juha oli tuonut mukanaan Villen. Nyt Matin oven takana oli Juhan ja Villen lisäksi uusi kaveri,Oiva. Tämä oli kuullut Villeltä merkillisiä kertomuksia Matista ja tapaamisista hänen luonaan.Siksi Oiva oli halunnut mukaan tähän palaveriin. Ensimmäisessä kohtaamisessa Matti oli rukoillut Juhan puolesta, joka oli aikonut tehdä itsemurhan. Juha oli saanut rauhan ja löytänyt toivon. Ville oli ollut useaan otteeseen työttömänä ja oli vaipumassa masennukseen. Matin rukoillessa tämän puolesta, oli tapahtunut jotain. Siitä Ville halusi nyt kertoa.

Matti toivotti kaikki kolme miestä tervetulleeksi kättä paiskaten ja pyysi heitä asettumaan keittiöön katetun kahvipöydän ääreen. Kuuma kahvi kirvoitti miesten kielenkannat. Villellä oli erityisiä uutisia. Kun Matti oli viime tapaamisessa rukoillut tämän puolesta, Villen mieleen oli tullut heti uusia ideoita. Aina uusiutuvan työttömyyden kanssa kamppaillut Ville oli huomannut seuraavana päivänä ilmoituksen apulaisen paikasta urheilutarvikeliikkeessä, joka talvella oli keskittynyt suksien myyntiin ja huoltoon. Nyt oli luminen talvi ja asiakkaita riitti.

Ville oli otettu töihin koeajalle. Hän osoittautui intohimoiseksi ” suksimieheksi”. Ville otti pian selville tarkat tiedot myytävistä suksista, sauvoista, monoista, siteistä ja suksien voitelusta. Ville suorastaan imi tietoutta ja viikon kuluttua hän osasi neuvoa useita asiakkaita valitsemaan itselleen sopivat hiitovarusteet. Asiakkailta alkoi tulla liikkeeseen hyvää palautetta. Villen myymät sukset varusteineen ja pohjatöineen suksien voitelussa olivat olleet sopivat, ja niillä oli ollut mainio taittaa taivalta laduilla. Hyvä palaute toi liikkeeseen myös uusia asiakkaita.

Villeä oli pyydetty myös joihinkin paikallisiin hiihtokilpailuihin suksien huoltajaksi. Hän oli osannut säätää kilpailijoiden sukset niin, että ne sekä luistivat erinomaisesti että tarvittaessa myös pitivät sopivasti. Ville koki olevansa elementissään suksien parissa. Nyt hän oli perehtymässä myös laskettelupuolen varusteisiin. Villelle oli jo lupailtu vakituista työpaikkaa liikkeessä. Matti, Juha ja Oiva kuuntelivat hiljaa Villen kertomusta. ”Ihmeellistä. Kiitos Herralle”, sanoi Matti. ”Hän on auttanut sinua Ville”. ”Niin uskon minäkin”, vastasi Ville. ”Mutta annetaan nyt Oivan kertoa.”

Oiva aloitti: ”Olen ollut koko ikäni maanrakennusalalla. Olen ajanut kuorma-autoa ja kauhakuormaajaa. Olen myös joskus ollut porarina kallioleikkauksia tehtäessä. Kaksi vuotta sitten eräästä rinteestä irtaantui yllätten suuri lohkare ja jäin sen alle puristuksiin. Selkäni loukkaantui pahasti. Lääkärit sanoivat, että halvaantuminen oli hiuskarvan varassa. Kivut selässä eivät hellittäneet ja selkäni leikattiin. Nyt joudun välillä käyttämään kainalosauvoja ja särky selässä on jatkuvaa lääkkeistä huolimatta. Jouduin jäämään sairaseläkkeelle. Mutta mieluummin olisin terveenä töissä. Elämälläni ei ole enää tarkoitusta.

Kun kuulin Villeltä hänen ja Juhan tarinan rukouksen voimasta, halusin tulla heidän kanssaan sinun luoksesi. Jos voisit rukoilla minunkin puolestani”, pyysi Oiva. ”Voin kyllä rukoilla”, vastasi Matti. ”Mutta minulla ei ole valtaa eikä voimaa auttaa sinua. Auttaja on Jeesus Kristus.” ”Ymmärrän”, vastasi Oiva. ”Mitä haluaisit minun rukoilevan”, kysyi Matti. ”Sitä, että selkäni parantuisi ja pääsisin taas töihin.” Matti rukoili Oivan toiveitten mukaan. ”Joku koskettaa selkänikamiani”, sanoi Oiva. ”Tuntuu samalla kuin joku lämmin palkki painettaisiin selkärankaani vasten.” Oivan selästä kuului paukahdus. Sen kuulivat kaikki miehet. ”Voi että”, sanoi Oiva kyyneleet silmissä. ”Kipu on poissa. Voi että.”

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 13.2.2022  jatkoa edelliseen viikon saarnaan

”Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. ” Filippiläiskirje 4:6

Piiri laajenee

Matti oli tutustunut yllättäen Juhaan. Se oli ollut ihme. Juha oli aikonut tehdä itsemurhan jäätyään avioeron jälkeen yksin. Hän oli soittanut kuitenkin ensin sattumanvaraiseen numeroon. Matin puhelin oli silloin kilissyt. Matti ja Juha olivat tavanneet ja Matti oli saanut lohduttaa Juhaa ja ohjata hänet myös Jeesuksen luo. Miehet olivat sopineet uudesta tapaamisesta viikon kuluttua.

”Terve Juha!” sanoi Matti ja paiskasi Juhan kättä. ”Terve Matti!” vastasi Juha. ”Tässä on Ville.” ”Moro Ville”, tervehti Matti. ”Juha kertoi sinun haluavan tulla mukaan tähän tapaamiseen.” ”Niin kyllä”, vastasi Ville. ”Elämässä on ollut vaikeuksia. Kun Juha kertoi miten hän oli tullut autetuksi tavatessanne viikko sitten ajattelin, että vau, voiko olla totta että elämässä on vielä toivoa.” ”Kyllä sitä on”, vastasi Matti. ”Annapa takkisi niin laitan sen henkariin. Ja tässä henkari sinulle Juha. Käykääpä kahvipöytään.”

Nyt oli Villen vuoro esittäytyä ja kertoa huolistaan. Hän tunsi Juhan ja tämän elämänvaiheet entuudestaan ja oli oppinut luottamaan tähän. ”Siksi uskallan tässä kertoa suoraan mistä omassa elämässäni on kysymys”, hän sanoi Matille. ”Kerro vain”, sanoi Matti. Ville huokasi syvään ja aloitti. Hän kertoi olevansa nyt 33-vuotias ja työtön. Taas kerran. Ville huokasi uudelleen. ”En ymmärrä miksi joka työpaikassa olen joutunut lähtemään koeajan jälkeen.”

”Mitä työtä olet tehnyt”, kysyi Matti Villeltä. ”Olen ollut kauppa-alalla ja tehnyt myyntityötä. Olen ollut myymässä milloin kenkiä, milloin autoja, milloin traktoreita.” ”Miksi sinua ei ole otettu vakituiseen työhön?” kysyi Matti. ”Minulle ei ole sanottu sitä suoraan, mutta epäilen syyksi liian pienet myyntimäärät”, vastasi Ville. Mutta olen kyllä pitänyt myyntityöstä. Onkohan tavassani tehdä kaupaa joku vika? ”Millainen tilanteesi nyt on?” kysyi Matti. ”Ai taloudellisestiko?” tarkisti Ville. ”Niin ja miltä tulevaisuutesi näyttää?” jatkoi Matti. ”Työttömyyspäiväraha on pieni. Tulen juuri ja juuri toimeen, mutta ei työttömän tuloilla elätetä perhettä.”

”Sinulla on siis perhe?” kysyi Matti. ”Voisi olla”, vastasi Ville. ”Mutta kun taloustilanteeni on ollut jo kymmenen vuotta epävarma, en ole uskaltanut sitoutua, etten saattaisi mahdollista perhettä taloudellisiin vaikeuksiin.” ”Olet tunnollinen mies”, sanoi Matti. Villen ilme kirkastui. ”Niinkö, olen pitänyt itseäni lähinnä kroonisena epäonnistujana. Mutta en haluaisi elää mahdollisen puolison kustannuksellakaan. Olisiko sinulla annettavan minulle joku neuvo, millä pääsisin elämässäni eteenpäin?”

Matti hymyili ja vastasi: ”Ei minulla ole neuvoa, mutta tiedän kenellä on.” ”Kuka hän on?” kysyi Ville. ”Hän on Jeesus Kristus”, vastasi Matti. ”Hän on auttanut minua ja pelastanut minut, ja pelasti myös Juhan. Hän tuntee sinutkin ja sinun tarpeesi ja myös sinun taitosi ja kykysi. Hän ohjaa sinut löytämään ne.” ”Tarkoitatko että rukoillaan?” kysyi Ville. ”Etkö sinä olekaan psykologi?” ”En”, vastasi Matti. ”Olen tavallinen duunari. Mutta Jeesus on opettanut minut rukoilemaan, ja uskon että hän osaa opettaa sinutkin pyytämään häneltä neuvoa elämäsi kysymyksissä.”

”Hyvä on, rukoillaan sitten”, vastasi Ville vähän pettyneellä ja alakuloisella äänellä. ”Haluatko että rukoillaan nyt heti?” kysyi Matti. Ville nyökkäsi. Matti rukoili Villen puolesta, että tämä saisi kokea Jeesuksen olevan kanssaan jokaisena päivänä tukemassa ja vahvistamassa häntä. Että Jeesus myös osoittaisi Villelle hänen kykynsä ja taitonsa ja antaisi rohkeutta lähteä kehittämään niitä. ”Jätämme Ville sinut hyvän Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen haltuun.” Miehet olivat vielä hetken hiljaa.

Sitten Ville kiitti Mattia rukouksesta ja sanoi Juhalle: ”Lähdetäänkö sitten?” ”Jos juodaan kahvit ensin loppuun”, vastasi Juha ja hymyli. ”Kas tässä kuumaa kahvia!” Matti kaatoi mustanpuhuvaa juomaa Villelle ja Juhalle ja itselleen. ” Hei! Katsotaanpa samalla urheilu-uutiset!” hän huudahti.Tv avattiin ja saatiin nähdä ja kuulla kooste suomalaisten hiihtäjien olympiamenestyksestä.

”Tuosta minä pidän”, huokasi Ville ääneen. ”Mitä tarkoitat?” kysyi nyt Juha. ”Pdän paitsi tietysti suomalaisten voittamista mitaleista, myös tuosta talvisesta maisemasta, valkeasta lumesta ja hiihdosta lajina sen eri muodoissaan ja erityisesti perinteisestä tyylistä.” Juha katsoi Villeä ihmeissään. ”Sinähän sanoit eilen, ettet ole hiihtänyt sitten kouluaikojen!” ”Ai sanoinko?” vastasi Ville. ”Niin taisin tehdä. Mutta taidanpa mennä huomenna kirpputorille etsimään sopivia suksia ja monoja.”

Matti hymyili ja kysyi: ”Miten on miehet, mennääkö sitten hiihtämään kierros kaupungin ladulla?” ”Mennään vaan”, vastasivat Ville ja Juha.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 6.2.2022

Merkillinen tapaaminen    jatkoa edelliseen viikon saarnaan

Kun Jeesus näki väkijoukot, hänet valtasi sääli, sillä ihmiset olivat näännyksissä ja heitteillä, kuin lammaslauma paimenta vailla. Matteuksen evankeliumi 9:36

”Näännyksissä, heitteillä. Jeesuksen valtasi sääli nähdessään kansanjoukot.” Matti luki rukoillen Matteuksen evankeliumin tekstiä. ”Niin, juuri niin se on nytkin. Suuret kansanjoukot ovat näännyksissä ja heitteillä, kuin lammaslauma paimenta vailla. He ajelehtivat alati muuttuvassa aatteiden ja aikomusten virrassa.” ”Tee niin, tee näin niin tulet onnelliseksi.” ”Sijoita rahasi noin niin saat menestyksen.” ” Opiskele tuo ammatti niin pääset elämässä hyvälle oksalle.” ” Usko niin, usko näin, me näytämme sinulle tien rauhaan ja hyviin ihmissuhteisiin.”

”Ja kuitenkaan rauhaa ei välttämättä tule. Ja vaikka tulisikin, se ei kestä kuoleman koetusta. Herra, miten voisin kertoa edes joillekin ilosta, jonka sinä olet tuonut minun elämääni?” Silloin Matin kännykkä alkoi hälyttää. ”Tuntematon numero, uskallanko vastata?” Matti mietti, mutta hyväksyi sitten saapuvan puhelun. Soitto tuli täysin tuntemattomalta mieheltä. Hän kertoi olevansa epätoivoinen ja oli päättänyt tehdä itsemurhan. Kuitenkin hän ajatteli vielä soittaa johonkin numeroon, jonka hän valitsisi sattumanvaraisesti. ”Tässä minä nyt olen”, mies sanoi Matille. ”Kerro minulle ajatuksesi. Voitko auttaa minua?”

Matin ja tuntemattoman soittajan välille syntyi pitkä keskustelu. Sen päätteeksi Matti kutsui miehen käymään heillä kotona. Mies tulisi huomeniltana. Matin vaimo Riitta lähti siksi ajaksi piipahtamaan ystävättärensä luona. Kello 17 ovikello soi. Siellä oli noin 45-vuotias siistiin asuun pukeutunut hoikka tummatukkainen mies. Hän esittäytyi Juhaksi. Matti kutsui Juhan sisään ja he menivät keittön pöydän ääreen, jonne Matti oli kattanut kahvikupit. Kahvia juodessa Juha kertoi Matille elämäntarinansa. Hän oli ollut avioliitossa, mutta se oli kariutunut kaksi kuukautta sitten. Entinen vaimo oli saanut itselleen perheen kaksi lasta, kahdeksan ja kymmenenvuotiaat tytön ja pojan.

Juha oli vajonnut synnkyyteen. Hän oli nyt yksin. Kavereitakaan ei ollut kuin pari ja nekin asuivat satojen kilometrien päässä. Juhan yksinäisyys oli muuttunut syväksi masennukseksi ja hänelle oli tullut itsetuhoisia ajatuksia. Juha piti ihmeenä sitä, että hänen näppäilemänsä numero oli ollut toimiva ja siihen vastattiin ja että hän nyt keskusteli Matin kanssa. Matti kertoi hänkin olevansa hämmästynyt ja kertoi rukouksestaan juuri ennen kuin Juha soitti. Juha kuunteli Matin kertomusta omasta elämästään ja siitä suunnattomasta Jumalan rakkauden kokemuksesta, jonka hän oli saanut joitain viikkoja sitten.

Matti vakuutti Juhalle, että on Jumala ja että tämä Jumala rakastaa Juhaa ja on antanut oman Poikansa Juhan edestä. Että Juhallakin olisi elämässään toivo. Matti ja Juha keskustelivat pitkään. Viimein Matti kysyi Juhalta saisiko hän rukoilla siinä ja nyt tämän puolesta. Juha suostui. Matti kysyi mitä Juha toivoisi rukoiltavan. Juha halusi pyytää Jumalaa ottamaan häneltä pois sen suunnattoman yksinäisyyden ja lohduttomuuden tunteen, mikä Juhalle oli syntynyt avioeron seurauksena. Juha halusi myös kysyä Jumalalta oliko hänen elämällään vielä jokin tarkoitus.

Matti rukoili ja julisti Juhalle myös kaikki tämän synnit anteeksi Jeesuksen Kristuksen nimessä ja maahan vuotaneessa sovintoveressä. Rukouksen aikana Juhan silmistä alkoi valua kyyneleitä. Rukouksen päätyttyä hän kertoi nähneensä sen aikana näyn. Jeesus oli ilmestynyt hänelle ja hymyillyt ja vakuuttanut rakkauttaan Juhaa kohtaan. Sitten Jeesus oli siunannut Juhan. ”On hyvä olla, niin hyvä olla”, toisti Juha. Hän toivoi saavansa keskustella Matin kanssa toisenkin kerran. Hyvillään Matti suostui. Kun Riitta tuli kotiin, oli Matilla tälle ihmeellisiä hyviä uutisia.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 30.1.2022

Sanan äärellä    jatkoa edelliseen viikon saarnaan

”Emme sano enää omien kättemme töille: 'Jumalamme!” Hoosea 14:4

Matin vaimentunut usko Jeesukseen oli alkanut uudistua hänen tavattuaan vakavasta covid -19 sairaudesta toipumassa olevan ystävänsä. Tämä oli kertonut Matille pitävänsä nyt koronapandemiaa Jumalan pysäytyksenä itselleen ja koko yhteiskunnalle. Sairastaessaan ystävä oli tullut voimakkaaseen synnintuntoon. Hän oli saanut rauhan keskusteltuaan papin kanssa ja nautittuaan Herran pyhän ehtoollisen. Hän oli löytänyt turvan Herrassa Jeesuksessa.

Matin hengelliset aistit olivat nyt herkistyneet. Pyhä Henki kosketti häntä jälleen. Matti luki paljon Raamattua. Apuna siinä hänellä oli netistä löytyvä Raamatun hakuohjelma Uskonkirjat.net. Koronapandemian pohtiminen sai hänet kirjoittamaan ohjelmaan hakusanan tauti. Yksi esiin auennut kohta oli 3.Mooseksen kirjan luku 26 ja sen jae 15. Matti luki: ”Minä lähetän teille varoitukseksi hivuttavan taudin ja kuumeen, jotka riuduttavat silmänne ja kuluttavat elinvoimanne.”

Matti palasi luvun alkuun ja huomasi sanat: " Teillä ei saa olla epäjumalia.” ” Älkää pystyttäkö jumalien kuvia tai patsaita. Älkää veistäkö maassanne kuvia kiviin älkääkä palvoko niitä, sillä minä olen Herra, teidän Jumalanne." "Epäjumalan kuvat? Palvoa niitä? Siitäkö alkaisi vaikeuksien sarja, joka olisi Jumalan kuritusta ja kehotusta parannuksen tekoon? Elämme nyt kyllä kuvien aikaa", ajatteli Matti ja otti näkyviin ottamansa selfien.

Sitten Matti muisti nuoruudessaan lukemansa Jeesuksen sanat Luukkaan evankeliumin luvusta 12 :” Missä on aarteenne, siellä on myös sydämenne.” "Missä on aarteemme nyt?" Matti mietti. "Mihin sydämemme on kiintynyt? Jeesukseen ja hänen seuraamiseensa? Luterilaisesta kirkosta, johon itse kuulun, eroaa väkeä valtavia määriä joka vuosi. Entä mihin käytämme aikamme?"

Matti etsi netistä tilaston medioiden käyttöön käytettävästä ajasta Suomessa. Tulos vuodelta 2020 oli 9,5 tuntia päivässä! "Entä sitten mihin me suomalaiset käytämme rahaa? Lemmikeihin? Meilläkin on koira. Vuonna 2016 yli 900 miljoonaa euroa. Enpä ollut tästä tietoinen", mutisi Matti itsekseen.

"Mutta ei kai lemmikkejä sentään palvota?" mietti Matti. Hän palasi takaisin 3.Mooseksen kirjaan ja luki: ”jos te halveksitte minun käskyjäni ja ylenkatsotte minun lakejani ...niin minä rankaisen teitä...” Matti mietti monia lukemiaan kohtia Raamatusta ja ynnäsi niistä saamansa vaikutelman: ”Raamatun mukaan epäjumalien palvonta murtaa ihmisten ympäriltä terveen elämän suojamuurit, ja he jäävät lopulta omien mielihalujensa valtaan. Ne taas vievät heidät turmioon. Onko se niin?" Matti ei ollut vielä aivan varma, mutta muisti sitten messussa vähän aikaa sitten kohtaamansa asiat.

Niiden seurauksena Matti ja Riitta halusivat nyt perustaa aborttia suunnitteleville tai sellaisen tehneille vertaistukiryhmän, jolle Riitta oli antanut nimen Antakaa lasten tulla. ”Nimi kertoo mistä ryhmässä on kysymys, sanoi Riitta miehelleen Matille, kun he olivat istahtaneet keittiön pöydän ääreen jatkamaan tukiryhmän suunnittelua ja määrittämään sen arvoja ja toimintaperiaatteita. ”Niin kertoo", vastasi Matti ja jatkoi:” Ehdotit aikaisemmin, että olisi kaksi ryhmää, erikseen naisille ja miehille. Minusta se on hyvä periaate. Naisten ja miesten lähestymistapa tällaiseen äärimmäisen herkkään asiaan on erilainen. Mutta me tarvitsemme ryhmissä armollisuutta, ei arvostelua eikä syyllistämistä.”

”Totta, vastasi Riitta. Me naiset olemme tunteikkaita, te miehet taas usein lähestytte asioita järjen kautta. Sitä paitsi abortin tekeminen koskee kipeimmin odottavaa äitiä.” ”Koskee se lapsen isääkin", vastasi Matti. ”Sillä lapsi on ihminen sikiämisestään lähtien ja silloin hän saa dna:nsa joka pysyy samana koko elämän ajan. Mies, joka on ollut valmis siittämään lapsen, on myös vastuussa hänen elämästään vähintään yhtä paljon kuin lapsen äiti.” ”Kuinka niin?” sanoi Riitta. Matti vastasi:

”Onhan lapsessa puolet kumpaakin ja hänellä on sekä äiti että isä. Miksi niin moni mies pakenee ja jättää kaiken vastuun kohdussa kasvavasta lapsesta ja tämän tulevaisuudesta tämän äidille? Ehkä se on Aadamilta periytyvä synti. Asetuttuaan uhmaaman Jumalaa hän pakeni tätä ja syytti tapahtuneesta vaimoaan ja Jumalaa. Ja kaikki me miehet olemme Aadamin jälkeäläisiä.”

” Puhutko nyt syntiinlankeemuskertomuksesta Raamatussa?" kysyi Riitta. "Kyllä", vastasi Matti. "Eikä se ole vain kertomus. Se on totta! Koko Raamattu on Jumalan ilmoitusta meille." ”Niihän se kyllä on”, vastasi Riitta. "Ja sieltä löytyy tie takaisin armollisen Jumalan luo, ja se tie on Jeesus Kristus.” "Aamen", vastasi Matti.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 23.1.2022    jatkoa edelliseen viikon saarnaan

Riitta ja Matti käyvät tapaamassa kirkkoherraa

Matin usko oli uudistunut hänen tavattuaan koronaan vakavasti sairastuneen ystävänsä, joka oli tullut sairasvuoteellaan herätykseen ja oli löytänyt ahdistuksensa keskellä Hyvän Paimenen Jeesuksen avukseen ja turvakseen. Ystävä oli kertonut Matille kääntymisestään Jumalan puoleen. Ystävän sanat olivat saaneet Matin tuntemaan piston sydämessään.

Matti oli tullut uskoon kauan sitten 17-vuotiaana ollessaan mukana seurakuntansa nuorten toiminnassa. Matti oli ollut isoskoulutuksessa ja toiminut sen jälkeen kesisin leireillä yövahtina. Eräällä leirillä oli vieraillut kotimaan lomalla ollut seurakunnan nimikkolähetti, ja kertonut tarinoita Ambomaalta Afrikasta. Sanoma Jeesuksesta Kristuksesta oli levinnyt siellä ihmiseltä toiselle ja moni oli ottanut sen vastaan ja saanut sydämeensä Jeesuksen tuoman rauhan.

Matti oli alkanut kaivata sisimpäänsä samaa rauhaa, ja oli pyytänyt lähettiä keskustelemaan kanssaan. Lähetti oli johdattanut keskusteluhetken päätteeksi Matin pelastusrukoukseen. Siinä Matti oli antanut Jeesukselle luvan tulla sydämeensä asumaan. Vakuudeksi tästä lähetti oli lukenut Matille jakeen 20 Ilmestyskirjan kolmannesta luvusta: ” Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.”

"Nämä ovat Jeesuksen sanoja sinulle tänään", oli lähetti sanonut Matille, ja oli antanut tälle Uuden Testamentin taskupainoksen luettavaksi ja mukana kuljetettavaksi. ” Lue ahkerasti Raamattua, niin kasvat Jumalan tuntemisessa ja uskosi häneen säilyy ja vahvistuu.” Matti oli luvannut tehdä niin. Jumalan sana oli maistunutkin Matille ja hän oli lukenut sitä ensin joka päivä. Mutta sitten kun Matti oli lähtenyt opiskelemaan toiseen kaupunkiin ja moni asia oli muuttunut, raamatunluku oli vähitellen jäänyt.

