VIRSILOTTO 6.5.2024

VIRSI 307

KIITOS OLKOON JUMALALLE KARITSALLE
1.
Kiitos olkoon Jumalalle,
Karitsalle,
olen armoliitossa!
Minut kalliisti hän osti,
minut nosti
kadotuksen kuopasta.

2.
Armon Henki johdattakoon,
kiiruhtakoon
matkamiestä lähtemään
maailmasta turmeluksen,
ahdistuksen,
kotihinsa pyrkimään.

3.
Purjeisiini tuulta anna,
mua kanna
meren yli mailleni.
Pidä, Jeesus, itse perää,
Herra, herää!
Muuten hukkuu haahteni.

4.
Auta, pakohon kun kerran
yli virran
Baabelista riennämme,
että kotimantereilla
kanteleilla
soivat kiitosvirtemme.

5.
Siellä riemun maassa taivaan
alta vaivan
päästyä sua kiitetään.
Siell? ei aalto uhkaa laivaa,
synnin vaivaa
siell? ei itke yksikään.

6.
Siell? on kirkas lasimeri,
pyhä veri
kiitosvirtenämme on.
Siellä aina Jumalalle,
Karitsalle
ylistys soi loputon.

7.
Sydän hämmästyypi näissä
ilohäissä,
lunastetut riemastuu.
Yljän eteen ihmeissänsä
ystävänsä
kasvoillensa kumartuu.

Elsa Christina Holmsten viim. 1735. Suom. Johan Wacklin 1736. Uud. Wilhelmi Malmivaara 1893. Virsikirjaan 1938. | Sävelmä: Toisinto Savosta / Armas Maasalo 1937.

Vanhat blogikirjoitukset

 

Tammikuu 2007 Suokonautiosta 

Blogikirjoitus Pekka Päivärinta

7.1. 2007

 KÄRY KÄVI

Aamutakki yllä, peruukki päässä ja torvi kämmenissä, siinä kuva erään suositun kirkonmiehen läksiäisjuhlasta. 

 Käry oli käynyt. Kyseenalaisia tulkintoja kirkollisten toimitusten kaavoista ja kirkonmenoista, siinä mediasta mieleeni pureutuneita syitä kirkkoherran ajolähtöön. Kansan syvät rivit näyttivät jäävän kaipaamaan Savoon päin pakenevaa kirkollista paimentaan.

Asioiden syviä taustoja tuntematta on paha sanoa moisesta väistöliikkeestä mitään, vai onko? Lupa mielipiteeseen on jokaisella  ja mielipide väistämättä syntyy katsellessa ja lukiessa väläystä merkillisen miehen ja hänen nyt taakseen jättämänsä seurakunnan symbioosista.

 Roima, laineikas peruukki pomon päässä virallisessa läksiäisseremoniassa, olkoonkin että sen epävirallisemmassa  päässä, herätti itselleni päällimmäiseksi kysymykseksi persoonan ja persoonallisuuden merkityksen.

 Parhaat pappisvitsit ovat jostain syystä syntyneet nimenomaan pienten maaseutuseurakuntien paimenten henkilökohtaisista sattumuksista ja lausahduksista. Muistan kaskun jossa  papinvaalissa ollut nuhainen saarnamies pyyhki vuotavan nenänsä kesken saarnan suoraan paljaaseen kämmeneensä. Silloin kirkonpenkistä kuului ääni : ”Tämä otetaan! Tämä on kansanmies!”

 Vaikuttaa siltä, että nyt muuttamaan joutuneen paimenen koettiin ymmärtävän laumaansa ja puhuvan heidän kieltään.

 Kaiketi ihmispersoonaan liittyy aina jokin riski.  Täydellistä ei keskeltämme löydy, mutta persoonansa aidosti likoon laittavia, vilpittömästi seurakunnan sanoman takana seisovia työntekijöitä ja maallikoita voi edelleenkin löytyä.

 Pitkäaikainen miespuolinen, oikeasti olemassa ollut  pyhäkoulun opettaja opetti aikanaan lapsille siitä miten Kristuksen todistajalle Stefanukselle kävi. Joku lapsista viittasi ja vastasi sanoen että Stefanus kivitettiin uskonsa tähden. Opettaja korjasi ja sanoi: ” Eipä lapset tienneet. Tehvaanus hirttee kurnautettiin.”

 Kumpi on seurakunnassa olennaisempaa? Sekö että pysytään tiukasti kaavoissa ja muodoissa, vai se että ollaan aidosti sanoman takana ja samalla lähellä heitä joita sanoma koskee? Luulisi aidon, myönteisen vuorovaikutuksen syntymisen työntekijän ja seurakunnan välillä auttavan sanomankin välittämisessä.

 Partioliikkeen perustaja lordi Paden- Powell kertoo eräässä kirjassaan miten maalaisen ja  kaupunkilaisen erottaa toisistaan. Maalainen kulkee rennosti kävellen paidankauluksen ylimmäinen nappi avoinna. Hänen katseensa on avoin, takkinsa yläosastaan napittamaton, lakki päässä huolettomasti takakenossa. Kaupunkilaisen kävelytyyli taas on teennäisen jäykkä. Hänen ilmeensä on tiukka ja umpinainen ja vaatteensa myös tiukasti ja moitteettomasti napitettu. Ei ole vaikea arvata kenen puolella lordi oli.