VIRSILOTTO 15.2.2025

VIRSI 154
1.
Jo nouskaa, kristityt, valvokaa!
Nyt viisaat neitseetkin nukkuu.
Kun voiton Ihmisen Poika saa,
niin vanha maailma hukkuu.
Se hetki salattu meiltä on,
siis pyydä armoa Herran,
niin että tullessa tuomion
voit olla valveilla kerran.

2.
Kuin iskee idässä salama
ja nähdään lännessä asti,
niin kaikuu äkkiä pasuuna
ja kutsuu kauhistavasti.
Sen ääni elävät, kuolleetkin
nyt kutsuu multien alta,
se kuullaan mertenkin hautoihin.
On yksin Herralla valta.

3.
Hän tuomariksemme istuutuu
ja hetki totuuden koittaa.
Ei auta arvo, ei mahti muu,
vain totuus, oikeus voittaa.
Ken armoon luotti, se armon saa
ja rauhan majoissa taivaan.
Ken armon torjui, se vaikertaa,
kun astuu itkuun ja vaivaan.

4.
Te tulkaa, Isäni siunaamat,
nyt taivaan antaa hän teille.
Te näitte pienimmät, kurjimmat
ja soitte hoivanne heille.?
Vaan jotka palvellen itseään
tien armoon kielsivät kerran,
ne yksin vaipuvat pimeään
ja kauas kasvoista Herran.

5.
Nyt, Kristus, kansaasi armahda
ja vaivan kuilusta säästä!
Suo, että etsimme sinua
ja voimme luoksesi päästä.
On synti saanut jo tuomion,
ja kaiken anteeksi annat.
Nyt portti armoosi auki on
ja meidät riemuusi kannat.




Georgius Marci viim. 1613. Suom. virsikirjaan 1701. Uud. komitea 1937. | Sävelmä: Sulo Salonen 1943.

Luokitus: Kirkkovuoden pää

Päivän saarna 18.2.2010 to

 

Tekstit

Jesaja 43:24-25

Synneilläsi kyllä olet minua rasittanut, pahoilla teoillasi minua vaivannut. Mutta minä, minä itse pyyhin pois sinun rikkomuksesi oman itseni tähden enkä muistele sinun syntejäsi.

Roomalaiskirje 4:25

Jumala antoi Kristuksen kuolla meidän rikkomustemme tähden ja herätti hänet kuolleista meidän vanhurskauttamisemme tähden.

 

ristiinnaulittu_jeesus_kristus_piirretty.jpgSynnitön ei tarvitse Jeesusta. Syntinen sen sijaan tarvitsee häntä.

Mutta uskaltaako syntinen ajatella, että Jeesus rakastaa häntä ja antaa hänelle kaikki synnit anteeksi kun hän sitä Jeesukselta pyytää?

Jos olet syntinen ja kaipaat Jeesuksen rakkautta, niin haluan rohkaista sinua tulemaan Jeesuksen luo sellaisena kuin olet. Mene Jeesuksen luo ja pyydä häntä Vapahtajaksesi. Hän kuulee rukouksesi ja pelastaa sinut.

Paitsi että saat syntisi anteeksi, saat Jumalan Isäksesi ja Jeesuksen ystäväksesi ja seurakunnan kodiksesi. Mene sinne ja rukoile että löydät sieltä elävän uskonveljien ja -sisarten joukon.

Sinulle, joka kuvittelet pärjääväsi ilman Jeesusta ajatellen olevasi sellaisenasi kelvollinen taivaaseen, kehotan nöyrtymään Jeesuksen edessä. Ei kukaan voi päästä taivaaseen ilman että tulee sinne Jeesuksen kautta. Jeesus sanoo:

"Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” Joh.14:6.