Naimisiin mentyään Matin elämään olivat astuneet toden teolla elatuksen murheet ja työkiireet ja harrastukset, kalastus niistä tärkeimpänä. Tupakka oli tullut hermojen helpotukseksi ja viinapaukku silloin tällöin. Elämä oli soljunut kuin junan raiteilla samaa tuttua kulkuaan, kunnes nyt koronan iskettyä Suomeen hän oli alkanut miettiä elämän tarkoitusta ja katoavaisuutta uudella vakavuudella. Kuin vastauksena siihen hän oli kohdannut kadulla vanhan ystävänsä, joka oli ollut kuolla vakavaan koronatautiin. Ystävän kertomus oli havahduttanut Matin ja hänen vanha uskonsa Jeesukseen oli uudistunut. Nyt hänen vaimonsakin oli löytänyt uskon samaan Vapahtajaan.

Käydessään yhdessä messussa he olivat kokeneet järisyttävän vapautuksen syyllisyyden taakasta, jonka oli synnyttänyt Matin vaimon salassa tekemä abortti heidän seurusteluaikanaan. Matin kuunnellessa vaimonsa Riitan kertovan asiasta Matti oli tajunnut olevansa suurin syyllinen siihen, että heidän esikoislapsensa riistettiin äidinkohdusta. Hän oli houkutellut Riitan sänkyyn kanssaan ja tämä oli tullut raskaaksi. Riitta oli pelännyt Matin ja tämän äidin hylkäävän hänet jos he saisivat tietää avioliiton ulkopuolisesta raskaudesta, ja oli siksi tehnyt abortin.

Mutta ehtoollisella Riitta oli saanut uskoa saaneensa tekonsa anteeksi ja että syntymässä oleva poikalapsi, niin oli enkeli ilmoittanut Riitalle, oli nyt saateltu taivaan kotiin. Siellä Riitta saisi kerran hänet tavata. Riitan kertoessa tästä kaikesta Matille, tämä oli tullut suuriin tunnontuskiin ymmärtäessään millaiseen ahdistukseen hän oli saattanut tulevan vaimonsa. Matti pyysi tekoaan anteeksi Riitalta ja sai anteeksi ja Riitta pyysi Matilta anteeksi poikansa surmaamista ja sai anteeksi. Jeesuksen sovintoveri huuhtoi heidän sydämistään kaiken vihan, katkeruuden ja kovuuden.

Nyt heillä oli ihmeellinen rauha ja Riitta halusi perustaa vertaistukiryhmän aborttia suunnitteleville tai sellaisen tehneille. Ryhmän nimeksi tulisi Antakaa lasten tulla. Matti puolestaan halusi puhua nuorille ja etenkin nuorille miehille terveen elämän säännöistä ja vastuun kantamisesta. Seksuaalisen kanssakäymisen paikka on avioliitossa eikä sen ulkopuolella, mutta miten kestää kiusauksissa? Matti halusi auttaa siinä, että nuoret varjeltuisivat joutumasta ahdistusten alle, ja saisivat säilyttää hyvän omantunnon ja iloisen mielen.

Riitta ehdotti että olisi kaksi ryhmää, hänen ja Matin. Olisi myös yhteisiä kokoontumisia. Armollisuus olisi keskeistä tässä työssä. Riitta ja Matti eivät haluneet syyllistää, vaan auttaa elämän merellä kamppaievia ihmisiä sillä armolla ja rakkaudella, jota he olivat saaneet ottaa vastaan Jeesukselta runsain määrin. Siksi he halusivat rakentaa suunnittelemansa ryhmät ja työn seurakunnan yhteyteen. Ehtoollisessa Kristus on läsnä, sen he olivat nyt kokeneet. Samoin sen, että Jeesus on läsnä myös Raamatun sanassa, ja puhuu sen kautta, kun sitä luetaan rukoillen ja avoimin sydämin.

Riitta ja Matti olivat valmistautuneet suunnittelemaansa työhön niin hyvin kuin osasivat. Nyt he olivat menossa tapaamaan seurakunnan kirkkoherraa kertoakseen ajatuksistaan. He toivoivat saavansa häneltä tukea työhön, joka oli heille sydämen asia. Heidät otettiin ystävällisesti vastaan. Keskustelusta muodostui pitkä. Kirkkoherra kuunteli ja kyseli Riitalta ja Matilta perusteellisesti kaikesta. Tapaamisen lopuksi he kättelivät. Kirkkoherra lupasi soittaa heille kahden viikon kuluessa kun olisi kertonut Riitan ja Matin perusteilla olevasta työstä muillekin seurakunnan hengellisen työn tekijöille.

”Mitä arvelet?” kysyi Matti Riitalta heidän ajaessaan kotia kohti. ” Mahdammekohan saada luvan kokoontua seurakunnan tiloissa? ”Miten niin? Miksi ei?” vastasi Riitta. ” Olin kuulevinani rivien välistä jonkin asteista epäilyä kyvystämme hoitaa työtä, josta kerroimme hänelle. Kirkkoherra tuntui välillä aivan säpsähtävän. ” Niinkö, minä en kokenut niin. Minusta seurakuntamme paimen kuunteli meitä ja kohteli meitä arvostavasti ja hienotunteisesti.”         ”Kyllä toki”, vastasi Matti, ” toivotaan parasta.”

Kaksi viikkoa kului ja sitten kirkkoherra soitti. Hän kertoi ottaneensa Riitan ja Matin asian esille työkokouksessa. Oli toisaalta ymmärretty Riitan ja Matin oman vapautumisen merkitys ja iloittu siitä. Oli myös arveltu, että abortti on niin vaikea ja raskas aihe, että sitä koskettelevan ryhmän ottaminen mukaan seurakunnan säännölliseen toimintaan voisi karkottaa muita seurakunnasta. Samankaltaista saattaisi aiheuttaa Matin ”saarnaaminen” nuorille kristityn vastuusta. "Nuoria ei haluta millään tavalla pelotella. Ja sitä paitsi kouluissahan annetaan nykyisin nuorille, jopa lapsillekin seksuaalivalistusta". Ei haluttu astua kouluopetuksen varpaille.

” No entä kävisikö se, että voisimme tulla ryhmän kanssa ehtoolliselle? Ehtoollinen on sovituksen paikka, ja juuri siellä saimme vastauksia ja pääsimme vapaaksi vuosikymmenien ahdistuksesta”, kysyi Matti kirkkoherralta. ” Antaisin mielelläni luvan, mutta kuunneltuani työtovereitani, en pitäisi sitä ainakaan tällä hetkellä viisaana”, vastasi kirkkoherra. Yksityisinä seurakuntalaisina olette toki tervetulleita ehtoollispöytään”, hän jatkoi. ” Onko tämä seurakunnan lopullinen vastaus?” kysyi Matti. ” Ei varmasti lopullinen, mutta tällä hetkellä en voi luvata. Pahoitteluni”, vastasi kirkkoherra. Jos te vaikka hankkisitte jonkin asiaanne liittyvän koulutuksen, niin voisimme palata asiaan. ”

Riitta oli kuullut sivusta puhelinkeskustelun. Hänen silmiinsä nousi kyyneleitä. Matti koetti lohduttaa häntä. ” Tuo kuulosti niin viralliselta ja etäiseltä. Aivan kuin hätämme ja Jeesuksen uhriveren kautta saamamme apu ei merkitsisi seurakunnan työntekijöille paljoakaan. Koitko sinäkin samoin? ” ” Matti nyökkäsi. ” Jotenkin samoin. Eikä kykyymme hoitaa tällaista piiriä luoteta. Mutta mehän puhuimme kokemusasiantuntijuudesta. Olemme itse kokeneet kaiken sen, mistä kerroimme kirkkoherralle.” ” Riitta vastasi Matille: ”Toisaalta, jos olisin itse kirkoherra”,olisin saattanut päätyä samanlaiseen tulokseen.” ” Eihän hän tunne meitä entuudestaan, vaikka olemmekin olleet tämän seurakunnan jäseniä jo yli 50 vuotta.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 16.1.2022  jatkoa edelliseen viikon saarnaan

Uusi ryhmä syntyy

Matti ja Riitta olivat istuutuneet olohuoneen sohvalle. He katselivat toisiaan silmiin. He olivat vaiti. Vain katseet puhuivat. Riitta otti Mattia kädestä kiinni ja Matti puristi sitä hellästi. He painautuivat toisiaan vastaan. He tunsivat toistensa lämmön ja sydänten sykkeen. Matti silitti vaimonsa Riitan hiuksia. Riitta kohotti toista kättään ja pörrötti varovasti miehensä tukkaa. Aika tuntui pysähtyneen. He havahtuivat seinäkellon lyönteihin heidän takanaan olohuoneen seinällä. Se löi kolme lyöntiä. Talvinen iltapäivä hämärsi jo. Se kietoi viittaansa Matin ja Riitan.

Heillä oli hyvä olla. Ei tehnyt mieli nousta, vaan viipyä tässä ilmeellisessä hetkessä. Se oli tulvillaan jotain taivaallista. Rauha ja lepo aaltoilivat ja sykkivät puolisoiden sydämissä. Riitta ja Matti nukahtivat sylikkäin sohvalle. Kun he havahtuivat, hämärä oli pimentynyt illaksi. Katulamppujen valo kajasti heikosti sisään heidän kotinsa ikkunasta jättäen huoneen ja siellä olijat varjoon. Matti nousi varovasti ja kysyi: ” Keittäisinkö iltakahvit ja sinulle teetä?” ” Keitä vain", vastasi Riitta.

Matti sytytti keittiöön valot. Pienestä seinävalaisimesta lähti miellyttävä, pehmeä valo. Pian teevesi porisi hellalla ja kahvi tuoksui valuessaan suodattimen läpi pannuun. ” Tule pöytään”, kutsui Matti Riittaa. ” Kiitos, tulen kohta”, vastasi Riitta. "Otan vain ensin hyllystä Raamatun.” Matti hämmästyi. Tämä oli jotain uutta. Mutta toisaalta Matti tiesi, että tänään kirkossa Riitta oli kokenut jotain järisyttävää. Siitä he olivat keskustelleet palattuaan messusta. Matti oli saanut armon löytää uskon joitain viikkoja aikaisemmin ja oli pyytänyt tänään vaimonsa kirkkoon. Nyt he olivat saaneet armon jakaa yhteisen uskon.

”Minkä tähden otit Raamatun esiin?” kysyi Matti. ” Se vain tuli mieleeni”, vastasi Riitta. ”Avaanpa sen nyt tästä kohtaa missä on kirjanmerkkinä vanha postikortti.” Riitta luki: ” Missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi.” ”Mistä kohtaa tuo teksti löytyy?” kysyi Matti. ” Se oli hyvä sana.”- Mattikin oli vasta jokin viikko sitten aloittanut Raamattuun tutustumisen. ” Se on... kirje Roomalaisille. Luku viisi ja jakeesta kaksikymmentä”, vastasi Riitta tutkien sivun merkintöjä. ” Se onkin sopiva jae vertaistukiryhmääni varten.” ”Keskustellaanko siitä?”

Mattia vapisutti. Tänään hänen vaimonsa oli hyvästellyt kirkossa lapsensa Aukustin, jonka oli abortoinut nuorena seurustellessaan Matin kanssa. Riitta oli pelännyt Matin äidin pakottavan Matin hylkäämään Riitan, jos avioliiton ulkopuolinen raskaus olisi paljastunut. Kuullessaan tänään olevansa isä pojalle, jolle hänen vaimonsa olisi halunnut antaa nimen Aukusti, Matti oli järkyttynyt syvästi. Hän oli ymmärtänyt olevansa syyllinen vaimonsa vuosikymmeniä kestäneeseen ahdistukseen. Hänhän oli se, joka oli houkutellut Riitan kanssaan sänkyyn heidän seurusteluaikanaan.

Kirkossa oli tänään alkanut prosessi, joka oli tuonut rauhan Riitan sydämeen ja pian myös Matin. He olivat ymmärtäneet saaneensa anteeksi syntinsä Jeesuksen Kristuksen tähden ja he olivat pyytäneet ja antaneet anteeksi myös toisilleen. He tapaisivat Aukustin kerran taivaan kodissa. Riitta oli saanut tänään kirkossa ajatuksen vertaistukiryhmästä, jolle hän halusi antaa nimen ”Antakaa lasten tulla”.

”Kerrohan nyt ajatuksistasi”, rohkaisi Matti vaimoaan mutta jatkoikin ensin itse: ”Minusta tuollaista ryhmää tarvitsevat myös miehet, ja ehkä erityisesti miehetkin.” ”Mutta tarvitaan myös eettistä kasvatusta seksuaalisesta pidättäytymisestä.” ”Mitä tarkoitat?” kysyi Riitta. ” Sitä, että ihmisiä tulisi opettaa elämään vastuullisesti jo lapsesta ja nuoresta pitäen”, vastasi Matti. ” Seksuaalisuus on väkevä voima. Sen tulisi olla ihmisen hallinnassa, eikä niin, että ihminen on viettiensä vietävänä. Miten paljon tuskaa onkaan syntynyt haureellisesta elämäntavasta, jota tv, elokuvat ja netti tarjoavat kaiken ikäisille. Paria houkutellaan vaihtamaan kuin rukkasta. Kun itsekkäälle himolle annetaan valta, ihmisistä tulee nautinnon välineitä, jotka sitten kokevat hylkäämisen. Synti pettää tekijänsä. Ihmiset särkyvät jo nuoresta pitäen.”

Riitta kuunteli Mattia keskittyneesti. ” Tarkoitat siis ennalta ehkäisevää työtä ihmisten suojelemiseksi itseltään?” kysyi Riitta. ” Kyllä”, vastasi Matti ja jatkoi: ”Minusta sen tulisi alkaa jo lapsuuskodissa vanhempien toimesta.Rippikoulussa viimeistään siitä olisi pitänyt kuulla edes jotain. En kuitenkaan muista, että omalla riparillamme olisi ollut varsinaista seurustelu- tai avioliitto-oppituntiakaan. Mutta anteeksi. Sinullahan nyt piti olla puheenvuoro."

Silloin Riitta sanoi: ” Itse ajattelen tätä vertaistukiryhmää siitä näkökulmasta, että lapsi on jo tulossa. On hirvittävää kantaa elinikäistä syyllisyyttä lapsensa surmaamisesta. Sen tiedän omasta kokemuksestani. Jos saisin päättää, antaisin jokaisen tulossa olevan lapsen syntyä. ” Useimmassa tapauksessa terve äiti odottaa tervettä lasta. ” ”Niin, vastasi Matti. " Eikä helppoa ole miehelläkään, kun hän alkaa tiedostaa tekonsa seuraukset.  Ja onhan jokaisella lapsella oma muuttumaton dna sikiämisestään lähtien. Sitähän käytetään rikostenkin selvittämisessä. ”

” Matti, älä jatka, minulle tulee kylmä”, pyysi Riitta. ” Anteeksi, ei ollut tarkoitus loukata”,vastasi Matti. En olisi näitä sanoja lausunut vielä kuukausi sitten. Jotain minussa on muuttunut”, Matti sanoi. ” Uskon niin”, vastasi Riitta. ”Minäkin havahduin uuteen todellisuuteen vasta tänään kohdattuani alttarilla Jeesuksen suunattoman armon ja rakkauden.” Mitä jos pyydetään Jeesukselta opastusta kun pohdimme tätä vertaistukiryhmää?” ” Tehdään niin”, vastasi Matti.

”Ryhmän tarkoitus on olla ennen kaikkea hoitava, lohduttava ja elämään rohkaiseva, karttaen syyllistämistä, se vain saa ihmiset kääntyään sisäänpäin ja lähtemään pois" sanoi Riitta. "Pitäisi olla varmaan myös yhteisten kokoontumisten lisäksi erikseen miesten ja naisten ryhmät.” ”Miksi?” kysyi Matti. ”Koska uskoisin naisten ja miesten kokevan monet asiat niin eri näkökulmista”, vastasi Riitta. Matti oli hetken hiljaa ja sanoi sitten: ” Olet oikeassa. Miten en osannut tuotakaan asiaa ajatella? Tarvitsemme paljon viisautta tämän ryhmän suunnittelussa ja vetämisessä. Minä ainakin tarvitsen kun olen tällainen vähän kulmikas tyyppi.” " Ja sinähän sen päätät, haluatko pitää ryhmää yksin, vain naisilta naisille. Rukoillaanko nyt?” kysyi Riitta. Matti nyökkäsi.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 9.1.2022

 Antakaa lasten tulla      jatkoa edelliseen viikon saarnaan

Matti oli tavannut vakavasta koronasairaudesta toipumassa olevan vanhan ystävänsä Riston. Tämä oli kertonut alkaneensa sairauden aikana ajatella omaa elämäänsä ja tajunnut sen olleen itsekästä, tyytymättömyyden ja ylpeyden kyllästämää. Hänelle oli tullut voimakas synnintunto ja hän oli pyytänyt luokseen papin. Nautittuaan ehtoollisen Risto oli tyyntynyt ja hankkinut itselleen Raamatun.

Risto oli kohdannut Jeesuksen armon ja tutki nyt Raamatusta millainen Jumalan valtakunta on. Hän oli mukana myös miesten raamattupiirissä. Kuultuaan Riston kertovan elämästään ja sen suunnan muuttumisesta Matti oli tuntenut piston sydämessään. Hänen uskonsa Jumalaan ja Jeesukseen oli uudistunut vuosikymmenien jälkeen. Nyt hän oli lähdössä kirkkoon ja pyysi vaimoaan Riittaakin mukaan.

”Riitta, miksi olet noin synkän näköinen”? kysyi Matti vaimoltaan. ”Enpähän tiedä lähdenkö sittenkään.” ”Miksi et? Muistathan että nuorena avioparina lupasimme kunnioittaa toistemme vakaumusta?” ”Muistan, muistan”, äyskäisi Riitta, ”Mutta emme luvanneet omaksua sitä. No hyvä on, tulen mukaasi tämän kerran.” ”Pelkäätkö sinä jotain?” kysyi Matti. ”Pelkään kuivaa saarnaa ja sitä, että minua isketään Raamatulla päähän.” ”Jospa ei sentään niin käy”, vastasi Matti. ”Tule, kello on kohta kymmenen.”

Kirkossa tuli ehtoollisen vuoro. Pappi alttarilla luki ehtoollisen asetussanat. ” Herramme Jeesus Kristus, sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, siunasi, mursi...Samoin hän otti maljan, kiitti ja sanoi: Ottakaa ja juokaa tästä, te kaikki. Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne…” Kuullessaan sanan veri Riitta vavahti. Matti katsahti vaimoaan. Oliko kaikki kunnossa?

Isämeidän rukouksen jälkeen väkeä alkoi nousta penkeistä ja astua kohti kirkon alttarikoroketta. ”Mennäänkö?” kysyi Matti Riitalta. Riitta ei tuntunut kuulevan miehensä sanoja. Matti toisti kysymyksensä. Riitta nousi hitaasti ylös ja otti tukea Matista. ”Oletko kunnossa? Olet aivan kalpea”, Matti kysyi. Riitta nyökkäsi ääneti ja lähti kohti ehtoollispöytää Matin mukana.

Matti ja Riitta polvistuivat yhdessä alttarikaiteen ääreen. Riitta seurasi katseellaan ehtoollista jakavan papin lähestymistä. Hän näki papin antavan ehtoollisleivän oikealle puolelleen polvistuneen kämmenelle. Riitan silmät sumenivat ja sydän pamppaili hänen rinnassaan. Sitten tuli Riitan vuoro tulla osalliseksi ehtoollisen ateriasta. Kuin unessa Riitta kuuli papin sanovan hänelle: ”Jeesuksen Kristuksen ruumis, sinun edestäsi annettu, Jeesuksen Kristuksen veri sinun edestäsi vuodatettu.”

Pato Riitan sydämessä murtui. Kyyneleet valuivat valtoimenaan hänen poskilleen.  Riitta näki sielunsa silmillä edessään lapsen kasvavan kohdusta syntymään. Se oli poika, vaaleahiuksinen ja kaunis lapsi.  Sitten Riitta näki lapsensa kasvavan nuoruuteen ja aikuisuuteen komeaksi mieheksi. Kaikkeen tähän ei mennyt aikaa kuin muutama sekunti, mutta se tuntui Riitasta ikuisuudelta. Sitten näky katosi. Riitan sydämestä kohonnut polttava suru ja tuska kadotetusta lapsesta oli poissa. Sen tilalla sydämessä oli ihmeellinen rauha.

Riitta vapisi ja Matin täytyi taluttaa vaimonsa takaisin penkkiin. Matti katsoi vaimoaan ihmetellen. He olivat hetken hiljaa. Sitten Matti kysyi Riitalta: ”Kuulin sinun lausuvan alttarilla nimen Aukusti. Kuka hän on?” Riitan silmät kostuivat ja hän kuiskasi: ”Kerron sitten kotona.”

Matti ja Riitta istuutuivat keittiön pöydän ääreen. Matti katseli vaimoaan. Tämän olemus oli jotenkin erilainen kuin ennen kirkkoon lähtöä. Riitan katse oli seesteinen ja hänestä aivan kuin säteili jotain kirkkautta. Aikaisemmin Riitan kasvoissa oli välillä ankaruutta, jopa kovuuttakin. Nyt hänen silmistään loisti lempeyttä. Orastavat rypyt olivat merkillisesti silinneet hänen otsaltaan.

Matti havahtui Riitan kysymykseen: ”Miksi katselet minua noin pitkään?” ”Koska sinä näytät nyt erilaiselta kuin aamulla”, vastasi Matti. ” Olet kuin leijuisit ilmassa ja säteilet kirkkautta. Riitan silmistä alkoivat valua kyyneleet. Eivät katkerat eivätkä lohduttomat vaan suloisen lämpimät, kuin kevätsade, joka kostuttaa maan herättäen sen eloon. Riitta riensi Matin kaulaan ja sopersi: ”Kun minulla on niin suunnattoman hyvä olla. Enkeli vei tänään Aukustin taivaaseen.”

Matti toisti ääneen nimen Aukusti. ”Hän oli sinun lapsesi, Matti, ja on yhä”, sanoi Riitta. Matti hämmästyi ensin, mutta muisti sitten jotain. Hän ja Riitta olivat seurusteluaikanaan keskustelleet lapsista. Riitta oli kertonut haaveilevansa pojasta nimeltä Aukusti. Matti katsoi suoraan Riittaa silmiin, mutta ei tuomitsevasti, vaan kysyvästi. Sinä tulit raskaaksi ennen kuin avioiduimme?

Niin tulin, vastasi Riitta. Mutta mitä sitten tapahtui? kysyi Matti. Riitta kertoi: "Muistatko, äitisi olisi pitänyt lasta ennen papin aamenta skandaalina, ja hän sai taivuteltua sinutkin samalle kannalle. Pelkäsin menettäväni sinut, jos meille olisi syntynyt avioton lapsi. Siksi hankin abortin." Matti katsoi vaimoaan tuskaisena. ”Anna anteeksi, Riitta, anna anteeksi. Voi miten minä olin lapsellinen ja typerä silloin nuorena.” Riitta katsoi miestään silmiin. ”Matti, annatko sinä minulle anteeksi? Minä annoin ehtoollispöydässä anteeksi sekä edesmenneelle äidillesi sekä sinulle. ”

Matti oli hetken hämmästyneen näköinen mutta sanoi pian: ”Annan anteeksi.” Vaikka syypää menetykseen ja sinun vuosikymmeniseen ahdistukseesi ja tuskaasi olen minäkin. Voi meitä ihmispoloisia. Mutta kiitos Jumalalle, että olemme molemmat saaneet armon Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen haavoissa. Hän lohduttakoon ja tukekoon meitä ja näyttäköön meille tien joka päivä.  Riitta ja Matti olivat hetken hiljaa.

Sitten Riitta sanoi: ” Minä sain alttarilla tänään ajatuksen.” Minkälaisen, ” kysyi Matti. ”Ajatuksen vertaistukiryhmästä, jonka nimi olisi Antakaa lasten tulla.”  ”Se on hyvä ajatus,” vastasi Matti. Niin moni tässä kovassa maailmassa jää yksin elämän suurten kysymysten kanssa.”

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 2.1.2022

Kahvilassa kuultua 

Matti oli lukemassa Raamattua. ” Kas, mitä minä näenkään?” kuuli Matti tutun äänen sanovan takanaan. Se oli hänen vaimonsa Riitta. Matti punastui ja kääntyi tätä kohti ja vastasi:” Eikös me naimisiin mennessä puhuttu tästä?” ”Ai mistä?” ”Mitä tarkoitat?” sanoi Riitta äänessään hämmästystä. ” No siitä että olen uskovainen mies ja haluan lukea yhteisessä kodissamme Raamattua silloin tällöin”, vastasi Matti.

