Päivän saarna 10.1.2010 su
Tekstit Psalmi 116:12 Kuinka voisin maksaa Herralle sen, minkä hän on hyväkseni tehnyt? Markuksen evankeliumi 5:20 Pahoista hengistä vapautunut mies lähti ja alkoi julistaa, mitä Jeesus oli tehnyt hänelle.
Voiko se tapahtua muuten kuin vastaamalla hänen rakkauteensa kiitollisuudella ja rakkaudella häntä ja hänen lapsiaan kohtaan, jotka Jeesus on myös armossaan ja rakkaudessaan pelastanut tuskasta, tyhjyydestä ja kuolemasta? Sellaisella kiitollisuudella ja rakkaudella, joka lähtee liikkeelle ja pukeutuu rakkauden teoiksi lähimmäisiä kohtaan. Jeesuksen pelastama on palannut alkuperäiseen yhteyteen taivaallisen Isän kanssa. Hän ei enää kuulu itselleen, vaan on Isän lapsi, jonka voima ja elämä on hänessä. Jeesus sanoi että hänen ravintonsa on kuuliaisuus taivaallisen Isänsä tahdolle. Tälle tielle Jeesus kutsuu meitäkin.
Päivän saarnojen tekstit seuraavat kirjan Päivän Tunnussana jaotusta. |

Kuinka maksaa kiitollisuudenvelka Jeesukselle siitä mitä häneltä on saanut?