Riitta oli hetken hiljaa ennen kuin vastasi:” Niin kuule, tosiaan. Kyllä meillä oli puhetta sinun uskovaisuudestasi. Mutta toden sanoakseni en ole huomannut sinussa enää pariin vuosikymmeneen kiinnostusta kirkossa tai muuten seurakunnan riennoissa käyntiin, ja Raamattusi on pölyttynyt makuuhuoneen kirjahyllyssä. Kapakassa olet kyllä käynyt silloin tällöin.”

Matti punastui jälleen, katsoi vaimoaan silmiin ja sanoi:” Kuule Riitta. Olet oikeassa, mutta nyt olen tehnyt parannuksen.” ” Mitä sellainen parannus tarkoittaa?” ihmetteli Riitta. ” Muun muassa sitä, etten enää käy kapakassa, en käytä alkoholia, tupakasta pyrin eroon ja olen menossa ensi viikolla miesten raamattupiiriin, selitti Matti vaimolleen.

Riitta katsoi miestään pää kallellaan ja kysyi:” No mikä sinut on saanut tällaisiin mietteisiin? Kuulostaa vähän oudolta.” ”Viime viikolla näin kadulla vanhan hyvän ystäväni Riston. Hän oli juuri päässyt sairaalasta. Oli ollut paha koronasairaus. Kuolema oli käynyt lähellä. Oli vieläkin heikko ja kalpea. Käveli horjuvin askelin. Hän pyysi minua poikkeamaan kahvilla. Kävin, ja hän kertoi tulleensa sairauden aikana uskoon ja alkaneensa lukea Raamattua.

” Ai se Rautiaisen Risto?” kysyi Riitta. ” Sama mies. Nyt hän oli tutkimassa 4. Mooseksen kirjan luvun 21 kohtaa, minäpäs luen sen sinulle jakeesta 7 ”, lausahti Matti, ennen kuin Riitta ehti sanoa mitään. Matti aloitti: ” Kansa tuli Mooseksen luo sanomaan: "Me teimme synnin, kun puhuimme Herraa ja sinua vastaan. Rukoile Herraa, että hän ottaisi nämä käärmeet pois meitä ahdistamasta." Mooses rukoili kansan puolesta.”

” Mistä tuossa kohdassa on kysymys?” ihmetteli Riitta. ” En minäkään ensin käsittänyt, mutta Risto kertoi Israelin kansan napisseen Jumalalle jonninjoutavasta. Siitä, että Jumalan tarjoama ruoka heidän vaeltaessaan autiomaassa oli aina tuota samaa mannaa, eikä muka vettäkään löytynyt juotavaksi.” Kuitenkin Jumala oli pitänyt huolta kansansa kaikista tarpeista matkan aikana.

”Eikö sitä nyt saa vähäsen valittaa, onko se niin suuri synti? Valitathan sinä joka viikko, että teidän tyopaikkaruoka on mitäänsanomatonta ja mautonta”, ihmetteli Riitta. Matti punastui taas ja vastasi:” Kuule Riitta, siitäkin asiasta olen tehnyt parannuksen. Enää en valita ruoan laadusta, vaan kiitän, että sitä tarjotaan työapaikalla ja vielä kohtuu hintaan.” Mistä sitten oli kysymys, kun Risto halusi kertoa sinulle tuosta raamatunkohdasta?” kysyi Riitta mieheltään.

” Risto kertoi minulle alkaneensa koronaa sairastaessaan ajatella omaa elämäänsä ja omia asenteitaan. Hän oli tajunnut elämänsä olleen itsekästä ja olleensa alituisesti vaatimassa lisää palkkaa, lisää sitä ja tätä ja olleensa tyytymätön niin työnantajaansa, kavereihinsa ja puolisoonsa. Risto oli alkanut kokea voimakasta syyllisyyttä ja pyytäneensä papin paikalle. Saatuaan ehtoollisen Risto oli saanut rauhan ja oli pyytänyt Raamattua.

Riston eteen oli avautunut ensimmäiseksi juuri tuo kohta, jonka luin sinulle”, sanoi Matti vielä. ” Siis mitä? Ymmärsinkö oikein, että Risto oli kokenut koronaan sairastumisen olevan Jumalan rangaistus hänen itsekkyydestään?” närkästyi Riitta. ” Kyllä Risto sitä tarkoitti, tai että puhuttelu ainakin”, vastasi Matti. Hän oli sitten sattumalta löytänyt netistä vanhan profetian Norjasta 1960-luvulta, jonka mukaan Euroopan syntivelka täyttyy kun se alkaa kohdella sinne runsain määrin pyrkiviä pakolaisia yhä enenemmän kuin juutaisia kohdeltiin ennen toista maailmasotaa."

”Hyvänen aika, syntivelka, mitä se sitten tarkoittaa?” Riitta ihmetteli. ” Riston mukaan se tarkoittaa kansakunnan katumattomien syntien määrää. Jumala kutsuu kansoja parannukseen, niin kuin kutsui Niiniven asukkaita profeetta Joonan kautta. Niinive heräsi katumaan syntejään, ja Jumala peruutti päätöksensä Niiniven tuhosta sen syntien vuoksi.” ”Tämä menee kyllä nyt mahdottomaksi!” puuskahti Riitta. No minkä rangaistuksen Eurooppa saa, jos se ei kadu?” ” Profetian mukaan alkaa sota, joka leviää ja päättyy ydinsotaan. Sen seurauksena Eurooppa on niin saastunut, että täältä pyritään pois vahingoittumatta jääneisiin maihin. Siellä ei kuitenkaan haluta ottaa pakolaisia vastaan.” vastasi Matti.

” Ihan tulee vilu ajatella sellaista”, sanoi Riitta. ”Mutta eihän täällä nyt niin syntisiä olla?” "Riston mielestä ollaan. Täällä on saatu nauttia rauhasta. Elintaso on noussut ennennäkemättömäksi. Siti ollaan tyytymättömiä ja nuristaan. Ei muisteta enää Jumalaa, lahjojen antajaa. On sen sijaan alettu jumaloida ihmisten saavutuksia. Ajatellaan, että kaikki hyvä on omaa aikaansaannosta ja ettei sitä tarvitse jakaa kenenkään kanssa. Silti Eurooppa ja muut länsimaat ovat saastuttaneet maailman ja saaneet aikaan ilmastomuutoksen. Vastuuta tästä ei haluta kuitenkaan kantaa. Sen sijaan halutaan rakentaa muuri Euroopan rajalle ilmasto-ja muiden pakolaisten pääsyn estämiseksi tänne, samalla kun paheksutaan muuria Israelin ja palestiinalaisten välillä.

Ollaan tultu hillittömiksi ja ihmisen hylkäävät yhä useammin toisensa. Miehet ovat siittäneet lapsia haluamatta pitää heitä, ja niin moni nainen on päätynyt aborttiin. Pelkästään Suomessa puoli miljoonaa syntymätöntä lasta on tapettu. Koko Euroopassa luku on miljoonia. Se tarkoittaa kansanmurhaa.” Riitta oli kalvennut. Matti jatkoi: ” Risto kertoi havahtuneensa tällaisiin ajatuksiin ja lisäsi vielä sen, että apua ja lohdutusta elämän ongelmiin haetaan Jeesuksen Kristuksen sijaan yhä useammin epävarmasta tieteestä ja on alettu kääntyä ennustajien ja henkien puoleen Raamatun Jumalan sijasta.”

” No jo oli saarna”, tokaisi Riitta. ”Mene sinä sitten sinne uskovaisten piiriin. Minä menen illalla joogakurssille.” Matti huokasi ja vastasi: ” Niin kulta, vähän äkkiä tämä tuli minullekin, mutta minusta Risto puhui asiaa.” ” Heippa, minä lähden nyt töihin, sanoi Riitta kiukkua äänessään ja kopautti ulos lähtiessään oven nasakasti kiinni.” Matti huokasi ja avasi netin. ” Katsotaanpa. Emmanuel Minos ja profetia, sillä haulla sen pitäisi löytyä.”

Pekka Päivärinta

Päivän saarna 26. 12. 2021  (uusinta viime vuodelta)

 Jouluaatto Hiirosen talossa

 Hiirosen talon vanha isäntä huokasi ja katsoi taivaalle.

Sää oli muuttumassa. Pilviä oli kerääntynyt harmaaksi massaksi taivaan laelle peittäen auringon. Tuuli oli voimistunut, pakkanen lauhtunut. Pian alkaisi lumisade. Se saattaisi olla voimakasta. Lumi peittäisi alleen rekiuran, joka johti kirkonkylän rautatieasemalta Hiirosen taloon. Tuo matka oli viitisentoista kilometriä.

Hiirosen vanha isäntä huokasi. Hän odotti poikaansa kotiin jouluksi. Niilo oli kirjoittanut saapuvansa joulunalusviikolla torstaina. Viipyisi kirkonkylässä sukulaisten luona päivän ja hiihtäisi sitten kotiin. Nyt oli lauantai, jouluaatto. Tänään Niilo saapuisi. Pitäisikö hänen valjastaa hevonen reen eteen ja lähteä Niiloa vastaan? Lumi saattaisi olla upottavaa ja nuoskaista ja Niilon raskasta hiihtää varhain pimenevässä talvi-illassa. Susilaumakin oli nähty viikko sitten kiertelemässä eläinten suojien lähistöllä. Entä jos ne vaanisivat Niiloa kotimatkalla?

Hiirosen vanha isäntä kuuli emäntänsä Liisan kutsuvan häntä syömään. Kello hirsiseinäisen tuvan seinällä näytti viittä iltapäivällä. Isäntä ja emäntä söivät hiljaisuuden vallitessa. Molempien ajatukset askartelivat pojan, Niilon kotimatkassa. Aterian jälkeen isäntä toi joulukuusen tupaan ja asetteli navetan lämmössä sulaneen kuusen jalustaansa pienen pirtin nurkkaukseen ja sitoi siihen langalla suuria kruunukynttilöitä. Ne sojottivat kuusen oksilla ryhdikkäinä kuin sotilaat. Olivat suuria, mutta kestäisivät kauan. Isäntä istuutui kuusen eteen lukemaan Raamattua pitäen toisessa kädessään kynttilää, jonka valossa näki tekstin hyvin. Kynttilän ympärille kiertyneet sormet olivat vielä iäkkäänäkin vahvat ja vantterat kuin pajavasaran varsi.

"Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus…” Isännän ajatukset harhaantuivat Niiloon. Tuvan kello löi jo seitsemän lyöntiä, eikä poikaa vielä kuulunut tupaan tulevaksi. Missä hän viipyi? Niilo tuli aina kotiin täsmällisesti ilmoittamanaan päivänä. Ei ollut hänen tapaistaan viivyttää tuloaan näin myöhään illalla.

 ” Minä valjastan Valkon ja ajan Niiloa vastaan”, sanoi isäntä emännälleen. Tämä nyökkäsi. Ei sanonut mitään mutta oli huolestuneen näköinen. Lunta tuprutti edelleen sakeana pyrynä. Maassa oli uutta lunta puolisääreen, pehmeätä, upottavaa ja lähes nuoskaista. Valkolla oli täysi työ askeltaa eteenpäin pitkin umpeutunutta rekiuraa. Metsässä oli lunta vähän vähemmän, mutta vain vähän. Aukealla lumi oli nietostunut. Sitä riitti paikoin Valkon jalkojen syvyydeltä. ”Onkohan Niilo lähtenytkään kirkonkylästä?” pohti isäntä mielessään. Tällaista pyryä ei ole ollut viiteenkymmeneen vuoteen. Tuskin näki eteensä, mutta hevonen osasi suunnistaa, jos isäntä ei tunnistaisi reittiä lumipyryltä.

Suuren aukean jälkeen Valkon matka vei jälleen metsään. Nyt oltiin suunnilleen puolivälissä Hiirosen ja kirkonkylän väliä. Äkkiä Valko pysähtyi ja hirnahti. Se oli kuullut jotain tarkoilla korvillaan. ” Mitä nyt, Valko? kuuletko jotain?” Valko hirnahti jälleen ja liikahti levottomasti. ” Onko se Niilo? Mene vain ääntä kohti”; sanoi isäntä luotettavalle Valkolleen. Hevonen lähti uuteen suuntaan, viistosti itään päin tutulta reitiltä. Se veti rekeä suurten honkien lomasta ja oli pian noin puolen kilometrin päässä kotiuralta. Nyt vanha isäntäkin kuuli huudon. Se tuli vaimeana etuviistosta vasemmalta. Se oli Niilo! Isännän sydän sykähti. Pian hän laskeutui reestä poikansa luo, joka istui maassa puuhun nojaten.

 ” Luojan kiitos, sinä osasit tulla”, sanoi Niilo vaimealla äänellä. Aamulla oli kuumeinen olo, mutta halusin jouluksi kotiin ja niin lähdin hiihtämään. Voimat loppuivat ja olin kai hiihtänyt väsyneenä harhaankin.” ” Voi Niilo, poikani Niilo”, sanoi hänen isänsä. Kiitos Jumalan me Valkon kanssa löysimme sinut ajoissa. Valko kuuli äänesi ja toi minut luoksesi.” Vanha isäntä auttoi kylmissään olevan poikansa rekeen vällyjen alle.

 Kotona vanhaemäntä Liisa riensi tulijoita vastaan. Kuin aavistaen mitä oli tapahtunut, hän oli valmistanut kuumaa mehua ja keittänyt höyryävää puuroa ja virittänyt tuvan takkaan räiskyvän valkean. Niilon levätessä peittojen alla tuvan auki vedettävässä sängyssä vanha isäntä ja emäntä katsoivat toisiaan takan antamassa valossa. Isäntä laittoi kätensä Liisansa käsiin ja sanoi. ” Eiköhän kiitetä Jumalaa, kun Niilo on nyt turvallisesti kotona.” Hiljennyttiin. Sitten Hiirosen vanha isäntä sytytti vihreän ja tuoksuvan joulukuusen kaikki kynttilät ja asettui kuusen eteen lukemaan Joulun sanomaa Jesajan kirjan luvusta yhdeksän:

 ”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus. Sinä teet runsaaksi riemun,annat suuren ilon. He iloitsevat sinun edessäsi niin kuin elonkorjuun aikana iloitaan, niin kuin saaliinjaossa riemuitaan. Ikeen, joka painaa heidän hartioitaan, valjaat, jotka painavat olkapäitä, ja heidän käskijänsä sauvan sinä murskaat, niin kuin murskasit Midianin vallan. Ja kaikki taistelukenttiä tallanneet saappaat, kaikki veren tahrimat vaatteet poltetaan, ne joutuvat tulen ruoaksi. Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas. Suuri on hänen valtansa, ja rauha on loputon Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnassaan. Oikeus ja vanhurskaus on sen perustus ja tuki nyt ja aina. Tämän saa aikaan Herran Sebaotin pyhä kiivaus.”

 Niilo ja Liisa kuuntelivat hiljaa isännän lukiessa heille sanomaa Vapahtajasta, Joulun lapsesta, Jeesuksesta. Tuvassa oli hiljaista. Vain pihkaisen puun pauke silloin tällöin ja kellon raksutus nousivat siitä esiin. Vanha isäntä nousi ja katsoi ulos pienestä ikkunasta. Pyry oli tauonnut ja taivas seljennyt.

Suuri tähti loisti taivaankannen keskellä kirkkaana kuin Betlehemin tähti, joka johti itämaan tietäjät kumartamaan Jeesus-lasta.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 19.12.2021

Voittomiljoonat

Matti luki aamun sanomalehteä keittiössä. Voi hyvänen aika! No mitä? kysyi hänen vaimonsa Liisa, joka oli kahvinkeittopuuhissa. Kyllä nyt on kaverilla uusi aika edessä! Miten niin, kerro, sanoi Liisa. No kun tuo saksalainen tyyppi sai koko eurojakkipotin, yli 45 miljoonaa. On siinä rahaa kerrakseen, totesi Liisa ja napsautti kahvinkeittimen päälle. On totisesti, vahvisti Matti. Ja joulukin tulee sopivasti. Nyt on tuolla tyypillä vara valita joululahja! Ai itselleenkö? Ihmetteli Liisa. Eikös niitä yleensä osteta toisille?

No pitäähän sitä ihteensäkin joskus ajatella, etenkin jouluna! Ajatteles, jos tuo voittaja on elänyt köyhyydessä ja kurjuudessa tähän saakka ja nyt on upporikas! Eikös siinä ole sitten jo lahjaa tarpeeksi? Miksi pitäisi vielä ostaa jotain itselleen? Eikö tuosta riittäisi jaettavaksi muillekin? ajatteli Liisa ääneen. Vai muille? tuhahti Matti. Sinä se aina ajattelet muita ennen kuin omaa perhettä, marisi Matti. Miten niin? Ihmetteli Liisa. Ostinhan minä sinulle syntymäpäivälahjaksi uuden paidankin, muistutti Liisa. No, ostit kyllä, mutta sitten laitoit rahaa johonkin ulkomaanavun keräykseen kaksi sataa euroa! En käsitä sellaista!

Juurihan sinä säälit tuota tuntematonta saksalaista arpajaisvoittajaa! hämmästeli Liisa. Onko siinä pahaa jos minä säälin köyhiä afrikkalaisia lapsia ja tuen edes joidenkin pääsyä kouluun? Mutta kaksi sataa on paljon rahaa! Minun paita ei tainnut maksaa niin paljon? Hm, ei, vastasi Liisa, mutta eikö se ole ihan hieno paita? Sattui vain olemaan tarjouksessa. Ai sellainen sekunda se olikin, lausahti Matti pettyneenä. Minulle sekundaa mutta merentakaisille lie keille sitten priimaa. Matin ääni kuulosti pettyneeltä.

No mutta Matti, mikä sinulle tuli? Miten niin tuli, sanoi Matti. Aina kun lapsena joulu tuli, sain minä lahjaksi villasukat ja veljen vanhat luistimet tai sukset paketissa. Niin köyhää meillä oli. Ja nyt sitten sama toistuu, minä vain saan sekundaa lahjaksi. Siskolle äiti osti aina joulupakettiin uutta vaatetta ja hienon uuden nuken. Minä olin meidän perheen sekundalapsi. Matin ääni painui matalaksi. Voi sinua Mattiseni, sanoi Liisa ja pörrötti tämän tukkaa. Kuinka sinä nyt aloit sääliä itseäsi? Onhan sinulla nyt hieno omakotitalo, mersu pihassa ja uusi kalavene ja mukava kesämökki ja rahaa tilillä. Mitä sinulta vielä puuttuu?

Matti säpsähti. Niin, no, onhan sitä jotain muttei miljoonia. Voi sinua Matti, aloit taas vertailla itseäsi johonkin epätodelliseen. Viimeksi vertasit kalavenettäsi jonkun ökyrikkaan jahtiin. Kyllä noin verraten toiseksi aina jää, lausui Liisa pehmeästi. Minusta sinä saat olla tyytyväinen osaasi. Niin sinusta, sinähän olet insinööriperheestä ja rahaa teillä riitti vaikka patjan täytteeksi laittaa. Hyvä sinun on puhua, Matti mökisi. Matti, nyt minä kohta suutun, kivahti Liisa. Aina sinä otat esille tuon saman asian. Myönnetään, että joululahjat veljeni kanssa olivat ihan hienoja.

Mutta kodistamme puuttui rakkautta. Usein siellä sisäisesti paleli. Isä oli ylpeä menestyksestään ja usein työmatkoilla ja äiti teki uraa sairaalamaailmassa. Hyvä että ehtivät yöksi kotiin. Riitelivätkin vielä. Meille lapsille rakkaus korvattiin rahalla. Eikös raha ole ihan hyvä päänalunen, tokaisi Matti. Minulle olisi kyllä kelvannut tahitin ja amerikan matkat ja hienot polkupyörät ja oma lahja-auto.

Rahanko takia minä sinut valitsin? hymyili Liisa. Ei, vaan rakkaudesta. Sinä olet yhä minun oma mussukkani, ja antoi Matin poskelle suukon. Yhäkö sinä minua rakastat, kolmenkymmenen aviovuoden jälkeen? Vaikka olen tällainen pulleaksi paisunut puolikalju ukonköppänä? Matti, miksi sinun pitää tölviä itseäsi noin? moitti Liisa. Rakastan toki sinua, jopa enemmän kuin silloin nuorena. Mitä, onko totta? Ihmetteli Matti hämmästyneen näköisenä. Tosi on, vastasi Liisa. Mutta rakastatko sinä minua? kysyi nyt Liisa Matilta? Että rakastanko? sanoi Matti ja kääntyi vaimoonsa päin. Sinä olet minun kalleinpani! Ihanko totta, kysyi Liisa ja katsoi Mattia tutkivasti silmiin. Vaikka olen ryppyyntyvä ja muutenkin nukkavierun ja mitäänsanomattoman näköinen.

Sinäkö nukkavierun näköinen? No et sinnepäinkään, totesi Matti siihen painokkaasti. Olet minulle päivänpaiste ja joka aamu ilahdun kun näen sinut vierelläni. Liisa tuli miehensä luo ja halasi tätä. Mattikin halasi Liisaa. Kuule Matti, sanoi Liisa, rakkautta ei voi ostaa suurellakaan rahalla. No ei voi, myönsi Matti. Sinä olet minulle enemmän kuin mikään raha, Matti jatkoi ja antoi vaimolleen suukon.

Matti tutki sanomalehden ilmoituspalstaa ja sanoi Liisalle: Jouluaatto on kahden päivän päästä. Mitä jos mennään pitkästä aikaa aattohartauteen, ennen kuin viedään kynttilät sinun ja minun vanhempien haudoille. Mennään vaan, sanoi Liisa ja istuutui miehensä viereen ja otti tätä kädestä kiinni.

Iloitkaa, antakaa ojentaa itseänne, ottakaa kehotukseni vastaan, olkaa yksimielisiä ja eläkää rauhassa, niin rakkauden ja rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne. 2.Korinttilaiskirje 13:11

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 12.12.2021

Reetta- mummo muuttaa

Reetta - mummo katseli ulos ikkunasta. Siitä näki valaistulle parkkipaikalle. Siellä oli rivissä talon asukkaiden henkilöautoja ja kaksi pakettiautoakin. Ne kuuluivat remonttifirmalle, joiden työntekijöitä asui vuokralla samassa kerrostalossa kuin Reettakin. Mukavan tuntuisia miehiä, olivat tervehtineet Reettaa, uutta asukasta ystävällisesti.

Niin, Reetta oli maaltamuuttaja. Hänen ajatuksensa olivat vielä siellä, kotimökin maisemissa. Punainen lautavuorattu hirsimökki oli ollut hänen kotinsa lähes viidenkymmenen vuoden ajan. Miehensä oli ollut sekatyömies, kesällä maataloustöitä ja kalastusta myyntiin, talvella metsätöitä ja kalastusta. Reetta oli ommellut työkseen vaatteita.

Toimeen oli tultu. Tulot olivat olleet pienet, mutta menot oli osattu säätää niiden mukaan. Omat perunat, juurikasvit, hillot ja mehut. Yksi lehmä ja pari lammasta ja sika, joka oli teurastettu syksyllä ja pantu vahvaan suolaan. Peltotilkusta oli saatu viljaa koko talven tarpeisiin. Kalaa ei ollut ruokapöydästä puuttunut.

Reetta katseli sielunsa silmillä kotimökin ikkunasta avautuvaa lumista maisemaa. Hän muisteli lyhtyä, joka oli antanut lämpöisen loisteen hangen pintaan pihamaalla koko adventin ja joulun ajan. Lintuja oli ollut pihapiirissä paljon ja niitä oli ruokittu koko talvi. Reetta kuuli korvissaan tutun ja viihdyttävän puiden rätinän hellan uunissa ja tunsi jäsenissään lämmön, jonka palava puu leivinuunissa levitti koko tupaan. Ja entä ne tuoksut, jotka uunissa hautuvista lantuista, laatikkoruoista ja joulukinkusta leyhyivät tupaan!

Ne olivat olleet onnellisia vuosikymmeniä, kunnes Reetan mies oli hukkunut pudottuaan heikkoihin jäihin. Ja hän itse oli kaatunut pahasti liukkaalla pihalla ja hänen lonkkansa oli murtunut kahdesta kohtaa. Siitä olivat alkaneet syksyn synkät päivät. Reettaa oli painanut suru rakkaan elämänkumppanin menettämisestä ja huoli omasta tulevaisuudesta. Tulisiko hänestä nyt kepin varassa konkkaava vaivainen, jonka olisi pakko luopua tutusta elinpiiristään?

Hänen tyttärensä Elisa oli tullut eräänä päivänä kaupungin sosiaalityöntekijän kanssa Reetan luo. Oli keskusteltu ja maaniteltu ja puhuttu ja painostettukin häntä muuttamaan helpommille päiville hissitaloon asuntoon, jossa olisi juokseva vesi, sisävessa ja suihku ja alakerrassa saunavuoro kerran viikossa. Suruissaan Reetta ei ollut osannut vastustaa kyllin pontevasti ja nyt hän huomasi olevansa tässä, kuin lintu häkissä. Portaikosta kuului huutoa ja meteliä. Joku juhlija oli palaamassa retkiltään. Joku kuunteli naapurissa rokkia suuriäänisesti, vaikka kello lähenteli puoltayötä.

Reetta meni levolle ja koetti nukkua. Uni ei meinannut tulla. Oli murhemieli ja leikattua lonkkaa kolotti. Oli kaikin puolin ikävä. Reetta muisteli iltarukoustaan: Levolle lasken Luojani, Armias ole suojani. Aamulla jos en nousiskaan, taivaaseen tule noutamaan, aamen. Viimein Reetta nukahti. Aamulla lonkkaa särki ja olo oli kaikin puolin ankea. Reetta koki olevansa kuin muukalainen vieraalla maalla. Hän vääntäytyi ylös ja raahautui keittiöön ja laittoi kattilaan puuron tekeytymään ja kahviveden pannuun lämpiämään.

Tavarat olivat vielä muuttolaatikoissa ja uuden kodin seinät tyhjät ja paljaat. Vaatimaton kattolamppu antoi kolkkoa valoa keittiöön. Reetta katseli huolestuneena ruokakaappia. Se oli tyhjä. Samoin jääkaappi. Vuokra asunnosta oli yli viisisataa euroa. Onneksi Reetta mummo sai asumistukea. Silti hänen pienen eläkkeensä riittäminen askarrutti. Silmälaseihin oli mennyt liki sata euroa, sairaalalaskuihin kaksi sataa ja sydän-ja muihin lääkkeisiin menisi tässä kuussa vielä melkein sata euroa.

Miten Reetta saisi rahat riittämään jokapäiväiseen elämään? Onneksi oli jonkin verran säästöjä pankissa, mutta ne eivät riittäisi pitkälle. Reetta huokaisi ja otti käteensä kauppojen mainoslehtisiä. Hän huomasi tarjouksen ruisjauhoista, 40 senttiä kilo. Voipaketti 2 euroa. Maitolitra 60 senttiä. Reetta huokasi tyytyväisenä. Ruispuuro oli hyvää ja kilosta saisi keitettyä monet maittavat puurot ja voisilmä päälle. Olipa siinä hyvä ruoka! Ja perunat vain tänään ja huomenna 30 senttiä kilo. Niitäkin Reetta ostaisi ja paljon. Perunasta saisi monenlaista ruokaa. Ja kun tytär päivällä kaivoi esiin muuttokuormasta Reetan radion ja joululaulut kaikuivat keittiössä, Reetan mieliala kohosi alakulon syövereistä ylöspäin. Ja nyt alkoi soida hänen rakkain jouluvirtensä:

”Maa on niin kaunis, kirkas Luojan taivas, ihana on sielujen toiviotie…. Enkelit ensin paimenille lauloi. Sielusta sieluhun kaiku soi. Kunnia Herran, maassa nyt rauha, Kun Jeesus meille armon toi.” Turvallisuuden tunne täytti Reetta-mummon sydämen ja hän huokasi ja hörppi rauhassa aamukahvia kuivuneen pullanpalan kanssa.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 5.12.2021

Harmillista.

Veikko käveli kadulla ja katseli sen varrelle pystytettyjä vaalimainoksia. Siellä! Olihan se siellä! Nimittäin hänen kuvansa äänestysnumeron ja puoluetunnuksen kera. Khm. Ensimmäistä kertaa ehdokkaana vaaleissa. Vähän mahtava tunne. Mitenkähän äijän käy? Saanko ääniä ja tulenko valituksi vaikuttamaan kuntani asioiden hoidossa?

Ei tullut ääniä, enkä päässyt politiikkaan mukaan! Ärhm. Kyllä nyt harmittaa. Ja miten sen sijaan tuo Kontturin Aarre tuli valituksi. Eihän sen naamavärkkikään ole kummoisen näköinen ja on hiljainen hissukka. Minulla olisi ollut sentään mielipiteitä ja ideoita. Mutta, onhan tuo turpajumi Aarre sentään oikeasta puolueesta. Mutta miksi minä jäin vaaliveneestä rannalle?

Veikko oli synkkää miestä vielä viikonkin päästä vaaleista, niin että hänen vaimonsa Riitta alkoi jo kyllästyä ainaisen narinan kuuntelemiseen. Etkö voisi jo vaihtaa puheenaihetta, hän tiuskaisi eräänä iltana miehelleen. Väsyttää tuo valituksen virta. Mutta etkö sinä nainen ymmärrä, että miehellä on intoa ja voimiakin ja nyt niitä täytyy makuuttaa tyhjän panttina, valitti Veikko. Niinkö on, vastasi Riitta kolkosti. Jos on tekemisestä pula, niin käypäs kopistelemassa nuo matot! Ähm, vastasi Veikko.

Veikko lähti mattokäärö kainalossaan pihamaalle, vaikka oli jo hämärää. Kas, siellä oli naapurin Villekin samassa puuhassa. Miten menee, kysyi Ville Veikolta. Näytät jotenkin kärsineeltä. Veikko hätkähti, mutta käytti sitten tilaisuutta purkaa vaalipettymystään ja valitusta riitti siitä, että olivat jättäneet väärän miehen pois politiikasta. Ville kuunteli aikansa ja sanoi sitten: Kuule Veikko, uskon, että on muitakin tapoja vaikuttaa kotikuntansa menestykseen kuin politiikka. Häh, vastasi Veikko. Mitä muka? No kerropa joku asia mitä haluaisit muuttaa, vastasi Ville.

Tuota tuota, sanoi Veikko vähän hämmentyneenä. No, ensimmäisenä tulee mieleen tuo risteys tuolla. Veikko osoitti kädellään ja oli sitä mieltä että risteys pitäisi saada tasa-arvoiseksi ja varustetuksi töyssyillä. Silloin ajonopeudet hidastuisivat ja risteysalue tulisi turvallisemmaksi. Eipä huono idea, vastasi Ville Veikolle. Niin, sanoi Veikko, mutta sano sinä nyt sitten miten asian saa toteutetuksi jos ei kunnan liikennejaoston kautta? Minä ja vaimoni Elviira olemme tottuneet rukoilemaan, vastasi Ville äkkijyrkästi.

Höh, vastasi siihen Veikko. Phm. Vai rukous. Että sillee. No miksi kysyit, jos et halua kuulla vastausta? sanoi siihen Ville. Sanasta miestä, sarvesta härkää! No hyvä on, mutta rukoile sinä vain, minä kuuntelen, tokaisi Veikko. Ai nyt hetikö? varmisti Ville. Sitten esitti taivaan Isälle pyynnön liikennejärjestelyistä Veikon ja omasta puolestaan. Hyviä öitä sitten, toivotti Ville Veikolle. Öitä, vastasi Veikko.

Aamulla Veikko lähti tapansa mukaan töihin ja oli tulossa kotiin ruokatunnille. Tutussa risteyksessä oli menossa joku remontti. Kas, oltiin tekemässä töyssyjä ja poistamassa etuajoikeutta osoittavaa liikennemerkkiä! Veikko katseli hommaa suu auki ja ajoi auton risteyksestä päästyään tien sivuun ja meni haastattamaan työmiehiä. Nämä kertoivat tekevänsä työtä käskettyä. Asia oli ollut vireillä jo pitkään. Kuitenkin vasta tänään oli annettu määräys risteysalueen muutostöistä.

Kotona Veikko avasi päivän sanomalehden ja sattui vilkaisemaan myös Päivän sanaa. Se oli Psalmista 86: ”Herra, neuvo minulle tiesi, että noudattaisin sinun totuuttasi.” Hm, tuossa ei puhuta autotiestä eikä politiikan tiestä, pikemminkin rukouksen tiestä…

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 28.11.2021  (uudelleenjulkaisu viime vuodelta)

Maria-tyttösen tärkeä kysymys

Elettiin Pariisissa. Joulu oli lähellä. Pieni 4-vuotias Maria-tyttönen käveli äitinsä kanssa kaupungin keskustassa. He pysähtyivät erään rakennuksen kohdalla.

Kerrostalon kivijalkakaupan näyteikkunassa oli jouluseimi, jossa Jeesus-lapsi nukkui Joosef ja Maria vierellään. Heidän ympärillään oli olkia ja niiden päällä seisoi tallin eläimiä: lampaita ja lehmiä ja aasi korvat hauskasti höröllään. Olisi voinut ajatella hahmojen heräävän eloon ja lähtevän liikkeelle hetkenä minä hyvänsä. Niin aidon näköisiä ne olivat.

Äkkiä Maria kysyi: ”Äiti, koulussa opetettiin että kristityt pitävät Jeesusta taivaan kuninkaana. Kuinka hän talliin syntyi? Miksi ei kuninkaan linnaan? ” ”Niin, siinä on hyvä kysymys! Pohditaanpa sitä kaikessa rauhassa, vaikka tuolla lämpimässä”, sanoi Marian äiti.  Hän vei neljävuotiaan tyttärensä läheiseen kahvilaan. Pian heidän edessään olivat höyryävät kaakaomukit.

”Äiti, kerrotko nyt miksi Jeesus syntyi talliin, vaikka hän oli kuninkaallista sukua?” ”Hmm ,” mietti äiti ja tuli lausuneeksi ääneen: ”Kukahan vähän auttaisi meitä tässä kysymyksessä? ”

Silloin viereisestä pöydästä nousi ylös pitkäkaapuinen mies ja esitteli itsensä:” Olen Josef ja kotoisin Armeniasta. Olen muuttanut Ranskaan 10 vuotta sitten ja toimin täällä armenialaisen seurakunnan pastorina. ”

”Ai, etkö sinä olekaan itämaan tietäjä? Luulin sinua ensin sellaiseksi, kun sinulla on tuollaiset vaatteet”, sanoi Maria hämmästyneen näköisenä. ”No Maria...” nuhteli äitinsä häntä. ”Antaa Marian olla”, nauroi Josef.” Monet ovat tulleet kysymään asustani. Nyt on vain niin että meillä päin papit pukeutuvat tällä tavalla.”

”No sitten sinä varmaan tiedät miksi Jeesus syntyi talliin eikä kuninkaan palatsiin”, sanoi Maria. ”Ehkä minä tiedän jotain asiasta, sillä tavalla kuin olen itse ymmärtänyt. ” No kerro heti”, vaati vilkas Maria-tyttönen.” Hmm… ” mumisi pappi Josef etsien sanoja. ”

Marian ja Josefin keskustellessa oli kahvilaan astunut nainen yllään pitkä päällystakki, jonka alta näkyi sairaanhoitajattaren virkapuku. Nainen kuuli Maria-tyttösen ja pappi Joosefin keskustelun ja sanoi ystävällisesti: ” Olen Hanna, ja toimin osastonhoitajana sairaalassa tässä lähellä. Poikkesin kahville ja kuulin keskustelunne. Voin ehkä auttaa teitä jos lähdette käymään kanssani sairaalassa.”

Pian Maria, hänen äitinsä ja pappi Josef seisoivat sairaalassa erään heikkokuntoisen potilaan sängyn luona. Osaston- hoitaja Hanna esitteli potilaan, Simonin, kanssaan tulleille vieraille.

Maria kysyi nyt Simonilta: ” Miksi Jeesus-lapsi syntyi talliin vaikka oli taivaan Kuningas?” Simonin silmät tukkivat iloisesti hänen kuullessaan lapsen vilpittömän ja aidon kysymyksen. ”Katsohan Maria minua. Olen jo vanha, olen köyhä. Olen toiminut koko ikäni tämän sairaalan vahtimestarina ja nyt sairastuin. Pian ehkä kuolen.

Mitä ajattelet, Maria, jos Jeesus olisi syntynyt kuninkaan linnaan, olisiko minunlaisellani miehellä tai naisella ollut mitään mahdollisuutta päästä katsomaan Jeesus-lasta? ”

Maria oli hetken hiljaa ja mietti. ” Ei kai, en usko. Kuninkaan palatsiin pääsevät vain aateliset ja kuninkaalliset, hovin väki. Ja tuskin sairaana heitäkään olisi päästetty Jeesuksen lähelle”.

Simon jatkoi kyselyään: ” Maria, entä työläiset tehtaassa, entä tavalliset perheen äidit ja isät ja lapset, olisiko heidät kutsuttu kuninkaan kultaiseen linnaan Jeesus-lasta katsomaan?” ” Tuskin heitäkään”, vastasi Maria pohdittuaan asiaa,  ” ja minä en viihtyisi sellaisessa ympäristössä. Se olisi minusta liian hieno. En kokisi kuuluvani sinne.”

” Kuulkaa, miten viisaasti Maria puhuu”, sanoi Simon kunnioittavalla äänellä Marian äidille, Josefille ja Hannalle. ”Mitä ajattelet Maria, jos Jeesus syntyisi nyt, eikä hänen vanhemmilleen olisi tilaa majapaikoissa, niin mihin paikkaan Joosef olisi vienyt Marian yöpymään. Silloin tallissa, missähän nyt Jeesus syntyisi? ” Maria-tyttönen mietti jälleen ja sanoi sitten: ” Ehkä…minne pääsisi suojaan sateelta ja tuulelta.. ehkä johonkin varastoon tai … autotalliin, mihin vain missä on lämpimämpää kuin ulkona..”

” Niin voisi varmasti olla”, sanoi siihen Simon. ”Jeesuksen synnyinpaikka kertoo mielestäni sen, että taivaan Kuningas Jeesus syntyi lähelle pienintä ja tavallisintakin ihmistä. Jeesus on koko kansan Vapahtaja.”

” Hei, arvaatko mitä isäni tekee työkseen? kysyi Maria-tyttönen äkkiä Simon - vanhukselta. ”No mitä? ” ”Hän korjaa autoja verstaassaan. Hän päästäisi varmasti Jeesuksen ja hänen vanhempansa sinne suojaan!”

Maria tyttönen ja hänen äitinsä ja pappi Josef kävelivät takaisin kadulle sairaalasta. Josef sanoi: ” Kiitos sinulle Maria hyvästä kysymyksestäsi. Se johti minutkin löytämään uutta Joulun sanomasta.” ” Ja minut myös ”, sanoi Marian äiti ja otti hellästi tyttärensä käden omaansa.”

”Nyt kotiin leipomaan pikkuleipiä jouluksi!”

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 21.11.2021

Näin tehdään

Kas, sanoi Martti kovalla äänellä. No mitä nyt, kysyi vaimonsa Liisa. Mikä se noin heti aamusta kiukuttaa? Arvasit oikein, vastasi Martti. Sanomalehdessä puhutaan miten Suomeen pitäisi ottaa kiireesti maahanmuuttajia, muuten kuulemma moni homma jää tekemättä. Olen ehdottmasti toista mieltä. Tänne ei luusereita kaivata, omasta takaa on työttömiäkin sadoin tuhansin. Valittakoon heistä tekijät tekemättömiin töihin! Ja sitten puhutaan turvapaikanhakijoista! Vielä pitäisi kuulemma ottaa niitäkin. Se ei vetele. Tulevat tänne vain leveämmän leivän perässä. Leipokoot leipänsä omassa maassaan!

No koeta nyt rauhoittua! puhahti Liisa. Johan olet kuin myrskynmerkki. Niskasikin punoittaa ihan sikana. Martti meni peilin eteen. Kas, niinpä on, urahti Martti. Eipä ihme. Kyllä suututtaa vieläkin mokomat aikeet. Otahan nyt aamukahvia ja voileipää, vastasi Liisa. Katso kelloa! Oho, vastasi Martti. Pian hän oli jo autossaan ja matkalla rakennustyömaalle. Hän oli pienen rakennusliikkeen omistaja. Hei Martti, huikkasi työnjohtaja Veikko. Mitäs tehdään? Otto sanoi itsensä irti. Ja Kauko kanssa. Voi hyvänen aika! parahti Martti. Miksi ihmeessä? Lupaatko ettet suutu, vastasi Veikko. Enhän minä edes osaa kunnolla suuttua, vastasi Martti. Veikko katseli taivaalle ja lausahti: et niin. No kerro nyt, tivasi Martti.

Pojat sanoivat kyllästyneensä sinun alituiseen komenteluusi ja kohtuuttomiin vaatimuksiin aikatauluista. Sinä vaadit ja pauhaat, mutta et edes pidä huolta, että tarvikkeita on aina riittävästi työmaalla. Eilenkin lattianvalu jäi tekemättä kun raudoitusverkkoa ja sidontalankaa ei ollutkaan kylliksi. Koko päivä meni hukkaan ja betoniauton tilaus piti perua. Martin suu loksahti auki. Hän ryntäsi tarkistamaan asiaa ja joutui toteamaan, että työmiehet olivat olleet oikeassa. No hyvänen aika, miksi he eivät ole kertoneet minulle? ihmetteli Martti. Sanoivat pelkäävänsä sinun suuttumistasi, vastasi Veikko.

Martti meni hiljaiseksi. Sitten hän kysyi Veikolta: mistäs me saadaan työmiehet? Työmaa seisoo ja rahaa palaa odottaessa. Veikko kohautti olkapäitään. En tiedä. Työnvälitys kertoi, että rakennusmiehistä on kova pula. Ei oota sieltä sanottiin. Voi hyvänen aika, tokaisi Martti. Eikö mistään löytyisi rakentajia? Tiedän yhden paikan josta kysyä, vastasi Veikko. No kysy sieltä sitten, kunhan saadaan hommat tehtyä, vastasi Martti. Minun pitää lähteä tilaamaan lisää verkkoa ja lankaa ja käydä kahdessa muussa rakennuskohteessamme. Nähdään huomenna! Ethän sitten suutu, huikkasi Veikko kun Martti oli jo astumassa autoonsa. En en, kuului Martin vastaus auton oven raosta.

Illalla Martilla oli kirkkoneuvoston kokous. Hän oli yksi Hirvaslahden seurakunnan luottamusmiehistä. Tehtävä oli hänelle mieluinen. Hän oli myös mukana rakennusjaostossa suunittelemassa seurakuntatalon remonttia. Nyt kirkkoherra avasi kokouksen lukemalla Päivän tunnussanasta sen päivän tekstin: Ihminen pitää oikeina kaikkia teitään, mutta Herra punnitsee sydämet. Sananlaskut 21:2. Rukoilkaamme, kirkkoherra sanoi. ” Herra, opeta meitä ajattelemaan sinun tavallasi ja kulkemaan sinun teitäsi, niin ettei meitä kerran köykäisiksi punnittaisi. Aamen.” Sitten kokous alkoi.

Seuraavana päivänä Martti saapui eiliselle työmaalle. Siellähän oli lattian valu jo käynnissä! Veikko riensi Marttia vastaan. Hei hei! Martti tervehti Veikkoa iloisesti. Mistä löysit työmiehiä? Veikko katsoi kohti taivasta ja sanoi hiljaa: lupaatko ettet suutu kun kerron? En en, minähän lupasin eilen, vastasi Martti. No, minä soitin lehti-ilmoituksessa mainittuun numeroon. Puhelu ohjautui Lahteen pakolaiskeskukseen. Martin ilme kiristyi ja silmänsä säkenöivät. Hän oli jo avaamaisillaan suunsa, mutta muisti lupauksensa Veikolle. Sieltä ohjattiin soittamaan paikalliseen Launeen seurakuntaan. No sieltä kerrottiin, että saatavilla oli ammattitaitoisia rakennusmiehiä oleskeluluvan saaneiden maahanmuuttajien joukosta. Nyt tuolla tekevät työtä Jusuf ja Ahmed. Jusuf osaa jo kohtalaisen hyvästi suomea. Kommunikaatio sujuu. He ovat tehneet Irakissa monia taloja.

Veikon puhuessa Martin kasvot olivat muuttuneet vaaleasta tummanpunaisiksi ja hänen ilmeensä kertoi pidätetystä raivosta. Phh, sanoi Martti. Ähm. Martti harppoi rakennukselle. Uudet rakentajat tervehtivät Marttia hymysuin. Martti koetti hymyillä takaisin, mutta se oli lähinnä irvistys. Jusuf kysyi Veikolta: Onko teidän pomo sairas? Vatsakatarria? Meidän maassa on usein. Ruokamme on niin mausteista. Voi ollakin, kiirehti Veikko vastaamaan. Tule, hän sanoi Martille topakasti. Minä vien sinut lepäämään vähäksi aikaa. Juotko vettä? Mitä? ihmetteli Martti, mutta lähti Veikon mukaan.

Taukotuvassa Veikko opasti Marttia: kuule nyt hyvä mies, haastattelin nuo uudet rakentajat ennen työn alkamista. He osaavat asiansa. Jos sinä nyt suututat heidät, niin et saa ketään tilalle ja teet tappiota. Jusuf ja Ahmed ovat sitäpaitsi mukavia miehiä. Kyllä heidän kanssaan tulee hyvin juttuun, jatkoi Veikko ja katsoi tutkivasti esimiestään Marttia silmiin.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 14.11.2021

Iltasella

Markku ja Minna kävelivät kotia kohti tehtyään tavallisen iltalenkkinsä. Äkkiä Markku huomasi puhelinpylväässä julisteen. Siinä luki: ” Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi!” Mitä tämä on? Ihmisten kiusaamista ja uhkailemista joutavanpäiväisillä kuolleilla väitteillä! Kadotukseenko tässä muka ollaan menossa? pauhasi Minna. No ei tuossa kyllä kadotuksesta puhuta, totesi Markku. Et kai sä ota tollasta propagandaa tosissas, jatkoi Minna. Varmaan ne meidän kujalla asuvat uskikset on niitannu pylvääseen tuon lapun.

Markku ei sanonut mitään. Antaa Minnan jäähdytellä tunteitaan, ajatteli Markku. Päästään vähemmällä väittelemisellä. Minna ja Markku jatkoivat patikoimistaan. Parin sadan metrin päässä he näkivät maassa jonkun roskan. Minäpä otan sen talteen ja viskaan tohon linikkapysäkin roskikseen, ajatteli Minna. Hei, mitä tässä keltasessa vihkosessa lukee, hän kuitenkin kysyi Markulta lappu kädessään. Mun silmälasit on kotona. Annas kun katson, sanoi Markku. ” Neljä hengellisen elämän tosiasiaa..” aloitti Markku. Nyt mä kyllä suutun, tiuskaisi Minna ja tempasi vihkosen itselleen, rypisti ja paiskasi roskikseen.

Hei, miks sä oot nyt niin tulinen. Paperiahan se vain oli. Siihen Minna tokaisi: Ettäs kehtaavat! Tollasten lappusten levittämisestä pitäis saada sakot! Hei älähän nyt, vastasi Markku, mahtuuhan maailmaan mielipiteitä. Vai mielipiteitä, sanoi Minna, niitä kyllä mutta tällaset on selvää aivopesua.

Kohta he kolistelivat talonsa eteisessä kenkiä kuramattoon ja astuivat sisään. Minä keitän meille teetä, sanoi Markku. Ok, vastasi Minna. Minäpä otan esiin päivän lehden. On vielä lukematta kun päivä oli niin kiireinen.

Minna ja Markku siemailivat teetä edessään pöydällä avoin sanomalehti. Äkkiä Minnan katse osui lehden sivun reunaan. Siellä oli päivän raamatunkohta: ” Huuda kurkun täydeltä, älä arkaile, anna äänesi kaikua kuin pasuuna! Kerro kansalleni sen rikokset, Jaakobin suvulle sen synnit.” Jes.58:1. Mä en kestä enää! huusi Minna. Tämäkin vielä. Tää on sitä että kristityt vainoo tavallisia ihmisiä ja luulee olevansa ite parempia! Mä kyllä soitan huomenna ton lehen toimitukseen ja sanon sinne suorat sanat tällasesta manipuloinnista! Perun tilauksenkin.

Markku katsoi Minnaa suu auki ja sanoi: Sähän olet ihan vauhko! Mikä sulle on tullu? Kyl sä aina välillä oot hermoillu myt nyt kyl menee yli hilseen ainaskin mulle. Minna purskahti itkuun ja nyyhkytti: Et arvaa millasta kieltä saa kuulla työpaikalla. Selän takana supistaan ja syytetään porhoksi ja varkaaksi ja nyt vielä viskotaan raamatulla päähän. Oho, tosta työpaikkajutusta et oo kertonu, hämmästyi Markku. Mistä on kysymys? No kun sain tädiltäni sen perinnön joku aika sitten, vastasi Minna. Ahaa, vastasi Markku. Kateellisiakin riittää.

Mutta minkä tähden sinua syytetään varkaaksi? Ihmetteli Markku. No kun sipisevät että sain heikkokuntoisen tätini lepertelemällä ja ystävää teeskentelemällä kirjoittamaan minulle testamentin. No sehän on vain juoru, vastasi Markku. Eipä niihin perättömiin puheisiin kannata jumiutua, Markku jatkoi ja katsoi Minnaa silmiin. Kuullessaan sanan perätön Minna käänsi katseensa muualle ja nousi ylös. Minäpä kaadan lisää teetä, hän sanoi tukahtuneella äänellä. Otatko sinäkin?

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 7.11.2021

Profetia

Tällä kertaa otan jälleen esiin Emanuel Minosin muistiin merkitsemän profetian. Teen sen siksi, että alkaisimme rukoilla, ellemme jo niin tee, herätystä kansallemme ja kaikille länsimaille, kääntymistä Jeesuksen Kristuksen puoleen, syntiemme tunnustamista ja hylkäämistä. Tämä on ainut mahdollisuutemme selvitä tulevista vaiheista. Ilman osallisuutta Jeesuksen Kristuksen valmistamasta pelastuksesta hukumme ja joudumme syntiemme tähden ajalliseen ja iankaikkiseen rangaistukseen.

Pyydän mahdollisia lukijoita tarkastelemaan tätä norjalaisen naisen vuonna 1968 Minokselle kertomaa profetiaa rukoillen, rauhallisesti, kärsivällisesti, hitaasti lukien.

Kaikki profetiassa mainitut asiat ovat käyneet toteen kronologisessa järjestyksessä. Nyt ollaan vaiheessa, jossa suuri maahanmuuttajien joukko kasvaa kasvamistaan. Profetian mukaan heitä tulee niin paljon, että heitä aletaan vihata ja kohdella yhä enemmän kuin juutalaisia ennen toista maailmansotaa. Silloin syntiemme mitta on täyttynyt ja kolmas maailmansota alkaa.

Tiedot Minosin henkilöstä löytyvät mm. tältä wikipeidian sivulta: . Hän oli kreikkalais-egyptiläinen kristitty, joka adoptoitiin Norjaan lähetystyöntekijöiden toimhttps://sv.wikipedia.org/wiki/Emanuel_Minosesta. Aikuisena hän opiskeli teologian tohtoriksi ja vaikutti mm. Norjan helluntailiikkeessä.

-

Emanuel Minos sai vuonna 1968 norjalaiselta luterilaiseen kirkkoon kuuluvalta 90-vuotiaalta naiselta profetian, jonka tämä kertoi saaneensa Jumalalta. Luotettuna ja vakaana kristittynä pidetty nainen oli tullut erääseen Minosin pitämään kokoukseen ja kertonut siellä profetian, jonka Minos oli kirjoittanut muistiin.

Palattuaan kotiin Minos oli keskustellut profetiasta vaimonsa kanssa, mutta molemmat olivat arvioineet profetian sisällön olevan niin uskomaton ja jopa kaukaa haettu, että he eivät olleet kertoneet asiasta sen laajemmin.

Vuonna 1993 eli kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin Minos oli papereitaan järjestäessä löytänyt muistiin merkitsemänsä profetian. Luettuaan tekstin hän oli pelästynyt. Monet siinä mainitut asiat olivat jo alkaneet tapahtua. Hän myös muisti, miten vanha nainen oli vaatinut profetian julkistamista ihmisten varoittamiseksi. Niinpä Minos päätti vihdoin julkaista tekstin:

NORJALAISEN 90-VUOTIAAN NAISEN PROFETIA VUODELTA 1968

”Minä sain nähdä maailman karttana. Minä näin Euroopan – maasta maahan. Näin Skandinavian ja Norjan. Minä näin asioita, joita tulee tapahtumaan juuri ennen Jeesuksen paluuta, juuri ennen kuin suuri onnettomuus purkautuu ihmisten päälle. Onnettomuus, jonka vertaista emme koskaan ole kokeneet ja nähneet.

Aivan ennen Jeesuksen paluuta ja koettelemusten alkua koemme liennytyksen ajan, jollaista ei koskaan ennen ole ollut. Tulee rauha ja tämä rauha kestää pitkään. Tänä rauhanaikana tapahtuu sotavarustusten supistamista monissa maissa, myös Norjassa.

Kolmas maailmansota syttyy tavalla, jota kukaan ei ole odottanut ja odottamattomalta suunnalta, ja me olemme yhtä valmistautumattomia kuin olimme 9. huhtikuuta 1940.

Minä näin kristittyjen keskuuteen tulevan vertaansa vailla olevan välinpitämättömyyden, lankeemuksen tosi ja elävästä kristillisyydestä. Aikana ennen Jeesuksen paluuta kristityt eivät tule olemaan avoimia tutkistelevalle julistukselle. He eivät tule kuuntelemaan synnistä ja armosta, laista ja evankeliumista, katumuksesta ja parannuksesta. Tilalle tulee toista laatua oleva julistus, jonkinlainen onnellisuutta tavoitteleva kristillisyys. Pitää menestyä ja päästä eteenpäin. Kyseessä ovat aineelliset asiat tavalla, mitä Jumala ei koskaan ole luvannut.

Kirkot, vapaakirkot ja rukoushuoneet tyhjenevät yhä enemmän. Ristin ottamisen ja Jeesuksen seuraamisen julistuksen sijalle tulee viihde, taide ja kulttuuri sinne, missä pitäisi olla herätys, hätä ja parannuskokouksia.

Tämä tulee tapahtumaan suuressa määrin juuri ennen Jeesuksen toista tulemista ja onnettomuus murtautuu päällemme.

Norjaa kohtaa vertaansa vailla oleva moraalin hajoaminen. Ihmiset tulevat elämään niin kuin naimisissa olevat olematta naimisissa. Yhteen muuttaminen ennen avioliittoa lisääntyy suuressa määrin. Tämä tapa tulee hiipimään kristillisiin seurakuntiin ja tätä ei vastusteta aktiivisesti. Myös synti luontoa vastaan suvaitaan.

Aivan ennen Jeesuksen paluuta näytetään TV-ohjelmia, joita emme ole koskaan ennen nähneet. TV tulee täyttymään niin hirvittävästä väkivallasta, että se opettaa kansaa murhaamaan ja tekemään lopun toisistaan. Kaduilla kävelemisestä tulee turvatonta.

Kansa tulee omaksumaan sen, mitä he näkevät, eikä silloin tule olemaan vain yhtä vaihtoehtoa televisiossa, vaan tarjonta tulee olemaan laaja. Televisio tulee toimimaan juuri niin kuin radio. Voimme ruuvata ohjelmasta ohjelmaan, jotka tulevat olemaan täynnä väkivaltaa, ja kansa pitää tätä viihteenään. Pahimmat ajateltavat murha- ja väkivaltakäsikirjoitukset lavastetaan näytettäväksi ja tämä leviää yhteiskuntaan.

Sukupuoliyhdyntäkohtauksia tullaan näyttämään. Kaikista intiimimmät asiat, jotka kuuluvat avioliittoon, näytetään ruudussa. Tämä tulee tapahtumaan ja sinä tulet näkemään sen toteutumisen. Ne lait, jotka meillä nyt on, tullaan rikkomaan ja kaikista epäsiveellisintä tullaan näyttämään silmiemme edessä.

Kansaa köyhistä maista virtaa Eurooppaan. He tulevat myös Skandinaviaan ja Norjaan. Kansa ei pidä siitä, että he ovat täällä ja tulevat olemaan kovia heitä kohtaan. Heitä tullaan kohtelemaan yhä enemmän kuin juutalaisia ennen sotaa. Silloin meidän syntimme mitta on täyttynyt. Tämä tapahtuu aivan ennen Jeesuksen paluuta – ja ennen kuin kolmas maailmansota syttyy.

Siitä tulee lyhyt sota. Kaikki, mitä olen sodasta kokenut, on vain lastenleikkiä verrattuna tähän. Se alkaa tavallisena sotana, mutta se tulee leviämään ja se päättyy atomipommeihin. Ilma tulee saastumaan niin, ettei sitä voi hengittää, ja tämä kohtaa monta maanosaa. Amerikka, Japani, Australia – rikkaat maat.

Vesi tulee pilaantumaan. Emme voi viljellä maata siellä. He, jotka ovat jäljellä rikkaissa maissa yrittävät paeta köyhimpiin maihin, jotka eivät ole vahingoittuneet. Siellä heitä kohdellaan niin kuin me kohtelemme heitä täällä, eivätkä ole halukkaita ottamaan meitä vastaan.

Minä olen iloinen siitä, etten tarvitse kokea tätä, mutta kun aika lähestyy, sinun on rohkaistava itsesi ja matkustettava ympäri ja varoitettava ja kerrottava kansalle mitä minä olen nähnyt.”

Profetia on lainattu Reijo Telarannan kotisivuilta. http://www.reijotelaranta.fi/reijon_blogi/emanuel_minos_sai_1968_vakevan_lopunajan_profetia/

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 31.10.2021

Gospeljuna-evankeliumijuna

The Gospel Train on vanha negrospirituaali USA:sta. Siitä on ainakin kaksi sanoitusversiota. Toinen on suunnattu lapsille. Toinen aikuisillekin. Laulun ovat levyttäneet kymmenet ja taas kymmenet artistit. Voit todeta sen, jos kirjoitat sen nimen Spotify: n hakuikkunaan.

Wikipedian mukaan laulu on julkistettu vuonna 1872. Laulun sanoitusversiot vaihtelevat ja säkeistöjä on lisätty, mutta eräs versio on (käännös allekirjoittaneen) tässä:

Gospeljuna on tulossa

Se on pian tässä

Kuulen sen vaunujen pyörien

liikkuvan ja jyrisevän halki maan

Hypätkää kyytiin,lapset (3×)

Sillä tilaa on monelle muullekin

2.Gospeljuna on pian tässä,ole ajoissa,

Gospeljuna on pian tässä, ole ajoissa

Väkijoukkoja asemalla seisoo, passi kädessään

Aloittaaksesi matkan Siionin maahan, ole ajoissa, ole ajoissa

Hypätkää kyytiin,lapset (3×)

Sillä tilaa on monelle muullekin

3.Tule, syntinen! Astu gospeljunaan

Haluatko Pyhään kaupunkiin?

Että matka voisi alkaa -

Juna odottaa – astu sisään!

Hypätkää kyytiin,lapset (3×)

Sillä tilaa on monelle muullekin

Laulu on mukaansatempaava, etenkin mustaihoisten laulajien svengaavasti ja eläväisen rytmikkäästi esittämänä. Se myös puhuttelee. Käykää kuuntelemassa Spotify:ssä tai Youtubessa! Tässä yksi linkki: https://www.youtube.com/watch?v=Odnxc4CnluU

Olisiko gospeljuna(t) syytä elvyttää ja laittaa jälleen kulkemaan! Jumalan avulla se on mahdollista, mutta meilläkin on siinä oma osuutemme. Rukoillen liikkeelle!

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 24.10.2021

Herra olkoon teidän kanssanne

Minun henkeni on teidän kanssanne. Älkää pelätkö! Profeetta Haggain kirja 2:5

”Miten Jumalan henki on ihmisten kanssa?” kysyi pikku Tiiti äidiltään heidän kuunnellessaan vanhainkodilla papin pitämää hartautta. Tämä oli juuri lukenut tekstin profeetta Haggain kirjan toisesta luvusta. Jumala sanoo: ” Minun henkeni on teidän kanssanne. Älkää pelätkö! ” Hys, kuunnellaan”, sihahti äiti. Siihen Tiitin oli tyytyminen.

Kun hartaus oli pidetty, äiti ja Tiiti kävelivät Saara-mummon kanssa tämän huoneeseen. Siellä Tiiti uudisti hartaudessa tekemänsä kysymyksen. Mummokin halusi tietää mistä oikein on kysymys. Äiti selitti mummolle asian. ”Niin”, sanoi mummo.” Tiiti teki tärkeän kysymyksen, ainakin minun mielestäni.”” Ai jaa”, vastasi Tiitin äiti, joka puuhasi kahvinkeittimen kimpussa ja kilisteli kuppeja pöytään. ” Miten Jumalan henki on ihmisten kanssa? Sanopa Tiiti, mitä sinä ajattelet asiasta.” No mietin sitäkin mikä se Jumalan henki on?” vastasi Tiiti. ”Onko se vähän sama kuin että ihminen on hengissä kun hän elää?”

”Voi sen niinkin ajatella”, vastasi mummo. ”Ja minä olen kuullut rippikoulussa sellaista, että me kristityt uskomme kolmiyhteiseen Jumalaan, Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen.” ”Ai onko Jumalan henki sama kuin Pyhä Henki?” tarkisti Tiiti. ”Niin minulle opetettiin”, vastasi mummo. ”Uskotko sinä että Pyhä Henki on sinunkin kanssasi”, kysyi Tiiti nyt mummolta. ”Kyllä uskon”, vastasi mummo, ”ja uskon, että hän on sinunkin kanssasi. Onhan sinut kasteessa liitetty Jumalan lasten joukkoon.” ”Voi hurja”, vastasi Tiiti. ”Tuota en ole älynnyt ajatellakaan.”

Mummo hymyili ja sanoi: ”Uskon myös, että Pyhä Henki asuu jokaisen kristityn sydämessä.” ”Siis Jumalako asuu minun sisälläni?” ihmetteli Tiiti suureen ääneen. ”Kyllä”, vastasi mummo.” Sanoohan Paavali Raamatussa: ”Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli? Tämän Hengen on Jumala antanut asumaan teissä.” ”Missä se kohta on?” kysyi Tiiti. ”Haluan nähdä sen.” ”Annas kun etsin”, vastasi mummo. ”Tuopas tuolta tuo Raamattu. Kas niin, nyt löysin kohdan. Se on apostoli Paavalin ensimmäisestä kirjeestä Korinttilaisille luvusta 6 jae 19.”

Tiiti osasi jo tavata. Hän tutki raamatunkohtaa silmä tarkkana. ”Niin tässä tosiaan sanotaan”, ihmetteli Tiiti. ”On se aika mahtavaa, jos Jumala asuu minussa, mutta onko se totta?” kysyi Tiiti ja katsoi mummoa silmiin. ”On se totta”, vastasi mummo. ”Mistä tiedät”, kysyi Tiiti. ”Muistan, kun viidentoista ikäisenä tulin herätykseen ja pyysin Jeesusta Vapahtajakseni. Silloin sisimpäni epävarmuus ja pelko lähtivät pois ja tilalle tuli merkillinen rauha. Se on sydämessäni edelleen”, jatkoi mummo.

Tiiti oli kuunnellut tarkasti mitä mummo kertoi. Äkkiä Tiiti sanoi mummolle: ”Minäkin haluan tuon rauhan! Mitä minun pitää tehdä?” Mummo hymyili Tiitille kyynelten virratessa hänen kasvoilleen. ”Rakas Tiitiseni, ei sinun tarvitse tehdä muuta kuin pyytää Jeesusta tulemaan sydämeesi asumaan.” Siihen Tiiti huudahti: ”Rakas Jeesus, tule, ja anna minullekin se rauha, joka on mummonkin sydämessä!”

Tiitin äiti oli pistäytynyt kaupassa hakemassa tuoretta pullaa kahvileiväksi. Kun hän avasi mummon huoneen oven, hän näki mummon ja Tiitin halaavan toisiaan ilosta itkien.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 16.10.2021

Varjelusta matkassa

Psalmi 91

Olen oppinut rukoilemaan matkarukouksen. Se on kuin matkavakuutus, sillä erolla rahalla maksettavaan vakuutukseen, että tämä vakuutus turvaa etukäteen vahinkoon joutumiselta. Voisin kertoa siitä montakin esimerkkiä omasta elämästäni. Seuraavassa yksi tapaus.

Harrastan moottoripyöräilyä ja olin pyörälläni liikkeellä Nopeuteni oli tapahtumahetkellä noin 120 km/h. Hidastin vauhtiani käyttäen siihen moottoripyöräni etujarrua. Etupyörässä on kaksi jarrulevyä sylintereineen, yksi pyörän kummallakin puolella.Äkkiä jarrut käyttäytyivät aivan omituisesti..Nopeassa tahdissa vuoronperään vain toisen puolen jarru toimi. Jarrupaine siirtyi sekunnin murto-osassa etupyörän puolelta toiselle ja se sai mp:n koko etupään heittelehtimään voimakkaasti puolelta toiselle. Pelkäsin moottoripyöräni kaatuvan tai karkaavan pois tieltä.

Tilanne meni ohi mp:n nopeuden laskiessa, mutta tapaus säikäytti minut pahasti. Lisäksi tien pinta oli sillä hetkellä sateen liukastama. Onnettomuutta ei tapahtunut. Kiitos siitä Jumalalle. Hän lähetti enkelivartionsa varjelemaan minua. Inhimillisesti ajateltuna kävi hyvä tuuri. Mutta en ole uskonut tuuriin enää pitkään aikaan. On vain Jumalan varjelus.

Kyselin mp-huollossa syytä tapahtuneeseen.Paikalle satttui tulemaan joku mies, joka arveli jarrujen oudon käyttäytymisen johtuneen mp: jarrujärjestelmän vivuston kuluneisuudesta. Pyörässäni on ns.dualit-systeemi, joka säätää jarrupainetta etu-ja takajarrun välillä. Etu-ja takapyörä jarruttavat siis yhtä aikaa. Jarrujen äkillinen autopump-ilmiö saattoi olla seurausta säätöventtiilin pienen pienen vivuston nivelten väljistymisestä. Tutkimme nivelistöä yhdessä. Emme osanneet päätellä, oliko ongelman syy varmasti siinä. Tuon tapauksen jälkeen pumppausilmiötä ei ole mp:ssäni esiintynyt.

Varjelus oli matkassa. Toki kulkuneuvojen kunnosta on huolehdittava, mutta siitä huolimatta on todettava, että liikenteessä voi tulla vastaan yllättäviä tilanteita. Ihminen ei ole kaikkivaltias eikä kaikkitietävä. On turvallista olla taivaallisen Isän ja hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen varjeluksessa.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 10.10. 2021

Yllättävä kastekutsu

Tänään iltapäivällä kännykkä soi. Se oli yllättäen videopuhelu Intiasta. Näin edessäni heilahtelevan miehen hahmon. Sitten kameran kuva selkeni ja käsitin, että hän rummun kumistessa tanssi kulkueen edellä ja hänen mukanaan muitakin. Musiikki oli paikallista perinteistä sävelmistöä rytmeineen. Se oli pastorin johtama kristittyjen kastekulkue. Pääsin yllätyksekseni mukaan kahden aikuisen kastetilaisuuteen livelähetyksenä internetin välityksellä.

Kaste tapahtui upotuskasteena joessa tai kapeasssa järven uomassa. Pastori ja hänen avustajansa astuivat veteen. Kastettavat yksi kerrallaan laskeutuivat heidän luokseen. Molempien kasteitten tultua suoritetuksi Jeesuksen nimeen ja kastettujen noustua takaisin rannalle pastori ja hänen avustajansa kohottivat yhä vedessä seisten kätensä kohti taivasta, ja kiittivät Jumalaa ja siunasivat tilaisuuteen osallistuneet. Olin saanut olla mukana ilon täyttämässä juhlahetkessä ja minäkin pääsin osalliseksi siunauksesta!

Aikuiskasteet tulevat yleistymään myös meidän kirkossamme. Niin on alettu arvella ja pohtia evl.kirkkoamme käsittelevissä julkaisuissa. Suomesta on yhä selvemmin tulossa lähetyskenttä kansan erotessa kirkosta. Pääkaupunkiseudulla on alueita, joissa hädin tuskin puolet asukkaista enää kuuluu kirkkoon. Ja vaikka kuuluttaisiinkin, niin lapsia ei enää välttämättä kasteta vauvoina. Sanotaan, että lapset saavat itse päättää kastamisestaan kun kasvavat.

Irtaantuminen kirkosta on ollut vuoden 2000 jälkeen kiihtyvä ilmiö. Milloin se päättyy, vai katoaako Suomen evl. kirkko uskontojen kartalta tulevien vuosikymmenten aikana? Katoaako kaikenmuotoinen kristinusko maastamme? Ja jos niin käy, niin mitä tulee tilalle? Ihminen on yhä homo religiosus, uskonnollinen ihminen. Usko kolmityhteiseen Jumalaan korvaantuu uskolla johonkin muuhun.

Jo antiikin aikana esiintyi ajatus ”homo mensura:ihminen on kaiken mitta." Utopistinen usko ihmisen selviytymiseen kaikesta tieteen avulla on yksi uskonnon muoto. Se on myös yksi ateismin muoto. ”Ei ole muuta jumalaa kuin ihminen.” Maailmankaikkeuden synty selitetään alkuräjähdyksellä, ihmisen alku sattumavaraisilla mutaatioilla, elämän loppu tyhjiin raukeamisella. Miten paljon toivoa tällainen uskonto antaa?

Raamatun mukaan koko ihmiskunta on alkulankeemuksen jälkeen kapinassa Jumalaa vastaan. Se ei halua luopua itsemääräämisoikeudestaan, vaan tahtoo itse päättää hyvästä ja pahasta. Siksi se on kuoleman oma ja matkalla kohti tuomiota ja iankaikkista kadotusta. Sen jokainen ihminen sisimmässsään tietää, vaikka ei tahdo sitä myöntää, vaan koettaa karkoittaa kuoleman pelon kaikenlaiseen puuhaamiseen, itsensä viihdyttämiseen ja päihdyttämiseen.

Silti Jumala rakastaa tätä kapinallista maailmaa ja haluaa pelastaa jokaisen kuvakseen luomansa ihmisen. Vastaus ihmiskunnan ja yksityisen ihmisen ongelmiin ja sisimmän tyhjyyteen ja kaipaukseen on Jeesus Kristus. Hän on Jumalan ainokainen Poika, jonka Isä lähetti taivaasta maailmaan. Ihmiseksi tullut Jumala kutsuu meitä tulemaan luokseen. Jeesus Kristus on syntiemme Sovittaja, elämän tarkoituksen antaja ja ihmisarvon palauttaja. Hän on myös kuoleman voittaja.

Jeesus Kristus sanoo Johanneksen evankeliumissa: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen. ”Joh.3:16-17

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 3.10.2021

Otsa hiessä

Jaakko oli käytännöllisen teologian luennolla. Siellä puhuttiin kirkollisista toimituksista. Luennoitsija, Yrjo Knuutila, toverillisemmin Ylli, otti esimerkin ruumiin siunaamisen sanojen käytöstä. ” Teidän kannattaa miettiä tarkkaan minkä vaihtoehdon valitsette. Jos vainajan nimi sattuu olemaan Matti Myyrä, ei ehkä kannata siunatessa lausua: -Matti Myyrä, maasta sinä olet tullut...” Yllin esimerkki sai aikaan naurua ja tirskuntaa. Mutta esimerkkitapaus oli mahdollinen. Papin pitää olla tarkkana, ettei tule tahattomasti loukanneeksi hautajaisiin kokoontuneita.

Illalla Jaakko luki omaa Raamattuaan laatimansa lukusuunnitelman mukaan. Nyt hänen eteensä aukeni 1.Mooseksen kirjan luku kolme. Sitä tutkiessa hänen katseensa pysähtyi jakeen 19 kohdalle: ” Otsa hiessä sinun on hankittava leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinut on otettu. Maan tomua sinä olet, maan tomuun sinä palaat. ” Samalla Jaakon mieleen palautui Yllin luento esimerkkeineen. ”Vielä on matkaa siihen, että olen pappisvirassa. Vasta peruskurssit tulevat tänä vuonna käydyksi. Kestää vielä ainakin kaksi ja puoli vuotta, että saan teologian opinnot valmiiksi.”

Kun Jaakko sitten valmistui, häntä odotti tilanne, ettei sillä hetkellä ollut vapaita pappisvirkoja haettavana. Eikä evl. kirkossa ollut tapana vihkiä papiksi ilman virkaa. Jaakko ensin hämmästyi ja sitten tuskastui. Kun ei ollut virkaa, ei ollut myöskään tuloja. Nyt ei auttanut kuin etsiä Hesasta, joka oli Jaakon opiskelu-ja asuinpaikkakunta, jotain työtä. Mitä vain kunniallista työtä. Jaakko huomasi tiskaajan paikan eräässä ravintolassa. Sinne! Ilta illan perään Jaakko sai siivota tiskiröykkiöitä, jotka tuppasivat kasvamaan aina vain suuremmiksi, etenkin viikonlopun koittaessa. Jaakko hikoli ja ähki keittiön kuumuudessa. Pian hän löysi työtä jollain raksalla.

Siellä hänen tehtävänään oli koota jätelautoja ja kaikkea siivottavaa. Hiki virtasi jälleen. Oli kesä ja sää oli helteinen ja kannettavana oli välilä raskaitakin taakkoja. Sitten joku vinkkasi taksirengin työstä. Kohta Jaakon illat ja yöt kuluivat kuskatessa mitä erilaisimpia ihmisiä paikasta toiseen. Osa kyydittävistä oli aivan mukavia tapauksia. Toisen ääripään muodostivat humalaiset ravintolasta poistujat. Sai sovitella sanojaan ettei tullut riitaa. Sai joskus siivota autosta haisevaa oksennusta. Ja työ oli ilta-ja yötyötä. Se ei sopinut Jaakon unirytmiin ja hän alkoi väsyä.

Sitten, viimein. Puolen vuoden odottamisen jälkeen hän huomasi avoimen papinpaikan Kittilän seurakunnassa. Onni oli myötä, vai oliko mukana johdatusta? Hänet valittiin sinne papiston apulaiseksi. Poikamiehenä Jaakon oli helppo muuttaa Lappiin. Ei tarvinnut neuvotella perheen kanssa. Mutta pian Jaakko huomasi, että ehkä hänen olisi ollut hyvä neuvotella ensin itsensä kanssa. Lapissa matkat olivat pitkiä, samoin talvet hankineen ja kaamosaikoineen. Jaakko huomasi olevansa autokoulussa. Ilman ajokorttia hän ei olisi saanut kyseistä virkaa. Tietysti piti hankkia myös auto. Kaikki tämä tiesi aloittavalle papille lisää rahanmenoa. Mutta ei auttanut. Piti ottaa lisää velkaa.

Koitti virkaanvihkimisjuhla ja ensimmäisen kirkollinen toimitus. Sellaiseksi osui erään miehen hautaus. Miehellä ei ollut elossa olevaa puolisoa. Vain poika, Eero, joka asui Turussa. Tämä tuli Kittilään hautausta varten ja kutsui Jaakon isänsä kotiin Soppeloon. Jaakko ajoi sinne ohjeitten mukaan. Ne veivät Jaakon lopulta ajouralle, jota voisi kutsua traktoripoluksi. Hyvä ettei Jaakon auton pohja kolissut kiviin. Tuossa miehen koti oli, haalistuneen vihreä ja kauhtunut puolitoistakerroksinen omakotialo. Sitä vastapäätä oli vanha navetta, joka katon keskiosa oli luhistunut.

Jaakko kiipesi vinossa olevat raput ja kolkutti talon ulko-ovea. Sen tuli avaamaan känsäkourainen lyhyehkö mies, joka esitteli itsensä Eero Heikkiläksi. Kahvin tuoksu leijui pienessä tuvassa, jonka tulisijassa puut rätisivät kodikkaasti. Eero otti pannun yltä pois myssyn, ja kaatoi höyryävää pannukahvia Jaakon kuppiin. Sen vieressä pöydällä oli lautanen ja sen päällä tuoreita pullaviipaleita. ”Ottakaa siitä vaan”, sanoi Eero. Vainajan poika alkoi kertoilla harvakseltaan isänsä vaiheista. Tämä oli ollut sodassa ja haavoittunut vakavasti. Kuitenkin hän oli halunnut sodan loputtua alkaa vijellä maata isiltä perimillään mailla. ”Tämän talon ja tuon navetan isä rakensi. Siellä söi heinää neljä lehmää ja joitain vasikoita. Omin käsin isä raivasi kymmenen hehtaaria peltoa.”” Traktorilla ja kaivinkoneella varmaan”, kysyi Jaakko.

”Ei sodan jälkeen ollut rahaa traktoriin eikä kaivinkoneita olisi mistään saanutkaan”vastasi Eero. Siis käsin? tarkisti Jaakko. ”Tulehan tänne”, sanoi Eero jättäen teitittelyn pois. Miehet marssivat navetalle. Sen suojista löytyi suuri kuokka, kirves ja rautakanki. ”Tässä, näillä isä raivasi ne pellot ja hevosella kuljetti pois kivet ja kannot. Kokeile.” Jaakko otti kuokan ja heilautti sitä olkansa takaa heinittyneellä niityllä niin lujaa kuin jaksoi. Kuokan kärki upposi kolmasosaltaan multaan. Teki tiukkaa saada kuokka irti. ”Anna kun näytän”, sanoi Eero. Pienestä koostaan huolimatta Eero oli voimanpesä. Kuokka upposi peltoon kerta toisensa jälkeen ja multapaakut irtosivat ja sinkoutuivat nurinniskoin.

”Hyvänen aika!” Jaakko ähkäisi. ”Minä olen sinuun verrattuna kuin keittovihannes. Isäsi on tehnyt uskomattoman työn raivatessaan tämän tilan ja olet sinäkin näköjään tottunut pellontekijä.” ”Isä raatoi itsensä loppuun ja äitini isäni rinnalla. Äiti sairastui ja väsyi perin juurin ja muutti asumaan kirkonkylään, kun täällä ei ollut edes vesijohtoa. Isä katkeroitui ja kymmenen vuoden kuluttua halvaantui. Viime vuotensa hän vietti äitini kanssa vanhainkodin huoneessa. Äiti kuoli vuosi sitten, nyt isä.” Eeron hartiat alkoivat täristä. Hän itki. Jaakko muisteli mitä sielunhoitosta oli pappiskoulussa opetettu. Jaakko päätti viisaasti vaieta ja antaa Eeron surun purkaantua rauhassa.

Siunauspuhetta valmistellessaan Jaakko kävi ajatuksissaan läpi saamaansa oppia kirkollisia toimituksia varten.Se tuntui nyt kovin teoreettiselta ja kaukaiselta. Sitten Jaakko muisteli Eeron kertomusta isänsä vaiheista ja vertasi sitä Hesassa vuodattamaansa hikeen tiskaajana ja muissa hommissa. ”Kovin suolatonta ja kärsimättömästi vuodatettua oli minun hikeni verrattuna Eeron isän vuodattmaan karvaaseen suolaiseen hien virtaan vuosikymmenisen raadannan keskellä. Työtä hänen piti tehdä, ei vain kesällä, vaan myös talvella, metsätöiden ja porotalouden antaessa vaatimatonta elatusta tyhästä aloittaneen pienen perheen ruokapöytään.”

Jaakko huokasi. Eeron vanhempien kohdalla oli käynyt totisesti toteen Raamatun sana ” Otsa hiessä sinun on hankittava leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinut on otettu. Maan tomua sinä olet, maan tomuun sinä palaat. ” Äkkiä tuneet saivat Jaakossa vallan. Hän huomasi kokevansa saman lohduttomuuden, jonka elämän raskaat taakat olivat kasanneet Eeron vanhempien harteille. Niistä Eerokin oli saanut osansa. Miten osaisin lohduttaa häntä edes vähän? Jaakko mietti. Sitten hän muisti Jeesuksen sanat Matteuksen evankeliumin luvussa 11:"Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. ”

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 26.9.2021

Ohjelmoija

Seppo Neuvonen oli lääkärin vastaanotolla. Päivää, istukaa olkaa hyvä, sanoi lääkäri. Seppo istuutui ja lääkäri kysyi syytä Neuvosen tuloon. Työni on erittäin vaativaa ja stressaavaa enkä saa enää kunnolla nukahdettua illalla. Saanko kysyä mitä teette työksenne, kysyi lääkäri. Olen Helsingin uuden pienatomivoimalan pääohjelmoija ja vastuussa koko käyttöjärjestelmän kehitysprojektista. Aikataulu on kireä. Voimala halutaan saada tuottamaan sähköä mahdollisimman pian.

Nyt ymmärrän paremmin ongelmaanne, sanoi lääkäri. Kas tässä. Kirjoitin teille vahvaa nukahtamislääkettä. Kokeilkaa ensin näitä, neuvoi lääkäri. Jos ne eivät tehoa, tulkaa uudelleen vastaanotolleni. Kiitos, sanoi Seppo, otti reseptin ja lähti.

Ah, jospa nyt nukahdan! huokasi Seppo pitkän työpäivän jälkeen ja nielaisi nukahtamislääkkeen. Aamulla Seppo hämmästyi. Hän oli nukkunut koko yön heräämättä! Työpäivä sujui levänneenä paljon paremmin. Mutta viikon kuluttua lääke ei enää toiminutkaan. Seppo kiemurteli sängyssään puolet yöstä valveilla. Sen päivän iltana Seppo otti kaksi annosta nukahtamislääkettä. Nyt uni tuli. Mutta kolmannella viikolla unettomuus iski jälleen. Seppo tuskastui ja lääkärin varoituksesta huolimatta otti yliannoksen lääkettä.

Aamulla Sepon pää oli oudon tuntuinen. Aivan kuin sen sisällä olisi ollut tahmaista ainetta. Ajatukset eivät oikein kulkeneet. Vahva kahvi auttoi Sepon kuitenkin liikkeelle. Työssä ohjelmointi oli kriittisessä vaiheessa. Ohjelmaa testattaisiin. Koodissa oli ilmennyt joitain ongelmia. Seppo seurasi laitteiston koeajoa keskittyneesti. Äkkiä tuli keskeytysilmoitus. Ja sitten toinen ja kolmas. Pian koko käyttöjärjestelmä kaatui. Koetta oli seuraamassa ulkopuolinen valvoja. Hän kauhistui. Miten tämä voi olla mahdollista?

Seppo joutui työnantajan tiukkaan puhutteluun. Mikä mättää? huusi hänen esimiehensä kasvot punaisina. Miljoonat eurot vilistävät yhtiön ohi. Olemme nyt jäljessä aikataulusta liki vuoden. Kaikki pitää tarkistaa alusta pitäen. Katsokaa että hoidatte homman! Seppo oli järkyttynyt. Hän oli tehnyt parhaansa. Mutta ei auttanut kuin aloittaa virheiden etsintä. Hän otti rinnalleen nuoremman asiantuntijan, Mikko Seiterän ja lisäksi viisi muuta. Seppo huomasi ohjelmakoodin ytimessä pian yhden virheen ja korjasi sitä juuri, kun Mikko keskeytti hänet.

Hei, etkö huomaa? Jätit kaksi virheellistä riviä ennalleen, ja tuossa, etkö näe, puuttuu korjauksestasi kolme merkkiä. Ei voi olla totta! huudahti Seppo, Mutta totta se oli. Miten Seppo ei ollut huomannut noin ilmiselviä virheitä omassa työssään? Pian Seppo teki taas virheen. Se sai hänet pelästymään toden teolla. Pian hän istui tutun lääkärin vastaanotolla.

Kävi ilmi, että Sepolla oli uniapnea.Nukahtamislääkkeiden käyttö oli pidentänyt hänen unenaikaisia hengityskatkojaan niin, että mitä ilmeisemmin niiden aikana hänen aivonsa olivat vaurioituneet hapen puutteesta. Sepolla oli nyt lukihäiriö, joka ilmeni erityisesti kirjoitettaessa pieniä merkkejä ja merkkijonoja sisältävää koodia. Seppo ei kyennyt enää jatkamaan työtään atomivoimalan parissa.

Tämä oli Sepolle raskas isku. Maailma tuntui kaatuvan hänen päälleen, hänen, jolle ohjelmointi ja johtava asema vaativissa työtehtävissä olivat olleet elämän ja itsetunnon perusta. Seppo käveli erästä rantatietä ja huomasi laiturin. Hetken mielijohteesta hän lähti kävelemään sitä pitkin. Laiturin päässä seistessään hän katsoi syysmyrskyssä kuohuvaa merta. Hänelle tuli lähes vastustamaton kiusaus heittäytyä aaltoihin. Niihin päättyisi hänen tuskansa. Kuitenkin hän kykeni vastustamaan haluaan kuolla. Hän muistiinsa palautui äidin opettaman iltarukouksen sanoja: ” Tule kanssani Herra Jeesus, tule siunaa päivän työ... ”

Seppo asteli kaupungin katuja ja huomasi avoinna olevan kirkon oven, josta loisti valoa pimenevään iltaan. Päästessään sisään Seppo kuuli tutun iltavirren kaikuvan. Sitten alkoi keskiviikon iltahartaus. Lukupulpetin taakse astellut pastori ja luki tekstin Psalmista 146: ” Herra antaa sokeille näön.” Puhuja piti tauon ja aloitti. Hän kertoi omasta tiestään Kristuksen luo. Hän oli ollut ateisti ja paatunut jumalankieltäjä. Sitten hän oli saanut itselleen rukoilevan vaimon. Kahden vuoden kuluttua pastori oli kohdannut miehen, entisen ateistin, josta oli tullut kristitty. Miehet olivat ystävystyneet ja uusi ystävä oli johtanut pastorin Jeesuksen Kristuksen luo. Hän oli päättänyt jättää insinöörin työn ja lähteä jullstamaan evankeliumia Kristuksesta.

Pastori kertoi miten hänen sisäiset silmänsä olivat auenneet Jeesuksen tultua hänen sydämeensä. Hän oli alkanut nähdä ympärillään luonnossa yhä uusia todisteita Jumalan olemassaolosta. Hänen sisäinen sokeutensa oli muuttunut näkemiseksi. Seppo kuunteli pastorin elämäntodistusta mietteissään ja huokasi syvään. Seppo rukoili sydämessään: ”Tule kanssani Herra Jeesus, tule siunaa päivän työ. Tule illoin ja aamuin varhain, tule vielä kun joutuu yö, tule vielä kun joutuu yö. Tule askele askeleelta minun kanssani kulkemaan.Sua ilman en saata olla, pysy luonani ainiaan, pysy luonani ainiaan.”

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 19.9.2021

Jeesus tulee pian

Tässä kirjoituksessa käyn läpi joitain (en kaikkia) Raamatun Ilmestyskirjan ennustuksia tulevaisuudesta. Korostan sitä, että niihin liittyvät tulkinnat ovat omiani ja niihin saa ja tulee suhtautua kriittisesti. Ilmestyskirjassa on kuvattu useita todellisia historian tapahtumia, jotka eivät ole minun käsittääkseni vertauskuvallisia, vaan tapahtuvat historiassa oikeasti.

Ilmestyskirja tuo esiin sen, että Raamatun kolmiyhteinen Jumala on suvereeni historian Herra. Hän säätää ajat ja rajat. Pahan valta tulee kerran kukistumaan lopullisesti ja Jumalan valtakunta jää ainoana jäljelle. Sinne Jeesus Kristus avasi pääsyn jokaiselle, joka haluaa ottaa hänet vastaan syntien sovittajana ja Vapahtajana. Mutta kun aika päättyy, ovi suljetaan. Se päättyy jokaisella hänen kuolinpäivänään. Siksi on elintärkeää ottaa Jeesus vastaan nyt kun se on vielä mahdollista.

Tämä kirjoitus ei anna mahdollisuutta kuin joihinkin kommentteihin. Siksi kehotan lukijoita avaamaan itse Raamatun viimeisen kirjan, Johanneksen Ilmestyksen, jonka hän sai ennen vuotta 100 jKr. ollessaan uskonsa tähden karkotettuna Välimeren saarella, jonka nimi on Patmos.

Aloitetaan ilmastomuutoksesta. Kuvakaappaus Ylen uutisista 18.9.2021. Yk:n raportin mukaan maapallo kohtaa ilmastokatastrofin (Katso kuvakaappaus lopussa). Ilmastotoimet ovat aivan riittämättömät, ja ilmasto tulee lämpiämään 2,7 astetta. Ilmestyskirjassa jotain tällaista on ennustettu tapahtuvaksi. Ilm.16:9

”Ja ihmiset paahtuivat kovassa helteessä ja pilkkasivat Jumalan nimeä, hänen, jolla on vallassaan nämä vitsaukset; mutta he eivät tehneet parannusta, niin että olisivat antaneet hänelle kunnian.”

Meret tulevat kuolemaan. Ilmestyskirja 16:3

” Ja toinen enkeli vuodatti maljansa mereen, ja se tuli vereksi, ikäänkuin kuolleen vereksi, ja jokainen elävä olento kuoli, mitä meressä oli. ”

Makea vesi tulee kauttaaltaan juomakelvottomaksi. Ilmesyskirja 16: 4-6

” Ja kolmas enkeli vuodatti maljansa jokiin ja vesilähteisiin, ja ne tulivat vereksi. Ja minä kuulin vetten enkelin sanovan: "Vanhurskas olet sinä, joka olet ja joka olit, sinä Pyhä, kun näin olet tuominnut. Sillä pyhien ja profeettain verta he ovat vuodattaneet, ja verta sinä olet antanut heille juoda; sen he ovat ansainneet."

Maailmanlaajuinen valtava maanjäristys. Ilmestyskirja 16: 18-20

” Tuli suuri maanjäristys, niin ankara ja suuri maanjäristys, ettei sen vertaista ole ollut siitä asti, kuin ihmisiä on ollut maan päällä. Ja se suuri kaupunki meni kolmeen osaan, ja kansojen kaupungit kukistuivat. Ja se suuri Babylon tuli muistetuksi Jumalan edessä, niin että hän antoi sille vihansa kiivauden viinimaljan. Ja kaikki saaret pakenivat, eikä vuoria enää ollut. ”

Jättiläisrakeita sataa taivaalta. Ilmestyskirja 16: 21

” Ja suuria rakeita, leiviskän painoisia, satoi taivaasta ihmisten päälle; ja ihmiset pilkkasivat Jumalaa raesateen vitsauksen tähden, sillä se vitsaus oli ylen suuri.” ( leiviskä= kymmeniä kiloja )

Pedon valtakunta ja sen merkki Ilmestyskirja 12: 16-18

”Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku. Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.”

Pedon merkki saattaa olla tietokonesiru, joka upotetaan ihmisen ihon alle. Sen kaltaisia siruja on jo käytössä eläinten merkitsemisessä. Pedon valtakunnan aikaan kaupankäynti on mahdollista vain heille, jotka ovat ottaneet sen merkin otsaansa tai oikeaan käteensä. Käteinen raha on jo nyt poistumassa käytöstä. Luultavasti tulevaisuudessa kaikkialla on käytössä vain elektroninen raha. Merkin ottamiseen liittyy suostuminen kumartamaan petoa jumalana. Aivan kuin tapahtui Rooman valtakunnassa keisariaikana. Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan ota pedon merkkiä.

Pedon valtakunnan kohtalo Ilmestyskirja 16: 10-11

”Ja viides enkeli vuodatti maljansa pedon valtaistuimelle, ja sen valtakunta pimeni; ja he pureskelivat kielensä rikki tuskissansaja pilkkasivat taivaan Jumalaa tuskiensa ja paiseittensa tähden, mutta eivät tehneet parannusta teoistansa.”

Jeesus tulee takaisin ja lopettaa sodat ja saatana vangitaan

Vaikka tässä Raamatun kirjassa ennustetaan monia katastrofeja tulevaksi, on loppu hyvä. Jeesus tulee takaisin maan päälle ja lopettaa sodat ja puhdistaa luonnon. Seuraa tuhannen vuoden rauhan aika. Niin kuin viikossa on kuusi päivää työtä ja yksi lepopäivä, niin maailmanhistoriassa on samoin. (Juutalaisen kalenterin mukaan elämme vuotta 5782 maailman luomisesta.) Ilmestyskirja 19: 11-14

” Ja minä näin taivaan auenneena. Ja katso: valkoinen hevonen, ja sen selässä istuvan nimi on Uskollinen ja Totinen, ja hän tuomitsee ja sotii vanhurskaudessa. Ja hänen silmänsä olivat niinkuin tulen liekit, ja hänen päässään oli monta kruunua, ja hänellä oli kirjoitettuna nimi, jota ei tiedä kukaan muu kuin hän itse, ja hänellä oli yllään vereen kastettu vaippa, ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on Jumalan Sana. Ja häntä seurasivat ratsastaen valkoisilla hevosilla taivaan sotajoukot, puettuina valkeaan ja puhtaaseen pellavavaatteeseen.”

” Ja minä näin tulevan taivaasta alas enkelin, jolla oli syvyyden avain ja suuret kahleet kädessään. Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi ja heitti hänet syvyyteen ja sulki ja lukitsi sen sinetillä hänen jälkeensä, ettei hän enää kansoja villitsisi, siihen asti kuin ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet; sen jälkeen hänet pitää päästettämän irti vähäksi aikaa. ” Ilmestyskirja 20:1-3

Maailmankaikkeus tuhoutuu

Vasta sen jälkeen maapallo ja nykyinen maailmankaikkeus tuhoutuu sodassa, kun saatana on päästetty irti vankeudestaan. Se villitsee kansat sotaan. Ilmestyskirja 20:7-10

”Ja kun ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan, ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka. Ja he nousevat yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin ja sen rakastetun kaupungin. Mutta tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät. Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli-ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti.”

Viimeinen tuomio

Näiden tapahtumien jälkeen kaikki kuolleet herätetään ja kootaan Jumalan valtaistuimen eteen tuomittavaksi tekojensa mukaan. Ilmestyskirja 20:11-15

”Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt. Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan. Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi. Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen. ”

Taivaaseen menevät lampaat ja vuohet kadotukseen. Lampaat ovat suostuneet eläessään ottamaan vastaan Jeesuksen ristillä valmistaman sovinnon ja lähteneet seuraamaan Kristusta. Heidän hyvät tekonsa kertovat siitä. Vuohet eivät ole niin tehneet. Heidän itsekkyytensä teot kertovat siitä.

Matteus 25: 31-32

” Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista.”

Uusi taivas ja uusi maa Ilmestyskirja 21:1, 4-5

Viimeisen tuomion jälkeen Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan. Sinne pääsevät kaikki Jeesuksen omat.

”1:Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole. 4-5: Hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt. 5 Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki". Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet".

Aika käy vähiin. Jeesus tulee pian. Olkaamme valmiit ja turvallisella mielellä sydän pestynä puhtaaksi Jumalan uhrikaritsan Jeesuksen Kristuksen verellä, joka vuosi jokaisen ihmisen puolesta Golgatan keskimmäisellä ristillä 2000 vuotta sitten.

Leike ilmastokriisistä on Ylen uutisista 18.9.2021

Katso leike klikaamalla tästä.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 12.9.2021

Suuren tuskan alta

”Tässä me olemme, kolme sisarusta”, sanoi Riitta.”Yksi haudassa ja kaksi suremassa sen luona. Sinikka oli niin hyvä ihminen. Nyt häntä ei enää ole.”” Ei ole”, vastasi Sinikan vanhempi sisar Martta. ”On katkera olo. Sinikka oli nuorin meistä ja aina niin iloinen. Miksi hänen piti tutustua siihen Oivaan?” Riitta sanoi. ”Ajatteletko Oivan syylliseksi sisaresi kuolemaan”, kysyi Martta. ”Eipä paljon muutakaan. Suuri rakastuminen muuttui pian mustasukkaisen hirviön pakoiluksi”, vastasi Riitta. ”Lopulta Sinikka pakeni Oivaa kauas pohjoiseen, mutta eli jatkuvasti peläten, että Oiva löytää hänet ja humalapäissään tappaa”, jatkoi Riitta.

”Tuota en ole kuullutkaan”, sanoi Martta. ”Oliko Oiva niin paha?” ”Selvinkin päin koko ajan epäili Sinikkaa uskottomuudesta ja pahoinpiteli hänet kaksi kertaa. Sinikan piti sen vuoksi mennä ensiapuun ja koettaa keksiä syitä haavoihinsa ja mustelmiin kehossa”, kertoi Riitta.” Voi voi”, huokasi Martta. ”Sama kohtalo kuin minullakin.””Mitä, onko sinunkin miehesi väkivaltainen?” kysyi Riitta Martalta. ”Kyllä Ilmari osaa olla tosi paha. Entä sinun Juhanisi? Joko hän on rauhoittunut?”

Riitta säpsähti ja istuutui lähellä olevalle puistonpenkille. ”Ei hän enää juo niin paljoa kuin ennen ja selvin päin on ihan mukavakin. Mutta hän tuo joskus kavereitaan kotiin juomaan.” ”Hekö ovat pahoja sinua kohtaan?” kysyi Martta. ”Eivät kaikki mutta on vieraissa ollut ihan raivohulluja juomareitakin”, vastasi Riitta. ”Kerrakin eräs mies tuli keittiöön uhoamaan kun olin laittamassa ruokaa. Olin niin kyllästynyt juoppoihin ja heidän arvaamattomuuteensa, että ajattelin iskeä tuota rietojaa keittiöveitsellä vatsaan, jos vielä kerran tulisi tempomaan minua hiuksista.”

”Ja miten siinä olisi käynyt?” kysyi Martta ja katsoi pelästyneenä mutta säälien sisartaan Riittaa. ”Mutta ymmärrän sinua. Ei ole ollut helppoa Ilmarinkaan kanssa.” ”Niinkö?” kysyi Riitta. ”Olen epäillyt jotain, mutta en ole tohtinut koskaan kysyä sinulta, hakkaako miehesi sinua?” Martta nosti kumaraaan painuneen katseensa kohti Riittaa ja sanoi: ”Kyllä hän on paha, oikeinkin paha kun on juonut. Muistatko kun kerran ihmettelit isoa mustelmaa poskessani? Sanoin kaatuneeni kellarin portaissa.” ”Muistan”, vastasi Riitta. ”Oikeasti mustelma tuli kun Ilmari löi minua kun moitin häntä palkkarahojen kulumisesta viinaan”, vastasi Martta.

”Voi sinua parkaa”, vastasi Riitta. Martta jatkoi:”Kerran kun Ilmari tuli luokseni keittiöön ja nosti jo nyrkkinsä minua kohti, löin häntä päähän valurautaisella paistinpannulla ja aika kovasti iskinkin. Silloin hän vetäytyi pois. Sen jälkeen hän ei enää ole uskaltanut käydä kimppuuni.Kuule Riitta, tässä on ollut tuskaa jo niin paljon, ettei tunnu missään jos kerrot Sinikan todellisen kuolinsyyn”, sanoi Martta äkkiä. Riitta oli pitkään hiljaa, mutta sanoi sitten:” Se oli itsemurha. Hän oli ottanut suuren määrän uni-ja särkylääkkeitä. Pöydältä löytyi hänen käsialallaan kirjoitettu kortti, jossa Sinikka kertoi, ettei enää jaksanut elää.”

Martan kasvot sen kuullessaan tulivat vielä kalpeammiksi kuin olivat äsken. ”Arvasin oikein. Mutta mihin Sinikka joutui kun lähti elämästä noin?” Martta kysyi. ”Kuinka niin?” kysyi Riitta. ” Tarkoitan helvettiä”, vastasi Martta. ”Raamatussa sanotaan ettei kukaan murhaaja pääse taivaaseen.” Älä nyt hupsi”, koetti Riitta lohduttaa. ”Älä itse hupsi”, vastasi Martta. ”Minäkin olen murhaaja.” ”Sinäkö murhaaja?” kauhistui Riitta. Martta katsoi sisartaan silmiin ja jatkoi: ”Olen tullut niin katkeraksi Ilmaria kohtaan. Viimeinen pisrara oli tuo tapaus josta kerroin. Päätin silloin, etten synnytä hänelle enää yhtään lasta. Olin silloin raskaana. Otin kudinpuikon ja sain sillä aikaan sikiön kuoleman. Kun se syntyi, hautasin sen salaa puutarhaan. Nyt en saa tuota lasta mielestäni. Joka päivä ajattelen, minkä näköinen hän olisi ja miten hän vastaisi ensimmäisen kerran hymyyni. Joskus pelkään sekoavani surusta ja syyllisyydestä. Mikä minua auttaa?”

Riitta oli aivan suunniltaan. Hän ei kyennyt sanomaan sisarelleen vähään aikaan mitään. Sitten Riitta puhekesi valitukseen. ”Kuule Martta, meitä on ollut kolme sisarusta, ja kaikilla meillä on ollut mies, joka ei luota vaimoonsa, on arvaamaton ja kostonhimoinen juoppo. Ja kaikkien meidän miehet ovat olleet yksinäisen äidin ainoita lapsia. Ja oma isämme oli juomari ja hurja, ja niin hänen isänsäkin. Viskeli huomalapäissään isäämme ikkunasta ulos, kun tämä oli pieni ja aiheutti meteliä. Onko meidän sukumme kirottu, vai mistä on kysymys?” Riitta puhkesi itkuun. Martta sanoi siihen: ”Minäkin itkisin, mutta kyyneleeni ovat kuivuneet kauan sitten.”

Kului aikaa. Sisarukset Martta ja Riitta asuivat eri kaupungeissa. Eräänä päivänä Riitta sai sisareltaan Martalta kirjeen. ” Rakas sisareni Riitta. Sieluni on saanut vihdoin rauhan. Menin paikkakunnallamme pidetyille hengellisille kesäjuhlille. Kerroin siellä kaiken eräälle papille ja sain synninpäästön. Kun otin vastaan Herran ehtoollisen ja kuulin sanat: sinun puolestasi annettu, sinun puolestasi vuodatettu, sydämeeni laskeutui syvä rauha ja lepo. Riitta hyvä, kulje sinäkin tätä tietä. Jumala antaa sinullekin levon kaiken ahdistuksesi keskelle. Terveisin sisaresi Martta.”

Pekka Päivärinta

Rajakahinaa

Viikon saarna 5.9.2021

Kaarlo katsoi naapurin mökkitonttia kulmakarvat kurtussa ja otsa rypyssä. Siinä se oli. Naapurin uusi saunarakennus oli peittänyt alleen tonttien välisen rajapyykin. Siinä se oli, tuo sauna. Se oli noussut kuin sieni sateella toukokuun aikana. Kaarlo ei ollut ehtinyt reagoida asiaan mitenkään. Nyt ei tiennyt tarkkaan, missä tonttien raja kulkee. Naapurin uusi sauna oli ainakin kolme metriä Kaarlon ja hänen vaimonsa Irjan kesämökkitontin puolella.

Kaarlo oli käynyt huomauttamassa asiasta naapurille. Naapuri Tossavainen oli vain naurahtanut ja arvellut Kaarlon muistavan väärin. Kahden viikon kuluttua kaupungin mittamies oli tulossa iskemään maahan rajapyykin ”kadonneen” tilalle. ”Kadonneen?!” oli Kaarlo silloin kivahtanut. ”Kyllä rajapyykki oli tuossa vielä viime syksynä!”. "Missä se oli, näytä?" oli naapuri kysynyt raapien päätään mietteliäänä. ”Se on nyt sinun uuden saunasi keskellä”, oli Kaarlo murahtanut. ”Tokkopa, tokkopa”, oli Tossavainen arvellut. ”Taidat muistaa ystävä hyvä väärin.” Kaarlo oli mennyt mykäksi hämmästyksestä. Että kehtasi valehdella silmät kirkkaina. Kaarlo oli kävellyt pois.

Kotiin tultuaan Kaarlo oli kertonut asiasta vaimolleen Irjalle. Tämä oli sanonut vain: ”Jopas nyt. Mahdoitko muistaa väärin, niinkuin Tossavainen arveli.” Silloin Kaarlo oli kimpaantunut kovin ja lähtenyt kaupungille pamauttaen takanaan kotinsa oven lujasti kiinni. ”Voi sitä Kaarloa”, oli vaimo lausahtanut itsekseen. Mökkiasiat eivät olleet vaimolle kovin tärkeitä. Mutta Kaarlolle ne olivat, ja ennen kaikkea nyt häntä poltteli oikeudenmukaisuuden vaatimus. Mikä mökkinaapuri Tossavaiseen oli mennyt? Oli ollut mukava naapuri viisitoista vuoden ajan.

Kaarlo tapasi torilla tutun pastorin. Tämä tervehti Kaarloa ystävällinen hymy kasvoillaan ja kyseli kuulumisia. Kaarlo kertoi tälle suuren harminsa aiheen. Pastori kuunteli kärsivällisesti Kaarlon vuodatusta. Sitten pastori ehdotti Kaarlolle kirkkomatkaa ensi sunnuntaina. Kaarlo hölmistyi. Mitä se auttaisi tässä tilanteessa? Pastori taputti Kaarloa olkapäälle ja sanoi vihkiharjoitusten odottavan. Oli mentävä. Kaarlo jäi katselemaan kun pastori kaartoi kohti lähellä olevaa kirkkoa.

Niin vain kävi, että Kaarlo vaimoineen istui sunnuntaina kirkonpenkissä. Kumma kun Irjakin oli lähtenyt mukaan. Irja oli tähän mennessä käynyt kirkossa vielä harvemmin kuin Kaarlo. Oli rukoussunnuntai. Kun tuli päivän tekstien aika, Kaarlo höristi korviaan. ” Kuulemme nyt Jumalan sanaa Luukkaan evankeliumin luvusta 18: ” Tottahan sitten Jumala hankkii oikeuden valituilleen, jotka päivin ja öin huutavat häntä avuksi. Hänkö viivyttäisi apuaan? ” Jae iski Kaarlon tajuntaan kuin salaman isku.

”Jumala hankkii oikeuden...” Kaarlo lausui mielessään kerraten äsken luettua Jumalan lupausta. ”Mutta mitenkähän on, en ole mikään hyvä kristitty, uskonkin kanssa on vähän niin ja näin”, Kaarlo pohti. ”Ja kirkossa kävin viimeksi kaksi vuotta sitten.” Mutta Kaarlo näki mielessään tutun pastorin lempeän hymyn. ”Jospa sittenkin uskaltaisin pyytää Jumalaa ratkaisemaan tämän raja-asian?” Kaarlo painoi päänsä rukoukseen ja huokasi lopuksi:” Aamen!” niin kovalla äänellä, että hänen vaimonsa Irja heristi hänelle sormeaan ja sanoi: ”Hys! Muut ihmettelevät mikä sinun on.” Mutta se ei haitannut Kaarloa.

Koitti sitten päivä merkitä mökkitonttien raja uudella paalulla. Kaarlon sydän pamppaili hänen astellessaan mökkirajaa kohti. Siellä kaupungin mittamies jo oli ja puhui jotain naapuri Tossavaiselle. ” Kuulkaas nyt herra Tossavainen, minä tiedän mitä puhun! Tämä alue laser-skannattiin viime vuonna ja sen tulokset ovat sentintarkkoja.” Mittamies osoitti Tossavaisen uutta saunaa. ”Tonttien rajapaalu on tuossa! Uuden saunanne alla rakennuksen keskellä.” ”Mutta.. mutta,” änkytti Tossavainen. ”Tässä eivät mutittelut auta. Te olette syyllistynyt laillisen rajapaalun tietoiseen peittämiseen ja samalla rajan siirtämiseen naapurin puolelle.”

Kaarlo oli kuunnellut suu auki mittamiehen suoria sanoja Tossavaiselle. Nyt mittamies kääntyi Kaarlon puoleen ja sanoi: ” Te olette ilmeisesti Kaarlo Jaakkola?” ”Kyllä olen”, vastasi Kaarlo. ”Tiedättekö, että naapurinne on syyllistynyt rikokseen anastaessaan itselleen teidän maatanne peittämällä rakennuksellaan rajamerkin?” ”Sitä minä hänelle sanoin kaksi viikkoa sitten”, vastasi Kaarlo. ”Mutta hän ei uskonut.” ” Tämä asia viedään raastupaan”, vastasi mittamies. ” Ellette suostu purkamaan saunaanne ja siirtämään sitä viisi metriä rajasta omalle puolellenne.” Tossavainen oli aivan onnettoman näköinen. ” Herra kaupungin mittamies, eikö ole mitään muita vaihtoehtoja?”

”On”, vastasi mittamies. ”Se, että Kaarlo Jaakkola suostuu myymään teille rajaltaan maata tarvittavan määrän, niin että viiden metrin etäisyyssääntö rajalta toteutuu.” ” Tossavainen katsoi anovasti Kaarloa. Kaarlo oli tullut niin hyvälle mielelle, että häntä alkoi naapuriparka säälittää. Hän lausahti: ”Keitetäänpä kahvit ja jutellaan”, hän sanoi Tossavaiselle.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 29.8.2021

Kolmas maailmansota -voiko profetioihin luottaa?

Tarkoitan profetialla Raamattuun ja kristinuskoon liittyviä ennustuksia. Raamattu itse kehottaa tutkimaan profeetat ja profetiat. Se profeetta, jonka ennustukset eivät käy toteen, on väärä profeetta.

Otan esiin kolme profetiaa. Ensimmäinen on Jeesuksen Kristuksen profetia Jerusalemista.Jeesus ennusti Jerusalemin tuhon, joka toteutui vuonna 70 jKr. roomalaisten sotajoukkojen hyökätessä sitä vastaan. Sen jälkeen muut kansat pitäisivät kaupunkia vallassaan määrähetkeen asti.

” Monet surmataan miekan terällä, toiset viedään vangiksi kaikkien kansojen sekaan, ja vieraat kansat polkevat Jerusalemia, kunnes niille annettu aika täyttyy.” Luukas 21:24. Vieraitten kansojen aika Jerusalemin valtiaana päättyi vuonna 1967 jKr. Israelin vallatessa Kuuden päivän sodassa Itä-Jerusaleminkin itselleen.

Toinen profetia, jonka otan esiin, on Mikko Reposen profetia Viipurin kirkossa ennen toista maailmansotaa. Hän ennusti sodan vaiheet ja myös Neuvostoliiton tulevan romahduksen. Reponen selvisi sota-ajasta hengissä ja asui loppuelämänsä Savossa. Reposen profetia toteutui.

Kolmas profetia, jonka haluan nostaa esiin, on norjanluterilaisen naisen profetia vuodelta 1968. Sen merkitsi muistiin saarnaaja Emmanuel Minos. Profetia on pitkä. Kaikki sen ennustamat asiat ovat käyneet tähän mennessä toteen. Linkki profetiaan on alla.

http://www.reijotelaranta.fi/reijon_blogi/emanuel_minos_sai_1968_vakevan_lopunajan_profetia/

Nyt ollaan profetian vaiheessa, jossa puhutaan suuresta pakolaisaallosta Eurooppaan ja Skandinaviaan. Pakolaisia tulee niin paljon, että heitä aletaan vihata. Heitä aletaan kohdella yhä enemmän kuin juutalaisia ennen toista maailmansotaa. Silloin Euroopan syntivelka tulee täyteen ja Jumala sallii sodan syttyvän. Se alkaa yllättävästä paikasta ja muuttuu ydinsodaksi. Sen jälkeen Euroopan ilma on niin saastunutta, että sitä on vaikea hengittää. Täältä pyritään pakoon vahingoittumattomaksi jääneisiin maihin. Niissä ei tulijoita haluta kuitenkaan ottaa vastaan.

Profetiassa kehotetaan katumaan kaikkia syntejä ja tekemään niistä parannus. Silloin tuho voidaan välttää.

Mitä tarkoittaa syntivelka ja sen täyttyminen? Esimerkiksi voi ottaa ajan ennen vedenpaisumusta. Siitä ajasta Jumala sanoo näin: ”Mutta kun Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat, niin Herra katui tehneensä ihmiset maan päälle, ja hän tuli murheelliseksi sydämessänsä. Ja Herra sanoi: "Minä hävitän maan päältä ihmiset, jotka minä loin.”1. Mooseksen kirja. 6:5-7. Ainoastaan Nooa sai armon Jumalan edessä.

Jumala on vanhurskas ja pyhä. Hän haluaa armahtaa syntisen, mutta jos tämä ei missään tapauksessa halua katua tekemäänsä pahaa, vaan tuottaa jatkuvasti vahinkoa toisille Jumalaa pilkaten, Jumala tekee siitä lopun. Jumala ei salli pahan velloa loputtomasti hävitystä tuottamassa. Nooa sai käskyn rakentaa arkin perhekuntansa ja eläinten pelastumiseksi. Sen tekeminen kesti sata vuotta. Se oli vielä silloin eläneille ihmisille armon aikaa.

Euroopassa armon aikaa on ollut toisen maailmansodan loppumisesta lähtien. Onko Eurooppa katunut tekemäänsä pahaa? Ateismi on koulujen virallinen opetus elämän synnystä. Ihmiskäsitystä ollaan muokkaamassa yhä kauemmas Jumalan ilmoittamasta. Seksuaalinen nautinto julistettiin äsken kansalaisoikeudeksi. Raha ja viihde ovat ottaneet Jumalan paikan. Moni lapsikin on uhrattu itsekkyyden alttarille. Jumalaa ei enää juuri kunnoiteta. Ihmisistä on tullut yhä itsekkäämpiä ja raaempia. Sen todistavat koulumurhat ja raivokas kielenkäyttö somessa, hoitohenkilökunnan kimppuun käyminen ja poliitikkojen uhkaaminen väkivallalla. Ilmaston tuhoutuminen on länsimaiden aikaansaannosta, mutta vastuuta siitä ei haluta ottaa. Pakolaisia ei haluta jakamaan elintasoamme. Turkin, Italian ja Kreikan on haluttu vastaavan Euroopan pakolaisongelmasta. Turkki rakensi muurin estämään afgaanipakolaisten pääsyn maahan. Suomalaiset vartioivat Liettuan rajaa.

Mihin tämä johtaa? Pakolainenkin on samanlainen Jumalan luoma ihminen kuin minä ja sinä.

Samaan aikaan yhä useamman elämää on alkanut vaivata tyhjyys, yksinäisyys ja tarkoituksettomuus. Onnellisuutta sen sijaan tuovat tutkimustenkin mukaan toisille kestävästi tehdyt hyvät teot. Tämä on yhtenevää Jumalan ilmoituksen kanssa. Jumala sanoo: "Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." Jeesus Kristus on antteksiantamus ja elämä.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 22.8.2021

Päkää ensin ahistaa

Päkä vääntelehti sängyssään. Hän oli herännyt yöllä kesken uniensa kissan naukumiseen. Miukun naama oli Päkää vastassa hänen avatessa silmiään. Yh, hän tunsi kissan pahanhajuisen henkäyksen nenässään. Miuku oli käynyt kissanruokakupilla ja halusi nyt ulos. Ikkuna oli unohtunut Päkältä kiinni, eikä kissa ollut päässyt ulkoilemaan tavanomaista reittiään omakotitalon pihalle.

Päkä nousi puhisten ja vääntäytyi pystyyn. Hän katsoi seinäkelloa. Se oli vasta puoli neljä yöllä. Uhhuh. Pian Päkä rojahti takaisin petiin. Uni ei kuitenkaan ollut tullakseen. Aamulla olisi se seurakuntien yhteinen Gospel-tapahtuma torilla. Päkää oli pyydetty mukaan ja hän oli tullut luvanneeksi. Hänen mieleensä nousi oma lapsuus ja nuoruus. Hän oli ollut aina vaalea ja pyylevä ja hänen tukkansa oli ollut lapsesta saakka kihara kuin lampaan turkki. Äidin pikku Päkä. Hei, koska alat määkiä? Tarha-ja koulumuistot kiusaamisesta palautuivat eläviksi yön hiljaisina hetkinä.

Pentistä eli Päkästä oli tullut arka. Hän oli koettanut piilottaa sitä reippauteen ja hurttiinkin huumoriin. Silti häntä vapisutti ajatus marssista kulkueessa suuren ristin takana toria kohti keskellä katua. Kaiken kansan nähden, mitä kaverit sanoisivat, entä tutut, entä työtoverit lauantaitorilla? Päkä kyllä uskoi Vapahtajaan, mutta hän oli ollut tähän saakka hiljainen kirkossakävijä. Mutta nyt uskovaisuus paistaisi läpi niin että roikuu. Päkä valvoi ja ajatukset paisuivat painajaisiksi. Niissä hän näki itsensä torilla seisomassa ristin vieressä ja lähipöydästä nousevan sormia osoittamaan häntä pilkkasanojen lentäessä: Bää Päkä bää, Jeesuksen pikku lammas!

Päkä havahtui. Herätyskello soi. Silmät täynnä unihiekkaa Päkä ponnistihe liikkeelle ja päästi Miukun sisään ja ketti kahvit. Väkevän kahvin virratessa suusta sisään ja sieltä suonia pitkin aivonystyröihin Päkän olo parani hiukan. Huokaisten hän pukeutui ja istuutui autonsa rattiin. Olo oli kuin ensimmäisenä koulupäivänä kauan sitten. Mahan pohjassa etoi ja sydän jyskytti. Mutta ei auttanut. Lupaus mikä lupaus. Autostaan hän näki suurehkon joukon marssijoita jo saapuneen lähtöpaikkaan. Päkän olo parani vähän tämän nähdessään.

Kun Päkä sitten saapui marssijoukon luo ja häntä tervehditiin monin iloisin ilmein ja kätten heilautuksin, hän vastasi tervehdyksiin varovasti. Sitten kaupungin kiertäneet gospel-motioristit saapuivat ja asettuivat kulkueen kärkeen. Lähdettiin liikkeelle suuren ruskean kulkueristin keinuessa kävelijöitten edellä. Sitä oli varmasti raskas kantaa. Sitten saavuttiin torille ja tapahtuma alkoi. Siellä oli esiintymislava ja sillä bändi jo soitti svengaavaan musiikkia. Sää oli lämmin ja pilvipoutainen. Nokipannukahvin tuoksu leijaili torin kulmalla loimuavan nuotion yllä. Päkä siemaisi maistuvaa kuumaa juomaa pahvimukista. Mies nuotiolla kertoi saaneensa nokipannu- kahvin keittämisen tehtävän Jumalalta yhdeksän vuotta sitten. Tarjoilupöydän vieressä oli rukouspaikka, matkailuvaunu. Sielunhoitajia oli liikkeellä. Puheenporina torilla sorisi mukavasti.

Torille oli saapunut runsaasti väkeä useaan torikahvilaan, jotka toimivat siellä läpi kesän. Musiikki ylsi niiden pöydissä istuvien kahvittelijoiden korviin. Välillä kaiuttimista kaikui todistuspuheenvuoroja. Moni kertoi omin sanoin Jeesuksen kohtaamisesta. Päkä seurasi torikansan ilmeitä. Ne olivat keskittyneitä kuuntelemaan gospelia ja uskostaan todistavien sanoja. Joku gospelmotoristi esitteli pyöräänsä jollekin uteliaalle. Päkä rentoutui. Hän tunsi sisimmässään Pyhän Hengen läsnäolon. Se viipyi koko tapahtuman ajan tuoden selittämätöntä hyvää oloa ja rauhaa Päkän olemukseen.

Eihän täällä ollutkaan kamalaa. Eihän kukaan ollutkaan pilkannut tai osoitellut häntä sormella. Hän oli tapahtumien keskipisteessä. Jeesus oli täällä ja kosketti juuri nyt monien sydämiä. Päkä alkoi hymyillä. Kyllä kannatti lähteä tänne! Hän ihmetteli omaa vaisuuttaan yöllä ja aamulla. Usko on iloinen asia ja siitä kannattaa kertoa muillekin. Myös kaduilla ja toreilla. Tarvitaan vain yksi asia: pitää ponnistuautua sängystä ylös ja lähteä liikkeelle! Tapahtuma oli siunattu ja siitä saatiin paljon myönteistä palautetta, jopa torimyyjiltä.

Lisää tällaista! Nyt ei jäädä laakereille lepäämään, mietti Päkä ajaessaan iltapäivällä kotia kohti.

Jeesus sanoi heille: "Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille.” Markuksen evenkeliumi 16:15

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 15.8.2021

Mistä olemme lähtöisin?

Nykyaikainen geenitutkimus on tuottanut aivan viime vuosina merkillisiä tuloksia. On huomattu, että ihmiskunnan ja eliökunnan perimä rappeutuu, ei kehity paremmaksi. Vuonna 2015 kemian Nobel annettiin solun dna:n korjausjärjestelmän löytäjille. (https://yle.fi/uutiset/3-8361252) Joka solussa sen koodia, dna:ta, kopioidaan koko ajan uudestaan. Siinä syntyy myös virheitä. Jos niitä ei korjattaisi, elämä olisi tuhoutunut lähtökuoppiin. Solussa onkin kopiointivirheiden korjausjärjestelmä, joka korjaa 99,99 prosenttia syntyneistä virheistä. Joka sukupolvi tuottaa 200-300 uutta kopiointivirhettä. Näin elollisten perimä rappeutuu sukupolvi sukupolvelta. Se on jo johtanut lukuisten eliölajien sukupuuttoon.

Rappeutumisen alkamishetki voidaan määritää jakamalla syntyneiden kopiointivirheiden kokonaismäärä vuotuisella kertymällä, tuolla 200-300 virheellä. Tulokseksi saadaan noin 6000 vuotta. On vain muutama ihminen, joiden jälkeläisiä me kaikki olemme. Sama pätee eläinkuntaan. Ne kaikki ovat lähtöisin muutamasta lajiensa edustajista.

Uusimmat geenitutkimuksen tulokset osoittavat samaan suuntaan kuin Raamatun luomiskertomus ja kertomus Nooan aikaisesta vedenpaisumuksesta. Siinä Jumala tuhosi koko ihmiskunnan ja maaeläimet. Vain Nooa, hänen vaimonsa ja hänen kolme poikaansa vaimoineen pelastuivat, ja maaeläinten lajeista kustakin vain yksi uros-naaras-pari tai joitain pareja. Tähän tulokseen on uusin geenitutkimuskin tullut. Että on tapahtunut katastrofi, jossa lähes kaikki ihmiset ja eläimet ovat kuolleet, ja uusi lisääntyminen on alkanut kaikilla samaan aikaan minimaalisesta joukosta. Tämä koskee niin ihmiskuntaa kuin maaeläimiäkin. Vaikuttaa siltä, että tiede todistaa askel askeleelta Raamatun ilmoituksen todeksi.

Raamatun mukaan ihmiskunnan rappeutumisen käynnisti syntiinlankeemus. Alussa kaikki oli täydellistä ja kuolematonta. Kantavanhempamme Adam ja Eeva lankesivat kuitenkin pois Jumalan yhteydestä saatanan houkuteltua heidät ottamaan elämän ohjat omiin käsiinsä. Kuitenkin Jumala oli varoittanut heitä : "Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, sillä sinä päivänä, jona siitä syöt, olet kuoleman oma." ( 1.Moos.2:16-17)

Eeva ja Adam uskoivat käärmeeksi tekeytyneen saatanan punomaa valhetta: ” Käärme sanoi naiselle: "Onko Jumala todella sanonut: 'Te ette saa syödä mistään puutarhan puusta'?" … Käärme jatkoi: ” Ei, ette te kuole. Mutta Jumala tietää, että niin pian kuin te syötte siitä, teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan."

Ihmisen noustua kapinaan Jumalaa vastaan heidät karkoitettiin paratiisista ja heistä tuli kuolevaisia. Sen jälkeen rappeutuminen ja synti on periytynyt geeneissä sukupolvelta toiselle. On puhuttu vanhastaan perisynnistä.

Ihmiskunta lisääntyi Adamin ja Eevan jälkeläisistä. Kului aikaa. Sitten tultiin Nooan päiviin. ” Kun Herra näki, että ihmisten pahuus lisääntyi maan päällä ja että heidän ajatuksensa ja pyrkimyksensä olivat kauttaaltaan pahat, hän katui, että oli tehnyt ihmisen, ja murehti sitä sydämessään (1. Moos. 6:5-6). Jumala päätti hävittää koko silloisen ihmiskunnan. Nooa yksin sai armon Jumalan edessä.

Vain yksin Jumalan Poika Jeesus Kristus on luomakunnan toivo. Vain hän voi antaa syntejä anteeksi, herättää kuolleista ja luoda kaiken uudeksi. Niin hän tulee kerran tekemään. Kristus on käynyt  haudassa ollessaan tuonelassakin, julistamassa evankeliumin heille, jotka eivät sitä ole maan päällä eläessään kuulleet. (1.Piet.4:6)

” Kaiken luodun on täytynyt taipua katoavaisuuden alaisuuteen, ei omasta tahdostaan, vaan hänen, joka sen on alistanut. Luomakunnalla on kuitenkin toivo, että myös se pääsee kerran pois katoavaisuuden orjuudesta, Jumalan lasten vapauteen ja kirkkauteen.” (Room.8:20-21)

Pekka Päivärinta

Sovellus viikon saarnaan 15.8.2021

Ukki ja Irina

Antti Rinnetien puhelin soi. Siellä oli hänen poikansa Antero, jonka perheeseen oli puoli vuotta sitten syntynyt ensimmäinen lapsi, Irina. Hei isä! Terve Antero! Mitä kuuluu? Hyväähän tässä, vastasi Antero. Ajattelin kertoa sinulle yhden jutun kun olette äidin kanssa tulossa käymään. Kerro vaan, vastasi Antti. Älä nyt isä loukkaannu, mutta vaimoni Laura käski minun sanoa teille, ettei Irinalle saa sanoa sanaakaan uskonnosta, tarkoitan niitä Jeesus-juttuja. Jeesus-juttuja, toisti Antti hiljaa. Niin, sääntö on se, että jos aiotte kertoa ja hän saa tietää sellaisesta, niin meidän perheeseen ei teillä ole sen koommin asiaa, tai ainakaan ette saa tavata Irinaa.

Antin kuunnellessa poikaansa hänen sydämensä alkoi hakata ja korvat soida.Sitten tuli mukaan huimaus. Antin täytyi etsiä tuoli. Puhelimessa tuli hiljaista. ”Isä,voitko hyvin?” kuului puhelimesta Anteron hätääntynyt ääni. Antti ei saanut sanaa suustaan. Hän näki silmissään heidän suloisen lapsenlapsensa Irinan, hänen herttaisen hymynsä ja ilonsa uudesta taidosta, konttaamisesta pitkin lattioita. Hänelle ei saisi opettaa iltarukousta eikä laulaa lasten hengellisiä lauluja. Ei kertoa lasten parhaasta ystävästä, hyvästä Paimenesta? Miksi niin ankara kielto? Antti sulki puhelimen. Hänen silmänsä kostuivat kyynelistä. Sydämessä tuntui kuin hänelle tehtäisiin puuduttamatta leikkaus, jossa yksi ruumiinosa irrotetiin.

Antti soitti puolen tunnin kuluttua Anterolle. Hei Antero, anteeksi kun suljin puhelimen, mutta en voinut muuta. Se mitä kerroit järkytti. Oletko sinä samaa mieltä vaimosi kanssa tästä asiasta? Ai siitä Jeesus-kiellostako? kysyi Antero. Niin, vastasi Antti. Tuota, ensin vähän vastustin, mutta sitten aloin ajatella, että on hyvä että Irina saa itse päättää mihin hän uskoo, sanoi Antero. Ei tule tuota uskonnon aivopesua. Uskonnon aivopesua... toisti Antti. Miten sinä saatat sanoa noin? Eihän Jeesuksesta puhuminen lapselle ole ennenkään ollut aivopesua, vaan Jumalan rakkaudesta kertomista, vastasi Antti. Sinä saat pitää ajatuksesi, vastasi Antero, mutta älä tyrkytä niitä enää minulle. Liekö Jeesus edes ollut Jumala, vai tavallinen kuolevainen, jatkoi Antero.

Antero, milloin sinä olet alkanut ajatella noin? kysyi hänen isänsä Antti. Antero mietti hetken ja vastasi: Koulussa opettaja kertoi elämän ja ihmisen kehittyneen vähitellen vuosimiljoonien aikana apinasta ihmiseksi. Maailma on saanut syntynsä alkuräjähdyksessä ja elämä mutaatioiden kautta vuosimiljoonien kuluessa. Viimeistään ylä-asteella vakuutuin, että olemme apinoiden jälkeläisiä. Ei ole Jumalaa...vaan sattuma...kuului Antin tukahtunut ääni puhelimesta. Voit sinä kutsua sitä sattumaksikin, vastasi Antero. Olethan isä sinä Nurmilaakson koulun rehtori. Olet itse ollut pitämässä biologian tunteja. Tiedät mistä on kysymys. Niin, vastasi Antti. Mutta isä, olet aina äidin kanssa minulle rakas ja tärkeä, ja toivon näkeväni teidät ensi viikolla, sanoi Antero. Nyt minun täytyy lähteä hakemaan vaimoni töistä. Hei hei isä! Hei, vastasi Antti.

Mikä sinun on, kysyi Antin vaimo Eine tultuaan kaupasta kotiin. Antti oli kalpea ja silmät punoittivat. Antti kertoi mitä Antero oli sanonut puhelimessa. Eine oli hetken hiljaa. Ajat ovat todella muuttuneet, hän sanoi sitten ja puristi hellästi miehensä kättä. Mutta ei uskosta voi väkisinkään mennä puhumaan. Hyvänen aika, vastasi Antti ja nousi seisaalleen. Mihin sitten pieni ihmistaimi voi turvata tässä kovassa maailmassa? Antti huomasi joutuneensa yhdessä hetkessä sisäisen myrskyn keskelle. Hän ei ollut uskovaisen perikuva, ei sinne päinkään. Hän oli enemmänkin tavan vuoksi käynyt silloin tällöin kirkossa ja perinteen vuoksi pyrkinyt antamaan omalle pojalleen Anterolle kristillisen kasvatuksen. Miksi häntä nyt puristi sydämestä?

Antti kävi lääkärissä ja sai viikon sairasloman. Hän ajoi mökille missä oli rauhallista. Mukaansa hän otti vähän evästä ja Raamatun. Eikö elämässä ole lopulta muuta tarkoitusta kuin syntyä, elää hetken ja sitten kuolla ja muuttua maaksi jälleen? Mikä tarkoitus kaikella vaivannäöllä sitten on, jos kaikki onkin sokean sattuman tulosta? Antti huomasi tähänastisen maailmankuvansa olevan kriisissä. Jostain merkillisestä syystä pieni Irina ja hänen kohtalonsa olivat herkistäneet hänen sisäiset tuntosarvensa. Antti mietti poikansa Anteron sanoja: Olet itse ollut pitämässä biologian tunteja...Hyvänen aika! Olenko minä ollut osaltani saattamassa kasvavia sukupolvia kohti ateistimia, kolean evoluutitoteorian totena pitämistä? Siihen ei mahdu Jumalaa, kun se otetaan vastaan tosiasiana. Näinkö oli käynyt hänen omassa perheessään? Usko Jumalaan oli vaihtunut uskoksi evoluution. Siksikö Jeesuksesta ei parannut enää kertoa lapsille?

Antti luki Raamatun kannesta kanteen ja alleviivasi lukemaansa. Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa tehtiin selväksi, että Jumala loi sanallaan kerralla kaikki olennot valmiiksi, kunkin lajinsa mukaan. Ei siis ollut kehitystä ja miljoonia vuosia, vaan ihminen oli ihminen ensi hetkestä lähtien.

Kun Antti luki Uudesta Testamentista Lasaruksen kuolleistaherättämisen, hän hätkähti. ” Hän haisee jo! ” esteli Lasaruksen sisar Martta kun Jeesus käski avata Lasaruksen haudan. Tämä oli ollut kuolleena neljättä päivää. Mutta kun Jeesus huusi: ” Lasarus, tule ulos!” tämä käveli pois hautaluolasta kangaskääreet yllään. Yhdessä hetkessä Jeesus loi kaikki Lasaruksen miljardit mätänemässä olevat solut uudeksi ja antoi niihin elämän. Siihen ei tarvittu vuosimiljoonia.

Antti palasi kotiin mökiltä ja avasi netin. Hän alkoi etsiä sieltä tietoa Raamatun ilmoituksen vakavasti ottavasta maailmankuvasta. Antti hihkui innosta kun hän teki löytöjä. Oli tiedemiehiä, oli tutkijoita ja lääkäreitä, jotka pitivät luomista totena, samoin vedenpaisumusta, josta kerrottiin Raamatussa pitkästi ja tarkasti.

Antti löysi ja tilasi luettavakseen tuoreinta kirjallisuutta uusimmista, joitain vuosia vanhoista tieteellisistä dna-tutkimusten tuloksista, jotka olivat peräisin arvovaltaisista yliopistoista. Niistä kävi ilmi, ettei elollisten olentojen perimä, dna, kehity vähitellen paremmaksi, vaan mutaatiot päinvastoin rappeuttavat sitä. Ihmiskunta ei ollutkaan vuosimiljoonia vanha, vaan on ollut olemassa vain tuhansia vuosia. Nyt se oli soluihin kertyneiden virheiden vuoksi sukupuuton partaalla. Löytyi myös asiantuntevaa tietoutta vedenpaisumuksesta. Sen jäljet olivat selvästi nähtävissä luonnossa. Antin mieli alkoi rauhoittua.

Mutta edessä oli uusi kriisi. Hän näki kouluissa opetettavan evoluutioteorian virheellisyyden ja sen kuolettavan vaikutuksen oppilaiden sydämissä. Antti joutui pohtimaan, voiko hän enää jatkaa opettajan työtä. Ainakaan biologian oppitunteja hän ei enää voisi pitää. Antti huomasi rukoilevansa tätä asiaa koko sydämestään. Tällainen rukous oli hänelle uusi asia. Mutta se vain tuli huulille ja toi rauhaa ja selkeyttä hänen ajatuksiinsa. Herra Jeesus, näytä minulle tie! Pidä huoli myös pojastani Anterosta, hänen vaimostaan Laurasta ja pikku Irinasta. Aamen.

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 8.8.2021

Sadetta

Ilmastomuutos on aiheuttanut säitten sekaisin menemistä ja jälki on ollut karmaisevaa. Viimeisimpiä tapahtumia sillä sektorilla ovat olleet keskisen Euroopan pahat yllätystulvat sekä metsäpalot Amerikan ja Euroopan mantereilla. Viime vuonna paloi Austaliassa valtava alue eläimineen tuhkaksi. Jäätiköt sulavat ja sen seurauksena pelätään Golf-virran pysähtymistä. Se sekoittaisi säitä entistä pahemmin.

Miksi Jumala sallii, jos hän on rakastava Jumala? Usein unohdetaan oma vastuu ja heitetään syy onnettomuuksista hänen päälleen. Ilmastomuutos on aivan meidän ihmisten omaa aikaansaannosta. Näin kauan sitten edesmenneen Uuden Suomen sivuilla tilaston maailman keskilämpötilan noususta. Vuosikymmenien takaa oleva tilasto kertoi lämpenemisen alkaneen yhtä aikaa teollisen vallankumouksen kanssa. Hiiltä alettiin polttaa, sittemmin öljyäkin. Keksittiin sinänsä käteviä kemiallisia aineita, joista yksi oli jäähdytyskoneissa käytetty freoni. Se pääsi tuhoamaan pahasti yläilmakehän otsonikerrosta. Sen seurauksena auringon lähettämä ultraviolettivalo lämmittää polttavan kuumasti maapallon pintaa. Ja niin edelleen.

Kyllä ilmaston lämpiäminen on pääosin teollistuneen läntisen sivilisaation aikaansaamaa. Nyt kun korona näyttää helpottavan, ollaan jälleen halukkaita palaamaan myös matkailun pariin. Lentoyhtiöt kertovat tilauskannan voimakkaasta kasvusta. Energiankulutus maapallolla ei ole vähenemään, vaan kasvamaan päin, ei vain taivaalle leviävän lentopetrolin, vaan myös teollisuuden ja kotitalouksien käyttämän energian, joka tuotetaan vielä suureksi osaksi fossiilisilla polttoaineilla.

Tulvat, polttava helle ja sateettomuus ovat koko maailmaa kalvava ongelma. Jos siihen halutaan ratkaisu, etenkin meidän läntisellä pallonpuoliskolla elävien on otettava lusikka kauniiseen käteen ja suostuttava kuluttamaan huomattavasti aikaisempaa vähemmän. Jos palattaisiin 1960-luvun tasolle, olisi se jo aika hyvä tilanne. Mutta tiedemiehet ovat todenneet, että aikaa muutokselle on enää häviävän vähän. Jos maapallon lämpeneminen tästään jatkuu, ollaan aivan pian pisteessä, jossa siitä tulee peruuttamattomasti itseään ruokkiva kierre. Se tietää maapallon asukkaille suunnattomia kärsimyksiä. Tulevatko jälkeläisemme siitä kiittämään vai kiroamaan meitä?

Raamatun sanoma antaa meille näihin mietteisiin ja tulevaisuudenkuviin lohduttavan näkökulman. Maailma ei vielä tuhoudu. Vaikka ensin tilanne menee tosi huoksi, alkaa se jossain vaiheessa kuitenkin parantua. Vapahtajamme Jeesus Kristus on sen luvannut. Että me olisimme siitä iloitsemassa, tarvitaan meiltä vain yksi asia: nöyrtyminen kaikkivaltiaan kolmiyhteisen Jumalan edessä. Suostuminen hänen armahdettavakseen ja ohjattavakseen ja antamaan kunnia hänelle, joka on kaiken Luoja ja Lunastaja.

Kun Jeesus tulee takaisin Jerusalemiin Öljymäelle enkeliarmeijansa kanssa, lopettaa hän sodat ja vangitsee kansojen villitsijän, saatanan. Kansat takovat miekkansa auroiksi. Jeesus lääkitsee tuhoutunutta maapallon luontoa, maaperää ja kasveja ja eläimiä niin, että se alkaa jälleen kukoistaa. Tämä on luvattu Ilmestyskirjan loppuluvuissa. Myös sateet lankeavat kansojen asuinsijojen ylle, kuitenkin yhdellä ehdolla: ” Mitkä maan sukukunnista eivät käy ylös Jerusalemiin kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, niille ei tule sadetta.” Sakarian kirja 14:17 Koko luku käsittelee Herran päivää, joka on onnen päivä jokaiselle Herran eteen nöyrtyneelle.

Pekka Päivärinta

Sovellus viikon saarnaan 8.8.21

Kaipiaiset olivat kotosalla.

Aatu! Tule tänne! Mitä nyt kulta?kysyi Aatu. Katso! Iitu nosti jätesangosta kaksi purkinkantta. Entä mitä sitten? kysyi Aatu. Ettäkö mitä sitten? pauhasi. Iitu. Etkö ole lukenut lehtiä? Olen kyllä, vastasi Aatu. Ei siltä näytä, puuskahti Iitu. Ilmastomuutos kolkuttelee ovella ja sinä sen kun tuhlaat! Höh, Aatu raapi päätään. Miten niin? Voi sinua raukkaa, pitääkö sinulle vääntää kaikki rautalangasta? mutisi Iitu. Katsos tässä näitä! Iitu työnsi kannet aivan Aatun nenä eteen. Yhyh vie ne pois, sanoi Aatu, haisee.

Haisee ja haisee, mutta miten maailman käy, jos kaikki tekevät niin kuin sinä. Mitäs minä nyt olen tehnyt? ihmetteli Aatu. Sinä poikaparka tuhlaat kallita luonnonvaroja! Mhph, Aatu meni sanattomaksi. Ajattele jos kaikki maailman 7,6 miljaadia ihmistä tekisivät niin kuin sinä! Heittäisivät pois kaksi sillipurkin peltistä kantta, se tekisi 15, 2 miljaardia kantta. Sellainen määrä terästä mensi kaatopaikalle ja ihan hukkaan! Sinun laistesi ajattelemattomien poikaparkojen vuoksi kaivokset saavat jauhaa ja jauhaa ja jalostettua terästä kuluu hukkaan kun se voitaisiin kierrättää! Taivaalla leijuu vahva hiili-di-oksi-di-pil-vi, jauhoi Iitu.

Ahm, sanoi Aatu, joka oli saanut puhekykynsä takaisin. Tietääkseni en ole poika vaan sinun puolisosi jo 40 vuotta. Ja siitä huolimatta et ole oppinut kierrätyksestä ja luonnon säästämisestä sen vertaa! Aatu oli rauhaa rakastava mies. Hän kysyi hiljaa vaimoltaan: Iitu kulta, mitä minun sitten pitäisi tehdä että ilmasto pelastuu? Kierrätä hyvä mies, kierrätä ja säästä! Jätä kuluttamatta uusiutumattomia luonnonvaroja missä voit, eläkä missään tapauksessa pössytä hiilidioksidia ilmakehään! Miten voin aloittaa? kysyi Aatu hiljaa. Lopeta hyvä mies jo vihdoin tuo tupakkien kääriminen. Joskus näyttää sinulla olevan kuin kytevä nuotio nenäsi alla. Aatu meni vakavaksi. Ahmm, hän sanoi ja lähti pihalle pelastamaan maailmaa niin kuin hän sanoi. Hyvä! huikkasi Iitu.

Aatuu! No mitä, sanoi Aatu joka oli palannut ja istui tv:n ääreässä. Mennään kauppaan! Kauppapäivä! Mennään vaan, sanoi Aatu. Hei, missä meidän tojota on? En näe sitä missään, ihmetteli Iitu. Ai mikä tojota? Ihmetteli Aatu takaisin. No meidän auto, tuhahti Iitu. Vaimo kulta, minä tein niin kuin käskit ja aloin pelastaamaan ilmastoa. Ai miten? kysyi Iitu. No, auto kuluttaa bensaa ja se tuottaa taivaalle ilmastovaarallista hiilidioksidia. Päätin ettei enää ainakaan meidän toimesta. Mitä minä kuulen! Menitkö myymään meidän kauppakassin? Kyllä, ja niillä rahoilla ostin meille upouuden kaksipaikkaisen sähkömopon! Eikös ollut fiksua!

A-aaa-aaa, sai Iitu ääneltyä. Nyt hän meni sanattomaksi. Tuohon hupsuun menopeliin en kyllä astu. Nauravat naapuritkin moiselle kärrylle. Luulevat meidän tulleen kävelykyvytömiksi. Höh, turhia pelkoja. Sisään vaan niin päästään kauppaan. Ja maailma pelastuu! Ja sen jälkeen mökille! Kuullessaan sanan mökki Iitun silmät välähtivät. Kaupasta tultua Aatu istui tv:n ääreen ja Iitu hävisi jonnekin. Kun sitten myöhemmin mökkiteväät oli pakattu ja päästy matkaan, tultiin venerantaan. Aatu ihmetteli: missäs meidän vene on? En näe sitä missään. Katsos tuonne, sanoi Iitu.

Et kai ole myynyt venettämme? parkaisi Aatu. Kyllä vaan, vastasi Iitu. Siinä oli 50 hepan perämoottori ja se kulutti rutkasti bensaa ja saastutti vesistöön hiilidioksidia ja öljynkäryä. Millä me sitten päästään mökille? kysyi Aatu ääni vapisten. Tällä, sanoi Iitu voitonriemuisena. Ostin veneestä saaduilla rahoilla soutuveneen ja siinä on sähköperämoottori! Ei enää pakokaasuja! Ja lihakset ja ryhti vahvistuvat! Aatu meni kalpeaksi ja aivan sanattomaksi ja hänen korvansa alkoivat punottaa. Oliko nyt alkamassa Kaipiaisten ilmastosota!

”Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä.” 1. Mooseksen kirja 2: 15

Pekka Päivärinta

Viikon saarna 1.8.2021

Yhteisön voima

Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä.

1. Korinttilaiskirje 12:12

Kuuntelin ja katselin Hengen Uudistus Kirkossamme ry:n järjestämää Kesäspirit-tapahtumaa netin kautta. Tapahtuma pidettiin Lempäälän Ideaparkissa. 

Tämä liike on kirkkomme sisäinen herätysliike, joka painottaa työssään yhteisöllisyyttä ja tervettä Pyhän Hengen toiminnan ja rukouselämän huomioimista kirkkomme seurakunnissa. Liike on edistynyt ja mennyt eteenpäin raittiissa ilmapiirissä. Se tekee yhteistyötä mm. Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulin kanssa.

Eräs puhujista tänään lauantaina oli Sana-lehden päätoimittaja. Hän toi puheenvuorossaan esiin muun muassa sen, että paras tapa saada tietää mitä ihmiset seurakunnassa ajattelevat ja toivovat, on kysyä heiltä suoraan ja kuunnella heitä. Muuten saattaa käydä niin, että huomaamatta luokittelee heidät itse laatimiinsa lokeroihin ja tekee virhepäätelmiä. Kuten, että kehottaa parannukseen ihmistä, joka on sen jo tehnyt, tai kehottaa rauhoittumaan ihmistä, joka on innoissaan ja valmis toimimaan aktiivisesti seurakunnassa, tai kehottaa lähtemään liikkeelle masentunutta, joka pikemminkin itse etsii sielunhoitajaa.

Pyhän Hengen synnyttämä elämä ei mahdu eikä sen tulekaan mahtua meidän laatimiimme lokeroihin. Sen sijaan hedelmällisempää on kysellä Jumalan johdatusta jokaisen seurakuntayhteisön jäsenen kohdalla. Niin tämä voi helpommin löytää oman paikkansa siinä ja olla omalta osaltaan tyytyväisenä ja iloiten palvelemassa ja rakentamassa yhteisöä Jumalalta saamillaan armolahjoilla.

Tästä linkistä pääsee Hengen Uudistuksen kotisivuille.

Pekka Päivärinta